Ei tästä tule mitään. Olen kiertänyt useassa hoitoalan työpaikassa ja kaikissa on paska työpaikkahenki ja työnkuva

Vierailija kirjoitti:

Hoitoalan pahin ongelma on huono johtaminen.

Ei ole, vaan puutteellinen henkilöresurssointi ja työrauhan puute. Ei koulutusta työpaikalla ja vastuuseen nähden huono palkka.

Jos jokaisessa työpaikassa on jotain vikaa kannattaisi katsoa peiliin, siellä voisi olla syyllinen.

Mitenkäs se naiskulttuuri syntyy tyttöjen kesken, kun äidit ja opet ohjaajana elämäämme johdattaa oikein periaattein?

Onko joka maassa samoin tilanne.

Millainen on kehityssuunta.

Vierailija kirjoitti:

Voisiko ongelmat johtua sinusta, jos sama on joka työpaikassa. Olen yhden kaverini kanssa ollut kolme kertaa samaan aikaan samassa työpaikassa. Kaverin mielestä hän oli koko ajan työpaikkakiusattu, työkaverit olivat ilkeitä ja esimies epäreilu. Minusta työpaikat olivat kivoja, työkaverit ihania ja esimies reilu. Kenessähän se vika oikein oli?

Se voi oikeasti olla ihmisessä vika, että minkä kokee kiusaamisena. Toiset ovat vain niin älyttömän herkkiä kaikelle ja normaali sosialisoiminen voi tuntua kiusaamiselta. Lapseni tuntee olevansa koulukiusattu, ja varmasti onkin, mutta monet esimerkit mitä hän kiusaamisesta kertoo eivät kyllä mielestäni sitä ole. Minusta ne kuulostavat lasten normaalilta ajattelemattomalta käytökseltä. 

Vierailija kirjoitti:

Hoitoalan ongelma on se, että se on naisvaltainen ala. Niin kauan, kun joutuu työskentelmään naisten kanssa työilmapiiri on surkea.

Jos näin on, niin tämä ei anna kovin imartelevaa tai älykästä kuvaa naisista. Tämä soten naisjoukko on itse onnistunut luomaan alalleen jo vakavan mainehaitan käyttäytymällä sanallisesti aggressiivisesti omilla työpaikoillaan ja somessa. Vaikea enää keksiä, miten kuratun maineen saisi palautettua.

Vierailija kirjoitti:

vanhakyynikko kirjoitti:

Nämä hoitajien valitusketjut ovat aina yhtä huvittavia.

Missä on siskojen solidaarisuus, empatia ja hyviksi väitetyt sosiaaliset taidot?

Onko puukko mahdollisesti kateissa?

Tarkistappa, olisiko se jonkun siskon selässä.

Ei minulla muuta, tällä kertaa.

Suksi sinä jo vihdoinkin vattuun täältä. Mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää? Ja lopeta tuosta siskoista jauhaminen. Olet säälittävä vanha r unkkari.

Ei mulla muuta

Ugh! Hoitajatar on puhunut. Taas.

Ratkaisin ongelman ryhtymällä tekemään vain keikkoja. Kaikenlaista kestää, kun tietää, että tämä keikka kestää tasan x ajan. En näe, että tulen enää ikinä olemaan toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa.

Mä suosittelen rohkeasti vaihtamaan alaa, jos hoitoala tuntuu raskaalta. Itse lähdin opiskelemaan uutta alaa huomattuani, että hoitoalalla jokaisena päivänä mietin, miten jaksan tätä ja mitä muuta voisin tehdä. Opiskelen yliopistotutkintoa, vaikka perheellisenä ja asuntovelallisena se ei taloudellisesti niin helppoa olekaan. Kuitenkin aikuiskoulutustuella saa opiskeltua jonkun aikaa, ja hoitoalalla voi tehdä myös puolikasta työaikaa opintojen ohella. Tai keikkaa. Tarvittaessa makselee hetken vaikka vain asuntolainan korkoja. Minusta tuntuu, että olen nyt saanut elämääni värit ja ilon takaisin kaikkien niiden vuosien jälkeen, kun hoitotyö uuvutti totaalisesti. Pääsen tekemään toisenlaista työtä, ja vaikka jokaisella alalla on omat haasteensa, on hoitotyön rankkuus ihan omissa sfääreissään. Ainoana hyvänä puolena hoitotyössä näen selkeän työajan, ts. kotona ei tarvitse tehdä töitä. Toisaalta hoitoalalla olen kyllä usein pyöritellyt työasioita päässäni työajan jälkeenkin, kun olen kiireisen päivän jälkeen jäänyt miettimään, unohdinko tehdä jotain tärkeää...mut rohkeasti vaan, kohtahan alkaakin taas kevään yhteishaut ;)

Keskeytymätön 3-vuorotyö on yleinen teollisuudessa, ja keskipalkka insinöörillä joku neljä tonnia, plus lisät tonnista ylöspäin, joku viisi tonniakin yhteensä. Ei se tosin mikään lääkärin palkka ole, mutta saa muutakin kuin kinkkua leivän päälle. Ammattikoulusta saa päivätyön keskipalkalla kolme tonni plus lisät, jolla pärjää kohtuullisesti, ja se on vasta peruskauraa, ollen mahdollisuuksia yrittäjänä aina miljonääriksi asti. Ja voi hommata AMK:n tai korkeakoulun siihen päälle sopivalta alalta tolla pohjalla, ja saa aikaa myöten parikin tonnia lisää.

