Olen 44-v ja koen että olen tipahtamaisillani nykyajasta
En jaksa koko ajan opetella uutta, uusia nykyajan sanoja ja termejä. En jaksa työelämän vaatimuksia ja tuntuu että aika menee liian kovaa ohi ja mä haluaisin vain olla rauhassa ja hissutella eteenpäin omaan tahtiini.
Miten te muut mun ikäiset, jaksatteko pysyä "aallon harjalla"?
Kommentit (953)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on samankaltainen tunne. Toivon, että eläisimme vielä vuotta 2012 tai 2013. Maailma on muuttunut liikaa - ja toki itsekin olen. En haluaisi, että kaikki digitalisoituu Kela-korttia myöten.
Cancel-kulttuuri, instagram-influensserit, seksin myynnin idealisointi, tubettajat ja monet muut tämän päivän ilmiöt tuntuvat minulle vierailta. Haluaisin sen ”vanhan hyvän ajan” takaisin, kun maailma oli vielä hallittavampi ja asiat olivat perinteisempiä.Samaa mieltä. Some ja älypuhelimet on muuttaneet maailmaa vähän liikaa. Someen tuotetaan teennäistä epäaitoa paskaa jota ihmiset katselee ja matkii ja nuoret jopa pahoinpitelee ja kuvaa sitä someen. Joka toinen luulee olevansa joku oman elämänsä filmitähti kun on videoita jossain tiktokissa tai YouTubessa. Samoin tämä cancel-paska on juuri somen ansiosta levinnyt. Ihmiset tyhmistyy kiihtyvällä tahdilla, mutta itse luulevat olevansa päinvastoin todella tiedosta via, kun ovat netistä/somesta lukeneet.
Joka ajassa on huonoja ilmiöitä. 90-luvulla kaikki oli avoimesti r.sisteja ja naisvihaajia. Enpä sitä aikaa kaipaa takaisin todellakaan.
Ketkä kaikki? En tuntenut ainoatakaan ihmistä, joka olisi ollut. Nykyään on liikaa niitä, jotka joko ovat sellaisia tai etsivät maanisesti ympäristöstään merkkejä tästä.
Vierailija kirjoitti:
Relaa boomer! Get over it!
Ei 44-vuotias ole boomer. 44-vuotias kuuluu X-sukupolveen. Relaa milleniaali! Get over it!
Yksi syy muutosvastaisuuteen on se, että muutoksen suunta tuntuu väärältä ja epäoikeudenmukaiselta.
Kun on nähnyt ja elänyt 1980-luvun paratiisin, lähes kaikki sen jälkeinen tuntuu väärältä ja virheelliseltä jota on vaikea hyväksyä ja niellä. 80-luvulla lähes kaikki oli oikein tavallisen ihmisen kannalta, sitten ahne rahavalta kaappasi vallan, ja nyt kaikki on väärin tavallisen ihmisen kannalta kun kaikki laitkin säädetään vain firmojen ja sijoittajien etu edellä :/
Olen 46 v ja tuntuu että olen vähän turhankin perillä "nykyajasta". Se vain turhauttaa, kun näkee että kohta on taas tulossa ulkomailta tänne viiveellä joku uusi vouhotus joka on hetken aikaa maailman tärkein asia ja pian hautautuu uuden tieltä. Ongelmat vain jäävät. Vastaväitteitä ei suvaita kun koohotus on päällä tai olet vähintään taantumuksellinen.
Olen vähän eri mieltä. Esimerkiksi itse olen 48 ja kuunnellut viime aikoina paljon hiphoppia kuten Princess Nokiaa, mutta missannut täysin Gettomasan ennen kuin sitä alettiin hieroa naamaan. Ja paskahan se onkin. Nykyään kaikki on jakautunut niin jopa jossain genressä voi missata paljon.
Toisaalta esimerkiksi Ukrainasta ja covidista on syytäkin vouhottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten teillä on noin vaikeaa kaikki? :D tai kai se on aina ollut sama; kun mummoutuminen tai vaariutuminen iskee niin haukutaan nykyaikaa, jossa kaikki aina huonosti. ENNEN oli kaikki paremmin, on sanottu jo aikojen alusta. Olette jähmettyneet paikallenne, siksi kärsitte. Koittakaa innostua elämästä edes vähän.
Ei ole kyse ihan samasta kuin entisaikojen "maailman menosta jättäytyminen". Nykyään tulee nopealla tahdilla nimeonomaan teknologiauudistuksia jotka eivät ole varsinaisia uudistuksia vaan ainoastaan eri tapa hoitaa joku vanha juttu (joka olisi toiminut ihan ok ilmankin).
