Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
TÄMÄN olisin halunnut tietää raskaudesta / synnytyksestä / synnytyksen jälkeisestä ajasta
Antakaa tulla!
Itselleni tuli yllätyksenä, miten rankkaa ihan oikeasti tää loppuraskaus voi olla. Ilmeisesti si-nivel sanonut itsensä irti ja aiheuttaa pistävän kivun joka askeleella. Eipä tule hirveästi liikuttua sen takia ja karmeeltahan se tuntuu kun on tottunut liikkumaan paljon. Muuta mukavaa; jatkuva pissahätä, väsymys, närästys ja viimeisimpänä käden jatkuva puutuminen joka herättää öisinkin (pissahädän lisäksi).
Kommentit (361)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun odotin esikoistani, neuvolassa kysyttiin, tunnenko vauvan liikkeet? Juu, tunnen.
Esikoiseni oli vakavasti kehitysvammainen ja kuoli heti syntymänsä jälkeen. Kun myöhemmin odotin toista lastani, tajusin, miltä vauvan liikkeiden olisi pitänyt tuntua ja mikä on normaalia liikkumista.
Tämä mua pelottaa. Raskaus on sujunut rv 25 asti hyvin, kaikki on ultrien mukaan kunnossa eikä synnytys pelota miuten kuin vähän jännittää mutta eniten pelottaa se että onko vauva oikeasti kunnossa synnytyksen jälkeen. Kaikkea saattaa tapahtua ja niille ei voi mitään mutta en toedä miten osaisin suhtautua esim. synnynäiseen kehitysvammaan tms. En tiedä, olisin saattanut tehdä abortin, jos sikiöllä olisi ilmentynyt Down tai vastaava silloin
Jos synnytyksessä tulee väsymys (valvottujen öiden vuoksi), tai käytät liikaa ilokaasua ("pökerryt" lisää) eikä hengitys kulje normaalisti, yksinkertaisesti väsymyksen vuoksi... Niin että hyperventiloit (ehkä huomaamatta), ja vauvan sydänäänet katoavat, tilanne korjaantuu nopeasti sillä, että keskityt ainoastaan hengittämiseen ja pidättelet henkeä hiukan.
Lisäksi asennon olisi hyvä olla sellainen, että napasi on kohti lattiaa - silloin sikiö saa parhaiten happea.
Hengityksen korjaaminen on tärkeää riippumatta siitä, onko hätäsektioon aihetta vai ei; todennäköisesti säästyt hätätoimenpiteeltä kokonaan, eikä sikiö ehdi kärsiä useiden minuuttien aikana, jos korjaat itse ongelmaa.
Parasta on, kun hengitys ei edes häiriinny. Eli "kuuntelet" kehoasi siinä, millainen hengitys milloinkin on tarpeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta alkaa tuntumaan siltä, että en haluakaan biologisia lapsia. Raskaus ja synnytys ja pikkuvauvan oleminen kuulostaa kamalalta. Adoptio houkuttelee enemmän. Toki se on pitkä ja raskas prosessi.
Adoptiossa on todennäköistä saada traumatisoitunut lapsi (jonka kanssa voi olla vaikeampaa).
Ellei suvussasi ole taipumusta raskauspahoinvointiin, on epätodennäköistä, että sinäkään siitä kärsisit.
Kiitollinen saa olla, jos lapsi syntyy elävänä ja terveenä.
Rakkautta lapseen ei voi mielestäni ymmärtää, ennen kuin sen kokee oman lapsen kanssa.
Mun suvussa ei ole taipumusta raskauspahoinvointiin. Äidillä ei sellaista ollut eikä yhdelläkään siskolla muutaman viikon aamukuvotusta lukuunottamatta (ei yhtään oksennusta). Minä oksensin 25 viikkoa...
No onhan, teillä kaikilla.
Ei kun nimenomaan ei ole. Äitini ja siskoni eivät oksentaneet kertaakaan yhdenkään raskauden takia. Minä oksensin 25 viikkoa, suurimman osan ajasta vieläpä useamman kerran päivässä.
