Mä en selviä tästä erosta varmaan koskaan:(

[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 20:07"]

Miten niin ei pysty? haarat auki ja kulli sisään...?

[/quote]

Et näköjään ymmärrä miksi en pysty. Olin viikonloppuna jatkoilla miehen luona. Kieltäydyin seksistä.

Ainakin kolme vuotta menee. Mutta sit alkaa helpottaa . Voimia!

Sehän on kuin pieni "kuolema" menettää läheinen ihminen kokonaan. Ei siitä tarvitsekaan heti puolipakolla toipua, sure niin kauan kuin surettaa. Jonakin päivänä suru sitten helpottaa ja elämä jatkuu.
Menkää te härskien ehdotusten tekijät johonkin muualle ja tulkaa sitten takaisin, jos jonkinlaista järjen valoa alkaa pilkottaa!

Mitä enemmän siihen suhteeseen on investoinnut, sitä vaikeampaa on siitä ylipääseminen, sitä suuremmalta petos tuntuu.

En käsitä näitä, jotka eivät ymmärrä, mitä ap käy läpi. En ole petetty enkä jätetty vaan 18 vuotta investoinut tähän suhteeseeni, ja pystyn hyvin kuvittelemaan, mitä ap käy läpi. Vaikka mies olisikin sitä mieltä, että tämä oli tässä eikä riitä hänelle, niin minä en missään nimessä voisi pystyä noin ajattelemaan. Yhdessä on koettu vaikka mitä, myrskyjä mutta myös äärettömän onnellisia hetkiä enkä käsitä, miten ne voitaisiin pyyhkäistä pois tuosta vaan. Lisäksi pettämiseen ja/tai toiseen rakastumiseen liittyy todella kipeitä asioita. Näissä tilanteissa se mies on pystynyt tekemään tiliä liittonsa suhteen jo pidempään ja uusi rakkaus himmentää täysin vanhan, mutta vaimolle se kaikki tulee pommin tavoin yllätksenä eikä siinä ole mitään vaimentavaa elementtiä mukana.

Ystäväni erosi 16 vuoden yhteisen taipaleen jälkeen, mies lähti toisen mukaan. Vaikka viimeinen vuosi oli ollut vaikeaa siinä mielessä, että ystäväni vaistosi miehen muuttuneen, niin totuus ei tullut ystäväni mieleenkään eikä hän mitenkään varautunut eroon. Miksikö ei? Koska myrskyjä oli ollult ennenkin ja niistä oli selvitty ennenkin. Pitkään suhteeseen kuuluu, että välillä on vaikeaa ja välillä taas ihanaa. Vaikeuksien hetkellä siihen vain panostaa entistä enemmän ja siksi tuntuu kuin matto vedettäisiin alta, kun toinen onkin valmis luopumaan ja vieläpä kaikessa hiljaisuudessa toisen ihmisen vuoksi.

Tsemppiä ap:lle. Ystävälleni pahinta oli ensimmäinen vuosi. Sen jälkeen alkoi toipuminen.

Eron jälkeen menee usein kaksi vuotta, ennenkuin asiaa ei ajattele joka päivä. Kyl se siitä.

Asia aktivoituu nyt mielessäsi, kun vuosi alkaa tulla täyteen. Saman koin läheisen kuoleman kanssa. Oli jo hetken helpompaa, mutta kun tuli uudelleen sama vuodenaika niin kaikki paheni. Joku on minulle sanonut myös, että suru tulee aaltoina, ihan normaalia. Ja myös vihantunne on monella osa surua. 

Halaus <3

[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 19:47"]En ole samaa mieltä muiden vastaajien kanssa siitä, etteikö miehesi olisi ollut sinulle se oikea sen ajan, kun olitte yhdessä. Varmasti hän oli, kaikki nämä vuodet, kaikki ilon hetket, kaikki surut. Sinä olet muovannut häntä sellaiseksi kun hän on nyt ja hän on muovannut sinua. Mikään siinä ei ole turhaa tai sellaista, mitä pitäisi katua. Se on yksi elämänvaihe ja nyt sinulla alkaa uusi. Anna mahdollisuus sille uudelle vaiheelle ja sulje se läpikäyty ovi takanasi. Tuskakin helpottaa, ajallaan.
[/quote]
Loistavasti sanottu!

Kuinka pitkä aika tästä erostanne on?

Antaisin ison halauksen, jos voisin.

Kiitos. Siitä on jo melkein vuosi ja kaikki tuntuu vain pahenevan koko ajan. ap.