Ihmisiä vituttaa muokkautua jatkuvasti johonkin uuteen sovellukseen, ja se että oikeaa ihmistä ei saa enää kiinni vaan joutuu jonkun robon kanssa chattaamaan.
Asiaa parantaisi vähän, jos robot osaisivat kommunikoida vähän enemmän. Ne sanovat kolme kertaa etteivät ymmärrä, ja "yhdistävät" asiakaspalvelijalle.
En tiedä onko tämä edistystä verrattuna pitkään äänitallenteeseen (..jos haluat palvelua arabiaksi, valitse kuusi..jos sinulla on koronaan liittyviä huolia, valitse 12..voit myös valita takaisinsoittopyynnön, valitse 3846..
Mutta että pitää leikkiä robotin kanssa ensin. Se on nykyään joka paikassa tyrkyllä, ja jos haluaa selata jotain, sormi osuu vahingossa. No, pärjään ilmankin, pitäkää tunkkinne. En kuluta.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen alkanut pakottaa itseäni pysymään nykyajassa kiinni. Ei tarvitse kaikkea muuttaa kerralla mutta kun seuraa tekniikan kehitystä, muotia ja kulttuuria niin on jo pitkällä. Pitää vaatetus ja tukka ajan tasalla. Huomasin itsessäni vuosia sitten että olin alkanut jäädä kehityksestä jälkeen, mutta nykyään olen taas ajan hermolla.
Ydinkysymys näkyykin vastauksessasi: MIKSI ihmisten pitää pakosta pysyä ajan tasalla? Siis totta kai yhteiskunta menee aina jollain tavalla eteenpäin, mutta nykyinen suunta on katastrofaalista ja hyödyttää vain isoja jehuja (ns. valvontayhteiskunta). Jos ihmiset vastustaisivat tätä kaikkea yhdessä jo nyt, eikä liian myöhään.... Suurin osa tuntuu vain alistuvan ja ajattelevan, ettei muuta mahdollisuutta ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä tunnut nyt nostavan itsesi Totuuden äänitorveksi. Ja kuitenkin olet ihan vaan Täti.
Sen sijaan, että nimittelet, niin pystytkö perustelemaan mikä väitteissäni on väärin, tai ei pidä paikkaansa? Minä voin olla sinun mielessä Täti, Setä, Ukko tai Akka. Noista itse asiassa paras olisi tuo Ukko, sen jälkeen Akka. Mutta eikö tämä nimittelyjen aika ole jo ohi? Se on usein se ainoa tapa kun ei kyetä millään tavalla perustelemaan näkemyksiä.
Väitteessäsi on väärin aivan jokainen kohta. Väitteesi ovat tädeille tyypillistä "ennen kaikki oli paremmin" jargonia. Se niissä on pelottavaa, että niistä kuvastuu vain oma kapeakatseisuutesi, pessimismisi ja itsesi korottaminen.
Muttei tässäkään ole mitään uutta. Näin tädit ovat aina ajatelleet.
Siis onko sulla nyt joku tätifixaatio? Et tuo keskusteluun mitään muuta kuin jankkaavaa henkilökohtaista arvostelua ja vänkäämistä ilman perusteluja. Voisin kuvitella, että kolmannessa lauseessa kuvailet juurikin itseäsi. Sivusta.
Tosiaan tuli tuntuma, että itseä siinä kuvailtiin ja ulkoistettiin kuvaus. Omat jutut projisoidaan toisiin, jotta saadaan kehitettyä "uusia" ja nykyaikaisempia uskomuksia.
Kaikki mitä toiset sanoo, on pessimististä kapeakatseista jargonia ja itsensä korottamista. Olipas omahyväistä tekstiä siinä.
Vielä sivummasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pysyn kyllä kyydissä, mutta en pidä tästä ajasta. Tuntuu että kaikki menee vain huonompaan suuntaan.
Klassinen tätiyden merkki. "Ennen kaikki oli paremmin". "Mihin tämä nykyaika on menossa". "Nioret on kamalia".
Näin on ollut aina, esim Sinuhe egyptiläinen kuvaa tätä hyvin.
Jokainen sukupolvi, jossain vaiheessa elämää, sanoo: "Ennen oli kaikki paremmin". En olisi ikinä uskonut, että minä sortuisin sanomaan tuota, mutta niin se vain lipsahti. Minkäs teet, se on totuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alan jo vakavasti harkita, että tämän ilmiön ympärille pitäisi perustaa yhdistys! Siellä voisimme tavata ja käydä läpi näitä asioita. Teemana voisi olla että ei tuoreempia ajatuksia kuin 2010 :D. Tai minulle käy 2000 vuosikin mutta se on jo monelle liian hard core :D. Saisi nostalgiatrippailla ja toteuttaa antimodernia itseään....
