Olenko ainoa, joka pohjimmiltaan rakastaa enemmän puolisoaan kuin lapsiaan?

Nää naiset jotka vannovat rakastavansa miestään enemmän- mistä tiedätte toisen ajatukset 100% varmaksi, haittaako teitä se, jos miehenne ei rakastaisikaan yhtä paljon teitä? Entä jos miehenne rakastaakin enemmän lapsia kuin teitä? Mitä jos miehenne rakastuu toiseen naiseen ja lähtee? Vai oletteko muka satavarmoja ettei näin voi käydä? Todella naiivia jos näin kuvittelette. Onko elämänne silloin pilalla jos joudutte jäämään lastenne kanssa yksin? Totuus on että nykypäivänä eroja on niin paljon, miehiä tulee ja menee että mikään muu ei ole yhtä varmaa- kuin että lapsen rakkaus vanhempaa kohtaan pysyy niin myötä- kuin vastoinkäymisessä.

[quote author="Vierailija" time="15.06.2015 klo 10:21"]

Nää naiset jotka vannovat rakastavansa miestään enemmän- mistä tiedätte toisen ajatukset 100% varmaksi, haittaako teitä se, jos miehenne ei rakastaisikaan yhtä paljon teitä? Entä jos miehenne rakastaakin enemmän lapsia kuin teitä? Mitä jos miehenne rakastuu toiseen naiseen ja lähtee? Vai oletteko muka satavarmoja ettei näin voi käydä? Todella naiivia jos näin kuvittelette. Onko elämänne silloin pilalla jos joudutte jäämään lastenne kanssa yksin? Totuus on että nykypäivänä eroja on niin paljon, miehiä tulee ja menee että mikään muu ei ole yhtä varmaa- kuin että lapsen rakkaus vanhempaa kohtaan pysyy niin myötä- kuin vastoinkäymisessä.

[/quote]

Totuus on se että jos ero tulee, se tulee silloin miehen tahdosta ja mies ottaa silloin lapset mukaansa. Olen ilmoittanut useaan kertaan, hyvissä ajoin ennen raskauksia, että minusta ei yksinhuoltajaa koskaan tule. Parisuhde on aina ykkönen ja lapset haittaavat tietenkin uutta parisuhdetta ja ylipäätään sen hankkimista.

Kun täällä sanotaan, että lapsettomat eivät voi kommentoida tähän, niin sanotaan sitten myös, että ne, joiden puoliso ei ole kuollut, eivät voi kommentoida siihen, mitä tuntisivat, jos he leskeytyisivät.

Lapsi on työ, tehtävä. Lapsi muuttaa ja perustaa oman perheen ja ketju jatkuu. Puoli on se, jonka kanssa elämä jaetaan. Vanhemman rakkaus lasta kohtaan on perustavanlaatuinen tunne, eli lapsen elämän turvaaminen, ja se menee velvollisuutena kaiken edellä ja on IHANA velvollisuus ja etuoikeus, jota ei voi eikä halua paeta, MUTTA rakkaus puolisoon on erilaista ja sille perustuu kaikki. Näin siis, kun suhde on hyvä ja rakkaus syvää ja molemminpuolista.

Lapsen varaan ei voi rakentaa - yhteyteen puolison kanssa voi.

[quote author="Vierailija" time="15.06.2015 klo 10:50"]

Puoli on se, jonka kanssa elämä jaetaan.  

[/quote]

PuoliSO tarkoitin.

Ei ole muuten mikään rakkausmittari se, kumman pelastaisi... Tunne on erilainen lasta kohtaan, se on velvollisuus ja pakko, vaikka se tuntuukin mielettömältä rakkaudelta.

[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 10:04"]

Minusta noita kahta asiaa ei voi verrata toisiinsa. Ainakin oma rakkauteni puolisoani kohtaan on aivan erilaista kuin rakkauteni lapsiani kohtaan.

[/quote]

Sanopa muuta. Aika hassua, että monet täällä eivät erota kahta aika tavalla erilaista rakkautta toisistaan ja vertaavat niitä. Aika vastenmielistä luettavaa tämä ketju suurelta osin. 

Etköhän ainakin hyvin harvinainen tapaus!

