Lue keskustelun säännöt.
oletko joutunut olemaan nälässä kyläpaikassa?
Esimerkiksi silloin kun olet yöpynyt kyläpaikassa?
Kommentit (2544)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erehdyin viettämään juhannuksen appivanhempien mökillä ja taisi jäädä minun osalta viimeiseksi vierailuksi. Ainakaan hetkeen en ole sinne menossa! (Olen kirjoittanut tänne myös joulusta anoppilassa, kun sai olla nälissään, tässä nyt sitten juhannuksen kertomus)
Olimme mökillä useamman yön ja lähes joka päivä oli tarjolla vain lounas. Muut syömiset piti itse ottaa, esim. aamupalaa tai iltapalaa ei ollut kertaakaan tarjolla. Ei myöskään välissä mitään naposteltavia. Olimme ostaneet poikaystävän kanssa kyllä omia grillattavia, mutta ei niistä joka päivälle riittänyt.
Heillä on kulttuuri sellainen, että tarjotaan vain yksi lämmin ateria päivässä, joka on kyllä hyvää ruokaa, mutta ei sillä iltaan asti pärjää. Usein illalla söimmekin poikaystävän kanssa edellisen päivän jämiä tai keksimme muuta syötävää. Mutta usein tuli mentyä pienessä nälässä jopa nukkumaan.
Kävimme yhtenä päivänä pyöräilemässä n. 30km poikaystävän kanssa. Minua heikotti, eikä omia eväitä ollut otettu mukaan, vain vettä. (Aluksi ei ollut tarkoitus vetää niin pitkää lenkkiä, mutta innostuttiinkin sitten ja siksi eväitä ei tullut mukaan) Olin yllättynyt että pyöräretken jälkeen anoppi oli jopa päivällistä laittamassa! Tätä ei ole tapahtunut varmaan koskaan aiemmin. Ilman kyseistä päivällistä olisin saattanut jopa pyörtyä.
Kerran appiukko rupesi grillaamaan makkaraa ja muistin että meillähän oli kaksi makkaraa vielä jäljellä joten vein ne hänelle grillin luokse ja sanoin että nuo voisi laittaa samalla grilliin. Oli ilmeisesti liian suuri työ hänelle siinä, kun mutisi jotain mutta lähdettyäni siitä laittoi ne makkarat kuitenkin sinne.
Poikaystäväni kuitenkin meni kääntämään ne kun appiukko meni sisälle omien makkaroidensa kanssa. Oli grillannut siis varmaan 2 pakettia makkaraa ja omalle lautaselleen otti suurimman osan! Mökillä oli myös poikaystävän sisko lapsiensa kanssa eikä heille jäänyt murustakaan. Anoppi yritti vieressä toppuutella appiukkoa: "jätähän kuule muillekin!" Vaan eipä jättänyt. En ole varmaan koskaan tuntenut niin suurta myötähäpeää kuin silloin.
Kun appiukko mussutti tyytyväisenä makkaroitaan, rupesivat sisko lapsineen etsimään kylmälaukuista syötävää mitä söivät sitten keskenään.
Anoppi ei edes omille lapsenlapsilleen laittanut heidän siellä ollessaan iltapalaa tai muuta syötävää. Lapsilla oli suklaata ja karkkeja ja se oli heidän "iltapala". Eivät karkeista myöskään muille tarjonneet, mutta ilmeisesti ukkiinsa tulleet siinä asiassa. (Ei sillä että olisin niitä karkkeja himoinnutkaan, mutta mielestäni on epäkohteliasta olla tarjoamatta muille ja mussuttaa kovaan ääneen toisten vieressä)
Oli helpotus kun viimein pääsimme lähtemään. Poikaystävänikin muuttuu melkein eri ihmiseksi kun hänen porukkansa ovat läsnä ja suuttuu tai saa raivokohtauksen jos mainitsen vähänkään hänen porukoistaan. Meillä oli puhetta ruoasta ja ohimennen mainitsin, että "ei me mökilläkään tarpeeksi syöty" ja tästä poikaystävä raivostui, alkoi nimittelemään minua ja haistattelemaan. Joku ihme symbioosi hänellä on porukoihinsa, kun ei saa pienen pientä asiaa mainita, kun raivostuu. Sairasta, sanon minä.
