oletko joutunut olemaan nälässä kyläpaikassa?

Serkkuni vanhemmat, eivät koskaan keitä kahvia, vaikka ovat kutsuneet käymään. Ollaan niin "hienoa" väkeä. Serkkuni mies räpläsi vain kännykkää, eikä juuri sanaa suusta saanut. Sitä kyllä ihmettelen, että ovat "oppineita", mutta kahville ei osata pyytää. Pelkät kaljupääkahvitkin riittäisi.

Kyllä.

Oli kiva lähteä skuttasta ajamaan 400 kilsan matkaa syömättä. Pikkuteiden varsilla kun ei juuri raflojakaan ole. Vaikka sanottiin, että olisi kiva syödä, meille tarjottiin vain kahvia ja keksejä.

Toinen nälkäilypaikka oli myös mökillä.

Kummatkaan eivät ole köyhiä, siitä ei ole kyse.

Outoa, kun on itse tottunut eteläkarjalaiseen vieraanvaraisuuteen.

Ei tollasten tyyppien luokse mene uudelleen kylään. Kovasti pyytelevät.

En ole joutunut. Mikäli ruokaa ei ole tarjottu olen hakenut sitä itse jääkaapista.

En ole joutunut olemaan nälässä kyläpaikassa enkä kotona. Safkaa on aina ollut tarjolla. Oikeastaan liiankin paljon, koska paino tuppaa nousemaan (BMI 25) jos en pidän kättä pois ruokakaapista.  

Exän vanhemmilla piti käydä aina joka toinen viikonloppu, asuvat reilu tunnin ajomatkan päässä. Samalla sitten piti käydä hänen sisaruksellaan ja isoäidillä. Reissuihin meni aina koko päivä, eikä yhdessäkään paikassa koskaan tarjottu kuin pari keksiä kahvin kanssa. Koko päivä pelkällä kahvilla saa mut todella huonovointiseksi ja illalla sitten aina jotain roskaruokaa. Mun verensokerit ei kestä tollasta, tarvitsen ruokaa vähintään 4-5h välein. Onneksi ei tarvitse enää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin vähän päälle parikymppisenä vieraassa kaupungissa, kaverin luona käymässä. Lähdimme viettämään iltaa hänen ystävilleen, mukava nuori pariskunta. Muutama tunti heillä hengailtuamme pariskunta alkoi pohtia ruoan laittamista. Kyselin voinko auttaa, mutta he sanoivat että homma hoidossa, ottakaa iisisti. He grillasivat uunissa pellillisen kaikenlaisia herkkuja, joista tuli ihanat tuoksut. Olin jo aika nälkäinen, edellisestä ateriasta oli varmaan 12 tuntia. Pariskunta tuli keittiöstä, kummallakin kukkurallinen lautanen ja istuivat sohvalle syömään. Kehotusta ottaa ruokaa ei tullut. Kun hain jääkaapista sinne tuomaani olutta, näin ettei pellillä mitään enää ollutkaan. He olivat tehneet ruokaa vain itselleen, tällainen ei ollut edes juolahtanut mieleeni! Ehdotin kaverilleni, että haetaanko kaupasta lisää kaljaa, mutta oikeasti lähdimme hakemaan kolmiovoileipiä, jotka mutustelimme palatessamme pariskunnan kämpälle.

Minusta aika outoa olettaa että tarjottaisiin ruoat kaverin kaverille. Miksi ette vieneet ruokaa mukananne, epäkohteliasta teiltä ennemminkin. 

Mietin samaa. Ja miksi pitää mennä kylään valmiiksi suurin piirtein nälkäkuoleman partaalla, jos ei ole ollut puhetta, että tarjolla on ruokaa?

En kyllä ikinä kehtais olla tarjoamatta ruokaa jokaiselle joka on vieraana kodissani, oli hän sitten vaikka kummin kaima!

Se olisi eri asia jos minulla ei olisi mitään tarjottavaa, mutta silloinkin pahoittelisin tilannetta ja yrittäisin jakaa omistani, en todellakaan istuisi viereen oma laiutanen kukkuroillaan.

