Olenko ainoa, joka pohjimmiltaan rakastaa enemmän puolisoaan kuin lapsiaan?

[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 12:32"]

[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 11:46"]

Ei tässä ole mitään ihmeellistä. Jos minulla olisi lapsia, rakastaisin silti vaimoani enemmän kuin heitä.

[/quote]

Ehkä näkemyksesi muuttuu jos/kun saat lapsia. En voisi luopua lapsestani, mutta akan luota voisin kyllä helpostikin lähteä kävelemään. Tämäkin muutos tuli lapsen myötä: hauskasta, mukavasta ja rakastettavasta vaimosta kuoriutui täysi k*sipää.

[/quote]

Hyvä pointti. Oletin vaimoni pysyvän samanlaisena, mutta näinhän ei välttämättä käy. En oikeasti ole romuttamassa suhdetta millään isyyshaaveilla. -58

[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 13:09"]

[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 12:32"]

[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 11:46"]

Ei tässä ole mitään ihmeellistä. Jos minulla olisi lapsia, rakastaisin silti vaimoani enemmän kuin heitä.

[/quote]

Ehkä näkemyksesi muuttuu jos/kun saat lapsia. En voisi luopua lapsestani, mutta akan luota voisin kyllä helpostikin lähteä kävelemään. Tämäkin muutos tuli lapsen myötä: hauskasta, mukavasta ja rakastettavasta vaimosta kuoriutui täysi k*sipää.

[/quote]

Hyvä pointti. Oletin vaimoni pysyvän samanlaisena, mutta näinhän ei välttämättä käy. En oikeasti ole romuttamassa suhdetta millään isyyshaaveilla. -58

[/quote] Miesten on todettukin jossakin rakastavan puolisoitaan lapsia enemmän, nainen sen sijaan yleensä toisin. Olet siis ihan normimies.

Tottakai voi rakastaa puolisoaan enemmän kuin lapsiaan! Puoliso on aikuinen ja tunnet häntä kohtaan monia muitakin tunteita kuin rakkautta, esim. seksuaalista vetovoimaa, teillä on yhteisiä muistoja ym. ym. Nämä kaikki yhdessä muodostavat vahvan tunnesiteen. Lapsiaan rakastaa tietysti eri tavalla, olemalla vanhempi. Mutta on tärkeää, että ei anna lapsille sitä kuvaa, että puolisosi on jollain tapaa läheisempi. Lapset vopivat huomata sen, ja siitä voi koitua jonkinlaista vahinkoa myöhemmässä elämässä. Joten se on sellaista tunteiden tasapainoilua. Sitä paisti, kyllä vanhemmilla on myös usein tapana rakastaa useampilapsisessa perheessä jotain lasta enemmän kuin toista, vaikka tämäkin aiheuttaa syyllisyyttä vanhemmassa.

Kyllä se näkyy myös lapselle. Olen juuri tuollaisen pariskunnan lapsi. Isälle äitini oli ykkönen vaikka lapsista pidettiinkin hyvää huolta. Minä olen jo edesmenneelle isälleni katkera, jota en ole tuonut esiin vanhemmilleni. Isäni käytöksen takia en kuitenkaan usko että olen yhdenkään miehen rakkauden arvoinen vaikka olenkin parisuhteissa ollut. En vaan pysty uskomaan että olisin yhdellekään miehelle ykkönen, koska en sitä ollut isälleni.

Jaa-a, aika erikoista, miten moni tosiaan pitää parisuhdetta tärkeämmällä sijalla kuin lapsia.

Siinä valossa en ihmettele, kuinka lapset oireilevat eroja yhä pahemmin. Jos aikuisella ihmisellä on lapset jotenkin tossa sivussa kasvamassa vaan aikuisiksi, mutta johtotähti on jonkun elämää suuremman rakkauden kokeminen, niin kyllä on heikot eväät.

Juurikin se, että rakastaa lapsiaan enemmän kuin mitään muuta saa pyrkimään sitä tavoitetta kohti, että huonompikin avioliitto koitetaan korjata. Ja lasten koti pysyy ehjänä.

Minua ei vanhemmat rakastaneet, eikä rakasta montaa muutakaan. Siksikin minusta nimeomaan vanhempien tehtävä on antaa lapselle se kokemus, että HÄN on kaikkein tärkein. Ei jokainen löydä jotain suurta rakkautta myöhemmin elämässään ja käy niin, ettei koskaan ole ollut kenellekkään se kaikkein tärkein.