Ei se ole sairasta,vaan häpeää omia vanhempia kohtaan,itsekin raivostuin ystävälleni aikoinaan aika usein jos mainitsi mun vanhemmat tai olenko soittanut heille tms, no ei v"""u huvita pitää yhteyttä narsisti vanhempaan!
Silloin kun seurustelin ja vein poikaystävän (ex) käymään,niin sai hävetä vanhempani käytöstä! Narsisti isä meillä: itsekäs, omahyväinen,pitää itseään parempana kuin onkaan,vain hänen mielipiteensä oikeita,saa raivareita pienimmästäkin asiasta yms,lista on loputon! Ja toi ruoka, se on sille elintärkeää,ja se pitää ottaa suurin osa,jos se ei saa tarpeeksi ruokaa niin suuttuu ja raivoaa!
En usko että häpeästä on kyse koska aina hyvin voimakkaasti on vanhempiensa puolella ja sain mm. kuulla että: "arvostaisit äidin tekemään ruokaa ja menisit vaikka auttamaan". Lounaasta en siis koskaan ole valittanut, mutta poikaystäväkin sen varsin hyvin tietää, ettei ole terveellistä olla syömättä noin pitkiä aikoja, mutta ehkä hän on sellaiseen tottunut. Ja heillä varmaan sellainen kasvatus että vanhempia täytyy kunnioittaa, mutta tuollainen kunnioitus menee minusta jo yli. Jos minulla ja appivanhemmilla tulisi vaikka jotain riitaa, olisi poikaystävä varmasti vanhempiensa puolella. Ehkä senkin vuoksi, koska opetettu alistumaan eikä uskalla juuri missään sanoa vanhemmilleen vastaan.
Ankeita perheitä ja oloja on, mutta oletko tullut ajatelleeksi, kuinka epäreilua on vaatia puolisoasi tuomitsemaan vanhempansa. Jos nyt ei ihan rikollisista sentään ole kyse. Puolisosi on 100% yhtä kuin vanhempiensa combo eli hänen pitäisi samalla tuomita ja haukkua itsensä tai ainakin hävetä taustaansa. Ihan ihmisenä heitän tämän ajatuksen.
Siis ohiksena heitän. Toki myös ihmisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, useitakin, itse olen kova viemään leipomuksia, säilykkeitä ihan ja kaupan ruokaa, kaiken huippu sukulaisperheessä oli, että meidän tuotavat jemmattiin ja meille tarjottiin pelkkää kahvia ite keitettynä ja homeista leipää, eipä oo enää menty ja lähdettiin heti aamulla ekaan auki olevaan ruokapaikkaan.
Toinen oli miehen veljen pojan rippijuhlat, ja takuulla tiesivät että gluteenitonta täytyy olla, vaimon sisko kävi hakemassa kaapista, mä sain pelkkää kahvia, jälkeenpäin on tullut mieleen, että olis pitänyt tilata pitsa ja myöhemmin oon isännän jättänyt juhliin ja käynyt ite syömässä muualla🤣🤣
Olin yövierailulla erään treffailukumppanin luona naapurikaupungissa (hän oli 28, minä 18). Menin alkuillasta junalla, hän oli vastassa juna-asemalla. Kysyi, onko mulla nälkä ja kertoi, että hän oli juuri syönyt. Vastasin ei, olin syönyt leivän ennen tunnin kestävää junamatkaa. Iltapalaksi hän tarjoili kalinka-jogurtin. Ja siinä se. Ei aamupalaa, pelkän aamukahvin sain. Eikä lounastakaan, koska hän oli menossa myöhemmin kaverinsa kanssa syömään ulos. Mahani mourusi aivan valtavasti junamatkalla kotiin. Ne olivat kyllä viimeiset deittimme...
Vierailija kirjoitti:
Olin yövierailulla erään treffailukumppanin luona naapurikaupungissa (hän oli 28, minä 18). Menin alkuillasta junalla, hän oli vastassa juna-asemalla. Kysyi, onko mulla nälkä ja kertoi, että hän oli juuri syönyt. Vastasin ei, olin syönyt leivän ennen tunnin kestävää junamatkaa. Iltapalaksi hän tarjoili kalinka-jogurtin. Ja siinä se. Ei aamupalaa, pelkän aamukahvin sain. Eikä lounastakaan, koska hän oli menossa myöhemmin kaverinsa kanssa syömään ulos. Mahani mourusi aivan valtavasti junamatkalla kotiin. Ne olivat kyllä viimeiset deittimme...
