IS: Etla: Suomessa elää lähes 100 000 työtöntä joiden ei kannata ottaa työtä vastaan
Etlan toimitusjohtajan Aki Kangasharju sanoo tuoreen raportin kiinnittävän huomiota hyvinvointiyhteiskunnan kannustinongelmiin. Tutkimus ei kuitenkaan hänen mukaansa kerro siitä, kuinka paljon tämän hetken työllisyyttä voitaisiin parantaa kannustinloukkuja purkamalla. Järkyttävää, että ihmisiä makuutetaan kotona tai missä lie Thaimaassa tai Somaliassa.
Kommentit (114)
Vierailija kirjoitti:
Työllisyys saataisiin nousuun amerikan mallilla. Irtisanomisaika 0 sekuntia. Menet aamulla firmaan kysymään töitä. Jos töitä on, työnantaja palkkaa sinut, koska tietää, että työntekijän saa pihalle silmänräpäyksessä ilman oikesjuttuja, jos työntekijä onkin surkea tai töitä ei olekaan kuin päiväksi, vaikka aamulla näytti että viikoksi. Suomen malli johtaa siihen, että ei uskalleta palkata kuin sisäpiirin kautta, jolloin joku nykyinen työntekijä uskaltaa omalla nimellä ja naamallaan kehua työntekijää pomolleen. Myös sairausajan palkka pitäisi poistaa, ja tilalle aina Kelan sairauspäiväraha 1. sairauspäivästä lähtien. Ei pienellä firmalla ole vara maksaa muutaman kerran vuodessa kuukauden sairaslomia.
Saattaa kuulostaa rajuilta muutoksilta, mutta tällä saataisiin työvoimaa liikkeelle. On myös työntekijän etu. Olet töissä, ja naapurifirma tarjoaa sinulle töitä paremmalla palkalla. Ei irtisanomisaikaa. Sanot pomollesi, että vaihdat minuutin kuluttua työpaikkaa palkan takia, teetkö vastatarjouksen vai lähdenkö saman tien.
Mitäs me tekisimme asunnottomien laumoille täällä tundran laitamilla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelmahan ei ole tukien suuruudessa, vaan palkkojen pienuudessa.
Palkkoja voitaisiin nostaa niin, että nostetaan tuotteiden ja palveluiden hintoja. Jos lounas maksaisi 40 e, litra limsaa 6 e, HSL:n lyhinkin matka 5 e ja hiustenleikkuu 120 e, niin voitaisiin maksaa kunnon palkkaa työntekijöille. Riittää, että asiakas suostuu maksamaan tarpeeksi, jotta palkat saadaan kuntoon.
On mahdollista, että tämä sarkasmi ei mene ihan joka lukijalle perille :)
Ei tuommoinen hihasta ravistettu mutuilu todista mitään.
Eli oikeassa olin, ei mennyt perille.
Kirjoittaja valotti osuvan esimerkin avulla, että jos maksetaan työntekijälle enemmän palkkaa, valuu tästä aiheutuva lisäkustannus työllä tehtyjen tavaroiden ja palveluiden hintoihin. Ja sillä on rajansa, mitä maksava asiakas pystyy tai haluaa tavaroista ja palveluista maksamaan.
Palkkojen tuplaaminen ei nelinkertaistaisi lounaan hintaa, mutta lisäisi huomattavasti asiakaskuntaa kun huomattavasti suuremmalla joukolla olisi varaa käydä syömässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paras ratkaisu kannustinloukkujen purkuun on perustulo.
En ole ottanut liiemmin selvää perustulosta, koska sitä ei selvästi koskaan tule. Sen verran kyllä askarruttaa, että eikö se nimenomaan toimisi houkuttimena jäädä pois ja pysyä poissa työelämästä? Ja eikö se olisi lyömätön tapa houkutella ulkomailta muutama miljoona veronmaksuhalutonta tänne hyggeilemään? Kaikkiko siihen olisivat oikeutettuja?
Eihän se sitä muuttaisi, milla ehdoilla tänne saa muuttaa asumaan pysyvästi.
Iranissa on perustulo, ei sinne siltikään innoissaan ole kaikki muuttamassa.
Perustulo muuttaisi sen, että sitä saisi omaisuudesta riippumatta. Byrokratiaa se vähentäisi.
Eikö perustulo vain mahdollistaisi työelämästä pois jäämisen?
Ei kannata ei. Erehty tekemään suojaosan verran töitä niin nyt kolmatta kuukautta työmarkkinatuki katkolla. Sit ihmetellään että ihmiset ei uskalla tehdä edes muutama tuntia töitä. Kenen psyyke kestää sitä stressiä että rahat katkeaa ja sit eletään pyhällä hengellä. Peruspalkka kaikille persaukisemmille. Tässä nyky menossa ole mitään järkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paras ratkaisu kannustinloukkujen purkuun on perustulo.
