Lue keskustelun säännöt.
Miten tottua elämään ilman intohimoa? Tai mitä korvikkeeksi?
10.02.2022 |
Olen pitkässä suhteessa, ja haluankin olla.
Intohimoa ei ole, sitä ei saa sytytettyä enää mitenkään. Kaikki on kokeiltu. Kuitenkin suhde muutoin toimii niin hyvin, että olisi tyhmää hajottaa kaikki "vain" intohimon takia.
Mitä korvikkeeksi? Ideoita, vinkkejä?
Olen siis nainen.
Kommentit (63)
Intohimo on yliarvostettua. En kaipaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Intohimo muuttuu useimmissa pitkissä suhteissa rakastamiseksi. Kuvasit että suhteenne on hyvä ja tasapainoinen. Nykyään ihmiset kuvittelevat että pitää olla mahtavaa fiilistä ja seikkailua koko ajan. Tämä on harha. Voi olla että joissain suhteissa seksuaalinen voimakas vetovoima säilyy monta kymmentä vuotta, mutta se lienee aika harvinaista.
Siis mitä tämä "rakastaminen" sitten on? Voiko joku valaista mua? Jotain niin hienoa ystävyydentunnetta toiseen, joka menee (muka) yli intohimon kaipuun? Enpä usko.
Se on asia jota sinun täytyy tutkiskella mielessäsi. Oletko valmis intohimoiseen mutta esim. muuten epätyydyttävä suhteeseen? Onko intohimo korkein arvojärjestyksessäsi? Väistämättä me kaikki vanhetaan. Jos on ollut 20 vuotta jo yhdessä on jo paljon nähtyä elämää. Voi olla syvää kiintymystä ja luottamusta toiseen ihmiseen. Ihmiseen jonka kanssa on jakanut koko elämänsä.
Vierailija kirjoitti:
Intohimo muuttuu useimmissa pitkissä suhteissa rakastamiseksi. Kuvasit että suhteenne on hyvä ja tasapainoinen. Nykyään ihmiset kuvittelevat että pitää olla mahtavaa fiilistä ja seikkailua koko ajan. Tämä on harha. Voi olla että joissain suhteissa seksuaalinen voimakas vetovoima säilyy monta kymmentä vuotta, mutta se lienee aika harvinaista.
Niin, tottahan tämäkin. Mutta on kai eri asia tyytyä siihen, ettei "mahtavaa fiilistä ja seikkailua" ole _koko_ ajan, kuin että sitä ei ole ikinä, koskaan, ollenkaan?
Siis oikeasti, olen n. 17 vuotta jo harrastanut s*ksiä niin, etten koe lainkaan vetovoimaa, kiihotusta tai intohimoa miestäni kohtaan. Se loppui noin 3 vuoden jälkeen. Osaan kyllä olla ns. mukana ja liukkari hoitaa asian niin että puuha onnistuu, mutta voi kunpa joskus vielä kokisi seksiä, jossa tuntee himoa sitä kumppania kohtaan, ja kiihottuu.
Ja siis oikeasti, on koitettu kaikki, lelut, asut, eri paikat, asennot. En syty. Liian tuttu. Vierasta kohtaan koen silti vielä himoa, mutten tietysti toteuta, koska EN aio pettää.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Intohimo muuttuu useimmissa pitkissä suhteissa rakastamiseksi. Kuvasit että suhteenne on hyvä ja tasapainoinen. Nykyään ihmiset kuvittelevat että pitää olla mahtavaa fiilistä ja seikkailua koko ajan. Tämä on harha. Voi olla että joissain suhteissa seksuaalinen voimakas vetovoima säilyy monta kymmentä vuotta, mutta se lienee aika harvinaista.
Siis mitä tämä "rakastaminen" sitten on? Voiko joku valaista mua? Jotain niin hienoa ystävyydentunnetta toiseen, joka menee (muka) yli intohimon kaipuun? Enpä usko.
Se on asia jota sinun täytyy tutkiskella mielessäsi. Oletko valmis intohimoiseen mutta esim. muuten epätyydyttävä suhteeseen? Onko intohimo korkein arvojärjestyksessäsi? Väistämättä me kaikki vanhetaan. Jos on ollut 20 vuotta jo yhdessä on jo paljon nähtyä elämää. Voi olla syvää kiintymystä ja luottamusta toiseen ihmiseen. Ihmiseen jonka kanssa on jakanut koko elämänsä.
Niin että intohimoisessa suhteessa täytyy olla aina muita vikoja?
