Lue keskustelun säännöt.
Ei koulukiusaamista voi antaa anteeksi, ei sitten millään!
13.06.2015 |
Ei kiusattu voi antaa kiusaajalle anteeksi, kiusaamisesta jää pysyvät arvet ja se muuttaa suhtautumista toisiin ihmiiin loppuiäksi, sitä ei voi korvata MITENKÄÄN, EI MITENKÄÄN!
Ne jotka täällä väittävät antaneensa anteeksi ja jopa ystävystyneet (siis mitä vitun helvettiä?!) kiusaajiensa kanssa, ovat 100% varmasti itse koulukiusaajia.
Kommentit (47)
[quote author="Vierailija" time="13.06.2015 klo 19:49"]
[quote author="Vierailija" time="13.06.2015 klo 19:46"]
[quote author="Vierailija" time="13.06.2015 klo 19:38"]
[quote author="Vierailija" time="13.06.2015 klo 19:26"]
Ymmärrän jos ala-asteella kiusannut, mutta EN HYVÄKSY, ja ehkä ymmärrän myös yläasteella, en sitäkään hyväksy, silloin moni nuori todella hukassa elämässään.
Minua on kiusattu 9 vuotta ja olen sen myöhemmin saanut ymmärtää, että kiusaajillani oli itsellä paljon vaikeampaa mitä minulla. He olivat ihan hukassa.
Mutta jos aikuisena kiusaa en voi sitä ymmärtää, jos on hukassa elämässään, hankkii apua. Aikuisen pitäisi jo se ymmärtää.
Miksi ap takertuisit esim. ala-asteella saamaasi kiusaamiseen, tai yläasteella? Mitä se hyödyttää? Olin minäkin rikki ja hajalla ja yritin itsemurhaa, mutta onneksi ei onnistunut.
Ja silloin tajusin sen, että mun on pakko selvitä. Kiusaajat uhkasivat 3 viimestä vuotta tappaa minut (olivat muutaman kerran jo lähellä onnistua). Kun selvisin tuosta itsariyrityksestä selville vesille, ymmärsin, että kiusaajat melkein saavat sen mitä halusivat, että olisin kuollut. Mutta minä pirulainen taistelin itseni takaisin elämään ja haistatin paskat kiusaajille ja sille mitä olen kokenut heidän taholtaan. Minä en niiden paskiasten anna vaikuttaa elämääni enään yhtään edes ajatustasolla. Minä en niiden takia jätä elämääni elämättä. Se riitti, että pilasivat ala ja yläaste ajat. (Ja 5 vuotta sen jälkeen olin vakavasti masentunut)
Sitä en sano, että tähän pisteeseen olisi tultu sormia napsauttamalla. Mutta ne ymmärrä sitä, miksi pitäisi jäädä murehtimaan menneitä ja kierimään niissä jos rumasti sanotaan!
Kiusaajalle pahinta on se, että et välitä ja pärjäät elämässä vaikka yrittävät sen tuhota.
Anteeksi olen antanut, reppanampia ne on raukat. Mutta kyllä en ole voinut unohtaa.
[/quote]
En kai ole missään vaiheessa väittänyt että olen kiusattu? Kiusatuksi joutuu aina omaa syytään kun ei pysty pitämään puoliaan, itse olen aina osannut, mutta olen nähnyt miten kiusaaminen on tuhonnut toisten elämän kokonaan, sitä ei voi korvata mitenkään ja anteeksipyyntö ei ole yhtään mitään EI YHTÄÄN MITÄÄN!
ap
[/quote]
Eli ap, sun tuttavasi ovat itse mokanneet elämäsi sun mielestä. mitä sinä sitten kiusaajia syyttelet?
[/quote]
Vitun lukihäiriöinen apina kun et osaa lukea, KIUSATTU ON UHRI, OLI OMAA SYYTÄ TAI EI SE EI OIKEUTA KIUSAAMISTA
VITTU SÄKÖ ET SITEN HALUAIS KOULUKIUSAAJIA HENGILTÄ SAATANA?
ap
[/quote]
Ap, olet sairas mulkvisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.06.2015 klo 19:49"][quote author="Vierailija" time="13.06.2015 klo 19:46"]
[quote author="Vierailija" time="13.06.2015 klo 19:38"]
[quote author="Vierailija" time="13.06.2015 klo 19:26"]
Ymmärrän jos ala-asteella kiusannut, mutta EN HYVÄKSY, ja ehkä ymmärrän myös yläasteella, en sitäkään hyväksy, silloin moni nuori todella hukassa elämässään.
