Hyvän ystävän tyly käytös

Vierailija kirjoitti:

tia.a69v. kirjoitti:

Ystävyys on kuin kukka sitä pitää kastella. Jos tuntuu toinen ei huomioi ja menee aina muotisanan kireen taakse. Anna olla. Jatka eteenpäin.Sinulla on oikeus karsia ne ihmiset elämästäsi pois ,jotka kohtelevat sinua huonosti. Niin olen minäkin tehnyt ja voin hiton hyvin.

En minä voisi hyvin jos karsisin vähäiset ystävyyssuhteenikin vielä pois, ei jäisi enää ketään. Tyydyn siihen että näillä kahdella ystävälläni on joskus aikaa tai kiinnostusta minuakin kohtaan. Ei aikuisiällä löydä enää uusia ystäviä. Työpaikka sama kauan ja opiskelut menneet niin missä sitä tutustuu.

Kyllä aikuisiällä löytää ystäviä tai kavereita. Kuka miksikin sanoo. Miten se aikuis- ja vanhuusikä eroaa nuoruudesta. Aikaa on vaikka muille jakaa yli kuusikymppisenä. Ap vaikuttaa takertuvalta. Ap.n "ystävä"on löytänyt ilmeisesti samanhenkistä seuraa , ei kaikki arvota "ystävyyttä" elinikäiseksi. Siksi on hyvä että ihmisellä on useita kavereita , ystäviä , tuttavia. Silloin ei jäädä roikkumaan entisiin vaan jatketaan matkaa.

On kokemusta tällaisesta ”ystävästä”. Oltiin kavereita lapsesta asti, ja hänellä se paras ystävä vaihtui usein. Minäkin välillä olin se bestis, kunnes jostain taas löytyi parempi. Kaveri on aina ollut myös täysin epäluotettava, juoruaa kaiken eteenpäin ja nauttii jos kuulee jonkin mehukkaan salaisuuden jonka voi kertoa ”luottamuksellisesti” muillekin.

Teini-iässä kaverille tuli sitten poikaystävät kuvioihin, ja kaikki piti tehdä poikaystävän mielen mukaan. Poikaystävän perheestä ja kavereista tuli tärkeämpiä kuin omista kavereista, ja ohareita tehtiin sen mukaan kun ”jami soittikin ja halus nähdä tsihihii”, tai ”mennäänkin jamin siskon kans piknikille”. Soitteli pitkiä puheluita kun poikaystävä tai sillä hetkellä parempi kaveri ei ollut saatavilla. Jos soitti silloin kun poikaystävä oli samassa tilassa, niin kiherteli puhelun aikana hänen kanssaan, ja lopetti puhelun yhtäkkiä, kun luultavasti piti päästä panemaan.

Nämä poikaystävät vaihtui usein, ja sama kuvio toistui joka kerta. Kaveri on aina ollut kovasti miesten perään, ja parisuhteessa ollessaan (eli aina, yleensä seuraava on jo katsottu valmiiksi ennen kuin eroaa edellisestä), kaveri palvoo ja passaa miestä, ja haluaa että mies on perheen pää ja määrää asioista.

Kaveri on katkonut välejä näiden ex-bestistensä kanssa kokonaan, ja yhden eron yhteydessä oli sitten minun vuoroni lähteä. Syytä en tiedä, eikä kyllä enää kiinnostakaan.

Jälkeenpäin olen vasta ymmärtänyt, miten kuluttava tällainen ”ystävyys” on, ja pahoitin mieleni lukemattomia kertoja ohareiden ym. takia. Itse olen aivan erilainen, pidän aina kiinni sovituista menoista, ainoastaan sairastuminen tai onnettomuus tms. saa minut perumaan sovitut jutut. Enkä muutenkaan hiero toisen naamaan, jos vietän aikaani enemmän jonkin toisen kaverini kanssa. Mies (jonka kanssa olen ollut 25 vuotta, ei ole vaihtunut) ei ole koskaan ollut näkemisten esteenä eikä vaikuttanut kaverisuhteisiini.

Miksi ylipäätään olimme kavereita? No, meillä oli monesti tosi hauskaa yhdessä. Minä olin aika ujo, eikä minulla ollut isoa kaveripiiriä, enkä silloin ymmärtänyt miten myrkyllinen ihminen kaverini on, kun kokemusta elämästä ja ihmissuhteista ei ollut. Olin myös niin naiivi, että uskoin kun kaveri vakuutteli ettei kerro asioitani eteenpäin (vaikka kertoi muiden asiat minulle), eikä puhu pahaa minusta selän takana (vaikka puhui kaikista muista). Kaikki nuo ikävät piirteet oli nähtävissä kaverissa aina, mutta ne korostuivat ja kärjistyivät myöhemmin enemmän.

Tämän vuodatuksen pointti on se, että tuollainen ihminen on hyvin kuluttava ja aiheuttaa paljon mielipahaa, ja elämä muuttuu paremmaksi kun hän ei enää ole mukana siinä. Ensin joutuu tekemään luopumisen surutyön, mutta sen jälkeen on huomattavasti keveämpää jatkaa elämää ilman häntä.

