Rajattomat lapset, äh en jaksa!
Pian alkaa taas työpäiväni varhaiskasvatuksessa. Olen jo valmiiksi uupunut kun mietin miten raskas se tulee olemaan. Ja syy: rajattomat lapset. Lapset joille ei ole kotona opetettu mikä on oikein ja mikä väärin. Lapset, jotka tuodaan päiväkotiin kasvatettavaksi, vaikka vanhempi olisi kotona. Ongelmana on vaan se, että he eivät kunnioita aikuista auktoriteettina.
Ja tarkoitan muuten normaalisti kehittyneitä lapsia, joskin jo tuon ikäisenä täysin kieroon kasvaneita. Miksi vanhemmat haluatte, että lapsenne kasvaa kieroon? Voisiko joku tällainen vanhempi vastata tai kommentoida. Näitä on niin paljon.
Kommentit (727)
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti olemme niin psyykkisesti sekaisin etteivät ihmiset, eli vanhemmat, osaa sen väkivallan sijaan tehdä yhtään mitään. He ovat itse omien vanhempiensa kasvatustyylin (välinpitämättömyys, henkinen väkivalta) tuloksena vain ylisuorittavia hermovaurioisia addiktoituneita reppanoita.
Meillä on heikko itsetunto emmekä ole oikeasti hyviä vahvoja johtajia, varsinkaan lapsillemme, sillä emme osaa kontrolloida edes itseämme. Miten sellainen ihminen muuttuisi hyväksi kasvattajaksi lapselleen? Lisäksi normaali sosiaalinen elämä, jossa altistumme lapsina kasvatustyylimme vuoksi monenlaisille persoonille ja esikuvamaisille aikuisille puuttuu täysin, tai ne tulevat keinotekoisesti TV:stä. Monella on vain oma perhe ja stressaava mielipuolisen kokoiseksi paisunut ryhmä perseilijöitä kun ne menevät varhaiskasvatuslaitokseen. Ei ole minkäänlaista oikeaa autenttista yhteisöä kasvattamassa lasta. Nämä lapset ovat eri tavalla emotionaalisesti hylättyjä kuin me vanhemmat olemme.
Kyllä. Vanhemmat ovat täysin kädettömiä lastensa kanssa.
Pahinta on turvattomuuden tunne, jota aikuisten kädettömyys kasvattajina aiheuttaa lapselle. Suvussa on alle kouluikäinenlapsi, joka päättää itse kaikesta ja silti kiukuttelee koko ajan, ja ihmekö tuo. Noin pieni on ihan pihalla, kun hänellä ei ole rajoja. Jos hän halua tehdä jotain, niin sitten ei tarvitse, ellei ole ihan pakko. Eli ei mennä jonnekin, kun nyt ei ole ihan pakko. Ei tarvitse osallistua yhteisvalokuvaan mummon synttäreillä, koska ei halua tulla. Listaa voisi jatkaa äärettömiin.
Itse sain lapsena ns. selkääni (olen nainen) kahdesti. Toisen kerran ymmärrän, oli aiheesta. (tosin tieysti olisi voinut ehkä muutoinkin rangaista, mutta ei minua "hakattu", vaan läimäys pyllylle kahdesti. Ei se edes sattunut, nöyryytti kyllä.
Toinen kerta olin nokkava varhaisteini, ja vanhemmillani oli todella vaikeaa silloin, isällä paloi pinna ja nappasi kiinni ponihännätä ja karjasi ja tönäisi seinää päin. Se oli pelottavaa ja väärin. Olen sen kuitenkin käsitellyt isäni kanssa aikuisena, ja oltu pahoillaan yhdessä. Se siitä. Ei niistä traumoja tullut. Toki vähempikin olisi riittänyt, molemmilla kerroilla. En ollut ns. vaikea lapsi, tyhmä ja kasvamaton vain:).
En siis suosittele moista, kunhan totean ei edes noista kerroista ole tullut mitään tunnelukkoja tms, muuten oli paljon kivoja hetkiä ja ns. normaali 6 henkinen perhe.
Aikuisten kunnioituksen opetus on hyvä asia. Sitten pärjääkin jo puhumalla.
