Äidit, jotka asutte lapsipuoltenne kanssa 24/7!

Lapset ovat vielä sen ikäisiä, että eivät mitenkään osaisi hoitaa jotain lääkärikäyntejä toisella puolella kaupunkia. Ovat ala-asteikäisiä vielä vuosikausia. Hoidan asiat velvollisuudesta ja tietysti haluan auttaa miestäni, jos on itse työvuorossa.

Se lasten äiti ei ole kiinnostunut näkemään heitä. Pari kertaa vuodessa sen viikon sukulaisten luona. Ei ota omaan (vai onkohan miesystävän) kämppään eikä tule lukuisista yrityksistä huolimatta esim. viikonlopuksi tai loma-aikoina katsomaan. Yritetty on ja kovasti. Luistaa tilanteista eri verukkeilla.

Sellaiset, joilla ei ole lapsipuolia eivät aina ymmärrä, että ei sitä voi pakottaa rakkautta. Kyllä minä muidenkin lapsista pidän, monista tosi paljonkin, mutta näiden kanssa haastavaa. En kuitenkaan koskaan aio hajottaa perhettä sen takia, etten "aidosti rakasta" lapsipuoliani. En minä eikä isänsä ole heidän takia uusperhettä perustanut. Hoidan kuitenkin heidän arkiset asiansa niin hyvin kuin pystyn, ovat aina pystyneet luottaa minuun ja jotain ylimääräistäkin olen hoitanut, esim. vaate- ja harrastusjuttuja, joista mies ei tajua niin paljon.

Mutta kertokaapas, millä te muut äitipuolet tsemppaatte itseänne silloin, kun tulee vain paskaa niskaan?
-ap

Minkä ikäisiä lapset ovat? Aika pieniä vissiin, koska tarvitsevat niin paljon perään katsomista. Ymmärrän tilanteesi, oletko jutellut tästä miehesi kanssa? Itse sain vastaavassa tilanteessa kaksi teiniä talouteen, lisäksi minun vaippaikäinen. Teinien äiti aloitti terrorin ja mustamaalauskampanjan minua kohtaan heti kun älysi että olenkin pysyvää kalustoa. Teinit peesasivat äitiään. Vanhempi teini muutti pian opiskelujen vuoksi pois, mutta tämä toinen asuu edelleen kotonamme ja välit ovat viileät mutta asialliset. Toki minä olen se joka hoitaa ruuat pöytään, huolehtii kodin siisteydestä, pyykeistä ja juoksevista asioista, kuskaan teiniä tarvittaessa ja olen läsnä kotona. Mies tekee kahta työtä joten arki ja tenavat ovat lähes kokonaan minun vastuulla. Vastassani on teiniltä lähinnä tyhjä katse ja totaalinen välinpitämättömyys taaperosta tai minusta, toki kaikki palvelut kelpaa.

Sinulla on vielä toivoa lasten suhteen jos vain jaksat olla se aikuinen ja turvan antaja johdonmukaisesti. Vuosien mittaan asiat toivottavasti helpottuvat. Meillä minä ns. hyppäsin kelkkaan" liian myöhään miehen lasten ikään nähden, joten odotan vain sitä päivää, kun tämä toinenkin teini lähtee opiskelemaan (mikä ei onneksi ole kaukana).

Jokainen lapsi toivoo salaa että vanhempansa palaisivat yhteen, edellyttäen että siitä toisesta vanhemmasta on ehtinyt tulla mielikuvia ja muistoja ts. lapsilla on ollut ydinperhe. Ja jos avioero on hoidettu niin, että lapset eivät ole kuulleet eivätkä nähneet  syitä eroon tai sitä ei heille ole selitetty riittävän selkeästi ja toistuvasti, lapset todellakin voivat elää siinä yhteenpaluu-illuusiossaan. Teillä lasten äiti tapaa lapsiaan niin harvoin, että hyvin todennäköisesti lapset ovat kokeneet ja kokevat rajua hylkäämisen tunnetta, jonka he sitten projisoivat sinuun. Olet ikään kuin vapaata riistaa oleva syntipukki asialle, jolle he eivät muuten voi mitään. Jos etä-äiti vielä hämmentää palettiaan lisää manipuloinnilaan, lapsiparat eivät luultavasti enää tiedä kehen luottaa. Siihen bioäitiin jota rakastavat ja jonka yhteydenotot aiheuttavat vain hämmennystä, vai siihen äitihahmoon, joka on arjessa läsnä, mutta lapsen mielessä este vanhempiensa yhteen paluulle.

