Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En halua puhua terapiassa
09.06.2015 |
Siinäpä se ongelman ydin. Syynä lienee jokin lapsuuden kokemus siitä, että minulla ei ollut kotona ääntä ja sanomisiani vähäteltiin ja niille naurettiin myös koulussa. Myös epäluottamus minkään sanomisen 'vapauttavaan' vaikutukseen on kadonnut. Olen sanonut asioitani ääneen aiemmin psykologeille mutta se ei muuttanut mitään.
En siis enää usko, että mikään muuttuu. Olen ollut toistuvasti masentunut kaksi vuosikymmentä. Terapeutti sanoi, että asiat tulevat purkautumaan jotakin kautta jos en niitä sano ääneen. Jotenkin toivon, että ehtisin kuolla ennen kuin niin käy, veisin salaisuuteni hautaan ja myös salatun osan persoonaani, joka ei ole nähnyt päivänvaloa.
Kuulemma juuri tuo salattu osa, sieluni, pitäisi synnyttää minusta ulos jotta voisin elää aidosti. En näe mitään motivaatiota. On syy pitää tuo osa vain itselläni. Maailma ei sitä koskaan ole ymmärtänyt eikä tule ymmärtämään.
Kommentit (14)
Jos kysyt miten masennustaipumuksen kanssa voi oppia elämään, niin hyvin yksilöllistä. Yksi tarvitsee lääkkeet loppuelämäkseen, toinen voi paremmin ilman lääkkeitä. Yksi tarvitsee säännöllistä terapiaa, toinen löytää avun lyhyemmästä terapiasta. Yksi oppii purkamaan ahdistusta taiteen avulla ( musiikki, kirjoittaminen, kuvaava taide jne.) Yksi löytää merkitystä elämäänsä vapaaehtoistyöstä.
Suurimmalle osalle masennuksen kanssa elävistä lienee yhteistä se, että elämäntavat täytyy olla äärimmäisen säännölliset jotta erityisesti nukkumisrytmi pysyy tasaisena, ruokailun säännöllistä ja ruoan terveellistä. Stressinsietoa pitää sekä opetella että myös tehdä elämän- ja ammatinvalinta päätöksiä sen mukaan, miten stressitason kanssa pystyy elämään. Voit olla huippulahjakas tai - älykäs mutta selviät vain kaupankassalla/ varastotyössä; jossain jossa työsi odotukset eivät ahdista sinua. Joku voi paremmin jos pystyy asumaan osan vuodesta jossain valoisammassa paikassa. jne Jokainen masentunut on yksilö ja samalla tavalla se se eläminenkin ja sopiva apu on erilaista. Kuin myös taloudelliset rahkeet hoitaa itseään, kunnallisellla puolella taistelu on vielä uuvuttavampaa kuin jos pystyy osan hoidosta hakemaan yksityisesti. Ja jossain välissä se masennus on hyväksyttävä yhtenä piirteenä/sairautena samalla tavalla kuin jos olisit jollain muulla tavalla pysyvästi vammautunut tai pitkäaikaissairas. Sairaus rajoittaa jotakin muttei ole este kaikelle. Samalla tavalla kuin diabeetikko ei voi missään vaiheessa lopettaa itsestään huolehtimista, niin ei voi masentunutkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jaa, kuulostaa että haavan päälle laastaria jos pitää olla kellontarkka elämä
Ap, ymmärräthän, että itse joudut tekemään isoimman työn oman toipumisesi eteen. Onneksi saat apua myös. Mutta onnellisuus ja kärsimys löytyvät oman mielesi sisältä. Ei ole helppoa ja nopeaa päättää parantua, mutta se on ainoa tie. Onnea matkaan!
MIksi käyt siellä? Et liene pakkohoidossa, joten tämä on vapaa maa!
No entä jos kirjoittaisit, niinkuin nyt kirjoitit tänne? Jospa sinulle sopisi paremmin vaikka taideterapia? Puhuminen ei aina onnistu kaikille heti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usko tai älä. Mä kävin psykologin "juttusilla" 10 vuotiaasta 17v asti. Kerrat, jolloin puhuin siellä on laskettavissa yhden käden sormilla. Vasten tahtoani mut sinne kyllä laitettiin.
Jos et halua tilanteeseesi/ omaan oloosi mitään muutosta, niin älä muuta mitään käytöksessäni. Jos taas toivot parempaa elämänlaatua, sinun pitää muuttaa itse itseäsi. Ihan oma valinta. Kukaan ei muuta enää historiassa tai edes eilisessä mitään ja itse määrität miten historiasi kanssa elät. Aikuisella on vastuu omasta elämästään. Hyvänä tai kamalana. Tasaisena tai ahdistavana. Masennustaipumuksen kanssa voi oppia elämään jos haluaa. Jos ei halua, pysyy masentuneena. Ihmeparantumista ei ole
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 17:57"]
No entä jos kirjoittaisit, niinkuin nyt kirjoitit tänne? Jospa sinulle sopisi paremmin vaikka taideterapia? Puhuminen ei aina onnistu kaikille heti.
[/quote] olen kirjoittanut teinistä lähtien salaisuuteni päiväkirjaan. Kirjoittaminenkin turhauttaa, koska jauhan samoja asioita. Voisin ottaa vaikka nyt vuoden 2010 päiväkirjan ja löytää samat kysymykset ja ongelmat, joita kierrätän päässäni ja sitten pariksi vuodeksi saatan unohtaa, kunnes kriisi puhkeaa taas tai tulee joku burnout.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 17:52"]
Ap, ymmärräthän, että itse joudut tekemään isoimman työn oman toipumisesi eteen. Onneksi saat apua myös. Mutta onnellisuus ja kärsimys löytyvät oman mielesi sisältä. Ei ole helppoa ja nopeaa päättää parantua, mutta se on ainoa tie. Onnea matkaan!
[/quote] MIten sen voi päättää, jos olen kadottanut sen motivaation?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ihan sama juttu. Minun sanomisia aina vähäteltiin, ja nykyään tunnen syyllisyyttä omasta pahasta olosta, enkä halua puhua kellekkään. Tuntuu että kuitenkin vaan vähätellään ja minä valitan turhasta. Harmittaa että kukaan ei koskaan ymmärrä miten vaikeaa minulla on.
T.15v
Millaiset hautajaiset haluat? Voithan alkaa aikasi kuluksi suunnitella vaikka kukka-asetelmaa arkullesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 18:11"]
Millaiset hautajaiset haluat? Voithan alkaa aikasi kuluksi suunnitella vaikka kukka-asetelmaa arkullesi.
[/quote] varmaan sekin on ihan sama
istu hiljaa. terppa saa saman tuntipalkan kuitenkin.
Alue: Aihe vapaa
miten senn kanssa voi elää?