Elinikäiset traumat paksusuolen tähystyksestä
Jouduin tähystykseen hankalien vatsaoireiden, laihtumisen ym vuoksi. Soitin jo viikkoa ennen paikkaan, että tuleva tähystys pelottaa, ja haluan rauhottavat ja kipulääkkeet ennen tutkimusta.
No tutkimuspäivänä menin puolta tuntia ennen hakemaan esilääkkeet. Sain vaan rauhottavaa. Mietin että no ehkä kipulääke annetaan suoneen jos tähystyksestä tulee kipua. No rauhottava ei vaikuttanut lainkaan, ja kipu mitä koin hetken päästä mennessä tähystimellä pidemmälle, oli jotain ihan sairasta!!! Huusin ja anelin että lopettakaa, en kestä tätä enää. Tuntui siltä kuin mua ois viillelty sisältäpäin kuumalla puukolla.. se oli ihan sairasta. Jatkoin anelua että lopettakaa nyt että en kestä enää, tuskanhiki vaan valui otsalta ja toivoin ihan tosissani, että kuolisin siihen tutkimuspedille. Ei ollut pyörtyminen hirveän kaukana. Melkeen toivoin että oisin pyörtynyt, etten olisi tajunnut tähystyksestä mitään. Tähystäjät vaan oli että ihan just lopetellaan että pitää vielä käyä tuolla ja tuolla tähystimen kans ja ottaa koepalat.. Siis en tiedä onko se mahdollista, mutta tuntui siltä niinkuin oisin tuntenut sen koepalojen ottamisen, kun siinä kävi kaikista kipeimpää. Hoitaja sano että painele mahaa niin helpottaa.. miten painelen mahaa, kun oon ihan sekasi ja huudan että lopettakaa etten kestä enää.. Hirveät traumat jäi. Ja uudelleen en oo tähystettäväksi menossa. Lääkäri vielä kysyi tähystyksen loputtua oikein ilosesti, että no millaiset kokemukset sulle jäi tästä? Sanoin että no ihan kauheet.. Menin taksilla kotiin ja itkin koko päivän kun tuntui niin sietämättömän pahalta.
Mitä nyt sitten jälkeenpäin oon lukenu kolonoskopiasta, niin joissain paikoissa siihen saa kunnon mömmöt ja myös nukutuksenki tarvittaessa, mutta ei multa kysytty ees että sattuuko, tai tarvitsenko kipulääkettä yms. Joissain paikoissa myös on erikseen hoitaja ollut painelemassa mahaa, ja jopa pitämässä kädestä kiinni ja on kyselty kokoajan sattuuko ja pidetäänkö taukoa ym... Minkähän ihmeen takia sitten kaikkialla ei haluta tuoda kolonoskopiasta hyvää kokemusta, ei kysellä tarvitseeko lääkettä tai sattuuko liikaa, rynnitään vaan täysillä sen tähystimen kans sisään ja vedetään operaatio täysillä loppuun asti...
Oon myös lukenut, ja puhunut joidenkin ihmisten kanssa ketkä ovat olleet kolonoskopiassa, ja moni on ollu että "no ei se mukavaa ollut, lähinnä epämiellyttävää"... Myös ne, jotka on käyny saman paikkakunnan terveyskeskuksessa tähystettävänä. Voiko olla, että mun mahassa on jotain vikaa, jonka vuoksi tuo sattui niiiiiin s**tanasti? Vai olivatko tähystäjät liian ronskeja?
En kyllä koskaan enää mene hereillä ollessa tuohon, vaan jos koskaan enää tulee kutsua takaisin, niin mun pitää olla niin syvässä unessa, etten tajua siitä mitään... en tiedä, nukuttavatko ne ees ketään niin.
Oon myös ymmärtänyt, että mitä pienempi ihminen on, sen pahempi tähystys ois. Ja mä oon ihan hurjan pieni, vaikka oonkin aikuinen.
