Varattu mies dumppasi ystäväni ja minun pitäisi nyt olla olkapäänä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakastuminen, ihastuminen on satunnanvaraista, mutta rakastaminen on valinta. Eli voit päättää annatko rakastumisen mennä rakkauteen

Näin se menee.

Jos nyt kuitenkin alkaa varatun kanssa suhteeseen, niin aika äkkiä selviää älykkäälle sen toisen rakastumisen aste, ei siihen eroon nyt vuosia mene. Ihan selvää on millaisen miehen (tai naisen) kanssa on tekemisissä, jos toinen keksii syitä toisensa perään, eikä mikään muutu. Joskushan se asia on kumppanille ja lapsille kuitenkin kerrottava ja erottava.

Ihmeellistä, kun jotkut jopa useita vuosia odottavat sitä eroa, eikä sitä koskaan tule, vaan ainoastaan salattuja tapaamisia ja katteettomia lupauksia. Sitten itketään, vaikka kylmä totuus on nenän edessä.

Surullisia reppanoita sitten nämä, jotka uhkaavat paljastaa sille vaimolle kaiken ja jäävät roikkumaan. Ei  mies enää tällaista luuseria halua, vaan on jo uutta ja tuoretta lihaa saalistamassa. Suloiset valheet ja pehmeät puheet odottavat jo seuraavaa hölmöä naisparkaa.

Vanhempani tapasivat, kun isäni oli naimisissa oleva perheenisä. Hyvin pian oli selkeää, että tässä tämä nyt on. Isä ilmoitti ottavansa eron, otti mukaansa repullisen tavaraa ja jätti kaiken muun ex-vaimolleen ja sisarpuolilleni. Isän suku suuttui niin pahasti, ettei kukaan ollut sen jälkeen tekemisissä ja äitini oli tietysti vaan vokotteleva hirviö, joka saalisti viattoman perheenisän.

Vanhempani ovat olleet nyt yhdessä 40 vuotta. Ei siihen jääty roikkumaan, että joo joo, otan eron, joo joo, rakastan sinua toinen salanainen.

Hyvä ettei salapetetty, mutta surullinen tarina kuitenkin :(

Miten niin surullinen tarina? Yksi parisuhde päättyi, kaksi uutta alkoi. Molemmat pitkiä parisuhteita. Vanhempani todennäköisesti viimeisillä päivillään kuolevat melko peräjälkeen. Rakkaus on niin syvä.

Tietysti voisi spekuloida, että jos isäni olisi vain malttanut pysytellä sinkkuna sinne asti, kun tapaa äitini, niin toista perhettä ei olisi tapahtunut.

Oletko muuten tekemisissä tai väleissä sisarpuoltesi kanssa? Mä olen ohis, mutta edesmenneellä isälläni on myös uusioperhe, josta kolme lasta. Minua siis useita vuosia nuoremmat. Isä ei pettänyt vaan löysi kakkosvaimonsa työpaikaltaan.

Meillä oli perukirjoitus isäni kuoleman jälkeen ja voi sitä ahdistavaa tunnelmaa, jos katseet voisivat tappaa. Tunsin suoranaista itseeni kohdistuvaa vihaa.

Isäni oli aikoinaan äidilleen sanonut, että katuu kovin kun jätti äitini. Pettänyt ei kuitenkaan, vaan tohtorismiehellä nousi urea hattuun, äiti kun ei ollut akateeminen. Näin kirjeen jonka oli äidilleni kirjoittanut. Siinä tilitti tuntojaan ja pyysi anteeksi.

En hirveästi. Meillä on 10v-> ikäeroa. Asialliset, hyvät välit, kuten normaaleilla aikuisilla ihmisillä. Sen ihmeemmin en ole heidän tuntojaan kysellyt, koska se on heidän yksityisasiansa ja he voivat jakaa sen kanssani, jos haluavat, mutta ei tarvitse vain siksi, että meillä on sama isä. Isäni on pyrkinyt kohtelemaan kaikkia lapsiaan tasavertaisena, koska se on hänen vastuunsa isänä.

Mutta! Tämä nyt tästä aiheesta, jatketaan ap:n ystävän ongelmalla eikä minun perheasioilla, kun se ei ole ketjun aihe :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on sama tilanne kuin ap.lla. Ystävä on muuten mitä ihanin ja parhain ystävä mutta on ollut kaksi vuotta salasuhteessa naimisissa olevan miehen kanssa. Ja nyt kun hän haaveilee yhteisestä asunnosta kun mies asuu vaimon kanssa, välillä hän tajuaa että kuvittelee turhia ja soittaa parin tunnin mittaisia itkupuheluita, niin on hermoissa pitelemistä. 

Siinä taistelee ystävyys ja toisaalta se tieto että jossain on vaimo joka ei tiedä mistään mitä miehensä puuhailee. 

Nämä on aina tällaisia romantisoituja ajatuksia. Yleensä niissä liitoissa on jotain pahasti vialla, vähintään pettäjänarsistimies ja se mies pettäisi vaimoa joka tapauksessa jonkun kanssa. 

Jännä, että jollain menee ystävyyden yli se, että mitä kuvittelee jostain vieraasta ihmisestä. Pelko siitä, että ystävä alkaa  vampata omaa miestä?

Tämä, empatia tuiki tuntemattoman ihmisen kuviteltua surua kohtaan vs. ystävyys. Odota, anna kun mietin hetken kumpi painaa vaakakupissa enemmän... tää on paha :p

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtisin siltä näkökulmalta että kaverisi pitää tajuta että oppii tästä virheestä ja ei tee uudelleen samaa virhettä. Laita miettimään mikä olisi todellinen hyvä parisuhde kysymällä kysymyksiä; mitä ajattelet, ja oletko ajatellut, mikä olisi hyvä suhde, mitä virheitä teit, mitä opit. Saa se ajattelemaan. Toivottavasti tajuaa että on enemmän arvoinen. Myöskin tota kaverin itsetuntoa voisi kehittää ja anna vaikka kirja tunne tunteesi ja tunne itsesi tai joku muu. Itsearvostus.

Jos on ok sille vielä mennä varattuja virittelemään (vuoden päästä), eikä ota opiksi niin sano suoraan silloin asiat ja sille että itse kaivat ongelmia ja voisi tehdä fiksummin. Hyvä kaveri sanoo joskus asiat suoraan jos muu ei auta

Olen tuo, jonka ystävä on rätnännyt ja vatvonut 4 vuotta kohta sydänsurujaan ja ihastumisiaan. Hänen kanssaan haastavinta on, että hän tiedostaa asiat ja silti haluaa puida niitä vuosikausia. Ilmeisesti syyllisyyden tunnosta tai muusta. Hän ihan oikeasti tarvitsisi terapiaa. Hän puhuu tyyliin "Se Jari oli ihan kamala. Sellainen hännystelijä, johon lankesin, kun oli huono itsetunto ja pidin hänestä. Miten se Jari olikin sellainen hännystelijä, miten mulla oli huono itsetunto? Mua kiusattiin lapsena niin sitä se on. Nyt en enää ottaisi Jaria. Se Jari yritti esittää fiksua, muttei ollut. Nyt en enää lähtisi Jarin mukaan. Sydämeen sattui aluksi kamalasti, kun kuvittelin menettäneeni elämäni rakkauden, mutta ei Jari ollut sitä. Hirvittävä huoli on nyt jäänyt, että toistan samat virheet. Sitten oli se Make, joka oli fiksumpi, mutta edelleen sielläkin oli tyhmiä juttuja. Make teki ja sanoi sitä ja tätä ja tuota. Otin Maken, koska tämä ja tämä syy itsessäni. Se Jari oli samanlainen, mutta Make oli vähän parempi. Oli huono itsetunto vieläkin silloin siitä lapsuudesta. En ottaisi enää Makea enkä Jaria. Jari teki sitä ja tätä. Make teki sitä ja tätä. Lapsena kohdeltiin huonosti niin musta tuli tällainen."

Tätä on siis jankattu Makesta ja Jarista 4 vuotta. Tismalleen samat asiat joka kerta, kun puhutaan, ja se tulee joka kerta 3-4h monologina. Jos hän saisi päättää, eli saisi minut jotenkin päivittäin kiinni, hän jankkaisi Jarista, Makesta ja itsensä ymmärtämisestä päivittäin eli 21-28h viikossa. Sen lisäksi varmaan 15h vielä somessa eli työpäivän verran minun pitäisi olla hänen käytettävissään viikoittain seuraavat 5 vuotta tai enemmän.

Ihastumisen jankkaaminen on nyt jatkunut 2 vuotta. Sekin menee suunnilleen "En uskalla lähestyä, koska pelkään torjuntaa, kun minua on kohdeltu huonosti. Tiedän,että pitäisi olla rohkeampi. Tiedän, että jos en tee mitään, hän voi ihastua toiseen mieheen ja sitten elämäni on pilalla,mutta en vaan saa itseäni edes katsomaan hänen suuntaansa, vaikka tunnenkin miehen jo, kun jos se mies sanookin ei,  niin en kestä, varmaan kuolen siihen paikkaan. Ahistaa kauheesti, oon itkenyt taas 2 viikkoa kun se mies ei huomaa mua ja minä en uskalla".

Seuraavana päivänä sama litannia uudestaan 3-4h. Ja sitä seuraavana. Ja sitä seuraavana. 2 vuotta jo!

Hänelle on siis aivan turhaa sanoa, että nyt riittää, selvittele ongelmasi. Hän tietää ne, mutta ei halua fyysisesti tehdä asialle mitään, kuten hakeutua terapiaan, hankkia lääkityksen hoitamattomaan ongelmaan (se ADHD siellä) tai kysyä siltä mieheltä, että moi lähdetkö kahville?

Kuulostaa siltä että hän pakenee jotain. Ehkä sen kiusaamisen jättämää traumaa.

Minä esim pakenin pitkän liittoni päättymistä ja sen kauheimman asian kohtaamista, että päätökseni tuottaa surua  ja hätää lapselleni, salasuhteeseen. Voin sanoa ihan vilpittömästi, ettei valintani moraalittomuus silloin vaivannut mieltäni, sain itselleni kipeästi kaipaamaani muuta ajateltavaa. En hajoittanut kenenkään perhettä, sitä en varmasti olisi tehnyt, koska lapsen pettymys oli juuri se asia joka painoi mieltäni, mutta kuitenkin, hajoitin seurustelusuhteen.

Mies oli koittanut eroa rakennella naisesta jo n vuoden, välillä päättäväisemmin, mutta enimmäkseen passiivisesti konfliktia vältellen. Tällä perustelin silloin itselleni tekemiseni. Ko naista kohtaan tunteeni on nyt monenlaisten käänteiden jälkeen halveksuva, mutta silti tunnistan ja tunnustan nyt että häntä kohdeltiin tilanteessa väärin. En toistaisi tekoani, enkä suosittelisi tällaista toimintaa kenellekään.

Nauraisin ja sanoisin, että mitä muuta odotit? Miltä tuntuu olla ltka?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakastuminen, ihastuminen on satunnanvaraista, mutta rakastaminen on valinta. Eli voit päättää annatko rakastumisen mennä rakkauteen

Näin se menee.

Jos nyt kuitenkin alkaa varatun kanssa suhteeseen, niin aika äkkiä selviää älykkäälle sen toisen rakastumisen aste, ei siihen eroon nyt vuosia mene. Ihan selvää on millaisen miehen (tai naisen) kanssa on tekemisissä, jos toinen keksii syitä toisensa perään, eikä mikään muutu. Joskushan se asia on kumppanille ja lapsille kuitenkin kerrottava ja erottava.

Ihmeellistä, kun jotkut jopa useita vuosia odottavat sitä eroa, eikä sitä koskaan tule, vaan ainoastaan salattuja tapaamisia ja katteettomia lupauksia. Sitten itketään, vaikka kylmä totuus on nenän edessä.

Surullisia reppanoita sitten nämä, jotka uhkaavat paljastaa sille vaimolle kaiken ja jäävät roikkumaan. Ei  mies enää tällaista luuseria halua, vaan on jo uutta ja tuoretta lihaa saalistamassa. Suloiset valheet ja pehmeät puheet odottavat jo seuraavaa hölmöä naisparkaa.

Vanhempani tapasivat, kun isäni oli naimisissa oleva perheenisä. Hyvin pian oli selkeää, että tässä tämä nyt on. Isä ilmoitti ottavansa eron, otti mukaansa repullisen tavaraa ja jätti kaiken muun ex-vaimolleen ja sisarpuolilleni. Isän suku suuttui niin pahasti, ettei kukaan ollut sen jälkeen tekemisissä ja äitini oli tietysti vaan vokotteleva hirviö, joka saalisti viattoman perheenisän.

Vanhempani ovat olleet nyt yhdessä 40 vuotta. Ei siihen jääty roikkumaan, että joo joo, otan eron, joo joo, rakastan sinua toinen salanainen.

No joo, nämä tarinat ovat noin promille tästä isosta otannasta. Poikkeus vahvistaa säännön. Eiköhän se mies useimmiten kuitenkin palaa sinne kotiin. 