Juttele miehellesi, puhu asiasta niin kauan kunnes mieskin ymmärtää mikä asetelma teillä on. Bioäidin suhteen ehdottaisin puheluja vain sovittuina aikoina valvotusti. Hänen toimintansa nykyisellään ei edistä lasten tasapainoista kasvua, lapset joutuvat elämään jatkuvassa ristiriidassa.

Koetahan jaksaa, mutta ei niin pitkälle että kärsimällä saat marttyyrin kruunun itsellesi.

Olen entinen äitipuoli.... meille tuli ero 9v. yhteiselon jälkeen. Meillä eli puolet ajasta kaksi miehen lasta edellisestä liitosta. Meillä ei koskaan alkanut sujumaan. Lapset olivat hyvin mustasukkaisia isästään. Isompi elätteli vuosia toiveita vanhempiensa paluusta yhteen. Me olimme tavanneet vasta lasten vanhempien erottua.

Koin aina, että oma asemani oli hyvin epämääräinen... kelpasin tekemään kotitöitä, auttamaan läksyissä jne. Tarvittaessa olin kuitenkin pelkkää ilmaa. Vuosia eron jälkeen en ole lasten kanssa enää missään tekemisissä.

Olen sitä mieltä, että oloani olisi helpottanut, jos lasten isä olisi ottanut minut täysivaltaiseksi vanhemmaksi rinnalleen eli olisimme keskustelleet kasvatuksesta ja yhteisistä linjoista yhdessä. Tietenkään valtani ei olisi ulottunut kodin ulkopuolelle. Meidän elämää sääteli lasten äiti, joka määritteli lasten menemiset ja tulemiset eli mies vain tyytyi exänsä päätöksiin... edellisenä iltana saattoi tulla vain tieto, että lapset ovat ensi viikon teillä, vaikka meillä olisi ollut suunnitelmia aikuisten kesken. Myöhemmin kun meille syntyi lapsi, olin hänelle äiti ja vetäydyin enemmän pois lapsipuolten todellisuudesta ja keskityin omaan lapseen. Me emme koskaan olleet yksi kokonainen perhe... meillä asui ainakin kaksi perhettä, joihin en kuulunut kuin toiseen.

[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 19:13"]

Miksi olet tuossa tilanteessa? Älkää ryhtykö noihin uusperhekuvioihin, ei niistä mitään hyvää seuraa.

[/quote]

en voisi olla enempää samaa mieltä. epäilen kyllä, että tämä aloitus on provo.

[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 19:26"]

