Lue keskustelun säännöt.
Mies pitää minua narsistina
06.02.2022 |
Auttakaa, en enää tiedä, mitä miehen syytöksistä pitäisi ajatella. Olemme olleet yhdessä 15 vuotta, ja matkaan on mahtunut monenlaista. Olen itse vahvatahtoinen ja tiedän yleensä tarkkaan mitä haluan, mies taas monessa suhteessa kiltimpi ja miellyttämisenhaluinen. Mies saattaa loukkaantua vaikka siitä, että olen vaihtanut tavaroiden järjestystä kuiva-ainekaapissa. Mainitsen kyllä aina vastaavista suunnitelmista ja kyselen miehen mielipidettä, mutta tässä vaiheessa mies ei yleensä sano mitään. Sitten joskus paljon myöhemmin asia nousee esille jonkun riidan yhteydessä, jolloin mies yleensä huutaa ja raivoaa minulle. Oikein suuttuessaan mies saattaa puhua rumasti ja syytellä psykopaatiksi ja narsistiksi, ja kehottaa hakeutumaan hoitoon. Osaan kyllä näissä tilanteissa puolustaa itseäni verbaalisesti enkä aina itsekään jaksa pysyä asiallisena, mikä tietysti ärsyttää miestä entistä enemmän. Riita loppuisi paljon nopeammin jos pitäisin suuni kiinni ja poistuisin paikalta, mutta sisuunnun yleensä huutamisesta enkä todellakaan halua tulla hiljennetyksi huutamalla.
Olen yrittänyt aina kysellä ja huomioida miehen ajatukset, mutta tosi vaikeaa jos toinen ei sano mitään. Omat mielipiteeni tuon esille, mutta mielestäni kuuntelen ja kyselen myös mieheltä. Minulle ”ajattelin tehdä asian X näin” on keskustelunavaus johon odotan toisen mielipidettä tai vasta-argumentteja, mies taas kokee sen käskyttämisenä johon täytyy vain suostua. Asiasta on puhuttu vaikka kuinka ja olen toistellut etten ole ajatustenlukija, mutta emme jotenkin pääse tässä eteenpäin. Enkä oikein koe, että minunkaan pitäisi olla kertomatta mielipiteitäni ja ajatuksiani siinä pelossa, että toinen onkin eri mieltä mutta ei saa sitä sanottua.
Joskus alkuun huutaminen oli pelottavaa, mutta nykyään pidän miehen raivokohtauksia lähinnä typerinä ja käytöstä nolona, jos ei tuon vertaa pysty hillitsemään itseään. Paha mieli niistä kuitenkin tulee. Keskustelemme asiat läpi riidan jälkeen, mutta silti sama kuvio toistuu aina jossain vaiheessa uudelleen. Olen ehdottanut pariterapiaa, mutta mies on sitä mieltä ettei siitä ole hyötyä. Muuten meillä menee hyvin eikä riitojakaan onneksi ole kovin usein. Silti aina jää mietityttämään pitkäksi aikaa ja koen olevani tosi paska ja itsekäs ihminen. En halua että mies kokee olevansa alistettu ja tanssivansa jatkuvasti minun pillini mukaan, mutta en osaa tilannetta korjatakaan, kun keskustelu ei kerran auta.
Olenko ihan oikeasti kusipää narsisti, jollaisena mies minua ajoittain pitää? Ja onko neuvoja, miten tilanteen saisi ratkaistua?
Kommentit (90)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten ajetaan päin rekkaa vastaantulevien kaistalla. Parisuhteet pitäis lailla kieltää koska aiheuttavat masennusta ja kuolemaa.
Meillä on muuten hyvä parisuhde ja viihdymme loistavasti yhdessä, mutta tämä asia hiertää aina ajoittain. Että en ainakaan meidän tapauksen perusteella lähtisi kieltämään parisuhteita kokonaan.
Ap
Ja sitten yks kaks mies löytää uuden naisen ja ottaa eron. Uudelle naiselle hän on avannut sydämensä ja vuodattanut kaiken siitä, kuinka sinä päätät kaiken ja olet estänyt hänen haaveidensa toteutumisen.
Tämä ei muuten ole mikään sukupuolikysymys. Naispuolinen vastaava voimaantuu ja ymmärtää, ettei hänen tarvitse kysyä lupaa keneltäkään mihinkään. Se ettei naisesta tullut menestyvää laulajaa/johtajaa/yrittäjää on exän ja mahdollisesti lasten syy.
