Parisuhde, jossa ei voi olla oma itsensä
Onko kukaan muu sellaisessa? Ajattelin ensimmäiset vuodet, että tämä helpottaa joskus, mutta edelleen 15 vuoden jälkeen tuntuu, että en voi olla mieheni kanssa vapautuneesti oma itseni. Itsensä tarkkailu ja käytöksen säätely vie valtavasti voimia. Vähän kuin olisi kylässä koko ajan. Käyn joka päivä metsässä tai mökillä keräämässä voimia ja hengittämässä vapaasti, että jaksaisin. Miten tilannetta voisi parantaa? Olen yrittänyt vapauttaa olemistani ja pyrkiä siihen, ettei tarvitsisi filmata niin paljoa, mutta kunnolliseen rentouteen en ole päässyt. Luulen, että siihen kaivattaisiin mieheltä jotain osallisuutta, että hän käytöksellään tai sanoillaan osoittaisi minun kelpaavan tällaisena.
Kommentit (61)
Mikä on isoin asia, jossa et pysty olemaan oma itsesi? Alkaako mies kuittailla vai miten reagoi?
[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 21:43"]Mikä on isoin asia, jossa et pysty olemaan oma itsesi? Alkaako mies kuittailla vai miten reagoi?
[/quote]
No jos ihan arkirealismiin mennään, niin en ole vieläkään vapautunut esim. pieraisemaan miehen kuullen. En voi myöskään itkeä, koska mies on suhtautunut hyvin ilkeästi itkuuni. En voi osoittaa uupumustani jos lasten hoito väsyttää, ja nauraminenkin on vähän siinä ja siinä. Mies voi vaikka tuijottaa kuin vähä-älyistä, jos nauran. En voi olla alaston miehen nähden enkä voi vaikkapa jumpata kotona, koska en kestä sitä huumoriin verhottua keljuilua. Enkä voi olla vihainenkaan, tai turhautunut, tai ahdistunut, tai jännittynyt. Pitää olla vain hyvin tasaisesti koko ajan. Ap
[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 21:57"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 21:43"]Mikä on isoin asia, jossa et pysty olemaan oma itsesi? Alkaako mies kuittailla vai miten reagoi? [/quote] No jos ihan arkirealismiin mennään, niin en ole vieläkään vapautunut esim. pieraisemaan miehen kuullen. En voi myöskään itkeä, koska mies on suhtautunut hyvin ilkeästi itkuuni. En voi osoittaa uupumustani jos lasten hoito väsyttää, ja nauraminenkin on vähän siinä ja siinä. Mies voi vaikka tuijottaa kuin vähä-älyistä, jos nauran. En voi olla alaston miehen nähden enkä voi vaikkapa jumpata kotona, koska en kestä sitä huumoriin verhottua keljuilua. Enkä voi olla vihainenkaan, tai turhautunut, tai ahdistunut, tai jännittynyt. Pitää olla vain hyvin tasaisesti koko ajan. Ap
[/quote]
Miten suostut tuohon? Tai ehkä pikemminkin: miten olet selvinnyt noinkin kauan selväjärkisenä?
[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 21:57"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 21:43"]Mikä on isoin asia, jossa et pysty olemaan oma itsesi? Alkaako mies kuittailla vai miten reagoi? [/quote] No jos ihan arkirealismiin mennään, niin en ole vieläkään vapautunut esim. pieraisemaan miehen kuullen. En voi myöskään itkeä, koska mies on suhtautunut hyvin ilkeästi itkuuni. En voi osoittaa uupumustani jos lasten hoito väsyttää, ja nauraminenkin on vähän siinä ja siinä. Mies voi vaikka tuijottaa kuin vähä-älyistä, jos nauran. En voi olla alaston miehen nähden enkä voi vaikkapa jumpata kotona, koska en kestä sitä huumoriin verhottua keljuilua. Enkä voi olla vihainenkaan, tai turhautunut, tai ahdistunut, tai jännittynyt. Pitää olla vain hyvin tasaisesti koko ajan. Ap
[/quote]
Odotat että lapset on kasvaneet ja lähdet kävelemään viimeistään sitten. Jos tuo tilanne on kestänyt 15 vuotta niin se tulee kestämään jatkossakin, huijaat itseäsi toivomalla että se tuosta enää muuttuisi.
