Erilleen muutto/ero
Hei, kaipaisin neuvoa/meilipiteitä/vertaistukea. Lyhyesti: Olen asunut poikaystäväni kanssa yhdessä pari vuotta ja olemme molemmat 22-24v. Olen jo viimeisen vuoden ollut ihan kyllästynyt ja väsynyt tälläiseen elämään. Siivoan poikaystäväni jälkiä jatkuvasti, opiskelen, käyn töissä ja muutenkin joudun huolehtimaan py:n asioista ihan liikaa. Rakastan häntä edelleen, mutta mahtaako eroaminen ja omilleen muutto olla ainoa järkevä ratkaisu? Py ei taida ymmärtää kuinka paljon joudun oikeasti tekemään ja aiheesta juteltu lukemattomia kertoja. Aina lupaa parantaa tapoja.. eipä vaan paranna.. Toisaalta en haluaisi erota, mutta py on sitä mieltä, että jos muutamme erikseen = ero. Molemmat olemme asuneet omillamme hetken ennen yhteen muuttoa. Nyt vähän kaduttaa, että oliko yhteenmuutto liian hätiköityä. Ensimmäisen kerran mainitsin tästä, että joudun tekemään aivan liikaa kotitöitä jo pari kuukautta muutettuamme yhteen eikä vieläkään tämän reilu vuoden aikana näkynyt muutosta suuntaan tai toiseen vaikka siitä lupailee jatkuvasti. Olen melkein loppuun palanut ja kaipaisin omaa tilaa. Mitä tässä kohtaa pitäisi tehdä? Eroakaan en haluaisi..
Kommentit (25)
Äitini opetti aikoinaan älä koskaan tee mitään asiaa kolmea kertaa peräkkäin. Mies ajattelee tästä, että haluat omia asian itsellesi.
Uusi lyhenne poikkiksen tilalle, py😂
Täällä tuli hyviä kommentteja, sekä hieman ilkeitä. Etenkin noi lapsi kommentit oli aika mauttomia.. Molemmilla yliopistotunkinto kesken, joten lasten hankkiminen olisi vasta työelämässä olemisen jälkeen ajankohtaista (5+ vuoden päästä). Kyllä, samaa mieltä, että liian nopeasti yhteen muutettiin vaikka molemmat asuimme omillamme ennen tätä. Tuntui vaan oikealta ratkaisulta sillä py muutti samaan kaupunkiin opiskelemaan ja näin ollen nähtiin järkeväksi ratkaisuksi etsiä yhteinen asunto. Perustelut oli, että kuitenkin vietämme toisen luona suurimman osan ajasta. Ai että, jos ajassa voisi mennä taaksepäin. Ja kyllä olette oikeassa, ei tälläinen henkilö ole unelmien mies. Tätä lukuunottamatta py pitää minusta hyvää huolta. Tämä asia taitaa kuitenkin olla niin iso asia suhteessa, että taidetaan kaikki tietää mitä tässä kuuluu/pitäisi tehdä. Ehkä ongelmana on myös se, että en uskalla muuttaa pois. Pelkään yksin olemista ja sitä tilannetta, kun joudun asiasta vanhemmilleni sanoa. Pelkään heidän olevan pettyneitä.
Parisuhde on sinällään täynnä kompromisseja, että myös siisteyskäsitykset ottavat usein yhteen.
Ole jossain vaiheessa hoitamatta suurinosa kotitöistä ja katso, milloin tarttuu niihin. Missä hänen rajansa menee. Elä puutu pidempään aikaan asiaan niin opitte molemmat tunnistamaan myös toisen osapuolen tarpeen.
Jos toinen on hyvin, hyvin siisti ja pöydillä ei ole mitään koskaa niin toinen ei koe tarpeelliseksi tarttua siivousrättiin.
Meillä on jaettu kotona kotityöt omien tarpeiden mukaan. Itse pesen pyykit niiden tarkan lajittelun vuoksi, mies kokkaa ja hoitaa tiskit keittiössä jne.
Parisuhde on myös usein toisen sietämistä. Niin ne pitkät parisuhteet kestää ;) Toki myös mukana sitoutumista ja halu olla toisen seurassa. Sopiva pieni kaipaus erillään ollessa sekä yhdessä nauraminen.
Toki, jos toisen seura jo seurusteluaikana vie enemmän voimia kuin auttaa jaksamaan arjessa, sinkkuna oleminen ei ole lainkaan huono vaihtoehto. Eli ei myöskään kannata pelätä liikaa yksin elämistä ja jäädä siksi oikeasti huonoon parisuhteeseen. Teillä ei ole vielä lapsiakaan ja seurustelette niin kuuntele itseäsi. Tiedät asian meitä paremmin.
Yleensä sillä toisella ei ole syytä ponnistella kun toinen kuitenkin tekee.