Lue keskustelun säännöt.
TÄMÄN olisin halunnut tietää raskaudesta / synnytyksestä / synnytyksen jälkeisestä ajasta
Antakaa tulla!
Itselleni tuli yllätyksenä, miten rankkaa ihan oikeasti tää loppuraskaus voi olla. Ilmeisesti si-nivel sanonut itsensä irti ja aiheuttaa pistävän kivun joka askeleella. Eipä tule hirveästi liikuttua sen takia ja karmeeltahan se tuntuu kun on tottunut liikkumaan paljon. Muuta mukavaa; jatkuva pissahätä, väsymys, närästys ja viimeisimpänä käden jatkuva puutuminen joka herättää öisinkin (pissahädän lisäksi).
Kommentit (361)
Että muut ihmiset alkavat kommentoida sua ja oot pelkkä äiti muillekin kuin sille lapselle loppuelämäsi. Mun lapsi on jo 5v mutta kukaan ei kysy enää mun kuulumisia vaan lapsen, vaikka eivät olisi edes nähneet koskaan koko lasta. Jos ostan karkkia, kysytään ostanko lapselle ym. Aiemmin kukaan ei kysynyt mitään, jos ostin karkkia.
Tällainen oman itsen täysin näkymättömäksi tekeminen ahdistaa yllättävän paljon. En ole mustasukkainen mun lapselle, mutta ahdistaa se että ihan kuin en olisi muutakin kuin jonkun äiti.
Lisäksi, en kaipaa ylimääräistä huomiota mun ostoksia tai vartaloa kohtaan. Enkä kyllä sitä vanhemmuuttakaan kohtaan. Haluan olla rauhassa asialta. En jaa perheasioita somessakaan kuin hyvin harvoin.
Tää on tuntunut todella kummalliselta, enkä tiennyt tällaisesta etukäteen.
Raskaudesta ja synnytyksistä voi tulla ja myös jäädä vaurioita joita ei osaa ajatellakaan ja jotka ei kohdistu lähellekään kohtua tai alapäätä. Joku täällä sanoi, että luiden palautuminen sattuu. No, luitahan on ympäri kroppaa niin kuin on hermoja ja muutakin. Mun jalassani on edelleen hermovaurio ja joudun todennäköisesti leikkaukseen sen takia.
Imetysliivejä täytyy pitää yötä päivää. Mä en pitänyt kun en mistään mitään tiennyt. En myöskään hankkinut kunnon liivejä. Rinnat kasvoivat järkyttävän kokoisiksi ja venyivät kauheiksi. Onneksi ne sitten leikattiin julkisella.
Tisseistä suihkusi maitoa koko ajan kuukausia. Oli kuin rintakehässä olisi ollut kaksi hanaa auki eli koko ajan piti tilkitä liivinsuojuksilla. Meillä ruiskusi maitoa sohville, matolle, kaikkialle aina kun vauva yhtäkkiä lopettikin imemisen. Rinnat olivat kipeät. Mulla meni olkapäät pahasti jumiin. Mistään tällaisesta en tiennyt mitään.
En myöskään tiennyt että synnytys ei ehkä ikinä etene vaikka kuinka käynnistettäisiin ja sitten pitää leikata. Jos sanoo ääneen, ettei koe synnyttäneensä loukkaa kaikkia muita leikattuja, jotka kokevat.
Äitinä pitää unohtaa rehellisyys. Vastaat vain kaikkeen että joo, joo, ihanaa on ja parasta. Muuten saat psykon maineen. Samoin jos et rakasta vauvanvaatteita ja ihastele niitä koko ajan ja käytä kaikkia rahojas niihin.
Ystävät joista luulit että he tuntee sut niin nekin luulee että susta on tullut joku supermutsi jonka elämässä ei muuta ole. Jatkuvaa olettamista siis joka suunnasta tulossa.
