Lue keskustelun säännöt.
Miksi mun lapsi kiukuttelee tai pahoittaa mielensä kaikesta?
02.02.2022 |
Täytti juuri neljä mutta tämä on ollut tällaista aina. Ette voi edes kuvitella miten pienestä asiasta joku voi mielensä pahoittaa tai alkaa kiukuttelemaan. Noin 80 kertaa päivässä. Jopa mukavista asioista.
On kannustettu, kehuttu, hellitty, oltu paljon yhdessä, puhallettu pipit, lohdutettu, autettu oppimaan jo joistain asioista yksin selviämistä. Pidetty sylissä, leikitty, naurettu, laulettu. Sanoitettu tunteita, opetettu myös sitä että pikkuasiat ei haittaa eikä niistä kannata pahoittaa mieltä. Luettu kasvatusoppaita.
Tunnen yrittäneeni kaikkeni. Lapsi on herkkä ja älykäs ja ihana, todella rakas. Mutta en ymmärrä miten kaikki päivät on kiukkua ja itkua, kaikkialla ja kaikkien kanssa (eli ei suinkaan vain minun seurassa). Revin kohta hiukset päästäni kun tuntuu että en vain osaa enkä kykene toimimaan niin että lapsen elämä olisi vähemmän kiukkua ja itkua. Tekisin mitä vain jotta hän olisi paremmalla tuulella mutta kun mikään mitä yritän ei toimi. Neuvokaa.
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poika oli vähän hankala ollessaan 3-vuotias. Kannoin yhden kerran parkuvan lapsen ulos kaupasta ja totesin, että nyt ei sitten syödä viiteen päivään muuta kuin puuroa. Siihen loppui kitinät karkkitiskin äärellä. Välillä vaan pitää olla jämy. Mutta tietysti on eri asia, jos lasta vaivaa jokin kipu tai tukala tunne.
Ravinnotta jättämisellä uhkailu on epäasiallista.
Kaikki uhkailu on tänä päivänä epäasiallista, joten ei ihme, että lapset eivät tottele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsella on uhmaikä, joten anna kiukutella ihan yksinään. Lapsi oppii vasta tuntemaan rajoja, läheisyyttä ym. Lapselle täytyy antaa selkeät rajat, jos tulee itkua joka asiasta, sitten olette ehkä antaneet vähän liikaa lapselle. Lapselle pitää antaa myös mahdollisuus purkaa kiukkuaan yksin ja ahdistustaan, ettei ne vanhemmat ole koko ajan läsnä. Näin lapsi oppii myös itsenäiseksi, ettei ole aina niitä vanhempia, jotka hoitavat kaiken, paijaavat, lohduttavat ym. Anna siis lapselle tilaa ja olla myös yksin, vaikka olisi välillä ahdistunut, itkee ym. Niin jätät hänet vain itkemään välillä yksin ja vaikka huutamaan, näin lapsi oppii tuntemaan rajat ja omat rajansa, ettei kaikkea saa itkemällä tai huutamalla. Lapsen pitää kokea myös pettymyksiä ihmissuhteissa, koska hänestä ei muuten kasva aikuista ja vastuuntuntoista ihmistä. Olen näitä lapsia nähnyt työssäni, jolle annetaan kaikki. Eli lapset ilman rajoja. Jos lapsi lyö toista lasta, tai huutamalla ja itkemällä saa tahtonsa läpi, niin toki lapsi osaa käyttäytyä näin jatkossakin. Siis lapselle rajat ja rakkautta.
Höpö höpö.
Lapselle pitää antaa myös tilaa olla vihainen ja harmissaan. "Haluatko puhua" on yllättävän hyvä. "Jos haluat, voidaan jutella myöhemmin"
Lapsi haluaa kokea hieman erillisyyttä, mutta vain hetkittäin. Kiukuttelu on yksi tapa.
Toisaalta... Oli juuri tuo ikä, kun meidän lapset "jäi kiinni" siitä, että negatiivisia asioita tehtiin siksi, että haluttiin nähdä vaikutus vanhempiin :)
Normaalia.
Esim. päiväkodissa käyttäytyminen voi olla erinlaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikkakin hyvää tarkoittaen... Kielletään lasta tuntemasta omia tunteita; pyritään kaikin keinoin tunkemaan ajatuksia tilalle. -> ahdistuu, torjuu tunkeilun/viettelyn aggressiivisuudella.
Mitä tunteita olen muka lapselta kieltänyt? Tai tunkenut omiani tilalle? En ymmärrä yhtään mistä tällaista keksit. Ap
Sanoittaminen johtaa siihen, että lapsi ei saa itse määritellä miltä hänestä tuntuu, kun vieressä on joku koko ajan sanomassa, että "äiti/isi näkee, että sinä olet iloinen/vihainen/surullinen yms).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tarkoita suoraa kieltämistä (välttämättä). Vasn sitä, miten KUNNIOITETUKSI oma yksilöllisyys koetaan.