Oon myös miettinyt, pitäisikö tuosta tehdä jokin valitus, vai onko ihan normaalia että haluaako tosissaan kuolla kesken kolonoskopian..?
Voisin sanoa niille, jotka odottavat aikaa kyseiseen operaatioon, että vaatikaa KAIKKI lääkkeet operaatiota varten, ja kaikista parhaimman kokemuksen siitä saa varmasti nukutuksessa..
Btw, tähystäjä sanoi että suoli näyttää haavaiselta, joten meinaako se yleensä sitä, että kyseessä olisi haavainen paksusuolentulehdus yms muu sairaus?
Millaisia kokemuksia muilla on kolonoskopiasta? Kertokaa kaikki risut ja ruusut!
Kommentit (201)
Vierailija kirjoitti:
Miksi et ottanut itse kipulääkettä ennakkoon, Buranaa ja Panadolia?
En saanut mitään ohjeistusta siihen, saako lääkkeitä ottaa tai kannattaako niitä ottaa ennen tähystystä, ja voin sanoa että mikään perus burana ei ois auttanut kyllä yhtään mitään. Jotain h*lvetin paljon vahvempaa ois pitänyt olla niin sairaisiin kipuihin, eikä mulla semmosia lääkkeitä ole. Kaikenlisäksi tosissani luulin, että sieltä kyllä antavat kipulääkettä suoneen, jos menee liian kivualiaaksi.. Eivätpä ees ehottaneet mitään semmoista.
Asun ulkomailla ja hyvällä ystävällä on ibs. Hän on kahdessa eri maassa käynyt tuossa tähystyksessä, ja molemmilla kerroilla nukutettiin rutiinina. Mukaan saa ottaa jopa tukihenkilön ulkomailla korona-aikana!
Ap, sinut on pahoinpidelty. Tee valitus ja jos ensi kerran joudut tuohon, vaadi nukutus.
Joskus vatsan alueen kasvain voi olla kiinni suolessa ja silloin tähystys sattuu. Esim munasarjakasvaimet voivat olla tosi isoja ja hankalia.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, erityisesti hoikalla suolet voivat olla kovasti mutkilla ja silloin se voi tehdä erittäin kipeää. Minun tähystykseni keskeytettiin, kun huusin koko ajan niin kovaa. Uusi yritys humautuksessa onnistui. Sanoivat että Pyydä aina huomautus, on tosi mutkainen suolisto.
Kiitos tämän pointin esilletuomisesta. En tiennytkään ja aihe koskettaa täälläkin. Olen just hyvin hoikka- ja hentorakenteinen. Hyvä tietää. Tuo tulee muiden perusteluiden päälle nukuttamisen saamiseksi. Rauhoitus ei riitä mulle, on ollut joskus aiemmin rauhoittavia (ei operaation yhteydessä vaan tragedian) ja ei tuntuneet missään.
Kiitos että jaoit. Olen pahoillani kokemuksesi puolesta, onneksi se on ohi ja jos jatkossa olisi tarvetta, niin sitten ei enää käy noin, kun sinulla on tietoa parempaan onnistumiseen.
Otan osaa myös AP:n traumaattiseen kokemukseen ja muidenkin, joilla käynyt niin. Terveydenhuoltamisessa ei kuuluisi käydä sellaista, mutta jatkuvasti asiat menevät todennäköisemmin pieleen kuin ok julkisella puolen. Do no harm - pääperiaate tulisi olla kylttinä terveyskeskusten kylteissä.
Kivuton, mutta varsin nöyryyttävä tilanne. Tuli tyttömäinen olo..
mies54v
Vierailija kirjoitti:
Olen käynyt. En tunnista kertomustasi omastani. Kyllä se vähän sattui. OIskohan kipukynnyksessä sitten eroa?
Kipukynnys on kyllä aika korkealla. Oon murtanut luita sun muuta hauskaa, eikä nekään oo ollu mitään verrattuna tähän kokemukseen. Oon myös jo pitkään kärsiny monenlaisista kivuista, että kyllä tässä aika siedättyny on kaikenlaisille kivuille.