[quote author="Vierailija" time="13.06.2015 klo 11:26"][quote author="Vierailija" time="13.06.2015 klo 07:27"]

Ehkä helpoimmin asiaa voi mittata vastaamalla kysymykseen SAAT VALITA JOKO MIEHESI TAI LAPSESI, ET MOLEMPIA, KUMMASTA LUOVUT? (El jos valitset miehesi niin kaikki lapsesi kuolevat ja jos lapsesi niin miehesi kuolee).PÄÄTÄ NYT HETI MITEN VALITSET!

Itse pitäisin hengissä lapset, mies saisi kuolla.

[/quote]

Luopuisin lapsistani.
[/quote]

Toivottavasti miehesi ei jätä sinua

[quote author="Vierailija" time="15.06.2015 klo 00:28"]Ap täällä taas.

Mielipiteitä on monia, mutta melko törkeitä viestejä on täällä seassa. En jaksaisi edes ottaa niihin kantaa, mutta sanonpa sen, että eipä se ylitsevuotava rakkaus lapsia kohtaan auta jos ihmisellä ei ole järjen häivääkään päässä.

En elä kuplassa. Tiedän ettei elämänkulkua voi aina itse päättää.

Kertoo enemmän teistä kuin minusta nuo kommentit liittyen pettämiseen, läheisriippuvuuteen, lapsien hylkäämiseen ja niin edespäin. Aika mustavalkoista elämää elätte.

 
[/quote]

Mustavalkoinen ja naivi on sinun aloituksesi.
Sääli lapsiasi, jotka jäävät vaille ehdotonta rakkautta

[quote author="Vierailija" time="15.06.2015 klo 10:50"]Kun täällä sanotaan, että lapsettomat eivät voi kommentoida tähän, niin sanotaan sitten myös, että ne, joiden puoliso ei ole kuollut, eivät voi kommentoida siihen, mitä tuntisivat, jos he leskeytyisivät.

Lapsi on työ, tehtävä. Lapsi muuttaa ja perustaa oman perheen ja ketju jatkuu. Puoli on se, jonka kanssa elämä jaetaan. Vanhemman rakkaus lasta kohtaan on perustavanlaatuinen tunne, eli lapsen elämän turvaaminen, ja se menee velvollisuutena kaiken edellä ja on IHANA velvollisuus ja etuoikeus, jota ei voi eikä halua paeta, MUTTA rakkaus puolisoon on erilaista ja sille perustuu kaikki. Näin siis, kun suhde on hyvä ja rakkaus syvää ja molemminpuolista.

Lapsen varaan ei voi rakentaa - yhteyteen puolison kanssa voi.

 
[/quote]

Ihminen ei voi rakentaa elämää toisen varaan.
Paitsi lapsena vanhempien varaan

Kaikkia kommentteja lukematta.... Todella vaikea aihe. Lapset menee kaiken edelle. Jos olisitte uppoavassa laivassa, pelastaisitteko miehenne vai lapsenne? Jokainen voi miettiä ihan itte, en jää seuraamaan keskustelua. Hyvä kuitenkin,että aiheesta uskaltaa avautua.

Kyllä lapsi on se rakkain! Yksikään toinen ihminen ei koskaan mene lapsen edelle, ei edes puoliso. Rakkaus lapseen on pyyteetöntä ja aitoa, samoin lapsen vastarakkaus. Kahden aikuisen välinen rakkaus ei koskaan yllä samaan. Ikinä et täydellä varmuudella aikuisen rakkaudesta tiedä jakaako se sen myös toisaalle... Surullinen olen lasten puolesta jotka eivät ole vanhemmalleen ensi sijalla.