Ihan peruskäytöstapoja ei opeteta kotona eikä myöskään päiväkodissa/koulussa. Puhutaan paljon ettei saa kiusata ketään, mutta ei opeteta kohteliasta kanssakäymistä muiden kanssa. Sosiaaliset taidot ovat hataria vanhemmilla ja päiväkodissa trendiksi on tullut tunnetaitojen opettaminen. Tunnetaidot on tietysti todella tärkeä asia opetella, mutta mielestäni sosiaaliset taidot ja henkisen väkivallan tunnistaminen olisi ensisijaisen tärkeää.
Esimerkkejä henkisestä väkivallasta lapsilla: Mä en sitte leiki sun kanssa jos ei leikitä sitä leikkiä mitä minä haluan--> kiristäminen.
Leikitään tänään kahdestaan eikä oteta ketään muuta meidän leikkiin-->ulkopuolelle jättäminen.
Toiselle nauraminen, suoraan oman negatiivisen mielipiteensä sanominen vaikka toisen piirustuksesta tai vaatteesta. -->nolaamista, vähättelyä.
Kuuntelematta ja vastaamatta jättäminen ns mykkäkoulu--> huomioimatta jättäminen on henkistä väkivaltaa.
Jne jne, näihin ryhmässä tapahtuviin henkisiin väkivallan tekoihin emme voi kotona vaikuttaa jos me emme saa päiväkodista tietoa. Mä haluaisin ainakin kuulla jos lapseni on vaikka kiristänyt toista lasta. Asiasta puhuttaisiin kotona. Lapseni kertoo usein kuinka toinen lapsi teki sitä ja tätä. Ja kysyn aina kerroitko aikuiselle ja toivon että asia on selvitetty päiväkodissa. Mutta toivoisin myös että asiasta kerrotaan kyseisen lapsen vanhemmille. Miten sitä lastaan voi opettaa toimimaan ryhmässä jos ei koskaan kotiin kantaudu tieto siitä miten lapsi päiväkodissa käyttäytyy. Ymmärrän että ajatuksena on että tilanteet hoidetaan päiväkodissa eikä joka päivä ole kiva antaa palautetta, että taas se sinun lapsesi ei ottanut leikkiin muita mukaan. Mutta jos se käytös on toistuvaa niin olisi ihan suotavaa vanhemmalle sanoa että lapsesi tekee tällaista toistuvasti voisitteko vielä kotonakin asiasta jutella. Ihan normaalia palautetta mielestäni. Ja ehkä jossain päiväkodissa näin toimitaankin, mutta minun lapseni pväkodissa ikävä kyllä ei.
Vierailija kirjoitti:
Pahinta on turvattomuuden tunne, jota aikuisten kädettömyys kasvattajina aiheuttaa lapselle. Suvussa on alle kouluikäinenlapsi, joka päättää itse kaikesta ja silti kiukuttelee koko ajan, ja ihmekö tuo. Noin pieni on ihan pihalla, kun hänellä ei ole rajoja. Jos hän halua tehdä jotain, niin sitten ei tarvitse, ellei ole ihan pakko. Eli ei mennä jonnekin, kun nyt ei ole ihan pakko. Ei tarvitse osallistua yhteisvalokuvaan mummon synttäreillä, koska ei halua tulla. Listaa voisi jatkaa äärettömiin.
Mä olen ihan käytännön kokemuksena huomannut, että lapsi saattaa reagoida voimakkaastikin pettymykseen, mutta kun olen vaan pitänyt pääni ja ollut rauhallinen ja jämpti mutta hellä niin lapsi sen rajun kiukkukohtauksen jälkeen on selvästi helpottunut ja silminnähden näyttää siltä kuin olisi turvassa. Jostain olen lukenut/kuullut että vaikka lapsi reagoi voimakkaasti jos ei saa valtaa niin lapsi kuitenkin kokee turvallisuuden tunnetta kun ei sitä saa ja rauhoittuu. Lapsille maailma on hämmentävä ja voin vaan kuvitella miltä lapsesta tuntuu kun on saanut vallan maailmassa mikä on hänelle vielä outo ja uusi. Miltä meistä aikuisista tuntuu esim töissä tms saada vastuu asiasta joka on meille tuntematon. Aika stressaavaa, vai mitä?
