Kuinka suurta osaa naisista on käytetty hyväksi?
Seurustelen nyt neljännen heilani kanssa. Yksi aiempi ei ollut seurustellut tai ollut muuten suhteessa aiemmin. Kaksi muuta ovat kertoneet minulle tapauksista, joissa heidän entinen heilansa/muu kumppani oli yhtynyt heihin, vaikka olivat sanoneet etteivät tahdo sitä. En oikeastaan ole ymmärtänyt asiaa täysin ennen kuin aloin seurustella nykyisen kumppanini kanssa, koska hän on ensimmäinen heilani, jolle seksi tuntuu täysin luontevalta asialta. Näillä kahdella oli varsin kompleksinen suhde seksiin. Olen viime aikoina ollut aika surullinen heidän puolesta.
M34
Kommentit (93)
Vierailija kirjoitti:
Jos naiset on raiskattu, niin miksi eivät ilmoita siitä poliisille? Kysyn vaan.
Joskus oma henki on tärkeämpi kuin jo elämässä ennenkin raiskattu keho.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan on hyvä, että on ollut näitä metoo-tapauksia. Vaikka ovat olleet yksilöitä kohtaan epäreiluja. Siinä on kuitenkin vedetty selkeästi rajaa: naisella on oikeus sanoa ei missä tilanteessa vain.
Näin ei ollut nuorena. Jos humalassa meni vieraaseen autoon tai vieraan miehen asuntoon. Se oli käytännössä lupaus seksistä. Sai syyttää vain itseään, jos jotain ikävää tapahtui.Hyvä kun mainitsit vieraista autoista. Mun mielestä saisi tulla valtakunnallinen 'ei vieraalle' -kampanja. Ihan liikaa kuulee jopa aikuisista naisista mitkä hyppää joko humalassa tai selvinpäin tuntemattoman matkaan. Tänä päivänäkin luotetaan aivan liiaksi vieraaseen ihmiseen.
Niinpä. Se on oikeasti tyhmää. Mutta joskus ei vaan jaksa odottaa, väsyttää liikaa, taksi maksaa liikaa. Ainakin Helsingissä on jonkinverran pimeitä takseja. Kuskeja, jotka tienaa extraa ajelemalla humalaisia koteihinsa.
Sitten myös toisaalta haluaa uskoa ihmisistä vielä hyvää. Ei kaikki ole hulluja.
Minua on myös viehättänyt pimeissä takseissa erilaisten ihmisten tapaaminen ja kohtaaminen. Sillä tavalla voi tavata ihmisiä, joita ei ehkä muuten kohtaisi. Tämä sama elämänjano on liftaamisessa. Nykyään se taitaa olla aika harvinaista, kun bussiliput (Onni) on niin halpoja.
Suoraan ajateltuna pelottavimmat kohtaamiset ovat olleet näitä ihmistä, jotka haluavat hyvää. Kerran liftatessa eräs mies pyysi nukkumaan kotiinsa yön hänen tyttärensä sänkyyn. Oli kuulemma samanikäisen tytär. Siitä tuli mieleen, että olisi voinut olla hullu, joka lukitsee kellariin yms. Tai sitten ei.
Pieni ahdistelu ja ahdistava flirtti on terveempää ja turvallisempaa. Tietää ainakin, minkä perässä ollaan.
Vierailija kirjoitti:
Ihapaskaa.
Sitä saa mitä tilaa. Kun lähtee kännissä aijän matkaan panolle, pano tulee.
Onneksi tosta äijä-asenteesta ollaan pääsemässä eroon. Hyvä äijä ikäänkuin ottaa naisen vähän väkisin. Yök.
Vanhoissa suomielokuvissakin oli ihan normaalia, että renki tai isäntä kävi piian aitalla ottamassa omansa. Se ikäänkuin kuului kuvioon. Aamulla jatkettiin elämää niinkuin ei mitään.
Tämä sama asetelma on vielä nykyään lievemmästä muodossa. Arvoton nainen juo itsensä humalaan, altistaa itsensä vaaroille. Tahallisesti tai tahattomasti. ”Joutuu” kulkemaan pimeitä ja tuntemattomia reittejä. Kunnollinen nainen suunnittelee reittinsä, eikä altistu vaaroille.
Vierailija kirjoitti:
Minua on myös viehättänyt pimeissä takseissa erilaisten ihmisten tapaaminen ja kohtaaminen. Sillä tavalla voi tavata ihmisiä, joita ei ehkä muuten kohtaisi. Tämä sama elämänjano on liftaamisessa.
