Mies ei halua myydä lapsuudenkotiaan. Mitä teen?

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 19:43"][quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 19:40"]Apua mitä jeesustelijoita. On ihan turha seisottaa kiinteistöjä tyhjillään, vaikka olisi mimmoinen sukutila.

Suomi on täynnä perikunnan tyhjänä seisottamia taloja, jotka ovat rapistuneet käyttökelvottomiksi. Suuri osa tietysti syrjäseudulla, mutta jos tässä tapauksessa tontilla on rahallistakin arvoa, on sulaa hulluutta pitää sitä tyhjän panttina. Surutyökin pitää tehdä joskus loppuun ja siirtyä elämässä eteenpäin. Eikä se ole tekosyy saamattomuudelle.
[/quote]

Sinulla ei oikeastaan ole mitään valtuuksia määritellä toiselle oikeaa tapaa surra tai nimitellä saamattomaksi. Minun 'kotitilani' on arvokas kerrostaloasunto kaupungissa, ei homehdu.
[/quote]
Puhuttiinko arvokkaista kerrostaloasunnoista? Ei. Olet oikeassa siinä että jokainen suree omalla tavallaan, mutta kyllä siitä joskus pitäisi pyrkiä pääsemään yli.

Aikuiset ihmiset!

Ai jonkun suru on parempi, kun käydään itkemässä jossain lahonneen mörskän metsittyneellä pihalla!

Ja sellainen ihminen on kova, joka ymmärtää tosiasiat ja realisoi omaisuuden, silloin kun on sen aika?

No kyllä on pienet surut teillä!

Jos ap:n miehen veli omistaa puolet tuosta kiinteistökokonaisuudesta, hän voi vaatia myymistä. Miksi hän ei sitä tee, jos tuossa on kuitenkin merkittävä määrä rahaa kiinni?

Ei voi sanoa, että asia ei lainkaan kuulu ap:lle, jos hän elää miehensä kanssa yhteistaloudessa ja jos hänenkin rahojaan käytetään kiinteistön ylläpitoon ja perintöveroihin yms.

Miehelläsi voi olla joku tunnejuttu, jonka takia ei pysty/halua taloja myydä. Hänelle voisi kuitenkin vääntää rautalangasta, miten paljon rahaa ylläpitoon uppoaa ja miten paljon toisaalta voisi vaikkapa sijoittamalla tienata sillä rahalla.

Toisille joku isän vuonna anno datsuma rakentama talo on niin tärkeä, että siitä ei voi koskaan luopua, vaikka sen pitäminen ei olisi taloudellisesti lainkaan järkevää. Tunnen tällaisia tapauksia. Itse en tuolla tavoin kiinny materiaan, joten en ymmärrä asiaa lainkaan. Jos paikka olisi joku tosi idyllinen ihana rantatila, niin sittenhän sinne haluaisi muuttaa. Jos ei edes itse halua taloon muuttaa, niin sen pitämisessä ei ole mitään järkeä, paitsi vuokrattuna.

Vuokralle vaan. Näin kiinteistö tulee hyötykäyttöön ja kulut katetaan.

Ai et ole ahne??

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 16:21"]

Kaikkia asioita ei voi mitata rahassa. Meillä on tyhjillään talo, joka sijaitsee paikassa, jota sukumme on asuttanut 1500-luvulta asti. Juuri kyseisessä rakennuksessakin on asunut monia sukupolvia. En aio myydä sitä ikinä, ja toivon, ettei jälkikasvukaan sitä koskaan myy. En voi kuin yrittää parhaani opettaa heille juurten ja oman suvun historian arvon, loppu on heistä itsestään kiinni. Itse kokisin olevani itsekäs, jos riistäisin tulevilta polvilta arvokkaan perinnön päästäkseni törsäämään rahoja. Jotkut arvostavat muutakin kuin nykyajan kulutuskulttuuria. "Hetkessä eläminen" on hieno taito, mutta itse en halua sitä siinä mittakaavassa noudattaa.

