Miksi työhaastattelu ei ole hyvähenkinen keskustelu vaan kuulustelu?

Jos ei ole kuulustelu, niin sitten teennäistä näytelmää, jossa toistetaan iänikuisia puhkikuluneita repliikkejä. Voisiko joku tehdä bingoruudukon näistä sataan kertaan kuulluista "missä näet itsesi viiden vuoden päässä", "miten työkaverisi kuvailisivat sinua", "mitkä ovat heikkoutesi"... 🤦‍♀️

Missä itsensä pitäisi nähdä 5vuoden päästä? Onko oikea vastaus, että tässä samassa lafkassa painamassa duunia lapaluut limassa?

Hyviä huomiota on tullut esiin tässä vastauksissa.. että miksei työhaastattelu voisi olla letkeä ja mukava jutustelu ja keskustelu?

Ja tietenkin paikkoihin valitaan lipeväkieliset supliikki veikkoset, jotka eivät sitten itse työnteosta niin välitäkään.

Hiljaiset, vähäsanaiset pohdiskelijat jäävät paitsioon, ja tunnolliset henkilöt voivat jäädä palkkaamatta.

Joskus nuorena menin vuokrafirmaan työhaastatteluun. Juteltiin sitten lähinnä kissoista ja muista työhön liittymättömistä asioista, kun haastattelija kertoi epäsuorasti ettei heillä ole alani työpaikkoja juurikaan vapaana. En odotusteni mukaisesti saanut töitä, mutta tuo kokemus lisäsi itsevarmuuttani työhaastatteluja kohtaan sillä olin nuorena todella arka.

Voin vain kuvitella millaisia nuo ristikuulustelutyöhaastattelut ovat, varsinkin jos siinä on useampi haastattelija ja kaikki tivaavat hyökkäävään sävyyn kuin olisit suurennuslasin alla.

Tosi hyvä kysymys, ja saman voisi itse asiassa laajentaa tosi moneen muuhunkin asiaan. Miksi päiväkodeissa on niin kireä, kiireinen tunnelma, mihin on kiire, miksi pitää siis TEHDÄ niin tuhannen tolkun asiaa, voisiko vähän joku päättävä taho niitä velvotteita karsia? Ja miksi busseissa ihmiset ovat niin ahdistuneita, masentuneita ja kireitä. Kun viet lapsen jumppatunnille, ohjaaja huutelee kasvot kireinä että noni kaikki paikalleen, ja jokainen näkee, että tästä ei tule iloinen, rentoutta huokuva hetki. Miksi niin monet tilanteet, mihin ihminen päivän aikana joutuu, ne ihan arkipäivän menot siis, ovat niin kireitä? 

Olet ap siinä asemassa että haet töitä. Hankkiudu tilanteeseen jossa sinut halutaan niin huomaat eron.

Vierailija kirjoitti:

Tosi hyvä kysymys, ja saman voisi itse asiassa laajentaa tosi moneen muuhunkin asiaan. Miksi päiväkodeissa on niin kireä, kiireinen tunnelma, mihin on kiire, miksi pitää siis TEHDÄ niin tuhannen tolkun asiaa, voisiko vähän joku päättävä taho niitä velvotteita karsia? Ja miksi busseissa ihmiset ovat niin ahdistuneita, masentuneita ja kireitä. Kun viet lapsen jumppatunnille, ohjaaja huutelee kasvot kireinä että noni kaikki paikalleen, ja jokainen näkee, että tästä ei tule iloinen, rentoutta huokuva hetki. Miksi niin monet tilanteet, mihin ihminen päivän aikana joutuu, ne ihan arkipäivän menot siis, ovat niin kireitä? 

Jatkan vielä- Minusta siis näyttää, että tuo ei ole vain työhaastatteluissa näkyvä asia, vaan kaikkialla yhteiskunnassa. Kaikkialla on 'nyt on pakko' -meininki. Työhaastattelut ovat otollinen tilanne, jossa se oikein kärjistyy, koska siellä ollaan virallisessa tilanteessa tuntemattomien ihmisten kanssa. Ihmiset voivat rentoutua läheisten kanssa sitten joskus, kun menevät kotiin, jos on onnekas, että on kotona semmoista väkeä siis, tai kaverille, jos on teini...Suurin osa elämästämme on kuitenkin vakavaa ja 'nyt pitäisi äkkiä...'

Monenmoista haastattelua on kyllä eteen tullut. Jakkujäykistelystä rentoon ja siltä väliltä. Viimeisin ei niin tuntunut edes haastattelulta, semmosta iloista rupattelua ilman virallisuuden tuntua. Tärppäsi.

Eniten otti päähän, kun tein lähes 10 vuotta pätkätöitä samassa paikassa ja vakituisten paikkojen rekryt olivat tuollaisia kamalia ja ahdistavia poliisikuulusteluja. Kyseessä ei edes ollut mikään korkea-arvoinen virka vaan ihan tavallista matalapalkka-alan duunarityötä. Omat tutut esimieheni tykittivät noita kirjasta opittuja pakkokysymyksiä, joihin en osannut antaa oikeita vastauksia (päätellen siitä, etten saanut kymmenen vuoden aikana vakipaikkaa). Kaiken lisäksi he esittivät tiukkaa ja tylyä tätiä, vaikka normaalisti he olivat ihan rentoja ja mukavia.