Mäkin erosin joku aika sitten ja vieläkään ei ole kipu siitä hellittänyt. Yritän kuitenkin ajatella positiivisesti; kaikella on tarkoituksensa. Ehkä mies ei ollutkaan oikea sulle ja se täydellinen odottaa vielä jossain? Ainakin itse toivon omalle kohdalle niin..

En ole ikinä kuullut, että kukaan olisi niin heikko, ettei pystyisi eron jälkeen aloittamaan omaa elämäänsä uudestaan... Toivottavasti et sinäkään ole niin heikko.

Tule tänne minun kanssani naimaan, niin entinen ukko unohtuu oitis. Olen 54v vapaa, nuorekas ja luotettava, raitis mies.

Hän ei ollut sulle se oikea. Nyt paat villasukat jalkaan ja meet sohvalle katsomaan lemppariohjelmaa, mä tuon sulle teetä ja pari voileipää, hieron hartioita ja otan kainaloon. Kyllä sä tästä selviit.
M54

En sinänsä ole kokenut täysin samaa, tai olen, mutta pienemmässä mittakaavassa, mutta pahalta tuntuu puolestasi... :(

Teininä elämäni rakkaus selkäni takana alkoi jutella toiselle tytölle ja lopulta jätti minut ja lähti sen toisen tytön matkaan. Oltiin yhdessä 2 vuotta ja oltiin ennen seurustelua ihastuneita toisiimme pitkään. Sen tytön kanssa hän oli vain jonkun muutaman kuukauden, mutta kyllä se riipaisi. 28v ja en vieläkään ole kokenut sellaista rakkautta mitä hänen kanssaan oli. Treffeillä on käyty useasti, mutta ei vaan nappaa. En tiedä mitä teinirakkaudelleni kuuluu nykyään, mutta vieläkin hartaasti toivon, kuinka olisimme vieläkin yhdessä, jos sitä toista tyttöä ei olisi...

Niinkin lyhyestä suhteesta olin monta vuotta aivan rikki ja mulle puhkesi vakava masennus siitä. Niin...voin vaan kuvitella kuinka rikki sinä olet... :( hurjasti tsemppiä ja haleja sulle!<3 ei näissä tilanteissa voi muuta kun toivoa parasta ja annettava ajan kulua...

Itse aloitin ketjun samasta aiheesta viikonloppuna. Vuosi erosta, tulin myös jätetyksi, ja tuntuu etten vaan pääse asiasta yli. Elämä on päällisin puolin kunnossa, on töitä, kiva koti, harrastuksia, jne., mutta silti ajattelen miestä lakkaamatta, itkeskelen, suren ja ikävöin. En pysty ajattelemaankaan uutta suhdetta ja toivon salaa, että mies tajuaisi tehneensä virheen ja tulisi takaisin. Suru, viha ja katkeruus vuorottelevat, toisaalta pystyn jo välillä olemaan iloinen ja onnellinenkin. 

Kuutosen kaltaiset tyypit saavat minut oksentamaan ja inhoamaan miehiä entistä enemmän. 

Kuole mielummin nauruun niin jää ikuisesti hymy huulille!

Kai sulla on ap läheisiä joilta oot saanu tukea? Ei kannata täysin yksikseen jäädä tollasen asian kanssa.

En ole samaa mieltä muiden vastaajien kanssa siitä, etteikö miehesi olisi ollut sinulle se oikea sen ajan, kun olitte yhdessä. Varmasti hän oli, kaikki nämä vuodet, kaikki ilon hetket, kaikki surut. Sinä olet muovannut häntä sellaiseksi kun hän on nyt ja hän on muovannut sinua. Mikään siinä ei ole turhaa tai sellaista, mitä pitäisi katua. Se on yksi elämänvaihe ja nyt sinulla alkaa uusi. Anna mahdollisuus sille uudelle vaiheelle ja sulje se läpikäyty ovi takanasi. Tuskakin helpottaa, ajallaan.

Nyt meet vaan baariin ja alat elämään väliin jäänyttä nuoruutta. Antelet pillua sinne tänne, niin elämä alkaa hymyilemään! Hyvä pano isolla kyrvällä tuo aina ilon takaisin.

Ei heikkous ole huono asia, se on inhimillistä. Ja se, joka on aina olevinaan vahva, ei sitä oikeasti ole. Heikkoutensa näkeminen ja sen kohtaaminen ja läpieläminen on oikeaa rohkeutta ja kasvattaa meitä ihmisiä elämässä, oikeasti. Joten sure rauhassa, ole heikko. Älä juokse sitä karkuun, ja sitten pian huomaat olevasi vahvempi ja valmis menemään eteenpäin.