On tietty niitäkin tapauksia, joissa ollaan oltu pitkään onnettomia ja se salainen rakkaus onkin se oikea, eli voidaan puhua tähtiin kirjoitetusta onnesta. Eli homma on vaan pientä töytäisyä ja herätystä vailla ja kenties helpotus molemmille että erotaan.

Sitten on vielä ne tapaukset, joissa on erottu, ja alettu sen salarakkaan kanssa olemaan, mutta kuinka ollakaan, on silti vanha suola janottanut ja exän kanssa yhteen taas menyt.

Mun miehen isä sai mieheni siskon syntymän aikoihin vauvan myös toisen naisen kanssa. Kuukausi ikäeroa. Mies olisi halunnut jäädä vaimonsa luo, mutta mieheni äiti potkaisi persiille ja jäi kolmen lapsen yksinuoltajaksi. Hänellä oli kolme työtä samaan aikaan. Rankkaa kuulema on ollut. Mieheni huolehti siskoistaan, ja oli pakko ottaa vastuuta. Hän on aika katkera isälleen. Ja silloin ei ollut mitään sossuja, tästä on aikaa.

Totta, niin ovat. Kerroinkin vanhempieni tarinan siltä kantilta, että jos OIKEASTI rakastaa toista, ei jää vehtaamaan ulkopuolisten kanssa. Se on tiukasti ero heti ja uuteen suhteeseen, eikä mitään roikuttelua ja salavehkeilyä 2 vuotta putkeen ja sitten takaisin häntä koipien välissä kotiin, kun jää kiinni housut kintuissa.

En siis ymmärrä, miten yksikään nainen suostuu roikkumaan kakkosnaisena vuoksikausia tai edes kuukausia sillä ajatuksella, että tässä on hieno mies, joka jossain vaiheessa haluaa olla vain yksin minulle uskollinen kunhan odotan tarpeeksi kauan.

Herra jumala, naiset, vähän enemmän nyt itsekunnioitusta! Jos mies aidosti rakastaa juuri sinua, hän kiipeää vaikka kuuhun ahteri edellä teidän vuoksenne, maksoi se mitä tahansa.

No minä olin suhteessa, jossa päädyttiin ihan virallisesti yhteen vuotta myöhemmin. Aika monta kuukautta aluksi odottelin, että ne lupaukset toteutuu ja näin kävi, tosin vasta kun olimme olleet muutaman kuukauden erillään. Ei kaikki erot ole yhtä helppoja kuin omani joskus aikoinaan oli, eikä kaikista irtoa rehellisyyttä toisen satuttamisen uhalla. Itse olen totuudentorvi ja rationaalinen ennen kuin tunteellinen ja exäni ollessa samanlainen, ero hoidettiin keskustelemalla, ei draamailemalla.

Kyllä mä ystäväni surua kuuntelisin ja tukisin. Ystävä on ystävä.

Vierailija kirjoitti:

Nauraisin ja sanoisin, että mitä muuta odotit? Miltä tuntuu olla ltka?

Rauhottukaa nyt saakeli.. Ei ne teidän ukot mihinkään lähde niin kauan kun on rakkautta. Ja jos ei enää ole, niin mitä väliä, mitä semmosella suhteella tekee muutenkaan

Vierailija kirjoitti:

Nauraisin ja sanoisin, että mitä muuta odotit? Miltä tuntuu olla ltka?

No en mä kyllä ystävälle noin sanoisi. 

Tai ko sanat eivät muutenkaan kuulu sanavarastoon.

Ap:ta ymmärrän, ap on uupunut tilanteeseen

Vierailija kirjoitti:

Miksi itkeä varatun perään, kun seuraavan voi katsoa vapaana olevan. Ei tatvitse odotella, koska miehellä on aikaa.

Niin juuri. Jos se mies on oikeasti eroamassa, kyllä se eroaa ilman että jää siihen roikkumaan. Ei sitä kannata jäädä odottelemaan, verkkoja vesille vaan vapaista miehistä.

Ja jos se mies myöhemmin on eronnut, ja itse sinkkuna, ja mielenkiintoa on, sitten voi vapaasti alkaa toimia jos niitä tunteita on. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtisin siltä näkökulmalta että kaverisi pitää tajuta että oppii tästä virheestä ja ei tee uudelleen samaa virhettä. Laita miettimään mikä olisi todellinen hyvä parisuhde kysymällä kysymyksiä; mitä ajattelet, ja oletko ajatellut, mikä olisi hyvä suhde, mitä virheitä teit, mitä opit. Saa se ajattelemaan. Toivottavasti tajuaa että on enemmän arvoinen. Myöskin tota kaverin itsetuntoa voisi kehittää ja anna vaikka kirja tunne tunteesi ja tunne itsesi tai joku muu. Itsearvostus.

Jos on ok sille vielä mennä varattuja virittelemään (vuoden päästä), eikä ota opiksi niin sano suoraan silloin asiat ja sille että itse kaivat ongelmia ja voisi tehdä fiksummin. Hyvä kaveri sanoo joskus asiat suoraan jos muu ei auta

Olen tuo, jonka ystävä on rätnännyt ja vatvonut 4 vuotta kohta sydänsurujaan ja ihastumisiaan. Hänen kanssaan haastavinta on, että hän tiedostaa asiat ja silti haluaa puida niitä vuosikausia. Ilmeisesti syyllisyyden tunnosta tai muusta. Hän ihan oikeasti tarvitsisi terapiaa. Hän puhuu tyyliin "Se Jari oli ihan kamala. Sellainen hännystelijä, johon lankesin, kun oli huono itsetunto ja pidin hänestä. Miten se Jari olikin sellainen hännystelijä, miten mulla oli huono itsetunto? Mua kiusattiin lapsena niin sitä se on. Nyt en enää ottaisi Jaria. Se Jari yritti esittää fiksua, muttei ollut. Nyt en enää lähtisi Jarin mukaan. Sydämeen sattui aluksi kamalasti, kun kuvittelin menettäneeni elämäni rakkauden, mutta ei Jari ollut sitä. Hirvittävä huoli on nyt jäänyt, että toistan samat virheet. Sitten oli se Make, joka oli fiksumpi, mutta edelleen sielläkin oli tyhmiä juttuja. Make teki ja sanoi sitä ja tätä ja tuota. Otin Maken, koska tämä ja tämä syy itsessäni. Se Jari oli samanlainen, mutta Make oli vähän parempi. Oli huono itsetunto vieläkin silloin siitä lapsuudesta. En ottaisi enää Makea enkä Jaria. Jari teki sitä ja tätä. Make teki sitä ja tätä. Lapsena kohdeltiin huonosti niin musta tuli tällainen."

Tätä on siis jankattu Makesta ja Jarista 4 vuotta. Tismalleen samat asiat joka kerta, kun puhutaan, ja se tulee joka kerta 3-4h monologina. Jos hän saisi päättää, eli saisi minut jotenkin päivittäin kiinni, hän jankkaisi Jarista, Makesta ja itsensä ymmärtämisestä päivittäin eli 21-28h viikossa. Sen lisäksi varmaan 15h vielä somessa eli työpäivän verran minun pitäisi olla hänen käytettävissään viikoittain seuraavat 5 vuotta tai enemmän.

Ihastumisen jankkaaminen on nyt jatkunut 2 vuotta. Sekin menee suunnilleen "En uskalla lähestyä, koska pelkään torjuntaa, kun minua on kohdeltu huonosti. Tiedän,että pitäisi olla rohkeampi. Tiedän, että jos en tee mitään, hän voi ihastua toiseen mieheen ja sitten elämäni on pilalla,mutta en vaan saa itseäni edes katsomaan hänen suuntaansa, vaikka tunnenkin miehen jo, kun jos se mies sanookin ei,  niin en kestä, varmaan kuolen siihen paikkaan. Ahistaa kauheesti, oon itkenyt taas 2 viikkoa kun se mies ei huomaa mua ja minä en uskalla".

Seuraavana päivänä sama litannia uudestaan 3-4h. Ja sitä seuraavana. Ja sitä seuraavana. 2 vuotta jo!

Hänelle on siis aivan turhaa sanoa, että nyt riittää, selvittele ongelmasi. Hän tietää ne, mutta ei halua fyysisesti tehdä asialle mitään, kuten hakeutua terapiaan, hankkia lääkityksen hoitamattomaan ongelmaan (se ADHD siellä) tai kysyä siltä mieheltä, että moi lähdetkö kahville?

Kuulostaa siltä että hän pakenee jotain. Ehkä sen kiusaamisen jättämää traumaa.

Minä esim pakenin pitkän liittoni päättymistä ja sen kauheimman asian kohtaamista, että päätökseni tuottaa surua  ja hätää lapselleni, salasuhteeseen. Voin sanoa ihan vilpittömästi, ettei valintani moraalittomuus silloin vaivannut mieltäni, sain itselleni kipeästi kaipaamaani muuta ajateltavaa. En hajoittanut kenenkään perhettä, sitä en varmasti olisi tehnyt, koska lapsen pettymys oli juuri se asia joka painoi mieltäni, mutta kuitenkin, hajoitin seurustelusuhteen.

Mies oli koittanut eroa rakennella naisesta jo n vuoden, välillä päättäväisemmin, mutta enimmäkseen passiivisesti konfliktia vältellen. Tällä perustelin silloin itselleni tekemiseni. Ko naista kohtaan tunteeni on nyt monenlaisten käänteiden jälkeen halveksuva, mutta silti tunnistan ja tunnustan nyt että häntä kohdeltiin tilanteessa väärin. En toistaisi tekoani, enkä suosittelisi tällaista toimintaa kenellekään.

Oikeutit toisten parisuhteeseen sekaantumisen sillä, että sinulla oli niin paha olo elämäntilanteessasi ja lapsesi kärsii siitä sinun pahasta olostasi, jos et saa muuta ajateltavaa. Ajattelit, että voit kivasti pyhässä äidin mielessäsi vedota lapsen etuun ja että moraaliton toimintasi olisi jotenkin hyväksyttävämpää, kun sinä saat jotain tukea omaan hankalaan elämäntilanteeseesi vaikka sitten varatulta mieheltä, jolloin tästä kohentunut mielialasi olisi myös lapsesi etu. Vetosit myös siihen, että koska tuolla pariskunnalla ei ole lapsia, niin he eivät ole samalla tavalla oikea perhe kuin mitä sinä olit eksäsi ja lapsesi kanssa. Tuliko sinulle ollenkaan mieleen se, että ehkä sille petetylle naiselle hänen puolisonsa oli ihan oikea perhe?  

Joo niinhän ne pettäjät aina selittävät, että parisuhde on huono ja ovat eroamassa ja puoliso ei vain ymmärrä ja plääplääplää, jotta kolmannet pyörät eivät hyppää leikistä pois. Sinäkin perustit omat näkemyksesi peteystä naisesta ensin sen pettäjäpuolison sanoihin, vaikka tiesit niiden olevan paskapuhetta. Uskottomuuden paljastumisen jälkeen perustit näkemyksesi sitten siihen, kuinka tuo petetty nainen toimii sinun ja pettäjäpuolison toiminnan hänessä laukaisseessa traumaattisessa kriisissä. Samalla et itse suostunut vetäytymään taka-alalle ja antanut puolisoiden selvittää uskottomuuskriisiä keskenään, koska vetosit sinulla olevan niin paha olo ja sinun kallisarvoinen lapsesi kärsii siitä sinun pahasta olosta. Lopulta sitten aloit halveksumaan tuota petettyä naista, joka toimi uskottomuuskriisissä juuri niin suurella vihalla, raivolla, surulla ja epätoivolla kuin perheensä menettänyt ja murskattu ihminen vain voi toimia. Sinun on paljon helpompi maalata uskottomuuskriisin pyörteissä oireilevasta petetystä puolisosta hirviömäinen kuva kuin myöntää se, että itse olet epärehellinen ja tekosyitä suoltava selittelijä, joka omiin traumoihinsa vedoten ja lapsikorttia heilutellen oikeuttaa toisten ihmisten paskamaisen kohtelun.

Kaiken päätteeksi toteat, että toimisit nyt toisin. Niinhän ne kroonisesti toisia ihmisiä huonosti kohtelevat tekevät: Ensin toimivat paskasti vedoten omaan henkilöhistoriaansa ja toisten säälintunteeseen, ja sitten jatkavat tekosyiden varjolla moraalitonta toimintaansa tietäen, että voivat aina jälkikäteen surkutellen todeta, että "Olisi pitänyt toimia silloin toisin".

Ota vastuu itsestäsi ja omasta toiminnastasi kolmantena pyöränä, ja lopeta se paskanjauhaminen ja petetyn puolison halveksuminen, koska se jos mikä on äärimmäisen kuvottavaa.

Kiitos kommenteista. Mielenkiintoisia tarinoita ja mielipiteitä.

Ja näinhän siinä taas kävi, että mies oli aamulla laittanut ystävälleni viestin ja nyt sitä sitten analysoidaan Whatsapissa seuraavat päivät. Tai totta puhuen taidan riipaista tänään kännin ja avata suuni.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kommenteista. Mielenkiintoisia tarinoita ja mielipiteitä.

Ja näinhän siinä taas kävi, että mies oli aamulla laittanut ystävälleni viestin ja nyt sitä sitten analysoidaan Whatsapissa seuraavat päivät. Tai totta puhuen taidan riipaista tänään kännin ja avata suuni.