Itsekin joskus hieman haikeana mietin niitä hyviä hetkiä joita meillä oli, mutta oikeasti olen helpottunut että nykyään minulla on vain luotettavia ja uskollisia ystäviä, joiden kanssa on helppo olla ja sovitut asiat pitää. Ketään ei ainakaan näkyvästi aseteta toisten edelle, vaan kaikkia ystäviä arvostetaan yhtä lailla.

Vierailija kirjoitti:

Seuraavan kerran kun ystäväsi soittaa niin sano, että Tiina oli sitä mieltä, että ystävyytemme on yksipuolinen. Tiina oli myös sitä mieltä, että kannattaa miettiä tarkkaan mitä puhuu ettei bestis juotua Marialle.

älkäähän nyt alentuko murkkujen leikkeihin.

Vierailija kirjoitti:

Sinulla on lapsi ja hänellä ei = erilainen elämän tilanne ja tämä yleensä muuttaa sitä ystävyyden asetelmaa.

Vaipanvaihtotarinat eivät ehkä sytytä.

Itsellä tämä noin tekevä kaveri ei kauheasti juoruile tai ole muuten ikävä ihminen, mutta ilmeisesti jotenkin kun kiinnostus menee niin sitten se menee totaalisesti, eikä jaksa edes esittää. No, jokaisen oma elämä. Mutta mitenköhän tällainen suhtautuisi jos se ihannoima bestis alkaisi tehdä samalla lailla? Kaipa nää hankkii sitten vaan uuden eikä opi mitään.

OT mutta mulla oli kaveri joka aina halusi soitella… saatto soittaa joka päivä, alkoi ahdistamaan. Vähensin yhteydenpitoa ystävääni kun en jaksanut tuota jatkuvaa yhteydenpitoa. Nykyään kun oon perheellinen ja lähemmäs 40v, en ikipäivänä nytkään jaksaisi raskaiden päivien jälkeen vielä soitella ja jauhaa puhelimessa. Ap jos ystäväsi väsyi jatkuvaan yhteydenpitoon…? Ja jos tämä toinenkin kaveri soittelee kokoajan niin aika ei riitä molemmille.

Minusta paras tällaisen ”kaverin” kanssa on, että jättää omaan arvoonsa.

Vastaa jos jaksaa, pakko ei ole. Ei missään nimessä juokse innokkaana kaverin oikkujen mukaan ja nöyristele ja hännystele ja toivo jotain yhteydenpidon rippeitä.

Itse ottaisin välinpitämättömän asenteen ja muutenkin jäähdyttelisin kaveruutta. Olen jo sen verran aikuinen ja omanarvontuntoinen, että en jää roikkumaan kaveriin joka kohtelee minua huonosti. Jos minuun pidetään yhteyttä vain silloin kun parempaa kaveria ei ole tarjolla, niin parempi jos ei soittele ollenkaan.

kirjoitti:

OT mutta mulla oli kaveri joka aina halusi soitella… saatto soittaa joka päivä, alkoi ahdistamaan. Vähensin yhteydenpitoa ystävääni kun en jaksanut tuota jatkuvaa yhteydenpitoa. Nykyään kun oon perheellinen ja lähemmäs 40v, en ikipäivänä nytkään jaksaisi raskaiden päivien jälkeen vielä soitella ja jauhaa puhelimessa. Ap jos ystäväsi väsyi jatkuvaan yhteydenpitoon…? Ja jos tämä toinenkin kaveri soittelee kokoajan niin aika ei riitä molemmille.

Niin itse en ole soitellut kokoajan korkeintaan kerran viikossa usein menee pidempikin aika. Ja välillä varmaan yli kuukausikin. -ap

Vierailija kirjoitti:

Minusta paras tällaisen ”kaverin” kanssa on, että jättää omaan arvoonsa.

Vastaa jos jaksaa, pakko ei ole. Ei missään nimessä juokse innokkaana kaverin oikkujen mukaan ja nöyristele ja hännystele ja toivo jotain yhteydenpidon rippeitä.

Itse ottaisin välinpitämättömän asenteen ja muutenkin jäähdyttelisin kaveruutta. Olen jo sen verran aikuinen ja omanarvontuntoinen, että en jää roikkumaan kaveriin joka kohtelee minua huonosti. Jos minuun pidetään yhteyttä vain silloin kun parempaa kaveria ei ole tarjolla, niin parempi jos ei soittele ollenkaan.

Näin voi olla. Ja taidan pitää nyt pitkän tauon yhteydenpidossa ja ottakoon hän yhteyttä jos kiinnostaa ja katsoo sitten onko itsellä aikaa ja halua puhua. Loukatuksi koen itseni vähän kuitenkin. -ap

Vierailija kirjoitti:

Minusta paras tällaisen ”kaverin” kanssa on, että jättää omaan arvoonsa.

Vastaa jos jaksaa, pakko ei ole. Ei missään nimessä juokse innokkaana kaverin oikkujen mukaan ja nöyristele ja hännystele ja toivo jotain yhteydenpidon rippeitä.