Muistan kun olin ekaa kertaa kylässä teini-ikäisenä yhdellä ystävälläni. Hänen äitinsä oli kuulemma laittamassa meille ruokaa, joten varauduin että saan ruokaakin kylässä. Sitten kun ruokailun aika tuli, oli ruokaa ihan pikkuiset linnun annokset kaikille! Söin yhden pienen kalapihvin ja pari perunaa, vähän kastiketta päälle. Ihmettelin jo silloin miten teini-ikäinen voi pärjätä niin pienellä annoksella. Itse olisin kotona syönyt tyyliin 2-3 kalapihviä ja 3-4 perunaa kastikkeella + joku salaatti. Hänen äitinsä työskenteli johtaja-asemassa joten rahan puutteesta tuo ei johtunut :D Luulen että ystäväni oli vaan tosi pieniruokainen. Se on kauhea tunne kun on varautunut ruokailemaan mutta jääkin nälkä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina, kun menemme mieheni isän luo. Rahaa kyllä on, mutta isäntäväki pärjää ilmeisesti itse vähällä ruoalla. Miehelleni isänsä on aina lapsuudesta asti sanonut, että jos jää nälkä niin leipää saa syödä. Eipä sitä leipääkään aina ole tarjolla, leivän päällisistä puhumattakaan. Miehelleni onkin jäänyt traumat, ja silloin kun ruokaa saa, niin syö sitten kunnolla. Olemmekin ruvenneet käymään sitten joka kerta kaupassa ostamassa omat eväät.

Lähes 30 vuotta miehen isä on keittänyt jouluna liian vähän puuroa. Lähes kaikille jää nälkä, ja miehen isä joka kerta ihmettelee, miten puuro loppuu kesken... Jokainen saa kaksi kauhallista, kun muuten viimeinen porukasta ei saisi yhtään. Seuraavan kerran aamun jälkeen saamme ruokaa klo 20, vaikka ruoka olisi luvattu klo 17. Usein käymme siinä välissä ulkona syömässä, mutta joulun pyhinä kaikki ravintolat ovat kiinni, joten käymme kaupasta ostamassa ruokaa.

Kyseisessä paikassa vesi ei ole kovin juomakelpoista, joten isäntäväki ostaa pullovettä. Harmi vaan, ettei sitä ole koskaan tarpeeksi. Aamulla harvoin saa kahviinsa maitoa, koska heillä on jääkaapissa aina yksi maito kerrallaan, joita sitten käydään kaupassa ostamassa yksi purkki. Ymmärrän, jos ei itse syö paljoa tai käytä maitoa, mutta jos vieraat on oikein kutsuttu ja sama juttu on toistunut jo 30 vuoden ajan, niin kai sitä jotain oppisi? Mieheni aina hämmästyy, kuinka minun vanhemmillani saa aina hirveän määrän ruokaa ja jääkaappi on aina täynnä. Äitini leipoo joka sorttia ja siellä varmasti saa vatsansa täyteen. Mieheni vanhemmilla ei muutenkaan ole koskaan mitään jälkiruokia, eikä jouluna torttuja ym. makeita herkkuja. Vein itse kerran mukanani torttuja, mutta en tiedä, mihin ne hävisivät... Omat suklaat pidän aina mukanani.

Ei siinä mitään, jos ei tosiaan halua tarjota vieraille mitään, mutta silloin on turha kysyä kylään. Matkaan kuitenkin menee aikaa, joten pyrimme yleensä vierailemaan pari päivää, mutta sitten miehen isä alkaa kysellä, miksemme viivy pidempään. No emme jaksa vierailla, kun on koko ajan nälkä.

