Mies pitää minua narsistina
Auttakaa, en enää tiedä, mitä miehen syytöksistä pitäisi ajatella. Olemme olleet yhdessä 15 vuotta, ja matkaan on mahtunut monenlaista. Olen itse vahvatahtoinen ja tiedän yleensä tarkkaan mitä haluan, mies taas monessa suhteessa kiltimpi ja miellyttämisenhaluinen. Mies saattaa loukkaantua vaikka siitä, että olen vaihtanut tavaroiden järjestystä kuiva-ainekaapissa. Mainitsen kyllä aina vastaavista suunnitelmista ja kyselen miehen mielipidettä, mutta tässä vaiheessa mies ei yleensä sano mitään. Sitten joskus paljon myöhemmin asia nousee esille jonkun riidan yhteydessä, jolloin mies yleensä huutaa ja raivoaa minulle. Oikein suuttuessaan mies saattaa puhua rumasti ja syytellä psykopaatiksi ja narsistiksi, ja kehottaa hakeutumaan hoitoon. Osaan kyllä näissä tilanteissa puolustaa itseäni verbaalisesti enkä aina itsekään jaksa pysyä asiallisena, mikä tietysti ärsyttää miestä entistä enemmän. Riita loppuisi paljon nopeammin jos pitäisin suuni kiinni ja poistuisin paikalta, mutta sisuunnun yleensä huutamisesta enkä todellakaan halua tulla hiljennetyksi huutamalla.
Olen yrittänyt aina kysellä ja huomioida miehen ajatukset, mutta tosi vaikeaa jos toinen ei sano mitään. Omat mielipiteeni tuon esille, mutta mielestäni kuuntelen ja kyselen myös mieheltä. Minulle ”ajattelin tehdä asian X näin” on keskustelunavaus johon odotan toisen mielipidettä tai vasta-argumentteja, mies taas kokee sen käskyttämisenä johon täytyy vain suostua. Asiasta on puhuttu vaikka kuinka ja olen toistellut etten ole ajatustenlukija, mutta emme jotenkin pääse tässä eteenpäin. Enkä oikein koe, että minunkaan pitäisi olla kertomatta mielipiteitäni ja ajatuksiani siinä pelossa, että toinen onkin eri mieltä mutta ei saa sitä sanottua.
Joskus alkuun huutaminen oli pelottavaa, mutta nykyään pidän miehen raivokohtauksia lähinnä typerinä ja käytöstä nolona, jos ei tuon vertaa pysty hillitsemään itseään. Paha mieli niistä kuitenkin tulee. Keskustelemme asiat läpi riidan jälkeen, mutta silti sama kuvio toistuu aina jossain vaiheessa uudelleen. Olen ehdottanut pariterapiaa, mutta mies on sitä mieltä ettei siitä ole hyötyä. Muuten meillä menee hyvin eikä riitojakaan onneksi ole kovin usein. Silti aina jää mietityttämään pitkäksi aikaa ja koen olevani tosi paska ja itsekäs ihminen. En halua että mies kokee olevansa alistettu ja tanssivansa jatkuvasti minun pillini mukaan, mutta en osaa tilannetta korjatakaan, kun keskustelu ei kerran auta.
Olenko ihan oikeasti kusipää narsisti, jollaisena mies minua ajoittain pitää? Ja onko neuvoja, miten tilanteen saisi ratkaistua?
Kommentit (90)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on sinun puolesi kertomuksesta. Miehesi kertomus voi olla erilainen.
Pitäisi kuulla molempien näkemys.
Kyllä, ja siksi haluaisinkin lähteä miehen kanssa pariterapiaan.
Ap
Olet kyllä hauska tapaus. Mitä syytä miehelläsi on hyppiä kakkien mielenoikkujesi perässä. Tässäkin on vain tarkoituksenasi hakea omia näkökantojasi tukeva mielipide. Olet rasittava ja kuluttava ihmistyyppi, jonka olisi ehkä hyvä jatkaa matkaa yksin.
Siinä taas passiivisaggressiivisuutta parhaimmillaan. Mielipiteensä esittävä on hirveä uhka ja katkeruuden lähde, jota voi rajatta haukkua.