Koska jokainen työnantaja Suomessa  vihaa työntekijää syvästi.

Vierailija kirjoitti:

Olet ap siinä asemassa että haet töitä. Hankkiudu tilanteeseen jossa sinut halutaan niin huomaat eron.

Tai sitten ei huomaa. Menin kutsuttuna haastatteluun ja heti alkuun tunnelma oli jäätävä sekä sellainen että mitä @@ tulit häiritsemään. Tosi kamala ja onneksi en saanut paikkaa. Jo ovesta astuessa tunsi että häiritsen. Tuo on kokemuksena hirveä ja jäi olo että miksi ihmeessä soitti ja pyysi haastatteluun. Olen kuitenkin saanut töitä ja selvinnyt haastatteluista joten mikään hirvitys ja epätoivottu kaiketi ole.

Käännä asetelma heti toisinpöin ja rupea kuulustelemaan työnantajaa. Anna ymmärtää, että sinä olet valitsemassa itsellesi työnantajaa eikä toisinpäin.

Vierailija kirjoitti:

Missä itsensä pitäisi nähdä 5vuoden päästä? Onko oikea vastaus, että tässä samassa lafkassa painamassa duunia lapaluut limassa?

Hyviä huomiota on tullut esiin tässä vastauksissa.. että miksei työhaastattelu voisi olla letkeä ja mukava jutustelu ja keskustelu?

Ja tietenkin paikkoihin valitaan lipeväkieliset supliikki veikkoset, jotka eivät sitten itse työnteosta niin välitäkään.

Hiljaiset, vähäsanaiset pohdiskelijat jäävät paitsioon, ja tunnolliset henkilöt voivat jäädä palkkaamatta.

Yli-innokas esimies kaupan kassa -tyyppisessä p-duunissa kysyi tätä kehityskeskustelussa.

Hyväntahtoisesti nauraen vastasin ihan suoraan "En ainakaan täällä! :)"

"Ai suunnittelet alanvaihtoa?" esimies hölmistyi.

En nyt itse kutsuisi alanvaihdoksi sitä, että lopettaa tuollaisessa läpikulkuduunissa. Olin opiskelija kaiken lisäksi, vaikka sillä hetkellä teinkin kokopäivätöitä.

Taitaa olla alasta kiinni. Työhaastattelut joissa käyny ollu rentoo jutustelua.

Vierailija kirjoitti:

Eniten otti päähän, kun tein lähes 10 vuotta pätkätöitä samassa paikassa ja vakituisten paikkojen rekryt olivat tuollaisia kamalia ja ahdistavia poliisikuulusteluja. Kyseessä ei edes ollut mikään korkea-arvoinen virka vaan ihan tavallista matalapalkka-alan duunarityötä. Omat tutut esimieheni tykittivät noita kirjasta opittuja pakkokysymyksiä, joihin en osannut antaa oikeita vastauksia (päätellen siitä, etten saanut kymmenen vuoden aikana vakipaikkaa). Kaiken lisäksi he esittivät tiukkaa ja tylyä tätiä, vaikka normaalisti he olivat ihan rentoja ja mukavia.

Oletko kenties hoitoalalla? Kuulostaa nimittäin täydellisesti samalta, kuin mitä omat kokemukseni hoitajana ovat olleet. 

Vierailija kirjoitti:

Taitaa olla alasta kiinni. Työhaastattelut joissa käyny ollu rentoo jutustelua.

Myös firman koosta.

Firmoissa, missä on erillinen HR-osasto, pitää käydä tarkan sapluunan mukaan haastattelut läpi.

Pienemmissä voidaan vaan jutustella, etenkin, jos rekryt hoitaa toimitusjohtaja itse.

Varmaan näin on paikoissa, joissa ei osata muuta tai kuvitellaan, että sillä tavalla "pitää" toimia.

Kansainvälisissä työtehtävissä ulkomailla noita peruskysymyksiä saattaa kysellä rekrytoija, joka ei ole kohdealan asiantuntija lainkaan. Sitä seuraavat oikeat haastattelut ovat olleet tulevien kollegoiden ja esimiesten kanssa (joskus etäyhteydellä muistakin maista) ja ovat olleet keskusteluhenkisiä, joissa on päässyt näyttämään osaamistaan oikeissa tilanteissa sekä saanut itse hyvin käsityksen mahdollisista tulevista työkavereista ja projekteista. Paljon hyödyllisempää molemmin puolin. Haastattelupäivä on päättynyt illalliseen, jonne voi puolisokin olla tervetullut.

En ihan tajua, mitä hyötyä on "missä näet itsesi viiden vuoden päästä" -kysymyksissä, niihin voi opetella toivotut vastaukset (aika harva oikeasti edes etenee urallaan jonkun tarkan vuosisuunnitelman mukaan eli joka tapauksessa vastaus pitää säveltää tuohon) eikä henkilön ammattitaito, yhteistyökyky tai mitkään muutkaan ominaisuudet käy tuossa ilmi.