Kyllä puolison tulisi olla lasten edellä. Onhan se rakkauden muoto toki erilaista, mutta silti puolison tulisi olla tärkeämpi. Jos parisuhde ei voi hyvin, niin eivät voi lapsetkaan. Näin kärjistetysti. Toki sen puolison tulee olla sitten sellainen, että se voi "ansaitsee" olla lapsia tärkeämpi. Perhettään kohtaan välinpitämättömästi suhtautuva puoliso ei toki mene lasten edelle. Että loppupeleissä taitaa olla tapauskohtaista :)

[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 20:29"]

[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 11:46"]Ei tässä ole mitään ihmeellistä. Jos minulla olisi lapsia, rakastaisin silti vaimoani enemmän kuin heitä. [/quote] Älä ihmeessä tee koskaan lapsia.

[/quote]Miksi en?

Tottakai rakastan miestäni enemmän? Lapsi on rakkauden hedelmä, kyllä sitä vaalitaan ja rakastetaan mutta mies ilman muuta rakkain.

[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 09:39"]Minä helpotan mieltäsi :-). Rakastan tietysti lapsiani, tekisin mitä tahansa heidän vuokseen, mutta rakkauteni mieheeni on jotain aivan toista. Lapsia rakastan koska he ovat minusta ja miehestäni alkunsa saaneet, biologian ja luonnonlakien vuoksi heitä on pakko rakastaa. Mutta miestäni rakastan hänen itsensä takia, hänen luonteensa, sielunsa ja olemuksensa vuoksi. Koska hän on rakastettava ja upea ihminen, en ole koskaan tavannut toista hänen kaltaistaan.

Rakkaus lapsiini on sama kuin rakkaus vanhempiini, vakio. He kuuluvat minulle ja ovat osa minua. Ihmisinä he eivät välttämättä olisi sellaisia, että rakastaisin heitä jos he eivät olisi läheisiä sukulaisia.
[/quote]
Näin nuorena mun korvaan toi kuulostaa kamalalta... Eikö mun äiti rakasta mua ihmisenä vaan ainoastaan siitä syystä, että on saattanut minut maailmaan? Tulipa ontto olo :(

En missään nimessä. On kyllä hienoa että on sellainen aviomies jota voi rakastaa niin paljon että rakkautta voi edes verrata rakkauteen jota kokee omia lapsiaan kohtaan.

Lapset ovat lainassa vain. Niinhän sitä sanotaan.

Meillä on nyt muksut teini-iässä ja olen alkanut miettiä aivan samoja asioita. Enhän mä noita kullanmuruja koskaan pois antaisi, rakkaita ovat nekin. Mutta miehen kanssa se elämä jatkuu, kun lapset jatkavat lentoaan pesästä ja tekevät omia taikojaan.

En koskaan ole pystynyt ajatusleikkiin, mitä täälläkin toisinaan on ollut. Kumman valitset, lapset vai miehen? Jos uhkatilanne olisi jne.  Se on niin vierasta edes päättää tässä nettitilanteessa. Jos tilanne tulee eteen, niin senhän näkee sitten. En edes halua miettiä etukäteen niin hirveetä tilannetta.

Voi kun pystyisinkin siihen:( Olen varmaan jotenkin tunnevammainen. Ilman miestä voisin varmaan elää. En ilman lapsia.

[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 16:57"]

Lapsi on ykkönen.

Voin muuten kertoa teille puolisoitanne palvoville, että lapsen paras ei todellakaan ole se, kun näkee jo lapsena kuinka ripustautunut äiti on isään. Kun äidin rakkaus isään on niin rajua ja kiinnittynyttä, että kaikki muu jää sen taakse, jopa lapset. Kyllä sen huomaa teistä sekopäistä vaikka yritätte esittää tasapainoista perheenäitiä...

[/quote]

Jos pitää puolisoaan elämänsä rakkautena, niin eihän se ole lapsilta mitenkään pois.

Ripustautuminen on jotain mielenterveysjuttuja. Ei rakkautta.