Jos olisin tämän tiennyt, olisin sanonut vain kaikille että lihoin ja en olisi kertonut kenellekään että sain lapsen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se että miehellä ei ollutkaan vauvakuumetta, ja ettei hän olisi välttämättä halunnut lasta. Tunnusti tämän puolen vuoden valvomiseni jälkeen, vaikka oli se alkanut selvitä minulle jo siinä vaiheessa kun apua hoitamiseen ei tullutkaan niinkuin oli lupaillut. Yhtäkkiä vietti ylitöissä kaiken ajan, sen jälkeen harrastuksissa kavereitten kanssa. Väitti että koko lapsen hankinta oli pelkästään minun idea. Oli myötäillyt kun oli kuulemma halunnut olla mieliksi. Ai kun kiva. Mutta tähtäimessäni ei ollut yh-elämä, siltä se nimittäin tuntui. Yllätyksenä tuli siis se kuinka joku jonka kuvittelet tuntevasi, osaakin teeskennellä, vain muka ollakseen mieliksi. Silloin havahduin miehen läheisriippuvuuteen, vai mitä se sitten olikaan, hänelle kaikki oli ihan sama, kunhan oli nainen huolehtimassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ruskeanreiän ritari kirjoitti:
Mikä kemiallinen reakto tulee synnytyksen jälkeen kun akat muuttuu hulluiksi....
Sellainen reaktio, että ensin hikoilet unettomana ne raskauden viimeiset kuukaudet sisäelimet runtattuna kylkiluuhäkkiin, sitten valvot pahimmillaan vuorokausia perse tulessa pusertaen vauvaa ulos, ja sitten se valvominen vasta alkaakin. Tekee kyllä kieltämättä hulluksi aika nopsaan.
Ja silti teette sitä uudestaan ja uudestaan ihan omasta tahdosta, ja sitten taas täällä itketään kuinka nyt mulle kaikki heti kun kakkasin tälläsen äpärän ulos. Outoa porukkaa...
Aikamoiset itkut kyllä siitäkin itketään, jos naiset eivät hanki lapsia. Teet niin tai näin, niin aina menee väärin.
Että pari päivää synnytyksen jälkeen ei välttämättä tunne kun on pissahätä ja sen takia saattaa laskea alleen. Itse en tiennyt tätä ja kun synnärillä paniikissa googlailin sain tulokseksi ”pidätysvaikeuksien olevan pysyviä”. No, eivät onneksi olleet, tilanne palautui ennalleen n. viikossa.
Minut yllätti toisessa sektiossa
se että leikkaava lääkäri voi vaihtua kesken matkan synnytyssalista leikkaussaliin
Se että sektiohaavaa voidaan ompelun jälkeen avata uudestaan
Se että voin joutua teholle ja saada verenmyrkytyksen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Että muut ihmiset alkavat kommentoida sua ja oot pelkkä äiti muillekin kuin sille lapselle loppuelämäsi. Mun lapsi on jo 5v mutta kukaan ei kysy enää mun kuulumisia vaan lapsen, vaikka eivät olisi edes nähneet koskaan koko lasta. Jos ostan karkkia, kysytään ostanko lapselle ym. Aiemmin kukaan ei kysynyt mitään, jos ostin karkkia.
Tällainen oman itsen täysin näkymättömäksi tekeminen ahdistaa yllättävän paljon. En ole mustasukkainen mun lapselle, mutta ahdistaa se että ihan kuin en olisi muutakin kuin jonkun äiti.
Lisäksi, en kaipaa ylimääräistä huomiota mun ostoksia tai vartaloa kohtaan. Enkä kyllä sitä vanhemmuuttakaan kohtaan. Haluan olla rauhassa asialta. En jaa perheasioita somessakaan kuin hyvin harvoin.
Tää on tuntunut todella kummalliselta, enkä tiennyt tällaisesta etukäteen.
Raskaudesta ja synnytyksistä voi tulla ja myös jäädä vaurioita joita ei osaa ajatellakaan ja jotka ei kohdistu lähellekään kohtua tai alapäätä. Joku täällä sanoi, että luiden palautuminen sattuu. No, luitahan on ympäri kroppaa niin kuin on hermoja ja muutakin. Mun jalassani on edelleen hermovaurio ja joudun todennäköisesti leikkaukseen sen takia.
Imetysliivejä täytyy pitää yötä päivää. Mä en pitänyt kun en mistään mitään tiennyt. En myöskään hankkinut kunnon liivejä. Rinnat kasvoivat järkyttävän kokoisiksi ja venyivät kauheiksi. Onneksi ne sitten leikattiin julkisella.
Tisseistä suihkusi maitoa koko ajan kuukausia. Oli kuin rintakehässä olisi ollut kaksi hanaa auki eli koko ajan piti tilkitä liivinsuojuksilla. Meillä ruiskusi maitoa sohville, matolle, kaikkialle aina kun vauva yhtäkkiä lopettikin imemisen. Rinnat olivat kipeät. Mulla meni olkapäät pahasti jumiin. Mistään tällaisesta en tiennyt mitään.
