Lue keskustelun säännöt.
Kysymys väkivallasta
28.06.2015 |
Mies uhkasi humalassa tappaa minut. Läpsimistä ja tönimistä on ollut jo aiemmin. Olen syyttänyt itseäni ja ajatellut että olen poikkeuksellisen ärsyttävä ja ansaitsen kaiken tämän. Itsetuntoni on kadonnut olemattomiin. En enää näe itsessäni mitään hyvää tai arvostettavaa. En tiedä normaalista suhteesta mitään. Hävettää kirjoittaa tänne. Saati että kehtaisin kertoa näistä asioista kenellekkään.
Jokin pakottaa kysymään mitä mieltä muut ovat. Ottaisitteko känniset uhkailut tosissanne?
Kommentit (11)
Vo herrajumala sentään:/ ja numerolle 2 samat sanat!
Todellakin ottaisin kys puheet tosissani ja varsinkin kun selvästikin kärsit parisuhteessasi niin henkisestä kuin fyysisestäkin väkivallasta jo valmiiksi. Ei miehelläsi ole oikeutta sinua satuttaa, ei fyysisesti eikä verbaalisesti! väkivallan muotoja on nimenomaan myös psyykkinen, ei vain se että sinua fyysisesti satutetaan esim läpsimällä ja lyömällä turpaan. Tunnet olisi arvottomaksikin kaiken muun lisäksi:( eikä ihme, ei ihmistä jota rakastaa, haukuta/mollata/vähätellä/mitätöidä/lyödä, ei millään tavoin.
Sinuna pakkaisin kimpsuni ja lähtisin, jos ei muuta paikkaa ole niin mene turvakotiin, siellä voit olla sen aikaa että saat vuokrakämpän itsellesi. Ja saat keskusteluapua!
Kukaan muu kuin sinä itse ei voi sinua pelastaa ja jos et sinä itse anna arvoa itsellesi niin ei sitä anna kukaan muukaan!
Voimia oikean ratkaisun tekemiseen, toivon sydämestäni että kykenet siihen, rakastat itseäsi sen verran! sitä myöten löydät, joskus, vielä sellaisen kumppanin joka ei sinua satuta ja jota ei tarvitse pelätä tms.
Terv.väkivaltaisessa kodissa kasvanut joka ollut miehensä kanssa 22v ja koskaan, ikinä ei ole tarvinnut pelätä tai kärsiä, se olisi kerrasta poikki silloin.
N39
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiittos neuvoista! Olen jotenkin kadottanut oman ajatukseni siitä mikä on normaalia ja oikein. Tätä on jatkunut nyt melkein kaksi vuotta. Viime keväänä mies paiskasi yllättäen lattiaan, selvinpäin ollessaan. Säikähdin aivan valtavasti. Jotenkin olen ajatellut että humalatila loiventaa asioita. Siksikin säikähdin niin paljon.
Olen yrittänyt vaan unohtaa ja ajatella että kyllä kaikki vielä muuttuu. Mies ei ole pahoillaan, kaikkea tuskin edes muistaa. Ja yleensä kääntää keskustelut niin että lopulta olikin ihan vaan minun vika koska löi tms. koska en muuten ymmärrä. Ja niin hullulta kun see kuulostaakin, niin lopulta uskon niin itsekin.
AP
Miksi olet kys suhteessa edelleen?
-3-
Suurin syy jäädä on ollut raha, niin tyhmältä kuin se kuulostaakin. Olin tosi pitkään pois työelämästä, mutta sitten pääsin opiskelemaan ja nykyään on ihan vakituinen työkin. Raha-asiani sain sotkettua oikein huolella sinä aikana kun en ollut töissä ja nyt makselen velkoja isolla kädellä.