Otsikosta ajattelin että "joku äiti valittaa. Kaiken kurjinta on jossain fb-palstalla varhaiskasvattajat kun keskenään valittaa ja leimaa lapset aina rajattomiksi." ....Sitten luin aloituksen, tämä olikin varhaiskasvattaja itse.
Olen ollut muutamissa päiväkodeissa työssäoppimassa, enkä nähnyt näitä rajattomia. Lapsia joiden kanssa olin suoraan tekemisissä, oli kaikkiaan ehkä satakunta yhteensä. Koko joukosta kaksi lasta oli selkeästi nepsylapsia, toki ilman diagnooseja, sillä varhaiskasvatusikäisillä ei niitä yleensä vielä ole, jos liittyy keskittymiskykyyn. Kahdella muulla lapsella oli jonkunlainen tunne-elämän pulma, ainakin toisen äiti oli ollut vaikeasti masentunut synnytyksen jälkeen. Nämä lapset myös käyttäytyivät haastavasti. Mutta rajattomuutta se ei ollut.
Yhdessä ryhmässä oli sotilaallinen kuri, ja lapset pelkäsivät yhtä hoitajaa.
Vilkkaita oli, hassuttelevia, ihania lapsia. Rajattomaksi en tunnistanut ketään, ja nuo yhteensä neljä haastavasti käyttäytyvää lasta, ne saivat varhaiskasvattajat kiristelemään hermojaan, kun eivät totelleet. Toisen nepsyn äitiä arvosteltiin (selän takana) että huomasitko, kun se ei edes kieltänyt. Minulla on adhd-lapsi, ja itse tunnistin selkeästi, miksi ei kieltänyt; tilanne oli sellainen (varhaiskasvatuspalaveri) että jos äiti olisi kieltänyt - lapsi ei olisi totellut - äiti ei olisi voinut viedä kieltoaan ns loppuun asti ja viedä lasta vaikka pois tilanteesta. Kieltää voi vain, jos voi myös katsoa loppuun asti, että lapsi noudattaa kieltoa.
Palaverissa se ei onnistu.
Äiti valitsi sen, että nyt istutaan palaverissa. Kasvatuskeskustelut täytyy joskus vaan jättää myöhemmälle, tai toiseen hetkeen.
Omalla suppealla otannallani sanon varhaiskasvattajille, että kasvattakaapa omaa osaamistanne, miten opitte tunnistamaan lapset joilla on TUEN tarve. Ne eivät tarvitse äkseerausta, tai selän takana puhumista, vaan he tarvitsevat erilaista ohjausta arjessa kuin muut lapset.
Jos vanhempi on helisemässä sen ylivilkkaan tai uhmaikäisen kanssa, yrittäkääpä tukea sitä vanhempaa, älkää vain liuetko paikalta. Voisitte auttaa kotiinlähdössä tai kerätä kuivauskaapista kamat valmiiksi, kun äiti taistelee lapsen pukemisen kanssa. Kun te tiedätte, että se lapsi on haastava myös teidän ammattilaisten kanssa, mitäpä jos auttaisitte sitä äitiä/isää? Sekin kuuluu ammattiosaamiseenne - perheiden tukeminen kasvatustehtävässään.
Vanhemmuus ei ole nykypäivänä hukassa, vaan ihan päinvastoin. Vanhemmat eivät ole koskaan ennen olleet näin tiedostavia ja osallistuvia. Lasten fyysinen rankaisu on yksiselitteisesti kiellettyä. Lapsia kasvatetaan oikeasti hyvin. Lapsia kuunnellaan.
Päinvastoin, joku vanhempi voi suorittaa vanhemmuutta liiaksikin ja väsyä. Mutta hukassa se vanhemmuus ei ole. Vanhemmilla on tietoa, ja on myös halua noudattaa ohjeita ja tietoa.
Jep,näitä kurittomia lapsia näkee koulun jälkeen pihamaalla,kirosanat lentää roskien muodossa, musiikki ei ole musiikkia vaan hirveetä jotain hevimetallia yms karjuntaa, jotain seksuaali sävytteisiäkin "lauluja kuulee", kun saavat mopokortin ja mopon alkaa rälläköinti omakotitalo alueilla, myös koulunpihassa näihin törmää,,koskaan en ole niin paljon kirosanoja kuullut kuin mitä nykynuoriso sanelee,joka toinen sana vähintään tuntuu olevan h"lvetti,v"ttu, s""tana yms.
