Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

#2 Työttömyysturvalla opiskelevia patistetaan työnhakuun

Vierailija
12.02.2022 |

NIIN SANOTTUA omaehtoista opiskelua työttömyysturvalla uudistetaan siten, että työttömyysturvan turvin opiskelevia henkilöitä velvoitetaan ensi vuodesta alkaen hakemaan lähtökohtaisesti neljää työpaikkaa kuukaudessa. Muutoin työttömyysturvan maksaminen voidaan katkaista.

Työnhakuvelvoite on osa myöhemmin tänä vuonna voimaan tulevaa ”pohjoismaista työvoimapalvelumallia”. Siinä työttömiä velvoitetaan hakemaan neljää työpaikkaa kuukaudessa, mutta vapaaehtoisesti opiskelevilla velvoite on kevennetty kolmeen työpaikkaan kolmen kuukauden aikana.

Hallituksen perjantaina sopiman uuden kiristyksen vuoksi myös omaehtoisesti opiskelevat työttömät kuitenkin tulevat ensi vuonna täyden velvoitteen piiriin. Ainoastaan sellaiset työttömyysturvalla opiskelevat henkilöt, joilta puuttuu ammatilliset valmiudet, jäävät kiristyksen ulkopuolelle.

Kiristyksen tarkoituksena on velvoittaa työnhakuun sellaisia työttömyysturvaa saavia henkilöitä, joilla on jo ammatilliset valmiudet ja jotka siksi voisivat jo työllistyä. Valtiovarainministeriön laskelmien perusteella osa henkilöistä tulee patistelun ansiosta työllistymään nopeammin.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008607445.html

Eli mitä, käytännössä uudelleen koulutus tehdään mahdottomaksi ? Eli edes te-toimistot ei enää ala ehdottaa aikuisten uudelleenkoulutusta?

Itselleni te-toimisto ehdotti jokusia vuosia sitten uudelleenkoulutusta ja täytyy sanoa, että uudelleenkoulutus oli kyllä elämäni parhaimpia päätöksiä töiden ja ihan elämänikin kannalta.

Kommentit (136)

Vierailija
1/136 |
12.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ääliöt olleet taas päättämässä asioista.

Vierailija
2/136 |
12.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siltä kuulostaa... ei mitään järkeä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/136 |
12.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä on hyvä uutinen. Miksi työtön maisteri ei voisi mennä puhelimyyntityöhön jos sellaista on hänelle tarjolla. Hallitus on hyvällä tiellä.

Vierailija
4/136 |
12.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tähän asti on voinut opiskella työttömyysetuudella ilman velvollisuutta hakea työtä (mikä on mielestäni järkevää), mutta se siis näyttäisi muuttuvan. Sinänsä ymmärrän, että jos vaikka lähihoitaja on kouluttautumassa sairaaanhoitajaksi, niin hänellä olisi töitä tarjolla koko ajan kuitenkin, eikä ole yhteiskunnan kannalta niin hyödyllistä se vuosien opiskelu. Tämä vaikka sairaanhoitajistakin on pulaa.

Vierailija
5/136 |
12.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten muka uudelleenkoulutus tehdään mahdottomaksi, jos koulutettava joutuu hakemaan töitä. Selittäkää nyt tämä  yhtälö, koska itsekin opiskelen (en tosin työkkärin tuella) ja käyn siinä sivussa töissä. Saan uuden ammatin 2 vuodessa. En ole edes ymmärtänyt, että tämä nykyinen systeemini on jotenkin väärin.

Vierailija
6/136 |
12.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Makaa kotona sohvalla, ei ongelmaa. Mutta auta armias jos menet opiskelemaan, työkkärin täti tulee ja syö sinut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/136 |
12.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä järkeä on sitten edes hakeutua koulutukseen, kun se voi jäädä kesken? Sitten on viety joltakulta muulta opiskelupaikka ja homma jäi puolitiehen. 

