oletko joutunut olemaan nälässä kyläpaikassa?

Kun suvussa on perheitä, jotka kiertävät koko kesäloman sukulomassa, odottaen ilmaista majoitusta ja ruokailua aamiaisesta iltapalaan. Ja seuraavana kesänä uudestaan. Alkaa pikkuhiljaa tarjoilut pienentyä.

Varaan suklaata, pähkinöitä, jonkin smoothien/mehun laukkuun, jos tarjoilu ei pelaa. Yökylässä, kun muut jo nukkuvat, kiva mussutella salaa herkkuja posket pullollaan ja syödä itse ihan kaikki. Sitten esitän niin pieniruokaista ja iloista ruokapöydässä.

Eikö voi sitte poistua? Jos ei kyläpaikassa tarjota mitään, niin pakkoko sielä on olla. Meillä ei kyllä olla kuivin suin. Jos vieraita kutsutaan, niin niitä kestitään.

mummu74 kirjoitti:

Eikö voi sitte poistua? Jos ei kyläpaikassa tarjota mitään, niin pakkoko sielä on olla. Meillä ei kyllä olla kuivin suin. Jos vieraita kutsutaan, niin niitä kestitään.

Poistu siitä sitten autottomana paikasta, jossa bussit kulkee vaan arkisin päivällä.

Tämä on lähinnä huvittava juttu, mutta kerrompas kun mieleen juolahti. Eräs ystäväni ei ole mitään "emäntä" tyyppiä. Hän ei juuri ikinä tarjoa mitään, laittaa ruokaa tosi harvoin, eikä ole varmaan koskaan leiponut. Hänellä oli syntymäpäivät ja kutsui minut kylään. Tiesin että tarjottavaa ei varmastikaan olisi, joten kävin konditoriasta hakemassa muutamat erikoisemmat ja keskenään erilaiset leivokset. Ajattelin, että niitä olisi kiva kahvin kanssa maistella ja kokeilla hieman erilaisia leivoksia. Toivotin hänelle hyvät syntymäpäivät ja ojensin leivokset. Hän kiitti ja laittoi leivokset suoraan jääkaappiin..Siinä sitä taas pelkkää kahvia juotiin. Aluksi harmitti mutta sitten lähinnä huvitti. Toivottavasti leivokset maistuivat, seuraavana päivänä menin yksin kahvilaan maistelemaan leivoksia.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on lähinnä huvittava juttu, mutta kerrompas kun mieleen juolahti. Eräs ystäväni ei ole mitään "emäntä" tyyppiä. Hän ei juuri ikinä tarjoa mitään, laittaa ruokaa tosi harvoin, eikä ole varmaan koskaan leiponut. Hänellä oli syntymäpäivät ja kutsui minut kylään. Tiesin että tarjottavaa ei varmastikaan olisi, joten kävin konditoriasta hakemassa muutamat erikoisemmat ja keskenään erilaiset leivokset. Ajattelin, että niitä olisi kiva kahvin kanssa maistella ja kokeilla hieman erilaisia leivoksia. Toivotin hänelle hyvät syntymäpäivät ja ojensin leivokset. Hän kiitti ja laittoi leivokset suoraan jääkaappiin..Siinä sitä taas pelkkää kahvia juotiin. Aluksi harmitti mutta sitten lähinnä huvitti. Toivottavasti leivokset maistuivat, seuraavana päivänä menin yksin kahvilaan maistelemaan leivoksia.

Suu auki, hyvä ihminen. Kun kattoi kahvit ja istahti pöytään niin minä olisin kyllä todennut että "No nyt ne leivokset jäi. Älä turhaan nouse, minä voin ottaa. Saadaan suut makeaksi."

Ja jos sanoo että ei halua niin vastaa vaan, että "No, syöt sitten myöhemmin. Tai voin viedä kotiinkin, jos et välitä leivoksista. Minä otan kyllä nyt, näytti niin herkullisilta."

Tai sitten vaikka sanoo ihan suoraan heti alkuun että "toin MEILLE kahvileipää." Monta ongelmaa ratkeaa kun vaan avaa suunsa.

Kuka herranjestas jaksaa osallistua tällaisiin keskusteluihin..?

Vierailija kirjoitti:

Kuka herranjestas jaksaa osallistua tällaisiin keskusteluihin..?

No sinä juuri 😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen mummolassa.