Vierailija kirjoitti:
Otsikosta ajattelin että "joku äiti valittaa. Kaiken kurjinta on jossain fb-palstalla varhaiskasvattajat kun keskenään valittaa ja leimaa lapset aina rajattomiksi." ....Sitten luin aloituksen, tämä olikin varhaiskasvattaja itse.
Olen ollut muutamissa päiväkodeissa työssäoppimassa, enkä nähnyt näitä rajattomia. Lapsia joiden kanssa olin suoraan tekemisissä, oli kaikkiaan ehkä satakunta yhteensä. Koko joukosta kaksi lasta oli selkeästi nepsylapsia, toki ilman diagnooseja, sillä varhaiskasvatusikäisillä ei niitä yleensä vielä ole, jos liittyy keskittymiskykyyn. Kahdella muulla lapsella oli jonkunlainen tunne-elämän pulma, ainakin toisen äiti oli ollut vaikeasti masentunut synnytyksen jälkeen. Nämä lapset myös käyttäytyivät haastavasti. Mutta rajattomuutta se ei ollut.
Yhdessä ryhmässä oli sotilaallinen kuri, ja lapset pelkäsivät yhtä hoitajaa.
Vilkkaita oli, hassuttelevia, ihania lapsia. Rajattomaksi en tunnistanut ketään, ja nuo yhteensä neljä haastavasti käyttäytyvää lasta, ne saivat varhaiskasvattajat kiristelemään hermojaan, kun eivät totelleet. Toisen nepsyn äitiä arvosteltiin (selän takana) että huomasitko, kun se ei edes kieltänyt. Minulla on adhd-lapsi, ja itse tunnistin selkeästi, miksi ei kieltänyt; tilanne oli sellainen (varhaiskasvatuspalaveri) että jos äiti olisi kieltänyt - lapsi ei olisi totellut - äiti ei olisi voinut viedä kieltoaan ns loppuun asti ja viedä lasta vaikka pois tilanteesta. Kieltää voi vain, jos voi myös katsoa loppuun asti, että lapsi noudattaa kieltoa.
Palaverissa se ei onnistu.
Äiti valitsi sen, että nyt istutaan palaverissa. Kasvatuskeskustelut täytyy joskus vaan jättää myöhemmälle, tai toiseen hetkeen.
Omalla suppealla otannallani sanon varhaiskasvattajille, että kasvattakaapa omaa osaamistanne, miten opitte tunnistamaan lapset joilla on TUEN tarve. Ne eivät tarvitse äkseerausta, tai selän takana puhumista, vaan he tarvitsevat erilaista ohjausta arjessa kuin muut lapset.
Jos vanhempi on helisemässä sen ylivilkkaan tai uhmaikäisen kanssa, yrittäkääpä tukea sitä vanhempaa, älkää vain liuetko paikalta. Voisitte auttaa kotiinlähdössä tai kerätä kuivauskaapista kamat valmiiksi, kun äiti taistelee lapsen pukemisen kanssa. Kun te tiedätte, että se lapsi on haastava myös teidän ammattilaisten kanssa, mitäpä jos auttaisitte sitä äitiä/isää? Sekin kuuluu ammattiosaamiseenne - perheiden tukeminen kasvatustehtävässään.
Vanhemmuus ei ole nykypäivänä hukassa, vaan ihan päinvastoin. Vanhemmat eivät ole koskaan ennen olleet näin tiedostavia ja osallistuvia. Lasten fyysinen rankaisu on yksiselitteisesti kiellettyä. Lapsia kasvatetaan oikeasti hyvin. Lapsia kuunnellaan.
Päinvastoin, joku vanhempi voi suorittaa vanhemmuutta liiaksikin ja väsyä. Mutta hukassa se vanhemmuus ei ole. Vanhemmilla on tietoa, ja on myös halua noudattaa ohjeita ja tietoa.
Taas näitä jotka ei koskaan näe tai kuule mitään anna kun arvaan: oma lapsesi on näitä kurittomia ja väkivaltaisia joihin ei sana ei ei millään tehoa, ja annat kasvaa pellossa koska ei voi rajoittaa muuten tulee paha mieli!