Kommentti oli tuonne edelliselle, joka arvioi, että on epätodennäköistä, että kärsisi pahoinvoinnista jos suvussa ei ole kärsitty. Joskus se epätodennäkönen sitten osuu omalle kohdalle ja silloin on ihan sama, mikä se todennäköisyys oli.
Raskauspahoinvointi ei edellytä oksentamista. Raskauspahoinvointi on eri ihmisillä hyvinkin eriasteista, sikäli, kun sitä on ollenkaan.
On siis ihmisiä, jotka eivät tunne koko raskauden aikana häivääkään pahoinvointia, ei pienintäkään kuvotusta (esim. minä).
- kuinka erilaisia raskaudet voivat olla, edellisestä ei voi päätellä yhtään miten seuraava sujuu
- kuinka hirveältä pahoinvointi voi tuntua, sekä fyysisesti että henkisesti, sitä ei ymmärrä ennen kuin kokee omakohtaisesti
- miten sekaisin hormonit ja mieli voi olla pitkään synnytyksen jälkeen, vaikka ennen sitä psyyke on aina ollut tyyni ja tasainen. Kaikki itkettää ja ahdistaa ja pelottaa.
- miten hysteerisesti vauvaan suhtautuu, on koko ajan varma että jotain on vialla ja vauva tekee kuolemaa, kun oikeasti vain parkuu jotain vatsanväännettä
- miten paljon vauvaa voi rakastaa
- miten oudolta keskikroppa tuntuu heti synnytyksen jälkeen, kun vatsalihaksissa ei ole mitään pitoa
- miten lantionpohjanlihakset ei toimi moneen viikkoon tai kuukauteen synnytyksen jälkeen. Pissaa ei pysty katkaisemaan kesken kaiken vaikka miten yrittäisi, ei uskalla aivastaa jne.
- miltä maidon nouseminen tuntuu. Ihan kuin olisi sairas, lämpö nousi ja tuntui muutenkin kipeältä. Rinnat oli kovat eteenpäin sojottavat pallot, varmaan silikonit näyttää ja tuntuu suunnilleen samalta.
- miten kipeitä rintatukokset voi olla
- miten yksinäiseksi voi itsensä tuntea vauvavuonna, kun on päivisin kahdestaan vauvan kanssa kotona
- miten kokonaisvaltainen kokemus äitiys on, ja miten kiinni vauvassa on ensimmäiset kuukaudet
- miten vaikeaa vauvasta on olla erossa
- synnytys kokonaisuutena on absurdi kokemus, vaikea sisäistää että on oikeasti luonut uuden ihmisen ja sitten vauva on ulkona ja hänet pääsee näkemään
- vauvamahan litistyminen vie viikkoja, ja alkutilanteeseen pääseminen kuukausia
- miten koko elämä muuttuu lapsen saamisen jälkeen, toki pikkuhiljaa vapauksia saa myös takaisin, mutta siihen menee aikaa
- miten paljon työtä yhdessäkin lapsessa on
- miten kaikki on silti sen arvoista
Että raskauspahoinvointi voi olla niin paha, että koko raskauden joutuu viettämään sairaalassa tiputuksessa. Oli kyllä traumatisoiva kokemus.
En halua pelotella, mutta velvollisuuteni on kertoa, että hyvä tietää jos olet helsinkiläinen, naistenklinikalla on valitettavasti rikollisia lääkäreitä ja lapsen vammautumusmahdollisuus suurentunut. Tämä valitettavasti 100% totta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
-että raskausaikana hormonit voivat olla sellaiset, että paitsi kaikki huomauttelee miten hehkut, myös mieliala on jatkuvasti parempi kuin koskaan ennen tai sen jälkeen. Ei mitään jatkuvaa jäytävää ahdistusta, vaan loputon luotto siihen, että kaikki sujuu.
