Nelikymppinen vela

Hyvä kysymys.

Minä joka olen äiti, miellän 40-kymppiset velat vähän surkeiksi vanhoiksi piioiksi jotka jakaa Instaan kuvia ruoka-annoksista, koirista ja reissuista. Minua se jotenkin säälittää vaikken toisaalta tiedä mitä muutakaan he sitten….

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys.

Minä joka olen äiti, miellän 40-kymppiset velat vähän surkeiksi vanhoiksi piioiksi jotka jakaa Instaan kuvia ruoka-annoksista, koirista ja reissuista. Minua se jotenkin säälittää vaikken toisaalta tiedä mitä muutakaan he sitten….

Kuvasit aika täydellisesti meidän elämäämme. Näin nelikymppisenä lapsettomana kokee olevansa kovasti ulkopuolinen, kenelläkään ikätovereista ei ole aikaa, rahaa eikä energiaa.

Teen mitä haluan töiden ulkopuolella, kukaan ei aikatauluta elämääni mitenkään. Käytän myös kaiken saamani rahan pelkästään itseeni. Elän aika pitkälti omien halujen varassa, vapaa-ajalla olen todellakin vapaa eli kukaan ei rajoita mitenkään.

Olen tosi onnellinen.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys.

Minä joka olen äiti, miellän 40-kymppiset velat vähän surkeiksi vanhoiksi piioiksi jotka jakaa Instaan kuvia ruoka-annoksista, koirista ja reissuista. Minua se jotenkin säälittää vaikken toisaalta tiedä mitä muutakaan he sitten….

Miellän nelikymppiset mammat vähän surkeiksi vanhoiksi rouvuksi jotka jakaa instaan kuvia perheensä ruoka-annoksista, perheen koirista ja perheen reissuista. Minua se vähän säälittävä vaikken toisaalta tiedä mitä muutakaan he sitten....

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys.

Minä joka olen äiti, miellän 40-kymppiset velat vähän surkeiksi vanhoiksi piioiksi jotka jakaa Instaan kuvia ruoka-annoksista, koirista ja reissuista. Minua se jotenkin säälittää vaikken toisaalta tiedä mitä muutakaan he sitten….

Itse jaat kuvia ruuista, lapsista ja reissuista ja pidät itseäsi parempana ihmisenä?

Minä syön joka aamu suuren kulhollisen graham-puuroa kaurakerman kera. Mieheni tekee samoin, mutta lisää puuroon vaapukkahilloa. Olemme tehneet näin jo 18 vuotta.

Meille ei olisi ikinä tullut mieleenkään, että emme hankkisi lapsia, jos niitä vain on tullakseen. Ei minulle eikä miehelleni. Ei koskaan. Ei ikinä.

Sen toki ymmärrän, että kaikki eivät lapsia voi toiveistaan huolimatta saada.

Ootte vissiin eron partaalla, kun asia mietityttää? Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa. -onnellisesti perheetön

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys.

Minä joka olen äiti, miellän 40-kymppiset velat vähän surkeiksi vanhoiksi piioiksi jotka jakaa Instaan kuvia ruoka-annoksista, koirista ja reissuista. Minua se jotenkin säälittää vaikken toisaalta tiedä mitä muutakaan he sitten….

Mikä surkea katkero/kademummo siellä kirjoittaa nettiin. "Vanhapiika" -haukkumasanaa käyttää vain mummoikäinen taikka muunikäinen, jos haluaa loukata. 

Nyt eletään nykyään. Elä sinä vaan jollain homehtuneella vuosisadalla, jossa häpäistiin naisia tiettyyn patriarkaatin asettamaan muottiin ja arvoon ilman ihmisyyttä. 

Nyt eletään nykyään.

Ja se mitä minä teen ei kuulu sinulle pätkääkään. Elä sinä vaan niin, että stalkkaat vapaana elävien naisten elämiä netistä ja tunnet ylemmyyttä. On siinäkin elämää. :D

Onnellinen pikku Untuvakerä kirjoitti:

Minä syön joka aamu suuren kulhollisen graham-puuroa kaurakerman kera. Mieheni tekee samoin, mutta lisää puuroon vaapukkahilloa. Olemme tehneet näin jo 18 vuotta.

Meille ei olisi ikinä tullut mieleenkään, että emme hankkisi lapsia, jos niitä vain on tullakseen. Ei minulle eikä miehelleni. Ei koskaan. Ei ikinä.

Sen toki ymmärrän, että kaikki eivät lapsia voi toiveistaan huolimatta saada.

Tämän tekstimeemin tekijä on onnistunut hauskuudessa. Vähän meemipohjaa muuttamalla se käy aiheeseen kuin aiheeseen. Onnellinen pikku Untuvakerä - nimimerkki on hyvin keksitty. Tyylilaji on söpö ja hillitön. Ei ilkeilyä vaan onnistuu huvittamaan. 

