Lue keskustelun säännöt.
Äidit, jotka asutte lapsipuoltenne kanssa 24/7!
10.06.2015 |
Meillä siis miehen lapset asuvat pysyvästi luotamme ja lisäksi yhteisiä lapsia sekä minun lapseni. Äitiään näkevät pari kertaa vuodessa. Syynä se, että aikoinaan erossa ei ollut edes halunnut lasten huoltajuutta ja muutti melko pian toiselle puolelle Suomea. Pääsisi lapsia katsomaan milloin vain haluaisi, mutta ei tule. Soittelee kuitenkin ala-asteikäisille lapsilleen useamman kerran viikossa ja sekoittaa pakkaa.
En ole yrityksistä huolimatta onnistunut löytämään toista samassa tilanteessa olevaa äitipuolta eli joka ei saa juuri koskaan "lomaa" lapsipuolista. Onhan näitä vuoroviikko- ja viikonloppuäitipuolia, mutta minusta siinä pääsee jo helpommalla.
Sanon siis suoraan, että välillä meinaa keittää, varsinkin kun vanhempi lapsista on todella haastava, on oppimisvaikeuksia, aggressiivisuutta jne. On ihan pikkulapsesta saakka ollut sellainen eli ei ole mitään "reagointia" mihinkään... Rasittaa välillä myös se, että vaikka näen yhtäpaljon näiden lasten eteen työtä ja vaivaa kuin ominpäin niin tiedän, että koskaan en tule saamaan mitään vastakaikua. Olen itsekin työelämässä, lasten isällä on sellainen työ, että hän ei voi työjakson aikana esim. kuljettaa lapsia harrastuksiin, laittaa kouluun, vahtia läksyjä, käyttää tarvittaessa lääkärissä tms. Eli aika usein arkiset tylsät jutut ovat minun heiniä, komentamiset, kieltämiset, ruuanlaitot, nukkumaanlaitot jne. En siis väkisin tyrkyttää itseäni vaan hoidan nämä Normi asiat niinkuin aikuisen kuuluu. Olen myös mennyt vanhempainiltoihin, jos miehellä este, setvinyt lasten pulmia esim. kaverisuhteissa, höpöttänyt ja yrittänyt jutella noh.. yleensä ottaen kaikesta, mistä äidit yleensä joutuvat neuvomaan. Lapsipuolille kuitenkin käytännössä vihaavat minua ja vanhin lapsi usein haukkuu ja huutaa. Saa toki siitä rangaistuksenkin, jos menee liian pitkälle. Poistuvat esim. huoneesta, jos minä olen siellä, haukkuvat kavereilleen, äidilleen ja isälleen, odottavat innolla töihinlähtöäni jne jne. Tiedän, että tulevat aina inhoamaan minua eivätkä oikeastaan koskaan tule tajuamaan, että tein kuitenkin aikarajan asioita heidän hyväkseen enkä pelkästään pakollista.
Olen hyväksynyt tilanteen, hoidan vastuun ja yritän nauttia edes omista lapsistani. Yritin muutamana eka vuotena kovasti tehdä yhdessä juttuja ja muuta, mutta enää en jaksa ylimääräistä turhan takia.
Mutta miten te muut jaksatte? Mihin puratte vitutusta? Mistä löytyisi muita samassa tilanteessa olevia, joiden kanssa jutella? Omista lapsistaanhan saa tässä maassa urputtaa niin paljon kuin sielu sietää, mutta auta armias, jos olet äitipuoli niin taatusti saat vihat päällesi. Siksi toivoisin kommentteja toisilta äitipuolilta!
Kommentit (46)
[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 21:09"]
Eroperheessä kasvaneena: Äitipuolta puhuteltiin aina nimeltä. En koskaan kutsunut äidiksi. Oikeakin oli. Enkä olisi halunnut minua kutsuttavan hänen tyttärekseen. Minusta on lähinnä loukkaavaa se, että toinen nainen yrittää väkisellä tukkia äidiksi äidin paikalle.
[/quote]
Kyllä sinä olit se tunkeilija. Tuntuu kohtuuttomalta, että exän kanssa hankittua lasta pitää vaan kutsua kylään vaikkei haluaisi, isäsi olisi varmaan mieluummin jatkanut rakkaansa kanssa ilman epäkiitollista menneisyyden virhehankintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n tilanne on tuttu, vaikkei ihan identtinen omani kanssa. Olen nimittäin itse lapseton ja mieheni kautta saanut lapsiperheen. Meillä lapsi palvoi poissaolevaa äitiä ja kapinoi kovasti minua vastaan, mutta murrosiässä näki yhtäkkiä tilanteen "oikein" ja ymmärsi, että minä olen hänen paras tukensa, ei suinkaan äiti. Pahimpina vuosina maksoin itselleni kriisiterapiaa, että olisin jaksanut. Meitä 24/7 äitipuolia on niin vähän, ettei ystäväpiiristä ole yleensä mahdollista saada vertaistukea. Mitäs läksit, on yleinen ajatus.
Kuten tästäkin ketjusta huomaa, harva nainen ymmärtää edes sitä, että äiti voi suhtautua omaan lapseensa ikävästi ja epäreilusti, peruuutella tapaamisia tekosyillä ja suooraan sanoen hylätä. On selvää, että vielä harvempi tajuaa, mitä tämä aiheuttaa lapselle ja lapsen ja äitipuolen suhteelle. Äitipuoli joutuu kantamaan kaiken sen lapsen tuskan ja vihan, joka oikesti kuuluisi äidille. Harva pystyy tähän ilman ulkopuolista ammattilaisen tukea. Ei kannata edes yrittää.
Tämä viimeinen kommentti... Kiitos siitä! Kävin itsekin kerran perheneuvolassa, mutta erittäin väsynyt psykologi oli juurikin asenteella "mitäs läksit". Viimeinen ihminen, joka huolehtii lapsista on paska. Enkä edes ole syypää siihen, ettei lapsipuolilla ole ydinperhettä saati äitiä, joka haluaisi tavata. Eipä ole kovin montaa kommenttia tullut, jossa lasten äitiä olisi arvosteltu. -ap
Ihmiset muistaa vain Hannun ja Kertun. Tekipä ap mitä tahansa, ihmiset ei ymmärrä. Itse myös äitipuoli.
Juu ei kannata mennä perheneuvolaan, vaan maksaa tuesta rahalla. Yksityinen terapeutti on sinun ja vain sinun käytettävissäsi sen ajan, jonka hänelle maksat, eikä hänellä ole perheneuvolatätien valmiita kaavoja aivojen paikalla - niitä, joissa kuuluu aina tukea biologisia vanhempia, olivatpa he millaisia tahansa. Löysin onneksi aloittelevan terapeutin, jolla kuitenkin oli pitkä työ- ja elämänkokemus muualta, mutta varauskirja ei vielä täynnä.
Eroperheessä kasvaneena: Äitipuolta puhuteltiin aina nimeltä. En koskaan kutsunut äidiksi. Oikeakin oli. Enkä olisi halunnut minua kutsuttavan hänen tyttärekseen.
Minusta on lähinnä loukkaavaa se, että toinen nainen yrittää väkisellä tukkia äidiksi äidin paikalle.