Luulempa ettei tähystys tunnu paljoa missään, jos suoli on terve. Mulle sanottiin sen näyttävän haavaiselta. Niin, onko se sitten ihmekkään jos sattuu, kun muutenkin on haavoilla ja vuotaa verta ja sinne vielä pusketaan jotain ylimäärästä...
Olin samassa toimenpiteessä ja minulle annettiin suonensisäisesti kipulääkettä. Hoitaja oli myös kokoajan vieressäni ja kyseli että onko kaikki ok. Itselläni oli hyvä kokemus.
N23
Huusin minäkin kivusta. Lääkäri käski volyymiä pienemmälle kun kuuluu käytävään ja viereiseen huoneeseen. Sanoin, et kyllä maailmaan ääntä mahtuu ja et lääkäri vois olla vähän myötätuntoisempi potilaan kipuun. Lääkäri vaan runnoi ja paukutti putkea peremmälle.
Barbaareja, sanoi hoitohenkilökunta Suomen tähystyksestä.
Täällä humautetaan ja homma on ohi ennen kuin tiedätkään.
yenn kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et ottanut itse kipulääkettä ennakkoon, Buranaa ja Panadolia?
En saanut mitään ohjeistusta siihen, saako lääkkeitä ottaa tai kannattaako niitä ottaa ennen tähystystä, ja voin sanoa että mikään perus burana ei ois auttanut kyllä yhtään mitään. Jotain h*lvetin paljon vahvempaa ois pitänyt olla niin sairaisiin kipuihin, eikä mulla semmosia lääkkeitä ole. Kaikenlisäksi tosissani luulin, että sieltä kyllä antavat kipulääkettä suoneen, jos menee liian kivualiaaksi.. Eivätpä ees ehottaneet mitään semmoista.
Kyllä se pitää itse sanoa etukäteen, ei sitä itsestään selvyytenä pidetä että kaikki haluaakaan kipulääkettä. Itse olen jokakerta sanonut ja joka kerta saanut. Aineissakin on eroja, kerran tuli 2 päivän krapula, joskus jotain siihen viittaavia oireita ja suurimmaksi osaksi ei mitään. Viimeksi sain jotain fentanyyliä henkilökunnan jutuista päätellen., paikallahan on aina lääkäri, hoitaja painelemassa mahasta, tipan valvoja ja koepalan nipsasija siitä mistä lääkäri sanoo.
Vierailija kirjoitti:
Huusin minäkin kivusta. Lääkäri käski volyymiä pienemmälle kun kuuluu käytävään ja viereiseen huoneeseen. Sanoin, et kyllä maailmaan ääntä mahtuu ja et lääkäri vois olla vähän myötätuntoisempi potilaan kipuun. Lääkäri vaan runnoi ja paukutti putkea peremmälle.
Tuo ei ole mennyt oikein, lääkäri ei ole kuunnellut potilaan kiputuntemuksia eikä mitään tehnyt auttaakseen, päinvastoin ilman kivunlievitystä jatkanut pahemmin vaan. Otan osaa. Aiheuttaa takuulla luottamattomuutta terveydenhuoltoon ja lääkäreihin, traumatisoivaa.
Oliko mieslääkäri ja sinä nainen? Tuli mieleen, kun juuri oli tutkimus, että miespuoliset kirurgit aiheuttavat enemmän kuolemia naispuolisille potilaille, elikkä naisen kannalta parempi jos asialla on naiskirurgi. Olisiko sitten että miespuolisilla lääkäreillä on päällä "naiset vaan hysteerisiä, ei se mitään satu, huutoa vähempään" - asenne/suhtautuminen.
Osanottoni, kohdallesi on osunut täysin ammattitaidoton sakki muodollisesti päteviä, noh, jotakin. Jos tämä olisi tapahtunut yksityisellä, niin olisi näillä tyypeillä jo kengän kuva perzeezzä. Julkisella osaaminen on just tota.