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys.

Minä joka olen äiti, miellän 40-kymppiset velat vähän surkeiksi vanhoiksi piioiksi jotka jakaa Instaan kuvia ruoka-annoksista, koirista ja reissuista. Minua se jotenkin säälittää vaikken toisaalta tiedä mitä muutakaan he sitten….

Mikä on neljäkymmentäkymppinen vela?

Minä nelikymppinen vela elän tosi kansainvälistä elämää. Otan vastaan työtarjouksia ulkomailta, matkustan kun lystään. Juuri nyt asun ja työskentelen Suomessa, mutta minua kutkuttaa ajatus, että  kun tarjous tulee, mikään ei estä lähtemästä! Keneltäkään ei tarvitse kysyä lupaa tai neuvotella, että sopiiko.

Minäkään ei pahemmin biletä, mutta ulkomailla asuessa aina ajaudun mukaviin illanistujaisiin mielenkiintoisten tyyppien seurassa. Just nyt pitää tyytyä viestittelyyn vanhojen kavereiden kanssa, mutta jo kesällä yksi vanha ulkomaalainen ystäväni tulee luokseni kylään. Sitten jaetaan muistoja vuosien varrelta ja opin taas vähän lisää hänen kulttuuristaan ja saan harjoittaa hänen äidinkieltään. Elämäni on täynnä mahdollisuuksia.

No, meillä tyypillinen päivä rakentuu niin, että herätään joskus klo 8-9 riippuen, monelta on menty nukkumaan. Tehdään yhdessä aamiaista, saatan käydä leipomossa tätä varten. Noin klo 10 aloitetaan etätyöt. Noin klo 14 syödään lounasta kotona tai jossain lähistöllä. Tähän voi liittyä myös ystävien tapaamista tai pieni kävelylenkki. Lounastauon jälkeen jatkuu työt, jotka loppuu työtilanteesta, pidetyistä tauoista ja muista menoista riippuen klo 18 ja 22 välillä.

Illallinen jälleen kotona tai ulkona, kahdestaan tai ystävien kanssa. Jos kotona, niin katsotaan sarjaa yhdessä, jutellaan, luetaan tms. Nukkumaan puolenyön ja kahden välillä. Toki aikatauluun vaikuttaa esim. kokoukset ja opetusaikataulut (ollaan molemmat tutkijoita).

Viikonloppuisin harrastetaan, tavataan ystäviä ja sukulaisia livenä tai videopuhelulla, tehdään retkiä tai sitten ihan vaan hengataan kotona. Joskus työt leviävät viikonlopulle, jos on vaikka ison rahoitushaun DL tulossa. Yleensä viikonloput tuntuu aina liian lyhyiltä.

Eli varmaan isoimmat erot lapsiperheeseen on siinä, että ei tarvitse huomioida kuin kahden aikuisen aikataulut, tarpeet ja haluamiset, ja rahat riittää ihan mukavasti vähän huonommallakin palkalla. Itsemme lisäksi käytämme rahaa läheisiimme ja hyväntekeväisyyteen. Ja siis en missään nimessä oleta, että tässä olisi lapsia haluavalle jotain sellaista, mistä kokisi jäävänsä paitsi lapsen takia. Mutta itselle sopii tämä järjestely. Työt, maailman tulevaisuus ja vanhenevat vahemmat stressaavat, mutta niin ne stressaisivat lasten kanssakin.

Vierailija kirjoitti:

Minä nelikymppinen vela elän tosi kansainvälistä elämää. Otan vastaan työtarjouksia ulkomailta, matkustan kun lystään. Juuri nyt asun ja työskentelen Suomessa, mutta minua kutkuttaa ajatus, että  kun tarjous tulee, mikään ei estä lähtemästä! Keneltäkään ei tarvitse kysyä lupaa tai neuvotella, että sopiiko.

Minäkään ei pahemmin biletä, mutta ulkomailla asuessa aina ajaudun mukaviin illanistujaisiin mielenkiintoisten tyyppien seurassa. Just nyt pitää tyytyä viestittelyyn vanhojen kavereiden kanssa, mutta jo kesällä yksi vanha ulkomaalainen ystäväni tulee luokseni kylään. Sitten jaetaan muistoja vuosien varrelta ja opin taas vähän lisää hänen kulttuuristaan ja saan harjoittaa hänen äidinkieltään. Elämäni on täynnä mahdollisuuksia.

