Koulukiusatut: millaisen anteeksipyynnön hyväksyisitte?

Itse kiusasin ala-asteella yhtä tyttöä nimitellen ja ulossulkien. Meitä kiusaajia oli melkein kaikki luokan tytöistä. Kiusaaminen kesti alle vuoden, mutta omatunto soimaa vielä 20 vuoden jälkeen. Olen lähettänyt anteeksipyyntökirjeen, mutta en saanut vastausta (enkä toki sitä ansaitsekaan).

Ei kaikki lapsena kiusanneet ole persoonallisuushäiriöisiä tai parantumattomia sadisteja. Minua itseänikin kiusattiin. Loppuelämän jatkuva syyllisyys on lapsena tehdyn virheen hinta.

Huomaa, että kiusatut eivät ole kovin empaattisia tai joustavia ihmisiä. Kun nyt katsoo Tuusulankin tapauksen valossa asiaa. En hyväksy kuusaamista, mutta olisiko itsereflektion paikka? Aika sairaita juttuja.

Vierailija kirjoitti:

Mulle oli ihan kauhun paikka, kun eräs koulukiusaaja lähestyi ja pahoitteli kovasti, sitten vielä pyysi minua tulemaan heille kahville. Eli mun olis pitänyt mennä heille kylään katsomaan kuinka ihana mies, upea talo ja söpöt lapset heillä on!

Ja itse elän yhä lapsuuden traumojeni ja masennuksen kanssa, enkä ole edennyt elämässäni mihinkään. Edelleen paskaduunissa koska koulussa en kiusaamisen takia pärjännyt, edelleen asun neukkukuutiossa samassa korttelissa jossa olen asunut aina. Ja mun olisi pitänyt mennä katsomaan heille kuinka hienosti kiusaajani on elämässään pärjännyt. Ei kiitos.

Joo, ymmärrän että hän varmasti ihan aidosti katuu tekojaan, varsinkin kun hänellä on omia lapsiakin, ehkäpä hänen lapsistaan jotakuta on kiusattu tai on kiusaaja. Mutta vähän tilannetajua tässäkin kohtaa peräänkuulutan.

Toivottavasti kerroit tämän kaiken kiusaajallekin.

Siinäkö syy kirjoitti:

Huomaa, että kiusatut eivät ole kovin empaattisia tai joustavia ihmisiä. Kun nyt katsoo Tuusulankin tapauksen valossa asiaa. En hyväksy kuusaamista, mutta olisiko itsereflektion paikka? Aika sairaita juttuja.

Todellakin! Itsekin olin koulukiusattu, mutta en todellakaan fantasioi kiusaajieni itsemurhista ym. Jo lukioaikana yksi peruskouluaikaisista kiusaajistani kuoli alkoholin vuoksi, ja se kyllä herätti huomaamaan kuinka kamalista oloista monet heistäkin joutuvat ponnistamaan. 

Mua ei kiusattu kovin pahasti, mutta traumoja silti jäi. Tällaisen hyväksyisin: ”Olen todella pahoillani, että olin niin inhottava sulle. Mua on kaduttanut se kaikki. Sulla mahtoi olla ikävää ja vaikeaa kiusaamiseni takia. Pyydän anteeksi kaikkea ilkeyttäni. Olit oikeasti ihan hyvä ja kiva tyyppi, en tajua miksi mun piti kiusata sua. Sussa ei ollut mitään vikaa, mussa oli.”

Merkityksellisen ja syvällisen, että on oikeasti käsittänyt sen vakavuuden ja miettinyt asioita ja ymmärtää, ettei mikään saa aikaa eikä vaikutuksia takaisin, ettei anteeksipyynnöllä pyyhitä kaikkea jee-jeeksi. Sanoisin sydämellä, että arvostan todellista anteeksipyytämistä, mutta en voi sanoa että sillä kaikki ok, ei mene niin. Voisin halatakin siinä, jos ilmassa olisi lämpöä, mutta tekisin selväksi tuon, mitä edellä sanoin. Kiusaaminen ei ollut pikkujuttu eikä kuittaannu läpytyyliin. 

Mua kiusattiin henkisesti ja fyysisesti yläasteella joka ikinen päivä. Tekijöitä viitisen kappaletta, jokainen toimi omana tekijänään, eli ei ollut mikään yksittäinen porukka. Tämä lisäsi kärsimystä, kun viiden erillisen sadistin kohteeksi jouduit.

Jäljet näkyvät vielä yli 20 vuoden jälkeenkin. Ensimmäiset reilu 10v meni oireillessa, nykyään olen jo enimmäkseen asiat saanut itseni kanssa käsiteltyä.

En pyydä anteeksi tai pahoittele sitä, että tämän minulle aiheuttaneet ihmiset eivät herätä minussa sympatian tunnetta.

En myöskään suostu ottamaan syyllisyyden taakkaa siitä, että itse olisin vastuussa siitä mitä minulle tehtiin tai mitä siitä minulle seurasi.

Näitä asioita ei anteeksipyynnöllä kuitata.

Siinäkö syy kirjoitti:

Huomaa, että kiusatut eivät ole kovin empaattisia tai joustavia ihmisiä. Kun nyt katsoo Tuusulankin tapauksen valossa asiaa. En hyväksy kuusaamista, mutta olisiko itsereflektion paikka? Aika sairaita juttuja.

Mikä on Tuusulan tapaus?