En ole ottanut liiemmin selvää perustulosta, koska sitä ei selvästi koskaan tule. Sen verran kyllä askarruttaa, että eikö se nimenomaan toimisi houkuttimena jäädä pois ja pysyä poissa työelämästä? Ja eikö se olisi lyömätön tapa houkutella ulkomailta muutama miljoona veronmaksuhalutonta tänne hyggeilemään? Kaikkiko siihen olisivat oikeutettuja?
Eihän se sitä muuttaisi, milla ehdoilla tänne saa muuttaa asumaan pysyvästi.
Iranissa on perustulo, ei sinne siltikään innoissaan ole kaikki muuttamassa.
Perustulo muuttaisi sen, että sitä saisi omaisuudesta riippumatta. Byrokratiaa se vähentäisi.
Eikö perustulo vain mahdollistaisi työelämästä pois jäämisen?
No ei todellakaan ihmiset uskaltaisi ottaa töitä vastaan ilman kuukausien karensseja.
Osa näistä työttömistä on ulosotto-loukussa. Työn teko ei kannata. Onneksi hallitus aikoo tehdä muutoksia ulosottoon ja suunnittelevat jopa henkilökohtaisen konkurssin mahdollisuutta. Nämä toimet ainakin kannustaisi ottamaan vastaan myös niitä matalapalkkatöitä.
On vain tehty valinta että työstä ei haluta maksaa enää palkkaa. Rahasta ei ole pulaa, koska osakkeenomistajien osinkoihin kyllä on yllinkyllin rahaa ja sekin on vain valinta tehdä näin.
Olisi voitu valita toisinkin, että työstä maksetaan palkkaa!! Tavallisilla ihmisillä ei ole muutakaan toimeentulon mahdollisuutta, ihan ensimmäiseksi pitäisi saada tuloja, palkkaa, ennenkuin voisi edes rueta sijoittamaan sitä mahdollista ylimääräistä rahaa. Mutta on vain valittu pitää köyhät köyhänä ja kyykyssä, sitten toisella naamalla hurskastellaan tällaisista tuloloukuista jotka ovat aivan tietoisesti ja pirullisesti luotuja!!
Työnantajien pitää ruveta maksamaan kunnon palkkaa jolla voi elättää perheensä sen sijaan, että kitisevät mediassa. Palkat ylös tai saavat pitää tunkkinsa!
Vierailija kirjoitti:
Työllisyys saataisiin nousuun amerikan mallilla. Irtisanomisaika 0 sekuntia. Menet aamulla firmaan kysymään töitä. Jos töitä on, työnantaja palkkaa sinut, koska tietää, että työntekijän saa pihalle silmänräpäyksessä ilman oikesjuttuja, jos työntekijä onkin surkea tai töitä ei olekaan kuin päiväksi, vaikka aamulla näytti että viikoksi. Suomen malli johtaa siihen, että ei uskalleta palkata kuin sisäpiirin kautta, jolloin joku nykyinen työntekijä uskaltaa omalla nimellä ja naamallaan kehua työntekijää pomolleen. Myös sairausajan palkka pitäisi poistaa, ja tilalle aina Kelan sairauspäiväraha 1. sairauspäivästä lähtien. Ei pienellä firmalla ole vara maksaa muutaman kerran vuodessa kuukauden sairaslomia.
Saattaa kuulostaa rajuilta muutoksilta, mutta tällä saataisiin työvoimaa liikkeelle. On myös työntekijän etu. Olet töissä, ja naapurifirma tarjoaa sinulle töitä paremmalla palkalla. Ei irtisanomisaikaa. Sanot pomollesi, että vaihdat minuutin kuluttua työpaikkaa palkan takia, teetkö vastatarjouksen vai lähdenkö saman tien.
Kannatan! Mutten ehkä ihan näin rajua mallia. On totta, että työnantajan on lähes mahdoton päästä huonosta työntekijästä eroon.
On todellinen riski, että työntekijä ei koeajan loputtua teekään töitään kunnolla.
Asiasta eri mieltä olevia muistuttaisiin miettimään miksi monilla on firmoilla on rekryissään ensin 1. haastattelukierros sitten 2.kierros, väliin ryhmähaastattelu, vielä 3.kierros, ja ehkä vielä yksi kierros, kunnes lopulta ehkä palkataan..
Pienemmät, vasta kasvavat yritykset eivät edes uskalla palkata, jolloin kasvu ja laajentuminen hidastuu, ja uudet työpaikat jäävät pahimmillaan jopa syntymättä..
Jos työstä saa 10e/h, se ei yksinkertaisesti motivoi tekemään työtä tehokkaasti tai hyvin, vaan rimaa hipoen, itseään rasittamatta = 10e/h ARVOISESTI.
