Lue keskustelun säännöt.
Kerron nyt elämästäni, jotta teillä muilla olisi parempi olla
12.06.2015 |
Ulospäin se näyttää varmasti hyvältä, ja miksi minä kenellekään tästä kertoisinkaan. Koti on nätti ja siisti. Lapset tavallisia lapsia, nätisti puettuja. Mies on hyvä ja käy töissä ja saa kohtuu hyvää palkkaa. On mummu ja vaari ja joskus jopa lapsivapaata.
Mutta minä. Minä olen alkoholistiäidin tyttö, jolla ei ole äitiin mitään välejä. Isällä on uusi vaimo ja vaimolla lapset, joihin en ole onnistunut luomaan mitään suhdetta. Isä ja vaimo elävät omaa elämäänsä eivätkä juuri ota yhteyttä. Lapset eivät ole käyneet heillä kylässä kertaakaan. Suvut ovat etäisiä eikä sisaruksia ole. Isovanhemmista vain yksi on elossa, asuu kaukana eikä muista minua jos soitan joskus. Ystäviä ei ole. Ei lapsuudenaikaisia, ei koulusta jääneitä, ei ketään. On muutama kaveri, mutta ei ketään joka lähtisi elokuviin tai konserttiin tai syömään.
Olen ihan totaalisen yksin. Kaikki on miehen tai mieheltä: isovanhemmat ja suku on miehen. Rahat on mieheltä. Mitään en olisi saanut ilman häntä. Ulkomaanmatkan maksaa mies. Lasten hyvät puoletkin on kuulemma peritty häneltä. Lapset jopa näyttävät enemmän mieheltä kuin minulta. Minulla ei ole heille paljoa tarjottavaa: ei isovanhempia, ei perintöä, ei tätejä, ei setiä, ei sukumökkejä, ei mitään.
Itse olen ollut masentunut lapsesta lähtien. Koulut on käymättä. Olen lihava, olen huono hampainen. Olen täynnä arpia ja olen nykyään ruma. Minulla ei ole unelmia. Toivon, että osaisin kasvattaa lapseni mutta jos mietii tilastoja, ei heillä minun taustan takia valoisaa tulevaisuutta kyllä ole.
En itse osaa juuri muuta kuin siivota ja tehdä ruokaa. Koulussa en ole pärjännyt, ja tärkeimmissä aineissa olen surkea. En oikeastaan tiedä edes miksi elän täällä. En jaksaisi enää kuunnella muiden elämistä ja unelmista joita he saavuttavat. Ja siitä, miten jonkun äiti ottaa lapset tai jonkun toisen äiti vie tyttärensä museoon ja syömään. Minun äitini soittaa kerran vuodessa kännissa ja haukkuu minut. En jaksaisi kuunnella, kuinka toisia kutsutaan mökeille ja juhannuksen viettoon. En vaan jaksa enää.
Toivottavasti osaatte arvostaa vanhempianne, sukuanne, tukiverkkojanne, ystäviänne. Minulla ei ole mitään näistä. Toivottavasti olette ylpeitä, jos olette valmistuneet ammattiin tai teillä on joku tutkinto. Minulla ei. Toivottavasti osaatte nauttia, jos miehenne hemmottelee teitä tai tuntee seksuaalista halua teitä kohtaan. Minun mieheni ei halua seksiä kanssani. Pian hän lähtee ja löytää uuden ja minä varmaan lopetan elämäni siihen.
