Lue keskustelun säännöt.
Kun läheinen pettää luottamuksen, pahasti
12.06.2015 |
Miten sellaisen jälkeen voi jatkaa elämää? Kyseessä voisi olla oma aviomies, se on varmaan sieltä tavallisimmasta päästä tarinoita. Tässä tapauksessa kyse ei ole miehestä. Läheisestä sukulaisesta. Myös jonkun ystäväksi luulemani kanssa on käynyt näin.
Olen todella masentunut tämän viimeisimmän tapauksen johdosta. Minusta tuntuu, että koko entinen elämäni on romahtanut. Eikä vain tunnu, vaan on. En voi uskoa enää mihinkään, en luottaa enää kehenkään. :-(
En pääse pakoon mihinkään. Kyseessä ei ole mikään satunnainen tuttu, jonka voisi jättää taakseen, vaan käytännössä perheenjäsen, sukulainen.
Onko täällä joku terapiaguru tai filosofi tai muu joka osaisi sanoa miten pitäisi ajatella ja suhtautua, jotta ei musertuisi? Toistaiseksi olen vain leikkinyt mielessäni, että tämä henkilö on kuollut, että häntä ei ole enää olemassa. Mutta koko elämääni en voi leikkiä sellaista. Kuten tänään, se asia palaa mieleen, en pysty estämään sitä, olen itkenyt koko päivän. :-(
Kommentit (55)
[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 14:01"]
Odotit ilmeisesti rahallista tukea mutta et sitten saanutkaan? Kyllä se voi kirpaista.
[/quote]
En minäkään oikein muuta keksi. Suullinen sopimus rahallisesta tuesta johonkin projektiin ja mennyt puihin sitten. Ap on jo laittanut elämänsä se varaan, että projekti tapahtuu ja on siksi katkerista katkerin.
Ja ehkä itse puolestaan nyt taloudellisissa vaikeuksissa, jos on ehtinyt tehdä sitoumuksia, joista ei selviydy. En usko, että ainakaan psyykkisesti terve ihminen on "pirstaleina" jostain pahanpuhumisesta, vaikka se hetkellisesti tuntuisikin pahalta, kun on luullut ystäväksi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerro nyt hitto miten on pettänyt sinut! Eihän tässä muuten ole mitään järkeä.
Mulle kävi näin. Paras ystäväni oli valehdellut viimeisen kahden vuoden ajan kaikesta. Siis aivan KAIKEN. Jopa ammattinsa. Olimme parhaita ystäviä 15 vuoden ajan, juttelimme lähes päivittäin. Hän katkaisi välit poikki kun totuus tuli ilmi. Koskaan en saanut kuulla selitystä tai syytä. Menetin todellisuudentajun ja yritin itsemurhaa. En vieläkään luota keneenkään.
[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 14:05"]
Taidan tietää missä tilanteessa olet. Itse elän kuin kyseinen läheinen olisi jo kuollut, siihen tuskin kauan muutenkaan menee. Silloin saan lopullisen rauhan asiasta. Tässä tapauksessa ei ole kysymys rahasta, ystävästä tai puolisosta vaan siitä lähimmäisestä, jonka pitäisi olla aina se luotettavin.
[/quote]
Taitaa ap itse jatkaa... vai ilmeistyikö toinen salaperäisyyden verhon taakse lymyilemään?
Luotettavin lähimmäinen tässä tapauksessa on siis äiti tai isä. Sen verran sain selvää.
Elämä on!
Ja se elämä ei mene aina niin kuin MINÄ itse haluan, luulen tai vaadin.
Aikuisen ihmisen pitää kuitenkin päästä pettymyksistä ja suruista yli eikä voi jäädä kaikkeen vellomaan ja vatvomaan loppuiäksi...ei pidä jäädä tuleen makaamaan!
Hyväksy että näin tapahtui ja se ihminen ei ollut sellainen kuin luulit ja jatka eteenpäin. Voima löytyy itsestä ja kenenkään toisen varaan ei voi elämäänsä laskea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 14:10"]
Mulle kävi näin. Paras ystäväni oli valehdellut viimeisen kahden vuoden ajan kaikesta. Siis aivan KAIKEN. Jopa ammattinsa. Olimme parhaita ystäviä 15 vuoden ajan, juttelimme lähes päivittäin. Hän katkaisi välit poikki kun totuus tuli ilmi. Koskaan en saanut kuulla selitystä tai syytä. Menetin todellisuudentajun ja yritin itsemurhaa. En vieläkään luota keneenkään.
[/quote]
No ei tuo nyt itsemurhan paikka ole? Uskomattoman heikkohermoisia ihmisiä.
Miten voi valehdella KAIKESTA! Kai nyt kävit hänen kotonaan, näit ystäviään, sukulaisiaan.. ? Miten voi olla 15 vuotta "ystävä", jos ei tosiasiassa tiedä mitään?
Miten ammatistakaan voi valehdella? Eikö sinulla ollut hänen työsähköpostiaan jne. Ei onnistuisi minun ystäviltäni tällainen? Ystävän asiat yksikertaisesti tiedetään muutakin kautta kuin ystävän kertomusten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku lainasi Munsalan kansallispukuasi ja palautti sen pilalle menneenä? Ymmärrän ahdistuksesi.
[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 13:23"]
Tässä ei ole kysymys sellaisesta, olen (ap) jo ihan kypsässä aikuisiässä, lue, nelikymppinen.