Vierailija kirjoitti:
Joskus on ollut niinkin että kuria tarvittaisiin siellä varhaiskasvatuksessa. Meillä kävi niin että lapsesta alkoi hoitajat puhumaan että on hankala ja uhmaa. Kotona tälläistä ei näkynyt. Tuokin loppui kun kerran sattui hoitaja joka suuttui sopivasti ja teki lapselle selväksi että tuo loppuu nyt. Sen jälkeen ei mitään ongelmia.
Saman huomasi kun lasta kiusattiin koulussa, eihän siellä muuta tehdä kuin puhuta. Ja se puhekkin on niin pehmeää että en ihmettele ettei lapset ota sinä minään.
Täysin samaa mieltä. Jotkut varhaiskasvatuksessa/kouluissa työskentelevät tuntuvat myös ajattelevan, että vanhempien pitäisi lähettää heille sellaisia lapsia jotka vain istuskelevat paikallaan jotta itse pääsevät työssään mahdollisimman helpolla. Älytöntä sinänsä koska vanhemmat voi pitää yllä järjestystä vain vapaa-ajalla ja hoitopaikoissa ja kouluissa se on sitten opettajien yms. vastuulla. Sekin vielä että nykyään myös liian hiljainen lapsi saattaa herättää negatiivisella tavalla huomiota, helposti näidenkin kohdalla ajatellaan että jotain täytyy olla vialla. Odotukset lapsia kohtaan on tavallaan aika korkeat kun odotetaan että ovat toisaalta rohkeita ja reippaita mutta liian innokas ja äänekäs ei kuitenkaan saa olla.
En sano etteikö myös puutteellista vanhemmuutta voisi olla, mutta on hyvä muistaa ettei lapsen käytös päiväkodissa tai koulussa välttämättä kerro vanhemmista tai kotioloista yhtään mitään vaan voi liittyä esim. levottomaan ilmapiiriin tai työntekijän omaan vaikutukseen. On ammatillista laiskuutta ajatella että kaikenlainen ei-toivottu käytös olisi vanhempien aiheuttamaa.
En jaksa koko viestiketjua lukea, mutta jos joku ap:n tavoin ajatteleva huomaisi kommenttini. Meidän lapset oli toki omapäisiä, mutta löydettiin keinot, jolla saatiin päivät sujumaan. Päivähoidossa se ei jostain syystä toiminut ja aina meitä syytettiin rajattomuudesta, vaikka se ei pitänyt paikkansa. Myönnän, että itse pidin päiväkodin henkilökuntaa epäpätevänä, kun eivät meidän lapsien kanssa muka pärjänneet, vaikka itse pärjäsimme.
Myöhemmin meille on tullut noita nepsydiagnooseja kasa ja asiat loksahti paikalleen. Me emme olleet rajattomia, eikä päiväkodin henkilökunta ollut epäpätevä, paitsi nepsyominaisuuksien tunnistamisessa. Vertaistuessa olen ymmärtänyt, että aika moni näistä "rajattomista" lapsista on nepsyjä. Mutta koska meillä Suomessa on niin älyttömän huonot tukitoimet, ei paraskaan ammattilainen liian vähäisin resurssein voi mitään.
Mutta se ei ole vanhempien, eikä lasten vika.
#näenepsy
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otsikosta ajattelin että "joku äiti valittaa. Kaiken kurjinta on jossain fb-palstalla varhaiskasvattajat kun keskenään valittaa ja leimaa lapset aina rajattomiksi." ....Sitten luin aloituksen, tämä olikin varhaiskasvattaja itse.
Olen ollut muutamissa päiväkodeissa työssäoppimassa, enkä nähnyt näitä rajattomia. Lapsia joiden kanssa olin suoraan tekemisissä, oli kaikkiaan ehkä satakunta yhteensä. Koko joukosta kaksi lasta oli selkeästi nepsylapsia, toki ilman diagnooseja, sillä varhaiskasvatusikäisillä ei niitä yleensä vielä ole, jos liittyy keskittymiskykyyn. Kahdella muulla lapsella oli jonkunlainen tunne-elämän pulma, ainakin toisen äiti oli ollut vaikeasti masentunut synnytyksen jälkeen. Nämä lapset myös käyttäytyivät haastavasti. Mutta rajattomuutta se ei ollut.