[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 18:59"]Meillä siis miehen lapset asuvat pysyvästi luotamme ja lisäksi yhteisiä lapsia sekä minun lapseni. Äitiään näkevät pari kertaa vuodessa. Syynä se, että aikoinaan erossa ei ollut edes halunnut lasten huoltajuutta ja muutti melko pian toiselle puolelle Suomea. Pääsisi lapsia katsomaan milloin vain haluaisi, mutta ei tule. Soittelee kuitenkin ala-asteikäisille lapsilleen useamman kerran viikossa ja sekoittaa pakkaa. En ole yrityksistä huolimatta onnistunut löytämään toista samassa tilanteessa olevaa äitipuolta eli joka ei saa juuri koskaan "lomaa" lapsipuolista. Onhan näitä vuoroviikko- ja viikonloppuäitipuolia, mutta minusta siinä pääsee jo helpommalla. Sanon siis suoraan, että välillä meinaa keittää, varsinkin kun vanhempi lapsista on todella haastava, on oppimisvaikeuksia, aggressiivisuutta jne. On ihan pikkulapsesta saakka ollut sellainen eli ei ole mitään "reagointia" mihinkään... Rasittaa välillä myös se, että vaikka näen yhtäpaljon näiden lasten eteen työtä ja vaivaa kuin ominpäin niin tiedän, että koskaan en tule saamaan mitään vastakaikua. Olen itsekin työelämässä, lasten isällä on sellainen työ, että hän ei voi työjakson aikana esim. kuljettaa lapsia harrastuksiin, laittaa kouluun, vahtia läksyjä, käyttää tarvittaessa lääkärissä tms. Eli aika usein arkiset tylsät jutut ovat minun heiniä, komentamiset, kieltämiset, ruuanlaitot, nukkumaanlaitot jne. En siis väkisin tyrkyttää itseäni vaan hoidan nämä Normi asiat niinkuin aikuisen kuuluu. Olen myös mennyt vanhempainiltoihin, jos miehellä este, setvinyt lasten pulmia esim. kaverisuhteissa, höpöttänyt ja yrittänyt jutella noh.. yleensä ottaen kaikesta, mistä äidit yleensä joutuvat neuvomaan. Lapsipuolille kuitenkin käytännössä vihaavat minua ja vanhin lapsi usein haukkuu ja huutaa. Saa toki siitä rangaistuksenkin, jos menee liian pitkälle. Poistuvat esim. huoneesta, jos minä olen siellä, haukkuvat kavereilleen, äidilleen ja isälleen, odottavat innolla töihinlähtöäni jne jne. Tiedän, että tulevat aina inhoamaan minua eivätkä oikeastaan koskaan tule tajuamaan, että tein kuitenkin aikarajan asioita heidän hyväkseen enkä pelkästään pakollista. Olen hyväksynyt tilanteen, hoidan vastuun ja yritän nauttia edes omista lapsistani. Yritin muutamana eka vuotena kovasti tehdä yhdessä juttuja ja muuta, mutta enää en jaksa ylimääräistä turhan takia. Mutta miten te muut jaksatte? Mihin puratte vitutusta? Mistä löytyisi muita samassa tilanteessa olevia, joiden kanssa jutella? Omista lapsistaanhan saa tässä maassa urputtaa niin paljon kuin sielu sietää, mutta auta armias, jos olet äitipuoli niin taatusti saat vihat päällesi. Siksi toivoisin kommentteja toisilta äitipuolilta! [/quote] kyllä ymmärrän sua täysin.samassa tilanteissa olen mäkin ja välillä tuntuu ettei kukaan tulisi koskaan arvostamaan eikä kiittämään mua kaikkien uhrauksien jälkeen , ei edea mun miestä

[/quote]

Kyllä aikuisten tulisi olla valmiita hoitamaan lapset ilman kiitostakin. Ja ehkä se kiitos tulee vasta vuosien päästä. Vaikka silloin kun saat lapsenlapsen ja he ymmärtävät miten suuren työn ja paljon olet heille antanut olemalla läsnä. 

Minunkin mielestäni sana lapsipuoli on julma. Se kertoo asenteesta. Miksi pitää erotella onko biologinen vai ei? Ja voisiko sen tehdä alussa vain sanomalla että eivät ole biologisia. 

Toisia on todella vaikea muuttaa. Yritä muuttaa omaa asennettasi, vaikka vain itsesi takia. Miten itse toimisit jos olisit lapsiesi asemassa?

Täällä toinen samassa tilanteessa. Tai ei ihan. Mä olen alusta asti päättänyt että kun tähän rumbaan lähden niin he ovat minun lapsia ja otan heistä yhtä suuren vastuun kuin biologiset vanhempansa. Puhun heistä lapsinani ja he ovat minulle elämääkin tärkeämmät. Meillä on kaikilla aikuisilla hyvät välit keskenään ja lapsilla on paljon heitä rakastavia aikuisia ympärillään.
En ole ikinä ymmärtänyt ihmisiä, jotka lähtee uusperherumbaan hyväksymättä toisen lapsia "omikseen". Sillä tavalla se "lapsipuolten" kunnioitus ja rakkaus ansaitaan.
Vuorotöiden ja lasten lomassa minulla on puolison kanssa omaa aikaa äärettömän harvoin, mutta sitä se on ydinperheissäkin.
Jos lasten asioiden hoitaminen tuntuu pakkopullalta ja epäreilulta koska lapset on "jonkun muun" niin sitten pitää miettiä onko tuo kuvio oikea sulle.

Kyllä näiden lasten isä on ihan hommassa mukana. Mutta koska työnsä vuoksi on välillä pois niin olisi jotenkin älytöntä, että minä hoitaisin vain omani ja yhteiset lapset ja miehen lapset hoitaisi... niin, kuka? Emme ole lähteneet erittelemään heitä muusta perheestä, koska ovat kuitenkin aina kotona. Oma poikani on joka toisen viikonlopun isällään. Lisäksi hän on todella helppo lapsi (myös muualta tullut tämä palaute). Pitää miestäni toisena isänään eikä ole koskaan esim. riidellyt tämän kanssa. Mutta on toki lapsena poikkeuksellisen sopeutuvainen. Yhteiset lapsemme ovat sitten ehkä sellaisia keskivertoa, välillä saavat raivareita ja välillä ovat aurinkoisia...

