Miehen tapa riidellä uuvuttaa minut

Jos ei miehes mene pariterapiaan, niin menisi edes yksin johonkin terapiaan. Ei kuulosta normaalilta, ei toista voi noin kontrolloida ja pelotella. Miehes kuulostaa epätavallisen ailahtelevaiselta... Saahan hän kai mielipiteensä ilmaista, mutta toi menee jo liiallisuuksiin.

[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 11:07"]Mulla oli tuollainen miesystävä. Muistan yhden mökkiviikonlopun, jolloin en ollut ilmeisesti osoittanut tarpeeksi huomiota miehelle. Olin jo nukkumassa, kun hän tuli yöllä viereeni. Tunsin järkyttävän kivun selässäni ja putosin lattialle. Mies oli potkaissut minua kovaa. Hän ei sanonut sanaakaan, tuijotti vain.

Menin olohuoneen sohvalle nukkumaan. Mies tuli sinne perässä ja istui päälleni niin, etten pystynyt liikkumaan. Puristi kaulasta. Hän hoki juuri tuota, että ei tarvitse pelätä. Minun olisi vain pitänyt kertoa, missä puhelimeni on, niin kaikki olisi hyvin. En kuitenkaan kertonut. Kun mies myöhemmin nukahti, soitin itselleni apua, häivyin mökiltä enkä sen jälkeen ole nähnyt miestä.
[/quote]

Huh!

Voi hyvää päivää, miksi te jäätte tuollaisiin suhteisiin? Ei kuulosta kummallakaan olevan hyvä olla.

[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 10:19"]Siis uskotko että tuo on parasta, mitä voisit saada?
[/quote]
Tässä vuosien mittaan elämässäni on ollut useita samantyyppisiä ihmisiä. Jotenkin sairaalla tavalla olen alkanut kuvittelemaan sitä normaaliksi.
Ap

Ei tuo ole mikään mies. Mikset ota eroa?

[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 10:22"]kuulostaa siltä että rakastat sitä muistoa miehestäs, et sitä mitä mies on nyt. Ei se aika tuu takasin, vaikka haluaisitkin. Ajattele että tapaat miehen nyt ekaa kertaa; jatkaisitko suhteessa?
[/quote]
Luin tämän kysymyksen useaan otteeseen ja mietin tarkkaan. Ajatukseni ovat jotenkin puurona. Tuntuu sairaalta, että olen tuollaisen ihmisen kanssa. Ja toisaalta taas mietin niitä hyviä asioita, ja millainen mies on kun ei räyhää. Tiedän että sellaisen miettiminen on täysin turhaa, mutta kurkkua kuristaa se ajatus, että kaikki ne vuodet on johtanut tähän. Ja ehkä jotenkin voisin korjata tilanteen. Tiedän, täysin tyhmää.
Ap

Ootteko puhuneet jälkeenpäin tilanteesta? Onko mies edes pyytänyt anteeksi?

[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 11:26"]

[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 10:22"]kuulostaa siltä että rakastat sitä muistoa miehestäs, et sitä mitä mies on nyt. Ei se aika tuu takasin, vaikka haluaisitkin. Ajattele että tapaat miehen nyt ekaa kertaa; jatkaisitko suhteessa? [/quote] Luin tämän kysymyksen useaan otteeseen ja mietin tarkkaan. Ajatukseni ovat jotenkin puurona. Tuntuu sairaalta, että olen tuollaisen ihmisen kanssa. Ja toisaalta taas mietin niitä hyviä asioita, ja millainen mies on kun ei räyhää. Tiedän että sellaisen miettiminen on täysin turhaa, mutta kurkkua kuristaa se ajatus, että kaikki ne vuodet on johtanut tähän. Ja ehkä jotenkin voisin korjata tilanteen. Tiedän, täysin tyhmää. Ap

[/quote]

Tuo on kovin inhimillistä. Sitä ei niin millään haluaisi uskoa, että on tuhlannut kenties vuosia huonoon parisuhteeseen. Helpompaa on uskotella itselleen, että kyllä se tästä vielä vielä jotenkin paranee, mutta oikeasti sitä pain puskee itseään syvempään suohon. Sitten kun se ero väistämättä viimein tapahtuu, niin sitä miettii että miksi ei eronnut heti silloin kun ymmärsti ettei tästä mitään tule. Sinun kannattaa nyt olla kaukaa viisas ja miettiä missä tilanteessa haluat olla kahden vuoden päästä.