Tästä kyllä loukkaantuisin verisesti, koska olen tukenut miestä opiskelussa ja urakehityksessä todella paljon. Toki olen yhtä lailla saanut häneltä tukea. Nyt tuntuu epätodennäköiseltä että meille kävisi näin, mutta eihän sitä koskaan tiedä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä se kuiva-ainekaapin järjestys pitää vaihtaa? Siksi, koska sinä haluat?
Miksi miehesi ei kommentoi, kun kysyt hänen mielipidettään? Johtuisiko siitä, että hänen mielestään sitä järjestystä ei tarvitse vaihtaa, mutta tietää, että sinä vaihdat joka tapauksessa, sanoo hän mitä hyvänsä?
Harvensimme kaupassakäyntikertoja, joten kaappiin pitää mahtua enemmän tavaraa kerralla. Mies on välillä kyllä kokenut, että teen asioita välittämättä hänen mielipiteestään, minusta hän taas ei ole kertonut mielipidettään niissä selkeästi. Miehellä on aina ollut kova tarve miellyttää erityisesti minua, joten hänen on usein tosi vaikeaa sanoa suoraan ei, vaikka olisi eri mieltä. Siksi yritän nykyään kysellä ja varmistaa aina miehen mielipiteen kaikissa asioissa, usein moneen kertaan.
Ap
Teidän dynamiikkanne vaikuttaa seuraavalta: Sinä olet vahvatahtoinen ja esität paljon ideoita ja mielipiteitä, kun taas miehesi on vaikea tuoda julki omaa tahtoaan tai sanoa ei. Sinä sitten kerrot mielipiteitäsi ja toteutat ideoitasi, ja jos mies ei saa suutansa auki, tuntee hän itsensä laiminlyödyksi, kun häntä ei huomioida, mikä taas purkaantuu vihana sinua kohtaan.
Luulen, että kun saisitte keskinäisen kommunikaationne toimimaan paremmin, tilanteet ei kärjistyisi siihen, että tarvitsee huudella niitä narsistijuttuja. Oletteko miettineet pariterapiaa? Sen avulla mies ehkä uskaltaisi ilmaista paremmin toiveitaan ja tarpeitaan ja voisitte ulkopuolisen kanssa miettiä, mikä sinun roolisi on ja mitä voisit tehdä kommunikaationne parantamiseksi. Selkeästi ainakin olet yrittänyt kysyä miehen mielipiteitä, jotta nekin otettaisiin huomioon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jääkö miehelle riittävästi aikaa miettiä, mitä mieltä hän on kysymästäsi asiasta vai pitääkö hänen päättää mielipiteensä samantien? Entä kyseletkö hänen mielipidettään yleensä juuri kun hän on väsynyt? Luotko suhteesta taistelutilanteen, jossa äänekkäin voittaa taistelun?
Onko miehen oma äiti henkinen höyryjyrä, joka ei kuuntele mitä muut sanovat? Silloin mies olisi tottunut ajattelemaan jo omassa lapsuudenkodissaan, että on turhaa sanoa mitään mielipidettä ääneen.
Olen aika nopea liikkeissäni, joten voi olla että mies tarvitsisi enemmän aikaa päätöksentekoon. Toisaalta jotain asiaa on saatettu miettiä kauankin yhdessä, mutta silti mies on loppujen lopuksi kokenut ettei saanut mielipidettään riittävästi kuuluviin. Täytyy kiinnittää jatkossa enemmän huomiota ajoitukseen, vaikka yritänkin olla kyselemättä mielipiteitä kun mies on väsynyt tai tekee muuta.
Voi hyvin olla juuri niin, että tämä toimintamalli tulee ainakin osittain lapsuudesta. Miehen äiti on juuri tuollainen jyrä, joka ilmoitusluontoisesti kertoo mitä ja milloin kenenkin pitäisi tehdä. Joskus seurustelun alkuaikoina ihmettelin miksi mies aina puhelimessa huutaa äidilleen, mutta kuulemma mitään eriävää mielipidettä ei saanut muuten perille. Tätä kirjoittaessa huomaankin, että ihan sama malli näyttää toistuvan minun kanssani. Mitenhän saisin miehen ymmärtämään, ettei minun kanssani tarvitse toimia samoin, ihan pelkkä keskustelu riittäisi.