-ap

[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 19:29"]

Minkä ikäisiä lapset ovat? Aika pieniä vissiin, koska tarvitsevat niin paljon perään katsomista. Ymmärrän tilanteesi, oletko jutellut tästä miehesi kanssa? Itse sain vastaavassa tilanteessa kaksi teiniä talouteen, lisäksi minun vaippaikäinen. Teinien äiti aloitti terrorin ja mustamaalauskampanjan minua kohtaan heti kun älysi että olenkin pysyvää kalustoa. Teinit peesasivat äitiään. Vanhempi teini muutti pian opiskelujen vuoksi pois, mutta tämä toinen asuu edelleen kotonamme ja välit ovat viileät mutta asialliset. Toki minä olen se joka hoitaa ruuat pöytään, huolehtii kodin siisteydestä, pyykeistä ja juoksevista asioista, kuskaan teiniä tarvittaessa ja olen läsnä kotona. Mies tekee kahta työtä joten arki ja tenavat ovat lähes kokonaan minun vastuulla. Vastassani on teiniltä lähinnä tyhjä katse ja totaalinen välinpitämättömyys taaperosta tai minusta, toki kaikki palvelut kelpaa.

[/quote]

totta kai asiat on noin. en vaan lakkaa ihmettelemästä, miten tyhmiä nämä uusperheen perustaneet on. puistattaa uusperheissä elävien lasten tilanne, onneksi itse en ole joutunut moiseen.

Minun lapsukaiset, sinun mukelot, exien riiviöt, tulevat ex ex ex ja kaikille rakkauslapsia, kunnes hetken päästä muuttuvat hirviöiksi...

Ihan itse olet sopas keittänyt.

Puhu lapsille kahden kesken. Kerro että tilanne on nyt tämä, me asutaan yhdessä ja minä yritän teitä auttaa, auttakaa tekin minua. Mieti nämä jutut valmiiksi läpi ja kirjoita vaikka paperille niin voit rauhassa puhua ilman että unohdat jotain. Osoita lapsille että sinäkin olet ihminen jota pitää kunnioittaa samalla tavalla kuin muitakin, mutta olet myös tukeva lähiaikuinen.

Moni mies joutuu sietämään kodissaan emännän entisen elämän turhakkeita, mutta voi hyvä ihme, jos naiselle on tarjolla sama riesa niin jo alkaa urputus. En ymmärrä valitustasi alkuunkaan, tiesit mihin lähdit ja laiminlöit vielä ehkäisynkin. Kaltaisesi kuvottavat ihmisroskat pilaavat myös herttaisten, teoistaan vastuun kantavien yh-äitien maineen. Yhtä vastenmielinen riesa ne sinun penikkasi ovat miehellesi, en ymmärrä miksi sinun pitäisi saada parempaa kuin hänen.

Harmi ap ettei sulle sattunut tänne vertaistukea. Se tosin ei yllätä tällä palstalla. Olet tehnyt parhaasi ja olet hyvä tuollaisena kuin olet. En osaa sinua auttaa, mutta toivotan jaksamista edelleen.

Voimia ap! Olen itse äitipuoleni kasvattama. Vaikeaa oli välillä ja nyt vasta, kun on omia lapsia niin ymmärrän, mitä teki hyväkseni. Ja kuvottavia kommentteja olet saanut muutaman asiallisen lisäksi. Voimia silti eteenpäin!

Olen äiti lapsipuolelleni, olen ollut jo kun hän oli 2v. ja oli kolme vuotta ainut lapsi meillä.
Nyt yhteisiä 3 ja välillä v*tuttaa lapsipuolen kiukuttelu. Siis kun huomasin että biologisiaan vain rakastaa enemmän. Välillä vain tuntuu että olisihan tuolla oikeakin äiti jossain päin maailmaa, jolle kiukutella.
Mutta näillä mennään, pakko kestää :D Viime aikoina jotenkin tuntunut että puolikas pilaa kiukuttelulla meidän ydinperheen tunnelman. Tai kun muilla hyvä päivä niin tämä yksi aloittaa valittamisen.
Huh, onpa patoutumia! :D

Voimia sulle. Mä en ole enään jaksanut leikkiä äitiä, kun minä kelpasin vain ruuan laittoon, pyykinpesuun ja siivoukseen. Mutta en kasvattajaksi. Olen nyt heittänyt pyyhkeen kehään. Odotan innolla millainen luuseri tuosta tytöstä tulee.