Ap

Joo, sano suoraan, ettet enää ole käytettävissä tämän asian vatvomiseen ja pidä siitä kiinni, tai jätä vain kylmästi vastaamatta kaverin kaikkiin yhteydenottoihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuvittelisin, että ystävälläsi olisi joku empaattisempikin olkapää johon nojata.

Minun ystäväni on tullut rakkaudessa kohdelluksi törkeästi, tuli vaikka itsekin kyllä näki mihin suuntaan tilanne on kehittymässä (kyse ei kuitenkaan ollut varatusta ihmisestä). Totta kai me tiesimme kaikki, että hommassa palaa vielä näpit, mutta ihminen ei aina ole niin saamerin rationaalinen ja vahva. Ei olisi tullut mieleenikään, etten olisi jaksanut seisoa hänen takanaan niin kauan kuin tarve, onhan hän niin rakas kuin osa itseäni.

Olen ainoa joka tästä kuviosta tietää, eli ei ole tässä tilanteessa muita olkapäitä.

Ja sehän tilanteesta kinkkisen tekeekin, kun haluan olla tukena (ja luoja sentään, olen ollut ihan naurettaviin mittasuhteisiin asti). Oma moraalikäsitykseni on kuitenkin erilainen, ja siksi on hankalaa kuunnella tunti tolkulla jaarittelua miehen ihanuudesta ja ystäväni tunteista häntä kohtaan. Minusta miehessä ei ole mitään ihanaa. Hän on pettäjä joka käytti ystävääni niin kauan hyväksi että paska lensi tai meinasi kotona lentää tuulettimeen. Sitten ystäväni jäi kuin nalli kalliolle.

Ymmärrän että rakkaus sokaisee, mutta itse ajattelen että joku raja sentään siinäkin. Olen itsekin nuorempana ihastunut epätoivoisesti epärehelliseen naistenpyörittäjään, ja heti kun tilanne alkoi valjeta, vedin itseni pois kuviosta ja nuolin haavani kuntoon. Ehkä siksikin on mahdoton samaistua siihen, että joku on vapaaehtoisesti noin kauan jonkun itsekkään mulkeron pyöritettävänä ja haikailee vielä perään.

P.S. Kun kärsin näistä sydänsuruistani silloin, tämän samaisen ystäväni ainut kommentti asiaan oli että voih, sillä on varmaan joku toinen kun se ei vastaa. Asia oli sillä loppuun käsitelty.

Ap

Viimeiset lauseet on hyvä esimerkki miten "ystäväsi" pitää sinua pelkkänä kynnysmattona ja sinä vielä sallit sen. Nyt itsetuntoa kehiin nainen! Jos haluat olla "ystävä" sanot että SINÄ haluat puhua muusta kuin akkansa luo palanneesta ukkomiehestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtisin siltä näkökulmalta että kaverisi pitää tajuta että oppii tästä virheestä ja ei tee uudelleen samaa virhettä. Laita miettimään mikä olisi todellinen hyvä parisuhde kysymällä kysymyksiä; mitä ajattelet, ja oletko ajatellut, mikä olisi hyvä suhde, mitä virheitä teit, mitä opit. Saa se ajattelemaan. Toivottavasti tajuaa että on enemmän arvoinen. Myöskin tota kaverin itsetuntoa voisi kehittää ja anna vaikka kirja tunne tunteesi ja tunne itsesi tai joku muu. Itsearvostus.

Jos on ok sille vielä mennä varattuja virittelemään (vuoden päästä), eikä ota opiksi niin sano suoraan silloin asiat ja sille että itse kaivat ongelmia ja voisi tehdä fiksummin. Hyvä kaveri sanoo joskus asiat suoraan jos muu ei auta

Olen tuo, jonka ystävä on rätnännyt ja vatvonut 4 vuotta kohta sydänsurujaan ja ihastumisiaan. Hänen kanssaan haastavinta on, että hän tiedostaa asiat ja silti haluaa puida niitä vuosikausia. Ilmeisesti syyllisyyden tunnosta tai muusta. Hän ihan oikeasti tarvitsisi terapiaa. Hän puhuu tyyliin "Se Jari oli ihan kamala. Sellainen hännystelijä, johon lankesin, kun oli huono itsetunto ja pidin hänestä. Miten se Jari olikin sellainen hännystelijä, miten mulla oli huono itsetunto? Mua kiusattiin lapsena niin sitä se on. Nyt en enää ottaisi Jaria. Se Jari yritti esittää fiksua, muttei ollut. Nyt en enää lähtisi Jarin mukaan. Sydämeen sattui aluksi kamalasti, kun kuvittelin menettäneeni elämäni rakkauden, mutta ei Jari ollut sitä. Hirvittävä huoli on nyt jäänyt, että toistan samat virheet. Sitten oli se Make, joka oli fiksumpi, mutta edelleen sielläkin oli tyhmiä juttuja. Make teki ja sanoi sitä ja tätä ja tuota. Otin Maken, koska tämä ja tämä syy itsessäni. Se Jari oli samanlainen, mutta Make oli vähän parempi. Oli huono itsetunto vieläkin silloin siitä lapsuudesta. En ottaisi enää Makea enkä Jaria. Jari teki sitä ja tätä. Make teki sitä ja tätä. Lapsena kohdeltiin huonosti niin musta tuli tällainen."

Tätä on siis jankattu Makesta ja Jarista 4 vuotta. Tismalleen samat asiat joka kerta, kun puhutaan, ja se tulee joka kerta 3-4h monologina. Jos hän saisi päättää, eli saisi minut jotenkin päivittäin kiinni, hän jankkaisi Jarista, Makesta ja itsensä ymmärtämisestä päivittäin eli 21-28h viikossa. Sen lisäksi varmaan 15h vielä somessa eli työpäivän verran minun pitäisi olla hänen käytettävissään viikoittain seuraavat 5 vuotta tai enemmän.

Ihastumisen jankkaaminen on nyt jatkunut 2 vuotta. Sekin menee suunnilleen "En uskalla lähestyä, koska pelkään torjuntaa, kun minua on kohdeltu huonosti. Tiedän,että pitäisi olla rohkeampi. Tiedän, että jos en tee mitään, hän voi ihastua toiseen mieheen ja sitten elämäni on pilalla,mutta en vaan saa itseäni edes katsomaan hänen suuntaansa, vaikka tunnenkin miehen jo, kun jos se mies sanookin ei,  niin en kestä, varmaan kuolen siihen paikkaan. Ahistaa kauheesti, oon itkenyt taas 2 viikkoa kun se mies ei huomaa mua ja minä en uskalla".

Seuraavana päivänä sama litannia uudestaan 3-4h. Ja sitä seuraavana. Ja sitä seuraavana. 2 vuotta jo!

Hänelle on siis aivan turhaa sanoa, että nyt riittää, selvittele ongelmasi. Hän tietää ne, mutta ei halua fyysisesti tehdä asialle mitään, kuten hakeutua terapiaan, hankkia lääkityksen hoitamattomaan ongelmaan (se ADHD siellä) tai kysyä siltä mieheltä, että moi lähdetkö kahville?

Kuulostaa siltä että hän pakenee jotain. Ehkä sen kiusaamisen jättämää traumaa.

Minä esim pakenin pitkän liittoni päättymistä ja sen kauheimman asian kohtaamista, että päätökseni tuottaa surua  ja hätää lapselleni, salasuhteeseen. Voin sanoa ihan vilpittömästi, ettei valintani moraalittomuus silloin vaivannut mieltäni, sain itselleni kipeästi kaipaamaani muuta ajateltavaa. En hajoittanut kenenkään perhettä, sitä en varmasti olisi tehnyt, koska lapsen pettymys oli juuri se asia joka painoi mieltäni, mutta kuitenkin, hajoitin seurustelusuhteen.

Mies oli koittanut eroa rakennella naisesta jo n vuoden, välillä päättäväisemmin, mutta enimmäkseen passiivisesti konfliktia vältellen. Tällä perustelin silloin itselleni tekemiseni. Ko naista kohtaan tunteeni on nyt monenlaisten käänteiden jälkeen halveksuva, mutta silti tunnistan ja tunnustan nyt että häntä kohdeltiin tilanteessa väärin. En toistaisi tekoani, enkä suosittelisi tällaista toimintaa kenellekään.

Oikeutit toisten parisuhteeseen sekaantumisen sillä, että sinulla oli niin paha olo elämäntilanteessasi ja lapsesi kärsii siitä sinun pahasta olostasi, jos et saa muuta ajateltavaa. Ajattelit, että voit kivasti pyhässä äidin mielessäsi vedota lapsen etuun ja että moraaliton toimintasi olisi jotenkin hyväksyttävämpää, kun sinä saat jotain tukea omaan hankalaan elämäntilanteeseesi vaikka sitten varatulta mieheltä, jolloin tästä kohentunut mielialasi olisi myös lapsesi etu. Vetosit myös siihen, että koska tuolla pariskunnalla ei ole lapsia, niin he eivät ole samalla tavalla oikea perhe kuin mitä sinä olit eksäsi ja lapsesi kanssa. Tuliko sinulle ollenkaan mieleen se, että ehkä sille petetylle naiselle hänen puolisonsa oli ihan oikea perhe?  

Joo niinhän ne pettäjät aina selittävät, että parisuhde on huono ja ovat eroamassa ja puoliso ei vain ymmärrä ja plääplääplää, jotta kolmannet pyörät eivät hyppää leikistä pois. Sinäkin perustit omat näkemyksesi peteystä naisesta ensin sen pettäjäpuolison sanoihin, vaikka tiesit niiden olevan paskapuhetta. Uskottomuuden paljastumisen jälkeen perustit näkemyksesi sitten siihen, kuinka tuo petetty nainen toimii sinun ja pettäjäpuolison toiminnan hänessä laukaisseessa traumaattisessa kriisissä. Samalla et itse suostunut vetäytymään taka-alalle ja antanut puolisoiden selvittää uskottomuuskriisiä keskenään, koska vetosit sinulla olevan niin paha olo ja sinun kallisarvoinen lapsesi kärsii siitä sinun pahasta olosta. Lopulta sitten aloit halveksumaan tuota petettyä naista, joka toimi uskottomuuskriisissä juuri niin suurella vihalla, raivolla, surulla ja epätoivolla kuin perheensä menettänyt ja murskattu ihminen vain voi toimia. Sinun on paljon helpompi maalata uskottomuuskriisin pyörteissä oireilevasta petetystä puolisosta hirviömäinen kuva kuin myöntää se, että itse olet epärehellinen ja tekosyitä suoltava selittelijä, joka omiin traumoihinsa vedoten ja lapsikorttia heilutellen oikeuttaa toisten ihmisten paskamaisen kohtelun.

Kaiken päätteeksi toteat, että toimisit nyt toisin. Niinhän ne kroonisesti toisia ihmisiä huonosti kohtelevat tekevät: Ensin toimivat paskasti vedoten omaan henkilöhistoriaansa ja toisten säälintunteeseen, ja sitten jatkavat tekosyiden varjolla moraalitonta toimintaansa tietäen, että voivat aina jälkikäteen surkutellen todeta, että "Olisi pitänyt toimia silloin toisin".

Ota vastuu itsestäsi ja omasta toiminnastasi kolmantena pyöränä, ja lopeta se paskanjauhaminen ja petetyn puolison halveksuminen, koska se jos mikä on äärimmäisen kuvottavaa.

Tekstistäsi voisin melkein kuvitella että pääsin jälleen tekemisiin tämän viehättävän persoonan kanssa joka muutama vuosi sitten tuli mulle niin tutuksi.

a) en perustellut itselleni mitään silloin sillä, että surin omaa eroani, saati lapseni edulla. Enkä näin väittänytkään. Ei, en miettinyt tämän naisen asemaa ollenkaan, ei kiinnostanut, ei tullut mieleen, ei surettanut jne. Olin käpertynyt omiin ongelmiini.

b) Hei eivät olleet perhe, he eivät edes asuneet samassa läänissä. Olen yhä sitä mieltä, että parisuhteesta on oikeus erota ilman että saa osakseen lääkepurkki tai ase kädessä esitettyjä uhkauksia, päällekäymistä ja mustamaalaamista. Pettämistä en yhäkään pidä hyväksyttävänä.

c) hirviömäistä on sotkea siihen omaan kriisiin asiaan täysin ulkopuolisia ihmisiä, mm alakouluikäinen lapsi ja uhata ajaa autolla toisen ihmisen perheen päälle (joo joo kriisi ja pahamieli, sekö oikeuttaa uhkailla asiaan täysin viatonta lasta??) Hirviömäistä on lisäksi ENNEN mitään uskottomuuksia istuttaa kumppanin päähän että tästä jos eroat niin olet sitten vastuussa siitä, että äitini menettää jälleen yhden tyttären. 