Täällä! Meillä vasta kolme vuotta takana, mutta välillä mietiskelen eroa ja ajattelen, että olisi pitänyt erota jo silloin, kun jouduin ekoja kertoja muuttamaan käytöstäni ja ei ollut vielä niin vahvoja tunteita. Mies on kuitenkin useimmiten ihana ja siksi tunteetkin on nykyään niin vahvat, että tuntuu pahalta ja julmalta ajatella eroamista. Meillä se on vähän niin, että en ollutkaan miehelle se unelmien nainen, mutta hän päätti silti yrittää suhdetta ja jotenkin siinä matkalla mä ihan huomaamattani oon muuttunut kiltiksi kotihiireksi, joka näkee kavereita ehkä kerran kuukaudessa. Ennen olin sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut, näin kavereita monta kertaa viikossa. Eipä tähän tilanteeseen kai muu auttaisi, kun olla niin itsekäs ja ottaa itseään niskasta kiinni sekä ajatella itseään ja ottaa se ero, mutta kun on ne tunteet kuitenkin vaikka välillä suhde on täyttä paskaa ja oon onneton niin en vain pysty ainakaan vielä eroon.
Terve aikuinen ei itke yleensäkään.
Kuulostaa aivan sairaalta, eihän parisuhteessa olla jos toisen kanssa ei ole hyvä olla. Lähde pois.
[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 22:02"]Täällä! Meillä vasta kolme vuotta takana, mutta välillä mietiskelen eroa ja ajattelen, että olisi pitänyt erota jo silloin, kun jouduin ekoja kertoja muuttamaan käytöstäni ja ei ollut vielä niin vahvoja tunteita. Mies on kuitenkin useimmiten ihana ja siksi tunteetkin on nykyään niin vahvat, että tuntuu pahalta ja julmalta ajatella eroamista. Meillä se on vähän niin, että en ollutkaan miehelle se unelmien nainen, mutta hän päätti silti yrittää suhdetta ja jotenkin siinä matkalla mä ihan huomaamattani oon muuttunut kiltiksi kotihiireksi, joka näkee kavereita ehkä kerran kuukaudessa. Ennen olin sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut, näin kavereita monta kertaa viikossa. Eipä tähän tilanteeseen kai muu auttaisi, kun olla niin itsekäs ja ottaa itseään niskasta kiinni sekä ajatella itseään ja ottaa se ero, mutta kun on ne tunteet kuitenkin vaikka välillä suhde on täyttä paskaa ja oon onneton niin en vain pysty ainakaan vielä eroon.
[/quote]
Ja tää tilanne kuulostaa musta itsestäkin ihan järjettömältä ja mietin, miten pystyn tähän, mutta sitä ei voi kukaan ymmärtää, jos ei itse ole ollut vastaavassa tilanteessa.
[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 22:00"][quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 21:57"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 21:43"]Mikä on isoin asia, jossa et pysty olemaan oma itsesi? Alkaako mies kuittailla vai miten reagoi? [/quote] No jos ihan arkirealismiin mennään, niin en ole vieläkään vapautunut esim. pieraisemaan miehen kuullen. En voi myöskään itkeä, koska mies on suhtautunut hyvin ilkeästi itkuuni. En voi osoittaa uupumustani jos lasten hoito väsyttää, ja nauraminenkin on vähän siinä ja siinä. Mies voi vaikka tuijottaa kuin vähä-älyistä, jos nauran. En voi olla alaston miehen nähden enkä voi vaikkapa jumpata kotona, koska en kestä sitä huumoriin verhottua keljuilua. Enkä voi olla vihainenkaan, tai turhautunut, tai ahdistunut, tai jännittynyt. Pitää olla vain hyvin tasaisesti koko ajan. Ap
[/quote]
Miten suostut tuohon? Tai ehkä pikemminkin: miten olet selvinnyt noinkin kauan selväjärkisenä?
[/quote]
No minä olen aina ajatellut, että kyllä tämä tästä kun vaan jotenkin opin olemaan. Alkaa vaan näyttää, että ei tämä sittenkään koskaan ikinä. Sairastin yhden masennuksenkin ja vähän luulen, että tämä olo osasyynä. Tai sitten minä en vaan jotenkin osaa, mutta en tiedä, miten opetellaan. Tekemään siis sitä jotain, mitä en nyt osaa. En tiedä, mitä. Ap
Tääl sama juttu. Mies on tuomitseva ja keksii ilkeilyä kaikesta. En tod.pieraisisi ja muutenkin tarkkailen käytöstäni koko ajan. Hänellä on kumman jyrkkiä ajatuksia vaik on täys wt.