Ap
Kuvasit hyvin, kuinka miehesi toistaa lapsuuden mallia, ja hänelle ainoa tuntemansa toimiva tapa on lopulta huutaa. Sinä voisit yrittää toimia tässä korjaavana ihmissuhteena. Istuisit alas, kuuntelisit kaikessa rauhassa, kertoisit, että eriävä mielipidekin on sallittu, eikä tapahdu mitään pahaa, vaikka on eri mieltä. Joskus ihminen myös katsoo niin omien linssiensä läpi tilanteita, että jos on aina tuntunut, ettei kukaan kuuntele, tuntee niin silloinkin, kun joku oikeasti kuuntelisi kyllä. Voi myös olla tunne, että kun kukaan ei kuitenkaan kuuntele, en edes yritä kertoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskon sen tulevan kokemuksistaan lapsuudenperheestä TAI jonkun tai joidenkin lapsuudenperheessä vihjailevan moisia, kun ovat sitä mieltä että miehesi on tossun alla. Kukapa anoppila ei olisi.
Mies on joskus sanonut äitiään narsistiksi. Anoppi on kyllä melkoinen oman tiensä kulkija eikä miehen lapsuus ole ollut helppo, monessakaan mielessä, mutta en muuten osaa sanoa paljonko tuossa on perää. Välillä kyllä tuntuu, että mies syyttää minua äitinsä luonteenpiirteistä eikä näe tai kuuntele, kun yritän kertoa miksi olen toiminut jollain tietyllä tavalla.
Ap
Sun miehellä saattaa olla jopa jonkinlainen trauma äitiinsä liittyen, ja tässä voi olla kyse siitä, että sinä paikoin vahvatahtoisena ihmisenä toimit triggerinä, ja miehesi päässä sekoittuu mennyt ja nykyhetki sekä sinä ja hänen oma äitinsä. Yhtäkkiä hän näkee äitinsä sinussa, koska jokin sanomasi tai tekemäsi muistutti äidistään. Nuo narsistisyyttelytkin voi juontaa juurensa tästä. Jotenkin luulen, ettei miehesikään oikeasti ajattele sinun olevan narsisti. En tiedä sitten, ajatteleeko, että äidissään on niitä piirteitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskon sen tulevan kokemuksistaan lapsuudenperheestä TAI jonkun tai joidenkin lapsuudenperheessä vihjailevan moisia, kun ovat sitä mieltä että miehesi on tossun alla. Kukapa anoppila ei olisi.
Mies on joskus sanonut äitiään narsistiksi. Anoppi on kyllä melkoinen oman tiensä kulkija eikä miehen lapsuus ole ollut helppo, monessakaan mielessä, mutta en muuten osaa sanoa paljonko tuossa on perää. Välillä kyllä tuntuu, että mies syyttää minua äitinsä luonteenpiirteistä eikä näe tai kuuntele, kun yritän kertoa miksi olen toiminut jollain tietyllä tavalla.
Ap
Sun miehellä saattaa olla jopa jonkinlainen trauma äitiinsä liittyen, ja tässä voi olla kyse siitä, että sinä paikoin vahvatahtoisena ihmisenä toimit triggerinä, ja miehesi päässä sekoittuu mennyt ja nykyhetki sekä sinä ja hänen oma äitinsä. Yhtäkkiä hän näkee äitinsä sinussa, koska jokin sanomasi tai tekemäsi muistutti äidistään. Nuo narsistisyyttelytkin voi juontaa juurensa tästä. Jotenkin luulen, ettei miehesikään oikeasti ajattele sinun olevan narsisti. En tiedä sitten, ajatteleeko, että äidissään on niitä piirteitä.
Jos ap on päättäväinen ja miehen äiti kuvailun kaltainen, eikö siinä ole saattanut tapahtua se klassinen ilmiö; anoppi varoittelee poikaansa, että älä anna tuon määräillä ja pidä puoles vahvasti. Älä edes jauhomerkin ostossa anna toisen päättää yksin. Anoppi puuttuu poikansa parisuhteeseen näin, koska on menettämänsä oman hallintaotteensa toiselle vahvalle naiselle (joka ei kuitenkaan ole samanlainen kuin anoppi ja miehen olisi syytä tämä sisäistää).
Tähän vielä lisäisin, että tottakai anopin kuuluu menettää hallintaotteensa. Sinun ja miehesi on ihna itse luotava omat sääntönne ja dynamiikkanne, siihen ei ole muilla nokan koputtamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annat sille enemmän, niin kyllä se sitten jaksaa sietää sitä että välillä sotket kaapit ym.
Vierailija kirjoitti:
Monesti myös näkee muissa sellaisia piirteitä mitä itsessä on. Miltä tuo kuulostaa, jos aattelet miestäs?