Ollan oltu yli kymmenen vuotta yhdessä ja pikkuhiljaa kaikki omat kaverit on suljettu pois elämästäni. Oli helpompi olla tapaamatta kun kuunnella mustasukkaista epäilyä. Eli olen nykyään tosi yksinäinenkin.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Missä päin asut ap? jos pk-seudulla niin minä voin ruveta kaveriksesi ja olla tukenasi muutoksessa! oikeasti, älä tuhlaa yhtään enempää elämääsi ihmisen kanssa jota et koe turvalliseksi ja joka ei selvästikään sinua arvosta. Rakastaa, ehkä, mutta väärällä tavalla. Olet sairastunut läheisriippuvuuteen ja siitä on tod vaikeaa pyristellä irti, mutta jos sinussa on yhtään "sinua" jäljellä ja omanarvontuntoa niin lähdet suhteesta pois. Sinulla on pysyvä työpaikkakin, saisit ongelmitta itsellesi oman kodin, kivan yksiön/kaksion jossa saisit nauttia rauhasta ja olla oma itsesi. Toiv teillä ei ole lapsia ja jos on niin mieti millaisen parisuhteen mallin heille olet siirtämässä..
-3-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos, kaveruus tulisi tarpeeseen, mutta en asu pk-seudulla. Eikä meillä ole lapsia, onneksi.
Täytän asuntohakemuksen heti tänään. Ja varasin jo nettiajanvarauksella ajan työterveyspsykologin juttusille. Täältä on päästävä pois, omin jaloin tai päädyn iltalehden otsikoksi..
Muistan kuinka joskus olin iloinen, nykyään en edes muista koska olisin nauranut viimeksi. Rintaa painaa valtava ahdistuksen tunne.
Ennemmin vaikka loppuelämän yksinäisyys kuin tämä.
AP
Noinhan siinä käy, poikkeuksetta. Väkivalta pannaan toisen osapuolen syyksi. Koska sanoit niin, koska teit niin. Ja kohde uskoo siihen itsekin. Todellisuus hämärtyy. Itsetunto katoaa. Etsi voimia ja lähde. Väkivalta ei ole normaalia, ei edes humalassa. Väittäisin, että kaikki perhesurmaajat ovat olleet jo aiemminkin väkivaltaisia ja mustasukkaisia. Ei kukaan aloita heti puukottamalla tai ampumalla. Ensin on tönimistä ja läpsintää ja syyttelyä, sitte heittelyä, hakkaamista jne. Opittu malli ihmisellä joka ei osaa hillitä itseään. Voi opetella sen itse, kenenkään ei ole tarvinnut välttämättä näyttää miten se tehdään. Oikeasti, MITÄ SELLAISTA VOI TOISELLE SANOA JOKA OIKEUTTAA VÄKIVALTAAN? MITÄ MUKA? NIIN, EI MITÄÄN. Lähde, kun vielä luusi ovat ehjät, kasvosi luojan antamassa mallissa ja olet hengissä. Tilanne tulee vain pahenemaan ja lopulta luusi eivät niin ehjät olekaan. Väkivalta EI ole normaalia, eikä lopu. Koskaan. Ainakaan itsestään. Terapiaa tarvitaan, ja alkoholin jättämistä kokonaan. Et todellakaan voi rakastaa miestä ehjäksi. Aatteleppa mistä kaikesta olet jo luopunut vastikkeeksi taloudellisesta helpottamisesta. Onko oikein? Pärjäät kyllä yksinkin. Paremmin. Eikö olisi ihanaa kun ei tarvitsisi ikinä pelätä? Sinä ansaitset sen. Oikeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän se voi oikein olla, että toinen luopuu itselleen tärkeistä asioista ja yrittää muuttua toisen mieliksi, eikä toinen tee mitään. Eikä pelossa eläminen ole todellakaan kovin hääviä. Töissä jo alkaa miettimään että mitähän kotona on luvassa jos miehellä on esim. vapaa ilta. Pieni pelko ja jännitys kulkee aina mukana.
Aina sitä miettii että onhan tässä paljon ollut hyvääkin...Mutta niin, mitä merkkaa muutama ystävällinen sana kun kaikki voi kääntyä hetkessä päälaelleen. Ja tottapuhuen, sitä hyvää on ollut viimeaikoina hyvin vähän.
AP
en ottaisi.