Mun elämä vaikuttaa toivottomalta

Kiusaaminen oli haukkumista päivittäin, naurettiin ja katsottiin aina ilkeästi kun menin ohi, perättömien juorujen levittämistä, väkivallalla uhkailua, tönimistä, kerran mua on lyöty ja sen jälkeen kun menin portaiden alle itkemään niin kaikki kulki ohi ilkkumassa, kirjaston vessan seinään minusta myös kerran kirjoitettiin rumasti, joskus soiteltiin pilareita. Terveiset niille ketkä tunnistaa, toivottavasti edes kaduttaa, mutta en usko että kaduttaa koska ovat niin pahasti persoonallisuushäiriöisiä eikä väliä vaikka kaduttaisi koska turha se on itkeä enää siinä vaiheessa kun maitolasi on kaatunut pitkin pöytiä, minä en unohda ja edes kuolema ei mulle riittäisi hyvitykseksi!

Sen verran pahaa ja tuhoa olette saaneet aikaan, ettekö pysähtyneet edes hetkeksi miettimään kun kiusasitte?

Vierailija kirjoitti:

Olet samantyylinen kuin minäkin. Olen pliisu, yliherkkä "runotyttö".

Minäkin lähinnä luen kirjoja, teen käsitöitä, valokuvaan, kirjoitan, kuuntelen musiikkia (trance), ulkoilen. Elän siis vähän kuten vanhukset elävät. Mulla ei tosin ole Facea tai ig:tä. Harrastan irtoseksiä (harvoin), eli onneton rakkaudessa minäkin. Krooninen sairaus ja siitä seurannutta mt-häikkää, toki myös ahdistuneisuutta ja estyneisyyttä ollut ennenkin. En ole pystynyt käymään töissä, muutamaa kesätyö-kokemusta ja harjoitteluita lukuunottamatta, en päässyt potentiaaliini mt-vaikeuksien takia. Yliopisto-opinnot sain puristamalla tehtyä.

Mun perhe ei oikeasti piittaa musta. Lähinnä uhriutuvat siitä, että aiheutan vaivaa perheelle ja häpeävät mua.

Ja tosiaan oikeita kaveri- ja ystävyyssuhteita ei ole ollut kuin viimeksi ala-asteella.

Olen kasvanut niin erikoiseksi, etten sovi oikein mihinkään vaan erotun aina epäedullisesti joukosta.

Mutta itse kysymyksiin. Jaksatko enää tehdä haaveita tulevaisuuteen ja millaisia haaveita sulla on? Millainen olisi sun unelmapäivä, jos rajoitteita ei olisi?

Lisään vielä. Mun isä oli elänyt rakkaudettomassa perheessä, joten hän ei oikein osannut osoittaa rakkautta ja kiintymystä muihin. Hän kävi töissä kunnes jäi sairaseläkkeelle. Isä lähinnä katsoi telkkaria ja söi herkkuja, alkoholia joi salassa. Luulen, että oli masentunut. Äiti oli aina kotona ja oli herkkänahkainen, uhriutuva ja tarkka siitä, mitä muut hänestä ajattelevat. Haukkui isää saamattomaksi. Vanhempieni vanhempiin tai muuhun sukuun mulla ei ole mitään sidettä, johtuen mun perheestä ja toisaalta mun estyneisyydestä jne. Suvuissa on paljon tunnekylmyyttä, välinpitämättömyyttä, ei osata puhua tunteista, traumoja, väkivaltaa ja riitoja rahasta, perimisestä jne.

Vierailija kirjoitti:

Kiusaaminen oli haukkumista päivittäin, naurettiin ja katsottiin aina ilkeästi kun menin ohi, perättömien juorujen levittämistä, väkivallalla uhkailua, tönimistä, kerran mua on lyöty ja sen jälkeen kun menin portaiden alle itkemään niin kaikki kulki ohi ilkkumassa, kirjaston vessan seinään minusta myös kerran kirjoitettiin rumasti, joskus soiteltiin pilareita. Terveiset niille ketkä tunnistaa, toivottavasti edes kaduttaa, mutta en usko että kaduttaa koska ovat niin pahasti persoonallisuushäiriöisiä eikä väliä vaikka kaduttaisi koska turha se on itkeä enää siinä vaiheessa kun maitolasi on kaatunut pitkin pöytiä, minä en unohda ja edes kuolema ei mulle riittäisi hyvitykseksi!