Sulla oli nuita kiloja jo silloin kertynyt liikaa, eli treffimies ajatteli sun parasta vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin yövierailulla erään treffailukumppanin luona naapurikaupungissa (hän oli 28, minä 18). Menin alkuillasta junalla, hän oli vastassa juna-asemalla. Kysyi, onko mulla nälkä ja kertoi, että hän oli juuri syönyt. Vastasin ei, olin syönyt leivän ennen tunnin kestävää junamatkaa. Iltapalaksi hän tarjoili kalinka-jogurtin. Ja siinä se. Ei aamupalaa, pelkän aamukahvin sain. Eikä lounastakaan, koska hän oli menossa myöhemmin kaverinsa kanssa syömään ulos. Mahani mourusi aivan valtavasti junamatkalla kotiin. Ne olivat kyllä viimeiset deittimme...
Sulla oli nuita kiloja jo silloin kertynyt liikaa, eli treffimies ajatteli sun parasta vaan.
Ei ollut vielä tuolloin, tuosta on melkein 20 vuotta aikaa. Nykyään kyllä ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näitä tarinoita kun lukee, niin ihmetyttää miten paljon ja usein muut ihmiset syövät. Minä olen just niitä, jotka eivät aamupalaksi tarvitse mitään syötävää. Ei ole nälkä, mutta teetä juon monta kupillista. Lounaskin jää usein väliin, ja syön ekan kerran useimmiten klo 16-17 kun oikeasti alkaa olla nälkä. Usein se on päivän ainoa lämmin ateria. Illalla joskus 20-22 välillä syön vielä leipää tai jotain pientä. Muuten ei vain ole nälkä eikä vatsa murise.
Vieraille kyllä tarjoan aina aamupalan, ja kyselen pitkin päivää että onko nälkä ja laitetaanko jotain syötävää. Ymmärrän ettei kaikilla ole samanlainen rytmi ja nälättömyys kuin itsellä.
Sitä ihmettelen miksei ihmiset kehtaa sanoa omille sisaruksilleen, vanhemmilleen, appivanhemmilleen, ystävilleen jne että voisinko saada jotain syötävää. Mitä noloa siinä on, jos toinen ei itse tajua. Etenkin jos kyse on tosiaan omista siskoista tai veljistä!!
Vasta olimme juhlissa, missä n. 25 vieraalle oli varattu n. 4 litraa salaattia, karjalanpiirakoita, munavoita , pienet palat patonkia ja juustokakkua, juomia n. 5 litraa + vettä. Kaikki vieraat pitkämatkalaisia ja juhlien kesto useita tunteja. Kaikki vieraat lähtivät ruokapaikan kautta kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin yövierailulla erään treffailukumppanin luona naapurikaupungissa (hän oli 28, minä 18). Menin alkuillasta junalla, hän oli vastassa juna-asemalla. Kysyi, onko mulla nälkä ja kertoi, että hän oli juuri syönyt. Vastasin ei, olin syönyt leivän ennen tunnin kestävää junamatkaa. Iltapalaksi hän tarjoili kalinka-jogurtin. Ja siinä se. Ei aamupalaa, pelkän aamukahvin sain. Eikä lounastakaan, koska hän oli menossa myöhemmin kaverinsa kanssa syömään ulos. Mahani mourusi aivan valtavasti junamatkalla kotiin. Ne olivat kyllä viimeiset deittimme...
Sulla oli nuita kiloja jo silloin kertynyt liikaa, eli treffimies ajatteli sun parasta vaan.
Ei ollut vielä tuolloin, tuosta on melkein 20 vuotta aikaa. Nykyään kyllä ;)
Etkö saanut yön yli treffeillä edes pientäkään suolaista yöpalaa? Vai oliko se Kalinka jogurtti nyt joku koodi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, kyll mää varmaan oon, näin muistaisin.