Mummo aina korostaa sitä, miten vähäruokainen hän on. Tämä sitten näkyy myös tarjoamisten määrässä: vaikka paikalla olisi kymmenkunta syöjää (kuten usein on), tarjolla on yhteensä ehkä 15 - 20 pientä perunaa ja pienenpieni kalanpala. Tästä kun sitten ensin pöytään istuvat ottavat omat annoksensa, jää viimeisenä pöytään saapuville (=minulle, koska en ole verisukulainen) vain muruset.

Esikoista imettäessä olin kyllä kaikissa kyläpaikoissa nälkäinen. Kulutus oli silloin aika paljon normaalia kovempi, ja olisin tarvinnut ruokaa 3 tunnin välein. Harvakseltaan syöjät eivät tätä tietenkään voineet ymmärtää, ja viime kesänä meinasin kuolla mökkivierailulla nälkään jo puoliltapäivin, kun aamupalan jälkeen seuraava ruoka olisi ollut tarjolla neljältä iltapäivällä. Mies pelasti ja toi leipää :D (olimme hänen sukulaistensa mökillä, enkä tunne heitä niin hyvin että olisin kehdannut itse kysyä ruokaa).

Mä en kestä tällaista soopaa. Ihan "kuolit nälkään" ja ruokaa olisi pitänyt saada kolmen tunnin (!) välein, ja höpöhöpö. Yksikään aikuinen ihminen ei kuole nälkään edes vuorokaudessa, imetti tai ei. Ja joo, olen imettänyt. Niin tekivät naiset keskitysleireilläkin ja voin kertoa, että nälkään kolmessa tunnissa ei kukaan kuollut.

Tässäpä oiva esimerkki täydellisen empatiakyvyttömäsä ihmisestä. Onko sinulla todettu luonnehäiriötä?

Olen joutunut, useastikin. En ole kehdannut ottaa tarjolla olevaa ruokaa kuin jonkun pikkulusikallisen, kun sitä on ollut niin vähän, että on heti nähnyt, että sitä ei riitä kunnolla kaikille. Joskus on käynyt niinkin, että perheen teini-ikäinen on ottanut ensin, ja ruokaa ei sen jälkeen ole ollut oikein kenellekään, ei muille perheenjäsenille eikä vieraille. En ymmärrä, miksi ruokaa ei voi tehdä enemmän. Jos on rahat vähissä, ei kannata ainakaan silloin kutsua vieraita.

Lyhyt juhannustarina minultakin. Vaimon vanhempien luona olimme mökillä. Olosuhteet eivät tietenkään edellyttäneet suuren luokan ruoanlaittoa, mutta toisena päivänä olisi ollut hyvä syödä muutakin kuin grillimakkaraa ja yksi pihvi. Ehkä perunoita, salaattia, leipää tai sen semmoista? Pikkulapsella oli mukana sentään makaronilaatikkoa, söin siitä loput. Nyttemmin olen paremmin valmistautunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on lähinnä huvittava juttu, mutta kerrompas kun mieleen juolahti. Eräs ystäväni ei ole mitään "emäntä" tyyppiä. Hän ei juuri ikinä tarjoa mitään, laittaa ruokaa tosi harvoin, eikä ole varmaan koskaan leiponut. Hänellä oli syntymäpäivät ja kutsui minut kylään. Tiesin että tarjottavaa ei varmastikaan olisi, joten kävin konditoriasta hakemassa muutamat erikoisemmat ja keskenään erilaiset leivokset. Ajattelin, että niitä olisi kiva kahvin kanssa maistella ja kokeilla hieman erilaisia leivoksia. Toivotin hänelle hyvät syntymäpäivät ja ojensin leivokset. Hän kiitti ja laittoi leivokset suoraan jääkaappiin..Siinä sitä taas pelkkää kahvia juotiin. Aluksi harmitti mutta sitten lähinnä huvitti. Toivottavasti leivokset maistuivat, seuraavana päivänä menin yksin kahvilaan maistelemaan leivoksia.

Suu auki, hyvä ihminen. Kun kattoi kahvit ja istahti pöytään niin minä olisin kyllä todennut että "No nyt ne leivokset jäi. Älä turhaan nouse, minä voin ottaa. Saadaan suut makeaksi."