Vierailija
8/136 |
12.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ymmärrä tätä kuviota ollenkaan. Neljän hakemuksen tekeminen kuukaudessa on helppoa. Jos joku jostain syystä ei halua hakemaansa työpaikkaa, hänen on äärimmäisen helppo olla saamatta sitä. Ne, jotka taas haluavat työpaikan, tekevät hakemuksia ilman hoputtamistakin.

Miksi tämä hakuvelvoite on keksitty? Sitäkö varten, että joku satunnainen työnvälttelijä tekisikin epähuomiossa niin hyvän hakemuksen, että pääsisi sillä töihin?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/136 |
12.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mitä järkeä on sitten edes hakeutua koulutukseen, kun se voi jäädä kesken? Sitten on viety joltakulta muulta opiskelupaikka ja homma jäi puolitiehen. 

Sitä koulutusta voi jatkaa joko työn ohessa tai sitten jos saa määräaikaisen työn, niin sen loputtua.

Vierailija
10/136 |
12.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Haluan hakea työpaikkaanne, koska olen opiskellut kyseistä alaa ja kela ehdotti". Harrastukseeni kuuluvat dokaaminen, netissä surffailu. Minulla on todella paljon lapsia ja ne ovat usein kipeitä eli joudun vahtimaan heitä. Itse olen usein myös kipeä. Minulla on mahdollisesti tulossa uusi lapsi. Olen lisäksi erittäin lihava ja pahoja ongelmia nilkkojen kanssa". 

Tuollaisen hakemuksen ku värvää, niin työnantaja saattaa harkita hetken aikaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/136 |
12.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tämä on hyvä uutinen. Miksi työtön maisteri ei voisi mennä puhelimyyntityöhön jos sellaista on hänelle tarjolla. Hallitus on hyvällä tiellä.

Tämä työtön maisteri ei mene puhelinmyyjäksi, koska ei pysty pakkomyymään puolustautumiskyvyttömille ihmisille tuotteita, joita he eivät tarvitse. Ja puhelinmyyntifirma taas ei tarvitse myyjää, joka ei tuota voittoa.

Vierailija
12/136 |
12.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mitä järkeä on sitten edes hakeutua koulutukseen, kun se voi jäädä kesken? Sitten on viety joltakulta muulta opiskelupaikka ja homma jäi puolitiehen. 

Rautalangasta väännettynä: Jos löydät itse tai te-palvelut löytää sinulle palkkatyön, et tarvitse enää lisäkoulutusta. Jos et löydä työtä/te- palvelut ei tarjoa sinulle töitä, niin jatkat aloittamaasi koulutusta jonka avulla löydät itsellesi palkkatöitä.  Mikä tässä on niin vaikea ymmärtää?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/136 |
12.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä opiskelen jo työttömyystuella ja haen koko ajan työpaikkoja. Eipä tuo mitään muuta.

Ongelma on siinä, että työhakijoita on liikaa ja työpaikkoja liian vähän. Jokaiseen hakemaani paikkaan on hakenut keskimäärin 100 tyyppiä. Asiantuntijatehtäviä, joihin tarvitaan maisterin tutkinto.

Vierailija
14/136 |
12.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on hyvä uutinen. Miksi työtön maisteri ei voisi mennä puhelimyyntityöhön jos sellaista on hänelle tarjolla. Hallitus on hyvällä tiellä.

Tämä työtön maisteri ei mene puhelinmyyjäksi, koska ei pysty pakkomyymään puolustautumiskyvyttömille ihmisille tuotteita, joita he eivät tarvitse. Ja puhelinmyyntifirma taas ei tarvitse myyjää, joka ei tuota voittoa.

Minä kävin tekemässä sitäkin, mutta kun en saanut tarpeeksi (pakko)myyntiä, niin esimies antoi lähdöt. No, eipä jäänyt mitenkään vaivaamaan. Olen enemmän tutkijatyyppi kuin myyjä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/136 |
12.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tähän asti on voinut opiskella työttömyysetuudella ilman velvollisuutta hakea työtä (mikä on mielestäni järkevää), mutta se siis näyttäisi muuttuvan. Sinänsä ymmärrän, että jos vaikka lähihoitaja on kouluttautumassa sairaaanhoitajaksi, niin hänellä olisi töitä tarjolla koko ajan kuitenkin, eikä ole yhteiskunnan kannalta niin hyödyllistä se vuosien opiskelu. Tämä vaikka sairaanhoitajistakin on pulaa.