Että jos olet kyseinen ihminen niin katsoppa vaan pitkään ja hartaasti peiliin. Minä sentään kerroin oppineeni elämäni tähän saakka ainoasta ihmissuhdedraamasta jotain, sinä et kaikesta päätellen ole oppinut vieläkään mitään vaikka poltettuja siltoja on takanasi jo useampia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtisin siltä näkökulmalta että kaverisi pitää tajuta että oppii tästä virheestä ja ei tee uudelleen samaa virhettä. Laita miettimään mikä olisi todellinen hyvä parisuhde kysymällä kysymyksiä; mitä ajattelet, ja oletko ajatellut, mikä olisi hyvä suhde, mitä virheitä teit, mitä opit. Saa se ajattelemaan. Toivottavasti tajuaa että on enemmän arvoinen. Myöskin tota kaverin itsetuntoa voisi kehittää ja anna vaikka kirja tunne tunteesi ja tunne itsesi tai joku muu. Itsearvostus.

Jos on ok sille vielä mennä varattuja virittelemään (vuoden päästä), eikä ota opiksi niin sano suoraan silloin asiat ja sille että itse kaivat ongelmia ja voisi tehdä fiksummin. Hyvä kaveri sanoo joskus asiat suoraan jos muu ei auta

Olen tuo, jonka ystävä on rätnännyt ja vatvonut 4 vuotta kohta sydänsurujaan ja ihastumisiaan. Hänen kanssaan haastavinta on, että hän tiedostaa asiat ja silti haluaa puida niitä vuosikausia. Ilmeisesti syyllisyyden tunnosta tai muusta. Hän ihan oikeasti tarvitsisi terapiaa. Hän puhuu tyyliin "Se Jari oli ihan kamala. Sellainen hännystelijä, johon lankesin, kun oli huono itsetunto ja pidin hänestä. Miten se Jari olikin sellainen hännystelijä, miten mulla oli huono itsetunto? Mua kiusattiin lapsena niin sitä se on. Nyt en enää ottaisi Jaria. Se Jari yritti esittää fiksua, muttei ollut. Nyt en enää lähtisi Jarin mukaan. Sydämeen sattui aluksi kamalasti, kun kuvittelin menettäneeni elämäni rakkauden, mutta ei Jari ollut sitä. Hirvittävä huoli on nyt jäänyt, että toistan samat virheet. Sitten oli se Make, joka oli fiksumpi, mutta edelleen sielläkin oli tyhmiä juttuja. Make teki ja sanoi sitä ja tätä ja tuota. Otin Maken, koska tämä ja tämä syy itsessäni. Se Jari oli samanlainen, mutta Make oli vähän parempi. Oli huono itsetunto vieläkin silloin siitä lapsuudesta. En ottaisi enää Makea enkä Jaria. Jari teki sitä ja tätä. Make teki sitä ja tätä. Lapsena kohdeltiin huonosti niin musta tuli tällainen."

Tätä on siis jankattu Makesta ja Jarista 4 vuotta. Tismalleen samat asiat joka kerta, kun puhutaan, ja se tulee joka kerta 3-4h monologina. Jos hän saisi päättää, eli saisi minut jotenkin päivittäin kiinni, hän jankkaisi Jarista, Makesta ja itsensä ymmärtämisestä päivittäin eli 21-28h viikossa. Sen lisäksi varmaan 15h vielä somessa eli työpäivän verran minun pitäisi olla hänen käytettävissään viikoittain seuraavat 5 vuotta tai enemmän.

Ihastumisen jankkaaminen on nyt jatkunut 2 vuotta. Sekin menee suunnilleen "En uskalla lähestyä, koska pelkään torjuntaa, kun minua on kohdeltu huonosti. Tiedän,että pitäisi olla rohkeampi. Tiedän, että jos en tee mitään, hän voi ihastua toiseen mieheen ja sitten elämäni on pilalla,mutta en vaan saa itseäni edes katsomaan hänen suuntaansa, vaikka tunnenkin miehen jo, kun jos se mies sanookin ei,  niin en kestä, varmaan kuolen siihen paikkaan. Ahistaa kauheesti, oon itkenyt taas 2 viikkoa kun se mies ei huomaa mua ja minä en uskalla".

Seuraavana päivänä sama litannia uudestaan 3-4h. Ja sitä seuraavana. Ja sitä seuraavana. 2 vuotta jo!

Hänelle on siis aivan turhaa sanoa, että nyt riittää, selvittele ongelmasi. Hän tietää ne, mutta ei halua fyysisesti tehdä asialle mitään, kuten hakeutua terapiaan, hankkia lääkityksen hoitamattomaan ongelmaan (se ADHD siellä) tai kysyä siltä mieheltä, että moi lähdetkö kahville?

Kuulostaa siltä että hän pakenee jotain. Ehkä sen kiusaamisen jättämää traumaa.

Minä esim pakenin pitkän liittoni päättymistä ja sen kauheimman asian kohtaamista, että päätökseni tuottaa surua  ja hätää lapselleni, salasuhteeseen. Voin sanoa ihan vilpittömästi, ettei valintani moraalittomuus silloin vaivannut mieltäni, sain itselleni kipeästi kaipaamaani muuta ajateltavaa. En hajoittanut kenenkään perhettä, sitä en varmasti olisi tehnyt, koska lapsen pettymys oli juuri se asia joka painoi mieltäni, mutta kuitenkin, hajoitin seurustelusuhteen.

Mies oli koittanut eroa rakennella naisesta jo n vuoden, välillä päättäväisemmin, mutta enimmäkseen passiivisesti konfliktia vältellen. Tällä perustelin silloin itselleni tekemiseni. Ko naista kohtaan tunteeni on nyt monenlaisten käänteiden jälkeen halveksuva, mutta silti tunnistan ja tunnustan nyt että häntä kohdeltiin tilanteessa väärin. En toistaisi tekoani, enkä suosittelisi tällaista toimintaa kenellekään.

Oikeutit toisten parisuhteeseen sekaantumisen sillä, että sinulla oli niin paha olo elämäntilanteessasi ja lapsesi kärsii siitä sinun pahasta olostasi, jos et saa muuta ajateltavaa. Ajattelit, että voit kivasti pyhässä äidin mielessäsi vedota lapsen etuun ja että moraaliton toimintasi olisi jotenkin hyväksyttävämpää, kun sinä saat jotain tukea omaan hankalaan elämäntilanteeseesi vaikka sitten varatulta mieheltä, jolloin tästä kohentunut mielialasi olisi myös lapsesi etu. Vetosit myös siihen, että koska tuolla pariskunnalla ei ole lapsia, niin he eivät ole samalla tavalla oikea perhe kuin mitä sinä olit eksäsi ja lapsesi kanssa. Tuliko sinulle ollenkaan mieleen se, että ehkä sille petetylle naiselle hänen puolisonsa oli ihan oikea perhe?  

Joo niinhän ne pettäjät aina selittävät, että parisuhde on huono ja ovat eroamassa ja puoliso ei vain ymmärrä ja plääplääplää, jotta kolmannet pyörät eivät hyppää leikistä pois. Sinäkin perustit omat näkemyksesi peteystä naisesta ensin sen pettäjäpuolison sanoihin, vaikka tiesit niiden olevan paskapuhetta. Uskottomuuden paljastumisen jälkeen perustit näkemyksesi sitten siihen, kuinka tuo petetty nainen toimii sinun ja pettäjäpuolison toiminnan hänessä laukaisseessa traumaattisessa kriisissä. Samalla et itse suostunut vetäytymään taka-alalle ja antanut puolisoiden selvittää uskottomuuskriisiä keskenään, koska vetosit sinulla olevan niin paha olo ja sinun kallisarvoinen lapsesi kärsii siitä sinun pahasta olosta. Lopulta sitten aloit halveksumaan tuota petettyä naista, joka toimi uskottomuuskriisissä juuri niin suurella vihalla, raivolla, surulla ja epätoivolla kuin perheensä menettänyt ja murskattu ihminen vain voi toimia. Sinun on paljon helpompi maalata uskottomuuskriisin pyörteissä oireilevasta petetystä puolisosta hirviömäinen kuva kuin myöntää se, että itse olet epärehellinen ja tekosyitä suoltava selittelijä, joka omiin traumoihinsa vedoten ja lapsikorttia heilutellen oikeuttaa toisten ihmisten paskamaisen kohtelun.

Kaiken päätteeksi toteat, että toimisit nyt toisin. Niinhän ne kroonisesti toisia ihmisiä huonosti kohtelevat tekevät: Ensin toimivat paskasti vedoten omaan henkilöhistoriaansa ja toisten säälintunteeseen, ja sitten jatkavat tekosyiden varjolla moraalitonta toimintaansa tietäen, että voivat aina jälkikäteen surkutellen todeta, että "Olisi pitänyt toimia silloin toisin".

Ota vastuu itsestäsi ja omasta toiminnastasi kolmantena pyöränä, ja lopeta se paskanjauhaminen ja petetyn puolison halveksuminen, koska se jos mikä on äärimmäisen kuvottavaa.

Tekstistäsi voisin melkein kuvitella että pääsin jälleen tekemisiin tämän viehättävän persoonan kanssa joka muutama vuosi sitten tuli mulle niin tutuksi.

a) en perustellut itselleni mitään silloin sillä, että surin omaa eroani, saati lapseni edulla. Enkä näin väittänytkään. Ei, en miettinyt tämän naisen asemaa ollenkaan, ei kiinnostanut, ei tullut mieleen, ei surettanut jne. Olin käpertynyt omiin ongelmiini.

b) Hei eivät olleet perhe, he eivät edes asuneet samassa läänissä. Olen yhä sitä mieltä, että parisuhteesta on oikeus erota ilman että saa osakseen lääkepurkki tai ase kädessä esitettyjä uhkauksia, päällekäymistä ja mustamaalaamista. Pettämistä en yhäkään pidä hyväksyttävänä.

c) hirviömäistä on sotkea siihen omaan kriisiin asiaan täysin ulkopuolisia ihmisiä, mm alakouluikäinen lapsi ja uhata ajaa autolla toisen ihmisen perheen päälle (joo joo kriisi ja pahamieli, sekö oikeuttaa uhkailla asiaan täysin viatonta lasta??) Hirviömäistä on lisäksi ENNEN mitään uskottomuuksia istuttaa kumppanin päähän että tästä jos eroat niin olet sitten vastuussa siitä, että äitini menettää jälleen yhden tyttären. 

Että jos olet kyseinen ihminen niin katsoppa vaan pitkään ja hartaasti peiliin. Minä sentään kerroin oppineeni elämäni tähän saakka ainoasta ihmissuhdedraamasta jotain, sinä et kaikesta päätellen ole oppinut vieläkään mitään vaikka poltettuja siltoja on takanasi jo useampia.

Lisään vielä, että näistä "paskapuheista" olin kyllä nähnyt ihan mustaa valkoisella, joten tiesin varsin hyvin miten se eron tekeminen tästä pyhimyksestä on helppo rasti. Tekisipä mieli julkaista tässä parhaat palat miten mestari tunnemanipuolija pitää kumppania pihdeissään, mies olisi oikeasti kaivannut psykologin apua sen vyörytyksen keskellä.

Enkä ollut heidän selvittelyjen tiellä millään lailla -emme olleet enää siinä vaiheessa minkäänlaisessa suhteessa, olin sen jo päättänyt aiemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtisin siltä näkökulmalta että kaverisi pitää tajuta että oppii tästä virheestä ja ei tee uudelleen samaa virhettä. Laita miettimään mikä olisi todellinen hyvä parisuhde kysymällä kysymyksiä; mitä ajattelet, ja oletko ajatellut, mikä olisi hyvä suhde, mitä virheitä teit, mitä opit. Saa se ajattelemaan. Toivottavasti tajuaa että on enemmän arvoinen. Myöskin tota kaverin itsetuntoa voisi kehittää ja anna vaikka kirja tunne tunteesi ja tunne itsesi tai joku muu. Itsearvostus.

Jos on ok sille vielä mennä varattuja virittelemään (vuoden päästä), eikä ota opiksi niin sano suoraan silloin asiat ja sille että itse kaivat ongelmia ja voisi tehdä fiksummin. Hyvä kaveri sanoo joskus asiat suoraan jos muu ei auta

Olen tuo, jonka ystävä on rätnännyt ja vatvonut 4 vuotta kohta sydänsurujaan ja ihastumisiaan. Hänen kanssaan haastavinta on, että hän tiedostaa asiat ja silti haluaa puida niitä vuosikausia. Ilmeisesti syyllisyyden tunnosta tai muusta. Hän ihan oikeasti tarvitsisi terapiaa. Hän puhuu tyyliin "Se Jari oli ihan kamala. Sellainen hännystelijä, johon lankesin, kun oli huono itsetunto ja pidin hänestä. Miten se Jari olikin sellainen hännystelijä, miten mulla oli huono itsetunto? Mua kiusattiin lapsena niin sitä se on. Nyt en enää ottaisi Jaria. Se Jari yritti esittää fiksua, muttei ollut. Nyt en enää lähtisi Jarin mukaan. Sydämeen sattui aluksi kamalasti, kun kuvittelin menettäneeni elämäni rakkauden, mutta ei Jari ollut sitä. Hirvittävä huoli on nyt jäänyt, että toistan samat virheet. Sitten oli se Make, joka oli fiksumpi, mutta edelleen sielläkin oli tyhmiä juttuja. Make teki ja sanoi sitä ja tätä ja tuota. Otin Maken, koska tämä ja tämä syy itsessäni. Se Jari oli samanlainen, mutta Make oli vähän parempi. Oli huono itsetunto vieläkin silloin siitä lapsuudesta. En ottaisi enää Makea enkä Jaria. Jari teki sitä ja tätä. Make teki sitä ja tätä. Lapsena kohdeltiin huonosti niin musta tuli tällainen."