Ja ei, ei kiinnosta yhtään mikään harmaa puuron makuinen arki, vaikka olisi miljoona vuotta yhteistä elämää takana jos toinen ei säväytä enää millään tasolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Intohimo muuttuu useimmissa pitkissä suhteissa rakastamiseksi. Kuvasit että suhteenne on hyvä ja tasapainoinen. Nykyään ihmiset kuvittelevat että pitää olla mahtavaa fiilistä ja seikkailua koko ajan. Tämä on harha. Voi olla että joissain suhteissa seksuaalinen voimakas vetovoima säilyy monta kymmentä vuotta, mutta se lienee aika harvinaista.
Niin, tottahan tämäkin. Mutta on kai eri asia tyytyä siihen, ettei "mahtavaa fiilistä ja seikkailua" ole _koko_ ajan, kuin että sitä ei ole ikinä, koskaan, ollenkaan?
Siis oikeasti, olen n. 17 vuotta jo harrastanut s*ksiä niin, etten koe lainkaan vetovoimaa, kiihotusta tai intohimoa miestäni kohtaan. Se loppui noin 3 vuoden jälkeen. Osaan kyllä olla ns. mukana ja liukkari hoitaa asian niin että puuha onnistuu, mutta voi kunpa joskus vielä kokisi seksiä, jossa tuntee himoa sitä kumppania kohtaan, ja kiihottuu.
Ja siis oikeasti, on koitettu kaikki, lelut, asut, eri paikat, asennot. En syty. Liian tuttu. Vierasta kohtaan koen silti vielä himoa, mutten tietysti toteuta, koska EN aio pettää.
Ap
Mua aina huvittaa nuo neuvot "kokeilkaa uusia juttuja". Jos minua kyllästyttää syödä päivästä toiseen samaa ruokaa, ei se maistu yhtään sen paremmalta jos syön sen eri huoneessa tai eri mausteella kuin yleensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos muuten perhetilanne antaa myöten, niin asukaapa jonkin aikaa erillään. Usein ne keskinäiset rutiinit tukahduttavat nuo jutut. nimim. kokemusta on - ja onneksi pääsen silloin tällöin omaan rauhaan. Intohimo roihahtaa ihmeesti, kun on ensin etäämmällä niin, että ehtii tulla ikävä.
Ei auta, tämäkin testattu. Ei varsinaisen asumiseron vuoksi, mutta mies oli taannoin ulkomaankomennuksella liki puoli vuotta. Ei sytyttänyt senkään jälkeen, vaikka olikin kiva saada hänet kotiin jakamaan arkea.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Intohimo muuttuu useimmissa pitkissä suhteissa rakastamiseksi. Kuvasit että suhteenne on hyvä ja tasapainoinen. Nykyään ihmiset kuvittelevat että pitää olla mahtavaa fiilistä ja seikkailua koko ajan. Tämä on harha. Voi olla että joissain suhteissa seksuaalinen voimakas vetovoima säilyy monta kymmentä vuotta, mutta se lienee aika harvinaista.
Niin, tottahan tämäkin. Mutta on kai eri asia tyytyä siihen, ettei "mahtavaa fiilistä ja seikkailua" ole _koko_ ajan, kuin että sitä ei ole ikinä, koskaan, ollenkaan?
Siis oikeasti, olen n. 17 vuotta jo harrastanut s*ksiä niin, etten koe lainkaan vetovoimaa, kiihotusta tai intohimoa miestäni kohtaan. Se loppui noin 3 vuoden jälkeen. Osaan kyllä olla ns. mukana ja liukkari hoitaa asian niin että puuha onnistuu, mutta voi kunpa joskus vielä kokisi seksiä, jossa tuntee himoa sitä kumppania kohtaan, ja kiihottuu.
Ja siis oikeasti, on koitettu kaikki, lelut, asut, eri paikat, asennot. En syty. Liian tuttu. Vierasta kohtaan koen silti vielä himoa, mutten tietysti toteuta, koska EN aio pettää.
Ap
Kuulostaa että sinulla on asiat vähän liiankin hyvin. Mieli keksii aina jotain mihin olla tyytymätön. Voitko nauttia seksistä yksin? Tai sitten repäisee itsesi irti tuosta pitkästä hyvästä suhteesta ja kokeilet miltä tuntuu olla sinkkuna ja etsiä uusia intohimon kohteita. Luulen että ymmärrät senkin tien olevan liian kärsimystä tuottava?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Intohimo muuttuu useimmissa pitkissä suhteissa rakastamiseksi. Kuvasit että suhteenne on hyvä ja tasapainoinen. Nykyään ihmiset kuvittelevat että pitää olla mahtavaa fiilistä ja seikkailua koko ajan. Tämä on harha. Voi olla että joissain suhteissa seksuaalinen voimakas vetovoima säilyy monta kymmentä vuotta, mutta se lienee aika harvinaista.
