Lue keskustelun säännöt.
yksin feisduun ja lapsi 2v isällään
25.06.2015 |
Heippa! Tunnen syyllisyyttä siitä, etten pode syyllisyyttä, kun olen lähfössä 9pv reissuun ja 2-vuotias lapsi jää täksi aikaa isälleen. Tuntuu, että joka ketjussa syyllistetään reissaajia ja sanotaan jopa että lapsj unohtaa tuossa ajassa äitinsä. Reissumammat kokee syyllisyyttä siitä, kun lähtevät matkalle ja toivovat palstoilla kannustusta reissuun lähtöön. Minä en osaa potea syyllisyyttä, ainakaan tiedostaen, kun en asiassa mitään hankalaa näe. Siitä tulee vähän syyllinen olo, kun odotan matkaa riemulla, vaikka ei mammapalstojen mukaan pitäisi. Arvostelkaa nyt hieman, niin saan vinkkeliä siitä, mitä te kunnon äidit käytte läpi jos erehdytte matkustamaan ilman lapsia.
Kateellisten haukuille sanon sen, että elämässäni ei ole paljoa muuta kadehdittavaa, ei ole omaa asuntoa eikä autoja, ja matkaan säästin kauan, vaikka halpa onkin. Nyt vaan faktoja pöytään, että onko se oikeasti paha jättää lapsi 2v isälleen, jonka kanssa on jopa enemmän kuin minun (mies lomalla, minä kesätöissä).
Kommentit (9)
Anteeksi otsikon kirjoitusvirhe, olen pimeässä huoneessaja näppikset sellaiset joilla normisti en kirjoita. T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Feisdu on täällä Euroopassa :) saattaa tää keskustelu tulla avatuksi useammin kuin yleensä, kun varmasti moni muukin haluaa nasevasti kysyä kirjoitusvirheestä, jota pahoittelin heti kun postasin aloituksen ja huomasin sen ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiintymyssuhteen kehittymisen vaiheessa aika nolo keissi, mutta jos ei kiinnosta, lapsi jää hyvinkin henkiin isänsä luona. Ihmettelen kuitenkin äidin kiintymyssuhdetta. Jos oma lapsuus on ollut turvaton, noin siinä voi käydä.
No mites ku iskä tekee välillä viikon reissuhommia ja on muuten sitten lähes kokoajan lapsen kanssa? Eli 50/50 menee lapsen hoito, miehen osuus jopa isompi. Eikä lapsella ole mitään hätää kun isi poissa, jälleennäkiessä pientä kiukkua, niin miksi tilanne ois toinen jos reissaaja olen minä? Ja totta, mun äiti reissus kun olin pieni, en niitä aikoja muista, mutta hyvät ja läheiset välit ollut aina. Tottakai olen kiintynyt lapseeni, mutta olen kiintynyt myös muihin ihmisiin, ja tilaisuus nähdä näitä henkilöitä, keitä lähden tapaamaan, on ainoa varmaan seuraavaan 10-vuoteen (asuvat rapakon takana mutta tuleevat Eurooppaan käymään). Lapseni kanssa saan olla aina, enkä voi uskoa että tästä tulee hirveitä seuraamuksia. Viikonloppureissuja olen tehnyt tähänkin asti.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enkä väitä etteikö kumpikin ikävöisi, mutta ikäväkin on ihan tavallinen tunne elämässä. Tulee ikävä isää ja lasta ja heillekin minua.
Miks pitää sit reissata jos tiiät et tulee ikävä? Hirveen kiva matka jos vaa ikävöi