Höpö höpö...itse olet vain asenteellinen telaketjuilla kulkeva naisoletettu, jota oikeasti ei kukaan noteeraa. Tulet tänne jakamaan rajatonta viisauttasi, ja ihmettelet, kun ketään ei todellakaan kiinnosta.
Olet ympäristöjäte....ja lihava.
Haha. Oletko miettinyt, että voisit vain sanoa, miten haluaisit itse asiat järjestää? Silloin sinunkin mielipide voitaisiin huomioida. Edistäisi varmaan omaa elämääsi enemmän kuin toisten haukkuminen.
Onpa erikoiset ongelmat teillä! Luulenpa, ettet näe metsää puilta, etkä tunnista omaa
määrätietoista käytöstäsi miestä rasittavaksi. Ongelma ei ole varmaankaan kommunikaatio kaapin siivouksesta tai tavaroiden järjestyksestä, vaan miehen tunne siitä, että hän ei tule kuulluksi suhteessanne!!
Tomera justiina määrää kaiken, hän myös päättää kaiken. Määrätietoisuus ja päällepäsmäröinti sopii työelämään, mutta ei parisuhteeseen. Ehkä miehesi ei osaa sanoittaa tuota jyräävää touhuamista muulla kuin psykoopaatiksi kutsumalla. Hän saattaa kokea, että olet kylmä ja piittamaaton häntä kohtaan.
Omasta mielestäsi olet varmasti mukava tyyppi ja upea puoliso, mutta ajatteleeko puolisosi sinusta samalla tavalla? Miten voisit muuttua, että miehesi olisi tyytyväisempi ja tuntisi olonsa kuulluksi tai huomioiduksi?
Vierailija kirjoitti:
Tilanteeseen on ratkaisu , eroa!
Oletko aina noin yksioikoinen? Luitko edes aloitusta? Riitoja harvoin, rajattu parisuhteen ongelma.
Vastuutonta huutelua, mutta ehkä et ikäsi puolesta vielä ole vastuussa ja harjoittelet ihmissuhteisiin liittyviä asioita.
Jääkö miehelle riittävästi aikaa miettiä, mitä mieltä hän on kysymästäsi asiasta vai pitääkö hänen päättää mielipiteensä samantien? Entä kyseletkö hänen mielipidettään yleensä juuri kun hän on väsynyt? Luotko suhteesta taistelutilanteen, jossa äänekkäin voittaa taistelun?
Onko miehen oma äiti henkinen höyryjyrä, joka ei kuuntele mitä muut sanovat? Silloin mies olisi tottunut ajattelemaan jo omassa lapsuudenkodissaan, että on turhaa sanoa mitään mielipidettä ääneen.

Hahaa! Ikäni 66 ja parikymppisenä karistanut dg narsistin hoveineen kannoiltani. Eli onpa kokemusta. Ja edelleenkin sanon ero on paras ratkaisu jos mies ei suostu terapiaan. Toki on helpompi kitistä kuin erota.
Sitten ajetaan päin rekkaa vastaantulevien kaistalla. Parisuhteet pitäis lailla kieltää koska aiheuttavat masennusta ja kuolemaa.
Maltatkohan oikeasti kuunnella miehesi mielipidettä vai kysytkö vain näön vuoksi ja painelet sitten toteuttamaan omaa visiotasi.
Ymmärrän, jos aviopari keskustee isommista ostoksista esim, huonekaluista, päällysvaatteista, autosta tai työpaikan vaihdosta, mutta ei meillä kyllä kuiva-aine kaapin järjestyksestä keskustella. Saunan lämmityksestä saatamme kysäistä toiselta, joko laitetaan lämpiämään.
Vierailija kirjoitti:
Onpa erikoiset ongelmat teillä! Luulenpa, ettet näe metsää puilta, etkä tunnista omaa
määrätietoista käytöstäsi miestä rasittavaksi. Ongelma ei ole varmaankaan kommunikaatio kaapin siivouksesta tai tavaroiden järjestyksestä, vaan miehen tunne siitä, että hän ei tule kuulluksi suhteessanne!!