*facepalm*
Vaikuttaa siltä, että olet aika avoin ihmisenä ja näin myös houkuttelet kaikenmaailman pervoja puoleesi. Pimeät taksit ja lifaaminen on juuri pahimpia paikkoja, joissa voi joutua seksuaalisen häirinnän kohteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan 85 % naisista. On traumaattisia kokemuksia, hyväksikäyttöä, ahdistelua (lievääkin).
Nuorena naisena, varsinkin jos on nätti, on iso riski joutua ahdistelun kohteeksi.
Huonoja kokemuksia parisuhteista ja seksiin painostamista.
Kokemukset voivat olla hyvin lieviä, mutta vaikuttavat silti naiseuden kokemukseen.Toivottavasti tämä on sarkasmia.
Ei ole. Olen ollut tilanteissa, joissa on melkein väkisin painostettu seksiin. Lähtenyt jatkoille ja sanonut, että en aio harrastaa seksiä. Sitten kuitenkin olisi ihan väkisin pitänyt mennä sänkyyn. Olen lähtenyt yksin pois yöllä jatkoilta mökiltä tai vieraasta kaupungista, kun olen pettynyt menoon. Ehkä tapaamani miehet ovat olleet keskimmääräistä juntimpia.
Vaikea kuvitella, että pojalla / miehellä olisi näin. Jos on jatkoilla, niin joku nainen ihan väkisin käy kiinni ja hyväilee. Vaikka on toistuvasti sanonut haluavansa olla rauhassa. Sinänsä mitään uhkaavaa noihin tilanteisiin ei ole liittynyt, paitsi painostusta. Olisi jätetty rauhaan, jos olisi alkanut huutaa tai kiljua. Mutta se olisi ikävää tunnelman pilaamista. Sehän on vain leikkiä.
Tämä on ahdistelun harmaata aluetta. Olen varma, että suurin osa naisista on kokenut tämän tapaista.
Nykypäivän valossa tuo olisi selkeää ahdistelua. Mutta ei sitä nuorena ajatellut niin. Lähinnä syytti itseään, miksi on pitänyt mennä sellaisiin tilanteisiin. Humalainen mies on ollut ikäänkuin syyntakeeton.
Todella ikävää, että sinulle(kin) on käynyt noin. Epäilemättä hyvin suuri osa naisista on joutunut kokemaan jotakin tuollaista.
Miehetkin saavat osansa lähentelyistä, mutta tilanne ei ole tietenkään yleensä uhkaava, koska nainen ei "pysty" r**skaamaan miestä kuin erittäin poikkeuksellisissa olosuhteissa, jo yksin fyysisen koko- ja voimaeron huomioon ottaen.
Tämä ei silti tarkoita sitä, etteikö miehiä ahdisteltaisi seksuaalisesti. Miehille nämä tilanteet eivät vain tuota uhkaa samalla tavalla kuin naisille. Omia kokemuksiani:
- Harjoittelupaikallani vähän yli 20-vuotiaana kaksi vanhempaa naista otti minut silmätikuksi, ja he alkoivat kertoa minulle seksuaalissävytteisiä vitsejä ja kysellä minulta seksiin liittyviä asioita, tarkoituksena toki lähinnä kiusata ja nöyryyttää, ei ehdotella.
- Jatkoilla / kotibileissä "kiinni käymistä" ja väkisin suutelua (syliin/päälle istumista, suutelua)
- Kourimista baarissa erään keski-ikäisen naisen taholta. Hän yritti myös vetää minut syliinsä istumaan.
- Väkisin suutelua baarissa erään toisen keski-ikäisen naisen taholta. Aluksi suoraan suulle, sitten otti vielä sormeni suuhunsa ja alkoi imeä (kyllä, hän oli hyvin päihtynyt).
- Toistuvaa ehdottelua oman ammattialani liittyvän seminaarin jatkoilla vanhemman, esihenkilöasemassa olevan naisen taholta (kieltäydyin).
Vierailija kirjoitti:
Ja miehet ei joudu naisten tekemän seksuaalisen ahdistelun uhreiksi? N23
Miehiltä huijataan pääsääntöisesti rahat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua on myös viehättänyt pimeissä takseissa erilaisten ihmisten tapaaminen ja kohtaaminen. Sillä tavalla voi tavata ihmisiä, joita ei ehkä muuten kohtaisi. Tämä sama elämänjano on liftaamisessa.