Pelkästään niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin papanäytteenotto voi tulla painajaista, jos sen tekee tyyppi joka ei osaa hommiaan.
Eli uskon täysin, että olit kovissa luvuissa, vaikka jollain muulla ei ongelmaa olisi.
Vierailija kirjoitti:
Pelkästään niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin papanäytteenotto voi tulla painajaista, jos sen tekee tyyppi joka ei osaa hommiaan.
Eli uskon täysin, että olit kovissa luvuissa, vaikka jollain muulla ei ongelmaa olisi.
*kivuissa
Vierailija kirjoitti:
Vai niin. Omassa asuinmaassani keski-ikäiset pääsevät halutessaan seulontatutkimuksiin (tähystys ala- ja yläkautta), ja ne tehdään molemmat samalla kerralla lyhyessä nukutuksessa. Nukutusta ei siis tarvitse pyytää vaan sitä jopa suositellaan.
Suomalaiset antautuvat tuollaisiin kidutustutkimuksiin vieläpä silloin, kun suoli on haavainen, jolloin tutkimus tasan tarkkaan on todella tuskallinen. Lääkärit ja hoitajat ilmeisesti myös sadisteja.
Missä asut? Ja en olisi todellakaan mennyt, jos olisin tiennyt etukäteen, että jää näin hirveä kokemus sieltä. Eikä sitä voinut tietää että suoli oli haavainen, muutakuin vasta tähystyksen jälkeen. Muuta tietoa en tutkimuksesta ole vielä saanutkaan, joten saa nähdä että paljastuuko sieltä jotain muutakin..
Pro jyrkkä ei -palkank8rotuksulle kirjoitti:
Osanottoni, kohdallesi on osunut täysin ammattitaidoton sakki muodollisesti päteviä, noh, jotakin. Jos tämä olisi tapahtunut yksityisellä, niin olisi näillä tyypeillä jo kengän kuva perzeezzä. Julkisella osaaminen on just tota.
Kiitos. Ja kyllä, julkisella puolella kävin. Jos olisi ollut varaa, olisin mennyt kyllä yksityiselle. Ymmärtääkseni tämmöinen tutkimus on yksityisellä vaan aika kallista, jopa jotain 600e luokkaa, ja koepalojen otto lisää laskua. Näin luin jostain uutisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai niin. Omassa asuinmaassani keski-ikäiset pääsevät halutessaan seulontatutkimuksiin (tähystys ala- ja yläkautta), ja ne tehdään molemmat samalla kerralla lyhyessä nukutuksessa. Nukutusta ei siis tarvitse pyytää vaan sitä jopa suositellaan.
Suomalaiset antautuvat tuollaisiin kidutustutkimuksiin vieläpä silloin, kun suoli on haavainen, jolloin tutkimus tasan tarkkaan on todella tuskallinen. Lääkärit ja hoitajat ilmeisesti myös sadisteja.
Missähän kunnassa on resursseja tutkia oireettomia keski-ikäisiä ihan vain halun perusteella?
Ei missään kunnassa. Kirjoittaja puhui omasta asuinMAASTAAN.
Tee valitus toimenpiteestä, ei tollasta saa tapahtua!!!
Mulla samanlainen kokemus. Runnottiin sitä putkea mitä lie yli tunti eikä päästy edes puoleen väliin. Kipulääkettä en saanut vaikka pyysin. Se kipu johtuu siitä, miten mutkainen se suoli on. Mulla on kuulemma ihan sykkyrällä. En ymmärrä, miksi silti piti väkisin yrittää. Enää ikinä en mene tuohon, paitsi nukutettuna.
Miksi kannattaisi kieltäytyä? Ei sitä turhan takia ja huvikseen tehdä, kyllä siitä apua on potilaalle.
Ei lääkäri itsensä vuoksi tuollaista tee.