Jos työstä saa 15e/h, se "ohjeistaa" jo pistämään itseään enemmän likoon.
Palkka kertoo myös sen MILLAISEN TYÖPANOKSEN sillä rahalla saa.
Näin ainakin itse ajattelen.
Työnantajan näkökulmasta riski on siinä, että heti koeajan jälkeen 15e/h työntekijä alkaa tahallaan alisuoriutua ja tehdä työtään alle 15e arvoisesti, eli huonosti.
Vierailija kirjoitti:
Osa näistä työttömistä on ulosotto-loukussa. Työn teko ei kannata. Onneksi hallitus aikoo tehdä muutoksia ulosottoon ja suunnittelevat jopa henkilökohtaisen konkurssin mahdollisuutta. Nämä toimet ainakin kannustaisi ottamaan vastaan myös niitä matalapalkkatöitä.
Täähän se ois omakin tilanne... Tuli hölmöiltyä 19-vuotiaana rahan kanssa. On ikävä tilanne kun kuitenkin haluan velkani maksaa ja ansaita leivän pöytään itse, mutta ulosotto veisi palkasta liian ison osan että työ olisi kannattavaa. Työssäkäynti kun tuo muitakin kuluja elämään kuten matkakulut. Tässä on hyvin vuodet valuneet välillä tehden vapaaehtois hommia ja välillä työkkärin osoittamia työkokeiluja. Töitä alan etsimään tosissani välittömästi jos mainitsemiisi asioihin tulee muutoksia, muuten sitten olisi vielä muutama vuosi jäljellä kunnes velat alkavat vanhenemaan.
Jos tarjottava työ on kuntouttavaa työtoimintaa mitä minulle on tarjottu, niin mitä järkeä? 9 euron palkalla. Joudut alistumaan sosiaalityöntekijän ja työvoimavirkailijan tekemään kuulusteluun, jossa kaivetaan kaikki henkilötiedot esille, luetaan terveystiedot, pankkitiedot ja pakotetaan allekirjoittamaan vasten tahtoa papereita, joka sitouttaa sen jälkeen siihen. Ja jos pyristelet vastaan, uhkaillaan karenssilla.
TARJOTKAA TYÖTTÖMILLE KUNNON PALKALLISTA TYÖTÄ! EI TÄLLÄISTÄ PELLEILYÄ! Kaikkea sitä valtio keksiikin, joka ei vielä työllisyyttä edistä. TÄMÄ ON DIKTATUURIA JA VÄÄRÄNLAISTA VALLANKÄYTTÖÄ! Ei työttömät tälläistä kaipaa, vaan ihan KUNNON TÖITÄ!

Kaverini teki aivan järjettömän työn maksaessaan ulosottovelkansa pois, vaikka se vei vuosia ja palkasta jäi käteen mitätön summa. Teki siitä huolimatta todella kovasti töitä, asui välillä kavereidensa luona kun omaa asuntoa ei ollut, palautteli pulloja, tyytyi todella vähään, välillä ei syönytkään mitään.
Päätti maksaa velkansa, maksoi mitä maksoi.
En käsitä mistä ammensi sen järjettömän määrän tahtoa ja periksiantamattomuutta.
Nyt hänellä oma koti, kovapalkkainen vakkarityö ja elämä raiteillaan.
Nostan hänelle hattua. Moni muu olisi jättänyt homman sikseen.
Kohta enemmän kun bensa kallistuu
Näistä keskusteluista ja avauksesta puuttuu yleensä aina se näkökulma että Suomessa eläminen on todella kallista. Asuminen, energia, elintarvikkeet, yms. ja näiden päälle vielä korkea verotus.
Sen takia meillä on pakko olla korkeatasoinen sosiaaliturva. Jos vastaavasti nettopalkkataso on pieni, niin se ajaa automaattisesti tilanteen siihen että meillä on tulo- ja kannustinloukkuja. Ja osa syy myös se että Suomessa on nykyään erittäin paljon yksin elävien talouksia, joiden palkkatyössä saatava nettotulo ei välttämättä riitä edes normaaliin elämään vaan paremman toimeentulon saa sosiaaliturvasta.
Karua mutta totta. Ja samalla ihmettelen kun yksikään poliitikko ei ota tätä puheeksi, vaikka tieto siitä on olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelmahan ei ole tukien suuruudessa, vaan palkkojen pienuudessa.