Tomera justiina määrää kaiken, hän myös päättää kaiken. Määrätietoisuus ja päällepäsmäröinti sopii työelämään, mutta ei parisuhteeseen. Ehkä miehesi ei osaa sanoittaa tuota jyräävää touhuamista muulla kuin psykoopaatiksi kutsumalla. Hän saattaa kokea, että olet kylmä ja piittamaaton häntä kohtaan.
Omasta mielestäsi olet varmasti mukava tyyppi ja upea puoliso, mutta ajatteleeko puolisosi sinusta samalla tavalla? Miten voisit muuttua, että miehesi olisi tyytyväisempi ja tuntisi olonsa kuulluksi tai huomioiduksi?
Tunnistan olevani juuri sellainen, että jyrään toisen helposti parisuhteessa, siksi juuri yritän aina kysellä ja kuulostella miehen mielipidettä. Selvästi en osaa kuitenkaan tehdä sitä oikealla tavalla, koska mies kokee ettei saa ääntään riittävästi kuuluviin. Jos yritän kysellä millaista kommunikointia hän toivoo minulta, hän joko ei osaa vastata tai suuttuu, riippuen millä tuulella sattuu olemaan.

Mitä jos et niin kovasti kyselisi vaan ihan vaan kuuntelisit. Sulje suusi vaikka seuraavaksi kuukaudeksi ja kasvata korviasi sen sijaan.
Vierailija kirjoitti:
Jääkö miehelle riittävästi aikaa miettiä, mitä mieltä hän on kysymästäsi asiasta vai pitääkö hänen päättää mielipiteensä samantien? Entä kyseletkö hänen mielipidettään yleensä juuri kun hän on väsynyt? Luotko suhteesta taistelutilanteen, jossa äänekkäin voittaa taistelun?
Onko miehen oma äiti henkinen höyryjyrä, joka ei kuuntele mitä muut sanovat? Silloin mies olisi tottunut ajattelemaan jo omassa lapsuudenkodissaan, että on turhaa sanoa mitään mielipidettä ääneen.
Olen aika nopea liikkeissäni, joten voi olla että mies tarvitsisi enemmän aikaa päätöksentekoon. Toisaalta jotain asiaa on saatettu miettiä kauankin yhdessä, mutta silti mies on loppujen lopuksi kokenut ettei saanut mielipidettään riittävästi kuuluviin. Täytyy kiinnittää jatkossa enemmän huomiota ajoitukseen, vaikka yritänkin olla kyselemättä mielipiteitä kun mies on väsynyt tai tekee muuta.
Voi hyvin olla juuri niin, että tämä toimintamalli tulee ainakin osittain lapsuudesta. Miehen äiti on juuri tuollainen jyrä, joka ilmoitusluontoisesti kertoo mitä ja milloin kenenkin pitäisi tehdä. Joskus seurustelun alkuaikoina ihmettelin miksi mies aina puhelimessa huutaa äidilleen, mutta kuulemma mitään eriävää mielipidettä ei saanut muuten perille. Tätä kirjoittaessa huomaankin, että ihan sama malli näyttää toistuvan minun kanssani. Mitenhän saisin miehen ymmärtämään, ettei minun kanssani tarvitse toimia samoin, ihan pelkkä keskustelu riittäisi.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Maltatkohan oikeasti kuunnella miehesi mielipidettä vai kysytkö vain näön vuoksi ja painelet sitten toteuttamaan omaa visiotasi.
Yritän ihan aidosti kuunnella, mutta vaikea tulkita jos toinen ei ota mitään kantaa tai kommentti on tasoa ”aha, okei.” Mutta on tämä varmasti sellainen asia, johon täytyy kiinnittää entistä enemmän huomiota.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Sitten ajetaan päin rekkaa vastaantulevien kaistalla. Parisuhteet pitäis lailla kieltää koska aiheuttavat masennusta ja kuolemaa.
Meillä on muuten hyvä parisuhde ja viihdymme loistavasti yhdessä, mutta tämä asia hiertää aina ajoittain. Että en ainakaan meidän tapauksen perusteella lähtisi kieltämään parisuhteita kokonaan.