Niin, tottahan tämäkin. Mutta on kai eri asia tyytyä siihen, ettei "mahtavaa fiilistä ja seikkailua" ole _koko_ ajan, kuin että sitä ei ole ikinä, koskaan, ollenkaan?
Siis oikeasti, olen n. 17 vuotta jo harrastanut s*ksiä niin, etten koe lainkaan vetovoimaa, kiihotusta tai intohimoa miestäni kohtaan. Se loppui noin 3 vuoden jälkeen. Osaan kyllä olla ns. mukana ja liukkari hoitaa asian niin että puuha onnistuu, mutta voi kunpa joskus vielä kokisi seksiä, jossa tuntee himoa sitä kumppania kohtaan, ja kiihottuu.
Ja siis oikeasti, on koitettu kaikki, lelut, asut, eri paikat, asennot. En syty. Liian tuttu. Vierasta kohtaan koen silti vielä himoa, mutten tietysti toteuta, koska EN aio pettää.
Ap
Kuulostaa että sinulla on asiat vähän liiankin hyvin. Mieli keksii aina jotain mihin olla tyytymätön. Voitko nauttia seksistä yksin? Tai sitten repäisee itsesi irti tuosta pitkästä hyvästä suhteesta ja kokeilet miltä tuntuu olla sinkkuna ja etsiä uusia intohimon kohteita. Luulen että ymmärrät senkin tien olevan liian kärsimystä tuottava?
Niin, vai voisiko kuitenkin olla niin, että AP yksinkertaisesti kaipaa eri asioita kuin sinä ja jokaisen ihmisen ei tarvitse tyytyä mihinkään tylsään harmaaseen arkeen?
Ja viimeinen lause; et sinä voi sanoa kenellekään absoluuttisena totuutena sitä, että tulee kärsimään sinkkuelämästä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Intohimo muuttuu useimmissa pitkissä suhteissa rakastamiseksi. Kuvasit että suhteenne on hyvä ja tasapainoinen. Nykyään ihmiset kuvittelevat että pitää olla mahtavaa fiilistä ja seikkailua koko ajan. Tämä on harha. Voi olla että joissain suhteissa seksuaalinen voimakas vetovoima säilyy monta kymmentä vuotta, mutta se lienee aika harvinaista.
Niin, tottahan tämäkin. Mutta on kai eri asia tyytyä siihen, ettei "mahtavaa fiilistä ja seikkailua" ole _koko_ ajan, kuin että sitä ei ole ikinä, koskaan, ollenkaan?
Siis oikeasti, olen n. 17 vuotta jo harrastanut s*ksiä niin, etten koe lainkaan vetovoimaa, kiihotusta tai intohimoa miestäni kohtaan. Se loppui noin 3 vuoden jälkeen. Osaan kyllä olla ns. mukana ja liukkari hoitaa asian niin että puuha onnistuu, mutta voi kunpa joskus vielä kokisi seksiä, jossa tuntee himoa sitä kumppania kohtaan, ja kiihottuu.
Ja siis oikeasti, on koitettu kaikki, lelut, asut, eri paikat, asennot. En syty. Liian tuttu. Vierasta kohtaan koen silti vielä himoa, mutten tietysti toteuta, koska EN aio pettää.
Ap
Kuulostaa että sinulla on asiat vähän liiankin hyvin. Mieli keksii aina jotain mihin olla tyytymätön. Voitko nauttia seksistä yksin? Tai sitten repäisee itsesi irti tuosta pitkästä hyvästä suhteesta ja kokeilet miltä tuntuu olla sinkkuna ja etsiä uusia intohimon kohteita. Luulen että ymmärrät senkin tien olevan liian kärsimystä tuottava?
Ymmärrän todellakin sen tien olevan liian kärsimystä tuottava, siksi kysyinkin otsikossa neuvoa siihen, että miten tottua elämään ilman intohimoa, tai mitä korvikkeeksi. Ja olen vastannut moneen kommenttiin/tuonut esiin, etten halua erota enkä pettää.
Kysymystäni ja pointtiani ei tunnuttu ymmärtävän. Tai no, yksi sentäs tarjosi jeesusta, lenkkeilyä ja elokuvia....