Palkkoja voitaisiin nostaa niin, että nostetaan tuotteiden ja palveluiden hintoja. Jos lounas maksaisi 40 e, litra limsaa 6 e, HSL:n lyhinkin matka 5 e ja hiustenleikkuu 120 e, niin voitaisiin maksaa kunnon palkkaa työntekijöille. Riittää, että asiakas suostuu maksamaan tarpeeksi, jotta palkat saadaan kuntoon.
ja tämähän tarkoittaisi efektiivisesti ihan samaa kuin tukien lasku. Miksi siis toimia noin eikä vain yksinkertaisesti laskea tukea?
Vierailija kirjoitti:
Jännä ettei noi tutkijat tunnu vuosien tutkimisesta huolimatta huomaavan että suomessa on puolisen miljoonaa ihmistä jotka ei löydä hakemisesta huolimatta riittävästi palkallisia työtunteja. Eli noiden kannalta pikemminkin työtä ei ole tarjolla riittävästi kaikille halukkaille.
Turvallisesta tutkijankuplastaan nää sen sijaan mutuilee jonkun erityisryhmän työttömiä jonka ei heidän mielestään kannata tehdä töitä koska tukia tulee kohtalaisesti ilmankin. Toisaalta tuohan vaan viittaa samalla siihen ettei palkallista työtä ole tarjolla koska oikeasti palkkatyöstä saa huomattavasti suurempaa palkkaa kuin tukiaiset, muutamaa erikoistapausta lukuunottamatta (näitä 10 lapsen yksinhuoltajia jotka saa 5000 kelatukia).
Mutta tilastot tuppaa näyttämään just sen mitä niiden halutaan näyttävän.
Totta.
Vierailija kirjoitti:
Jos tarjottava työ on kuntouttavaa työtoimintaa mitä minulle on tarjottu, niin mitä järkeä? 9 euron palkalla. Joudut alistumaan sosiaalityöntekijän ja työvoimavirkailijan tekemään kuulusteluun, jossa kaivetaan kaikki henkilötiedot esille, luetaan terveystiedot, pankkitiedot ja pakotetaan allekirjoittamaan vasten tahtoa papereita, joka sitouttaa sen jälkeen siihen. Ja jos pyristelet vastaan, uhkaillaan karenssilla.
TARJOTKAA TYÖTTÖMILLE KUNNON PALKALLISTA TYÖTÄ! EI TÄLLÄISTÄ PELLEILYÄ! Kaikkea sitä valtio keksiikin, joka ei vielä työllisyyttä edistä. TÄMÄ ON DIKTATUURIA JA VÄÄRÄNLAISTA VALLANKÄYTTÖÄ! Ei työttömät tälläistä kaipaa, vaan ihan KUNNON TÖITÄ!
Totta.
Itseltä ei edes kysytty terveystietoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työllisyys saataisiin nousuun amerikan mallilla. Irtisanomisaika 0 sekuntia. Menet aamulla firmaan kysymään töitä. Jos töitä on, työnantaja palkkaa sinut, koska tietää, että työntekijän saa pihalle silmänräpäyksessä ilman oikesjuttuja, jos työntekijä onkin surkea tai töitä ei olekaan kuin päiväksi, vaikka aamulla näytti että viikoksi. Suomen malli johtaa siihen, että ei uskalleta palkata kuin sisäpiirin kautta, jolloin joku nykyinen työntekijä uskaltaa omalla nimellä ja naamallaan kehua työntekijää pomolleen. Myös sairausajan palkka pitäisi poistaa, ja tilalle aina Kelan sairauspäiväraha 1. sairauspäivästä lähtien. Ei pienellä firmalla ole vara maksaa muutaman kerran vuodessa kuukauden sairaslomia.
Saattaa kuulostaa rajuilta muutoksilta, mutta tällä saataisiin työvoimaa liikkeelle. On myös työntekijän etu. Olet töissä, ja naapurifirma tarjoaa sinulle töitä paremmalla palkalla. Ei irtisanomisaikaa. Sanot pomollesi, että vaihdat minuutin kuluttua työpaikkaa palkan takia, teetkö vastatarjouksen vai lähdenkö saman tien.
Kannatan! Mutten ehkä ihan näin rajua mallia. On totta, että työnantajan on lähes mahdoton päästä huonosta työntekijästä eroon.
On todellinen riski, että työntekijä ei koeajan loputtua teekään töitään kunnolla.
Asiasta eri mieltä olevia muistuttaisiin miettimään miksi monilla on firmoilla on rekryissään ensin 1. haastattelukierros sitten 2.kierros, väliin ryhmähaastattelu, vielä 3.kierros, ja ehkä vielä yksi kierros, kunnes lopulta ehkä palkataan..
Pienemmät, vasta kasvavat yritykset eivät edes uskalla palkata, jolloin kasvu ja laajentuminen hidastuu, ja uudet työpaikat jäävät pahimmillaan jopa syntymättä..
Vahvennettu teksti on valhe. Suomessa on EU:n helpointa päästä työntekijästä eroon!