Mies 29v + 1v miettii; kylläpä vähän masentaa taas

Vierailija

17.06.2015 | 02:54

Pistin tuossa uuden harrastuksen käyntiin, joka on aika naisvaltainen ja eilen jopa kirjoitin sellaisen hauskan lappusen, joka sisälsi epäsuoran aloitteen, mutta ei ollut tilaisuutta antaa sitä kenellekään. En nähnyt hymyjä, kuullut innostuneita moikkauksia tai oikeastaan edes kohteliaisuustervehdyksiä ja kaikki näytti jotenkin valjulta; myös naiset, jotka olisivat voineet keksiä keskusteltavaa paremmin kuin minä. Sitten paluumatkalla kotiin hyräilin semmoista uskonnollista muistolaulua, jota kuuntelin joskus parisen vuotta sitten, kun koirani lopetettiin. Tunteja ennen sitä surin vähän yksinäisyyttäni sängyssä ja ehkä itkin ihan vähän, vaikka kyyneelet tulivat tyypilliseen tapaan onnenhetkistä fantasioidessa, joka tuntuisi olevan paras tapa suggeroida ne ulos. Ehkä jopa siinä ohimenevässä ja täysin yksityisessä hetkessä oli jonkinlaista häpeää ja vaikeutta heittäytyä siihen omaan fantasiaan, peläten sen olevan jotenkin liian 'huono' kenellekään kuvailtavaksi ja toteutettavaksi. Tämä riittämättömyyden tunne pysyy kiinni ja mikään muu saavutus ei sitä hävitä, koska "taso" ei siltikään riitä siihen, että jonkinlaista huomiota tulisi. Mitä vain saavuttaakin, niin aina kuitenkin saa tuntea olevansa liian huono, koska yksinäisyys on vakio. Aina kun sitten saavutan jotain, voin jotenkin kuvitella menneisyyden tai tulevaisuuden kiusaajan sieluni silmin vähättelemässä sitä ja keksimällä asiasta jotakin kritisoitavaa; joko olisin liian monipuolinen (en osaa mitään kunnolla, joten huono) tai sitten liian fiksaantunut johonkin yhteen asiaan (ei tarpeeksi monipuolinen). Jollakin tavalla taistelen sitten koko ajan sitä omassa tajunnassa kummittelevaa kiusaajaa vastaan, jota ei enää ole konkreettisesti olemassa, mutta jolle minun pitää todistaa kykyni.

Kävin vielä kirjastossa etsimässä seuraa, mutta sielläkään ei ollut mitään.

Paljon myöhemmin päätin sitten lähteä ulos. Ennen tätä vedin voimaharjoitukset omassa olohuoneessa, jonne jäi tilapäinen hienhaju ja vakuutti minut siitä, että vieraita ei ainakaan pian kannattaisi ottaa. Hamsterini oli myös epätavallisen aktiivinen ja kiinnostunut ympäristöstä, sillä se tuli katsomaan, kun tanssin häkin lähettyvillä äänettömästi. Ulkona ollessa keksin uuden ajanvietatavan; sanakirjan lukeminen. Minun ei siis tarvitsisi vain hörppäillä lasista kuin jonkun videopelin taustahahmo, joka toistaa koko ajan samaa liikettä. Ajattelin voivani ottaa joka päivä eri sanakirjan mukaan ja viisastua.

Baarissa katsoin erästä naista kasvoihin ja minusta tuntui kuin hän olisi jotenkin kavahtanut katsettani, koska hän oli epävarman näköinen. Jäin sitten vielä vähäksi aikaa ja naisen kaveri meni pois. Kun lähdin pois ja katsoin taas hänen suuntaansa, hänkin oli kääntynyt katsomaan minua täsmälleen samalla hetkellä ja näytti jopa kiinnostuneelta, mutta en enää kehdannut vaihtaa suuntaa takaisin häntä kohti. En oikein voinut kuvitella hänen olevan kiinnostunut minusta, koska olin jo tuntenut itseni enemmän tai vähemmän torjutuksi tänään aiemmin. Sen lisäksi en osannut lukea sitä, minkälainen ihminen hän oikein oli (tosin kuuntelin juttuja vähän ja ne kuulostivat melko kivoilta). Olen ajatellut tästä lähtien lähestyä myös semmoisia, jotka näyttävät äkkiseltään liian kauniilta tai joissa ei ole mitään yhdistävää pikkuseikkaa, kuten silmälaseja. Tämä siitä syystä, että olen huomannut valjujen naisten olevan jopa vaikeampia lähestyttäviä ja olen joskus saanut huomiota niiltä muilta. Olenkin ehkä tähdännyt liian "alas" ihan turhaan ja keskittynyt vääriin ulkonäköseikkoihin, sen sijaan, että olisin miettinyt tarkemmin sitä, mikä minua itseäni voisi miellyttää. Tosin viime aikoina silmäni on jotenkin kehittynyt ja pystyn esim.tunnistamaan kylmät ja tapittavat silmät lasien takaa ja tiedän, että kohde on varmasti ihan eri maailmoissa kuin minä.

Nyt menen nukkumaan.

-Mies 29v + 1v-

Vastaa

Tapahtumat

Mies 29v + 1v miettii; kylläpä vähän masentaa taas

Kommentit (31)