Lue keskustelun säännöt.
Parisuhde, jossa ei voi olla oma itsensä
14.06.2015 |
Onko kukaan muu sellaisessa? Ajattelin ensimmäiset vuodet, että tämä helpottaa joskus, mutta edelleen 15 vuoden jälkeen tuntuu, että en voi olla mieheni kanssa vapautuneesti oma itseni. Itsensä tarkkailu ja käytöksen säätely vie valtavasti voimia. Vähän kuin olisi kylässä koko ajan. Käyn joka päivä metsässä tai mökillä keräämässä voimia ja hengittämässä vapaasti, että jaksaisin. Miten tilannetta voisi parantaa? Olen yrittänyt vapauttaa olemistani ja pyrkiä siihen, ettei tarvitsisi filmata niin paljoa, mutta kunnolliseen rentouteen en ole päässyt. Luulen, että siihen kaivattaisiin mieheltä jotain osallisuutta, että hän käytöksellään tai sanoillaan osoittaisi minun kelpaavan tällaisena.
Kommentit (61)
Omalla kohdallani vuosien helevtti loppui siihen kun kysyin itseltäni "haluanko elää näin?" ja vastasin siihen "en halua".
Niinpä päätin erota, koska ei auttanut keskustellakaan. Vika oli kuitenkin aina minussa joten totesin että jospa se olen minä se täys mulkku tässä, niin eipä me siinäkään tapauksessa olla toisiamme varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 22:31"][quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 22:26"]
Muutama ehdottaa eroa, mutta miksi pitäisi aina heti erota, kun joku asia ei suju? Eikö Suomessa muutenkin erota liian helposti? Lähinnä mietin, että miten minun pitäisi itseäni kehittää, jotta saisin puolisolta jotain hyväksynnän tapaista, jotta pääsisin estoistani? Koska eihän minua kukaan pakota olemaan nauramatta tai pieremättä, en vaan koe mukavaksi tehdä niin tässä seurassa. Ap
[/quote]
Miten niin erota liian helposti? Itse ajattelen, ettei kenenkään kanssa yhdessä oleminen nykyaikana ole mikään velvollisuus ja pakko, vaan erota saa juuri kun itse niin tahtoo. Eiköhän ne ajat ole jo mennyttä jolloin piti tuntea syyllisyyttä jos avioliitto tai muu parisuhde ei kestänytkään kunnes kuolema erottaa. Itse olen eronnut 8 vuotta sitten ja oli kyllä elämäni paras päätös.
Mutta jos sinä tuossa suhteessa haluat yrittää, ja säilyttää mielenterveytesi, niin sinun pitää alkaa tehdä kuten 28 sanoo. Alkaa vaan tehdä niitä asioita jotka ei tunnu sinusta miellyttäviltä, mennä päin sitä tunnetta ja olla välittämättä siitä. Sitten katsot vaan miten mies reagoi. Opettelet pitämään kiinni oikeudestasi olla sellainen kuin olet ja tehdä mitä teet, etkä anna omien häpeän ja nolouden tunteidesi estää.
[/quote]
Olen kyllä samaa mieltä siitä, ettei pidä antaa omiem tunteiden estää. Pyrin siihen. :) Yksi pointti, josta ei vielä olla keskusteltu on se, että pelkään meidän jälkikasvun omaksuvan näitä negatiivisia tapoja, joita minun "rentoutumiseni" väistämättä aiheuttaa. Murehdin sitä, että heille tarttuu tapa haukkua kavereitaan itkusta tai naurusta eivätkä he opi antamaan toisille tilaa olla oma itsensä. Tähän asti olen elänyt lasten kanssa tavallaan sivussa elämää, jossa me saamme näyttää tunteemme ja jumpata ja hassutella, mutta olen aina nielaissut ne silloin, kun mies on saapunut paikalle, koska en tykkää siitä että lapset kuulevat ilkeilyä. Jatkossa siltä ei voi välttyä, jos yritän vapautua. Miten kasvatuksellisin keinoin pystyisi estämään huonojen tapojen omaksumisen? Vai riittäisiköhän siihen tämä nykyinen tilanne, että he ovat kaikki melko lailla empaattista sakkia. Tällaisia minä vähän murehdin. Ap
[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 22:26"]Muutama ehdottaa eroa, mutta miksi pitäisi aina heti erota, kun joku asia ei suju? Eikö Suomessa muutenkin erota liian helposti? Lähinnä mietin, että miten minun pitäisi itseäni kehittää, jotta saisin puolisolta jotain hyväksynnän tapaista, jotta pääsisin estoistani? Koska eihän minua kukaan pakota olemaan nauramatta tai pieremättä, en vaan koe mukavaksi tehdä niin tässä seurassa. Ap
[/quote]
Parisuhteessa kunnioitetaan toisia molemminpuolisesti. Nyt ei ole kyse mistään pikku skismoista jotka ratkeavat keskustelemalla, vaan miehesi on sairas. Terve ihminen ei ivaa ja keljuile puolisolleen niin että tällä on huono olla. Tuollainen ihminen tarvitsee pitkällistä terapiaa mutta ei siihen suostu koska ajattelee itse olevansa viaton. Sinun tehtäväsi ei ole hakea mieheltäsi hyväksyntää sillä hänen tulisi hyväksyä puolisonsa ihan muutenkin!!! Sinun tehtäväsi ei ole yksipuolisesti muuntautua nukeksi joka on juuri sellainen kuin miehesi haluaa. Ero ei ole häpeä tai epäonnistuminen, ero voi olla tie vapauteen ja elämäniloon.