http://www.image.fi/image-lehti/aivan-tavallinen-perhe

Tulee mieleen tämä vuosien takainen Imagen juttu. Kun tuo juttu ilmestyi, olin muutamaa kuukautta aiemmin eronnut exästäni. Kaava joka artikkelissa kuvattiin, oli ihan sanasta sanaan tuttu tuosta aiemmasta parisuhteestani. Mun kohdalla tilanne ei ollut vielä eskaloitunut ihan kauhean pahaksi; mies oli väkivaltainen "vain" niin ettei muhun jäänyt näkyviä jälkiä (hiuksista repimistä jne). Vasta ton jutun luettuani edes tajusin että meidän suhteessa oli parisuhdeväkivaltaa. Niin sokeaksi voi ihminen mennä kun kaikki tapahtuu pikkuhiljaa ja läheisestä haluaisi uskoa hyvää.

[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 10:31"]Minulla särähti heti korvaan tuo, että mies on sanonut sinulle, että älä pelkää. Eihän tuollaisen asian sanomiselle pitäisi olla edes tarvetta parisuhteessa. (Eri asia tietysti sanoa esim. älä pelkää huomista lääkäriä tms.) Ja kyllä tuo kaikki muutenkin kuulostaa ihan hullulta. Helppo aina ulkopuolisena sanoa, mutta minä en tuollaiseen suhteeseen jäisi. Varsinkaan kun teillä ei ilmeisesti ole edes lapsia? Ero on silloin vielä paljon helpompi. Voisitko muka oikeasti kuvitella loppu elämäsi viettävän tuollaisen ihmisen kanssa?
[/quote]
En halua lapsia tällaiseen parisuhteeseen. En ymmärrä miten mies ei voi lopettaa siihen kun tajuaa että minä pelkään. Jotenkin vain suuttuu enemmän.
Halusin viettää loppuelämän sen miehen kanssa jonka tapasin. En tämän raivohullun, joka ei näytä haluavan muutosta.
Ap

Mä lähdin. Mies ei halunnut alkaa raittiiksi ja se olisi ollut ainoa mahdollisuus edes kokeilla, pariterapia aiemmin ei toiminut yhtään.

Hyvä ihminen, tuollaista kutsutaan henkiseksi väkivallaksi. Se ei muutu sillä, että miehelläsi on joskus parempia hetkiä tai sillä, että se oli joskus seurustelun alkuaikoina erilainen.

Mietipä, minkälaista elämä olisi, jos siihen ei kuuluisi tällaisia kohtauksia? Jos ei olisi ihmistä, jonka seurassa pitää kamalasti varoa ja jonka käyttäytymistä ei voi ennakoida? Olisiko helpompi elää?

Lähde pois suhteesta, se muuttuu vaan pahemmaksi.

Voi härreguud toi on just niinku mun eksä! Oltiin melkein 3 vuotta yhdessä kunnes luovutin ja jätin hänet. Riidat oli juurikin tuollaisia et käyttäyty uhkaavasti ja sit lirkutteli hetken ja suuttu uudestaan. Pari kertaa sitten tulikin nyrkistä selkään. Harmittaa että tuli pari vuotta hänen kanssaan tuhlattua mutta opinpa ainakin sen, että ihminen ei muutu ilman omaa tahtoaan. Onneksi ei lapsia ollut hänen kanssaan. Jätä sinäkin moinen ääliö ennenkuin tulee pahempaa jälkeä!

[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 11:38"]

[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 10:31"]Minulla särähti heti korvaan tuo, että mies on sanonut sinulle, että älä pelkää. Eihän tuollaisen asian sanomiselle pitäisi olla edes tarvetta parisuhteessa. (Eri asia tietysti sanoa esim. älä pelkää huomista lääkäriä tms.) Ja kyllä tuo kaikki muutenkin kuulostaa ihan hullulta. Helppo aina ulkopuolisena sanoa, mutta minä en tuollaiseen suhteeseen jäisi. Varsinkaan kun teillä ei ilmeisesti ole edes lapsia? Ero on silloin vielä paljon helpompi. Voisitko muka oikeasti kuvitella loppu elämäsi viettävän tuollaisen ihmisen kanssa? [/quote] En halua lapsia tällaiseen parisuhteeseen. En ymmärrä miten mies ei voi lopettaa siihen kun tajuaa että minä pelkään. Jotenkin vain suuttuu enemmän. Halusin viettää loppuelämän sen miehen kanssa jonka tapasin. En tämän raivohullun, joka ei näytä haluavan muutosta. Ap