Kommentit (33)
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 14:58"][quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 14:53"]
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 14:47"][quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 14:40"] [quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 14:36"] rakenna itsellesi ihan uudet haaveet. Ne voi olla vaikka että saat rakennettua lapsiisi suhteen joka kestää aikuisuudessakin. Sinun sukusi on sinut hylännyt, nyt olet luonut itsellesi uuden suvun. Nauti siitä, panosta niihin asioihin jotka osaat. Että perheellä on lämmin ruoka edessä kun tulevat kotiin, että heillä on joku joka välittää ja kuuntelee. Siinä sitä on ihmiselle syy elämään! Ja hakeudu terapiaan. Miehesi varmaan ahdistuu huonosta itsetunnostasi, arvosta itseäsi, niin muutkin voivat arvostaa sinua. Sinulla on ympärilläsi monta ihmistä joille olet tärkeä, moni vaihtaisi osia kanssasi :) Ole ylpeä siitä että olet hyvä äiti! [/quote] Minä voin kyllä pitää huolta muista, mutta pointti onkin, että kuka pitää huolen minusta? Sellaista ei ole. Minulla on elämässä turvaton olo. Tiedän, että mitä vain voi käydä ja että kun käy, olen totaalisen yksin sen kanssa. Se estää nauttimasta tästä päivästä. Minä todella suren, että en osaa ylläpitää ystävyyssuhteita ja että vanhempani eivät välitä. Se tuntuu pahalta. Minä voin pitää huolen, ruokita ja kuunnella ja välittää, mutta entä minä itse? Puhunko peilikuvalle ja teen itselleni ruokaa ja kirjoitan päiväkirjaan huoleni? [/quote] No mitä? Minulla menee niin sanotusti ihan hyvin, mutta tiedän, että tosipaikan tullen en saisi mitään apua vaan itse pitäisi pärjätä. Mies ei viime kädessä tue, sisarelta ja vanhemmilta en edes pyytäisi eikä minulla ole niin läheisiä ystäviä. Tuo viimeksi mainittu on kyllä oma vikani, olen kauhean huono pitämään yhteyttä ystäviin. Et varmasti ole ainoa lajissasi. [/quote] Oletko koskaan jutellut tai lukenut aikuisten alkoholistien lasten sielunelämästä? Kannattaisi, jotta ymmärtäisit itseäsi vähän paremmin. Kovin tutulta kuulostaa tuo ulkopuolisuuden tunne, tunne, että pitää pärjätä yksin, turvaton olo...
[/quote]
Öh, siis minä en ole ap eivätkä vanhempani ole alkoholisteja. Ja ymmärrän itseäni ihan hyvin, mutta kiitos kuitenkin...
[/quote]
Heh! Sori, ap:lle tekstini oli toki osoitettu. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos tuli vielä pahempi olo, sulla pelkkä pintaraapaisu mun elämästä, mutta toivottavasti sulle tulisi parempi mieli. Hyvää kesää sulle.
Kohtaa paha olosi niin löydät syyn siihen. Missä tilanteissa on paha olla?
Hanki itsellesi ammattiapua. Tarvitset jonkun luotettavan jolle purkaa lapsuuden painolastia.
Sulla on sentään jotain.
Minä olen skitsofreniasta kärsivän peliriippuvaisen alkoholisti äidin lapsi. Sain alkuni syrjähypystä eikä isäni ole koskaan halunnut nähdäkään minua. Äiti ei voinut tehdä aborttia uskovaisen suvun takia.
Lapsuudessani mulla oli aina risaiset vaatteet ja kampaamaton tukka. Ruokaan ei oikein ollut rahaa kun äiti pelasi kaiken. Olin ihan käsittämättömän laiha. Ekaluokalla muistan painaneeni n. 18 kg.
Jäin jotenkin kitukasvuiseksi tuon lapsuuteni takia. Koko muu suku on pitkää ja solskeaa (180 cm) ja minä olen tälläinen kutistunut tappi (162cm) joka on kaikenlisäksi vielä törkeän ruma. Olen ihan oikea kalkkilaivan kapteeni, vitivalkoinen valju iho, joka kärähtää jos oleskelen hetkenkin ulkona. Silmät ovat pienet ja kuopilla, kehystettynä vielä hirveillä mustilla silmänalusilla.
Koko kouluaika minua kiusattiin rajusti. Peruskoulun jälkeen minut on lähinnä jätetty vain huomiotta, en ole kenellekään enää mitään, kun kiusatakaan ei enää kehtaa.