En myöskään tiennyt että synnytys ei ehkä ikinä etene vaikka kuinka käynnistettäisiin ja sitten pitää leikata. Jos sanoo ääneen, ettei koe synnyttäneensä loukkaa kaikkia muita leikattuja, jotka kokevat.
Äitinä pitää unohtaa rehellisyys. Vastaat vain kaikkeen että joo, joo, ihanaa on ja parasta. Muuten saat psykon maineen. Samoin jos et rakasta vauvanvaatteita ja ihastele niitä koko ajan ja käytä kaikkia rahojas niihin.
Ystävät joista luulit että he tuntee sut niin nekin luulee että susta on tullut joku supermutsi jonka elämässä ei muuta ole. Jatkuvaa olettamista siis joka suunnasta tulossa.
Jos olisin tämän tiennyt, olisin sanonut vain kaikille että lihoin ja en olisi kertonut kenellekään että sain lapsen.
Kiitos tästä rehellisestä kirjoituksesta. Pakko kuitenkin kysyä mksi imetysliivejä täytyy pitää yötä päivää? Maidon valumisen vuoksiko?
Minulla ainakin maitoa suihkusi milloin sattuu lähes vuoden ja siksi liivejä ja liivinsuojia piti käyttää yötä päivää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ruskeanreiän ritari kirjoitti:
Mikä kemiallinen reakto tulee synnytyksen jälkeen kun akat muuttuu hulluiksi....
Sellainen reaktio, että ensin hikoilet unettomana ne raskauden viimeiset kuukaudet sisäelimet runtattuna kylkiluuhäkkiin, sitten valvot pahimmillaan vuorokausia perse tulessa pusertaen vauvaa ulos, ja sitten se valvominen vasta alkaakin. Tekee kyllä kieltämättä hulluksi aika nopsaan.
Ja silti teette sitä uudestaan ja uudestaan ihan omasta tahdosta, ja sitten taas täällä itketään kuinka nyt mulle kaikki heti kun kakkasin tälläsen äpärän ulos. Outoa porukkaa...
Aikamoiset itkut kyllä siitäkin itketään, jos naiset eivät hanki lapsia. Teet niin tai näin, niin aina menee väärin.
Niinpä ja naisella on se pskaosa että on se joka ne lapset itse tekee tai ei saa lasta. Miehen osa on kaikessa loisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että synnytystapa-arvio sattuu niin pirusti. Olisin ottanut kipulääkettä ennalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synnytyksen jälkeinen jälkivuoto oli ylläri, eikä siitä mielestäni sanottu etukäteen mitään. Piti olla ne paksut vaippasiteet jalassa jonkun aikaa. Ja kannattaa itse nukkua aina kun voi. Pikkulapsiaika menee myös aikanaan ohi ja jossain vaiheessa tulee se aika, kun niitä hetkiä muistelee kaihoten.
Mua kyllä neuvottiin koko ajan nukkumaan itse aina kun voi ja yritin kyllä neuvoa noudattaa. Eipä ainakaan minua siltä väsymykseltä pelastanut 🙄
Ihmiset ei joskus tajua, että nukkumisella ei välttämättä suojella niinkään väsymykseltä… vaan esimerkiksi vakavilta mielenterveysongelmilta. Tai ihan vaan on tärkeää muutenkin antaa kropan palautua. Onko ihmiset vieraantuneita siitä, miten eri asiat kuluttavat energiaa? Koko ajan pitäisi jaksaa? Miettikää ihan oikeasti nyt millaisen työn synnyttäneen elimistö on tehnyt ja sen jälkeen mitä se vaatii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tähän väliliin hyvää sanottavaa hoitajista...
Itse sain tosi hyvää hoitoa synnytyksen jälkeen. Menin synnytyksessä rikki, mutta empaattiset hoitajat ottivat kopin ja tukivat ensikertalaista lapsen hoidossa ja hoitivat myös äitiä potilaana.
Sain rohkaisuja, kannustuksia ja konkreettista apua. Ehtivät välillä jopa kuunnella itkujanikin.
Kipulääkkeet ja pegorion tuli itsestään, tarkistivat imuotteen, punnitsivat vauvaa ja antoivat itse sekä opastivat korvikkeen annossa kun maidon tulo vähän kesti. Tarkistivat myös alapään kun olin huolissani haavojen paranemisesta. Vessavahingot ei tuntuneet niin hirveän noloilta kun suhtautuivat niihin niin arkisesti ja ymmärtäväisesti. Osastolla oli muistaakseni kerran viikossa joku ergonomia/jumppa luento perheille.
