Lue keskustelun säännöt.
Nelikymppinen vela
10.02.2022 |
Millaista on elämäsi?
Miten se poikkeaa perheellisten ikätoveriesi elämästä?
Tuolla toisessa ketjussa kuviteltiin, että vapaaehtoisesti lapsettomat vain bilettää.
Olen 40, avoliitossa. Ei ole kiinnostanut biletys ehkä koskaan eikä se ole syy vapaaehtoiseen lapsettomuuteeni.
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nelikymppinen alkaa kohta olla kait FYLA, fysiologisesti lapseton?
On kyllä sekin, mutta tekisin eron lapsia halunneiden mutta jostain itsestä riippumatta syistä lapsettomiksi "jääneiden" ja lapsia haluamattomien välille.
Itselleni 40+ FYLA on helpotus siksi, että nyt vihdoin ympäristö alkaa uskoa, että en "sitten joskus" tee lapsia, vaikka "asettuisin aloilleni ja mies löytyy".
Uskoisin, että tahtomattaan lapsettomilla on päinvastainen fiilis.
Se on parasta, että suku lakkaa kyselemästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä nautin täysin rinnoin elämästäni 40+ -ikäisenä. Näytän reilusti nuoremmalta ja olen tosi kovassa fyysisessä kunnossa, harrastan liikuntaa monta kerta viikossa. Minulla on mielenkiintoinen, haastava työ, olen vakiinnuttanut asemani asiantuntijana ja saavuttanut erittäin hyvän tulotason.
Tapailen (ja ollut parisuhteessa) n. 10-15 vuotta nuorempia, hyvännäköisiä ja fiksuja miehiä. Tuntuu, että minulla on enemmän heidän kanssa yhteistä liikunnallisen, aktiivisen elämäntavan vuoksi, kuin omanikäisteni tai vielä vanhempien kanssa. Heille ei iälläni ole ollut mitään merkitystä, viehättävyyteni kuulema ratkaisee, ja se, että olen itsevarma.
Minulla on hyvät suhteet perheeseeni ja sukulaisiini, tapaan heitä usein. Lisäksi löytyy ystäviä, monesta ikäluokasta, joiden kanssa matkustellaan, käydään tapahtumissa, syömässä, ulkona, nautitaan elämästä. Minulla on myös muutama, rakas kummilapsi. Omia lapsia en ole ikinä halunnut, vaikka siihen olisi ollut parikin mahdollisuutta. Elämäni on täyttä, tapahtumarikasta, mukavaa, en voisi kuvitella muunlaista elämää, ja olen tosi tyytyväinen päätökseeni olla hankkimatta lapsia.
Olen 45-vuotias. Olen ollut mieheni kanssa 26 vuotta. Ei olla mitään 24/7 uratykkejä, vaikka toimimme molemmat asiantuntijatehtävissä. Ei olla koskaan biletetty, vaan mieluummin ihan vaan köllötellään sohvalla pe-la-illat. Saunotaan ja katsotaan vaikka elokuvia. Miehellä ei ole sosiaalisen median tilejä ja omalla Instagram-tililläni julkaisen ehkä 2 kertaa vuodessa jonkin luontoon liittyvän kuvan. Kesällä aika menee mökillä, jonka perin vanhemmiltani.
Meillä on hyvä, rauhallinen arki. Hyvä parisuhde on kirsikka kakun päällä.
40, avoliitossa 45-v. miehen kanssa. Vihdoin löytyi henkisesti kypsä kumppani. Muutama vuosi sitten tapailin kolmekymppisiä, hohhoijaa.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys.
Minä joka olen äiti, miellän 40-kymppiset velat vähän surkeiksi vanhoiksi piioiksi jotka jakaa Instaan kuvia ruoka-annoksista, koirista ja reissuista. Minua se jotenkin säälittää vaikken toisaalta tiedä mitä muutakaan he sitten….
En ymmärrä miksi naimaton ihminen olisi surkea ja miten se onko jollakin puoliso tai lapsia tekisi ihmisen elämästä välttämättä mielekkäämpää.Ihmiset ovat erilaisia,sinkku voi elää hyvinkin mielekästä ja rikasta elämää samoin kuin lapsetonkin ihminen tai pariskunta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen jo viisikymppinen vela mutta kaipa tähän saa vastata, olenhan ollut nelikymppinenkin. Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 22 vuotta. Kun menimme naimisiin, mietimme alkuvaiheessa lapsia mutta kumpikaan meistä ei innostunut ajatuksesta suuremmin. Minusta lapsilla on oikeus syntyä niin että heitä todella halutaan ja ajatus siitä että jäisi lapsettomaksi, tuntuu sietämättömältä. Meillä ei ollut mitään tuollaista tunnetta missään vaiheessa. Kävimme sitten pitkän perusteellisen keskustelun ja päätimme että jäämme lapsettomiksi.