Mutta kun olen alusta saakka oikein kiinnittänyt huomiota siihen että lapsi (vauva) tulee kohdatuksi omana yksilönään ja hänen omat tunteet kuullaan ja huomioidaan sellaisena kuin ne on. Lapsen isä ei kylläkään tee näin. Ap
Minä en voi kuin arvailla tilannetta lapsen käytöksen perusteella. Eli miten arvelen hänen kokevan, kun on tyytymätön. Oletan, ettei hän koe saavansa hallita itseään riittävästi.
Mutta johtuuko se sinusta, isästä, vai jostain muusta? Kaikesta? Tarkoittaako kohdatuksi tuleminen sitä, mitä toivotaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikkakin hyvää tarkoittaen... Kielletään lasta tuntemasta omia tunteita; pyritään kaikin keinoin tunkemaan ajatuksia tilalle. -> ahdistuu, torjuu tunkeilun/viettelyn aggressiivisuudella.
Mitä tunteita olen muka lapselta kieltänyt? Tai tunkenut omiani tilalle? En ymmärrä yhtään mistä tällaista keksit. Ap
Sanoittaminen johtaa siihen, että lapsi ei saa itse määritellä miltä hänestä tuntuu, kun vieressä on joku koko ajan sanomassa, että "äiti/isi näkee, että sinä olet iloinen/vihainen/surullinen yms).
Juuri sanoittamiseen liittyy suuri "tunkemisen" vaara, kun se tehdään väärin. Pitäisi puhua ihan omana itsenään, aikuisena: omalle lapselleen luontevasti sydämestään!!! Eikä miettiä, että nyt heitän boomerangina tunteet takaisin hänelle, verbaalisessa muodossa.
Kuuntelun taito. Sitä pitää harkoitella... Ja kykyä sietää toisen yksilöllisyyttä. Antaa joskus toisen vain olla kuultu, eikä yrittää mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Helikopterivanhemmuus menossa, Anna väillä olla äläkä puutu joka asiaan.Mitä sitten jos välillä pettyy? Elämä on
Juurikin tämä!! Yhden lapsen vanhemmilla on usein aikaa (ja tahtoa, halua) olla lapselle koko ajan läsnä 110%. Samoin tuo, mitä joku aiemmin kirjoitti, että sanoitat lapsen tekemistä ("äiti näkee, että sulla on paha/hyvä olla")
Anna lapsen olla yksin ja tylsistyäkin välillä. Ja kiukuta kiukku pois. Aina ei vanhemman tarvitse olla vierellä selittelemässä/kuuntelemassa/leikkimässä.
(Ja tämä EI tarkoita, etteikö lapsen kanssa myös leikitä ja touhuta ja lohduteta KOSKAAN!!)
Joskus ongelmia tulee siitä, että toinen halutaan liian hanakkaasti kuulla, mutta toinen kokeekin sen ahdistavana. Varsinkin vauva voi "tukehtua" sellaiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä lapsen vieressä voi olla ihan koko ajan. Mutta silloin korostuu taito olla "tukehduttamatta" toista ihmistä omaan tapaansa nähdä maailma. Täytyy muistaa, että jokaisella ihmisellä on jo omat aivot.
Pajin yhdistelmä olisi olla vuoroin tunkeileva ja hylkäävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suorat ohjeetkin olisi tullut, mutta ei läpäissyt sensuuria, vaikka ei kiroilua tms. En nyt ehdi etdiä sensuurikohtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän enemmän kuria ja kunnollisia rajoja?
Meillä on rajat ja niistä pidetään kiinni ja huolehditaan että lapsi ymmärtää rajat. Ap
Oisko adhd tai joku vastaava...?
Mitä ttua oikeesti?
Nykyään jos lapsi on kuriton eikä tunteiden sanoitus toimi, niin lähtökohtaisesti epäillään adhd:ta.
Millä tavalla ap:n lapsi on kuriton?
Mutta hän pahoitti mielensä - ja hänelle tehtiin selväksi, ettei se ole hyväksyttävää, koska ei ole "kannattavaa".
Jos sinä pahoittaisit mielesi, ja sinulla olisi auktoriteetti joka sanoisi, ettei mielentilasi ole kannattava, tämän kuulemisen vaikutus riippuisi siitä, miten koet auktoriteetin. Tarjoaako hän vilpittömästi ja nöyrästi vain perspektiivinsä, vai yrittääkö hän aktiivisesti mitätöidä tunteesi?
Kasvatusoppaiden lukemiseen liittyy suuri tulkintavaara - ja toisinaan suorakin vaara!