[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 20:29"]Voimia sulle. Mä en ole enään jaksanut leikkiä äitiä, kun minä kelpasin vain ruuan laittoon, pyykinpesuun ja siivoukseen. Mutta en kasvattajaksi. Olen nyt heittänyt pyyhkeen kehään. Odotan innolla millainen luuseri tuosta tytöstä tulee.
[/quote]Etkö sinä ja eikö kukaan muukaan tajua, että lapsi ja nuori kyllä TAJUAA että häntä pidetään ulkopuolisena eikä kohdella täysivaltaisena perheen jäsenenä??? Ajatelkaa, ihan kuin lapsella ei olisi perhettä lainkaan! Hän on joka paikassa hylätty, vieras, muukalainen, ei-toivottu, ylimääräinen! Entä jos itse olisit kokenut sellaista lapsuudenperheessäsi? Ap:kin puhuu omasta pojastaan, lisäksi meidän lapsista jotka on keskivertoja... Heiiiii! Tuossa tilanteessa kaikkien lapsien pitäisi olla MEIDÄN, erittelemättä! Terveisin uusioperheen äiti, jolla on viisi (5) lasta, joista yhden (1) synnyttänyt, loput tulleet bonuksina miehen mukana

Niin ja lasten luonteissa on eroja. Mun oma on ihan täysi vi....pää välillä. Hänestä en pääse eroon, pakko kestää. 

Kyllä minusta jokainen ansaitsisi lapsivapaata aikaa, ei ehkä kokonaista viikonloppua, mutta edes tunteja. Lapset sen ikäisiä, että leireille tarvittaessa, jos muuta hoitopaikkaa ei ole. 

Ja tietyn ikäiset lapset kai inhoavat omiakin vanhempiaaan ja sanovat vaan kurjia juttuja. Näistä ei pidä välittää. Muista vaan itse olla positiivinen. 

Ja kannattaisiko miehesi vaihtaa työpaikkaa? Saada paremmin perheelle sopiva työrytmi?

[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 20:45"]

[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 20:29"]Voimia sulle. Mä en ole enään jaksanut leikkiä äitiä, kun minä kelpasin vain ruuan laittoon, pyykinpesuun ja siivoukseen. Mutta en kasvattajaksi. Olen nyt heittänyt pyyhkeen kehään. Odotan innolla millainen luuseri tuosta tytöstä tulee. [/quote]Etkö sinä ja eikö kukaan muukaan tajua, että lapsi ja nuori kyllä TAJUAA että häntä pidetään ulkopuolisena eikä kohdella täysivaltaisena perheen jäsenenä??? Ajatelkaa, ihan kuin lapsella ei olisi perhettä lainkaan! Hän on joka paikassa hylätty, vieras, muukalainen, ei-toivottu, ylimääräinen! Entä jos itse olisit kokenut sellaista lapsuudenperheessäsi? Ap:kin puhuu omasta pojastaan, lisäksi meidän lapsista jotka on keskivertoja... Heiiiii! Tuossa tilanteessa kaikkien lapsien pitäisi olla MEIDÄN, erittelemättä! Terveisin uusioperheen äiti, jolla on viisi (5) lasta, joista yhden (1) synnyttänyt, loput tulleet bonuksina miehen mukana

[/quote]

Jos sitä haluat käyttää elämäsi ylimääräisten elättien paapomiseen, se on sinun asiasi. Älä kuitenkaan yritä syyllistää niitä, jotka pitävät myös itseään ihmisinä ja vaalivat omaa onneaan. Vain biologisilla vanhemmilla on vastuu lapsistaan, ap:lla ei sitä pitäisi miehen lapsista olla. En ymmärrä miksi pitäisi esittää, että kaikki lapset ovat ihania, lähes jokainen lähettäisi puolison lapset vaikka lapsisotilaiksi, kunhan pääsisi niistä eroon. Inhimillistä, että ihminen rakastaa vain omia lapsiaan, ne muut ovat vain rasite, jota pitää sietää, jos saman katon alla asutaan.