30 vuotta ja ette ole saaneet sovittua asioista noinkin läheisen ihmisen kanssa. 30 vuotta toistunut niin olette jotain 50v pariskunta? Mitä sitten isä voi olla, 70v vähintään? 30 vuotta olette vierailuilla käyneet päivällä ravintolassa syömässä, jo pari vuotta riittää tekemään tuosta tavan niin, että isä on varmaan olettanut, että haluatte näin toimia. Itsekin kun käyn kotiseudulla tykkään käydä päivisin muuallakin kuin vanhemmillani oleilla koko aikaa, käydään just syömässä välillä yms. Toki sopien näistä, koska ei sekään ole kivaa, että meille olisi varattu ruoka ja lähdemme vaan päiväksi pois. Ja pari kauhaa puuroa on ihan ok kyllä, kun vakio annostelumäärä on kauhallinen, mutta jos aina loppuu niin onhan se erikoista. Mutta miehen isä alkaa olla jo sen ikäinen, että varmaan tarvitsisi apua noissa. Jos käytte kaupassa niin miksi se pitää tehdä noin "haetaan sitten evästä itsellemme kaupasta", kun voitte normaalien ihmisten tapaan soittaa matkalta, että pitääkö tuoda jotain ja vaikka vastaus olisi kieltävä niin kyllä nyt 30 vuodessa pitäisi älytä sanoa, että ok, mut tuodaan kuitenkin omat maidot, leipää ja sellaista kaappiin.

Ehkäpä miehen isä on toiminnallaan yrittänyt viestittää että ei kaipaa teitä lokkeilemaan. Menkää nyt ihmeessä sinne sinun äitisi luo välillä jos siellä pöydät notkuvat herkkuja.

Aika ristiriitaista viestintää se sitten olisi, jos tämä itse aina kysyy kylään ja toivoisi, että viipyisivät pitempään.

Minun exän isä oli samanlainen, joskin hän oli aika nuorena jo leskeksi jäänyt ja tottunut elelemään yksikseen... ei niin olleet nuo ruokapuolen asiat hänen sydäntä lähellä ja kun itselleen riitti se kaurapuuro aamulla ja makkarankyrsä oluttölkin sivussa illalla niin ei kai oikein osannut ajatella asiaa muiden kantilta tai isännöidä ihan sillä tavalla kuin usein on totuttu. Oikein mukava mies oli muuten ja kyllä ihan oikeasti meitä aina kylään halusi ja oli onnessaan kun käytiin (muuten eleli aika yksinäistä elämää), tai jos ei ollut niin oscarin arvoisia suorituksia veti joka kerta. :) Viekää mennessä pari kassia ruokaa mukana, pari tölkkiä maitoa, leipää ja leivänpäällisiä, vaikka jotain leivonnaisia. Pullotettua vettä on rasittavaa raahata kaupasta, viekää sitäkin. Ottakaa puuronkeittovastuu tänä jouluna :) Joulunviettoon mennessä voi viedä myös jotain jouluruokia mukana ettei isäntäperheen vastuulle jää kaikki, vaikka etukäteen kysäistä että mitä voisi tuoda.

Silloin kun tilanne on sellainen, ettei siihen ole toiselta puolen mitään muutosta odotettavissa mutta ihmiset ovat kuitenkin tärkeitä ja rakkaita, tarvii joskus vaan hyväksyä se että nuo nyt ovat tässä yhdessä asiassa vähän pölhöjä, ja sopeutua. Aivan eri asia sitten jos ovat muutenkin epäystävällisiä ja hankalia, eihän sellaisten kanssa tarvitse väkisin olla tekemisissä saati kyläillä.

Vierailija kirjoitti:

Vieraat ovat rasittavia. Vietän vaatimatonta elämää. Minulla ei ole ruokarytmiä vaan nälän tullessa syön voileivän. Vieraat odottavat että limun pitäisi heille järjestää tietyt ateriat vaikka en itse syö heidän laillaan. Käykööt ravintolassa jos haluavat ruokaympyrän kaltaisia aterioita.

Tässähän ei varsinaisesti mitään vikaa ole. Sinulla on oikeus elää vaatimatonta elämää omassa tahdissasi. Mutta älä kutsu niitä vieraita kylään jos et kerran ole valmis osoittamaan edes alkeellisintakaan vieraanvaraisuutta tai peruskäytöstapoja! Ihan oikeasti, ei kukaan pakota kutsumaan vieraita kylään. Äläkä yritä väittää että väkisin tuppautuvat, kyllä sen verran pitää aikuisella ihmisellä olla munaa että osaa torjua epätoivotut vierailuyritykset omaan kotiinsa. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä käy paljon yövieraita, joskus pitempiaikaisiakin. Haluan tarjota hyvää ruokaa ja riittävästi. Ongelmana on, että pidän usein itseäni nälässä- että vierailta ei vaan syömiset lopu. Ts. emäntä nälässä, muut tyytyväisiä.

