Asia mistä sinua syytettiin lapsena vaikka olit syytön

Akvaarioon tuli iso särö, onneksi ei kuitenkaan vuotanut.

En tiedä kuka sen sai aikaiseksi, mutta edelleen sitä en rikkonut. Muistan ne huudot ja etusormen heilauttelua kasvon edessä.

Olin silloin 4 vanha. Meillä isä kasvatti huutamalla.

Vanhempani löysivät siskoni tupakat ja hän valehteli niiden olevan minun. Aikuisena sitten kerroin, että en valehdellut lapsena vaan ne tosiaan oli siskon vaikka minä sain rankut ja muut. 

Olin noin kymmenenvuotias kun äitini sanoi minulle että on mun syytä et hänelle ja isälle tuli avioero. En tänä päivänäkään voi ymmärtää mikä saa aikuisen päästämään jotain tuollaista suustaan.

Avioeroa haki äiti itse sen jälkeen kun oli alkanut vehdata työkaverinsa kanssa.

Isoäiti syytti et olin kirjoittanut ruman asian puiston penkkiin jolla istuimme. Eihän minulla ollut kynää eikä tilaisuutta kirjoittaa enkä ikimaailmassa olisi osannut kirjoittaa sellaista tekstiä, olin noin 10-vuotias. Intin etten ole kirjoittanut sitä mutta isoäiti ei uskonut.

Vierailija kirjoitti:

Jatkan vielä, kauheasti pulpahti muistoja mieleen.

Olin lievästi ylipainoinen kuudesluokkalainen. Terveystarkastuksessa terkkari oli kirjoittanut paperiini "Reipas tyttö!", paperissa myös tiedot painon ja pituuden suhteesta jne. Kotona äitipuoli kiehui raivosta ja minun itkuun asti tivasi MINULTA syytä sille miksi kaksi nuorempaa velipuolta olivat terveystarkastuksessa saaneet jotkut maininnat vaikeasta ylipainosta ja minua kehuttiin reippaaksi. Sain kotiarestia ja menetin jonkun tavaran.

Velipuoli oli joutunut koulun jälkeen jäämään läksykerhoon tekemään rästiin jääneitä tehtäviä. Siis omia tekemättömiä läksyjään. Jälleen minun piti perustella, miksi Hänen Poikansa joutuu kärsimään, vaikka minä en ollut edellisellä viikolla osannut jotain matikan tehtävämonistetta kokonaan. Raivoaminen jatkui niin kauan, kunnes äitipuoli soitti _minun_ opettajalleni joskus kahdeksalta illalla ja tivasi vastauksia. Rangaistukseksi sain äitipuolen itsensä tekemän matikan tehtäväpaperin, jonka parissa itkeskelin pari iltaa.

Yksi kerta meillä oli hiihtoa liikuntatunnilla, mutta isä oli aamulla käskenyt jättämään sukset kotiin, koska "siellähän on pelkkää loskaa". En osannut pitää puoliani eli en uskaltanut kertoa tästä opettajalle, joten pettajalta tuli viesti kotiin, että lapsella ei ollut liikuntavarusteita mukana. Rangaistukseksi minulta vietiin piirustusvälineet pois, koska tietenkin rakkaan harrastuksen menettäminen parantaa kiinnostusta koulunkäyntiä kohtaan.

Realistinen kuvaus uusperhearjesta. 

 

Olin aina ' se vaikea lapsi'. Todellisuudessa olin herkkä ja olen vieläkin; reagoin pienenä vanhempieni kireyteen ja kokemaani seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

En ole pitänyt yhteyttä perheeseeni vuosikausiin.

Jouduin hoitamaan pikkusiskoani koulun jälkeen. Kerran sain hänet päiväunille, kun kärsivällisesti luin ja lauleskelin lähes tunnin. Sitten pääsin tekemään läksyjäni. Enpä huomannut, kun veljeni oli pihalle mennessään jättänyt talomme ulko-oven raolleen. Äitini oli pyykillä ja aina silloin erityisen kiukkuinen. Äkkiä hän hyökkäsi kimppuuni ja alkoi syytellä minua oven jättämisestä auki. Retuutti ja vimmoissaan hakkasi minua nyrkillään päähän, että korvat vain soivat. Ei siinä edes selittelyt auttaneet ja pakenin kauhuissani yläkertaan, ettei henki olisi mennyt. Olin usein näiden raivonpurkausten kohde. Kiltteyskään ei auttanut.