Miesystäväni asui vielä kotonaan, kun tapasimme. Kun menin hänen luokseen, minut yllätti, miten erikoisessa ateriarytmissä he elivät. Aamiainen oli todella aikaisin, päiväkahvilla tarjottiin todellakin vain kahvia, ei sen kanssa mitään, ja päivän pääateria oli jo varhain iltapäivällä. En ymmärrä edelleenkään, mitä tai milloin he sitten söivät iltasella, sillä taaskin oli tiedossa vain parit "kaljupääkahvit" illan mittaan. En ollut tottunut niin varhaisiin aterioihin, joten ei ollut nälkä silloin kun ruoka oli tarjolla, enkä vieraassa paikassa uskaltautunut pyytämään erikseen iltapalaa, kun talonväki ei sellaista näyttänyt syövän. Nälkähän se sitten oli,mutta tuoreen ihastumisen huumassa asia ei ihan hirveästi vaivannut!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Erehdyin viettämään juhannuksen appivanhempien mökillä ja taisi jäädä minun osalta viimeiseksi vierailuksi. Ainakaan hetkeen en ole sinne menossa! (Olen kirjoittanut tänne myös joulusta anoppilassa, kun sai olla nälissään, tässä nyt sitten juhannuksen kertomus)
Olimme mökillä useamman yön ja lähes joka päivä oli tarjolla vain lounas. Muut syömiset piti itse ottaa, esim. aamupalaa tai iltapalaa ei ollut kertaakaan tarjolla. Ei myöskään välissä mitään naposteltavia. Olimme ostaneet poikaystävän kanssa kyllä omia grillattavia, mutta ei niistä joka päivälle riittänyt.
Heillä on kulttuuri sellainen, että tarjotaan vain yksi lämmin ateria päivässä, joka on kyllä hyvää ruokaa, mutta ei sillä iltaan asti pärjää. Usein illalla söimmekin poikaystävän kanssa edellisen päivän jämiä tai keksimme muuta syötävää. Mutta usein tuli mentyä pienessä nälässä jopa nukkumaan.
Kävimme yhtenä päivänä pyöräilemässä n. 30km poikaystävän kanssa. Minua heikotti, eikä omia eväitä ollut otettu mukaan, vain vettä. (Aluksi ei ollut tarkoitus vetää niin pitkää lenkkiä, mutta innostuttiinkin sitten ja siksi eväitä ei tullut mukaan) Olin yllättynyt että pyöräretken jälkeen anoppi oli jopa päivällistä laittamassa! Tätä ei ole tapahtunut varmaan koskaan aiemmin. Ilman kyseistä päivällistä olisin saattanut jopa pyörtyä.
Kerran appiukko rupesi grillaamaan makkaraa ja muistin että meillähän oli kaksi makkaraa vielä jäljellä joten vein ne hänelle grillin luokse ja sanoin että nuo voisi laittaa samalla grilliin. Oli ilmeisesti liian suuri työ hänelle siinä, kun mutisi jotain mutta lähdettyäni siitä laittoi ne makkarat kuitenkin sinne.
Poikaystäväni kuitenkin meni kääntämään ne kun appiukko meni sisälle omien makkaroidensa kanssa. Oli grillannut siis varmaan 2 pakettia makkaraa ja omalle lautaselleen otti suurimman osan! Mökillä oli myös poikaystävän sisko lapsiensa kanssa eikä heille jäänyt murustakaan. Anoppi yritti vieressä toppuutella appiukkoa: "jätähän kuule muillekin!" Vaan eipä jättänyt. En ole varmaan koskaan tuntenut niin suurta myötähäpeää kuin silloin.
Kun appiukko mussutti tyytyväisenä makkaroitaan, rupesivat sisko lapsineen etsimään kylmälaukuista syötävää mitä söivät sitten keskenään.
Anoppi ei edes omille lapsenlapsilleen laittanut heidän siellä ollessaan iltapalaa tai muuta syötävää. Lapsilla oli suklaata ja karkkeja ja se oli heidän "iltapala". Eivät karkeista myöskään muille tarjonneet, mutta ilmeisesti ukkiinsa tulleet siinä asiassa. (Ei sillä että olisin niitä karkkeja himoinnutkaan, mutta mielestäni on epäkohteliasta olla tarjoamatta muille ja mussuttaa kovaan ääneen toisten vieressä)
Oli helpotus kun viimein pääsimme lähtemään. Poikaystävänikin muuttuu melkein eri ihmiseksi kun hänen porukkansa ovat läsnä ja suuttuu tai saa raivokohtauksen jos mainitsen vähänkään hänen porukoistaan. Meillä oli puhetta ruoasta ja ohimennen mainitsin, että "ei me mökilläkään tarpeeksi syöty" ja tästä poikaystävä raivostui, alkoi nimittelemään minua ja haistattelemaan. Joku ihme symbioosi hänellä on porukoihinsa, kun ei saa pienen pientä asiaa mainita, kun raivostuu. Sairasta, sanon minä.