[quote author="Vierailija" time="16.06.2015 klo 22:05"]

[quote author="Vierailija" time="16.06.2015 klo 21:56"][quote author="Vierailija" time="16.06.2015 klo 21:52"] [quote author="Vierailija" time="16.06.2015 klo 21:34"][quote author="Vierailija" time="15.06.2015 klo 14:42"]"Ihminen ei voi rakentaa elämää toisen varaan. Paitsi lapsena vanhempien varaan"   Väärin - kyseessä ei ole toisen ihmisen varaan rakentaminen, vaan parisuhteen ja yhteyden varaan rakentaminen eli yhteisen elämän rakentaminen. Ei tietenkään toisen IHMISEN varaan, mutta kaksi aikuista ihmistä rakentaa yhteisen elämän. Lapsi taas ei rakenna mitään kenenkään varaan, on vain. [/quote]   kiitos tästä, oikein hyvin sanottu :)  -ap [/quote] Minusta nämä ihmiset jotka vähättelevät puolison merkitystä eivät elä rakastavissa parisuhteissa joten eivät myöskään osaa suhteuttaa sitä rakkautta. Minun rakastava mieheni ei ikinä laittaisi valitsemaan hänen ja lasten välillä jos näin kävisi, en enää rakastaisi miestäni eli valitsisin lapset. Mutta niin kauan kun minulla ja miehelläni on rakkautta, haluan sitä vaalia ja hoitaa. Rakkautta lapsiin minun ei tarvitse hoitaa, se on automaattista. Lapsilta ei voi myöskään odottaa vastarakkautta samoissa mittasuhteissa. Puoliso vastaa odotuksiin ja se on minusta ihanaa ja täysin erilaista rakkautta kuin mitä rakkaus lapsiin. Eivät ole siis oikein verrannollisia. [/quote] Rakkaus lapsiin on automaattista, mutta rakkautta mieheen pitää hoitaa? Ja sinä väität, että rakastat miestä kuitenkin enemmän? Minä ajattelisin sen nimenomaan päinvastoin. [/quote] Kyllä, mieheltä voi odottaa vastarakkautta ja tiettyjä asioita. Lapsilta ei voi vaatia, heitä pitää hoitaa ja kasvattaa, eivätkä he mitään siitä anna takaisin minulle. Heistä tulee yhteiskuntakelpoisia ja siinäpä se, teini-iässä loppuu pusut ja halit ja minä rakastan sinua kommentit ja silti lapsia rakastan ihan yhtä paljon kuin ennenkin. Mitäpä lottoot kuinka moni mies on tuolla pettämässä lastensa äitiä kun ei tule hoidettua sitä parisuhdetta vaan aina mennään lapset edellä? Tai kuinka moni vanhempi täällä julistaa että lapset ovat tärkeimmät ja silti tarvitsevat vapaata lapsistaan? Minusta kaikki tuollainen kielii huonosta parisuhteesta jota pidetään automaattisena jatkumona. Minulla on sellainen mielikuva, että ensin on kaksi rakastavaa ihmistä, heidän pitää rakastaa enemmän että sitä rakkautta riittää myös syntyville lapsille jaettavaksi. Minusta se mielikuva on kaunis on kantanut myös meidän parisuhdetta.

[/quote]

Kyllä niiltä lapsiltakin saa vastarakkautta, et ehkä sinä, jos et lapsistasi edes välitä.

Lapseni ristiäisissä pappi kysyi minulta kumpaa rakastan enemmän, lastani vai miestäni? Tilanteessa mykistyin ja ihmettelin kysymystä enkä osannut vastata. Pappi sanoi minulle että vastauksen pitäisi olla mies. Kysyin vastausta ja hän totesi vain että lapset kasvaa ja muuttuu, rakkaus mieheen on sidottua ja olet valinnut miehen. Kysymys pisti miettimään.

Kyllä uskon, että voi olla muitakin. Minulla kun ei ole lapsia, en tiedä. 

Sanotaan myös, että vanhempien hyvä liitto on paras kasvualusta lapselle. 

Ja onhan puoliso ystävä, rakastaja, tuki ja turva. Lapsi on enemmän se vastaanottava osapuoli, joka antaa pikemmin olemassaolollaan.

Jos puoliso alkaisi kohdella kumppaniaan ja/tai lapsia huonosti, suhteeseen voisi tulla särö ja lapsen tärkeys nousta ja puolison laskea. 

Minä helpotan mieltäsi :-). Rakastan tietysti lapsiani, tekisin mitä tahansa heidän vuokseen, mutta rakkauteni mieheeni on jotain aivan toista. Lapsia rakastan koska he ovat minusta ja miehestäni alkunsa saaneet, biologian ja luonnonlakien vuoksi heitä on pakko rakastaa. Mutta miestäni rakastan hänen itsensä takia, hänen luonteensa, sielunsa ja olemuksensa vuoksi. Koska hän on rakastettava ja upea ihminen, en ole koskaan tavannut toista hänen kaltaistaan.