Minulla ei ole miestä. Minulla ei ole yhtäkään ystävää. Päivät vietän sisällä koneen ääressä istuen, koitan etsiä ystäviä netistä, mutta edes nettituttavuudet eivät jaksa minua kauaa, koska en uskalla alkaa kenenkään kanssa Skype-puheluun. (Kammoan kuollakseni puhelimessa puhumista)
En ole eläissäni käynyt ulkomailla, minulla ei ole rahaa mihinkään koska en saa töitä. Oma äitinikin yleensä unohtaa syntymäpäiväni.
Yritin itsemurhaa 14-vuotiaana ja ajoittain kadun sitä etten onnistunut. Nykyään minulle ei enää anneta niin vahvoja lääkkeitä että voisin yrittää uudestaan, enkä muita tapoja uskalla yrittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei kuulosta kovinkaa pahalta mun korviin. Mulla on sisaruksii pari, mut apuu niilt ei tuu mulle ainakaa, jos lapsenvahtii tarvisin. Ei mulla oo lapsvapaata lähes lainkaa vaikka lasten isäkin on ja hänel sisaruksii muttei ota hekään mee lapsii, vaikka me enne lapsii oltii sika paljo lapsevahtin heil ja minä koko teini-ikäni hoisin siskon lapsii ja sit varhaisaikusen veljen lapsii. No meil o toisemme, kuten teil teidät, olkaa onnessanne et teil o edes lapsii tullu ja et o terveit. Meil ei ollu esikoise kans kovi herkkuu kuulla et sil on kasvain kolme kuukaude iäs, onneks se hävis itsestää ja toivottavasti ei uusi, toisen lapsen kohdal toivottii et kunpa olis terve, ei tietenkää sairastu kahde vuode iäs eli sairastaa edelleen, kolmas näyttäs olevan kunnos, toivottavasti pidemmän päällekki. Et must tee asiat o aika ok kuitenki
Mitä jos hankkisit itsellesi jonkun kivan harrastuksen? Jonkun josta tykkäät ja josta voisi löytyä kavereita :) Ota itsellesi aikaa! Hampaat saa hammaslääkärin avulla kuntoon, painoa voi pudotta. Kun tuntee itsensä kauniiksi on helpompi olla ja tutustua uusiin ihmisiin, tiedän kokemuksesta. Onnea! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensinnä sun täytyy mennä lääkäriin. Masennus muuttaa aivotoimintaa ja ensin pitää selvittää että tarvitsetko sä lääkkeitä, jolla tasapainotetaan sun aivotoimintaa ja sitten aletaan selvittää niitä ongelmia.
Jos sun aivot ei toimi kunnolla, niin miten sä muka itse saisit sun ajatusmaailmaa käännettyä parempaan?
Sun pitää ottaa nyt vastuu itsestäni ja ryhtyä korjaamaan asioita rohkeasti, kukaan muu ei voi tehdä sitä sun puolesta.
Sä olet jo kokeillut asioita ja ne ei onnistunut, joten lopeta nyt jo hyvä ihminen sen pään hakkaaminen seinään!
Ei mulle tule parempi olla. Tulee paha mieli sun puolesta ja tuleepa mieleen omakin paska elämäni. Hauatko kuulla siitä? Ainakin sulla on ne lapset, niille sä olet tärkeä. Ethän sä hylkää niitä, kuten sut on hylätty?
Sun tarvitsee tutkia tunteitasi ja päästä eroon noista ahdistavista ajatuksista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulkaas te kaikki jotka sanotte että älä valita kun mulla on asiat vielä paljon pahemmin. Oman logiikkanne mukaan tekään ette kyllä nyt saa saa valittaa kun Afrikassa kaikilla on asiat vielä huonommin kuin teillä.
Itseään niskasta kiinni ottaminen ja "rupeaminen" siihen ja tähän on tarpeellinen toimenpide sitten kun siihen on voimia, mutta masennus on sellainen asia joka ei parane sillä konstilla. Ap, lapsuuden aikaiset tapahtumat ja kaikki käsittelemätön vaikuttaa taustalla. Suosittelen hakemaan apua masennukseesi.