Ei ole sitten ikinä käynyt mielessä että niitä tarjottavia voi varata sen verran että kaikille riittää? Ymmärrän jos joskus yksittäinen kämmi käy että on tullut liian vähän varattua ruokaa, mutta se että ihan usein pidät itseäsi nälässä jotta vieraille riittää ruokaa, kielii huonoista suunnittelukyvyistä ja/tai tahallisesta uhriutumisesta. 

q

Joka kesäinen haaste, kun tulee kutsu ystävien mökille. He siis ostavat lainausmerkeissä yhden possupihvin per nenä ja sillä pitäisi pärjätä. Omaa ruokaa ei voi viedä, koska on sovittu että molemmat kestitsee vuorollaan. Eli meidän mökillä pihviä kyllä riittää, mutta omiaan ei voi viedä toiselle mökille.

Ja joka kerran on leikkele loppunut aamiaispöydästä.... samalla logiikalla.

Vierailija kirjoitti:

Joo, äitini. Asun mikkelissä ja äiti mäntyharjulla, viime talvena menin sinne viikonlopuksi ja totta kai luotin kun oma äiti vakuutti että on ruokaa, ei tarvitse tuoda. No se ruoka oli glögiä ja  pipareita ja vihreitä kuulia, löytyi sentään  makaronia keitettäväksi. Tokihan siellä kauppa on mutta olin perillä pe-iltana klo 20, tuskin mikään kauppa oli enää auki enkä  jaksanut lähteä pimessä ajelemaan enää kaupalle kun juuri perille päässyt. Olin oikein ollut niukalla ravinnolla kun  luulin pääseväni äidin patojen ääreen!  Äiti siinä sitten juoksi tupakalla terästetyn  glöginsä kanssa ja minä söin  keitettyjä makaroneja. 

Tuona viikonloppuna minulle selvisi, miten pahoin äiti oli alkoholisoitunut ja menettänyt elämänhallintansa :(

Ikävä kuulla. Tahtoi varmaan oikeasti tehdä jotain ruokaa mutta unohti!  Äitisi asuu siis yksin? Huolehtiiko joku että hän syö?

Joka kerta anoppilassa. Syövät kaksi kertaa päivässä (aamiainen ja raskas lounas), joten tällaiselle 5-6 kertaa päivässä syövälle tulee kyllä joka kerta nälkä.

Joo kun seurustelin miehen kanssa joka asui saaressa (oikeasti ,D ) ja harrasti melko luovaa kokkailua, esim. kerran pilkkoi appelsiinin keitetyn makaronin sekaan. 

Hieman aiheen vierestä, mutta kerran toisessa kaupungissa asuva kaverini oli tulossa kylään. Kysyin että teenkö ruuan, ja se sopi hyvin. Suunnittelin jo jotain hienompaa pihviateriaa, mutta onneksi päädyin vähän perinteisempään lasagneen ja tein vielä jälkkäritkin. No, sitten kyläilypäivänä kävikin ilmi että tämä kaveri käy ensin kaupungilla toisen kaverin kanssa. Sitten kun olin ruokineni koko päivän odottanut että tämä kaveri vaivautuu paikalle niin eihän se sitä ruokaa edes syönyt kun oli jo käynyt kaupungilla syömässä. Ei edes jälkkäriä ottanut. Ja kun nimenomaan kysyin että haluaako että teen hänelle ruuan. Olisi ihan hyvin voinut sanoa "ei kiitos, käyn jossain syömässä", mutta ei.