Minua on kiusattu 9 vuotta ja olen sen myöhemmin saanut ymmärtää, että kiusaajillani oli itsellä paljon vaikeampaa mitä minulla. He olivat ihan hukassa.
Mutta jos aikuisena kiusaa en voi sitä ymmärtää, jos on hukassa elämässään, hankkii apua. Aikuisen pitäisi jo se ymmärtää.
Miksi ap takertuisit esim. ala-asteella saamaasi kiusaamiseen, tai yläasteella? Mitä se hyödyttää? Olin minäkin rikki ja hajalla ja yritin itsemurhaa, mutta onneksi ei onnistunut.
Ja silloin tajusin sen, että mun on pakko selvitä. Kiusaajat uhkasivat 3 viimestä vuotta tappaa minut (olivat muutaman kerran jo lähellä onnistua). Kun selvisin tuosta itsariyrityksestä selville vesille, ymmärsin, että kiusaajat melkein saavat sen mitä halusivat, että olisin kuollut. Mutta minä pirulainen taistelin itseni takaisin elämään ja haistatin paskat kiusaajille ja sille mitä olen kokenut heidän taholtaan. Minä en niiden paskiasten anna vaikuttaa elämääni enään yhtään edes ajatustasolla. Minä en niiden takia jätä elämääni elämättä. Se riitti, että pilasivat ala ja yläaste ajat. (Ja 5 vuotta sen jälkeen olin vakavasti masentunut)
Sitä en sano, että tähän pisteeseen olisi tultu sormia napsauttamalla. Mutta ne ymmärrä sitä, miksi pitäisi jäädä murehtimaan menneitä ja kierimään niissä jos rumasti sanotaan!
Kiusaajalle pahinta on se, että et välitä ja pärjäät elämässä vaikka yrittävät sen tuhota.
Anteeksi olen antanut, reppanampia ne on raukat. Mutta kyllä en ole voinut unohtaa.
[/quote]
En kai ole missään vaiheessa väittänyt että olen kiusattu? Kiusatuksi joutuu aina omaa syytään kun ei pysty pitämään puoliaan, itse olen aina osannut, mutta olen nähnyt miten kiusaaminen on tuhonnut toisten elämän kokonaan, sitä ei voi korvata mitenkään ja anteeksipyyntö ei ole yhtään mitään EI YHTÄÄN MITÄÄN!
ap
[/quote]
Eli ap, sun tuttavasi ovat itse mokanneet elämäsi sun mielestä. mitä sinä sitten kiusaajia syyttelet?
[/quote]
Vitun lukihäiriöinen apina kun et osaa lukea, KIUSATTU ON UHRI, OLI OMAA SYYTÄ TAI EI SE EI OIKEUTA KIUSAAMISTA
VITTU SÄKÖ ET SITEN HALUAIS KOULUKIUSAAJIA HENGILTÄ SAATANA?
ap
[/quote]
En ole aijempi kommentoija, mutta vahvasti huokuu tää elämäm koulu kyl tosta sun kommentista ap.. Joko on jotain lasissa?
Minua on ala- ja yläasteella kiusattu, ei vakavaa väkivaltaa, mutta juuri tuota nimittelyä, ulkopuolelle sulkemista ja "pöpöjen" välttelyä, tekemieni koulujuttujen sotkemista ja sellaista. Enhän minä nyt varsinaisesti enimmäkseen anteeksi ole antanut, mutten niin kovasti ole vihainenkaan jälkeenpäin osannut olla. Ehkä siksi, kun pienellä paikkakunnalla ihmisistä ja heidän perheistään oppii tietämään enemmän kuin oikeastaan välittäisikään, kuka on orpo, kenellä on piilokives jne. (tällaiset saivat myös kiusaajat näyttämään "pieniltä"). Ehkä siksi, että olen ymmärtänyt olevani introvertti, eikä se suosituimmuuskisa ole minun taisteluni. Ehkä siksi, että hieman noiden aikojen jälkeen, kun olin hyvässä työpaikassa, entiset nimittelijät suhtautuivat nöyristellen. Ehkä siksi, että tuon ajan asuinseutu ja ihmiset ovat jääneet kauas taakse ja niin paljon uusia elämänvaiheita on tullut eteen (suurimmasta osasta kiusaajia en muista edes etunimiä).