Kiusaamisesta. Päiväkodissa eräs samanikäinen tyttö kiusasi ja ärsytti minua, ja "järjesti" niin, että minä näytin aina syylliseltä. Esimerkiksi kerran hän heitti hiekkalaatikolla hiekkaa silmiini, ja kun löin häntä, alkoi huutaa kuin sumusireeni ja kiinnitti lähimmän hoitajan huomion. Sen jälkeen tuo tyttö alkoi aina järjestää temppujaan tuon saman hoitajan nähden, jolloin teki minusta kiusaajan hänen silmissään. Muistan, että hoitaja suhtautuikin minuun aina todella vihaisesti (myös noiden tilanteiden ulkopuolella), mutta hän oli muistaakseni harjoittelija, eikä onneksi ollut paikassa töissä kovin pitkään.

Oma tätini oli töissä samassa päiväkodissa ja on kertonut minulle myöhemmin, että kyseinen tyttö kiusasi muitakin, ja vaikka esitti aina viatonta, suurin osa paikan aikuisista onneksi näki hänen lävitseen. Pienessä kaupungissa kun asutaan, törmään tuohon henkilöön silloin tällöin nyt aikuisenakin ja meillä on yhteisiä tuttuja. On kuulemma edelleen häijy ja kiero kuin korkkiruuvi.

Mun syy kun isoveli aina kiusas mua....

Vanhempani riitelivät usein, kun olin murrosikäinen.  En edes tiedä, mistä torailu johtui. Yritin silloin pysyä poissa näkyviltä ja olin muutenkin omissa oloissani mahdollisimman paljon. Satuin kerran kysymään äidiltäni, miksi he riitelevät, ja vastauksena oli:sinä olet syypää. Miksi, sitä en vieläkään tiedä. Muita sisaruksia ei syytetty.

Vierailija kirjoitti:

Kiusaamisesta. Päiväkodissa eräs samanikäinen tyttö kiusasi ja ärsytti minua, ja "järjesti" niin, että minä näytin aina syylliseltä. Esimerkiksi kerran hän heitti hiekkalaatikolla hiekkaa silmiini, ja kun löin häntä, alkoi huutaa kuin sumusireeni ja kiinnitti lähimmän hoitajan huomion. Sen jälkeen tuo tyttö alkoi aina järjestää temppujaan tuon saman hoitajan nähden, jolloin teki minusta kiusaajan hänen silmissään. Muistan, että hoitaja suhtautuikin minuun aina todella vihaisesti (myös noiden tilanteiden ulkopuolella), mutta hän oli muistaakseni harjoittelija, eikä onneksi ollut paikassa töissä kovin pitkään.

Oma tätini oli töissä samassa päiväkodissa ja on kertonut minulle myöhemmin, että kyseinen tyttö kiusasi muitakin, ja vaikka esitti aina viatonta, suurin osa paikan aikuisista onneksi näki hänen lävitseen. Pienessä kaupungissa kun asutaan, törmään tuohon henkilöön silloin tällöin nyt aikuisenakin ja meillä on yhteisiä tuttuja. On kuulemma edelleen häijy ja kiero kuin korkkiruuvi.

Jotkut oikeasti syntyy tuollaisina. Mulle sattui 2-luokalla samanlainen korkkiruuvi omalle kohdalle. Tuli luokallemme ja huomasi minut koska oli paljon kavereita ja muutenkin luokassa hyvä henki. Keräsi kaikki nämä kaverit puolelleen väittämällä että minä olin heistä puhunut pahaa. Yksitellen kaikki meni siihen "hoviin", ja lopulta minua kiusattiin 5 vuotta eri opettajien nenän alla. Opin olemaan reagoimatta koska jos niin tein, näytin siltä joka aiheuttaa ongelmia. Sellaista on hiljainen ja ovela kiusaaminen.