[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 20:45"][quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 20:29"]Voimia sulle. Mä en ole enään jaksanut leikkiä äitiä, kun minä kelpasin vain ruuan laittoon, pyykinpesuun ja siivoukseen. Mutta en kasvattajaksi. Olen nyt heittänyt pyyhkeen kehään. Odotan innolla millainen luuseri tuosta tytöstä tulee.
[/quote]Etkö sinä ja eikö kukaan muukaan tajua, että lapsi ja nuori kyllä TAJUAA että häntä pidetään ulkopuolisena eikä kohdella täysivaltaisena perheen jäsenenä??? Ajatelkaa, ihan kuin lapsella ei olisi perhettä lainkaan! Hän on joka paikassa hylätty, vieras, muukalainen, ei-toivottu, ylimääräinen! Entä jos itse olisit kokenut sellaista lapsuudenperheessäsi? Ap:kin puhuu omasta pojastaan, lisäksi meidän lapsista jotka on keskivertoja... Heiiiii! Tuossa tilanteessa kaikkien lapsien pitäisi olla MEIDÄN, erittelemättä! Terveisin uusioperheen äiti, jolla on viisi (5) lasta, joista yhden (1) synnyttänyt, loput tulleet bonuksina miehen mukana
[/quote]

Sinä puolestasi et varmaan ymmärrä, että alussa lapsia ei välttämättä ole eritelty mun, sun ja meidän lapsiin, vaan tämä saattaa olla seurausta kaikista "sä et oo mun äiti", "sä et voi komentaa mua", "sä et kuulu mun perheeseen" - kommenteista. Toisinaan ne lapset nyt tekee kaikilla tavoin selväksi, ettei "äitipuoli" ole osa perhettä vaikka kaikki vanhemman tehtävät hoitaakin. Silloin on hiton hankala kokea kaikkia "meidän" lapsiksi.
T. Yksi toinen "äitipuoli"

[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 21:03"]

[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 20:45"][quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 20:29"]Voimia sulle. Mä en ole enään jaksanut leikkiä äitiä, kun minä kelpasin vain ruuan laittoon, pyykinpesuun ja siivoukseen. Mutta en kasvattajaksi. Olen nyt heittänyt pyyhkeen kehään. Odotan innolla millainen luuseri tuosta tytöstä tulee. [/quote]Etkö sinä ja eikö kukaan muukaan tajua, että lapsi ja nuori kyllä TAJUAA että häntä pidetään ulkopuolisena eikä kohdella täysivaltaisena perheen jäsenenä??? Ajatelkaa, ihan kuin lapsella ei olisi perhettä lainkaan! Hän on joka paikassa hylätty, vieras, muukalainen, ei-toivottu, ylimääräinen! Entä jos itse olisit kokenut sellaista lapsuudenperheessäsi? Ap:kin puhuu omasta pojastaan, lisäksi meidän lapsista jotka on keskivertoja... Heiiiii! Tuossa tilanteessa kaikkien lapsien pitäisi olla MEIDÄN, erittelemättä! Terveisin uusioperheen äiti, jolla on viisi (5) lasta, joista yhden (1) synnyttänyt, loput tulleet bonuksina miehen mukana [/quote] Sinä puolestasi et varmaan ymmärrä, että alussa lapsia ei välttämättä ole eritelty mun, sun ja meidän lapsiin, vaan tämä saattaa olla seurausta kaikista "sä et oo mun äiti", "sä et voi komentaa mua", "sä et kuulu mun perheeseen" - kommenteista. Toisinaan ne lapset nyt tekee kaikilla tavoin selväksi, ettei "äitipuoli" ole osa perhettä vaikka kaikki vanhemman tehtävät hoitaakin. Silloin on hiton hankala kokea kaikkia "meidän" lapsiksi. T. Yksi toinen "äitipuoli"

[/quote]

Ne lapset koettelee tolla huutelulla vanhempaa ja sitä, että rakastetaanko heitä nyt varmasti, kun ovat kerran tulleet hylätyksi. Noissa tilanteissa luodaan lapselle se perusturvallisuus kertomalla että välitän sinusta kuin omastani ja olemme nyt perhe.