[/quote]

Tähän ansaan moni nainen tuntuu lankeavan. Ajatellaan, että se alkuaikojen mies on miehen "todellinen" luonne ja tämä jälkeenpäin ilmenneet luonteenpiirteet ovat vain jokin vika ja häiriö, jotka korjaamalla nainen saa sen todellisen miehen esiin. Pikemminkin voisi ajatella, että kaikilla ihmisillä on erinlaisia rooleja, mulkku tyyppi voi silti olla työ yhteisöössään pidetty ja hauska seuramies. Vasta kun miehen persoonaan alkaa tutustua yhteisasumisen kautta, alkaa persoonan muut osat tulla enemmän esille. Toisin sanoen, se mies jonka tapasit oli vain pintaa, nyt näet millainen hän on kun ei tarvitse esittää ja kaikki vieraskoreus on vihdoin hälvennyt.

Mitä tulee tuohon että hän suuttuu kun näkee sinun pelkäävän, selkeästi hän ei kykene tuntemaan empatiaa ja kunnioitusta sinua kohtaan, ehkäpä jopa halveksuu sinua siitä että olet "heikko". Ehkä ymmärtää jollain tavalla itsekin tekevänsä väärin, mutta häntä "provosoi" se että sinusta ei ole antamaan vastusta. Ja vaikka olisikin, niin ei se suhde sen kummoisemmaksi siitä muuttuisi, sota tantereeksi vain. Lakkaa haaveilemasta, kaipaamasi mies ei tule takaisin, koska sitä ei oikeasti ollut olemassakaan.

Mulla oli samanlainen poikaystävä. eihän siitä päässyt edes eroon kun aina se vain takertui ja leperteli kuinkä tärkeä oon ja yritti keksiä jotain mukavaa hyvittääkseen riitelyn. Tosiasiassa riideltiin joka päivä jostakin ja sen miehen päässä järjellä ei ollut mitään sijaan, tuulen humina vaan kuulu kallossa kun se mies räyhäsi kuin viimeistä päivää. Mitä tahansa mä sanoin; olin väärässä, jos olin hiljaa; en välittänyt hänestä!!! vittukun raskas ihminen. Olin vuoden asunut jo erillään kunnes tapasin uuden miehen, exä otti sen pettämisenä. Ookoo... mä lakkasin olemasta kiltti enkä jaksanut enää välittää mitä se tunneongelmainen sekopää musta ajattelee. Onneks se loukkaantui mun toiminnasta niin verisesti ettei enää ota yhteyttä :)) eli eroa, on mun neuvo. Noilla ihmisillä on jotain sisäisiä ongelmia ja sä et niitä voi parantaa.

[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 10:02"]

Ja ylipäätään se, että riitoja vedetään pienimmästäkin asiasta. Aina toistuu sama kaava; mies alkaa jankaamaan jotain omaa kantaansa, alkaa suuttumaan ja räyhäämään, ehkä minuutin lepertelee ja taas räyhää, alkaa erolla uhkailu, ja jossain vaiheessa väsyy riitelyyn. Yleensä seuraavana päivänä.

Eilenkin oli tilanne päällä, ja oikeastaan on vieläkin. Sovittiin että vietetään nyt hieman juhannusta. Minulla on ollut muutama rankka työviikko, ja unet tosi vähissä, jonka mies tietää hyvin. Syötiin, käytiin saunassa, juteltiin ja oltiin lähekkäin. Kun saunassa tuli liian kuuma, katsottiin yksi jakso sarjaa, ja mies jatkoi löylyttelyä. Ehdotin että katsotaan hänen löylyttelyjen jälkeen taas sarjaa ja sitten ne ongelmat alkoi.

Mies tuli löylyistä ja olin muka kaiken tehnyt väärin, en ollut tarpeeksi lähellä, jutellut hänelle, tarpeeksi kauaa saunassa, syönyt riittävästi yms yms yms. Ja yritin selittää nätisti että olen väsynyt ja luulin että kaikki oli ok. Mies jankkasi kantaansa ja alkoi räyhäämään että minun pitää mennä nukkumaan jos en aio viettää juhannusta. Eipä siihen muita vaihtoehtoja sitten jäänyt, kun mikään ei kelvannut.