Mitä luulet ap tuollaisen jännitteen ja epänormaalin suhteen aiheuttavan LAPSILLE?
Miehelläsi on joku persoonallisuushäiriö, ei ole normaali. Tyypillistä että on saanut sinut uskomaan että sinun pitäisi "oppia olemaan." Lähde pois, mietit vielä että mikset lähtenyt aiemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa narsistiselta persoonallisuushäiriöltä. Tuollaisesta suhteesta pitää päästä pois, vaikka se olisi vaikeaa.
Voi veljet.. Mitenköhän miehesi kirjoittaisi elämästänne? Taitaisi tulla aika erilainen versio. Syyllistät nyt ihan kokonaan miehen ja vierität hänen syykseen kaiken kurjuuden mitä ikinä keksit. Sinussako ei ole vikaa ollenkaan? On varmaan miehen vika sekin, että et lähde tuollaisesta suhteesta? Menepä ap itseesi ja mieti miten voisit muuttaa tilannettasi muuten kuin ruikuttamalla ja itsesäälillä. Tee jotakin hyödyllistä ja asioita edistävää - vai meneekö liian vaikeaksi? Sekin on varmasti miehesi syy?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sillä iehellä mitään vikaa ole vaan aloittajalla. sehän tässä ujostelee ja pahaoittaa miltään, ei uskalla/osaa olla oma itsensä. Hakeudu psykiatrin juttusille välittömästi. Soitta 112 ja sano että päässä natisee.
[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 22:09"]Mitä luulet ap tuollaisen jännitteen ja epänormaalin suhteen aiheuttavan LAPSILLE?
[/quote]
Ei harmainta haisua, mutta ei tämä nyt varmaan paras mahdollinen kasvualusta ole. Sitä minä tässä yritänkin pelastaa, kun vain keksisin, mikä se avain tähän asiaan on. Toivoisin myös miehen osallistuvan ratkaisemiseen, se olisi paljon helpompaa niin. Mutta ei se ota kantaa mihinkään. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, miehesi ei rakasta sinua sellaisena kun olet. Elät väärän ihmisen kanssa. Jossakin on ihminen, joka haluaa juuri sellaisen kumppanin, kun sinä olet. Kerro näistä tuntemuksistasi miehellesi. Et menetä mitään. On myös se vaihtoehto, että lähennytte rehellisen ja avoimen keskustelun myötä.
Eikös se ole ihan normaalia, ettei piereskellä toisten kuullen? Ainakin lapsuudenkodissani se oli normaalia. Isä ja äiti paheksuivat kovasti "julkista" piereskelyä.
Mutta täytyy sanoa, että minä taas olen tuossa asiassa vapautunut mieheni kanssa asuessa. Lapsuudenkodissa ei muutenkaan tykätty pieruhuumorista. Tässä kodissa sitä on vähäsen.
Lapsuudenkodissa opin myös olemaan itkemättä muiden nähden, joten sekin on minusta normaalia. Itkujeni syyt kuuluvat minulle, ei niitä kukaan muu ymmärräkään.
Mutta se on paha minusta, ettet voi kunnolla edes nauraa miehesi seurassa etkä valittaa väsymystä etkä jumpata. Tuo pitäisi jotenkin ottaa puheeksi miehesi kanssa. Kotona pitäisi saada olla kuin kotonaan, rentoutua. Nauraako miehesi koskaan? Onko hän koskaan väsynyt? Jotkut ihmiset eivät koskaan näytä väsymystään, osa ihmisistä näyttää suorastaan paheksuvan sitä, mutta minusta on normaalia, että jokainen väsyy joskus.