Sairasta sakkia todella. Itse en enää menisi tuollaiseen irvokkaaseen kyläpaikkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erehdyin viettämään juhannuksen appivanhempien mökillä ja taisi jäädä minun osalta viimeiseksi vierailuksi. Ainakaan hetkeen en ole sinne menossa! (Olen kirjoittanut tänne myös joulusta anoppilassa, kun sai olla nälissään, tässä nyt sitten juhannuksen kertomus)
Olimme mökillä useamman yön ja lähes joka päivä oli tarjolla vain lounas. Muut syömiset piti itse ottaa, esim. aamupalaa tai iltapalaa ei ollut kertaakaan tarjolla. Ei myöskään välissä mitään naposteltavia. Olimme ostaneet poikaystävän kanssa kyllä omia grillattavia, mutta ei niistä joka päivälle riittänyt.
Heillä on kulttuuri sellainen, että tarjotaan vain yksi lämmin ateria päivässä, joka on kyllä hyvää ruokaa, mutta ei sillä iltaan asti pärjää. Usein illalla söimmekin poikaystävän kanssa edellisen päivän jämiä tai keksimme muuta syötävää. Mutta usein tuli mentyä pienessä nälässä jopa nukkumaan.
Kävimme yhtenä päivänä pyöräilemässä n. 30km poikaystävän kanssa. Minua heikotti, eikä omia eväitä ollut otettu mukaan, vain vettä. (Aluksi ei ollut tarkoitus vetää niin pitkää lenkkiä, mutta innostuttiinkin sitten ja siksi eväitä ei tullut mukaan) Olin yllättynyt että pyöräretken jälkeen anoppi oli jopa päivällistä laittamassa! Tätä ei ole tapahtunut varmaan koskaan aiemmin. Ilman kyseistä päivällistä olisin saattanut jopa pyörtyä.
Kerran appiukko rupesi grillaamaan makkaraa ja muistin että meillähän oli kaksi makkaraa vielä jäljellä joten vein ne hänelle grillin luokse ja sanoin että nuo voisi laittaa samalla grilliin. Oli ilmeisesti liian suuri työ hänelle siinä, kun mutisi jotain mutta lähdettyäni siitä laittoi ne makkarat kuitenkin sinne.
Poikaystäväni kuitenkin meni kääntämään ne kun appiukko meni sisälle omien makkaroidensa kanssa. Oli grillannut siis varmaan 2 pakettia makkaraa ja omalle lautaselleen otti suurimman osan! Mökillä oli myös poikaystävän sisko lapsiensa kanssa eikä heille jäänyt murustakaan. Anoppi yritti vieressä toppuutella appiukkoa: "jätähän kuule muillekin!" Vaan eipä jättänyt. En ole varmaan koskaan tuntenut niin suurta myötähäpeää kuin silloin.
Kun appiukko mussutti tyytyväisenä makkaroitaan, rupesivat sisko lapsineen etsimään kylmälaukuista syötävää mitä söivät sitten keskenään.
Anoppi ei edes omille lapsenlapsilleen laittanut heidän siellä ollessaan iltapalaa tai muuta syötävää. Lapsilla oli suklaata ja karkkeja ja se oli heidän "iltapala". Eivät karkeista myöskään muille tarjonneet, mutta ilmeisesti ukkiinsa tulleet siinä asiassa. (Ei sillä että olisin niitä karkkeja himoinnutkaan, mutta mielestäni on epäkohteliasta olla tarjoamatta muille ja mussuttaa kovaan ääneen toisten vieressä)
Oli helpotus kun viimein pääsimme lähtemään. Poikaystävänikin muuttuu melkein eri ihmiseksi kun hänen porukkansa ovat läsnä ja suuttuu tai saa raivokohtauksen jos mainitsen vähänkään hänen porukoistaan. Meillä oli puhetta ruoasta ja ohimennen mainitsin, että "ei me mökilläkään tarpeeksi syöty" ja tästä poikaystävä raivostui, alkoi nimittelemään minua ja haistattelemaan. Joku ihme symbioosi hänellä on porukoihinsa, kun ei saa pienen pientä asiaa mainita, kun raivostuu. Sairasta, sanon minä.