Ja jos sanoo että ei halua niin vastaa vaan, että "No, syöt sitten myöhemmin. Tai voin viedä kotiinkin, jos et välitä leivoksista. Minä otan kyllä nyt, näytti niin herkullisilta."

Tai sitten vaikka sanoo ihan suoraan heti alkuun että "toin MEILLE kahvileipää." Monta ongelmaa ratkeaa kun vaan avaa suunsa.

Ainoa hyvä ehdotuksesi oli että olisin sanonut että toin MEILLE leivoksia, mutta sepä olisi heti aluksi pitänyt tajuta sanoa. Muut ehdotuksesi ovat aika kauheita, varsinkin tuo "jos et tykkää, voin viedä kotiin"..Tarkoitukseni oli ILAHDUTTAA ystävää hänen syntymäpäivänään eikä tulla hänen omaan kotiinsa komentelemaan, saatikka nyt vaivaantuneesti itse yksin mussuttamaan jotain leivoksia..

Ollessani 16-vuotias pääsin yksin kesälomareissulle USA:n siellä asuvan suomalaisen sukulaisperheeni luokse. Perheen äiti oli koko päivän aina töissä tullen iltamyöhään takaisin ja isä oli kotona, koska muistaakseni ei ollut työlupaa joten oli varmaan jotenkin masentunut, kun istui makuuhuoneessa oven takana kaikki päivät. Jääkaappi oli aina tyhjillään, enkä kehdannut häiritä perheen isää, joten kulutin omia pikku rahojani ruokakauppaan ja elin käytännössä karkilla ja pikku purtavilla, joita nakersin nälkääni. Ihme, ettei kumpikaan vanhemmista ikinä kysynyt, olenko syönyt mitään tai onko nälkä kenties. Yhden kerran muistan, että aterioitiin "perheen kesken" yhdessä, minä sain ottaa viimeisenä keittoa, joka oli pelkkää litkua, kun kaikki sattumat oli kauhottu sieltä. Kotiin tultuani äiti ihmetteli, kun olen laihtunut, kun eikös siellä ameriikassa yleensä lihota..

Aina, kun menemme mieheni isän luo. Rahaa kyllä on, mutta isäntäväki pärjää ilmeisesti itse vähällä ruoalla. Miehelleni isänsä on aina lapsuudesta asti sanonut, että jos jää nälkä niin leipää saa syödä. Eipä sitä leipääkään aina ole tarjolla, leivän päällisistä puhumattakaan. Miehelleni onkin jäänyt traumat, ja silloin kun ruokaa saa, niin syö sitten kunnolla. Olemmekin ruvenneet käymään sitten joka kerta kaupassa ostamassa omat eväät.

Lähes 30 vuotta miehen isä on keittänyt jouluna liian vähän puuroa. Lähes kaikille jää nälkä, ja miehen isä joka kerta ihmettelee, miten puuro loppuu kesken... Jokainen saa kaksi kauhallista, kun muuten viimeinen porukasta ei saisi yhtään. Seuraavan kerran aamun jälkeen saamme ruokaa klo 20, vaikka ruoka olisi luvattu klo 17. Usein käymme siinä välissä ulkona syömässä, mutta joulun pyhinä kaikki ravintolat ovat kiinni, joten käymme kaupasta ostamassa ruokaa.

Kyseisessä paikassa vesi ei ole kovin juomakelpoista, joten isäntäväki ostaa pullovettä. Harmi vaan, ettei sitä ole koskaan tarpeeksi. Aamulla harvoin saa kahviinsa maitoa, koska heillä on jääkaapissa aina yksi maito kerrallaan, joita sitten käydään kaupassa ostamassa yksi purkki. Ymmärrän, jos ei itse syö paljoa tai käytä maitoa, mutta jos vieraat on oikein kutsuttu ja sama juttu on toistunut jo 30 vuoden ajan, niin kai sitä jotain oppisi? Mieheni aina hämmästyy, kuinka minun vanhemmillani saa aina hirveän määrän ruokaa ja jääkaappi on aina täynnä. Äitini leipoo joka sorttia ja siellä varmasti saa vatsansa täyteen. Mieheni vanhemmilla ei muutenkaan ole koskaan mitään jälkiruokia, eikä jouluna torttuja ym. makeita herkkuja. Vein itse kerran mukanani torttuja, mutta en tiedä, mihin ne hävisivät... Omat suklaat pidän aina mukanani.