Sen verran pahaa ja tuhoa olette saaneet aikaan, ettekö pysähtyneet edes hetkeksi miettimään kun kiusasitte?

❤️

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi elämäsi vaikuttaa toivottomalta?

Useat eri sairaudet jotka vaikuttais olevan kroonisia, yksinäisyys, pirstottu psyyke, kiusaamistraumat, se kun näkee miten julmia ja armottomia ihmiset osaa olla, köyhyys, elämän epäreiluus, se kun omaan perheeseen ei voi edes luottaa, epäonninen rakkaudessa... Semmoista :/

Oletko samasta syystä täällä, kuin minäkin? Lukemassa näitä tekstejä, jotta saa vahvistusta omalle maailmankuvalle? Ainakin minä saan suurta nautintoa siitä tuskasta, mitä täällä käytävät keskustelut aiheuttaa, koska olen masentunut mies.

Olen vuodattamassa ulos mun tuskaa, jonkinlainen hätähuuto vaikka kukaan ei voi taikoa esim mun sairauksia pois ja toivon että tämä keskustelu löytää kiusaajien silmiin ja tuntevat piston sydämessään

Yritän huutaa ulospäin myös sitä, että minunkin elämä on arvokas ja kaikkien täytyy tietää se etten haaveillut tälläisestä elämästä, että mulla oli tavallisia unelmia kuten muillakin! Tuntuu että välillä ihmiset ei ymmärrä sitä tai unohtavat

Vierailija kirjoitti:

Täällä sama, vaikka on työ ja kaikkea muutakin. Ei sill ole väliä koska minua ei enää varsinaisesti ole olemassa.

Komppaan. Tää on pahinta. Aitoa välittämistä ei korvaa mikään.

Vierailija kirjoitti:

Minä en enää jaksa. Yhtä hyvin voisin kuolla.

Joo, kuolemaa odotellaan tässäkin osoitteessa. Olen viimeaikoina katsellut paljon videoita elämästä kuoleman jälkeen ja silloin meidän pitäisi päästä täydelliseen maailmaan jossa ei ole sairauksia yms. Odotan sitä päivää innolla

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pystytkö sä nauttimaan mistään? Mistä?

Auringosta esim. Mutta ei se paljon lohduta kun kaipais miestä, lapsia, hyviä ystäviä jotka eivät hylkää vaikka mun huono maine paljastuis ja miehen pitäis olla myös tässä asiassa lujaa tekoa, varmuuden siitä että mua ei enää kiusata, jos saan mun terveyden takas niin varmuuden siitä että saisin pysyä vanhuuteen asti ainakin terveenä...

Musiikki on myös mun sielunruokaa. Mutta naapurit pitää siitä ainakin huolen etten saa nauttia siitä kerrostalossa tai rivitalossa ilman kuulokkeita tai alkaa heidän puoleltakin kiusaaminen, koska yhyy minua sattuu vain ärsyttämään!

En tajua miksi näitäkin alapeukutetaan.

Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä kaikkea sä yleensä teet päivisin? Mitä harrastuksia sinulla on? Ihmissuhteet?

Oon koneella ja muokkaan instaan sellaista elämää kuin olisin halunnut mulla olevan. Harrastuksina kävelylenkit, kirjekaveruus, valokuvaus :) mulla ei oo ystävyyssuhteita ollut oikeassa elämässä 12 vuoteen ja en oo ikinä seurustellut vakavasti tai harrastanut seksiä... Semmoinen "raukkis" täällä mutta silti kylä pyöräksi kutsuttu :( joka oli niin epäreilua ja väärin!

Oletko suudellut tms?

Sain mun ensisuudelman 11-vuotiaana, harrastan nettiseksiä useiden eri miesten kanssa, oon tosi flirtti

Onko sulla jotain kaunista tai hyvää muistoa, jota vaalit toivottomuuden keskellä?

Miksi veivaatte ympyrää vanhassa paskassa? Se kasvaa mitä katsotaan!

Tää on aika raffi ketju.

Vierailija kirjoitti:

Miksi veivaatte ympyrää vanhassa paskassa? Se kasvaa mitä katsotaan!