[/quote]

Vanhojen talojen kohdalla tuo tyhjillään seisottaminen on kaikkein surullisinta. Ne kun rapistuvat siinä pikkuhiljaa. Hienot vanhat rakennukset tuhoutuvat. Samalla häviää kulttuuriympäristö ja osa paikallishistoriaa. Joskus suurin rakkaudenteko ja parasta arvosusta sille talolle ja paikalle olisi myydä se sellaisille ihmisille, joilla on oikeasti aikaa ja halua olla ja elää talon kanssa ja tehdä ne työt mitä se vaatii. 

Täällä Etelä-Pohjanmaalla on hyvin tuttu tuo asenne, että sukupaikkaa ei myydä. Tien varret tyhjillään tyhjiä pohjalaistaloja. Talosta kivitetään ikkunat rikki, katto pettää, puskat kasvaa kiinni taloon, ikkunanlaudat lahoaa ja alkaa päästää vettä hirsikerroksiin... tämäkö on tosiaan sitä rakkautta sukua kohtaan? Yksi sukupolvi riittää ja se 1500-luvulta asti ollut hieno paikka on ryteikkö jonne rämpimällä löytyy lahonnut hirsikehikko.

[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 09:02"]

Jos ap:n miehen veli omistaa puolet tuosta kiinteistökokonaisuudesta, hän voi vaatia myymistä. Miksi hän ei sitä tee, jos tuossa on kuitenkin merkittävä määrä rahaa kiinni?

Ei voi sanoa, että asia ei lainkaan kuulu ap:lle, jos hän elää miehensä kanssa yhteistaloudessa ja jos hänenkin rahojaan käytetään kiinteistön ylläpitoon ja perintöveroihin yms.

Miehelläsi voi olla joku tunnejuttu, jonka takia ei pysty/halua taloja myydä. Hänelle voisi kuitenkin vääntää rautalangasta, miten paljon rahaa ylläpitoon uppoaa ja miten paljon toisaalta voisi vaikkapa sijoittamalla tienata sillä rahalla.

Toisille joku isän vuonna anno datsuma rakentama talo on niin tärkeä, että siitä ei voi koskaan luopua, vaikka sen pitäminen ei olisi taloudellisesti lainkaan järkevää. Tunnen tällaisia tapauksia. Itse en tuolla tavoin kiinny materiaan, joten en ymmärrä asiaa lainkaan. Jos paikka olisi joku tosi idyllinen ihana rantatila, niin sittenhän sinne haluaisi muuttaa. Jos ei edes itse halua taloon muuttaa, niin sen pitämisessä ei ole mitään järkeä, paitsi vuokrattuna.

[/quote]

Jos siitä talosta ei ole vaaraa kenellekään, niin miksi se pitää myydä? Avioliitossa puolisoiden omaisuus on omaa, ei yhteistä (ellei sitä ole erikseen yhdessä hankittu), joten mikään vetoaminen yhteistalouteen ei riitä syyksi myydä. Jos taloilla ei ole arvoa, mutta tontilla on, niin silloin voi ajatella, että se tontti sellaisenaan on jo sijoitus.

Jos ap:n langolle on se ja sama, myydäänkö talo ja ap:n mies ei halua myydä, niin asia on selvä. Ei tarvitse myydä. Ap opettelee ajattelemaan, että miehen omaisuus on miehen eikä hänen.

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 14:56"]Mieheni vanhemmat ovat hiljattain edesmenneet. Heiltä jäi iso tontti, jossa on kaksi ok-taloa. Toinen näistä mieheni lapsuuskoti. Molemmat talot ovat tyhjillään. Tontti sinällään on hyvin arvokas sijaintinsa takia. Rakennukset ihan perus 90-luvun taloja.

Miehelläni on yksi naimaton veli, joka on asunut yli 10 vuotta ulkomailla ja jota ei kiinnosta tippaakaan, mitä täällä tapahtuu. Miehelläni on myös aikuisia lapsia edellisestä liitostaan. Hekin asuvat kaukana, eikä kukaan heistä aio asettua tuohon isovanhempiensa kiinteistöön.

Mutta. Mies ei halua myydä kiinteistöä. Sitä pitää vaan seisottaa tyhjillään ja pitää vielä lämpöä päällä, ettei rakenteet pilaannu. Alan saada tarpeekseni. Siinä seisoo rahaa kiinni satoja tuhansia. Sille olisi meillä kyllä käyttöä.