*facepalm*
Vaikuttaa siltä, että olet aika avoin ihmisenä ja näin myös houkuttelet kaikenmaailman pervoja puoleesi. Pimeät taksit ja lifaaminen on juuri pahimpia paikkoja, joissa voi joutua seksuaalisen häirinnän kohteeksi.
Uudessa-Seelannissa oli Tinder Killer. Uhri luotti liikaa ja löytyi seuraavana aamuna matkalaukusta. Mies vei naisen hotelliin eikä tuntunut pelkäävän kameroita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja miehet ei joudu naisten tekemän seksuaalisen ahdistelun uhreiksi? N23
Miehiltä huijataan pääsääntöisesti rahat.
Ukot lankeaa timanttikauppiaiden sijasta tuikesilmäiseen catwalk/povimalliin.
Olin 17-vuotias, kun lähdin kirkonkylälle nuorten discoon. Muistaakseni isä tai äiti vei, en enää ole varma. Pienellä paikkakunnalla, missä kaikki käytännössä tunsivat toisensa, sai kyllä yleensä joltain kyydin takaisin kotiin, vaikka kunta laaja olikin ja minullakin kotimatkaa kymmenkunta kilometriä. Oli talvi ja kova pakkanen. Täysi-ikäinen puolituttu mies tarjoutui viemään kotiin ja kuten sanottu, pienellä paikkakunnalla kaikki tunsivat toisensa eikä minullakaan ollut mitään syytä uskoa hänestä mitään pahaa.
Suunnilleen puolivälissä matkaa hän kääntyi sorakuopalle ja ilmoitti, että joko annan seksiä tai hän jättää kävelemään loppumatkan. Reilu viisi kilometriä kävelemistä paukkupakkasessa pilkkopimeässä ei ollut vaihtoehto. Ei olisi ollut mitään varmuutta, että tiellä olisi kulkenut enää muita autoja, jotka olisivat poimineet kyytiin. Niinpä annoin hänelle mitä hän halusi enkä koskaan kertonut kenellekään, koska olin nuori enkä olisi kestänyt "mitäs läksit" -tyyppisiä kommentteja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua on myös viehättänyt pimeissä takseissa erilaisten ihmisten tapaaminen ja kohtaaminen. Sillä tavalla voi tavata ihmisiä, joita ei ehkä muuten kohtaisi. Tämä sama elämänjano on liftaamisessa.
*facepalm*
Vaikuttaa siltä, että olet aika avoin ihmisenä ja näin myös houkuttelet kaikenmaailman pervoja puoleesi. Pimeät taksit ja lifaaminen on juuri pahimpia paikkoja, joissa voi joutua seksuaalisen häirinnän kohteeksi.
Uudessa-Seelannissa oli Tinder Killer. Uhri luotti liikaa ja löytyi seuraavana aamuna matkalaukusta. Mies vei naisen hotelliin eikä tuntunut pelkäävän kameroita.
Onhan noita Suomessakin. Ja tinderraiskaajia vaikka kuinka paljon. Varmaan naisia hävettää oma käytös eikä kehtaa tehdä rikosilmoitusta.
Vierailija kirjoitti:
Veikkaisin, että aika isoa osaa ja ahdistelua uskoisin kokeneen noin 100 % naisista.
No voit laskea prosenttilukua, koska ainakaan minä en ole koskaan kokenut ahdistelua tai muutakaan vastaavaa. Ilmeisesti olen onnekas, kun olen saanut elää rauhassa ilman törkeyksiä.
Olen jo 50v. niin alkaa ikäkin estämään ahdisteluja, mutta tosiaan ei nuorempanakaan kukaan ole mitään minulle tehnyt, vaikka käynyt juhlimassa klubeilla, liikkunut yöllä yksin (välillä aikamoisessa humalassa) ja lähtenyt tuntemattomien matkaan.