Pari tapausta olen toki antanut kokonaan anteeksi: parhaalle kaverille, joka härnäsi yhden kerran (kotona oli hyvin vaikea kriisi, josta tiedän yksityiskohdat) ja yhdelle luokkakaverille (eri sukupuolta), jonka kanssa pikku jäynät ja sanailu olivat täysin molemminpuoleisia.
Enimmäkseen en usko, että koulukiusaajat "kehittyvät" paremmiksi, tuskin tämän maailman martinaaitolehdot ja stubbit karvoistaan koskaan pääsevät, ovat vain aikuisina vaivihkaisemmin mätiä. Mutta omalla kohdallani en jaksa välittää.
Mitä tulee niihin, jotka ovat joutuneet kokemaan systemaattisempaa kiusaamista tai vakavaa väkivaltaa, eihän heidän edes tarvitse antaa anteeksi. Onhan se oikeasti väärin, jos tekijät eivät hyvitä tekemisiään, antavat itselleen anteeksi ja jatkavat kuin ei mitään olisi ollutkaan. Ja sitten vaativat, että uhrienkin pitäisi vaan antaa anteeksi ja jatkaa eteenpäin. Ei tarvitse. Eihän se väärä ajan kanssa muutu oikeaksi. Korkeintaan voi kääntää opitut asiat vahvuudeksi, mutta ei siitäkään tarvitse kiitollinen olla kuin itselleen.
Voisin kertoa oman tarinani.
Kiusaaminen alkoi "eskarissa", kaksi tyttöä otti mut silmätikuksi ja kiusaaminen oli juuri tyypillistä pikku tyttöjen "Me ei leikitä sun kaa" tyyppistä. Kiusaamiseen kuitenkiin puututtiin VÄLITTÖMÄSTI joka kerta ja tädit käskivät pyytämään anteeksi.
Kiusaaminen jatkui sitten ala-asteella (kyseiset tytsyt menivät eri kouluun). Edelleenkin sitä sellaista "Me ei leikitä sun kaa" tyyppistä. Kiusaamiseen puututtiin aina ja siitähän se riemu repesi -> seuraavat viikot oli aina yhtä helvettiä, kun mä sain kaiken paskan niskaan. Oli mulla kyllä yksi bestis.
Tuli sitten vika kesä ennen yläastetta ja bestis tokaisi, että "Maija" pyysi mua sen bestikseksi. Sinne meni se kaveri. Luokalle sattui myös nuo "eskari" kiusaajat. Jos kiusaaminen oli aikaisemmin ollut pelkästään henkistä ja siihen oli puututtu joka kerta, niin nyt siihen tuli mukaan myös fyysinen kiusaaminen sekä aikuisten totaali ignooraus. Myös bussiliput pöllittiin kerran, reppu piilotettiin ties kuinka monta kertaa (ja sitten nauraa rätkätettiin, kun paniikissa ja itku kurkussa etsin sitä saakelin reppua).
Jouduin julkisesti nöyryytetyksi miljoona kertaa, esim. esitelmän pidot oli yhtä helvettiä. Mulla oli teininä paha R-vika, joka "paheni", kun olin paniikissa. Myös sammallus tuli mukaan kuvioihin. Siitähän porukka sai lisää vettä myllyyn ja kuulen vieläkin joskus ne pilkkanaurut korvissa.
Talvisin sain miljoona kivikovaa, sepelillä päällystettyä lumipalloa päin näköä. Saan oikeasti kiittää onneani, että näkö on vielä tallella!
Muistan yhden tietyn äikän tunnin seiskalta, jolloin jouduin julkinöyryytetyksi. Meitä oli pariton määrä oppilaita ja mä tein yleensä kaikki parityöt yksin. Kerran sitten oli jotain ryhmätöitä tms. ja opettaja unohti mut kokonaan. En uskaltanut avata suutani ja opettaja sitten jossain vaiheessa huomasi, että en tee mitään. Siitähän se voivottelu alkoi ja mut sitten tungettiin suurieleisesti johonkin ryhmään.
Söin aina yksin. Kukaan ei halunnut mun pöytään, ainoastaan pakon edestä. Esim. luokanvalvoja tätä ihmetteli monta kertaa, mutta ei tehnyt asialle mitään enkä itse uskaltanut puhua asiasta.