Yhdessä ryhmässä oli sotilaallinen kuri, ja lapset pelkäsivät yhtä hoitajaa.
Vilkkaita oli, hassuttelevia, ihania lapsia. Rajattomaksi en tunnistanut ketään, ja nuo yhteensä neljä haastavasti käyttäytyvää lasta, ne saivat varhaiskasvattajat kiristelemään hermojaan, kun eivät totelleet. Toisen nepsyn äitiä arvosteltiin (selän takana) että huomasitko, kun se ei edes kieltänyt. Minulla on adhd-lapsi, ja itse tunnistin selkeästi, miksi ei kieltänyt; tilanne oli sellainen (varhaiskasvatuspalaveri) että jos äiti olisi kieltänyt - lapsi ei olisi totellut - äiti ei olisi voinut viedä kieltoaan ns loppuun asti ja viedä lasta vaikka pois tilanteesta. Kieltää voi vain, jos voi myös katsoa loppuun asti, että lapsi noudattaa kieltoa.
Palaverissa se ei onnistu.
Äiti valitsi sen, että nyt istutaan palaverissa. Kasvatuskeskustelut täytyy joskus vaan jättää myöhemmälle, tai toiseen hetkeen.
Omalla suppealla otannallani sanon varhaiskasvattajille, että kasvattakaapa omaa osaamistanne, miten opitte tunnistamaan lapset joilla on TUEN tarve. Ne eivät tarvitse äkseerausta, tai selän takana puhumista, vaan he tarvitsevat erilaista ohjausta arjessa kuin muut lapset.
Jos vanhempi on helisemässä sen ylivilkkaan tai uhmaikäisen kanssa, yrittäkääpä tukea sitä vanhempaa, älkää vain liuetko paikalta. Voisitte auttaa kotiinlähdössä tai kerätä kuivauskaapista kamat valmiiksi, kun äiti taistelee lapsen pukemisen kanssa. Kun te tiedätte, että se lapsi on haastava myös teidän ammattilaisten kanssa, mitäpä jos auttaisitte sitä äitiä/isää? Sekin kuuluu ammattiosaamiseenne - perheiden tukeminen kasvatustehtävässään.
Vanhemmuus ei ole nykypäivänä hukassa, vaan ihan päinvastoin. Vanhemmat eivät ole koskaan ennen olleet näin tiedostavia ja osallistuvia. Lasten fyysinen rankaisu on yksiselitteisesti kiellettyä. Lapsia kasvatetaan oikeasti hyvin. Lapsia kuunnellaan.
Päinvastoin, joku vanhempi voi suorittaa vanhemmuutta liiaksikin ja väsyä. Mutta hukassa se vanhemmuus ei ole. Vanhemmilla on tietoa, ja on myös halua noudattaa ohjeita ja tietoa.
Taas näitä jotka ei koskaan näe tai kuule mitään anna kun arvaan: oma lapsesi on näitä kurittomia ja väkivaltaisia joihin ei sana ei ei millään tehoa, ja annat kasvaa pellossa koska ei voi rajoittaa muuten tulee paha mieli!
"Anna kuin arvaan"? Ei sinun tarvitse arvata, jos luit tekstini. Kirjoitin, että itselläkin on kokemusta päiväkotimaailmasta, ja meillä yksi lapsista on nepsylapsi. Ei sun tarvi arvailla yhtään mitään. Muut lapsemme käyttäytyvät nätisti, nepsyllä on siinä vaikeuksia, tarvitsee adhd-lääkkeen ja aikuisen ohjaamaan.
Kerroin, etten nähnyt rajattomia lapsia opiskeluaikoina, ja eri paikoissa olevat "haastavat" neljä lasta sain toimimaan ja kuuntelemaan ihan hyvin, kun heidät kohdattiin heidän tasollaan (nepsyillä ja traumataustaisilla lapsilla tunnetaidot on ikäisiään jäljessä, yleensä). Ja kun heidät kohdattiin yksilöinä, kahdenkesken, he pystyivät kuuntelemaan.
Ryhmälle annettu ohje menee tällaisilta haastavilta ohi, ja tekevät sitten ihan jotain muuta, kuin mitä ryhmälle sanottiin.