Veikkaan että lähes kaikki naiset on kokenut jonkinlaista ahdistelua. Minuakaan ei ole rai skattu, mutta on kourittu, lähennelty jne. Suhteessa myös yritetty painostaa seksiin. Minulla on kaksi alakoulu ikäistä lasta ja ahdistavaa yrittää kertoa heille aiheesta. Ovat tyttö ja poika, mutta samalla kerralla molemmille olen puhunut, koska kyllä ne pojatkin voi joutua sen kohteeksi. Olen heille siis jo aiemmin puhunut "uikkarialueesta" ettei siihen saa kukaan muu koskea kuin itse. Ja ettei vieraiden mukaan saa ikinä lähteä, koska on myös pahoja ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Olin 17-vuotias, kun lähdin kirkonkylälle nuorten discoon. Muistaakseni isä tai äiti vei, en enää ole varma. Pienellä paikkakunnalla, missä kaikki käytännössä tunsivat toisensa, sai kyllä yleensä joltain kyydin takaisin kotiin, vaikka kunta laaja olikin ja minullakin kotimatkaa kymmenkunta kilometriä. Oli talvi ja kova pakkanen. Täysi-ikäinen puolituttu mies tarjoutui viemään kotiin ja kuten sanottu, pienellä paikkakunnalla kaikki tunsivat toisensa eikä minullakaan ollut mitään syytä uskoa hänestä mitään pahaa.
Suunnilleen puolivälissä matkaa hän kääntyi sorakuopalle ja ilmoitti, että joko annan seksiä tai hän jättää kävelemään loppumatkan. Reilu viisi kilometriä kävelemistä paukkupakkasessa pilkkopimeässä ei ollut vaihtoehto. Ei olisi ollut mitään varmuutta, että tiellä olisi kulkenut enää muita autoja, jotka olisivat poimineet kyytiin. Niinpä annoin hänelle mitä hän halusi enkä koskaan kertonut kenellekään, koska olin nuori enkä olisi kestänyt "mitäs läksit" -tyyppisiä kommentteja.
Minulla on samankaltainen kokemus. Kyliltä minut mukaan nappasi puolituttu täysi-ikäinen mies, itse olin 16-vuotias tuolloin. Luotin mieheen, sillä olihan hän "mukava tuttu", joten lähdin kyytiin. Kesken matkanteon hän kääntyi metsätielle ja pysäytti autonsa ja yritti suudella ja tunki väkisin kätensä paitani alle ja hameeni alle. Lamaannuin kauhusta ja työnsin häntä kauemmaksi. Ymmärsi yskän ja onneksi lopetti ja matka jatkui. En kertonut kellään, olin niin häpeissäni ja hämmentynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos naiset on raiskattu, niin miksi eivät ilmoita siitä poliisille? Kysyn vaan.
Suurin osa raiskauksista tapahtuu oman kumppanin tai perheenjäsenen toimesta. Se tuottaa häpeää, vaikka ei missään nimessä pitäisi.
Viime kädessä kyse on miten vakavan rikoksen annat mennä kumppanin, sukulaisen tai ystävän toimesta. Varsinkin jos itse on uhrina, niin luulisi riman olevan alhaalla. Itsekkyyttä kehiin ja rikosilmoitus tekeille. Itse tekisin rikosilmoituksen suht helpolla vaikken olisi itse uhrina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua on myös viehättänyt pimeissä takseissa erilaisten ihmisten tapaaminen ja kohtaaminen. Sillä tavalla voi tavata ihmisiä, joita ei ehkä muuten kohtaisi. Tämä sama elämänjano on liftaamisessa.
*facepalm*
Vaikuttaa siltä, että olet aika avoin ihmisenä ja näin myös houkuttelet kaikenmaailman pervoja puoleesi. Pimeät taksit ja lifaaminen on juuri pahimpia paikkoja, joissa voi joutua seksuaalisen häirinnän kohteeksi.
Uudessa-Seelannissa oli Tinder Killer. Uhri luotti liikaa ja löytyi seuraavana aamuna matkalaukusta. Mies vei naisen hotelliin eikä tuntunut pelkäävän kameroita.
Onhan noita Suomessakin. Ja tinderraiskaajia vaikka kuinka paljon. Varmaan naisia hävettää oma käytös eikä kehtaa tehdä rikosilmoitusta.
Osa ei pysty enää häpeämään menetettyään henkensä. Muutama vuosi takaperin naisia katosi mystisesti kauppojen edestä. Videokuvan perusteella näytti siltä että joku ajoi kuolleeseen kulmaan ja pyysi autolle. En tiedä löydetiinkö kyseisiä naisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos naiset on raiskattu, niin miksi eivät ilmoita siitä poliisille? Kysyn vaan.
Suurin osa raiskauksista tapahtuu oman kumppanin tai perheenjäsenen toimesta. Se tuottaa häpeää, vaikka ei missään nimessä pitäisi.