Joo laitetaan nimeksi "Ennen kaikki oli paremmin". Antaa väljyyttä kaikille tädeille. Tai nimi voisi olla Tädit.
Voitko kertoa, mikä tässä viimeisen 20 vuoden aikana on paremmin kuin ennen? Paremmin objektiivisesti mitattuna ja sillä tavoin, että siitä on ollut hyötyä massalle. Pistä lista niistä, niin minä teen listan niistä asioista mitkä ovat paljon huonommin :D.
Vastauksia tulee suunnilleen sellaisia, että no kun nykyään laskut voi maksaa netissä. Lääketiede on kehittynyt, tai sitten jotain ideologisia asioita kuten tasa-arvo, hyvinvointi tms. tms. Antakaa tulla ihan rohkeasti vaan, näitä asioita on nimittäin täällä päässä mietitty :D
Nythän suunnitellaan tähän sote-uudistukseen liittyen, että osa potilaista voitaisiin hoitaa "verkossa". . Ei "tarvitse" lähteä enää kotoaan edes lääkäriin, sen kun pyllistää kuvaruudulle ja lääkäri tekee siinä diagnoosin. Kyllä on nopeaa ja helppoa sitten.
Jokaisen pitää pyllistää netissä ilman housuja edes kerran, jotta kaikista pyllyistä on netissä kuva jolla voi kiristää. Vastaamo-ja omakantatekstit eivät riitä, pitää voida yksilöidä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö ole nimenomaan pessimismiä, kapeakatseisuutta ja itsensä korottamista kauhistella miten ennen kaikki oli paremmin ja MINÄ tiedän parhaiten, että nyt juuri kaikki on huonommin?
Eikö täti ole hyvä nimitys kuvaamaan tätä ikuista ihmisryhmää? Näitä tätejähän on aina ollut.
Sivusta
Ensimmäiseksi, yksikään henkilö ei ole täällä kertonut tai antanut kuvaa, että hän tietäisi paremmin. On vaan tuotu eri näkemyksiä jossa on kritisoitu nykyaikaa, eikä kukaan ole halunnut tms. kiistää näitä todellisilla argumenteilla. Toiseksi, kyse ei ole pessimismistä, vaan realismista. Nämä kirjoittajat eivät omaa kapeakatseisuutta, vaan nimenomaan monipuolisempaa näkemystä nykyajasta, he pystyvät tulkitsemaan maailmaa vähän syvällisemmin kuin vain "ennen oli paremmin". Päinvastoin, nämä, joilla ei ole mitään asiaan tuotavaa, he ovat niitä jotka yrittävät olkiukoin todeta kyse on vain ja ainoastaan tädeistä ja "ennen oli paremmin" -asenteesta.
" Minä olen nähnyt hyvin menneet vuosikymmenet ja pystyn rehellisesti ja avoimesti tunnustamaan ne erot, mitkä vallitsevat tämän aikakauden ja entisajan välillä". Tämänkaltaisia MINÄ minä viestejä ketju on täynnä.
Pessimismi on pessimismiä. Ei se muutu vaikka kuinka kaunistelee. Sekään ei muutu, että wina ja kaikkina wikoina näitä tyyppejä on ollut. "Mihin tämä maailma on menossa".
"Ennenkin on näin sanottu, mutta nyt se on Totta, MINÄ tiedän paremmin".
Syvällisyyttä tässä ei ole yhtään. On vain oma putkinäkö, ei mitään käsitystä historiasta, ihmisyydestä, tieteestä. Pääsee helpolla, kun valittaa, kauhistelee ja maalailee uhkakuvia. Se on tädin määritelmä nyt ja aina.
Tiedän, että olen minä. Tiedän, kuka olen. Tiedän missä menen. Se ei ole itsekkyyttä tai minäkeskeisyyttä. Ei, vaikka kuka tahansa netti-itse yrittäisi muokata asioita ja ihmisiä virtuaalisesti kuvastamaan oman päänsä sisältöä ja virtuaalista (kuvitteellista) maailmaansa. Keisarilla ei ole uusia vaatteita, vaikka "kaikki" sanoisivat että on.