"Mies on hyvä ja käy töissä ja saa kohtuu hyvää palkkaa. On mummu ja vaari ja joskus jopa lapsivapaata" Mä en nyt vain käsitä sinöla on lapsia, hyvä mies, rahaa, puhdas siisti koti,,,,,,,,En ymmärrä yhtään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ulospäin meidän kaikkien elämä näyttää useimmiten hyvältä, ainakin paremmalta kuin se todellisuudessa on. Ihmiset haluavat tuoda ne itsensä, ja elämänsä hyvät puolet esille, ja piilottaa sen nurjan puolen. Jos joskus joku tietämäsi ihminen päätyy avautumaan sulle, saatat yllättyä. Omat mielikuvasi hänen elämästään katoavat tiehensä. Me usein kuvittelemme tietävämme toisten elämistä enemmän kuin tiedämmekään, koska näemme vain pintaraapaisun. Mutta jokaisella on omat vaivansa, ja se oma vaiva on useimmiten se maailman suurin vaiva, olipa se mikä tahansa. Kuten itsekin sanoit, sinunkin elämä näyttää päällisin puolin hyvältä vaikkei se sitä ole. Miksi se olisi toisin muiden kohdalla? Siksi ei kannata vertailla toisiin. Keskity vain omaan elämääsi, ja yritä nähdä siitä niitä hyviä puolia ja löytää uusia mahdollisuuksia.
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 14:53"]
[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 14:47"][quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 14:40"] [quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 14:36"] rakenna itsellesi ihan uudet haaveet. Ne voi olla vaikka että saat rakennettua lapsiisi suhteen joka kestää aikuisuudessakin. Sinun sukusi on sinut hylännyt, nyt olet luonut itsellesi uuden suvun. Nauti siitä, panosta niihin asioihin jotka osaat. Että perheellä on lämmin ruoka edessä kun tulevat kotiin, että heillä on joku joka välittää ja kuuntelee. Siinä sitä on ihmiselle syy elämään! Ja hakeudu terapiaan. Miehesi varmaan ahdistuu huonosta itsetunnostasi, arvosta itseäsi, niin muutkin voivat arvostaa sinua. Sinulla on ympärilläsi monta ihmistä joille olet tärkeä, moni vaihtaisi osia kanssasi :) Ole ylpeä siitä että olet hyvä äiti! [/quote] Minä voin kyllä pitää huolta muista, mutta pointti onkin, että kuka pitää huolen minusta? Sellaista ei ole. Minulla on elämässä turvaton olo. Tiedän, että mitä vain voi käydä ja että kun käy, olen totaalisen yksin sen kanssa. Se estää nauttimasta tästä päivästä. Minä todella suren, että en osaa ylläpitää ystävyyssuhteita ja että vanhempani eivät välitä. Se tuntuu pahalta. Minä voin pitää huolen, ruokita ja kuunnella ja välittää, mutta entä minä itse? Puhunko peilikuvalle ja teen itselleni ruokaa ja kirjoitan päiväkirjaan huoleni? [/quote] No mitä? Minulla menee niin sanotusti ihan hyvin, mutta tiedän, että tosipaikan tullen en saisi mitään apua vaan itse pitäisi pärjätä. Mies ei viime kädessä tue, sisarelta ja vanhemmilta en edes pyytäisi eikä minulla ole niin läheisiä ystäviä. Tuo viimeksi mainittu on kyllä oma vikani, olen kauhean huono pitämään yhteyttä ystäviin. Et varmasti ole ainoa lajissasi. [/quote] Oletko koskaan jutellut tai lukenut aikuisten alkoholistien lasten sielunelämästä? Kannattaisi, jotta ymmärtäisit itseäsi vähän paremmin. Kovin tutulta kuulostaa tuo ulkopuolisuuden tunne, tunne, että pitää pärjätä yksin, turvaton olo...
[/quote]
Öh, siis minä en ole ap eivätkä vanhempani ole alkoholisteja. Ja ymmärrän itseäni ihan hyvin, mutta kiitos kuitenkin...