Ap
Eipä tuohon ole yhtään mitään ratkaisua. Joko kituutat intohimottomassa suhteessa koko loppuelämän tai katsot mitä sinkkuna eläminen tuo tullessaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Intohimo muuttuu useimmissa pitkissä suhteissa rakastamiseksi. Kuvasit että suhteenne on hyvä ja tasapainoinen. Nykyään ihmiset kuvittelevat että pitää olla mahtavaa fiilistä ja seikkailua koko ajan. Tämä on harha. Voi olla että joissain suhteissa seksuaalinen voimakas vetovoima säilyy monta kymmentä vuotta, mutta se lienee aika harvinaista.
Siis mitä tämä "rakastaminen" sitten on? Voiko joku valaista mua? Jotain niin hienoa ystävyydentunnetta toiseen, joka menee (muka) yli intohimon kaipuun? Enpä usko.
Se on asia jota sinun täytyy tutkiskella mielessäsi. Oletko valmis intohimoiseen mutta esim. muuten epätyydyttävä suhteeseen? Onko intohimo korkein arvojärjestyksessäsi? Väistämättä me kaikki vanhetaan. Jos on ollut 20 vuotta jo yhdessä on jo paljon nähtyä elämää. Voi olla syvää kiintymystä ja luottamusta toiseen ihmiseen. Ihmiseen jonka kanssa on jakanut koko elämänsä.
Niin että intohimoisessa suhteessa täytyy olla aina muita vikoja?
Ja ei, ei kiinnosta yhtään mikään harmaa puuron makuinen arki, vaikka olisi miljoona vuotta yhteistä elämää takana jos toinen ei säväytä enää millään tasolla.
Ei täydy olla tietenkään mutta yleensä suhteen alkuvaihe on sitä intohimon aikaa kun arki ei ole astunut suhteeseen ja kumpikin osapuoli näyttää toiselle niitä parempia puoliaan. Jos olet ap niin kuulostaa siltä että olen tyytymätön suhteeseen kuitenkin. Onko kyse pelkästä intohimosta kuitenkaan?
Ero, avoin suhde tai nykytilanne. Siinäpä ne vaihtoehdot taitaa olla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Intohimo muuttuu useimmissa pitkissä suhteissa rakastamiseksi. Kuvasit että suhteenne on hyvä ja tasapainoinen. Nykyään ihmiset kuvittelevat että pitää olla mahtavaa fiilistä ja seikkailua koko ajan. Tämä on harha. Voi olla että joissain suhteissa seksuaalinen voimakas vetovoima säilyy monta kymmentä vuotta, mutta se lienee aika harvinaista.
Niin, tottahan tämäkin. Mutta on kai eri asia tyytyä siihen, ettei "mahtavaa fiilistä ja seikkailua" ole _koko_ ajan, kuin että sitä ei ole ikinä, koskaan, ollenkaan?
Siis oikeasti, olen n. 17 vuotta jo harrastanut s*ksiä niin, etten koe lainkaan vetovoimaa, kiihotusta tai intohimoa miestäni kohtaan. Se loppui noin 3 vuoden jälkeen. Osaan kyllä olla ns. mukana ja liukkari hoitaa asian niin että puuha onnistuu, mutta voi kunpa joskus vielä kokisi seksiä, jossa tuntee himoa sitä kumppania kohtaan, ja kiihottuu.
Ja siis oikeasti, on koitettu kaikki, lelut, asut, eri paikat, asennot. En syty. Liian tuttu. Vierasta kohtaan koen silti vielä himoa, mutten tietysti toteuta, koska EN aio pettää.
Ap
Kuulostaa että sinulla on asiat vähän liiankin hyvin. Mieli keksii aina jotain mihin olla tyytymätön. Voitko nauttia seksistä yksin? Tai sitten repäisee itsesi irti tuosta pitkästä hyvästä suhteesta ja kokeilet miltä tuntuu olla sinkkuna ja etsiä uusia intohimon kohteita. Luulen että ymmärrät senkin tien olevan liian kärsimystä tuottava?
Niin, vai voisiko kuitenkin olla niin, että AP yksinkertaisesti kaipaa eri asioita kuin sinä ja jokaisen ihmisen ei tarvitse tyytyä mihinkään tylsään harmaaseen arkeen?
Ja viimeinen lause; et sinä voi sanoa kenellekään absoluuttisena totuutena sitä, että tulee kärsimään sinkkuelämästä?
Sitten ap:n täytyy kokeilla sitä tietä, jospa onni ja auvo löytyisi. Mutta kun ap ei halua ja tietää syyn itsekin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrastat intohimoisesti itsesi kanssa.
Oikeasti, eroa. Miten voi olla mahdollista että mies ei osaa sua hoidella edes käsillä tai suulla? Tai olla lähellä muuten kun toteutat itseäsi.