Tätä on siis jankattu Makesta ja Jarista 4 vuotta. Tismalleen samat asiat joka kerta, kun puhutaan, ja se tulee joka kerta 3-4h monologina. Jos hän saisi päättää, eli saisi minut jotenkin päivittäin kiinni, hän jankkaisi Jarista, Makesta ja itsensä ymmärtämisestä päivittäin eli 21-28h viikossa. Sen lisäksi varmaan 15h vielä somessa eli työpäivän verran minun pitäisi olla hänen käytettävissään viikoittain seuraavat 5 vuotta tai enemmän.

Ihastumisen jankkaaminen on nyt jatkunut 2 vuotta. Sekin menee suunnilleen "En uskalla lähestyä, koska pelkään torjuntaa, kun minua on kohdeltu huonosti. Tiedän,että pitäisi olla rohkeampi. Tiedän, että jos en tee mitään, hän voi ihastua toiseen mieheen ja sitten elämäni on pilalla,mutta en vaan saa itseäni edes katsomaan hänen suuntaansa, vaikka tunnenkin miehen jo, kun jos se mies sanookin ei,  niin en kestä, varmaan kuolen siihen paikkaan. Ahistaa kauheesti, oon itkenyt taas 2 viikkoa kun se mies ei huomaa mua ja minä en uskalla".

Seuraavana päivänä sama litannia uudestaan 3-4h. Ja sitä seuraavana. Ja sitä seuraavana. 2 vuotta jo!

Hänelle on siis aivan turhaa sanoa, että nyt riittää, selvittele ongelmasi. Hän tietää ne, mutta ei halua fyysisesti tehdä asialle mitään, kuten hakeutua terapiaan, hankkia lääkityksen hoitamattomaan ongelmaan (se ADHD siellä) tai kysyä siltä mieheltä, että moi lähdetkö kahville?

Kuulostaa siltä että hän pakenee jotain. Ehkä sen kiusaamisen jättämää traumaa.

Minä esim pakenin pitkän liittoni päättymistä ja sen kauheimman asian kohtaamista, että päätökseni tuottaa surua  ja hätää lapselleni, salasuhteeseen. Voin sanoa ihan vilpittömästi, ettei valintani moraalittomuus silloin vaivannut mieltäni, sain itselleni kipeästi kaipaamaani muuta ajateltavaa. En hajoittanut kenenkään perhettä, sitä en varmasti olisi tehnyt, koska lapsen pettymys oli juuri se asia joka painoi mieltäni, mutta kuitenkin, hajoitin seurustelusuhteen.

Mies oli koittanut eroa rakennella naisesta jo n vuoden, välillä päättäväisemmin, mutta enimmäkseen passiivisesti konfliktia vältellen. Tällä perustelin silloin itselleni tekemiseni. Ko naista kohtaan tunteeni on nyt monenlaisten käänteiden jälkeen halveksuva, mutta silti tunnistan ja tunnustan nyt että häntä kohdeltiin tilanteessa väärin. En toistaisi tekoani, enkä suosittelisi tällaista toimintaa kenellekään.

Oikeutit toisten parisuhteeseen sekaantumisen sillä, että sinulla oli niin paha olo elämäntilanteessasi ja lapsesi kärsii siitä sinun pahasta olostasi, jos et saa muuta ajateltavaa. Ajattelit, että voit kivasti pyhässä äidin mielessäsi vedota lapsen etuun ja että moraaliton toimintasi olisi jotenkin hyväksyttävämpää, kun sinä saat jotain tukea omaan hankalaan elämäntilanteeseesi vaikka sitten varatulta mieheltä, jolloin tästä kohentunut mielialasi olisi myös lapsesi etu. Vetosit myös siihen, että koska tuolla pariskunnalla ei ole lapsia, niin he eivät ole samalla tavalla oikea perhe kuin mitä sinä olit eksäsi ja lapsesi kanssa. Tuliko sinulle ollenkaan mieleen se, että ehkä sille petetylle naiselle hänen puolisonsa oli ihan oikea perhe?  

Joo niinhän ne pettäjät aina selittävät, että parisuhde on huono ja ovat eroamassa ja puoliso ei vain ymmärrä ja plääplääplää, jotta kolmannet pyörät eivät hyppää leikistä pois. Sinäkin perustit omat näkemyksesi peteystä naisesta ensin sen pettäjäpuolison sanoihin, vaikka tiesit niiden olevan paskapuhetta. Uskottomuuden paljastumisen jälkeen perustit näkemyksesi sitten siihen, kuinka tuo petetty nainen toimii sinun ja pettäjäpuolison toiminnan hänessä laukaisseessa traumaattisessa kriisissä. Samalla et itse suostunut vetäytymään taka-alalle ja antanut puolisoiden selvittää uskottomuuskriisiä keskenään, koska vetosit sinulla olevan niin paha olo ja sinun kallisarvoinen lapsesi kärsii siitä sinun pahasta olosta. Lopulta sitten aloit halveksumaan tuota petettyä naista, joka toimi uskottomuuskriisissä juuri niin suurella vihalla, raivolla, surulla ja epätoivolla kuin perheensä menettänyt ja murskattu ihminen vain voi toimia. Sinun on paljon helpompi maalata uskottomuuskriisin pyörteissä oireilevasta petetystä puolisosta hirviömäinen kuva kuin myöntää se, että itse olet epärehellinen ja tekosyitä suoltava selittelijä, joka omiin traumoihinsa vedoten ja lapsikorttia heilutellen oikeuttaa toisten ihmisten paskamaisen kohtelun.

Kaiken päätteeksi toteat, että toimisit nyt toisin. Niinhän ne kroonisesti toisia ihmisiä huonosti kohtelevat tekevät: Ensin toimivat paskasti vedoten omaan henkilöhistoriaansa ja toisten säälintunteeseen, ja sitten jatkavat tekosyiden varjolla moraalitonta toimintaansa tietäen, että voivat aina jälkikäteen surkutellen todeta, että "Olisi pitänyt toimia silloin toisin".

Ota vastuu itsestäsi ja omasta toiminnastasi kolmantena pyöränä, ja lopeta se paskanjauhaminen ja petetyn puolison halveksuminen, koska se jos mikä on äärimmäisen kuvottavaa.

Tekstistäsi voisin melkein kuvitella että pääsin jälleen tekemisiin tämän viehättävän persoonan kanssa joka muutama vuosi sitten tuli mulle niin tutuksi.

a) en perustellut itselleni mitään silloin sillä, että surin omaa eroani, saati lapseni edulla. Enkä näin väittänytkään. Ei, en miettinyt tämän naisen asemaa ollenkaan, ei kiinnostanut, ei tullut mieleen, ei surettanut jne. Olin käpertynyt omiin ongelmiini.

b) Hei eivät olleet perhe, he eivät edes asuneet samassa läänissä. Olen yhä sitä mieltä, että parisuhteesta on oikeus erota ilman että saa osakseen lääkepurkki tai ase kädessä esitettyjä uhkauksia, päällekäymistä ja mustamaalaamista. Pettämistä en yhäkään pidä hyväksyttävänä.

c) hirviömäistä on sotkea siihen omaan kriisiin asiaan täysin ulkopuolisia ihmisiä, mm alakouluikäinen lapsi ja uhata ajaa autolla toisen ihmisen perheen päälle (joo joo kriisi ja pahamieli, sekö oikeuttaa uhkailla asiaan täysin viatonta lasta??) Hirviömäistä on lisäksi ENNEN mitään uskottomuuksia istuttaa kumppanin päähän että tästä jos eroat niin olet sitten vastuussa siitä, että äitini menettää jälleen yhden tyttären. 

Että jos olet kyseinen ihminen niin katsoppa vaan pitkään ja hartaasti peiliin. Minä sentään kerroin oppineeni elämäni tähän saakka ainoasta ihmissuhdedraamasta jotain, sinä et kaikesta päätellen ole oppinut vieläkään mitään vaikka poltettuja siltoja on takanasi jo useampia.

Turhaan koitat näille selittää mitään sielt toisesta päädystä pöytää. Kuten joku kirjottis: eroat, olet ketku, petät, oot viel pahempi ketku.

Palstamamma pitää ottaa semmosenans kun se on ja erota ei ellei hän sitä halua. Mies pitää oelotellq sopivasti säikyks, ettei ala vaatii kato mitään. Tällä ne perustelee itselleen vuosia lahnailua ja miehen rahoil siipeilyy. Ne voi nukkuu yönsä paremmin kun on palstalla yhes sovittu et erota sit muuten ei jos ei mammat niin oo ensin päättäneet. Se on jämpti näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtisin siltä näkökulmalta että kaverisi pitää tajuta että oppii tästä virheestä ja ei tee uudelleen samaa virhettä. Laita miettimään mikä olisi todellinen hyvä parisuhde kysymällä kysymyksiä; mitä ajattelet, ja oletko ajatellut, mikä olisi hyvä suhde, mitä virheitä teit, mitä opit. Saa se ajattelemaan. Toivottavasti tajuaa että on enemmän arvoinen. Myöskin tota kaverin itsetuntoa voisi kehittää ja anna vaikka kirja tunne tunteesi ja tunne itsesi tai joku muu. Itsearvostus.

Jos on ok sille vielä mennä varattuja virittelemään (vuoden päästä), eikä ota opiksi niin sano suoraan silloin asiat ja sille että itse kaivat ongelmia ja voisi tehdä fiksummin. Hyvä kaveri sanoo joskus asiat suoraan jos muu ei auta

Olen tuo, jonka ystävä on rätnännyt ja vatvonut 4 vuotta kohta sydänsurujaan ja ihastumisiaan. Hänen kanssaan haastavinta on, että hän tiedostaa asiat ja silti haluaa puida niitä vuosikausia. Ilmeisesti syyllisyyden tunnosta tai muusta. Hän ihan oikeasti tarvitsisi terapiaa. Hän puhuu tyyliin "Se Jari oli ihan kamala. Sellainen hännystelijä, johon lankesin, kun oli huono itsetunto ja pidin hänestä. Miten se Jari olikin sellainen hännystelijä, miten mulla oli huono itsetunto? Mua kiusattiin lapsena niin sitä se on. Nyt en enää ottaisi Jaria. Se Jari yritti esittää fiksua, muttei ollut. Nyt en enää lähtisi Jarin mukaan. Sydämeen sattui aluksi kamalasti, kun kuvittelin menettäneeni elämäni rakkauden, mutta ei Jari ollut sitä. Hirvittävä huoli on nyt jäänyt, että toistan samat virheet. Sitten oli se Make, joka oli fiksumpi, mutta edelleen sielläkin oli tyhmiä juttuja. Make teki ja sanoi sitä ja tätä ja tuota. Otin Maken, koska tämä ja tämä syy itsessäni. Se Jari oli samanlainen, mutta Make oli vähän parempi. Oli huono itsetunto vieläkin silloin siitä lapsuudesta. En ottaisi enää Makea enkä Jaria. Jari teki sitä ja tätä. Make teki sitä ja tätä. Lapsena kohdeltiin huonosti niin musta tuli tällainen."

Tätä on siis jankattu Makesta ja Jarista 4 vuotta. Tismalleen samat asiat joka kerta, kun puhutaan, ja se tulee joka kerta 3-4h monologina. Jos hän saisi päättää, eli saisi minut jotenkin päivittäin kiinni, hän jankkaisi Jarista, Makesta ja itsensä ymmärtämisestä päivittäin eli 21-28h viikossa. Sen lisäksi varmaan 15h vielä somessa eli työpäivän verran minun pitäisi olla hänen käytettävissään viikoittain seuraavat 5 vuotta tai enemmän.

Ihastumisen jankkaaminen on nyt jatkunut 2 vuotta. Sekin menee suunnilleen "En uskalla lähestyä, koska pelkään torjuntaa, kun minua on kohdeltu huonosti. Tiedän,että pitäisi olla rohkeampi. Tiedän, että jos en tee mitään, hän voi ihastua toiseen mieheen ja sitten elämäni on pilalla,mutta en vaan saa itseäni edes katsomaan hänen suuntaansa, vaikka tunnenkin miehen jo, kun jos se mies sanookin ei,  niin en kestä, varmaan kuolen siihen paikkaan. Ahistaa kauheesti, oon itkenyt taas 2 viikkoa kun se mies ei huomaa mua ja minä en uskalla".

Seuraavana päivänä sama litannia uudestaan 3-4h. Ja sitä seuraavana. Ja sitä seuraavana. 2 vuotta jo!

Hänelle on siis aivan turhaa sanoa, että nyt riittää, selvittele ongelmasi. Hän tietää ne, mutta ei halua fyysisesti tehdä asialle mitään, kuten hakeutua terapiaan, hankkia lääkityksen hoitamattomaan ongelmaan (se ADHD siellä) tai kysyä siltä mieheltä, että moi lähdetkö kahville?

Kuulostaa siltä että hän pakenee jotain. Ehkä sen kiusaamisen jättämää traumaa.