Toistelu on kai jotain traumaa. Trauma-aivot.

Vierailija kirjoitti:

Aina on toivoa, hae apua. Voimia sulle.

Oon ollut vuosia avohoidossa ja vuoden terapiassa. Aina se apu ei vaan riitä, kaikkien loppu ei tule olemaan onnellinen tässä maailmassa vaikka kuinka yrittäisi, ei kaikki syöpiksen potilaat myöskään parannu

En ole vielä täysin luopunut toivosta, mutta aika pahalta näyttää useiden nolojen terveysongelmien ja 12 vuoden eristäytyneisyyden kanssa. Mä oon niin pohjalle pistetty että sieltä ei helposti nousta, ilmeisesti ansaitsin tämän, olen niin paha ihminen, vaikka en mikään Ted Bundy olekkaan

Sitä apua ois pitänyt tulla sillon kun mua kiusattiin, ihmisten ois pitänyt lopettaa ajoissa!

Mutta eivät ehkä edes halunneet lopettaa, kun mullehan on suoraan sanottu että osta uusi elämä

Ja mitä mä tein? puhuin useista henkilöistä pahaa ja en osannut pitää salaisuuksia. Yritin bestiksen poikaystävää niin että vietin tämän kanssa aikaa, mutta en koskaan kertonut tunteistani, suudellut häntä tai harrastanut seksiä hänen kanssaan. Eikä heidän suhteensa päättynyt minun takia. Niin tämän takia piti viedä terveys, kiusaamalla ja aiheuttamalla stressiä paljon? Hetkonen, moraalittomia tekoja kyllä. Mutta varmasti 90% maailman ihmisistä on puhunut pahaa joskus ja lipsauttaneet salaisuuden, joten mitä väliä sillä vaikka tein sitä enemmän kuin muut? Tuolla perheelliset miehet myös kirjaimellisesti pettää vaimojaan työmatkoilla hotellihuoneessa ja on salasuhde, en syyllistynyt tämän pojan kanssa edes mihinkään vakavaan! Mun suurin virhe oli vaan se että menin sanomaan yhteiselle ystävälle että olisin paljon parempi tyttöystävä tuolle pojalle ja hän kertoi asian eteenpäin. Tämän takia piti tuhota koko mun elämä, onko järkeenkäypää?

Jeesus auttaa sinua

Vierailija kirjoitti:

Muuta pois siitä ahdistavasta kyläpahasesta missä sulla on maine mennyt ja missä ihmiset muistelee vanhoja.

Olen muuttanut jo vuosia sitten, lähdin 400km päähän pelkkä 100e taskussa, en saanut vanhemmilta apua huonekaluihin tai mihinkään. Hienosti meni sekin itsenäistyminen, mutta tämä oli toinen kerta kun itsenäistyin 19v, ensimmäisen kerran itsenäistyin jo 16v ja muutin omilleni kun vanhempien luona en voinut olla, mutta ei mennyt se itsenäistyminen oikeen putkeen ja jouduin takas vanhemmille, jotka kaikkien tekojensa jälkeen tietty kehtasivat vielä syyttää että miksen onnistunut... Miks kaikki on vedetty mun kanssa pepuilleen?

Ja hirveästi kuulemma syytän muita. Olen narsisti. Entä kun on rehellisesti sanottuna syytettävää? mikään tässä maailmassa ei muuta sitä etteikö minua olisi loukattu aivan liikaa ja se on fakta, mutta ymmärrän kyllä että monia muitakin on ja vielä jopa pahemmin kuin minua ja olen pahoillani meidän kaikkien puolesta... Kukaan meistä ei olisi ansainnut tälläistä

Ja mitä ihmiset ylipäätään tekee maineilla? Ärsyttävää shittiä, sais heittää mun puolesta maineet kokonaan roskakoriin..

Sanoisin, että opettele olemaan itsekäs ja ajattelemaan itseäsi. Laita itsesi etusijalle, kun tulee vastaan ristiriitaisia tilanteita. Keskity omaan hyvinvointiisi, älä mieti maailmanmenoa laajemmin. Hyväksy elämässä ne epäkohdat, joille et voi tehdä mitään. Tee jotain niille epäkohdille, joihin voit vaikuttaa. Älä mieti, millaista sun elämän pitäisi olla yhteiskunnan sääntöjen mukaan tai sun perheen odotusten mukaan, vaan tee omasta elämästä sellaista kuin itse haluat vertailematta muihin. Ota etäisyyttä niihin ihmisiin, jotka estävät sinua tavoitteissasi.