[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 22:02"]
Täällä! Meillä vasta kolme vuotta takana, mutta välillä mietiskelen eroa ja ajattelen, että olisi pitänyt erota jo silloin, kun jouduin ekoja kertoja muuttamaan käytöstäni ja ei ollut vielä niin vahvoja tunteita. Mies on kuitenkin useimmiten ihana ja siksi tunteetkin on nykyään niin vahvat, että tuntuu pahalta ja julmalta ajatella eroamista. Meillä se on vähän niin, että en ollutkaan miehelle se unelmien nainen, mutta hän päätti silti yrittää suhdetta ja jotenkin siinä matkalla mä ihan huomaamattani oon muuttunut kiltiksi kotihiireksi, joka näkee kavereita ehkä kerran kuukaudessa. Ennen olin sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut, näin kavereita monta kertaa viikossa. Eipä tähän tilanteeseen kai muu auttaisi, kun olla niin itsekäs ja ottaa itseään niskasta kiinni sekä ajatella itseään ja ottaa se ero, mutta kun on ne tunteet kuitenkin vaikka välillä suhde on täyttä paskaa ja oon onneton niin en vain pysty ainakaan vielä eroon.
[/quote]
Et kai sentään tuolle lapsia tekisi? Joten eikö kannattaisi erota eikä tuhlata aikaansa?
Muutama ehdottaa eroa, mutta miksi pitäisi aina heti erota, kun joku asia ei suju? Eikö Suomessa muutenkin erota liian helposti? Lähinnä mietin, että miten minun pitäisi itseäni kehittää, jotta saisin puolisolta jotain hyväksynnän tapaista, jotta pääsisin estoistani? Koska eihän minua kukaan pakota olemaan nauramatta tai pieremättä, en vaan koe mukavaksi tehdä niin tässä seurassa. Ap
[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 21:57"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 21:43"]Mikä on isoin asia, jossa et pysty olemaan oma itsesi? Alkaako mies kuittailla vai miten reagoi? [/quote] No jos ihan arkirealismiin mennään, niin en ole vieläkään vapautunut esim. pieraisemaan miehen kuullen. En voi myöskään itkeä, koska mies on suhtautunut hyvin ilkeästi itkuuni. En voi osoittaa uupumustani jos lasten hoito väsyttää, ja nauraminenkin on vähän siinä ja siinä. Mies voi vaikka tuijottaa kuin vähä-älyistä, jos nauran. En voi olla alaston miehen nähden enkä voi vaikkapa jumpata kotona, koska en kestä sitä huumoriin verhottua keljuilua. Enkä voi olla vihainenkaan, tai turhautunut, tai ahdistunut, tai jännittynyt. Pitää olla vain hyvin tasaisesti koko ajan. Ap
[/quote]
Miksi ihmeessä asetat pieremisen tunteiden ilmaisuksi? Piereskeleminen toisten kuullen on pelkkää huonoa käytöstä.
'Tulen surulliseksi lukiessani tekstisi. Meillä äiti oli kotona samanlaisessa tilanteessa. Ei itkua, ei naurua. Puoliso ivasi. Oli vielä väkivaltaakin.
se oli meille lapsille hyvin ahdistavaa. Pelkoa usein. Ei mekään ihan ilman masennuksia päästä siitä lapsuudesta. Mutta kasvua tämä on. Voimia sinulle. Keksit kyllä keinot. Sinussa on sisu. Pärjäät kyllä, kun uskalleta uskoa itseesi. Usko vaan. Olet hieno ja arvokas. Juuri sinä.
Miten kukaan itseäänkunnioittava voi elää noin!Jätä Se sika!Minä oon ainakin ihan oma itteni mieheni kanssa,voin vaikka paskoa sen edessä jos tarve vaatii ja itkeä saa niin paljo ku jaksaa.Toisinpäin toimii myös.
[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 22:27"][quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 21:57"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 21:43"]Mikä on isoin asia, jossa et pysty olemaan oma itsesi? Alkaako mies kuittailla vai miten reagoi? [/quote] No jos ihan arkirealismiin mennään, niin en ole vieläkään vapautunut esim. pieraisemaan miehen kuullen. En voi myöskään itkeä, koska mies on suhtautunut hyvin ilkeästi itkuuni. En voi osoittaa uupumustani jos lasten hoito väsyttää, ja nauraminenkin on vähän siinä ja siinä. Mies voi vaikka tuijottaa kuin vähä-älyistä, jos nauran. En voi olla alaston miehen nähden enkä voi vaikkapa jumpata kotona, koska en kestä sitä huumoriin verhottua keljuilua. Enkä voi olla vihainenkaan, tai turhautunut, tai ahdistunut, tai jännittynyt. Pitää olla vain hyvin tasaisesti koko ajan. Ap
[/quote]
Miksi ihmeessä asetat pieremisen tunteiden ilmaisuksi? Piereskeleminen toisten kuullen on pelkkää huonoa käytöstä.
[/quote]
No en kyllä aseta sitä tunteiden ilmaisuksi. Tuli vaan ensimmäisenä mieleen sen takia, koska äsken oli niin kiva pieraista, kun mies ei ole kotona. :D Ap
mitä jätät tekemättä miehes vuoksi?