Tämä on muuten totta. Jos toisen syytöksistä ei tunnista lainkaan itseään, eikä koe tarvetta puolustusreaktiollekaan, kyse voi olla toisen henkilön omista tiedostamattomista luonteenpiirteistä tai siitä, millainen haluaisi itse olla - ei tässäkään välttämättä ole narsismia kummankaan puolelta, mutta olisiko jokin narsismin piirre/ominaisuus, joka nousee esille?
Esimerkkinä asiasta kerron, että hyväntuuliset ihmiset kuulevat usein olevansa tekopirteitä. Se jotenkin ärsyttää ihmisiä.
Kun heillä on paha olla, kuulevat vain kuinka on hyvä, että heillä on huono päivä. Tukea hyväntuuliset ihmiset eivät useinkaan saa tai myötätuntoa, mitä he itse useimmiten muille jakavat koettaessaan piristää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa erikoiset ongelmat teillä! Luulenpa, ettet näe metsää puilta, etkä tunnista omaa
määrätietoista käytöstäsi miestä rasittavaksi. Ongelma ei ole varmaankaan kommunikaatio kaapin siivouksesta tai tavaroiden järjestyksestä, vaan miehen tunne siitä, että hän ei tule kuulluksi suhteessanne!!
Tomera justiina määrää kaiken, hän myös päättää kaiken. Määrätietoisuus ja päällepäsmäröinti sopii työelämään, mutta ei parisuhteeseen. Ehkä miehesi ei osaa sanoittaa tuota jyräävää touhuamista muulla kuin psykoopaatiksi kutsumalla. Hän saattaa kokea, että olet kylmä ja piittamaaton häntä kohtaan.
Omasta mielestäsi olet varmasti mukava tyyppi ja upea puoliso, mutta ajatteleeko puolisosi sinusta samalla tavalla? Miten voisit muuttua, että miehesi olisi tyytyväisempi ja tuntisi olonsa kuulluksi tai huomioiduksi?
Tunnistan olevani juuri sellainen, että jyrään toisen helposti parisuhteessa, siksi juuri yritän aina kysellä ja kuulostella miehen mielipidettä. Selvästi en osaa kuitenkaan tehdä sitä oikealla tavalla, koska mies kokee ettei saa ääntään riittävästi kuuluviin. Jos yritän kysellä millaista kommunikointia hän toivoo minulta, hän joko ei osaa vastata tai suuttuu, riippuen millä tuulella sattuu olemaan.
Ap
Mitä jos et niin kovasti kyselisi vaan ihan vaan kuuntelisit. Sulje suusi vaikka seuraavaksi kuukaudeksi ja kasvata korviasi sen sijaan.
Muuten hyvä neuvo, mutta aina ei ole aikaa odotella, josko se toinen saisi toiveitaan ja tarpeitaan sanalliseen muotoon. Varsinkaan, jos suunnilleen kaikki elämään vaikuttavat asiat pitäisi "hyväksytyttää" ihmisellä, jolta ei saa kaivella mielipidettä, mutta itse hän ei asiaa aio esille ottaa. hyvin raskasta elämää...
Miksi ylipäätään lähtökohta on se, että pelkästään AP:n pitäisi tarkastella käytöstään? Kun on asia jossa ei ole oikeaa ja väärää, on vain kaksi erilaista, eikö voisi ajatella, että molemmat tulisivat puoliväliin vastaan? Aloittaja opettelisi antamaan tilaa toisen mielipiteille ja toinen opettelisi ilmaisemaan ne silloin, kun niiden aika on?
Vierailija kirjoitti:
Minä poistun takavasuriin aina kun joku ilmoittaa olevansa
"vahvatahtoinen ja tiedän yleensä tarkkaan mitä haluan"
Tämän tyyppiset henkilöt luulevat tämän vielä olevan jotenkin ihana luonteenpiirre.
Ja minä poistun takavasuriin kun kohtaan perässä vedettävän kivireen jolla ei joko ole mitään omia mielipiteitä tai hän ei niitä saa suustaan ulos muuten kuin rähjäämällä.
Ehdimme sopia ja lupasin miehelle aika lailla juuri näin. Mies lupasi yrittää lopettaa haukkumisen. Katsotaan miten käy, vähän epäilen että muutaman kuukauden tai puolen vuoden päästä kinataan taas ihan saman kaavan mukaan. Mutta näinhän se menee, että toisen käytöstä ei voi muuttaa millään muulla tavalla kuin muuttamalla omaa toimintaa, jos edes sillä. Kiitos kaikille kommentoineille, olen saanut tästä ketjusta paljon ajateltavaa!
Ap