Kun maitoa viimein alkoi suorastaan tursuamaan rinnoista, neuvoivat kipeiden nännien ja kivikovien rintojen hoidossa ja sain ainakin jonku rintakumin ja rintapumpun käyttööni.
Jossain vaiheessa hoitaja kysyi olenko miettinyt kotiin lähtöä, mutta jotenkin hätäännyin ajatuksesta ja sitten rauhoittivat ettei sieltä ketään pois potkita, saa jäädä kunnes itsestä tuntuu sopivalta. Tämän jälkeen aloinkin miettimään kotiinlähtöä ja olinkin sitten heti seuraavana päivänä "valmis".
Oli kaikkiaan viikon reissu vuonna 2018, Hyvinkäällä.
Nyt tietty vähän naurattaa kuinka avuton silloin olinkaan, mutta onneksi saatiin niin hyvää tukea aikana, kun oli niin herkkä ja haavoittunut.
Vierailija kirjoitti:
Kun synnytys alkaa ja olet menossa sairaalaan, niin on syytä luultavasti aivan kiljua paniikissa, jotta ottavat sisään. Itse soitin rauhallisena, vaikka olikin supistukset alle mknuutin välein ja sieltä vain sanottiin että tuollainen vaihe voi kestää vaikka kaksi viikkoa että meneppä neuvolaan. No en mennyt, vaan menin sinne sairaalaan ja sain sitten jäädä lääkärin tutkittua, oli jo 5cm auki.
Minulle kävi sama, oli selkäkipuja ja verta tihkui niin käskettiin soittaa neuvolaan! Ilmeisesti kun en huohottanut ja huutanut, niin eivät uskoneet että voisin synnyttää etenkin kun olin ensisynnyttäjä. En alkanut soitella neuvolaan vaan ajoin, tai siis sisareni ajoi, sairaalaan ja ilmoitin että haluan jonkun tsekkaavan minut. No käyrään piirtyikin sitten solkenaan supistuksia.
Reagoin kai kipuun liian rauhallisesti, kun murtunutta nilkkaanikin arvoitiin ensin venähdykseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensinnäkin yllätti se, että raskautuminen ei tapahtunutkaan tuosta noin vaan. Me terve, nuorehko pariskunta tarvittiin ivf-hoito. Olin vähän naiivisti ajatellut, että vauva saa alkunsa heti kun jätetään ehkäisy pois.
Sen jälkeen kaikki yllätykset on ollut vain positiivisia. Kuinka helppoa raskaus olikaan, kuinka nopeasti toipui sektiosta, kuinka hyvin vauva nukkuu ja on päivisin kovin tyytyväinen. Yllättänyt se, että vauvavuosi on vain parantanut meidän parisuhdetta ja seksielämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun synnytys alkaa ja olet menossa sairaalaan, niin on syytä luultavasti aivan kiljua paniikissa, jotta ottavat sisään. Itse soitin rauhallisena, vaikka olikin supistukset alle mknuutin välein ja sieltä vain sanottiin että tuollainen vaihe voi kestää vaikka kaksi viikkoa että meneppä neuvolaan. No en mennyt, vaan menin sinne sairaalaan ja sain sitten jäädä lääkärin tutkittua, oli jo 5cm auki.
Minulle kävi sama, oli selkäkipuja ja verta tihkui niin käskettiin soittaa neuvolaan! Ilmeisesti kun en huohottanut ja huutanut, niin eivät uskoneet että voisin synnyttää etenkin kun olin ensisynnyttäjä. En alkanut soitella neuvolaan vaan ajoin, tai siis sisareni ajoi, sairaalaan ja ilmoitin että haluan jonkun tsekkaavan minut. No käyrään piirtyikin sitten solkenaan supistuksia.
Reagoin kai kipuun liian rauhallisesti, kun murtunutta nilkkaanikin arvoitiin ensin venähdykseksi.
Minulla myös sama kokemus. Kestän kipua hyvin ja puhuin puhelimessa rauhallisesti, älä tule, ei ole synnytys käynnissä. No en sitten mennyt ja olin kotona vielä useamman tunnin. Kun supistelu oli jatkunut kellon ympäri, päätin että nyt kyllä lähdetään, ja kappas, olin jo täysin auki.