Rakkaus lapsiini on sama kuin rakkaus vanhempiini, vakio. He kuuluvat minulle ja ovat osa minua. Ihmisinä he eivät välttämättä olisi sellaisia, että rakastaisin heitä jos he eivät olisi läheisiä sukulaisia.

[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 11:28"]

Kaikkia kommentteja lukematta.... Todella vaikea aihe. Lapset menee kaiken edelle. Jos olisitte uppoavassa laivassa, pelastaisitteko miehenne vai lapsenne? Jokainen voi miettiä ihan itte, en jää seuraamaan keskustelua. Hyvä kuitenkin,että aiheesta uskaltaa avautua.

[/quote]

Miehen tietenkin. Hänen kanssaan voisi tehdä uusia lapsia.

Minkälainen suhde lapsiin on sellaisilla, joiden mielestä lapset on korvattavissa ja aina voi tehdä uusia?

On totta, että suhde mieheen ja suhde lapsiin on aivan erilaiset eikä niitä voi verrata. Ne myös muuttuvat vuosien aikana - ainakin niiden pitäisi muuttua. Lapset tarvitsevat vanhempiaan 18 vuoden ajan ja jos sinä aikana kokee, että lapset on korvattavissa, niin ei todellakaan ole kyse kovin syvästä ihmissuhteesta. Ketään ei ole korvattavissa, se on fakta. Uudet lapset eivät korvaa entisiä, ellei kyse ole oikeasti hyvin pinnallisesta ja kevyestä ihmissuhteesta, vähän niin kuin kaverisuhteesta (hyvää ystävääkään ei noin vain korvata).

Lasten hankkiminen on myös vapaaehtoista. Jos ne hankitaan vain näytille, kertomaan, miten hyvä ja syvä meidän parisuhteemme on, voi tulla mahdollisesti kuva siitä, että nämä ihmissuhteet ovat toisarvoisia ja korvattavissa. Jos taas lapset ovat sen parisuhteen huipennus, täydentää sitä, niin ilman muuta siinä parisuhteessa aivan yhteisestä sopimuksesta pyritään toimimaan lasten parhaaksi kaikin tavoin. Lapset täydentävät parisuhteen, eivät riko, hajoita tai ole jokin ylimääräinen lisä.

Ei tämä tarkoita, että parisuhteen hoitamisen voi unohtaa täysin mutta tämä ei myöskään tarkoita, että lapset ovat toisarvoisia parisuhteelle. Koska lapset ovat avuttomia ja vanhemmistaan täysin riippuvaisia, on luonnollista, että heidän tarpeensa laitetaan ykkösiksi niin kauan, kunnes he ovat valmiita kokeilemaan elämistä itse. Parisuhdetta ei pidä unohtaa mutta se ei ole ykkönen. Rakkauteen pitää osata myös luottaa. Kummassakaan tapauksessa sen ei kuulu hajota tai hävitä, jos siihen ei pysty panostamaan koko ajan täysillä. Vain erittäin itsekeskeiset ihmiset ovat sitä mieltä, että  heille kuuluu kaikki rakkaus mutta heidän ei tarvitse antaa mitään. Nämä sitten rikottavat niitä perheitä ja syyttävät puolisoa ja lapsia laiminlyönneistä. Oikeastihan perheessä joutuvat kaikki joustamaan, ja jossain vaiheessa eri ihmissuhteet ovat tärkeämpiä kuin toiset ja jossain vaiheessa se taas vaihtuu. Kun lapset ovat lähteneet omille teilleen kodista, niin siinä vaiheessa on luonnollista että se puoliso on tärkein.