Viime kädessä kyse on miten vakavan rikoksen annat mennä kumppanin, sukulaisen tai ystävän toimesta. Varsinkin jos itse on uhrina, niin luulisi riman olevan alhaalla. Itsekkyyttä kehiin ja rikosilmoitus tekeille. Itse tekisin rikosilmoituksen suht helpolla vaikken olisi itse uhrina.
Tietenkin jokaisen soisi tekevän ilmoituksen. Itse kuulustelutilanne voi monella mennä ihon alle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua on myös viehättänyt pimeissä takseissa erilaisten ihmisten tapaaminen ja kohtaaminen. Sillä tavalla voi tavata ihmisiä, joita ei ehkä muuten kohtaisi. Tämä sama elämänjano on liftaamisessa.
*facepalm*
Vaikuttaa siltä, että olet aika avoin ihmisenä ja näin myös houkuttelet kaikenmaailman pervoja puoleesi. Pimeät taksit ja lifaaminen on juuri pahimpia paikkoja, joissa voi joutua seksuaalisen häirinnän kohteeksi.
Uudessa-Seelannissa oli Tinder Killer. Uhri luotti liikaa ja löytyi seuraavana aamuna matkalaukusta. Mies vei naisen hotelliin eikä tuntunut pelkäävän kameroita.
Onhan noita Suomessakin. Ja tinderraiskaajia vaikka kuinka paljon. Varmaan naisia hävettää oma käytös eikä kehtaa tehdä rikosilmoitusta.
Alatko hiljalleen tajuamaan naisten kynnyksen treffeille saapumiseen? Tämän takia monet arpoo lähtevätkö treffeille vai eivät. Joudut luottamaan puhtaaseen vaistoon.
Uskon että suurin osa naisista kokee seksuaalista häirintää. Minua on hyväksikäytetty lapsena ja ala-asteella samanikäiset pojat piirittivät minut rappukäytävään ja kourivat rintojani ja jalkoväliäni. Baareissa on tartuttu kiinni luvatta ja työelämässä miehet puhuneet vain rinnoilleni.
Ja jos nyt mietitään ihan vaikka naisen kannalta uuden tuttavuuden kanssa ensi kertaa sängyssä, mies alkaa juuri ennen seksiä tuntumaan inhottavalle, ylimieliselle, ei haluaisi käyttää kondomia vaikka vaadit, kyselee vaan että milloin sulla on viimeksi ollut menkat. Haluaisit vain sanoa että jookiittihei, ei kiinnosta seksi enää sun kanssasi, mutta pelkäät että mitä mies tekee. Uskon että miehenä tilanteessa on huomattavasti paljon helpompi sanoa että tästä ei taida tulla mitään, tilaanko sulle taksin? Naisena on aina se pelko vaikka vain alitajuisena taustalla että mitä tapahtuu jos yritän tässä vaiheessa kieltäytyä.
Ahdistelua, kuten sopimatonta ehdottelua ja koskettelua, ovat kokeneet uskoakseni lähes kaikki naiset. Kaikki eivät kuitenkaan pidä esimerkiksi työpaikan roiseja puheita ahdisteluna, ja siksi saattavat kysyttäessä ilmoittaa, että heitä ei ole koskaan ahdisteltu.
Seksiin painostamista on kokenut arvioni mukaan ehkä kolmasosa. Tyypillisesti kyseessä on oma kumppani tai muuten tuttu mies. Varsinainen seksiin pakottaminen lienee harvinaisempaa. Sanoisin, että jokainen nainen tuntee jonkun, jolle on näin käynyt. Minä osaan nimetä asiaa enempää miettimättä kolme.
Usein kysytään, miksi naiset eivät tee rikosilmoituksia. Tuntemistani naisista yksi, jonka kohdalla kyse oli "puskar-a", teki rikosilmoituksen, muut eivät. Kun kyseessä on oma kumppani tai on ollut tilanteessa humalassa, on asian todistaminen vaikeaa. Poliisikuulustelut voivat olla nöyryyttäviä ja tutkinta seisoa jopa vuosia.
Varmasti näinkin. Ja varmaan se, kuinka hyvin on osannut/pystynyt käsittelemään kokemuksiaan vaikuttaa asiaan. Ja molemmilla oli aika eri tavoin kompleksi suhtautuminen. Olen varmaan itsekin "kypsempi" kuin heidän kanssaan seurustellessani, ja nykyisen heilani kanssa tuntuu muutenkin mutkattomammalta, eli olemme varmaan enemmän toistemme kaltaisia kuin olin aiempien heilojeni kaltainen. ap