Niin, tämä on kyllä myös yksi pointti, että ulkomailla työskentely ja matkustaminen ovat helpompia. Omassa tilanteessa puolison mielipide kyllä painaa, mutta se on pientä verrattuna siihen, että pitäisi kuskata lapsia maasta toiseen (näin ainakin kollegojen puheiden perusteella). Nytkään emme ole Suomessa, lähdimme vuosia sitten puoleksi vuodeksi, mikä sitten vähän venyi ja maakin vaihtui välissä.

t.13

Teen töitä. Työ ja ura on mulle kaikkein tärkeintä, aina on ollut ja aina tulee olemaan. Siksi jätin perheenperustamisen kokonaan väliin. Myös siksi että nainen lakkaa olemasta erillinen ja itsenäinen ja oikeustoimikelpoinen aikuinen ihminen, kun saa lapsia. Töissäkin minua pidettäisiin "työssäkäyvänä äitinä" ja se olisi kamalinta mitä voin kuvitella. Pomo ei enää voisi tuoda minulle viiden aikaan uutta hommaa, koska "sinähän menet nyt hakemaan lapset hoidosta". Ei, ei ja ei. Nyt voin vallan hyvin aloittaa uuden projektin vaikka vielä tänä iltana, eikä mikään estä.

Rakastan tehdä töitä. Haluan tehdä töitä kuolemaani saakka.

Minulla ei ole lapsia eikä uraa.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys.

Minä joka olen äiti, miellän 40-kymppiset velat vähän surkeiksi vanhoiksi piioiksi jotka jakaa Instaan kuvia ruoka-annoksista, koirista ja reissuista. Minua se jotenkin säälittää vaikken toisaalta tiedä mitä muutakaan he sitten….

Voi ei. Miksi se säälittää?

Itse olen lapseton 38v. En täysin vapaaehtoisesti mutta hyväksynyt tilanteen ja valinnut lapsettomuuden. En oikein tiedä miltä tuntuu kun kuvailet että elämäni säälittäisi (laitan kuvia ruoka-annoksista, koirista ja reissuista 😅).

Itse pyrin elämään elämää, jossa olen onnellinen. Ei toisen valintoja tarvitse sääliä. On tarpeellista sääliä ja tarpeetonta sääliä. Tarpeetonta sääliä ei kannata tuntea turhaan. Itse kerron lapsettomuudestani ja siihen valintaan johtaneista asioistani myös avoimesti, mutta en jotta minua säälittäisiin. Vaan jotta ihminen tulee näkyväksi , arvokkaaksi , omana itsenään, vaikkei täyttäisikään kulttuurista vaatimusta vanhemmuudesta. Itse en halua surra lapsettomuuttani. Se ei tarkoita ettenkö sitä sure, mutta en halua asettaa itseäni aktiivisen surijan ja uhrin rooliin. Koska asia ei sillä muutu. Mutta sääliä , tuntuu aivan hassulta , että joku säälisi sitä, kun minä elän elämääni ja toteutan itseäni omalla tavallani.

Eiköhän se elämä ole pitkälti ihan samanlaista arkea kuin lasten kanssa olevilla. Jotenkin tosi hassua ajatella, että lapset tekisi siitä arjesta jotenkin täysin erilaisen. Samat ruoanlaitot, lumityöt ja kaupassakäynnit sitä arkisin töiden jälkeen hoitaa, toki rahaa jää enemmän itselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys.

Minä joka olen äiti, miellän 40-kymppiset velat vähän surkeiksi vanhoiksi piioiksi jotka jakaa Instaan kuvia ruoka-annoksista, koirista ja reissuista. Minua se jotenkin säälittää vaikken toisaalta tiedä mitä muutakaan he sitten….

Miellän nelikymppiset mammat vähän surkeiksi vanhoiksi rouvuksi jotka jakaa instaan kuvia perheensä ruoka-annoksista, perheen koirista ja perheen reissuista. Minua se vähän säälittävä vaikken toisaalta tiedä mitä muutakaan he sitten....

Miksi ihmeessä sinua säälittää??

Aloitan aamuni kuperkeikalla ja aurinkotervehdyksellä. Sitten hypin trampoliinilla, koska minulla ei ole repeämiä eikä pidätysvaikeuksia. Rintani ovat kiinteät.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys.

Minä joka olen äiti, miellän 40-kymppiset velat vähän surkeiksi vanhoiksi piioiksi jotka jakaa Instaan kuvia ruoka-annoksista, koirista ja reissuista. Minua se jotenkin säälittää vaikken toisaalta tiedä mitä muutakaan he sitten….

Minua taas säälittää tällainen vastaus. Kyseessä siis ilmeisesti ihminen, jolla ei ole mitään muuta elämää eikä sisältöä kuin ne lapset. Jotain pitää olla vialla, jos ei osaa elämässä nähdä mitään muuta arvokasta, mieluisaa, merkityksellistä. Masentava ajatusmaailma.