Siis miehessä ei ole vikaa, itse vaan en kiihotu hänestä yhtään, vaikka tekee asiat oikein. On liian tuttu, tuntuu kuin veljeltä (kamalaa) .
Ap
🤮 Miksi sitä suhdetta pitää jatkaa?
Kaikki muuten toimii. On yhteinen kiva koti, yhteisiä (isohkoja) lapsia, haaveilemme myös siitä että joskus lapsenlapsille olemme mummola, jossa sekä mummo että pappa paikalla.
On yhteinen mökki jossa molemmat viihtyy, kotityöt, pihatyöt ja kaikki hoidetaan hyvin puoliksi, ei ole riitoja, on huumoria, olemme toistemme parhaat ystävät, yhteinen mukava harrastuskin.Ap
Jos olet monogaminen luonne, niin sitten vaihtoehdot ovat hyväksyä tuo diili tai erota ja etsiä uusi intohimoinen suhde. Tuossa "vanhana lapsenlapsilla on sitten mummola" diilissä on riskinsä. Miehesi on voinut tehdä omat johtopäätöksensä. Pedata seuraavan suhteen valmiiksi ja häippästä, kun esimerkiksi lapset ovat täysi-ikäisiä.
Minä tapasin miehen, joka oli paperilla täysi kymppi. Todellakin kaikkea sitä, mitä arvostan ihmisessä ja miehessä. Pystyin olemaan oma itseni hänen kanssaan, meillä oli samanlaiset arvot, tulevaisuuden toiveet, harrastukset jne.
Mutta, en tuntenut häntä kohtaan minkäänlaista fyysistä vetovoimaa. Ajatus seksistä hänen kanssaan olisi ollut samaa kuin intohimoton suorittaminen.
Joten, emme pistäneet hynttyitä yhteen. Mies on nykyisin onnellisesti naimisissa ja minä edelleen sinkku.
Elän täällä kerran, joten en suostu elämään kädenlämpöistä parisuhdetta. Jos en saa sellaista suhdetta, olen mieluiten sitten sinkku, koska yksin on parempi kuin suhteessa, josta puuttuu se suhtein tärkein asia minulle eli seksuaalisuus, joka erottaa suhteen rakkaista ystävistä ja perheenjäsenistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrastat intohimoisesti itsesi kanssa.
Oikeasti, eroa. Miten voi olla mahdollista että mies ei osaa sua hoidella edes käsillä tai suulla? Tai olla lähellä muuten kun toteutat itseäsi.
Siis miehessä ei ole vikaa, itse vaan en kiihotu hänestä yhtään, vaikka tekee asiat oikein. On liian tuttu, tuntuu kuin veljeltä (kamalaa) .
Ap
Mikä olisi tilanne, jossa voisit kuvitella kiihottuvasi toisesta ihmisestä? Mitä pitäisi tapahtua? Luulen, että useimmilla intohimottomassa suhteessa olevalla on jokin vastaus tähän. Harva kai uskoo seksuaalisuutensa nyt vaan sammuneen.
Vierailija kirjoitti:
Minä tapasin miehen, joka oli paperilla täysi kymppi. Todellakin kaikkea sitä, mitä arvostan ihmisessä ja miehessä. Pystyin olemaan oma itseni hänen kanssaan, meillä oli samanlaiset arvot, tulevaisuuden toiveet, harrastukset jne.
Mutta, en tuntenut häntä kohtaan minkäänlaista fyysistä vetovoimaa. Ajatus seksistä hänen kanssaan olisi ollut samaa kuin intohimoton suorittaminen.
Joten, emme pistäneet hynttyitä yhteen. Mies on nykyisin onnellisesti naimisissa ja minä edelleen sinkku.
Elän täällä kerran, joten en suostu elämään kädenlämpöistä parisuhdetta. Jos en saa sellaista suhdetta, olen mieluiten sitten sinkku, koska yksin on parempi kuin suhteessa, josta puuttuu se suhtein tärkein asia minulle eli seksuaalisuus, joka erottaa suhteen rakkaista ystävistä ja perheenjäsenistä.
Varmasti ihan viisas ratkaisu sinun tapauksessasi. Ap on kuitenkin tuntenut intohimoa suhteen alkuaikoina, joten sikäli vähän erilainen tilanne. Ja tämän lisäksi ovat olleet jo parikymmentä vuotta myös yhdessä.
Jeesus
Lenkkeily
Elokuvat
Esmes joku noista - miksei kaikki kolme - voisi olla hyvä alku.