Lähihoitaja ei tosiaankaan voi opiskella omaehtoisella sairaanhoitajaksi. Hänellä todennäköisesti on sekä korkeakoulun opintotukikuukaudet jäljellä ja jos ei ole, voi opiskella työn ohessa. Pohjakoulutus on myös 100 % työllistävä, joten tarvetta jatkokoulutukseen ei välttämättömästi ole.

Vierailija
16/136 |
12.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä järkeä on sitten edes hakeutua koulutukseen, kun se voi jäädä kesken? Sitten on viety joltakulta muulta opiskelupaikka ja homma jäi puolitiehen. 

Rautalangasta väännettynä: Jos löydät itse tai te-palvelut löytää sinulle palkkatyön, et tarvitse enää lisäkoulutusta. Jos et löydä työtä/te- palvelut ei tarjoa sinulle töitä, niin jatkat aloittamaasi koulutusta jonka avulla löydät itsellesi palkkatöitä.  Mikä tässä on niin vaikea ymmärtää?

Se että monet työsuhteet ovat nykyään määräaikaisia. Menet töihin kolmeksi kuukaudeksi ja jäät opinnoistasi jälkeen kolme kuukautta. Kaikki opinnot eivät ole niin joustavia, että niitä voisi pätkiä satunnaisiin osioihin.

Vierailija
17/136 |

Onneksi ei ole pakko hakea niitä määräaikaisia paikkoja.

Vierailija
18/136 |
12.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä järkeä on sitten edes hakeutua koulutukseen, kun se voi jäädä kesken? Sitten on viety joltakulta muulta opiskelupaikka ja homma jäi puolitiehen. 

Sitä koulutusta voi jatkaa joko työn ohessa tai sitten jos saa määräaikaisen työn, niin sen loputtua.

No ei välttämättä voi. Ei kaikkia koulutuksia edes järjestetä joka vuosi.

Itse opiskelin omaehtoisesti opettajan pätevyyden, ei sitäkään voinut jatkaa milloin tahansa. Harjoittelua oli vain tietyt kuukaudet vuodesta. Eikä opinto-oikeutta voinut edes siirtää seuraavaan vuoteen.

Vierailija
19/136 |
12.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tähän asti on voinut opiskella työttömyysetuudella ilman velvollisuutta hakea työtä (mikä on mielestäni järkevää), mutta se siis näyttäisi muuttuvan. Sinänsä ymmärrän, että jos vaikka lähihoitaja on kouluttautumassa sairaaanhoitajaksi, niin hänellä olisi töitä tarjolla koko ajan kuitenkin, eikä ole yhteiskunnan kannalta niin hyödyllistä se vuosien opiskelu. Tämä vaikka sairaanhoitajistakin on pulaa.

Mutta tuossa tilanteessa työttömyysetuutta ei edes myönnetä, paitsi jostain erityisestä syystä mm. terveydellisestä syystä.

Vierailija
20/136 |
12.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Haluan hakea työpaikkaanne, koska olen opiskellut kyseistä alaa ja kela ehdotti". Harrastukseeni kuuluvat dokaaminen, netissä surffailu. Minulla on todella paljon lapsia ja ne ovat usein kipeitä eli joudun vahtimaan heitä. Itse olen usein myös kipeä. Minulla on mahdollisesti tulossa uusi lapsi. Olen lisäksi erittäin lihava ja pahoja ongelmia nilkkojen kanssa". 

Tuollaisen hakemuksen ku värvää, niin työnantaja saattaa harkita hetken aikaa.

Työnantajalla menee alle 2 sek uudelleenlähettää tuo työkkäriin.