Ei se ole sairasta,vaan häpeää omia vanhempia kohtaan,itsekin raivostuin ystävälleni aikoinaan aika usein jos mainitsi mun vanhemmat tai olenko soittanut heille tms, no ei v"""u huvita pitää yhteyttä narsisti vanhempaan!
Silloin kun seurustelin ja vein poikaystävän (ex) käymään,niin sai hävetä vanhempani käytöstä! Narsisti isä meillä: itsekäs, omahyväinen,pitää itseään parempana kuin onkaan,vain hänen mielipiteensä oikeita,saa raivareita pienimmästäkin asiasta yms,lista on loputon! Ja toi ruoka, se on sille elintärkeää,ja se pitää ottaa suurin osa,jos se ei saa tarpeeksi ruokaa niin suuttuu ja raivoaa!
En usko että häpeästä on kyse koska aina hyvin voimakkaasti on vanhempiensa puolella ja sain mm. kuulla että: "arvostaisit äidin tekemään ruokaa ja menisit vaikka auttamaan". Lounaasta en siis koskaan ole valittanut, mutta poikaystäväkin sen varsin hyvin tietää, ettei ole terveellistä olla syömättä noin pitkiä aikoja, mutta ehkä hän on sellaiseen tottunut. Ja heillä varmaan sellainen kasvatus että vanhempia täytyy kunnioittaa, mutta tuollainen kunnioitus menee minusta jo yli. Jos minulla ja appivanhemmilla tulisi vaikka jotain riitaa, olisi poikaystävä varmasti vanhempiensa puolella. Ehkä senkin vuoksi, koska opetettu alistumaan eikä uskalla juuri missään sanoa vanhemmilleen vastaan.
Ankeita perheitä ja oloja on, mutta oletko tullut ajatelleeksi, kuinka epäreilua on vaatia puolisoasi tuomitsemaan vanhempansa. Jos nyt ei ihan rikollisista sentään ole kyse. Puolisosi on 100% yhtä kuin vanhempiensa combo eli hänen pitäisi samalla tuomita ja haukkua itsensä tai ainakin hävetä taustaansa. Ihan ihmisenä heitän tämän ajatuksen.
Ainakin kuvauksen perusteella appivanhempien kodissa ruokailut järjestetään hyvin epäkäytännöllisesti ja epäkohteliaasti. Aikuinen lapsi voisi ottaa asian puheeksi vanhempiensa kanssa - ainakin jos vie oman puolisonsa sellaisiin oloihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on jo sen verran elämänkokemusta ja kanttia, että tässä ketjussa kuvatuista kyläily- tai juhlapaikoista lähtisin yksinkertaisesti pois, vaikka taksilla, enkä enää palaisi. En todellakaan jäisi olemaan umpitollojen mieliksi, jos se edellyttäisi nälässä olemista. Ja jos isäntäväki kysyisi pikaisen poistumisen syytä, sanoisin, että vieraanvaraisuuden puute. Ihan sama, mitä sellainen porukka minusta ajattelisi ja puhuisi.
Yhdessä kyläpaikassa ei koskaan tarjota ruokaa/kahvia. Nälässä en kuitenkaan joudu (enää) olemaan, olen oppinut syömään kunnolla ennen sinne menemistä.
Vierailija kirjoitti:
Näitä tarinoita kun lukee, niin ihmetyttää miten paljon ja usein muut ihmiset syövät. Minä olen just niitä, jotka eivät aamupalaksi tarvitse mitään syötävää. Ei ole nälkä, mutta teetä juon monta kupillista. Lounaskin jää usein väliin, ja syön ekan kerran useimmiten klo 16-17 kun oikeasti alkaa olla nälkä. Usein se on päivän ainoa lämmin ateria. Illalla joskus 20-22 välillä syön vielä leipää tai jotain pientä. Muuten ei vain ole nälkä eikä vatsa murise.
Vieraille kyllä tarjoan aina aamupalan, ja kyselen pitkin päivää että onko nälkä ja laitetaanko jotain syötävää. Ymmärrän ettei kaikilla ole samanlainen rytmi ja nälättömyys kuin itsellä.