Itse ottaisin välinpitämättömän asenteen ja muutenkin jäähdyttelisin kaveruutta. Olen jo sen verran aikuinen ja omanarvontuntoinen, että en jää roikkumaan kaveriin joka kohtelee minua huonosti. Jos minuun pidetään yhteyttä vain silloin kun parempaa kaveria ei ole tarjolla, niin parempi jos ei soittele ollenkaan.

Näin voi olla viisainta tehdä. -ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hänellä on uusi bestis, ei kai tuossa sen kummempaa. Olet pudonnut listalla alemmaksi.

Hippasen lapsellista aikuisiässä puhua bestiksistä.

Ja ei se ystävyys ole myöskään parisuhde jossa ollaan mustasukkaisia muista muista ystävistä, kun se teini-ikä on ylitetty.

No tuo nyt taas on pelkkää itsepetosta väittää ettei yhtään haittaa jos läheisin ystävä löytääkin uuden ja jäät kakkoseksi.

Jäät kakkoseksi? Oikeesti onko teillä on joku sija asteikko teidän ystävistä?

Minullakaan ei ole mitään arvoasteikkoja ystävistä. On hyviä ystäviä ja kavereita, mutta jokainen omalla tavallaan tärkeitä. En ajattele, että joku on ykkönen, joku kakkonen jne.

T.Ap

Vierailija kirjoitti:

Itsellä tämä noin tekevä kaveri ei kauheasti juoruile tai ole muuten ikävä ihminen, mutta ilmeisesti jotenkin kun kiinnostus menee niin sitten se menee totaalisesti, eikä jaksa edes esittää. No, jokaisen oma elämä. Mutta mitenköhän tällainen suhtautuisi jos se ihannoima bestis alkaisi tehdä samalla lailla? Kaipa nää hankkii sitten vaan uuden eikä opi mitään.

Tätäkin olen miettinyt. Jos tämä ystävä ei olisi ollut aikaisemmin hyvin läheinen ja tärkeä, en varmaan tässä edes harmittelisi, vaan lopettaisin itsekin yhteydenpidon. Ja edelleen välillä meillä on niitä hauskoja hetkiä ja pystymme puhumaan kaikesta. -ap

Vierailija kirjoitti:

Kertoisin ystävälleni saman, mitä tännekin kirjoitit. Siitä vain avoimesti tunteistani sekä huolestani jatkuuko ystävyytemme. Laittaisin  ensin viestiä, että ehditkö juttelemaan minulle tärkeästä asiasta ja koska hänellä olisi siihen  jutteluun rauhallinen hetki. 

Olipa ystävän vastine sitten mikä tahansa tietäisin tehneeni kaiken sen, mitä voin ystävyytemme eteen nyt tehdä. Sen jälkeen antaisin ystävän olla ja ajan kulua. Elämäntilanteet muuttuvat ja ystävä saattaa joku päivä taas kaivata minua.

On aivan turhaa arvailla ystävän aivoituksia ja missä milloinkin mennään. Ystävyys pitää sisällään myös rehellisyyden toista kohtaan ja sen sinä voit nyt selvittää onko teidän välillänne enää sellaista.

Tämä olisi varmasti ystävällekin helpotus. Hän voisi sanoa, että harmi, jos sinusta tuntuu tuollaiselta, en ole koskaan osannut ajatella, että olet kade ja pikkusieluinen ihminen, joka haluaa kahlita ystävänsä. Mutta nyt kun otit asian esille, niin ilman muuta sinun hyvän olosi vuoksi on aika päättää tämä ystävyys ja voit jatkaa matkaasi tiedostaen sen, että et ole maailmani keskipiste.

Vierailija kirjoitti:

Sinä se jaksat näitä ”mitä itse tekisit tilanteessani” satuja väsätä.

Sinuna vetäisin itseni kiikkuun, niin turha ihminen olet. Pitänee toivoa, että joku tauti sinut pian nappaa, T-kirjaimella.

Kiitos vaan. Voihan se äkkikuolema iskeäkin, kelle tahansa. Enpä ole kyllä tänne palstalle juurikaan kirjoitellut, enkä tällaisia aloituksia aiemmin tehnyt. Mukavaa viikonloppua vaan sinullekin! -ap

Itse toimin samassa tilanteessa niin että jätin yhteydenotot. Eipä ole kuulunut.

Vierailija kirjoitti:

Minusta paras tällaisen ”kaverin” kanssa on, että jättää omaan arvoonsa.

Vastaa jos jaksaa, pakko ei ole. Ei missään nimessä juokse innokkaana kaverin oikkujen mukaan ja nöyristele ja hännystele ja toivo jotain yhteydenpidon rippeitä.

Itse ottaisin välinpitämättömän asenteen ja muutenkin jäähdyttelisin kaveruutta. Olen jo sen verran aikuinen ja omanarvontuntoinen, että en jää roikkumaan kaveriin joka kohtelee minua huonosti. Jos minuun pidetään yhteyttä vain silloin kun parempaa kaveria ei ole tarjolla, niin parempi jos ei soittele ollenkaan.

Eli näin tuli toimittua itsekin, ja kyllä se tuntuu oikealta päätökseltä.