Monet nuoret parit tekevät lapsia lähes heti tapaamisestaan esim. Madeleine ja Chris. Ei ymmärretä sitä, että ensin pitää rakentaa se parisuhteen pohja, jolloin se parisuhde on tärkein ja jolloin tehdään siitä niin vahva, että se kestää ajan, jolloin siihen parisuhteeseen ei pystytä panostamaan täysillä koko ajan. Kun lapset tehdään nopeasti suhteisiin, jotka ovat kestäneet vain lyhyen aikaa, on selvää, että lapset koetaan tunkeilijoina ja korvattavissa olevina. Tai sitten koetaan, että puoliso on hylännyt, kun lapset vievät kaiken ajan. Se pohja on liian hauras eikä osata odottaa tai laittaa omia tarpeita hetkeksi syrjään vaan vaaditaan sitä samaa sataprosenttista panosta kuin ennenkin. Eihän se ole mahdollista. Elämässä ihan ilman lapsiakin tulee ajanjaksoja, jolloin työ, harrastus, lemmikit tms. vie aikaa enemmän ja parisuhteen pitää hetken olla syrjässä. Vahva parisuhde ymmärtää tämän ja osaa sopeutua, tehdä vallitsevissa oloissa parhaansa tietän, että kohta taas on meidän vuoro. Heikko parisuhde kuvittelee, että koko ajan huomion pitää olla tässä eikä muissa.

[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 12:59"]

Monet nuoret parit tekevät lapsia lähes heti tapaamisestaan esim. Madeleine ja Chris. Ei ymmärretä sitä, että ensin pitää rakentaa se parisuhteen pohja, jolloin se parisuhde on tärkein ja jolloin tehdään siitä niin vahva, että se kestää ajan, jolloin siihen parisuhteeseen ei pystytä panostamaan täysillä koko ajan. Kun lapset tehdään nopeasti suhteisiin, jotka ovat kestäneet vain lyhyen aikaa, on selvää, että lapset koetaan tunkeilijoina ja korvattavissa olevina. Tai sitten koetaan, että puoliso on hylännyt, kun lapset vievät kaiken ajan. Se pohja on liian hauras eikä osata odottaa tai laittaa omia tarpeita hetkeksi syrjään vaan vaaditaan sitä samaa sataprosenttista panosta kuin ennenkin. Eihän se ole mahdollista. Elämässä ihan ilman lapsiakin tulee ajanjaksoja, jolloin työ, harrastus, lemmikit tms. vie aikaa enemmän ja parisuhteen pitää hetken olla syrjässä. Vahva parisuhde ymmärtää tämän ja osaa sopeutua, tehdä vallitsevissa oloissa parhaansa tietän, että kohta taas on meidän vuoro. Heikko parisuhde kuvittelee, että koko ajan huomion pitää olla tässä eikä muissa.

[/quote]

Ei se aina mene näin. Meidän ensimmäinen lapsi lähti alkuun ensitapaamisella, vahingossa. Emme tunteneet toisiamme lainkaan silloin. Päätimme kuitenkin mennä yhteen, ja toinenkin lapsi tuli aika pian tehtyä. Koskaan en ole ajatellut että lapset olisi jotenkin korvattavissa, vaan päinvastoin, että olen vastuussa lapsista kunnes kuolema erottaa. Mies pärjäisi ilmankin minua, joten tarvittaessa luopuisin miehestä, en lapsista ikinä. En silti vaikka ero sattuisikin ihan kauheasti koska koen miehen todelliseksi sielunkumppaniksi. Lapsista luopuminen (esim. emotionaalinen yksin jättäminen tai konkreettisempi) sattuisi yhtä paljon, ja lisäksi kokisin sen olevan moraalisesti väärin. 

Noita pohjia suhteelle voi olla eri ihmisillä erilaisia. Meillä se on vahva vakaumus avioliiton pyhyydestä. Ei kumpikaan ole odottanut mitään ruusutarhoja eikä helppoa ja kivaa. Mutta ollaan molemmat sitä mieltä että ellei ihan äärimmäisyyksiä kuten alkoholismi tai väkivalta tapahdu, niin yhdessä sinnitellään kun on niin luvattu. Ei me olla koskaan mitenkään parisuhteeseen panostettu eikä sellaista kaivata, parisuhde nyt vaan on se tausta elämälle. Ja varsin onnellisesti yhdessä jo viidettätoista vuotta ollaan.

Rakastan miestäni aivan mielettömästi, mutta lastani silti yli kaiken. Hän on minun lihaani ja vertani, hänen onnensa on mulle elämässä kaikkein tärkeintä. Toisaalta lapsen kasvaessa hänestä täytyy jollain tavalla luopua.