Lue keskustelun säännöt.
Luetellaan kirjailijoiden ärsyttävyyksiä, esim toistuvia stereotypioita ja manööverejä!
03.02.2022 |
Stephen King on suosikkini mutta Kingin kirjoissa AINA pahat naistyypit ovat ylipainoisia llyllertäjiä jotka syövät pakastekakkuja. Varmaan todellinen ihmistyyppi Amerikan lähiötyyppisissä kaupungeissa ehkä.
Hyvät naiset ovat tavallisen tuntoisia paitsi Susanna Tornissa, Lautan LaVerne ja Tulisilmän tyttö. Tavallisista hyvistä naisista kuvaus on tavallinen nainen, melko harmaa, vähän maatiainen.
Mutta nuo telkkarin ääressä istuvat pakastekakkuja syövät pahat naiset on hyvin yleisiä etenkin novelleissa, tuo paha nainen sitten aiheuttaa koko tapahtumasarjan vain olemassaolollaan!
Jos nainen on paha, hänellä on oltava kakku voisi tiivistää!
Kommentit (38)
Kingin novellit ovat hyviä kun niissä ei ole tilaa maneereilleen niin paljon
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hotakainen tuntuu kirjoittaneen samaa tarinaa viimeiset 20 vuotta. Taloudellista viisasta varmaan mutta luulisi noin taitavalla olevan muutakin annettavaa.
Luin joskus vuosituhannen alkupuolella ruotsalaisia Wallander-poliisitarinoita, mutta jossain vaiheessa vain kyllästyin. Miten moisessa pikkukaupungissa jengiä voi kuolla pilvin pimein, luulis väki loppuvan? Eniten ehkä ärsytti, kun joka ikisessä kirjassa Kurt kirosi poliisiaseman kahviautomaattia...
Naisille suunnatuissa viihteellisissä kirjoissa toistuva vaatteiden luettelu tyyliin "hän tuli kotiin ja vaihtoi ylleen beiget shortsit ja vaaleasävyisen kukkakuvioisen paidan". Minusta nämä kohdat voisi ihan vain ohittaa.
Kingillä oli jossain vaiheessa monissa kirjoissa joku "isompien poikien kiusaajaremmi"-teema, varsinkin nuorisojoukko päähenkilöinä tarinoissa (It, Stand by me), mahtoiko olla perua omasta nuoruudestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luin joskus vuosituhannen alkupuolella ruotsalaisia Wallander-poliisitarinoita, mutta jossain vaiheessa vain kyllästyin. Miten moisessa pikkukaupungissa jengiä voi kuolla pilvin pimein, luulis väki loppuvan? Eniten ehkä ärsytti, kun joka ikisessä kirjassa Kurt kirosi poliisiaseman kahviautomaattia...
Olen tykännyt itse enemmän elokuvina.
Tunnistan kyllä monen kirjailijan tavan käyttää samoja kliseitä, mutta en muista onko mikään ärsyttänyt. Pidän sitä kirjailijan omana tyylinä, kuten sitä että joku taiteilija käyttää aina samoja värejä. Esim tunnistan tuon Kingin pahan, lihava naishahmon mutta ei ole koskaan häirinnyt, koska King kuvailee häntä niin elävästi.
No, tuo edellä mainittu poskelle suutelu Kingin kirjoissa häiritsee, mutta lähinnä siksi että tuntuu aina päälleliimatulta. En tiedä johtuuko kulttuurierosta vai siitä että hellyys ei lainkaan tunnu sopivan Kingin kirjoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Naisille suunnatuissa viihteellisissä kirjoissa toistuva vaatteiden luettelu tyyliin "hän tuli kotiin ja vaihtoi ylleen beiget shortsit ja vaaleasävyisen kukkakuvioisen paidan". Minusta nämä kohdat voisi ihan vain ohittaa.
Minä tykkään. Olen kiinnostunut vaatteista ja visuaalisuus on minulle tärkeää.
Olen nuoruudesta lähtien lukenut Mary H. Clarkia, kaikki kirjat siis (ja uusiahan ei tulekaan, RIP hänelle). Hänen päähenkilönsä olivat aina rikkaita/hyvätuloisia ja naiset pukeutuivat kasmirvillatakkeihin/-puseroihin joka kirjassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Hän oli niin tavallinen tavis kuin vain voi olla". Olen kyllästynyt tähän tavallisuuden korostamiseen. Kai sillä halutaan tehdä hahmosta jotenkin samaistuttava, mutta sitä tarvitsisi erikseen korostaa. Lukija osaa kyllä itse päätellä.
Raamatun viskely lattialle on jäänyt mieleen yhdeltä itseään kirjailijaksi kutsuvalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos kirjailija kirjoittaa puolifiktiivisen kirjan, siitä aina sanotaan että EI, nämä asiat eivät ole tapahtuneet minulle itselleni. Vaikka suunnilleen jokainen olisi jo lehdistä lukenut että juuri tuolle ihmiselle on käynyt juuri noin.
Se on myöskin suosittua, että kun kuvaillaan työskentelytapaa, kerrotaan että kirjailija kuulostelee mitä päähenkilöille tapahtuu tai mihin tarina lähtee viemään ja yllättyy siitä itsekin.
Jos haluatte hyvät naurut, lukekaa jonkun miespuolisen kirjailijan yrityksiä kuvailla seksiä naisen näkökulmasta. Esim Reijo Mäki oli sepustanut joskus niin uskomatonta soopaa että oikeasti nauroin ääneen. Harmi kun en muista mikä kirja, vaikka on niissä kaikissa omituinen naiskuva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poliisit ovat aina juoppoja, eronneita ja menneisyyden traumatisoimia ja kiukkuisia joilla on kuitenkin suuri sydän.
Poikkeuksena Karin Fossumin Konrad Seijer, joka on empaattinen leskimies.
Ja Agatha Christien Hercule Poirot, joka on sympaattinen sinkkumies!
Hercule ei ole poliisi.
Hercule oli poliisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poliisit ovat aina juoppoja, eronneita ja menneisyyden traumatisoimia ja kiukkuisia joilla on kuitenkin suuri sydän.
Poikkeuksena Karin Fossumin Konrad Seijer, joka on empaattinen leskimies.
Ja Agatha Christien Hercule Poirot, joka on sympaattinen sinkkumies!
Hercule ei ole poliisi.
Poirot on toiminut poliisina menestyksekkääästi Belgiassa, mutta paettuaan ensimmäistä maailmansotaa Englantiin hän ryhtyi salapoliisiksi. (Katso Esirippu. Poirotin viimeinen juttu.) Ohis
Arto Paasilinnan myöhempi tuotanto oli aika itseään toistavaa. Jokin Puuhapete pistää maailman/paikkakunnan/tms. asioita kuntoon ja saanee naisenkin siinä sivussa (en todellakaan enää muista).
Philip K. Dickin hahmokaarti tuntuu toistuvan aika usein kirjasta toiseen. Lisäksi todellisuuden vääristymiset jne. Mutta ei pahempaa valittamista siinä.
Nykypoliiseilla on aina työajoista motkottava nainen (joka on kuitenkin mennyt naimisiin rikospoliisin kanssa?) tai sitten vaikeita teini-iässä olevia tyttäriä jotka on pelkkiä persreikiä kirjoissa ja tv-ohjelmissa.Paitsi Vera Stanhope..mun lemppari
Stephen King on minunkin suosikkini, mutta kirjat ovat täynnä maneereja :D Esimerkiksi "sitten x teki jotain yllättävää mutta liikuttavaa ja suuteli y:tä poskelle" toistuu valehtelematta viidessä kirjassa.