Mies ei sano syytä myymättömyydelle, ei kuulemma vaan halua luopua entisestä kodistaan. Veli olisi heti valmis myymään.

Mitä teen?
[/quote]
Miehelläsi on aikuisia lapsia, vanhempien talo on rakennettu 90-luvulla. Miten talo voi olla miehesi lapsuuskoti..?

[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 09:02"]

Jos ap:n miehen veli omistaa puolet tuosta kiinteistökokonaisuudesta, hän voi vaatia myymistä. Miksi hän ei sitä tee, jos tuossa on kuitenkin merkittävä määrä rahaa kiinni?

Ei voi sanoa, että asia ei lainkaan kuulu ap:lle, jos hän elää miehensä kanssa yhteistaloudessa ja jos hänenkin rahojaan käytetään kiinteistön ylläpitoon ja perintöveroihin yms.

Miehelläsi voi olla joku tunnejuttu, jonka takia ei pysty/halua taloja myydä. Hänelle voisi kuitenkin vääntää rautalangasta, miten paljon rahaa ylläpitoon uppoaa ja miten paljon toisaalta voisi vaikkapa sijoittamalla tienata sillä rahalla.

Toisille joku isän vuonna anno datsuma rakentama talo on niin tärkeä, että siitä ei voi koskaan luopua, vaikka sen pitäminen ei olisi taloudellisesti lainkaan järkevää. Tunnen tällaisia tapauksia. Itse en tuolla tavoin kiinny materiaan, joten en ymmärrä asiaa lainkaan. Jos paikka olisi joku tosi idyllinen ihana rantatila, niin sittenhän sinne haluaisi muuttaa. Jos ei edes itse halua taloon muuttaa, niin sen pitämisessä ei ole mitään järkeä, paitsi vuokrattuna.

[/quote]

Oot kyllä tosi epäempaattinen ja itsekäs yksilö. Ne vahnemmat ovat kuolleet HILJATTAIN. Sen lisäksi perintövero ei voi mitenkään olla enempää kuin itse perintö, joten perinnön kulut katetaan perinnöstä. Siitä perinnöstä, joka ei mitenkään ole avaajan perintö vaan hänen miehensä. 

Veikkaan, että mies ja veli laittavat jossain vaiheessa kiinteistön myyntiin. Nyt vaan ei ole vielä sen aika. Ja suotakoon heille vapaus määrittää oikea hetki myymiselle. 

Voit vaikka erota miehestäsi, kaikesta päätellen hän ei ole sinulle mieluinen kumppani luonteenlaadultaan ja elämänarvoiltaan.

Tai stten voit pitää turpasi tukossa.

Me muutettiin miehen lapsuudenkotiin, 1900-luvun alun kaupunkivillaan, jonka arvo oli silloin mitätön, mutta nyt ajat ovat toiset ja puhutaan seitsennumeroisesta hinnasta ja erittäin tavoitellusta osoitteesta. Se meidän oma entinen "hieno" talo on ihan arvoton nykyään. Hassua, että suostuin muuttamaan ihan rakkaudesta mieheeni ja kunnioituksesta hänen tunteitaan kohtaan, ja nyt olen tuon valinnan palkintona saanut sitä, mitä sinunlaisesi korppikotkat tavoittelevat, vaurautta ja statusta...

Miehesi surutyö on vielä kesken. Anna aikaa, jos tilanne vielä vuosi vanhempien kuoleman jälkeen sama niin voit ruveta puhumaan miehellesi tilanteesta sinun näkökulmastasi.

Minun mieheni myi 1600-luvulta suvulla olleen ison tontin peltoineen ja hienoine 1920-luvun rakennuksineen heti hautajaisten jälkeen. Sai siitä hyvät rahat jotka on käyttänyt koko perheen hyvinvointiin, mutta minusta hän toimi aivan liian nopeasti rahat mielessään, paikan olisi voinut tonttia pilkkomalla saada ihanaksi kesänviettopaikaksi missä lapsemme olisivat oppineet sukunsa historiasta.