Lue keskustelun säännöt.
Tätini kuoli. Olenko outo, kun en osaa surra häntä
15.06.2015 |
vasn suren sen sijaan isääni, joka menetti siskonsa, serkkuani, joka menetti äitinsä ja hänen lapsiaan, jotka menettivät mumminsa? Täti oli minulle vähemmän läheinen kuin nuo muut ihmiset, mutta silti, hehän ovat elossa..?
Vai voiko tämä olla vasn joku surutyön nurja vaihe, jossa kielletään, että asia hetkauttaisi itse..?
Jotenkin hävettää nuo ajatukseni enkä uskalla puhua niistä kenellekään...
Kommentit (21)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun äiti kuoli, enkä surrut. Mun mielestä olen ihan normaali enkä mikään psykopaatti tunnevammainen. Tai surin, mutta en itkenyt tai mitään. Ja musta oltiin ihan suht läheisiäkin.
En tiedä vaikuttiko se, että itsellä ihan pienet lapset jotka pitivät niin kiireisenä, etten suorastaan ehtinyt surra tai romahtaa sillai normaalisti. Ajan muötä sen asian kanssa sitten vasn oppi elämään, että äiti ei nyt vasn enää ole täällä.
En muuten ole ikinä tunnustanut tätä kenellekään :o
Mikä on oikea tapa surra?