Vierailija kirjoitti:

Hoitoalan pahin ongelma on huono johtaminen.

Olet oikeassa. Meidän yksikössä on sentään muutama fiksu osastonhoitaja, mutta heidän esihenkilönsä, eli organisaation ylimmät johtavat ovat aivan pihalla kentän tapahtumista eivätkä arvosta meitä ruohonjuuritason työntekijöitä lainkaan. Valitettavasti vanhanaikainen hierarkinen ajattelu on vieläkin vallalla hoitoalalla.

Valitettavasti samaa mieltä. Itse olen hoitoalalla ollut 15 vuotta ja voin sanoa, että lähäripuoli on aina pahinta paskanjauhantaa. En tiedä mikä siinä on, mutta jokin sen aiheuttaa, että matalasti koulutetussa naisvaltaisella alalla selän takana puhuminen, juoruilu, passiivis-aggressiivinen käytös ja kyynisyys ovat todella yleisiä.

5 eri työpaikassa olen lähihoitajana ollut ja kaikissa sama meno. 

Vierailija kirjoitti:

Luin juuri keskustelua työuupumuksesta ja nyt tätä keskustelua.

Voin yhtyä kummankin ketjun mielipiteisiin aivan täysin.

Olen sh ja aivan loputtoman uupunut.

Työyksikköni on täysin hajalla huonon johtamisen, alituisen kiireen, valtavan työkuorman ja alimiehityksen vuoksi.

Olen ollut yksikössäni töissä 4 vuotta ja hoitajia tulee ja menee, viimeisen puoli vuotta on ollut oikea irtisanoutumisten aalto.

Itsekin olen miettinyt pitkään alanvaihtoa, ulkomaille lähtöä, kouluttautumista johonkin toiseen suuntautumiseen sairaanhoitajana.

Itse asiassa koko ajan mielessä pyörii mitä voisin tehdä.

Perheellisenä asuntovelkaisena kovin hurjia irtiottoja vain ei tehdä.

Olen ollut hoito-alalla töissä yli 10 vuotta, ja hullumaksi vain menee.

Ongelmia oli roppakaupalla jo ennen koronaa, nyt koko ala tuntuu räjähtävän käsiin.

En voi olla alleviivamatta kuinka surkeaa johtaminen onkaan, työilmapiiri on työpaikallani ollut pitkään täysin myrkyllinen.

Vaikka kuinka itse yrittäisin olla positiivinen, kohtelias, yhteistyökykyinen, hoitaa työni hyvin, olla empaattinen ja kuunteleva niin kollegoja kuin potilaita kohtaan, niin huonossa työyhteisössä tulee syödyksi elävältä, ja päätyy tekemään muidenkin työt näillä ominaisuuksilla.

Todellakin olen loppuun ajettu, tänään olen vapaalla ja itkeskellyt huomista töihin menoa.

En kestä enää sitä etten voi tehdä työtäni hyvin, en kestä kurjaa työilmapiiriä, en kestä jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta.

Palkasta en ole vielä edes maininnut. Se on surkea työn vaativuuteen nähden. Kovemmalla palkalla sinnittelisin vielä ehkä pitempään, nyt olen aivan valmis lopettamaan sairaanhoitajana.

Vielä lopuksi, pidän perustyöstäni, pidän potilastyöstä, pidän ihmisten kohtaamisesta, aina on ollut huippuhetki, kun potilas saadaan kuntoutettua takaisin kotiin, työelämään, jatkamaan elämää sairauden tai onnettomuuden jälkeen, olen tuntenut ylpeyttä siitä että voin olla olkapää ja rinnalla kulkija elämän vaikeimmilla hetkillä.

Tämä on sairaanhoitoa, ihmisten kohtaamista, hoitamista, tukemista.

Tämä ei enää toteudu, enkä jaksa enää koska en voi tehdä työtöni niin kuin sitä pitäisi tehdä.

Kuulostaa pahalta, mutta oletko yrittänyt vaikuttaa asioihin, esim. puhumalla esimiehelle, tai tämän esimiehelle? Ja jos, niin minkä vastauksen sait? Mitä toimenpiteitä tehtiin? Vai itketkö pelkästään itseksesi tilannettasi?

Ja tiedän kyllä hoitoalan kurjan maineen, kysyn silti, oletko yrittänyt muuttaa asioita ja miten? Se on hyvä, että toimii itse positiivisesti, kohteliaasti jne. mutta se ei riitä, jos muut eivät muuta tapojaan. Eivät he tietenkään muuta, jos kaiken lisäksi "päädyt tekemään heidänkin työnsä näillä ominaisuuksilla". Miksi he haljut tyypit muuttaisivatkaan käytöstään, kun palkitset heidät tekemällä heidänkin työnsä, hehän silloin hyötyvät toiminnastaan?