Ehkä isoin yllätys oli se, kuinka vaikeaa, lähes mahdotonta oli imetys kun jo lähtökohtaisesti oli valtavat tissit. Ensiksi maito ei noussut kuin vasta parin päivän päästä kotiin tulon jälkeen, mutta sitähän ei synnärillä uskottu, kun vauva oli koko aja tiskissä kiinni kuitenkin. Eivät olisi millään antaneet korviketta. Vasta kun muutenkin melko pienen vauvan paino laski, sitä tuotiin.
Maitoa ei myöskään koskaan tullut minulta tarpeeksi, vaan aina piti lisäksi lämmittää maitoa joka syötön päätteeksi. Se oli etenkin öisin raskasta. En voinut imettää kyljellään tai selällään vaan aina piti nousta istualleen ja tukea tyynyllä vauva hyvään asentoon. Sen jälkeen siis vielä kuitenkin antaa korviketta.
En jaksanut tätä kun 3kk ja syyllistin siitä itseäni. Ainoa hyvä puoli oli se, että kun siirryttiin kokonaan korvikkeelle, mies pystyi ottaa kerran viikossa yhden kokonaisen "yövuoron" jolloin minä sain yrittää nukkua. Muuten oli kaksi vuotta heräilyä 2-3 tunnin välein, joka ikinen yö.
Olin myös tosi yksinäinen, juuri muuttanut vieraalle paikkakunnalle eikä ollut yhtään ketään läheistä tai ystävää muuta kuin puhelimen päässä. Onneksi oli ja on mies, joka todella paljon osallistui niin vauvan kuin kodin hoitoon.
Etukäteen en olisi mitenkään voinut kuvitella että tuo vähän jäyhä, introvertti DI olisi niin hyvä ja osallistuva isä. En kyllä myöskään sitä, että edelleenkään kun lapsi on jo 8 vuotta, emme ole saaneet olla yhtään yötä kahdestaan miehen kanssa. Ihmetyttää nämä, jotka jo muutaman kuukauden ikäisen vauvan vievät säännöllisesti yöhoitoon että ei vaan parisuhde kärsi. Ehkä tässä on vähän kateuttakin minun osalta. Onneksi suhteemme voi hyvin tällaisen parisuhdehoidon puutteesta huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Se miten stanan raskasta ja vaikeeta kaikki aiheeseen liittyvä on. Olisin kuvitellut että jotenkin ”luonnollisempaa”.
Tämä. Vaikka kaikki meni "hyvin", tuli syvät repeämät ja tikit pistelivät kuin olisi neulatyynyllä istunut, imetys sattui aivan järkyttävän paljon ekat 2, jälkivuoto kesti myös 2kk. Ja sitten vauvan koliikki jonka jälkeen alkoi hormonaalinen unettomuus, joka jäi päälle moneksi vuodeksi.
Sain yhden ihanan lapsen, enkä uskalla enää yrittää enempää. Jos saisin miehen roolin lapsen hankinnassa, ottaisin vielä vaikka kolme lasta.
Positiivisesti on yllättänyt, miten ihanaa on olla vähän vanhemman lapsen (4-v eteenpäin)
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon yllätyksiä tuli, mutta toisaalta oli kyllä hyvä ettei niistä tiennyt niin paljon etukäteen. Moniko teistä olisi hankkiutunut raskaaksi, jos koko potti mahdollisia vaivoja olisi läväytetty naamallenne siinä vaiheessa, kun vasta harkitsitte asiaa?
Mitä hittoa? Sain esikoiseni 1980- luvulla ja KAIKEN kertomanne tiesin etukäteen! Miten niin te ette tienneet? Asiakirjallisuutta on, nykyään netissäkin ( okei, silloin ei netissä mutta saatavissa) ja romaanejakin on!
Teitä ei vain KIINNOSTANUT ottaa selvää etukäteen! Ihan oma oli vika!
Ihan yhtä tyhmiä ja sinisilmäisiä olette olleet kuin joku vaikka asuntosäästäjä joka ei „tiennyt“ kun kukaan ei „kertonut“ että asunnosta pitää oston jälkeen pitää huolta, ja että korjattavaa ja uusittavaa tulee! Tai autonostaja, joka sitten ihmettelee mitä bensa maksaa!
Miten tukalaksi olo voi käydä loppuraskaudesta. Rv 36, turvotus on valtavaa, lantion & lonkkien alueella vihlovaa kipua, öisinkin jatkuva kusihätä, jne. Odotan synnytystä kuin kuuta nousevaa.
Kyllä voi. Joka muuta sanoo, ei osaa.