Minä esim pakenin pitkän liittoni päättymistä ja sen kauheimman asian kohtaamista, että päätökseni tuottaa surua  ja hätää lapselleni, salasuhteeseen. Voin sanoa ihan vilpittömästi, ettei valintani moraalittomuus silloin vaivannut mieltäni, sain itselleni kipeästi kaipaamaani muuta ajateltavaa. En hajoittanut kenenkään perhettä, sitä en varmasti olisi tehnyt, koska lapsen pettymys oli juuri se asia joka painoi mieltäni, mutta kuitenkin, hajoitin seurustelusuhteen.

Mies oli koittanut eroa rakennella naisesta jo n vuoden, välillä päättäväisemmin, mutta enimmäkseen passiivisesti konfliktia vältellen. Tällä perustelin silloin itselleni tekemiseni. Ko naista kohtaan tunteeni on nyt monenlaisten käänteiden jälkeen halveksuva, mutta silti tunnistan ja tunnustan nyt että häntä kohdeltiin tilanteessa väärin. En toistaisi tekoani, enkä suosittelisi tällaista toimintaa kenellekään.

Oikeutit toisten parisuhteeseen sekaantumisen sillä, että sinulla oli niin paha olo elämäntilanteessasi ja lapsesi kärsii siitä sinun pahasta olostasi, jos et saa muuta ajateltavaa. Ajattelit, että voit kivasti pyhässä äidin mielessäsi vedota lapsen etuun ja että moraaliton toimintasi olisi jotenkin hyväksyttävämpää, kun sinä saat jotain tukea omaan hankalaan elämäntilanteeseesi vaikka sitten varatulta mieheltä, jolloin tästä kohentunut mielialasi olisi myös lapsesi etu. Vetosit myös siihen, että koska tuolla pariskunnalla ei ole lapsia, niin he eivät ole samalla tavalla oikea perhe kuin mitä sinä olit eksäsi ja lapsesi kanssa. Tuliko sinulle ollenkaan mieleen se, että ehkä sille petetylle naiselle hänen puolisonsa oli ihan oikea perhe?  

Joo niinhän ne pettäjät aina selittävät, että parisuhde on huono ja ovat eroamassa ja puoliso ei vain ymmärrä ja plääplääplää, jotta kolmannet pyörät eivät hyppää leikistä pois. Sinäkin perustit omat näkemyksesi peteystä naisesta ensin sen pettäjäpuolison sanoihin, vaikka tiesit niiden olevan paskapuhetta. Uskottomuuden paljastumisen jälkeen perustit näkemyksesi sitten siihen, kuinka tuo petetty nainen toimii sinun ja pettäjäpuolison toiminnan hänessä laukaisseessa traumaattisessa kriisissä. Samalla et itse suostunut vetäytymään taka-alalle ja antanut puolisoiden selvittää uskottomuuskriisiä keskenään, koska vetosit sinulla olevan niin paha olo ja sinun kallisarvoinen lapsesi kärsii siitä sinun pahasta olosta. Lopulta sitten aloit halveksumaan tuota petettyä naista, joka toimi uskottomuuskriisissä juuri niin suurella vihalla, raivolla, surulla ja epätoivolla kuin perheensä menettänyt ja murskattu ihminen vain voi toimia. Sinun on paljon helpompi maalata uskottomuuskriisin pyörteissä oireilevasta petetystä puolisosta hirviömäinen kuva kuin myöntää se, että itse olet epärehellinen ja tekosyitä suoltava selittelijä, joka omiin traumoihinsa vedoten ja lapsikorttia heilutellen oikeuttaa toisten ihmisten paskamaisen kohtelun.

Kaiken päätteeksi toteat, että toimisit nyt toisin. Niinhän ne kroonisesti toisia ihmisiä huonosti kohtelevat tekevät: Ensin toimivat paskasti vedoten omaan henkilöhistoriaansa ja toisten säälintunteeseen, ja sitten jatkavat tekosyiden varjolla moraalitonta toimintaansa tietäen, että voivat aina jälkikäteen surkutellen todeta, että "Olisi pitänyt toimia silloin toisin".

Ota vastuu itsestäsi ja omasta toiminnastasi kolmantena pyöränä, ja lopeta se paskanjauhaminen ja petetyn puolison halveksuminen, koska se jos mikä on äärimmäisen kuvottavaa.

Tekstistäsi voisin melkein kuvitella että pääsin jälleen tekemisiin tämän viehättävän persoonan kanssa joka muutama vuosi sitten tuli mulle niin tutuksi.

a) en perustellut itselleni mitään silloin sillä, että surin omaa eroani, saati lapseni edulla. Enkä näin väittänytkään. Ei, en miettinyt tämän naisen asemaa ollenkaan, ei kiinnostanut, ei tullut mieleen, ei surettanut jne. Olin käpertynyt omiin ongelmiini.

b) Hei eivät olleet perhe, he eivät edes asuneet samassa läänissä. Olen yhä sitä mieltä, että parisuhteesta on oikeus erota ilman että saa osakseen lääkepurkki tai ase kädessä esitettyjä uhkauksia, päällekäymistä ja mustamaalaamista. Pettämistä en yhäkään pidä hyväksyttävänä.

c) hirviömäistä on sotkea siihen omaan kriisiin asiaan täysin ulkopuolisia ihmisiä, mm alakouluikäinen lapsi ja uhata ajaa autolla toisen ihmisen perheen päälle (joo joo kriisi ja pahamieli, sekö oikeuttaa uhkailla asiaan täysin viatonta lasta??) Hirviömäistä on lisäksi ENNEN mitään uskottomuuksia istuttaa kumppanin päähän että tästä jos eroat niin olet sitten vastuussa siitä, että äitini menettää jälleen yhden tyttären. 

Että jos olet kyseinen ihminen niin katsoppa vaan pitkään ja hartaasti peiliin. Minä sentään kerroin oppineeni elämäni tähän saakka ainoasta ihmissuhdedraamasta jotain, sinä et kaikesta päätellen ole oppinut vieläkään mitään vaikka poltettuja siltoja on takanasi jo useampia.

a) Ei tule yllätyksenä, ettei sinua kiinnosta oman toimintasi vaikutukset muihin ihmisiin.

b) Sinä et määrittele sitä, miten toinen ihminen kokee perheen. Parisuhteesta on oikeus erota, mutta sen voi tehdä myös entistä puolisoa ja mennyttä parisuhdetta arvostaen ilman pettämistä.

c) Siitä hetkestä lähtien, kun ihmisestä tulee vanhempi, hän on vastuussa oman hyvinvointinsa lisäksi myös lapsensa hyvinvoinnista. Tähän vastuuseen sisältyy olennaisesti sellaisten elämänvalintojen tekeminen, joilla varmistaa oman lapsensa tasapainoisen lapsuuden ja minimoi riskit lapsuuden tasapainoisuuden vaarantumiselle. Vastuullinen ja tasapainoinen vanhempi ei esimerkiksi liity rikollisjengiin, koska tietää, että siinä on riskinä hänen lapsensa joutuminen maalitauluksi. Vastuullinen ja tasapainoinen vanhempi ei myöskään ryhdy vetämään huumeita, koska haluaa tarjota lapselleen turvallisen ja läsnäolevan vanhemman. Vastuullinen ja tasapainoinen vanhempi ei myöskään ryhdy kolmanneksi pyöräksi, koska tietää satavarmasti tuollaisen touhun ja etenkin uskottomuuden paljastumisen aiheuttamat riskit omaan lapseensa. Vanhemman valinnat vaikuttavat aina lapseen - halusi vanhempi sitä tai ei. Ja siitä lapsesta on vastuussa vain ja ainoastaan lapsen vanhemmat - ei varattu mies eikä petetty nainen. Sinulla oli mahdollisuus kieltäytyä kolmantena pyöränä olemisesta ja oman lapsesi asettamisesta riskialttiiseen asemaan. Sinulla oli uskottomuuden paljastuttua mahdollisuus rauhoittaa tilanne, vetäytyä taka-alalle, antaa pettäjän ja petetyn selvittää asiansa kahden kesken, ja keskittyä ihan täysin omaan lapseesi jättäen varattu mies omaan arvoonsa. Et tehnyt niin. Nyt sinua hävettää se, että olet laiminlyönyt vanhemmuuden tärkeimmän tehtävän, ja sinua pidetään itsekkäänä, typeränä ja epätasapainoisena vanhempana. Ja koska sinua hävettää tuo sinun oma toimintasi liikaa, yrität kääntää huomion siihen, kuinka kamala ja hirviömäinen tämä petetty nainen on. Petetty ei ole voinut kieltäytyä petetyksi tulemisesta eikä hän ole voinut kieltäytyä siitä paskasta, mitä sinä olit osallisena hänen niskaansa kaatamassa. On täysin inhimillisellä tasolla ymmärrettävää, että petetty reagoi uskottomuuteen hyvin voimakkaasti varsinkin, kun kolmas pyörä on kuviossa aktiivisesti mukana. Uhkailu ei tietenkään ole oikein, mutta se on varsin pientä verrattuna siihen, mitä vastaavissa uskottomuuskriiseissä on maailmanhistoriassa tapahtunut. Ja mikäli tuo petetty nainen oli niin hirviömäinen, niin miksi sinä et sitten vain poistunut paletista? Etkö välittänyt oman lapsesi turvallisuudesta sen vertaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtisin siltä näkökulmalta että kaverisi pitää tajuta että oppii tästä virheestä ja ei tee uudelleen samaa virhettä. Laita miettimään mikä olisi todellinen hyvä parisuhde kysymällä kysymyksiä; mitä ajattelet, ja oletko ajatellut, mikä olisi hyvä suhde, mitä virheitä teit, mitä opit. Saa se ajattelemaan. Toivottavasti tajuaa että on enemmän arvoinen. Myöskin tota kaverin itsetuntoa voisi kehittää ja anna vaikka kirja tunne tunteesi ja tunne itsesi tai joku muu. Itsearvostus.

Jos on ok sille vielä mennä varattuja virittelemään (vuoden päästä), eikä ota opiksi niin sano suoraan silloin asiat ja sille että itse kaivat ongelmia ja voisi tehdä fiksummin. Hyvä kaveri sanoo joskus asiat suoraan jos muu ei auta

Ovulaatiolaskuri

Olen tuo, jonka ystävä on rätnännyt ja vatvonut 4 vuotta kohta sydänsurujaan ja ihastumisiaan. Hänen kanssaan haastavinta on, että hän tiedostaa asiat ja silti haluaa puida niitä vuosikausia. Ilmeisesti syyllisyyden tunnosta tai muusta. Hän ihan oikeasti tarvitsisi terapiaa. Hän puhuu tyyliin "Se Jari oli ihan kamala. Sellainen hännystelijä, johon lankesin, kun oli huono itsetunto ja pidin hänestä. Miten se Jari olikin sellainen hännystelijä, miten mulla oli huono itsetunto? Mua kiusattiin lapsena niin sitä se on. Nyt en enää ottaisi Jaria. Se Jari yritti esittää fiksua, muttei ollut. Nyt en enää lähtisi Jarin mukaan. Sydämeen sattui aluksi kamalasti, kun kuvittelin menettäneeni elämäni rakkauden, mutta ei Jari ollut sitä. Hirvittävä huoli on nyt jäänyt, että toistan samat virheet. Sitten oli se Make, joka oli fiksumpi, mutta edelleen sielläkin oli tyhmiä juttuja. Make teki ja sanoi sitä ja tätä ja tuota. Otin Maken, koska tämä ja tämä syy itsessäni. Se Jari oli samanlainen, mutta Make oli vähän parempi. Oli huono itsetunto vieläkin silloin siitä lapsuudesta. En ottaisi enää Makea enkä Jaria. Jari teki sitä ja tätä. Make teki sitä ja tätä. Lapsena kohdeltiin huonosti niin musta tuli tällainen."

Tätä on siis jankattu Makesta ja Jarista 4 vuotta. Tismalleen samat asiat joka kerta, kun puhutaan, ja se tulee joka kerta 3-4h monologina. Jos hän saisi päättää, eli saisi minut jotenkin päivittäin kiinni, hän jankkaisi Jarista, Makesta ja itsensä ymmärtämisestä päivittäin eli 21-28h viikossa. Sen lisäksi varmaan 15h vielä somessa eli työpäivän verran minun pitäisi olla hänen käytettävissään viikoittain seuraavat 5 vuotta tai enemmän.

Ihastumisen jankkaaminen on nyt jatkunut 2 vuotta. Sekin menee suunnilleen "En uskalla lähestyä, koska pelkään torjuntaa, kun minua on kohdeltu huonosti. Tiedän,että pitäisi olla rohkeampi. Tiedän, että jos en tee mitään, hän voi ihastua toiseen mieheen ja sitten elämäni on pilalla,mutta en vaan saa itseäni edes katsomaan hänen suuntaansa, vaikka tunnenkin miehen jo, kun jos se mies sanookin ei,  niin en kestä, varmaan kuolen siihen paikkaan. Ahistaa kauheesti, oon itkenyt taas 2 viikkoa kun se mies ei huomaa mua ja minä en uskalla".

Seuraavana päivänä sama litannia uudestaan 3-4h. Ja sitä seuraavana. Ja sitä seuraavana. 2 vuotta jo!