Onpa kyllä nuivaa sakkia. Minusta ihmisen pitää voida pyytää anteeksi, ja fiksu ihminen antaa anteeksi. Muuten jää itse katkeruutensa vangiksi kuten näyttää käyneenkin tämän ketjun vastaajille… silloin on itse syypää ongelmaansa.

Lapsia, keskuenkasvuisia ne kiusaajatkin ovat olleet.

Ei minua kiinnostaisi heidän anteeksipyyntönsä. Olen jatkanut omaa elämääni ja saanut hyvän elämän enkä tarvitse jonkun koulussa minua kiusanneen anteeksipyyntöjä. Tilanne olisi molemmin puolin lisäksi puhdasta teeskentelyä. 

Se on 10000€.

Ehkä jonkinlainen rahallinen korvaus esim 100 tuhatta euroa. Muuten haluaisin vetää pataan kiusaajia tavatessa.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä jonkinlainen rahallinen korvaus esim 100 tuhatta euroa. Muuten haluaisin vetää pataan kiusaajia tavatessa.

Antaisitko anteeksi jos sinua kiusannut tulisi pyytämään itkien anteeksi ja polvistuisi edessäsi ja antaisi luvan lyödä niin monta kertaa kuin haluat?

Ei se menneisyyttä muuta.

Ei muuta mitään. Parempi kun jättäisivä anteeksipyytämättä. Kerran on anteeksi pyydetty ja nousi vain karvat pystyyn.

Mikäli anteeksipyyntö on aito, ja ihminen kyllä vaistoaa heti onko se oikeasti aito. Aito se ei ole mikäli anteeksipyytäjä tekee sen oman itsensä tai olonsa vuoksi. Todella aito anteeksipyyntö ja asian käsitteleminen niin se voi saada anteeksipyynnön kohteen vapautumaan omasta huonosta olostaan. Kiusaajan tulee kertoa täysin rehellisesti miksi hän kiusasi. Se tulee kertoa perinpohjin. Kiusaajalle ei tarvitse antaa anteeksi ja sen voi sanoa hänelle. Kiusaaja joutuu elämään sen tiedon kanssa että hän on kiusannut ja sitä ei olisi saanut tehdä. Kiusattu voi kuitenkin vapautua jos häneltä aidosti pyydetään anteeksi. Kiusattu kyllä huomaa onko se aitoa. Anteeksiantoa ei kiusaajan tarvitse odottaa. Kiusattu joko antaa anteeksi tai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua kiusattiin henkisesti ja fyysisesti yläasteella joka ikinen päivä. Tekijöitä viitisen kappaletta, jokainen toimi omana tekijänään, eli ei ollut mikään yksittäinen porukka. Tämä lisäsi kärsimystä, kun viiden erillisen sadistin kohteeksi jouduit.

Jäljet näkyvät vielä yli 20 vuoden jälkeenkin. Ensimmäiset reilu 10v meni oireillessa, nykyään olen jo enimmäkseen asiat saanut itseni kanssa käsiteltyä.

En pyydä anteeksi tai pahoittele sitä, että tämän minulle aiheuttaneet ihmiset eivät herätä minussa sympatian tunnetta.

En myöskään suostu ottamaan syyllisyyden taakkaa siitä, että itse olisin vastuussa siitä mitä minulle tehtiin tai mitä siitä minulle seurasi.

Näitä asioita ei anteeksipyynnöllä kuitata.

Ei anteeksiantaminen tarkoita, että hyväksyisi tms mitä toinen teki. Se on vapautumista omasta katkeruudesta.

Eipä tuollaiselta nuijalta kannata tulla anteeksi pyytämäänkään, varmaan kiusaajasi aistivat sen. Ei ole tainnutanteeksipyytäjiä ovella jonottaa.

Sivusta: Lopeta ylimielinen asiasta kokeneen ihmisen ojentaminen. Kuulostat ihan kusipäältä/kiusaajalta. Jos sinä haluat anteeksi anteeksi vaikka itsesi joukkora*skaamisen, niin siitä vaan , tai ihan mitä vaan. Mutta älä tule muille pätemään, mitä heidän tulee tehdä, kun et mitään mistään selvästikään ymmärrä. Se mistä sinä saat rauhaa, ok, tuo toinen saa eri kautta rauhaa, se on ok. Live and let live and die.

Ei ollut kiusattu koulussa, mutta tuntuu, että jos joku on kiusaaja vuosia, niin ainoa syy pyytää anteeksi on kiillottaa omaa julkisuuskuvaansa. Minua kiusattiin muualla ja näillä on ihan pakko olla persoonallisuushäiriö ainakin yhdellä ja jotain muita neurologisia ongelmia. Silloin ei saa aitoa anteeksipyyntöä.

Aidon.

Minua ja erästä toista kiusattiin yläasteella. Minä sain haukkuja sekä matkimista sairauteni vuoksi ja tämä toinen sitten muista syistä. Minä onneksi pääsin kiusaajista yli yläasteen jälkeen kun siirryin seuraavaan kouluun enkä enää heitä ajatellut. Eikä heidän juttunsa jääneet päähän pyörimään vuosikausiksi. Luokkakaveri yhä edelleen vatvoo näitä kiusaamisia jatkuvasti ja on ollut mielenterveydellisiä ongelmia ynnä muuta. En tiedä onko pelkästään kiusaamisesta johtuvaa vai myös muuta taustalla ja kaikesta seurauksena ettei ole koskaan työelämässä ollut jne. Yli 30 vuotta jo aikaa tapahtuneista eli vaikea uskoa että saa itseään kuosiin jatkossakaan.