Yhden kerran kuudennella luokalla tämä tyttö oli saanut hoviinsa todellisen hölmöläisen, joka ei tajunnut että sen kiusaamisen tulee tapahtua huomaamattomasti. Tämä uusi tulokas sitten repäisi repustani kun oltiin matkalla koulusta kotiin. Olin ollut siihen asti hiljainen hiirulainen, mutta jotenkin siinä kohtaa keitti yli kaikki se vuosien kiusa, kun vihdoin käytiin suoraan käsiksi. Vaistonvaraisesti kiskaisin reppua repinyttä tyttöä niskasta ja hän räpiköi pienen matkaa eteenpäin sen kiskaisun voimasta. Joku minussa petti ja juoksin räpiköivän perään ja työnsin tien sivussa olleen lumipenkan yli ojaan. Ojassa oli vähän jäätä ja alla virtaava vesi, ei mitenkään syvä mutta tarpeeksi että tyttö kastui.

Jouduin tästä rehtorin puhutteluun, vanhempani kutsuttiin koululle ja siellä keskusteltiin siitä miten minä kiusaan muita. 5 vuotta kiusattuna olemista hiljaa, ja minä "kiusaan muita"! Tämän valheen laittoi tietysti alulle se korkkiruuvi jolla oli hovi ympärillään. Mikä yksi ihminen on sanomaan viittä - kuutta vastaan. Rangaistuksen sain. Ja koston kiusaajilta, jotka kasteli vesipullolla minut märäksi seuraavalla koulumatkalla.

Pikkuveljeni alkoi monesti huutaa "tikko lyö! Tikko lyö eikä päättä keinuun!" Ja iskä tai äiti ampaisi pihalle komentamaan, ettei pieniä saa lyödä ja päästäpä pikkuveli keinuun kun löit. Aloin sitten oikeasti hakkaamaan sitä aina kun huusi, että "tikko lyö!". Siihen vanhemmat sanoivat, että ei saa lyödä pieniä, mutta ei kauan tarvinnutkaan.

Isä kehui aina että kaikkea on varaa ostaa, saa syödä sitä mitä haluaa ja pukea päälle mitä haluaa. Silti syytti minua aina siitä jos jääkaapista puuttui ruokaa. "Täällä on joku pe:_rke leen hiiri".

Vahinkolapsi, kaiken pahan alku ja juuri. 

Minä ja veli on tiedetty ihan pienestä asti, että me oltiin vahinkoja. Se ei vielä tuntunut miltään, mutta siitä pahoitin mieleni, kun äitini sanoi siskolleen, miten lapset pilaavat oman elämän. Olin silloin alle kouluikäinen, istuin äidin vieressä ja tulin kuulemastani todella surulliseksi.

Olin kaverisynttäreillä naapurissa. Siellä leikittiin hyppyleikkiä ja yksi vieraista, sankareiden (kaksoset) serkkutyttö tippui omaa syytään ja alkoi itkeä. Kun aikuinen tuli paikalle syytti tuo serkku, että tönäisin, ja olin kuitenkin ollut huoneen toisella laidalla. En tönäissyt. Sankarit yhtyivät serkkunsa syytökseen ja minulle aikuisen huudot ja passitus kotiin. Tapahtumasta on aikaa n. 43 vuotta mutta muistan sen kuin eilisen. 

Niin että H ja H, en tönäissyt ketään sieltä kerrossängyn laidalta alas.

Ala-asteella leirikoulussa löysin rannalta hienon kiven. Se oli suuri ja ihan taivaansininen ja siinä meni juovia. Näytin kiven kaverilleni, joka ihasteli sitä. Laitoin kiven takaisin viereeni ja jatkoin hiekan kaivamista. Jonkin ajan päästä kaverini tuli opettajamme kanssa hietikolle ja opettaja selitti minulle että toisten omaa ei saa ottaa. Sitten "kaverini" otti tuon kiven ja meni kertomaan kaikille muille miten olin hylännyt kiven tai antanut sen hänelle ja alkanut sitten vaatia sitä takaisin. Piti kauheaa meteliä jokaiselle joka oli kuulolla.