-että synnytyksessä lykätään väkisin keinotekoista oksitosiinia, koska se nyt vaan on tapana, seuraamatta mitä synnyttäjälle oikeasti kuuluu. Toisin kuin luonnollinen oksitosiini, keinotekoinen ei sisällä kipua lievittävää elementtiä. Se myös tutkitusti vie tilaa kiintymyshormonilta. Kropan ei anneta rauhassa suorittaa synnytystä, vaan homma pakotetaan tiettyyn medikalisoituun muottiin muka teho edellä. Kivunlievitystä sitten ei kuitenkaan haluta antaa,koska ainahan se on vähän epämukavaa.
- kun lapsi syntyy, sitä kohtaan ei välttämättä tunne oikein mitään, mikä saattaa liittyä osaltaan tuohon edellä mainittuun keinotekoisen oksitosiinin pumppaamiseen. Onneksi tunteita on muodostunut näin pari vuotta myöhemmin.
Ei takuulla foliojuttuja kirjoitti:
En halua pelotella, mutta velvollisuuteni on kertoa, että hyvä tietää jos olet helsinkiläinen, naistenklinikalla on valitettavasti rikollisia lääkäreitä ja lapsen vammautumusmahdollisuus suurentunut. Tämä valitettavasti 100% totta.
Siis kamalaa. Vaikka vanhemmuus on tärkeää harvoin lapselle voidaan jotain vammoja aiheuttaa vaikka ei ihan täysillä sitä vanhemmuutta vedä. Huonosti hoidettu synnytys/sektio voi taas aiheuttaa lievää tai vakavempaakin vammaa. Tuollaisesta pitäisi tulla syyte murhasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, että eppariarpi kiristää vieläkin ajoittain ja sen tuntee selkeästi.
Synnytyksestä 20 vuotta :D
Vierailija kirjoitti:
Ei takuulla foliojuttuja kirjoitti:
En halua pelotella, mutta velvollisuuteni on kertoa, että hyvä tietää jos olet helsinkiläinen, naistenklinikalla on valitettavasti rikollisia lääkäreitä ja lapsen vammautumusmahdollisuus suurentunut. Tämä valitettavasti 100% totta.
Siis kamalaa. Vaikka vanhemmuus on tärkeää harvoin lapselle voidaan jotain vammoja aiheuttaa vaikka ei ihan täysillä sitä vanhemmuutta vedä. Huonosti hoidettu synnytys/sektio voi taas aiheuttaa lievää tai vakavempaakin vammaa. Tuollaisesta pitäisi tulla syyte murhasta.
Ja monet kulkee vapaans vaikka kädet verissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei takuulla foliojuttuja kirjoitti:
En halua pelotella, mutta velvollisuuteni on kertoa, että hyvä tietää jos olet helsinkiläinen, naistenklinikalla on valitettavasti rikollisia lääkäreitä ja lapsen vammautumusmahdollisuus suurentunut. Tämä valitettavasti 100% totta.
Kyllä varsinaisia hirviöitä kyseisessä puljussa. Ei kiinnosta tippaakaan lapsen mahdollinen vammautuminen tai oikeastaan pässin tasolla olevat aivot toinen vaihtoehto.
Mä kuulin että kostona erään sektio hoidettiin tökerösi. Kuitenkin niin, että mistään ei voi selvästi syyttää. Jopa mukana olleet eivät kaikki tajunneet mitä oli oikein ollut tekeillä, jo ennen kyseistä sektiotakin.
Suosittelen edelleen sektiota mutta ei naistenklikalla. Ja naisgynet aika sairaita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon yllätyksiä tuli, mutta toisaalta oli kyllä hyvä ettei niistä tiennyt niin paljon etukäteen. Moniko teistä olisi hankkiutunut raskaaksi, jos koko potti mahdollisia vaivoja olisi läväytetty naamallenne siinä vaiheessa, kun vasta harkitsitte asiaa?
Mitä hittoa? Sain esikoiseni 1980- luvulla ja KAIKEN kertomanne tiesin etukäteen! Miten niin te ette tienneet? Asiakirjallisuutta on, nykyään netissäkin ( okei, silloin ei netissä mutta saatavissa) ja romaanejakin on!