Olen valmis lyömään vetoa että olemme elämässämme "bilettäneet" vähemmän kuin 99% lapsiperheen vanhemmista. Joten meidän kohdallamme ainakaan tuo stereotypia ei päde mitenkään. Instagramia ei ole kummallakaan, eikä muitakaan sometilejä, joten kuvia ei tule postailtua.
Elämme mukavaa, seesteistä elämää. Päivät tehdään töitä (pari viime vuotta mies lähinnä etätöitä, minä omasta tahdostani toimistolla aina kun se on ollut sallittua). Illalla katsotaan telkkaria, syödään illallista, luetaan, nettaillaan.. Suurin ero varmaan siinä että ei tarvitse ottaa huomioon muuta kuin kahden aikuisen aikataulut ja toiveet.
Ja yksi suuri juttu on tietysti se että massiivinen huolenaihe on jäänyt pois. En tajua miten vanhemmat yleensä säilyvät täysijärkisinä tässä maailmassa, kun on niin paljon mikä voi mennä lasten kanssa pieleen? Eikö se ole elämistä aivan jatkuvassa pelossa? Meillä on kaksi kissaa ja jopa niitä rakastan niin että sydän pakahtuu, ja olen huolissani niistä. Oletan että omien lasten kohdalla tunne on vielä niin paljon voimakkaampi.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys.
Minä joka olen äiti, miellän 40-kymppiset velat vähän surkeiksi vanhoiksi piioiksi jotka jakaa Instaan kuvia ruoka-annoksista, koirista ja reissuista. Minua se jotenkin säälittää vaikken toisaalta tiedä mitä muutakaan he sitten….
Säälittää? Kun joku elää vapaaehtoisesti elämän niinkuin on itse päättänyt?
Kelpaisikohan kuitenkin itsellesikin vapaa-aika vähän enemmän kuin tohtisit myöntää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kiinnosta biletys, ei ole koskaan kiinnostanut. Rakastan hiljaisuutta ja rauhaa.
Sinänsä pidän kyllä lapsista, mutta en missään tapauksessa halua niitä itselleni, liikaa vaivaa ja huolta.
Nyt minun ei tarvitse pitää huolta kuin itsestäni ja saan elämä on vaivatonta. Syön mitä haluan, lähden minne haluan milloin haluan, aamurutiinit ovat helppoja kun voi rauhassa meikkailla ja hörppiä aamukahvia sekä ihailla ikkunasta talvista maisemaa ilman, että pitää pukea ja syöttää tenavia ja hoitaa hommat tuli perseen alla.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys.
Minä joka olen äiti, miellän 40-kymppiset velat vähän surkeiksi vanhoiksi piioiksi jotka jakaa Instaan kuvia ruoka-annoksista, koirista ja reissuista. Minua se jotenkin säälittää vaikken toisaalta tiedä mitä muutakaan he sitten….
Ei kannata suunnitella uraa kirjailijana, jahka aika tähän muutoin antaisi myöten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen nelikymppinen vela. Olen suhteessa nelikymppisen vuorohuoltajaäidin kanssa. Lapset ovat teini-ikäiset ja pidän heistä kovasti. Tapaan kumppaniani sekä kahden että lasten kanssa –asumme eri kaupungeissa.
Minulla on oma yritys, ja juhlin kyllä joskus. Enemmän elämässä on kuitenkin työtä, ystäviä ja rakkaus- sekä kotielämää.
N43
Itse lapsettomana +40v-miehenä toivoisin kohtaavani samanlaisessa elämäntilanteessa olevan ikäiseni (suunnilleen) naisen. Mutta harvassa tuntuvat olevan, missä lienette?
Onko olemassa mitään foorumia tai jotain muuta palvelua, missä voisi vaihtaa ajatuksia kaltaistensa kanssa. Facessa ilmeisesti on jotain vela-ryhmiä, mutta itse en ole siellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys.
Minä joka olen äiti, miellän 40-kymppiset velat vähän surkeiksi vanhoiksi piioiksi jotka jakaa Instaan kuvia ruoka-annoksista, koirista ja reissuista. Minua se jotenkin säälittää vaikken toisaalta tiedä mitä muutakaan he sitten….Ei kannata suunnitella uraa kirjailijana, jahka aika tähän muutoin antaisi myöten.
🤭
En välitä bilettämisestä, enkä ole urakeskeinen. Nautin mahdollisimman rauhallisesta ja stressittömästä elämästä.
Parasta tässä on mielestäni se, ettei minun tarvitse pelätä ja murehtia lapsen puolesta. Kun kuulen uutisissa jonkin asian menevän taas huonoon suuntaan, tunnen suurta helpotusta siitä, että minulla ei ole lapsia. Riittää, että minä ja puolisoni selvitään tästä elämästä.
Minun ei myöskään tarvitse murehtia esimerkiksi työn menetystä. Jos minä ja puolisoni menettäisimme molemmat yllättäen työpaikkamme, ei meillä silti olisi mitään hätää, mutta jos meillä olisi lapsiperheen menot, niin asia voisi olla toisin.