Maailma ei ole muuttunut paremmaksi digitalisoitumisen myötä. Ihmiset voivat huonommin kuin koskaan ennen, kaikilla mahdollisilla mittareilla mitattuna.
Lauma sopii lampaillekin hyvin ja tuo turvaa, seuraa ja lohtua, mutta se ei tarkoita sitä, että olisi pakko heittäytyä jyrkänteeltä alas jonkun päävikaisen pässin perässä.
Minä, sivusta.
Asun ulkomailla ja täällä on helppo elää valitsemaansa tyyliä; joko niin, että hoitaa kaikki asiansa netissä tai täysin vanhanaikaisesti. Vanhanaikaisesti tarkoittaa menemistä pankkiin jos on jotakin asiaa, tai käydä maksamassa lasku jossakin toimistossa, tai mennä jonottamaan johonkin virastoon ilman ajanvarauksia jne. Parasta on se, että voi olla oman vallinnan mukaan joissakin asioissa täysin kehityksessä mukana, ja toisissa täysin taantumuksellinen. Mihinkään ei pakoteta.
Kehitän työkseni digitaalisia palveluja eli korvaan paperityötä tarkemmilla ja paremmin arjen työtä tukevilla ratkaisuilla.
Parannuksia vastustetaan aina tiettyjen henkilöiden toimesta koska heidän työnsä muuttuu. Yleensä esimiehet ja nuoret ovat tyytyväisiä tuloksiin, jotkut vanhemmat vastustavat koska heidän työnsä muuttuu mutta ei vähene. Kyse on siitä, että ovat oppineet jonkun yleensä huonon tavan tehdä työtä ja joku ulkopuolinen tulee romuttamaan vanhan tavan. Joutuvat töihin ja opettelemaan uutta.
Mukautukaa ihmiset, ette voi pitää maailmaa ennallaan. Vain muutos on varmaa.
Itse menen tyköistuvassa paidassa ja muodikkaissa farmareissa helposti 25 vuotiaasta
M47
Olen 55-vuotias ja 30 vuotta IT-alalla töitä menestyksekkäästi paiskinut. Olen työpaikallani tuomassa koko ajan uusimpia tuulia maailmalta meidän firman käytäntöihin. Pahimpia vastustajia on ne kolmikymppiset besserwisserit joiden luutuneita käsityksiä vastaan pitää aina taistella.
Vierailija kirjoitti:
Olen 55-vuotias ja 30 vuotta IT-alalla töitä menestyksekkäästi paiskinut. Olen työpaikallani tuomassa koko ajan uusimpia tuulia maailmalta meidän firman käytäntöihin. Pahimpia vastustajia on ne kolmikymppiset besserwisserit joiden luutuneita käsityksiä vastaan pitää aina taistella.
Se on aivan normaalia kun toimii nykyaikaa edellä, mutta vika on markkinoinnissa. Ehkä voisit markkinoida heille uusia tuulia tiktok-tanssivideoilla, jos se menisi paremmin perille?
Vierailija kirjoitti:
Onkohan tää jonkinlainen keski-iän kriisi?
20-30 vuosien välillä tuli lapset ja 30-40-vuosien välillä ero, lasten aikuistuminen ja poismuutto. Uusi parisuhde on muutaman vuoden ikäinen ja nyt tasaannutaan tähän keski-ikäistymään. Yhteisen asunnon hankinnan suhteen mietitään loppuelämän kotia yms. Loppuelämän! Sehän tarkoittaa kuolemaa. Ahdistavaa!
-ap
Ei yhtään ahdistavaa. Minulla meni elämä uusiksi 47-vuotiaana ja ilolla otin vastaan uuden onnen, jonka toivon kestävän loppuelämäni ajan. Ajatus lähinnä rauhoittaa ja tuo turvallisuuden tunteen. Lapset tosin asuvat vielä kotona, mutta innolla odotan sitä aikaa, kun voin vapaasti päättää omasta ajankäytöstäni. Aiotaan remontoida koti perusteellisesti ja lisätään yhteisiä harrastuksia miehen kanssa. Niitä on nytkin, mutta aika ei vielä riitä ihan kaikkeen, mitä haluttaisiin tehdä yhdessä.
Itse olen alkanut pakottaa itseäni pysymään nykyajassa kiinni. Ei tarvitse kaikkea muuttaa kerralla mutta kun seuraa tekniikan kehitystä, muotia ja kulttuuria niin on jo pitkällä. Pitää vaatetus ja tukka ajan tasalla. Huomasin itsessäni vuosia sitten että olin alkanut jäädä kehityksestä jälkeen, mutta nykyään olen taas ajan hermolla.