Puhumisen paikka minusta nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 22:11"]
Kuulostaa narsistiselta persoonallisuushäiriöltä. Tuollaisesta suhteesta pitää päästä pois, vaikka se olisi vaikeaa.
[/quote]Entä ap:n tilanne? Hänkö on täysin normaalien kirjoissa? Lapsista tulee varmasti todella sisäisesti rikki olevia ihmisiä kun joutuvat elämään noin sairaan lapsuuden. Joidenkin ei vain pitäisi saada lisääntyä...
[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 22:12"]Voi veljet.. Mitenköhän miehesi kirjoittaisi elämästänne? Taitaisi tulla aika erilainen versio. Syyllistät nyt ihan kokonaan miehen ja vierität hänen syykseen kaiken kurjuuden mitä ikinä keksit. Sinussako ei ole vikaa ollenkaan? On varmaan miehen vika sekin, että et lähde tuollaisesta suhteesta? Menepä ap itseesi ja mieti miten voisit muuttaa tilannettasi muuten kuin ruikuttamalla ja itsesäälillä. Tee jotakin hyödyllistä ja asioita edistävää - vai meneekö liian vaikeaksi? Sekin on varmasti miehesi syy?
[/quote]
Oletko mies? Voisitko kertoa, miten minun pitäisi olla ja kehittyä, jotta saisin tilanteen korjattua? Kaikki on mennyt vain enemmän solmuun, vaikka olen parhaani yrittänyt. Ihan oikeasti en vain osaa, en minä tiedä miten minun pitäisi esimerkiksi pieraista, jotta en saisi vastaukseksi vittumaista analyysiä siitä, miten minulla on vääränlainen pyllynreikä kun ääni on niin vääränlainen. Olen kyllä yrittänyt jumpata alakertaa, mutta isojen vauvojen synnytykset ovat varmaan tehneet jotain vaurioita. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä tuollaisesta suhteesta kannattaisi lähteä. Jos töissä tai kaveripiirissä ei aina hyväksytä sellaisena kuin se on, ei se niin haittaa, koska suurimman osan aikaa saa olla oma itsensä vapaalla. Mutta jos omassa kodissa ei hyväksytä, niin se on kyllä todellinen ahdistuksen ja masennuksen lähde. Miksi tuhlata yksi ainoa elämänsä tuollaiseen?
On toki mahdollista myös se, että ap vaan ei ole suhdeihminen ollenkaan, eikä vika ole pääosin miehessä. Itselläni on juuri näin. Yhdessä asuminen kenenkään kanssa on aina alkanut ahdistaa, kun tuntuu etten saa olla oma itseni. Silti, vaikka mies ei millään tapaa esittäisi kritiikkiä, virnistelisi, kettuilisi jne. Mutta minusta tuntuu etten voi vapautuneesti kuljeksia alasti, hoilata jotain Hopeista kuuta, pomppia tasajalkaa, nukkua päiväunia milloin sattuu, kaivaa nenää tai mitä vaan mitä yksin teen. Ja se alkaa ahdistaa. Niinpä minä parin avoliittokokeilun jälkeen päädyin siihen että minä vaan olen erakkoluonne enkä sovi parisuhteeseen. Yksin olen onnellinen.
[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 22:15"]Eikös se ole ihan normaalia, ettei piereskellä toisten kuullen? Ainakin lapsuudenkodissani se oli normaalia. Isä ja äiti paheksuivat kovasti "julkista" piereskelyä.
Mutta täytyy sanoa, että minä taas olen tuossa asiassa vapautunut mieheni kanssa asuessa. Lapsuudenkodissa ei muutenkaan tykätty pieruhuumorista. Tässä kodissa sitä on vähäsen.
Lapsuudenkodissa opin myös olemaan itkemättä muiden nähden, joten sekin on minusta normaalia. Itkujeni syyt kuuluvat minulle, ei niitä kukaan muu ymmärräkään.
Mutta se on paha minusta, ettet voi kunnolla edes nauraa miehesi seurassa etkä valittaa väsymystä etkä jumpata. Tuo pitäisi jotenkin ottaa puheeksi miehesi kanssa. Kotona pitäisi saada olla kuin kotonaan, rentoutua. Nauraako miehesi koskaan? Onko hän koskaan väsynyt? Jotkut ihmiset eivät koskaan näytä väsymystään, osa ihmisistä näyttää suorastaan paheksuvan sitä, mutta minusta on normaalia, että jokainen väsyy joskus.
Puhumisen paikka minusta nyt.