Onko sulla lemmikkejä?

Vierailija kirjoitti:

Olet samantyylinen kuin minäkin. Olen pliisu, yliherkkä "runotyttö".

Minäkin lähinnä luen kirjoja, teen käsitöitä, valokuvaan, kirjoitan, kuuntelen musiikkia (trance), ulkoilen. Elän siis vähän kuten vanhukset elävät. Mulla ei tosin ole Facea tai ig:tä. Harrastan irtoseksiä (harvoin), eli onneton rakkaudessa minäkin. Krooninen sairaus ja siitä seurannutta mt-häikkää, toki myös ahdistuneisuutta ja estyneisyyttä ollut ennenkin. En ole pystynyt käymään töissä, muutamaa kesätyö-kokemusta ja harjoitteluita lukuunottamatta, en päässyt potentiaaliini mt-vaikeuksien takia. Yliopisto-opinnot sain puristamalla tehtyä.

Mun perhe ei oikeasti piittaa musta. Lähinnä uhriutuvat siitä, että aiheutan vaivaa perheelle ja häpeävät mua.

Ja tosiaan oikeita kaveri- ja ystävyyssuhteita ei ole ollut kuin viimeksi ala-asteella.

Olen kasvanut niin erikoiseksi, etten sovi oikein mihinkään vaan erotun aina epäedullisesti joukosta.

Mutta itse kysymyksiin. Jaksatko enää tehdä haaveita tulevaisuuteen ja millaisia haaveita sulla on? Millainen olisi sun unelmapäivä, jos rajoitteita ei olisi?

Kauniisti kirjoitit ja kaikki sympatia sinulle! Laitoin tekstillesi yläpeukun ja itsekin tykkään kuunnella trancea, se taitaa olla meidän tunteellisten ihmisten musiikkia :)

Omaa luonnettani kuvailisin seuraavasti: Ystävällinen, avoin, herkkä, tempperamenttinen, voimakastahtoinen, tunteellinen, sensuelli, äidillinen, outo oma rotuni, lojaali, pitkävihainen

Oon ihan oikeasti monella tapaa väärinymmärretty. Kun olen tehnyt paljon virheitä, enkä tiedä edes miksi, varmaan omaa tyhmyyttä tai päävika niin sitten moni ajattelee että minä olen hirmuisen paha ihminen ja itse tiedän koko ajan, että minussa on vahvasti empatia ja jotkut ihmiset sanoo että ehdottomasti olet hyväntahtoinen. Olen hyväntahtoinen ihminen, joka on tehnyt paljon virheitä ja muut silti näkee minut pahana, eikä silleen että olisin voinut erehtyä monta kertaa, mutta ottanut vihdoin ja viimein opiksi virheistäni, kasvanut ihmisenä. Emmä halua enää mitään muuta kuin tuoda pelkkää hyvää tähän maailmaan, paitsi kiusaajille toki pahaa

Vierailija kirjoitti:

Täällä sama, vaikka on työ ja kaikkea muutakin. Ei sill ole väliä koska minua ei enää varsinaisesti ole olemassa.

Ja kuka edes jaksaa töissä raataa päivästä toiseen, jos ei ole minkäänlaista hauskaa sosiaalista elämää?

Ei varmaan hirveästi auta ja tunnu näin tuntemattoman sanomana netin kautta, mutta koittakaa ajatella että se menneisyys ei määritä teitä ihmisinä. Vaikka lapsuus ja muut ihmiset on saaneet teidät tuntemaan olonne huonoksi, ette te sitä ole. Ne ihmiset jotka sai teidät tuntemaan noin, on itse vajavaisia ihmisiä kun on täytynyt huonontaa toista, nostaakseen omaa oloaan.

Yrittäkää päästä pois noista huonoista ympyröistä. Minulla auttoi muutto 600 km päähän. Olen yksinäinen mutta ainakaan kukaan ei koko ajan tuo esille sitä miten huono olen ja sain alkaa rakentaa uutta minäkuvaa ilman haukkumista.