Teitä ei vain KIINNOSTANUT ottaa selvää etukäteen! Ihan oma oli vika!Ihan yhtä tyhmiä ja sinisilmäisiä olette olleet kuin joku vaikka asuntosäästäjä joka ei „tiennyt“ kun kukaan ei „kertonut“ että asunnosta pitää oston jälkeen pitää huolta, ja että korjattavaa ja uusittavaa tulee! Tai autonostaja, joka sitten ihmettelee mitä bensa maksaa!
Sain esikoiseni 1995, ei ollut nettiä vaan kirjastosta sekä neuvolan oppaista etsin tietoa ja toki äitini ja jo esikoisen saanut ystäväni jakivat kokemuksiaan. KUKAAN Ei kertonut eikä missään lukenut kivuliaista häpyhuulten suonikohjuista tai siitä, että pissat voi tulla housuun ilman pissahätää jos vauva potkaisee oikeaa kohtaan. Tunsin olevani friikki.
Nykyäänhän se on helppoa, kirjoitat oireen Googleen ja saat vastauksia sekä vertaistukea.
Että synnytys tuntuu perspuolella, kuin olisi iso kakka tulossa! Luulin että kai siellä pildessäkin nyt jotain tuntuu mutta ei, karmea kakkahädän tunne vaan päällä ja kätilö ei laskenut vessaan. Olin tirvaista sitä. Hoki vain kuin idiootille että "sinä kuule synnytät" eikä voinut nätisti selittää että joo, se tuntuu kakkoshädältä mutta ihan muuta sieltä tulee ja toisesta paikasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
- Se odotusajan hehku tuli punaisina hehkuvista finneistä ja superasvaisista hiuksista. Ihan kuin olisi murrosikä iskenyt. Kävin apteekista kysymässä jotain liuosta naamalleni ja apteekkari lässytti että iho tulee kuntoon, kun vauva syntyy. Ei paljon lämmittänyt mieltä pitsanaamana!
- Pahoinvointi ei tosiaan ollut aamupahoinvointia, vaan juoksin oksentamaan keskellä yötäkin.
- Vaikka pahoinvointi helpotti,oli ruokahaluni poissa. Aina puhutaan siitä miten naiset syö banaania mansikkahillolla tai seinää mutta minulle ei maistunut mikään.
- Iskiashermo kipeytyi niin että kävelin katkokävelyä
- Koko ajan pissatti ja jos vauva antoi potkun sopivaan kohtaan saattoivat pissat spontaanisti valua säärille, minulle kävi niin ulkoilmakirppiksellä ja myyjä säikähti että synnytän hänen kojunsa eteen.
Vierailija kirjoitti:
Oon lapseton ja tehny helevetillisen virheen lukemalla näitä :D
Eiku tää on sulle just parasta sosiaalip*rnoa, niin on sullekin jotain mitä kauhistella.
Eukko ei antanut panna kuin 3kk synnytyksen jälkeen. Olisi jäänyt penska tekemättä, jos tuon olisi tiennyt. Hierontalaitokset tuli tutuiksi, thaikut moikkaili pari vuotta sen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
-että raskausaikana hormonit voivat olla sellaiset, että paitsi kaikki huomauttelee miten hehkut, myös mieliala on jatkuvasti parempi kuin koskaan ennen tai sen jälkeen. Ei mitään jatkuvaa jäytävää ahdistusta, vaan loputon luotto siihen, että kaikki sujuu.
-että synnytyksessä lykätään väkisin keinotekoista oksitosiinia, koska se nyt vaan on tapana, seuraamatta mitä synnyttäjälle oikeasti kuuluu. Toisin kuin luonnollinen oksitosiini, keinotekoinen ei sisällä kipua lievittävää elementtiä. Se myös tutkitusti vie tilaa kiintymyshormonilta. Kropan ei anneta rauhassa suorittaa synnytystä, vaan homma pakotetaan tiettyyn medikalisoituun muottiin muka teho edellä. Kivunlievitystä sitten ei kuitenkaan haluta antaa,koska ainahan se on vähän epämukavaa.