En osannut siihen sitten sanoa mitään. Kivi oli joka tapauksessa mennyttä, joten mitä olisi pitänyt sanoa? Muut vihasivat minua koko lopun leirikoulun ajan. Juu, näin helppoa on sosiaalipolitiikka ala-asteella.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ollut lapsesta saakka nenä tukossa, joka ilmeisesti aiheutti liman valumista kurkkuun. Hengitin usein suun kautta, olen vasta aikuisena ymmärtänyt, ettei tuo ole normaalia. Kuitenkin, kun kaoin jatkuvasti limaa kurkustani lapsena, etenkin nukkumaan käydessä, niin sain huutoa, että pitää lopettaa, että muut voi nukkua. En pystynyt lopettamaan, koska tuntui, että tukehdun limaan. Yritin kertoa, että kurkussani on limaa, mutta vanhempien mukaan ei siellä mitään ole. Asiaa ei tutkittu, pistettiin vain psyykkisen ahdistukseni piikkiin. Lisäksi mulla oli paljon psyykkistä oireilua, josta mulle huudettiin ja oltiin vihaisia, vaikka en voinut asialle mitään. Olin hyvin arka ja kiltti lapsi, yritin parhaani mukaan tehdä kaiken oikein, ettei mulle suututtaisi.

Ihan kamalia kokemuksia kyllä teillä muillakin, surullista.

Kummallista, että lapsen sairautta pidettiin häiriönä. Minulla oli usein korvasärkyä ja jouduin aina pyytämään isääni laittamaan lääkettä korvaan. Isäni ei valittanut tästä koskaan, vaikka välistä teki kahtakin työtä. Äitini oli kotirouva, eikä halunnut puuttua asiaan. Pikemminkin suuttui, jos valitin. Olimme kerran kylässä, ja minulla alkoi siellä hirveä korvasärky. Käskettiin olemaan vaan hiljaa. Yöllä itkin äänettömästi kivuissani, mutta sekin kuulemma häiritsi äitiäni. Valitti sitten sisarelleen, ettei mokoman takia saanut nukuttua. Puheissaan olin aina se Mokoma, muita sisaruksia sitten kehui oikein nimeltä. 

Olin alle 5-vuotias ja matkustimme setäni autolla. Hän ajoi ja jouduin istumaan etupenkillä isäni sylissä tilan puutteen takia. Yhtäkkiä setäni alkoi syytellä minua, että minulta oli päässyt paukku autossa. Takapenkillä istuvat äitini, veljeni sekä tätini virnistelivät yläikenet näkyvillä. Kukaan ei puolustanut, ja tunsin olevani täysin yksin maailmassa. Hajun aiheuttikin lähistöllä sijainnut paperitehdas, mutta enhän minä sitä silloin tajunnut. Tämä syyttely taisikin olla vain julmaa ns. hevosen leikkiä, vieläpä kummeiltani. 

Olin itse noin 13-vuotias ja sisko taapero. Hän tuli huoneeseeni ja alkoi itkemään jostain syystä. Äiti ryntäsi huoneeseen ja tivasi mitä olin tehnyt, koska itku oli AIVAN SELVÄÄ KIPUITKUA. No, mitään en ollut tehnyt ja epäoikeudenmukainen syytös jäi ikuisiksi ajoiksi mieleen.

Aikuisiällä olin talonvahtina kaverille heidän matkansa ajan, välissä myös kaverin miehen sukulaiset lapsineen olivat talolla viikon verran ja itse olin silloin poissa. Reissun jälkeen kaveri syytti minua siitä, että olin pilannut (=sulattanut) heidän sauvasekoittimensa ja hävittänyt yhden lisäpeiton. Enpä ollut kumpaakaan noista tehnyt. Yritin puhua järkeä ja kysyä, olisiko todennäköisempää, että pienten lasten vanhemmat olisivat sitä sauvasekoitinta käyttäneet, mutta ikuinen epäilys jäi. Edelleen v*tuttaa, vaikka asiasta on jo yli 20 vuotta. Kukapa villiä 25-vuotiasta uskoisi, jos täydelliset sukulaiset valehtelevat sujuvasti. Terveisiä vain edelleen J&J.