Hänelle on siis aivan turhaa sanoa, että nyt riittää, selvittele ongelmasi. Hän tietää ne, mutta ei halua fyysisesti tehdä asialle mitään, kuten hakeutua terapiaan, hankkia lääkityksen hoitamattomaan ongelmaan (se ADHD siellä) tai kysyä siltä mieheltä, että moi lähdetkö kahville?

Kuulostaa siltä että hän pakenee jotain. Ehkä sen kiusaamisen jättämää traumaa.

Minä esim pakenin pitkän liittoni päättymistä ja sen kauheimman asian kohtaamista, että päätökseni tuottaa surua  ja hätää lapselleni, salasuhteeseen. Voin sanoa ihan vilpittömästi, ettei valintani moraalittomuus silloin vaivannut mieltäni, sain itselleni kipeästi kaipaamaani muuta ajateltavaa. En hajoittanut kenenkään perhettä, sitä en varmasti olisi tehnyt, koska lapsen pettymys oli juuri se asia joka painoi mieltäni, mutta kuitenkin, hajoitin seurustelusuhteen.

Mies oli koittanut eroa rakennella naisesta jo n vuoden, välillä päättäväisemmin, mutta enimmäkseen passiivisesti konfliktia vältellen. Tällä perustelin silloin itselleni tekemiseni. Ko naista kohtaan tunteeni on nyt monenlaisten käänteiden jälkeen halveksuva, mutta silti tunnistan ja tunnustan nyt että häntä kohdeltiin tilanteessa väärin. En toistaisi tekoani, enkä suosittelisi tällaista toimintaa kenellekään.

Oikeutit toisten parisuhteeseen sekaantumisen sillä, että sinulla oli niin paha olo elämäntilanteessasi ja lapsesi kärsii siitä sinun pahasta olostasi, jos et saa muuta ajateltavaa. Ajattelit, että voit kivasti pyhässä äidin mielessäsi vedota lapsen etuun ja että moraaliton toimintasi olisi jotenkin hyväksyttävämpää, kun sinä saat jotain tukea omaan hankalaan elämäntilanteeseesi vaikka sitten varatulta mieheltä, jolloin tästä kohentunut mielialasi olisi myös lapsesi etu. Vetosit myös siihen, että koska tuolla pariskunnalla ei ole lapsia, niin he eivät ole samalla tavalla oikea perhe kuin mitä sinä olit eksäsi ja lapsesi kanssa. Tuliko sinulle ollenkaan mieleen se, että ehkä sille petetylle naiselle hänen puolisonsa oli ihan oikea perhe?  

Joo niinhän ne pettäjät aina selittävät, että parisuhde on huono ja ovat eroamassa ja puoliso ei vain ymmärrä ja plääplääplää, jotta kolmannet pyörät eivät hyppää leikistä pois. Sinäkin perustit omat näkemyksesi peteystä naisesta ensin sen pettäjäpuolison sanoihin, vaikka tiesit niiden olevan paskapuhetta. Uskottomuuden paljastumisen jälkeen perustit näkemyksesi sitten siihen, kuinka tuo petetty nainen toimii sinun ja pettäjäpuolison toiminnan hänessä laukaisseessa traumaattisessa kriisissä. Samalla et itse suostunut vetäytymään taka-alalle ja antanut puolisoiden selvittää uskottomuuskriisiä keskenään, koska vetosit sinulla olevan niin paha olo ja sinun kallisarvoinen lapsesi kärsii siitä sinun pahasta olosta. Lopulta sitten aloit halveksumaan tuota petettyä naista, joka toimi uskottomuuskriisissä juuri niin suurella vihalla, raivolla, surulla ja epätoivolla kuin perheensä menettänyt ja murskattu ihminen vain voi toimia. Sinun on paljon helpompi maalata uskottomuuskriisin pyörteissä oireilevasta petetystä puolisosta hirviömäinen kuva kuin myöntää se, että itse olet epärehellinen ja tekosyitä suoltava selittelijä, joka omiin traumoihinsa vedoten ja lapsikorttia heilutellen oikeuttaa toisten ihmisten paskamaisen kohtelun.

Kaiken päätteeksi toteat, että toimisit nyt toisin. Niinhän ne kroonisesti toisia ihmisiä huonosti kohtelevat tekevät: Ensin toimivat paskasti vedoten omaan henkilöhistoriaansa ja toisten säälintunteeseen, ja sitten jatkavat tekosyiden varjolla moraalitonta toimintaansa tietäen, että voivat aina jälkikäteen surkutellen todeta, että "Olisi pitänyt toimia silloin toisin".

Ota vastuu itsestäsi ja omasta toiminnastasi kolmantena pyöränä, ja lopeta se paskanjauhaminen ja petetyn puolison halveksuminen, koska se jos mikä on äärimmäisen kuvottavaa.

Tekstistäsi voisin melkein kuvitella että pääsin jälleen tekemisiin tämän viehättävän persoonan kanssa joka muutama vuosi sitten tuli mulle niin tutuksi.

a) en perustellut itselleni mitään silloin sillä, että surin omaa eroani, saati lapseni edulla. Enkä näin väittänytkään. Ei, en miettinyt tämän naisen asemaa ollenkaan, ei kiinnostanut, ei tullut mieleen, ei surettanut jne. Olin käpertynyt omiin ongelmiini.

b) Hei eivät olleet perhe, he eivät edes asuneet samassa läänissä. Olen yhä sitä mieltä, että parisuhteesta on oikeus erota ilman että saa osakseen lääkepurkki tai ase kädessä esitettyjä uhkauksia, päällekäymistä ja mustamaalaamista. Pettämistä en yhäkään pidä hyväksyttävänä.

c) hirviömäistä on sotkea siihen omaan kriisiin asiaan täysin ulkopuolisia ihmisiä, mm alakouluikäinen lapsi ja uhata ajaa autolla toisen ihmisen perheen päälle (joo joo kriisi ja pahamieli, sekö oikeuttaa uhkailla asiaan täysin viatonta lasta??) Hirviömäistä on lisäksi ENNEN mitään uskottomuuksia istuttaa kumppanin päähän että tästä jos eroat niin olet sitten vastuussa siitä, että äitini menettää jälleen yhden tyttären. 

Että jos olet kyseinen ihminen niin katsoppa vaan pitkään ja hartaasti peiliin. Minä sentään kerroin oppineeni elämäni tähän saakka ainoasta ihmissuhdedraamasta jotain, sinä et kaikesta päätellen ole oppinut vieläkään mitään vaikka poltettuja siltoja on takanasi jo useampia.

a) Ei tule yllätyksenä, ettei sinua kiinnosta oman toimintasi vaikutukset muihin ihmisiin.

b) Sinä et määrittele sitä, miten toinen ihminen kokee perheen. Parisuhteesta on oikeus erota, mutta sen voi tehdä myös entistä puolisoa ja mennyttä parisuhdetta arvostaen ilman pettämistä.

c) Siitä hetkestä lähtien, kun ihmisestä tulee vanhempi, hän on vastuussa oman hyvinvointinsa lisäksi myös lapsensa hyvinvoinnista. Tähän vastuuseen sisältyy olennaisesti sellaisten elämänvalintojen tekeminen, joilla varmistaa oman lapsensa tasapainoisen lapsuuden ja minimoi riskit lapsuuden tasapainoisuuden vaarantumiselle. Vastuullinen ja tasapainoinen vanhempi ei esimerkiksi liity rikollisjengiin, koska tietää, että siinä on riskinä hänen lapsensa joutuminen maalitauluksi. Vastuullinen ja tasapainoinen vanhempi ei myöskään ryhdy vetämään huumeita, koska haluaa tarjota lapselleen turvallisen ja läsnäolevan vanhemman. Vastuullinen ja tasapainoinen vanhempi ei myöskään ryhdy kolmanneksi pyöräksi, koska tietää satavarmasti tuollaisen touhun ja etenkin uskottomuuden paljastumisen aiheuttamat riskit omaan lapseensa. Vanhemman valinnat vaikuttavat aina lapseen - halusi vanhempi sitä tai ei. Ja siitä lapsesta on vastuussa vain ja ainoastaan lapsen vanhemmat - ei varattu mies eikä petetty nainen. Sinulla oli mahdollisuus kieltäytyä kolmantena pyöränä olemisesta ja oman lapsesi asettamisesta riskialttiiseen asemaan. Sinulla oli uskottomuuden paljastuttua mahdollisuus rauhoittaa tilanne, vetäytyä taka-alalle, antaa pettäjän ja petetyn selvittää asiansa kahden kesken, ja keskittyä ihan täysin omaan lapseesi jättäen varattu mies omaan arvoonsa. Et tehnyt niin. Nyt sinua hävettää se, että olet laiminlyönyt vanhemmuuden tärkeimmän tehtävän, ja sinua pidetään itsekkäänä, typeränä ja epätasapainoisena vanhempana. Ja koska sinua hävettää tuo sinun oma toimintasi liikaa, yrität kääntää huomion siihen, kuinka kamala ja hirviömäinen tämä petetty nainen on. Petetty ei ole voinut kieltäytyä petetyksi tulemisesta eikä hän ole voinut kieltäytyä siitä paskasta, mitä sinä olit osallisena hänen niskaansa kaatamassa. On täysin inhimillisellä tasolla ymmärrettävää, että petetty reagoi uskottomuuteen hyvin voimakkaasti varsinkin, kun kolmas pyörä on kuviossa aktiivisesti mukana. Uhkailu ei tietenkään ole oikein, mutta se on varsin pientä verrattuna siihen, mitä vastaavissa uskottomuuskriiseissä on maailmanhistoriassa tapahtunut. Ja mikäli tuo petetty nainen oli niin hirviömäinen, niin miksi sinä et sitten vain poistunut paletista? Etkö välittänyt oman lapsesi turvallisuudesta sen vertaa?

mitä sä selität? eikö alkup kirjoittaja sulle just sanonut ettei hän ollu tän parin uskottomuusselvittelyissä mukana?

sulla taitaa olla nyt joku ihan oma juttus mielen pääl?

Pahalla mielellä eikä kriisil voi kyl mitään laittomuuksia ja uhkailuja kuitata haloo.. menisit hoitoon

"suhde varattuun mieheen ei ole ollut mitään onnen ja rakkauden ilotulitusta vaan ohareita, radiohiljaisuutta, petettyjä lupauksia ja epätietoisuutta."

Tässä hyvin kiteytettynä, millaisia nuo salasuhteet ovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtisin siltä näkökulmalta että kaverisi pitää tajuta että oppii tästä virheestä ja ei tee uudelleen samaa virhettä. Laita miettimään mikä olisi todellinen hyvä parisuhde kysymällä kysymyksiä; mitä ajattelet, ja oletko ajatellut, mikä olisi hyvä suhde, mitä virheitä teit, mitä opit. Saa se ajattelemaan. Toivottavasti tajuaa että on enemmän arvoinen. Myöskin tota kaverin itsetuntoa voisi kehittää ja anna vaikka kirja tunne tunteesi ja tunne itsesi tai joku muu. Itsearvostus.

Jos on ok sille vielä mennä varattuja virittelemään (vuoden päästä), eikä ota opiksi niin sano suoraan silloin asiat ja sille että itse kaivat ongelmia ja voisi tehdä fiksummin. Hyvä kaveri sanoo joskus asiat suoraan jos muu ei auta

Olen tuo, jonka ystävä on rätnännyt ja vatvonut 4 vuotta kohta sydänsurujaan ja ihastumisiaan. Hänen kanssaan haastavinta on, että hän tiedostaa asiat ja silti haluaa puida niitä vuosikausia. Ilmeisesti syyllisyyden tunnosta tai muusta. Hän ihan oikeasti tarvitsisi terapiaa. Hän puhuu tyyliin "Se Jari oli ihan kamala. Sellainen hännystelijä, johon lankesin, kun oli huono itsetunto ja pidin hänestä. Miten se Jari olikin sellainen hännystelijä, miten mulla oli huono itsetunto? Mua kiusattiin lapsena niin sitä se on. Nyt en enää ottaisi Jaria. Se Jari yritti esittää fiksua, muttei ollut. Nyt en enää lähtisi Jarin mukaan. Sydämeen sattui aluksi kamalasti, kun kuvittelin menettäneeni elämäni rakkauden, mutta ei Jari ollut sitä. Hirvittävä huoli on nyt jäänyt, että toistan samat virheet. Sitten oli se Make, joka oli fiksumpi, mutta edelleen sielläkin oli tyhmiä juttuja. Make teki ja sanoi sitä ja tätä ja tuota. Otin Maken, koska tämä ja tämä syy itsessäni. Se Jari oli samanlainen, mutta Make oli vähän parempi. Oli huono itsetunto vieläkin silloin siitä lapsuudesta. En ottaisi enää Makea enkä Jaria. Jari teki sitä ja tätä. Make teki sitä ja tätä. Lapsena kohdeltiin huonosti niin musta tuli tällainen."

Tätä on siis jankattu Makesta ja Jarista 4 vuotta. Tismalleen samat asiat joka kerta, kun puhutaan, ja se tulee joka kerta 3-4h monologina. Jos hän saisi päättää, eli saisi minut jotenkin päivittäin kiinni, hän jankkaisi Jarista, Makesta ja itsensä ymmärtämisestä päivittäin eli 21-28h viikossa. Sen lisäksi varmaan 15h vielä somessa eli työpäivän verran minun pitäisi olla hänen käytettävissään viikoittain seuraavat 5 vuotta tai enemmän.