Tällaisten asioiden huomioonottaminen ei pitäisi olla ylivoimaista kenellekään, joka työskentelee varhaiskasvatuksessa. Mutta kokemuksesta tiedän, että lähihoitajakoulutuksessa ei lapsen käytökseen, kasvatukseen saatika erityispiirteisiin paneuduta. Pääpaino on lapsen kasvulla, ravinnolla, somaattisilla sairauksilla, ulkoilun ja liikunnan merkitys yms asiat. Ei henkinen puoli, ei kasvatus.
Päiväkodeissa en myöskään tavannut ainuttakaan lastenhoitajaa, joka olisi nähnyt oireiden viittavan mihinkään muuhun kuin "rajattomuuteen". Lastentarhanopettajat ja etenkin erkkaopet, ovat eri juttu, heillä oli osaamista, mutta eivät ole koko päivää ryhmissä.
Vierailija kirjoitti:
En jaksa koko viestiketjua lukea, mutta jos joku ap:n tavoin ajatteleva huomaisi kommenttini. Meidän lapset oli toki omapäisiä, mutta löydettiin keinot, jolla saatiin päivät sujumaan. Päivähoidossa se ei jostain syystä toiminut ja aina meitä syytettiin rajattomuudesta, vaikka se ei pitänyt paikkansa. Myönnän, että itse pidin päiväkodin henkilökuntaa epäpätevänä, kun eivät meidän lapsien kanssa muka pärjänneet, vaikka itse pärjäsimme.
Myöhemmin meille on tullut noita nepsydiagnooseja kasa ja asiat loksahti paikalleen. Me emme olleet rajattomia, eikä päiväkodin henkilökunta ollut epäpätevä, paitsi nepsyominaisuuksien tunnistamisessa. Vertaistuessa olen ymmärtänyt, että aika moni näistä "rajattomista" lapsista on nepsyjä. Mutta koska meillä Suomessa on niin älyttömän huonot tukitoimet, ei paraskaan ammattilainen liian vähäisin resurssein voi mitään.
Mutta se ei ole vanhempien, eikä lasten vika.#näenepsy
Tämä. Adhd:sta on puhuttu vaikka kuinka kauan, ja muitakin nepsyjä on, autismin koko kirjo, kehityksellinen kielihäiriö... aivan hyvin voi sanoa päiväkodin henkilökuntaa epäpäteväksi, jos pitivät käytöstä vain rajattomana. Heidän kuuluu tunnistaa lapsen tuen tarpeet ja ohjata avun pariin. Yksinkertaisesti vain kuuluu työhön. Jos eivät ole mitenkään tunnistaneet, ohjanneet teitä esim perheneuvolaan, erityisopea konsultoineet, niin he olivat epäpäteviä.
Varhaiskasvatuksen yksi tärkeä osa-alue on se, että lapsi saadaan sieltä ohjattua ajoissa tuen pariin, ennen eskaria, ennen koulua.
Kyllä sen saa sanoa, jos joku ei työtään tee kunnolla, muuten ei mikään muutu. t, lastenhoitajan pätevyys itselläkin
Nykyajan lastensuojelulait on muutettu aivan väärinpäin, niin että lapset ovat kuninkaita ja saavat tehdä mitä huvittaa, vanhemmat ovat jo valmiiksi rikollisia kun tekevät lapsia. Kukaan ei halua edes hankkia mitään lapsia kun lapsista tehdään kuninkaita. Antakaa vanhemmille välineet lasten rankaisemiseen. Ei ihminen mitään puhetta usko, laitetaan ne rikollisetkin vankilaan.
Vierailija kirjoitti:
Joissakin perheissä 2v määrää mitä syödään, milloin lähdetään hoidosta, kaupasta, kyläpaikasta jne. Mitäköhän se on sit 10v päästä?
Kova pettymys jatkossa kun maailma ei pyörikään hänen mielihalujensa mukaan.
Joka vitsaa säästää se lastaan vihaa.
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan lastensuojelulait on muutettu aivan väärinpäin, niin että lapset ovat kuninkaita ja saavat tehdä mitä huvittaa, vanhemmat ovat jo valmiiksi rikollisia kun tekevät lapsia. Kukaan ei halua edes hankkia mitään lapsia kun lapsista tehdään kuninkaita. Antakaa vanhemmille välineet lasten rankaisemiseen. Ei ihminen mitään puhetta usko, laitetaan ne rikollisetkin vankilaan.