Tämä kuullostaa aivan naurettavalta, mutta eihän se mies antanut minun nukkua, vaan tuli taas räyhäämään, että jos en halua viettää aikaa hänen kanssaan niin erotaan. En uskaltanut enää vastata mitään, kun mies alkoi käyttäytymään niin uhkaavasti. Siinä se räyhäsi, löi välillä seinää, ravisteli minua, ja välillä leperteli korvaan että älä pelkää ja taas räyhäsi.

Alkolla oli osuutta asiaan, vaan on se melkeen tuollainen ilman alkoakin. Pariterapiaan tuo ei suostu. On yritetty. Minä haluaisin vain keskustella rauhallisesti enkä kuunnella tuollaista mekastusta.

[/quote]

Hemmetin huono provo

[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 10:09"]

[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 10:08"]Surullista. Varsinkin kun olen itse ollut samanlainen kun miehesi. (Olen nainen). Ei todennäköisesti tule muuttumaan, niinkuin en minäkään. Itselläni on 5 vuotta sitten diagnosoitu epävakaa persoonallisuushäiriö, tunteet heittää häränpyllyä muutaman minuutin välein. [/quote] Ja piti siis lisätä että nyt olen sinkkuna, koska en vain pysty olemaan parisuhteessa juuri tuon takia. Avioliitto päättyi tuohon enkä enää uskalla alkaa seurustelemaan, koska pelkään (tiedän) että sama toistuisi seuraavassa suhteessakin.

[/quote]

Hieno, avoin vastaus. Kiitos tästä. Mielestäni olet vastuuntuntoinen ihminen, kun et hakeudu parisuhteeseen. Monelta ongelmalta ihmiset välttyisivät, jos ymmärtäisivät olla pilaamatta muitten elämää, kun ei ole kykyä olla parisuhteessa.

Mun eksä oli myös tuollainen eikä ottanut mitään vastuuta teoistaan. Onneksi oltiin fyysisesti aika tasavahvat, joten jäi pääasiassa henkiseen puoleen. Lähdin, kun tajusin ettei minun yrittäminen muuta tilannetta toisen puolesta ja en voinut enää edes olla varma kumpi puoli luonteesta se oikea ja kumpi kulissi tai parannettavissa oleva. Kyyneleet loppu niihin sanoihin kun sanoin, että tää oli nyt tässä. Sen jälkeen olin vain onnellinen ja vapaa.

[quote author="Vierailija" time="19.06.2015 klo 11:28"]Ootteko puhuneet jälkeenpäin tilanteesta? Onko mies edes pyytänyt anteeksi?
[/quote]

Yleensä ainakaan luonnehäiriöiset eivät pyydä anteeksi. Juoppo taas voi jankata tyhjää anteeksipyyntöä itsesäälin kourissa.

No miehen käytöss kuulostaa lapselliselta tunteenpurkaukselta jota varmaan alkoholi avitti. Tuli mieleen, että ap on tehnyt pitkän työputken, ja mies ei kimpaantunut eilisen illan tapahtumista, vaan reagoi koko tuohon työputkeen; on siis kokenut ettei saa huomiota viikoihin.

Kyse on tunteista eikä siitä mitä voidaan tilastoilla mitata, joten ap: jankkaus siitä että hän oli oikeassa oli aivan turhaa, jos kerran miehestä tuntui hylätyltä. Ap olisi voinut huomioida miehen tunteen ja sanoa vaikka "Anteeksi, etten ole viime viikkoina antanut sulle huomiota, mutta lupaan että juhannuksena hellin sinua oikein olan takaa, mutta voisinko levätä nyt hetken, että jaksan juhlia kanssasi?"

Aika selvää on kuitenkin, että kommunikaatio-ongelma teillä on, joten pariterapia olisi vähintään edessä. Mutta jos ap välittää miehestä, en itse lähtisi heti heittämään hanskoja naulaan, koska huom.! miehen purkaushan tuli siitä, että hän kaipaa vaimonsa kanssa olemista!

Liian moni nainen palstalla valittaa kun mies ei välitä, ei huomioi, eikä halua viettää aikaa yhdessä. Ap:llä siis on jotain, jota kannattaisi kehittää.