Mut eristettiin täysin muista. Muistan edelleenkin seiskan ekan rättikässän tunnin, tunnit pidettiin läheisellä ala-asteella. Koulua oli käyty kolmisen päivää ja yritin mennä tutustumaan muihin meidän luokkalaisiin. Tuo eskarissa kiusannut muija tokaisi kuuluvalla äänellä, että voi vittu, TAAS toi läski tulee tänne! Mennään hei muualle! Viikon verran yritin tutustua, mutta joka kerta, kun menin lähelle, kuului sanat; TAAS TOI LÄSKI SEURAA, mennään muualle! Ei siinä sitten uskaltanut tutustua muihinkaan.
Ja joo, olin läski. Painoin kasiin mennessä 99 kiloa. Lukiossa paino sitten rupesi tippumaan ja nyt olen normaali painoinen, ollut jo n. 7 vuotta.
Opettajat kuulivat monta kertaa sen pilkkanaurun ja haukkumisen, kukaan ei siihen puuttunut. Mieleen on painunut ensimmäinen ruotsin tunti. Opettaja kävi monistamassa ja sillä välin oli pilkka nauru alkanut. Opettaja tuli takaisin ja luokka sen kun jatkaa sitä mollaamista jne. Ja opettaja EI TEHNYT MITÄÄN. Tuon jälkeen päätin, että antaa olla. En luota aikuisiin.
Nyt n. 17 vuotta myöhemmin kärsin edelleenkin seurauksista. EN luota kehenkään (varsinkaan naisiin), mulla on sosiaalisten tilanteiden pelko, kärsin yksinäisyydestä (ei ole ketään ystävää), olen vahva ja arvet on ja pysyy.
MUTTA..
Olenko unohtanut? EN OLE. Tuo helvetti kuuluu menneisyyteeni ja se on muokannut mua ihmisenä.
Olenko antanut anteeksi? Kyllä ja en. Opettajille olen, suurimmalle osalle meidän luokkalaisistakin, mutta tuo pahin narttu, sille EN ole antanut anteeksi. Ja olen varma, että mä tulen saamaan sen räkäisimmän pilkkanaurun vielä. Ja mielestäni kukaan ei voi vaatia unohtamaan ja antamaan anteeksi.
Minä olin vanhempien sisarusten jämiin pukeutuva yläasteenaloittaja, kai sille joutikin nauraa.
Kaverini pikkuveljellä oli downin syndrooma, vammaisiahan sitten koko perheen täytyy olla, joten kyllähän sillekin joutaa nauraa.
Hyvin muotitietoinen, viimeisen päälle pukeutuva pääkiusaaja kiinnitti vuotta paria myöhemmin "kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia"-merkin reppuunsa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet outo ap! Sinä täällä haukut sekä kiusatut että kiusaajat, ja vielä aika ilkein sanakääntein. Ihan mielenkiintoista olisi kuulla sun omat taustat.
Joka tapauksessa tosi mustavalkoista ajattelua. Jos puhutaan koulukiusaamisesta, niin asialla ovat olleet lapset. Heillähän tunnetusti empatiakyvyssä on vielä paljon kehittymistä ja sosiaalisia taitoja vasta harjoitellaan. Itse olen koulukiusattu, ja kun kiusaajani on aikuisena minulta anteeksi pyytänyt, niin ei minulla ollut vaikeuksia antaa anteeksi. Jos jäisin kytemään katkeruuksiini, niin vahingoittaisin lähinnä itseäni. Toisaalta, ne kiusaajat, jotka eivät vaikuta olevan asiasta pahoillaan aikuisinakaan, heitä en kyllä kovin lämmöllä ajattele vieläkään. Eikä minusta tarvitsekaan.
[quote author="Vierailija" time="13.06.2015 klo 19:46"][quote author="Vierailija" time="13.06.2015 klo 19:43"]
ap, kyllä sulla on nyt pallo melko hukassa. se ei ole kiusatun syy jos joutuu kiusatuksi.
[/quote]
On se, ellei kiusaaja ole joku täysverinen gangsteri joka uhkailee väkivallalla. Mutta ei se, että joutuu kiusatuksi omaa syytään tarkoita, että kiusaaminen olisi oikein, päinvastoin! Kiusaaja on jokatapauksessa uhri! Koulukiusaajat ovat paskasakkia joka sietäisi hengiltä, vitun apinalaumaa saatana!
ap
[/quote].
Ap olet ääliö.