Ihastumisen jankkaaminen on nyt jatkunut 2 vuotta. Sekin menee suunnilleen "En uskalla lähestyä, koska pelkään torjuntaa, kun minua on kohdeltu huonosti. Tiedän,että pitäisi olla rohkeampi. Tiedän, että jos en tee mitään, hän voi ihastua toiseen mieheen ja sitten elämäni on pilalla,mutta en vaan saa itseäni edes katsomaan hänen suuntaansa, vaikka tunnenkin miehen jo, kun jos se mies sanookin ei,  niin en kestä, varmaan kuolen siihen paikkaan. Ahistaa kauheesti, oon itkenyt taas 2 viikkoa kun se mies ei huomaa mua ja minä en uskalla".

Seuraavana päivänä sama litannia uudestaan 3-4h. Ja sitä seuraavana. Ja sitä seuraavana. 2 vuotta jo!

Hänelle on siis aivan turhaa sanoa, että nyt riittää, selvittele ongelmasi. Hän tietää ne, mutta ei halua fyysisesti tehdä asialle mitään, kuten hakeutua terapiaan, hankkia lääkityksen hoitamattomaan ongelmaan (se ADHD siellä) tai kysyä siltä mieheltä, että moi lähdetkö kahville?

Kuulostaa siltä että hän pakenee jotain. Ehkä sen kiusaamisen jättämää traumaa.

Minä esim pakenin pitkän liittoni päättymistä ja sen kauheimman asian kohtaamista, että päätökseni tuottaa surua  ja hätää lapselleni, salasuhteeseen. Voin sanoa ihan vilpittömästi, ettei valintani moraalittomuus silloin vaivannut mieltäni, sain itselleni kipeästi kaipaamaani muuta ajateltavaa. En hajoittanut kenenkään perhettä, sitä en varmasti olisi tehnyt, koska lapsen pettymys oli juuri se asia joka painoi mieltäni, mutta kuitenkin, hajoitin seurustelusuhteen.

Mies oli koittanut eroa rakennella naisesta jo n vuoden, välillä päättäväisemmin, mutta enimmäkseen passiivisesti konfliktia vältellen. Tällä perustelin silloin itselleni tekemiseni. Ko naista kohtaan tunteeni on nyt monenlaisten käänteiden jälkeen halveksuva, mutta silti tunnistan ja tunnustan nyt että häntä kohdeltiin tilanteessa väärin. En toistaisi tekoani, enkä suosittelisi tällaista toimintaa kenellekään.

Oikeutit toisten parisuhteeseen sekaantumisen sillä, että sinulla oli niin paha olo elämäntilanteessasi ja lapsesi kärsii siitä sinun pahasta olostasi, jos et saa muuta ajateltavaa. Ajattelit, että voit kivasti pyhässä äidin mielessäsi vedota lapsen etuun ja että moraaliton toimintasi olisi jotenkin hyväksyttävämpää, kun sinä saat jotain tukea omaan hankalaan elämäntilanteeseesi vaikka sitten varatulta mieheltä, jolloin tästä kohentunut mielialasi olisi myös lapsesi etu. Vetosit myös siihen, että koska tuolla pariskunnalla ei ole lapsia, niin he eivät ole samalla tavalla oikea perhe kuin mitä sinä olit eksäsi ja lapsesi kanssa. Tuliko sinulle ollenkaan mieleen se, että ehkä sille petetylle naiselle hänen puolisonsa oli ihan oikea perhe?  

Joo niinhän ne pettäjät aina selittävät, että parisuhde on huono ja ovat eroamassa ja puoliso ei vain ymmärrä ja plääplääplää, jotta kolmannet pyörät eivät hyppää leikistä pois. Sinäkin perustit omat näkemyksesi peteystä naisesta ensin sen pettäjäpuolison sanoihin, vaikka tiesit niiden olevan paskapuhetta. Uskottomuuden paljastumisen jälkeen perustit näkemyksesi sitten siihen, kuinka tuo petetty nainen toimii sinun ja pettäjäpuolison toiminnan hänessä laukaisseessa traumaattisessa kriisissä. Samalla et itse suostunut vetäytymään taka-alalle ja antanut puolisoiden selvittää uskottomuuskriisiä keskenään, koska vetosit sinulla olevan niin paha olo ja sinun kallisarvoinen lapsesi kärsii siitä sinun pahasta olosta. Lopulta sitten aloit halveksumaan tuota petettyä naista, joka toimi uskottomuuskriisissä juuri niin suurella vihalla, raivolla, surulla ja epätoivolla kuin perheensä menettänyt ja murskattu ihminen vain voi toimia. Sinun on paljon helpompi maalata uskottomuuskriisin pyörteissä oireilevasta petetystä puolisosta hirviömäinen kuva kuin myöntää se, että itse olet epärehellinen ja tekosyitä suoltava selittelijä, joka omiin traumoihinsa vedoten ja lapsikorttia heilutellen oikeuttaa toisten ihmisten paskamaisen kohtelun.

Kaiken päätteeksi toteat, että toimisit nyt toisin. Niinhän ne kroonisesti toisia ihmisiä huonosti kohtelevat tekevät: Ensin toimivat paskasti vedoten omaan henkilöhistoriaansa ja toisten säälintunteeseen, ja sitten jatkavat tekosyiden varjolla moraalitonta toimintaansa tietäen, että voivat aina jälkikäteen surkutellen todeta, että "Olisi pitänyt toimia silloin toisin".

Ota vastuu itsestäsi ja omasta toiminnastasi kolmantena pyöränä, ja lopeta se paskanjauhaminen ja petetyn puolison halveksuminen, koska se jos mikä on äärimmäisen kuvottavaa.

Tekstistäsi voisin melkein kuvitella että pääsin jälleen tekemisiin tämän viehättävän persoonan kanssa joka muutama vuosi sitten tuli mulle niin tutuksi.

a) en perustellut itselleni mitään silloin sillä, että surin omaa eroani, saati lapseni edulla. Enkä näin väittänytkään. Ei, en miettinyt tämän naisen asemaa ollenkaan, ei kiinnostanut, ei tullut mieleen, ei surettanut jne. Olin käpertynyt omiin ongelmiini.

b) Hei eivät olleet perhe, he eivät edes asuneet samassa läänissä. Olen yhä sitä mieltä, että parisuhteesta on oikeus erota ilman että saa osakseen lääkepurkki tai ase kädessä esitettyjä uhkauksia, päällekäymistä ja mustamaalaamista. Pettämistä en yhäkään pidä hyväksyttävänä.

c) hirviömäistä on sotkea siihen omaan kriisiin asiaan täysin ulkopuolisia ihmisiä, mm alakouluikäinen lapsi ja uhata ajaa autolla toisen ihmisen perheen päälle (joo joo kriisi ja pahamieli, sekö oikeuttaa uhkailla asiaan täysin viatonta lasta??) Hirviömäistä on lisäksi ENNEN mitään uskottomuuksia istuttaa kumppanin päähän että tästä jos eroat niin olet sitten vastuussa siitä, että äitini menettää jälleen yhden tyttären. 

Että jos olet kyseinen ihminen niin katsoppa vaan pitkään ja hartaasti peiliin. Minä sentään kerroin oppineeni elämäni tähän saakka ainoasta ihmissuhdedraamasta jotain, sinä et kaikesta päätellen ole oppinut vieläkään mitään vaikka poltettuja siltoja on takanasi jo useampia.

a) Ei tule yllätyksenä, ettei sinua kiinnosta oman toimintasi vaikutukset muihin ihmisiin.

b) Sinä et määrittele sitä, miten toinen ihminen kokee perheen. Parisuhteesta on oikeus erota, mutta sen voi tehdä myös entistä puolisoa ja mennyttä parisuhdetta arvostaen ilman pettämistä.

c) Siitä hetkestä lähtien, kun ihmisestä tulee vanhempi, hän on vastuussa oman hyvinvointinsa lisäksi myös lapsensa hyvinvoinnista. Tähän vastuuseen sisältyy olennaisesti sellaisten elämänvalintojen tekeminen, joilla varmistaa oman lapsensa tasapainoisen lapsuuden ja minimoi riskit lapsuuden tasapainoisuuden vaarantumiselle. Vastuullinen ja tasapainoinen vanhempi ei esimerkiksi liity rikollisjengiin, koska tietää, että siinä on riskinä hänen lapsensa joutuminen maalitauluksi. Vastuullinen ja tasapainoinen vanhempi ei myöskään ryhdy vetämään huumeita, koska haluaa tarjota lapselleen turvallisen ja läsnäolevan vanhemman. Vastuullinen ja tasapainoinen vanhempi ei myöskään ryhdy kolmanneksi pyöräksi, koska tietää satavarmasti tuollaisen touhun ja etenkin uskottomuuden paljastumisen aiheuttamat riskit omaan lapseensa. Vanhemman valinnat vaikuttavat aina lapseen - halusi vanhempi sitä tai ei. Ja siitä lapsesta on vastuussa vain ja ainoastaan lapsen vanhemmat - ei varattu mies eikä petetty nainen. Sinulla oli mahdollisuus kieltäytyä kolmantena pyöränä olemisesta ja oman lapsesi asettamisesta riskialttiiseen asemaan. Sinulla oli uskottomuuden paljastuttua mahdollisuus rauhoittaa tilanne, vetäytyä taka-alalle, antaa pettäjän ja petetyn selvittää asiansa kahden kesken, ja keskittyä ihan täysin omaan lapseesi jättäen varattu mies omaan arvoonsa. Et tehnyt niin. Nyt sinua hävettää se, että olet laiminlyönyt vanhemmuuden tärkeimmän tehtävän, ja sinua pidetään itsekkäänä, typeränä ja epätasapainoisena vanhempana. Ja koska sinua hävettää tuo sinun oma toimintasi liikaa, yrität kääntää huomion siihen, kuinka kamala ja hirviömäinen tämä petetty nainen on. Petetty ei ole voinut kieltäytyä petetyksi tulemisesta eikä hän ole voinut kieltäytyä siitä paskasta, mitä sinä olit osallisena hänen niskaansa kaatamassa. On täysin inhimillisellä tasolla ymmärrettävää, että petetty reagoi uskottomuuteen hyvin voimakkaasti varsinkin, kun kolmas pyörä on kuviossa aktiivisesti mukana. Uhkailu ei tietenkään ole oikein, mutta se on varsin pientä verrattuna siihen, mitä vastaavissa uskottomuuskriiseissä on maailmanhistoriassa tapahtunut. Ja mikäli tuo petetty nainen oli niin hirviömäinen, niin miksi sinä et sitten vain poistunut paletista? Etkö välittänyt oman lapsesi turvallisuudesta sen vertaa?

Mistäs sinä tiedät kuka tässä kuviossa on vastuuta kantanut ja millä muotoa? Jos mitään tästä käteen jäi niin olen todella tyytyväinen, että mies pääsi tuosta takiaisesta eroon. Itse epäili, ettei yksin olisi saanut kerättyä voimaa kahlata sitä p*aa läpi vielä pitkään aikaan.

Asiahan ei mulle kuulu kun ei ollut minun kumppani tai edes tuttu, mutta ihan saattaa olla veren kaivamista omasta nenästä jos ei useasta pyynnöstä huolimatta suostu aloittamaan edes keskustelua erosta. Miten sinä arvostavasti eroat tyypistä, joka lukkiutuu vessaan pilleripurkin ja puhelimen kanssa kun edes mainitset asiasta? Kerro ihan konkreettisia neuvoja oi sinä parisuhdekriisien ylin tuomari, ei mitään numerot estoon ja moro vaan, se voi olla vähän kepeä neuvo kun lähtijä pelkää seuuraavaksi saavansa joko suruviestin tai vaihtoehtoisesti kuulla kuinka työpaikalla on toimitusjohtajasta lähtien kaikki saaneet kuulla mikä p*a sitä ollaankaan. Ja terapiaan ei lähdetä, eikä kellekään ole lupaa ongelmista hiiskua kun ne on niiiiiin henkilökohtaisia ja niiiiin kipeitä asioita. (BTW jos haluaisin manipuloida kumppaniani tahtooni, pyrkisin minäkin varmistelemaan, ettei hän keskustele meidän asioistamme kenenkään muun kanssa. Tälle taitaa muuten olla joku termikin, muistaako kukaan.?)

Jännä juttu muuten, miten sitä joillain päähänpotkituilla onkin henkilöhistoriassaan niitä välirikkoja jo niin että pitää ottaa toisenkin käden sormet laskutoimitukseen mukaan? Mutta eihän missään tapauksessa kukaan koskaan saa kysyä, että olisko tarpeen mennä itseen, eihän? Kunhan kukaan ei vaan petä tai ala kolmanneksi osapuoleksi, se on se ainoa rikos minkä ihmissuhteessa, omassa tai jonkun muun, voit mennä tekemään. [Ai niin sorry, unohdin, omaa ex aviopuolisoa sai kyllä aikoinaan pettää, mut se olikin ihan toinen juttu kun se oli ulkomailla tai jotain..]