Asiaerimielisyys = asiaerimielisyys
Tuen vetäminen pois, tuen puuttuminen = ei tukea ihmiseltä jonka kuuluisi antaa tukea ja jonka odotit antavan sitä
tässä lisäksi: ISOSSA ASIASSA
Olettehan kuulleet sanonnan "Luottamuksen voi menettää vain kerran."? Voi yrittää antaa anteeksi, voi antaakin anteeksi, muisto voi haalentua, mutta silti se perusluottamus jonka koit siihen läheiseen ihmiseen, voi murtua vain kerran. Omasta kokemuksesta vahvistan tuon sanonnan, näin olen itse kokenut monen ihmisen kohdalla.
Jos joku ystäväni on menettänyt luottamukseni, se on usein tapahtunut niin, että sitä luottamusta on koeteltu jo monta kertaa, mutta en ole suostunut uskomaan silmiäni ja korviani ja olen vielä antanut uuden mahdollisuuden. Sitten eräänä päivänä on tullut se korsi joka katkaisee kamelin selän. Sen jälkeen paluuta ei ole enää ollut. Luottamus on menetetty. Enää se ei koskaan ole palannut. Puheväleissä ollaan ehkä oltu, tuttaviakin, tai sitten ei, mutta ystävyys on mennyt.
Parisuhteissa tapahtuu tällaista paljon. Katsotaan sormien läpi - kunnes eräänä päivänä tulee se hetki, jolloin totuutta ei voi kieltää itseltään.
Lapsen vakava sairaus on yksi elämän isoimpia kokemuksia. Mutta se on vähän erilainen juttu: kokea epäoikeudenmukaisuutta ja tuskaa sairauden takia, joka on yleensä irrationaalisesti kelle tahansa tuleva kohtalon isku, kuin sellaisen takia, jossa läheinen ihminen on eräällä tavalla tietoisesti tehnyt asioita, tai ollut tekemättä, mikä on sekin teko; joista hän on tiennyt, että ne loukkaavat sinua äärimmäisen paljon. Ja silti tehnyt ne.
ap
[/quote]
Millaisia ystäviä sulla oikein on (ollut), jos jo monta kertaa olet "menettänyt luottamuksesi" ja irtisanonut ystävyytesi? Mulle ei tule mieleen ketään, kuka olisi ikinä tähän 45 vuoden ikään mennessä pettänyt luottamustani noin pahasti. Tai ehkä vaan en ole koskaan kehenkään niin lujasti luottanut enkä muutenkaan ole draamailuun taipuvainen. Joskus joku ystävä tai läheinen on tehnyt jotain ikävää ja olen ollut pettynyt ja vihainen, mutta ikinä en ole edes ajatellut, että kantaisin mistään kaunaa loppuikäni. Mennyt on mennyttä ja siinä rypeminen on mielestäni typerää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun luottamukseni on petetty, mutta ei maailma siitä pirstoutunut. Olin vain hemmetin vihainen. Tuo ihmissuhde on edelleen olemassa, mutta haaleana muistona entisestä, koska en enää kerro hänelle mitään, minkä en tahdo leviävän. Eli juteltavaa ei juuri ole kuin "kiva sää/ mites töissä ihan jees/ kivat kukat oot laittanu partsille".
Luotan kyllä ihmisiin, mutta varaudun kyllä aina siihenkin, että luottamukseni petetään, niin en ylläty. Pahin piirteeni on aito ymmärrys ja myötäelämisen kyky ja tuo pahinkin pettymys oli sellainen, että oikeasti ymmärsin, miksi toimi niin kuin toimi, en olisi itse toiminut niin mutta ihan ymmärrettävää oli toimia toisinkin. En vain pysty unohtamaan. Suren edelleen ystävyyttämme, joka ei palaa ennalleen.
Ei elämäänsä kannata rakentaa muiden ihmisten varaan niin, että kaikki pirstoutuu kun joku ei tuekaan.
Etkö sää voi kertoo millä tavoin sua on petetty, ei tääl porukka tajua sun raapustuksista yhtään mitää... Voe elämä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jos pääsisit jollekin psykologille juttelemaan,olisit varmasti samanlainen kuin täälläkin :D ei ne ammatti-ihmiset siinä sitten auta.
Miksi kysyit (en muista monesko) onko minulla todettu asperger? vastaus: ei ole :) . Kerro miksi tuollainen tuli mieleen.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaatii aikaa, mutta yli pääsee varmasti. Itse olen kokenut luottamuksen menetyksen rankalla tavalla, kun aviomies petti. Eikä vain pettänyt vaan oli suhteessa toisen kanssa samaan aikaan kun olimme naimisissa. Kesti oman aikansa päästä asian yli, mutta kun omat silmät alkoivat aukenemaan ja tajusi, miten kusipäisesti mies kohteli pettämisen lisäksi, oli yli pääseminen helpompaa kuin olisi ymmärtänytkään. Älä vatvo tai murehdi. Paskojen perään ei kannata itkeä ja elämässä tulee paljon hyviä asioita eteen vielä. Itse löysin maailman ihanimman poikakaverin paskan avioliiton jälkeen enkä tajunnut niin ihanan ihmisen olemassa olosta ennen kuin piinaava (miehen suhdekoukerot) avioliitto loppui.
Taidan tietää missä tilanteessa olet. Itse elän kuin kyseinen läheinen olisi jo kuollut, siihen tuskin kauan muutenkaan menee. Silloin saan lopullisen rauhan asiasta. Tässä tapauksessa ei ole kysymys rahasta, ystävästä tai puolisosta vaan siitä lähimmäisestä, jonka pitäisi olla aina se luotettavin.