Ei siinä mitään, jos ei tosiaan halua tarjota vieraille mitään, mutta silloin on turha kysyä kylään. Matkaan kuitenkin menee aikaa, joten pyrimme yleensä vierailemaan pari päivää, mutta sitten miehen isä alkaa kysellä, miksemme viivy pidempään. No emme jaksa vierailla, kun on koko ajan nälkä.

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 23:57"]En, mutta vessahädässä. :D Nuorempana en aina kehdannut kysyä, että missäs olisi toiletti.

Jos itse emännöin, yritän olla huomaavainen ja huolehtia, että kaikki saavat syötävää ja juotavaa tarpeeksi. Kerron aina myös missä on vessa, ettei vieraiden tarvitse erikseen kysyä.

Mä en ole ikinä joutunut kysymään missä vessa. Yleensä vessan tunnistaa lukosta.

Joskus vessan lukko on kahva ylös ja riippuen asunnosta vessa voi olla vaikka minkä kulman takana. Lähde siinä sit hiipparoimaan pitkin kämppää ja ehkäpä se alakerran vessa ei ole edes käytössä(epäkunnossa)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomalaiset eivät oikeasti osaa pyytää syötävää tai edes kahvia. Olen pari kertaa elämäni aikana saanut kuulla jälkikäteen minun pitäneen vieraitani nälässä. Yhden kuulin haukkuneen minua tästä yhteiselle ystävällemme ja tämä kertoi minulle. Toinen tuli seuraavalla kerralla kylään omien eväidensä ja murukahvin kanssa, koska koki, ettei minun luona saanut syötävää ja kahvia!

Oikeasti tilanne siis on se, että minä en juo kahvia tai teetä ja syön vain kaksi kertaa päivässä. Useimmiten siis olen syönyt aamupalan ennen vieraiden tuloa ja seuraavan kerran syön aika tukevan aterian noin klo. 20. Minulla on kuitenkin ihan vieraita varten hankittu kahvinkeitin ja siihen tykötarpeet. Olen kaikille vierailleni aina sanonut monta kertaa, että senkus vaan pyytävät, milloin tahtovat kahvia tai nälättää. Minä kun en itse syö usein, niin en osaa edes ajatella, että milloin vierailleni maistuisi kahvi tai syötävä. Lisäksi moni tuntee kiusalliseksi syödä tai juoda kahvia, kun minä en emäntänä syö enkä juo. Tämä on harmillista ja nykyään koko vieraiden saaminen tämän takia tuntuu vaivaannuttavalta. Mitä ratkaisuksi?

Hyviin tapihin ei kuulu pyytää kahvia tai syötävää kyläpaikassa! Vieraanvarainen emäntä/isäntä (sorry nämä sukupuolisidonnaiset termit) tarjoaa vieraille syötävää ja juotavaa ihan oma-alotteisesti. Itseäni nolottaisi pyytää, vaikka kuinka kehotettaisi tekemään niin.

Tämä on ikävä suhtautuminen. Etenkin kun vielä ulkopuolisille haukutaan, ettäkö muka pidän vieraita nälässä vaikka olen suoraan kertonut kaikille vierailleni tuon, etten juo itse kahvia ja syön vaan kaksi kertaa päivässä. Mielestäni vieraani saa nimenomaan vapauden saada kahvia ja syötävää juuri silloin, kun he tahtovat eikä tarvitse mukautua isäntäväen tahtiin ja esim. juoda kahvia heti isäntäperheen kanssa vaikka olisi juuri ennen lähtöä juonut kahvit kotonaan. Harmi, ettei tämä vaan jostain syystä toimi oikeasti. Olisi eri asia jos vieraille ei olisi sanonut mitään tarjottavista tai kahvista. Minä olen sanonut moneen kertaan, että vieras sanoo vaan milloin tahtoo kahvia tai syötävää.

Johan olisi typerää käydä keittämään vaan kahvia tai laittamaan tarjottavia pöytään jos todennäköisesti niihin ei koske kukaan, en minä eikä vieraat, kun todennäköisesti kattaisin ne epäsopivaan aikaan.