[/quote]
Kyllä, mies nauraa ja väsyy, koska niille on oikeanlaiset syyt. Vaikka joku huumoriohjelma naurattaa ja hänen tekemänsä fyysinen, raskas työ väsyttää. Minä en tee fyysistä työtä vaan istun toimistossa ja opiskelen, joten en voi olla samalla tavalla väsynyt. Tai äitiyslomillakaan en tietenkään voinut väsyä fyysisesti, koska ei se ole niin raskasta työtä. Ja naurankin omituisille asioille, niin kuin Fingerporille tai Ei mennyt niin kuin Strömsössä -ryhmän jutuille. Ap
No, entäs jos vaan rupeat tekemään asioita. Pieraiset raikuvasti ja sanot, että hep...tulipas se sieltä. Ja hajun kanssa. Ei onneks varren.
teet muutamat jumppaliikkeitä siinä layåttialla ja sanot, että mukaan mahtuu. Tai sanot, että nyt aloitat uuden elämän ja siihen kuuluu jumppa. Ja sanot, että nyt saa taputtaa. Ettekö te muuten ole saunassa alasti yhdessä?
jos mies tuijottaa, niin kysy mitä tuijottaa. Ja jos se on sellaista pahansuopaaa...oletko muuten sanonut, että koet vittuiluksi ne jutut ja tuijotuksen? Ja sano takain tai sano, että jopas ikävästi kommentoit.
Sinun pitää ruveta ilmaisemaan itsesi. Tule esiin. Jos se suhde ei sitä kestä, niin sitten ei. Tai siitä voi alkaa muuta. Pelkäät nyt itse itseäsi.
Voimia sinulle. Mene edes johonkin naisten ryhmään tekemään jotain yhdessä. Ikävää, että koet noin. Toivon sinun löytävän hyvän elämässäsi. Ei sinun jonkun muun takia tarvitse kärvistellä. Omassa elämässäsi. Sitäpaitsi kyllä itkeä pitää saada. Pitää saada olla oma itsenä. Ei muuten oikein jaksa. kuulostat vahvalta ja myös siltä, että olet hieman sairastunut vahvuuteen...ehkä olosuhteen pakosta. Iso halaus sinulle.
Entä jos se syy on itsessä? Miten sitten uskaltaa? Mies on hyvä mutta on joitain asioita joita on vaikea tehdä miehen seurassa ja se ahdistaa.
Suurimmat estot ja lukot on sinussa itsessäsi. Olet alentanut itsesi tuohon jamaan, että oma olemisesi täytyy hyväksyttää miehellä. Nyt taot omaan päähäsi sen, että sinä olet arvokas, tämä on _sinun_ elämäsi, kukaan ei määrää miten ja millainen saat olla! Kaikki lähtee siitä että hyväksyt itse itsesi, niin sen jälkeen et enää välitä mitä mieltä toinen on. Ja jos se toinen vaan vääntelee naamaa ja arvostelee sinua, hän ei ole sinun arvoisesi!
T: Toinen samanlainen oppimisen polulla (paitsi että minulla mies ei arvostele)
Vierailija kirjoitti:
Terve aikuinen ei itke yleensäkään.
Tämä
[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 22:26"]
Muutama ehdottaa eroa, mutta miksi pitäisi aina heti erota, kun joku asia ei suju? Eikö Suomessa muutenkin erota liian helposti? Lähinnä mietin, että miten minun pitäisi itseäni kehittää, jotta saisin puolisolta jotain hyväksynnän tapaista, jotta pääsisin estoistani? Koska eihän minua kukaan pakota olemaan nauramatta tai pieremättä, en vaan koe mukavaksi tehdä niin tässä seurassa. Ap
[/quote]
Miten niin erota liian helposti? Itse ajattelen, ettei kenenkään kanssa yhdessä oleminen nykyaikana ole mikään velvollisuus ja pakko, vaan erota saa juuri kun itse niin tahtoo. Eiköhän ne ajat ole jo mennyttä jolloin piti tuntea syyllisyyttä jos avioliitto tai muu parisuhde ei kestänytkään kunnes kuolema erottaa. Itse olen eronnut 8 vuotta sitten ja oli kyllä elämäni paras päätös.
Mutta jos sinä tuossa suhteessa haluat yrittää, ja säilyttää mielenterveytesi, niin sinun pitää alkaa tehdä kuten 28 sanoo. Alkaa vaan tehdä niitä asioita jotka ei tunnu sinusta miellyttäviltä, mennä päin sitä tunnetta ja olla välittämättä siitä. Sitten katsot vaan miten mies reagoi. Opettelet pitämään kiinni oikeudestasi olla sellainen kuin olet ja tehdä mitä teet, etkä anna omien häpeän ja nolouden tunteidesi estää.