Ap
Onneksi ei tarvitse mennä häiriintyneitä narsisti ämmiä lähelle.
tää elämänohje on hyvä kaikille miehille.
Heiluuko teillä peitto säännöllisesti? Vai onko kuiva-ainekaappi tärkeämpi?
Vierailija kirjoitti:
Heiluuko teillä peitto säännöllisesti? Vai onko kuiva-ainekaappi tärkeämpi?
Kyllä heiluu, sillä puolella ei ole ongelmia.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Sori pitkä vuodatus, harmittaa vain tosi paljon kun mies juuri lähti harrastukseen ovet paukkuen ja syytteli lähtiessä sairaaksi ja narsistiksi :(
Ap
Että semmonen satu sunnuntain kunniaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten ajetaan päin rekkaa vastaantulevien kaistalla. Parisuhteet pitäis lailla kieltää koska aiheuttavat masennusta ja kuolemaa.
Meillä on muuten hyvä parisuhde ja viihdymme loistavasti yhdessä, mutta tämä asia hiertää aina ajoittain. Että en ainakaan meidän tapauksen perusteella lähtisi kieltämään parisuhteita kokonaan.
Ap
Ja sitten yks kaks mies löytää uuden naisen ja ottaa eron. Uudelle naiselle hän on avannut sydämensä ja vuodattanut kaiken siitä, kuinka sinä päätät kaiken ja olet estänyt hänen haaveidensa toteutumisen.
Tämä ei muuten ole mikään sukupuolikysymys. Naispuolinen vastaava voimaantuu ja ymmärtää, ettei hänen tarvitse kysyä lupaa keneltäkään mihinkään. Se ettei naisesta tullut menestyvää laulajaa/johtajaa/yrittäjää on exän ja mahdollisesti lasten syy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa erikoiset ongelmat teillä! Luulenpa, ettet näe metsää puilta, etkä tunnista omaa
määrätietoista käytöstäsi miestä rasittavaksi. Ongelma ei ole varmaankaan kommunikaatio kaapin siivouksesta tai tavaroiden järjestyksestä, vaan miehen tunne siitä, että hän ei tule kuulluksi suhteessanne!!
Tomera justiina määrää kaiken, hän myös päättää kaiken. Määrätietoisuus ja päällepäsmäröinti sopii työelämään, mutta ei parisuhteeseen. Ehkä miehesi ei osaa sanoittaa tuota jyräävää touhuamista muulla kuin psykoopaatiksi kutsumalla. Hän saattaa kokea, että olet kylmä ja piittamaaton häntä kohtaan.
Omasta mielestäsi olet varmasti mukava tyyppi ja upea puoliso, mutta ajatteleeko puolisosi sinusta samalla tavalla? Miten voisit muuttua, että miehesi olisi tyytyväisempi ja tuntisi olonsa kuulluksi tai huomioiduksi?
Tunnistan olevani juuri sellainen, että jyrään toisen helposti parisuhteessa, siksi juuri yritän aina kysellä ja kuulostella miehen mielipidettä. Selvästi en osaa kuitenkaan tehdä sitä oikealla tavalla, koska mies kokee ettei saa ääntään riittävästi kuuluviin. Jos yritän kysellä millaista kommunikointia hän toivoo minulta, hän joko ei osaa vastata tai suuttuu, riippuen millä tuulella sattuu olemaan.
Ap
Mitä jos et niin kovasti kyselisi vaan ihan vaan kuuntelisit. Sulje suusi vaikka seuraavaksi kuukaudeksi ja kasvata korviasi sen sijaan.
Tämä on mielestäni loistava neuvo ap:lle. Kysely ja mielipiteen utelu ja väkisin keskustelu, jostain aiheesta silloin kun miestä ei kiinnosta on varmaankin se joka miestä myös "potuttaa".
Jos lopetat päsmäröinnin, otat vähemmän päällekäyvän asenteen ja annat miehen puhua. Korvat auki ja suu kiinni. Älä oleta tai päättele mitään miehen puolesta. Mies voi olla todella kyllästynyt tilanteeseen, koska käyttää melko kovaa kieltä.
Minua ainakin kiinnostaa. Kun perheen ruoat teen.