Vierailija kirjoitti:

Hieman aiheen vierestä, mutta kerran toisessa kaupungissa asuva kaverini oli tulossa kylään. Kysyin että teenkö ruuan, ja se sopi hyvin. Suunnittelin jo jotain hienompaa pihviateriaa, mutta onneksi päädyin vähän perinteisempään lasagneen ja tein vielä jälkkäritkin. No, sitten kyläilypäivänä kävikin ilmi että tämä kaveri käy ensin kaupungilla toisen kaverin kanssa. Sitten kun olin ruokineni koko päivän odottanut että tämä kaveri vaivautuu paikalle niin eihän se sitä ruokaa edes syönyt kun oli jo käynyt kaupungilla syömässä. Ei edes jälkkäriä ottanut. Ja kun nimenomaan kysyin että haluaako että teen hänelle ruuan. Olisi ihan hyvin voinut sanoa "ei kiitos, käyn jossain syömässä", mutta ei.

Mulla vähän samanlainen tarina paitsi että kaverini on vielä diabeetikko eikä sitten tullut ollenkaan luokseni vaikka näin oli sovittu. Mulle jäi sitten paljon ruokaa ja leivonnaiset jotka oli jollain hemmetin hermesetaksella makeutettu. No ei tästä välit menneet mutta silloin kyllä otti päähän.

Meillä varmaankin on tällä hetkellä yksi nälkäinen kylässä, vielä viikko jäljellä. Miehen veljentyttö (20v) on kamalan nirso ja jättää ruoan lautaselle, kun ei tykkää. Itse tein päätöksen, että toista ruokaa ei hänelle erikseen tehdä. Kauhealta tuntuu, kun lautaselliseen ruokaa ei ole käytännössä koskettukaan. En viitsinyt eilistä lohipastaa hänen lautaseltaan heittää pois, laitoin sen sitten jääkaappiin odottamaan. Jos on oikeasti nälkä, niin varmaan maistuisi. Omille lapsillenikaan en ole koskaan tehnyt toista ruokaa, jos pöytään katettu ei maistu. En siis koe, että aikuiselle ihmisellekään tarvitsee. Mies ei ole täysin samaa mieltä, mutta hänen töiden takia minä teen ruoat tällä hetkellä ja siispä syödään sitä mitä minä teen, tai ei syödä ollenkaan.

Ulkomailla kolmen ensimmäisen päivän aikana tarjolla oli vain leipä ja makkara silloin tällöin. Yksi leipä ja yksi makkara oli siis lounas ja päivällinen, aamupalaksi pelkkää leipää. Oli aktiivista ja liikunnalista. Rupes ketuttamaan ensimmäisen päivän jälkeen. Kävelin loppujen lopuksi helteessä 10km lähimpään kauppaan ostamaan ruokaa. En ymmärrä vieläkään miten vastaavalla ruoalla olisi ollut tarkoitus pärjätä, jos joka päivä oltiin liikkeessä. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä varmaankin on tällä hetkellä yksi nälkäinen kylässä, vielä viikko jäljellä. Miehen veljentyttö (20v) on kamalan nirso ja jättää ruoan lautaselle, kun ei tykkää. Itse tein päätöksen, että toista ruokaa ei hänelle erikseen tehdä. Kauhealta tuntuu, kun lautaselliseen ruokaa ei ole käytännössä koskettukaan. En viitsinyt eilistä lohipastaa hänen lautaseltaan heittää pois, laitoin sen sitten jääkaappiin odottamaan. Jos on oikeasti nälkä, niin varmaan maistuisi. Omille lapsillenikaan en ole koskaan tehnyt toista ruokaa, jos pöytään katettu ei maistu. En siis koe, että aikuiselle ihmisellekään tarvitsee. Mies ei ole täysin samaa mieltä, mutta hänen töiden takia minä teen ruoat tällä hetkellä ja siispä syödään sitä mitä minä teen, tai ei syödä ollenkaan.

Siis annosteletko ruuat valmiiksi, vai miksi tämä nirsoilija edes sitä ruokaa lautaselle vaivautuu ottamaan, jos olettama on ettei siitä kuitenkaan pidä eikä syö? 

Jos ottaa itse, niin kannattaa sanoa että ottaa vähäsen, maistaa ja jos ei pidä niin sitten ei tarvitse niin paljon heittää menemään. Ihmeellinen aikuinen ihminen, jos ei itse tuollaista tajua! Luultavasti muutkin käytöstavat ovat mitä ovat....