[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 10:04"]

En tiedä kun ei ole (vielä) lasta. Olen aina vain kuullut kuinka äidinrakkaus on se suurin ja rakkautta lasta kohtaan ei voi verrata mihinkään muuhun, edes siihen puolisoon ja lasten isään. Kaikilta olen näin kuullut, niin pakko myöntää että olen aika yllättynyt tästä keskustelusta. En tuomitse tai mitään, enhän minä tiedä noista asioista muuta kun mitä olen kuullut, kun ei lasta itselläni ole. Mutta kai se on ihan normaalia että tavallaan voi rakastaa miestä enemmän koska hänet on valittu, lasta ei persoonana ole valittu, ja häntä rakastetaan aina silti, vaikka olisi kamala tyyppi, vaikka kiusaajahakkaaja. Niin kyllähän se sillä tavalla kuulostaa järkevältä rakastaa miestä enemmän koska hän EI ole "vakio" vaan vapaaehtoinen valinta. 

[/quote]

Uskoisin, että nykyään kun eletään aika individualistista elämää työn, harrastusten ym. kanssa ja lapset ovat paljon poissa silmistä (päiväkoti), ei kehity samanlaista kiinteyttä vanhempi-lapsi -suhteeseen. Parisuhde hekumoi, mutta toisaalta: ovatko lapset jotenkin yksinäisempiä, vailla sitä hoivaa ja läheisyyttä, mitä tarvitsisivat vielä enemmän? Lapset ensin - onko se vain kulunut sanonta? Vanhemmat ja vanhempien onni ensin? Se on ollut pitkään se teema.

Mahtaako nää mammat olla perillä tosiasioista. Joista yksi on, että naiset yleensä elävät aika palljonkin pidempään kuin miehet.

Ei pidä sitten valittaa, että on yksinäistä, kun eivät edes lapset käy. Kas kun lapsilla on nyt on omat puolisot, joita he rakastavat eniten, ei siinä jakseta yksinäisen mamman marinoita kuunnella. On kiire viettämään oman puolison kanssa laatuaokaa.

Oma äitini on yksi näitä naisia. Hän on aina muistanut kertoa, että yhden ehdon isäsi asetti avioliitolle, se on, että tee kaksi lasta, ei sukupuolella väliä. No kaksi lasta tehtiin, molemmat tyttöjä. Isä selvästi meitä halusi, äiti ei koskaan. Oli mustasukkainen jokaisesta hetkestä, jonka isä kanssamme vietti, käyttäytyi kuin teini-ikäinen, herätti vaikka riitelemällä huomiota. Haukkui meitä tyttöjä vaikka miksi.

Tiedän, että tähän nämä miehenpalvojat vastaavat, että enhän minä noin käyttäydy, enhän koskaan, rakastavasti vain lapsiani kohtelen, mutta se on kyllä itsepetosta kerrakseen. Kyllä lapsi sen tietää ja tuntee, koska hän on kolmas pyörä vanhempien pyhässä liitossa. Mitä kamalia sanojakin täällä lapsista käytettiin, tunge meidän parisuhteen väliin!

Haluaisin tietää, mikä helvetin pakko niitä lapaia on tehdä, jos se parisuhde on niin tärkein? Miksi se parisuhde ei riitäkään, jos se on kerta elämänmittainen varma peli?

Miksi ei olla vaan kahdestaan koko elämä, ilman mitään tungettelijoita?

Rakastan mun miestä yli kaiken. Se antaa mulle kaiken. Lapsi vain vahvisti sidettämme.

[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 15:16"]

[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 13:55"]

Juurikin se, että rakastaa lapsiaan enemmän kuin mitään muuta saa pyrkimään sitä tavoitetta kohti, että huonompikin avioliitto koitetaan korjata. Ja lasten koti pysyy ehjänä.

[/quote]

Juurikin se, että rakastaa puolisoaan eniten maailmassa, takaa sen, ettei tarvitse korjailla huonoja avioliittoja ja parisuhteita, ja lasten koti pysyy automaattisesti ehjänä. Silloinhan ne parisuhteet voi huonosti, jos lapset kohotetaan korkeampaan asemaan kuin puolisoiden keskinäinen liitto.

[/quote]

Mutta kun se ei riitä, että sinä rakastat sitä puolisoasi. Se ei estä häntä kyllästymästä tai muuten vaan löytämästä uutta. Suhteesta puolisoon ei koskaan voi olla varma. Suhde lapseen sen sijaan on ikuinen.

Rakastan miestäni yli kaiken, enkä aio tehdä lasta tätä pakkaa sekoittamaan.

Ja sitten kun se unelmien aviomies ottaakin ja lähtee nuoremman matkaan, kaadetaan koko paska lasten niskaan, ei anneta tavata isäänsä ja haukutaan isää kotona ja muuta tätä, joka on niin kovin tuttua. Samalla raivopäisellä kiukulla, mitä sitä ennen on rakastettu.