Sitä ihmettelen miksei ihmiset kehtaa sanoa omille sisaruksilleen, vanhemmilleen, appivanhemmilleen, ystävilleen jne että voisinko saada jotain syötävää. Mitä noloa siinä on, jos toinen ei itse tajua. Etenkin jos kyse on tosiaan omista siskoista tai veljistä!!
Sama juttu minulla, syön alkuillasta kun tulee nälkä ja illalla jotain pientä, enkä pupella pitkin päivää. Ja aamulla juon pelkän kahvin. Mutta luulisi nyt omalle lähiperheelle uskaltavan sanoa jos nälkä tulee, ja kuka kyläilee muuten niin usein, että jatkuvasti olisi nälässä.
Vierailija kirjoitti:
Näitä tarinoita kun lukee, niin ihmetyttää miten paljon ja usein muut ihmiset syövät. Minä olen just niitä, jotka eivät aamupalaksi tarvitse mitään syötävää. Ei ole nälkä, mutta teetä juon monta kupillista. Lounaskin jää usein väliin, ja syön ekan kerran useimmiten klo 16-17 kun oikeasti alkaa olla nälkä. Usein se on päivän ainoa lämmin ateria. Illalla joskus 20-22 välillä syön vielä leipää tai jotain pientä. Muuten ei vain ole nälkä eikä vatsa murise.
Vieraille kyllä tarjoan aina aamupalan, ja kyselen pitkin päivää että onko nälkä ja laitetaanko jotain syötävää. Ymmärrän ettei kaikilla ole samanlainen rytmi ja nälättömyys kuin itsellä.
Sitä ihmettelen miksei ihmiset kehtaa sanoa omille sisaruksilleen, vanhemmilleen, appivanhemmilleen, ystävilleen jne että voisinko saada jotain syötävää. Mitä noloa siinä on, jos toinen ei itse tajua. Etenkin jos kyse on tosiaan omista siskoista tai veljistä!!
Ehkä ongelma on usein ettei sitä ruokaa ei ole varattu tai sitä ei raskita tarjota.
Itse kyllä syötän hyvin vieraani olivatpa he sitten kaukaa tai läheltä.
Kyllä. Teininä olin ns. piikana eräässä maalaistalossa. Aamiaista en saanut, minun oli kyllä laitettava se koko perheelle. Päivälliseksi sain jämät mitä muilta jäi, mikä oli usein ehkä n. 1dl soppaa tai puolikas kanankoipi ja yksi peruna. Illalla sain sentään keittää puuron. Onneksi heillä oli marjapuskia, viinimarjaa, vadelmaa, syksyllä omenoita. Niillä pääosin täytin vatsani. En vieläkään ymmärrä miksi isäni pakotti minut sinne töihin. Palkkaa sain 10 markkaa viikossa mutta lähin kauppa oli 15 km päässä, joten sinnekään ei päässyt kun pari kertaa kuukaudessa.
Olen 😳 meidät kutsuttiin kylään miehen veljen perheeseen. Ajomatkaa muutama tunti, joten yökyläily sovittiin. Käytiin matkalla lounaalla ja kahvilla kerran. Perille päästiin noin klo 15. Olivat juuri keittäneet kahvit joten saatiin kupilliset. Illalla joskus 19-20 alkoivat tehdä iltapalaa lapsille, grillasivat makkarat meillekin. No eipä ihan riittänyt yksi makkara. Ei kehdattu lähteä syömään mihinkään kun olivat suunnitelleet yhteistä sukututkimusaikaa kun lapset menevät nukkumaan. Vatsa kurnien nukuttiin ja aamupäivällä lähdettiin vähän äkkiä ”kotiinpäin” 😅 eli lähimpään ravintolaan!
Ankeita perheitä ja oloja on, mutta oletko tullut ajatelleeksi, kuinka epäreilua on vaatia puolisoasi tuomitsemaan vanhempansa. Jos nyt ei ihan rikollisista sentään ole kyse. Puolisosi on 100% yhtä kuin vanhempiensa combo eli hänen pitäisi samalla tuomita ja haukkua itsensä tai ainakin hävetä taustaansa. Ihan ihmisenä heitän tämän ajatuksen.