Kyllä vieraat syövät ja juovat kahvit/teet kun tarjoat. Varsinkin yökyläläiset. Toki pitää kysyä mikä on vieraiden ruokavalio(onko allergioita) ja haluaako kahvin kllo 11 vai 12(esim) tai ruuan klo 13 vai 14. Jos sä et juo ,syö niin ei vieraatkaan kehtaa pyytää. Eikä kannata mainostaa jos et itse juo, vieras voi ajatella ettei kehtaa ottaa kahvia "no jos ei emäntäkään/isäntkään itse juo niin ei meillekään tarvii keittää. 

Mulle on täysin vieras ajatus, että menisin kylään sellaisten ihmisten luo, joiden kanssa ei voi puhua ruuasta ja syömisestä. Kun menen kylään ystäville tai sukulaisille niin sovimme jo ennen kyläpaikkaan saapumista puhelimessa, että syömmekö matkalla vai tarjoavatko he jotain ruokaa vai kuinka hoidetaan ruokailut. Ja jos minulla on nälkä, niin sanon sen ääneen ja haen vaikka kaupasta itselleni ruokaa ja kysyn samalla että haluaako joku muu jotain syötävää vai ostanko vain itselleni.

Iham absurdi tilanne, että olisin yökylässä paikassa, jossa ei uskalla ruuasta puhua. Miksi menisin niin vieraiden ihmisten luo yöksi?

Vierailija kirjoitti:

Monet ovat kertoneet ettei kavereilla saa ruokaa.

90-luvulla kun olin lapsi, oli ihan normia odottaa lastenhuoneessa kun kaveri kävi syömässä. Tai sitten mentiin omaan kotiin syömään. Tämä oli silloin ihan selvää kaikille. En mä nytkään jaksaisi säännöllisesti ruokkia naapurin lapsia. Välillä tarjottiin kavereille ruokaa tai esim jäätelöt mutta ne olivat spessutapauksia.

Ei minustakaan lapsen kavereille tarvitse tarjota ruokaa, kotona voi kukin käydä syömässä ennen leikkejä ja pelejä. Kuka edes odottaa saavansa ruokaa jos menee kylään vain pariksi tunniksi, oli aikuinen tai lapsi?

Tässä keskustelussa haettiin ennemmin varmaan yökyläillessä tapahtuneita nälkäkokemuksia. Kun silloin voi odottaakin, että ruokaa tarjotaan tai sitten mennään yhdessä syömään jonnekin.

Mutta mitäs sitten, kun ruokarytmi on erilainen vieraiden kanssa? Oma rytmi on sellainen, että aamulla heti herättyä juodaan ensin pelkkä kahvi (esim. klo 8) ja heräillään, suihkussa käydään, puetaan jne , sitten noin tunnin päästä syödään aamupala (klo 9).  Seuraavan kerran syödään noin klo 13-14 aikaan kevyt lounas ja lopuksi iltaruoka klo 18-19.  Vieraat omine nokkineen käyvät jääkaapilla jo kello 7, syövät edellispäivän iltaruoan jämät ja mitä nyt löytävät salaa aamupalana, ja ähkivät sitten niiden kanssa niin, ettei varsinainen klo 9 aamupala maistu vaikka sen on isäntäperhe ajatellut kaikkia varten. Sitten klo 12 eteenpäin syödään kaikkea kaupasta haettua mässyä, sama mässytys jatkuu klo 17 asti. Sitten iskee kuitenkin vielä nälkä ennen varsinaista ruokaa, otetaan leipää ja vedetään sentti metwurstipaketista isäntäperheen ruokavarastosta siihen puolikkaan sämpylän päälle juustojen ja kinkkujen kera. Sitten kun on ns. ruoka-aika, ei enää maistukaan kun vedettiin viikon leikkeleet yms. ennakkon. Isäntäperhe syö ruokaa ja muut kursailee, kun ei vaan uppoa. Sitten taas tunnin päästä porsastellaan, käydään itse hakemassa aterian jämäruokaa lautaselle "nälkään" niin paljon, että puolet menee roskiin, kun ei vaan uppoa kun pitää ahnetia.

En ole mutta kun hieman yksinkertaiset ja vähävaraiset sukulaiseni tuppaavat usein nurkkiimme lorvimaan, niin tarjoan vain pieniä annoksia kunnes tajuavat lähteä kotiinsa. Yleensä luikkivat pois 1-2 yön sisällä. En ilkeä kuitenkaan torjua ovelta vaan tarjoan yösijan hetkeksi.

Kuulemma valittavat kaiken maailman naurattavista pienistä asioista jollain nettipalstalla kaiket päivät