- kun lapsi syntyy, sitä kohtaan ei välttämättä tunne oikein mitään, mikä saattaa liittyä osaltaan tuohon edellä mainittuun keinotekoisen oksitosiinin pumppaamiseen. Onneksi tunteita on muodostunut näin pari vuotta myöhemmin.
Oksitosiinista voi välttyä kun ei ota sitä selkäpuudutusta, koska se vähentää supistuksia niin niitä sitten avitetaan sillä oksitosiinilla. itse käytin vain ilokaasua ja pudentaalipuudutusta, sen saa jotkut kätilötkin antaa ennen ponnistusvaihetta/juuri ennen, leikkaa kipua ponnistuksesta ja jos tarvitaaan tikkejä niiin on jo puutunut
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta alkaa tuntumaan siltä, että en haluakaan biologisia lapsia. Raskaus ja synnytys ja pikkuvauvan oleminen kuulostaa kamalalta. Adoptio houkuttelee enemmän. Toki se on pitkä ja raskas prosessi.
Adoptiossa on todennäköistä saada traumatisoitunut lapsi (jonka kanssa voi olla vaikeampaa).
Ellei suvussasi ole taipumusta raskauspahoinvointiin, on epätodennäköistä, että sinäkään siitä kärsisit.
Kiitollinen saa olla, jos lapsi syntyy elävänä ja terveenä.
Rakkautta lapseen ei voi mielestäni ymmärtää, ennen kuin sen kokee oman lapsen kanssa.
Mun suvussa ei ole taipumusta raskauspahoinvointiin. Äidillä ei sellaista ollut eikä yhdelläkään siskolla muutaman viikon aamukuvotusta lukuunottamatta (ei yhtään oksennusta). Minä oksensin 25 viikkoa...
No onhan, teillä kaikilla.
Ei kun nimenomaan ei ole. Äitini ja siskoni eivät oksentaneet kertaakaan yhdenkään raskauden takia. Minä oksensin 25 viikkoa, suurimman osan ajasta vieläpä useamman kerran päivässä.
Kommentti oli tuonne edelliselle, joka arvioi, että on epätodennäköistä, että kärsisi pahoinvoinnista jos suvussa ei ole kärsitty. Joskus se epätodennäkönen sitten osuu omalle kohdalle ja silloin on ihan sama, mikä se todennäköisyys oli.
Raskauspahoinvointi ei edellytä oksentamista. Raskauspahoinvointi on eri ihmisillä hyvinkin eriasteista, sikäli, kun sitä on ollenkaan.
Niin. Eli kun äidillä ja kahdella siskolla sitä ei ole ollut lainkaan ja yhdellä siskolla on yhdessä raskaudessa ollut muutaman viikon aamuisin hieman kuvottava olo, niin sinä päättelisit siitä, että tssä suvussa on taipumusta raskauspahoinvointiin?
Sain tietää kaiken haluamani inhorealistisesta ja nöyryyttävästä puolen tunnin mittaisesta synnytysvideosta, jonka terveystiedon opettaja näytti meille vahingoniloisesti hymyillen.
Jos vielä jäi jotain epäselvää, Härkösen Heikosti positiivinen kertoi senkin.
Heikon epäinnin sammutti lopullisesti se kun näki miten tylsiä ja rajoittuneita entisistä fiksuista ja toimeliaista naisista tuli äitiydyttyään. Sana lehmä tuli hakematta mieleen. Sitten joku muori istui äitienpäivänä korttiläjän vieressä kiitollisena, että onhan se ollut raskasta, mutta katsokaas miten ihanasti minua nyt muistetaan!
Joo kiitos ja ei kiitos. Ehkäisystä huolehtiminen ei näiden eväiden ansiosta päässyt unohtumaan.
Alue: Aihe vapaa
Raskauspahoinvointi ei edellytä oksentamista. Raskauspahoinvointi on eri ihmisillä hyvinkin eriasteista, sikäli, kun sitä on ollenkaan.