Mulla puoliso puhuu lasun tekemisestä, kun naapurissa joskus huudetaan pikkulapsille. Itse en sillä perusteella vielä lähtisi ilmoittamaan mitään... vähän tyhmältä tuntuisi puuttua tuolla tavalla toisten elämään, kun ei oikeasti tiedä mitä siellä tapahtuu.
Täytyy muistaa että monilla vanhemmilla on mt-ongelmia, monenlaista problematiikkaa taustalla. Siis oikeasti tosi monilla. Osa ei jaksa olla omien lastensa kanssa ollenkaan. Kun ei jakseta kasvattaa lapsia, niin heidän kanssaan elämisestä tulee luonnollisesti vielä vaikeampaa. Valitettavasti varhaiskasvatus ei pysty kuitenkaan tekemään ihmeitä. Jos olisi riittävästi resursseja, niin tilanne olisi vähän parempi. Mutta kyllä se vaan niin on, että pääkasvatusvastuu säilyy kodeilla, etenkin kun monessa paikassa varhaiskasvatus on tosi pahassa ahdingossa.
Vierailija kirjoitti:
Täytyy muistaa että monilla vanhemmilla on mt-ongelmia, monenlaista problematiikkaa taustalla. Siis oikeasti tosi monilla. Osa ei jaksa olla omien lastensa kanssa ollenkaan. Kun ei jakseta kasvattaa lapsia, niin heidän kanssaan elämisestä tulee luonnollisesti vielä vaikeampaa. Valitettavasti varhaiskasvatus ei pysty kuitenkaan tekemään ihmeitä. Jos olisi riittävästi resursseja, niin tilanne olisi vähän parempi. Mutta kyllä se vaan niin on, että pääkasvatusvastuu säilyy kodeilla, etenkin kun monessa paikassa varhaiskasvatus on tosi pahassa ahdingossa.
Tämä. On paljon vanhempia, jotka eivät jaksaisi olla lastensa kanssa ollenkaan. Pesevät kätensä kaikesta kasvatustyöstäkin samalla.
Sitten on vielä ne huonosti käyttäytyvät naapurin lapset, jotka tunkevat kylään ja alkavat riehua ja metelöidä. Kun asiasta huomauttaa, saa vihat niskoilleen. Siitä perheestä ei tyyliin kukaan enää edes tervehdin vastaantullessa.
Tällaista on valitettavasti tapahtunut muutaman naapurinlapsen kanssa. Käytös on oikeasti ollut tosi levotonta ja tolkutonta meillä käydessä. Omat lapsenikin ovat olleet tosi kiusaantuneita eivätkä ole halunneet leikkiä näiden levottomasti käyttäytyvän lasten kanssa. Ilmeisesti näiden lasten vanhemmat eivät usko tätä.
Oikeasti olemme niin psyykkisesti sekaisin etteivät ihmiset, eli vanhemmat, osaa sen väkivallan sijaan tehdä yhtään mitään. He ovat itse omien vanhempiensa kasvatustyylin (välinpitämättömyys, henkinen väkivalta) tuloksena vain ylisuorittavia hermovaurioisia addiktoituneita reppanoita.
Meillä on heikko itsetunto emmekä ole oikeasti hyviä vahvoja johtajia, varsinkaan lapsillemme, sillä emme osaa kontrolloida edes itseämme. Miten sellainen ihminen muuttuisi hyväksi kasvattajaksi lapselleen? Lisäksi normaali sosiaalinen elämä, jossa altistumme lapsina kasvatustyylimme vuoksi monenlaisille persoonille ja esikuvamaisille aikuisille puuttuu täysin, tai ne tulevat keinotekoisesti TV:stä. Monella on vain oma perhe ja stressaava mielipuolisen kokoiseksi paisunut ryhmä perseilijöitä kun ne menevät varhaiskasvatuslaitokseen. Ei ole minkäänlaista oikeaa autenttista yhteisöä kasvattamassa lasta. Nämä lapset ovat eri tavalla emotionaalisesti hylättyjä kuin me vanhemmat olemme.