Normaalipainoisen laihdutus, miten onnistua?
Olen 169cm nainen, lähtöpaino tammikuun alusta 67kg. Viikko sitten aamupuntarissa 65,1 ja tänään sitten 65,3. Eli paino junnaa ja jopa nousee alun vähäisen tippumisen jälkeen.
En ole ylipainoinen, mutta haluan laihduttaa, koska en todellakaan näytä tässä painossa hyvältä. Rasvaa on runsaasti vyötäröllä, selässä ja alaleuassa. Tavoitteenani olisi pudottaa paino kesään mennessä n. 57 kiloon, tässä painossa näytän mielestäni kaikkein parhaalta ja kroppa tuntuu omalta. Olen aina ollut hoikka, joten nämä kertyneet 10 lisäkiloa tuntuvat tosi vierailta ja haluaisin "oman" kroppani takaisin. Eli tavoite lähtöpainosta -10kg. En ole koskaan ennen laihduttanut.
Liikun seuraavasti: 45 min lenkki 3x viikossa (kävelyä ja hölkkää vuorotellen kunnon mukaan, tavoitteena joka viikko lisätä juoksuosuuden määrää) sekä salitreeni koko kropalle 2x viikossa. Olen pyrkinyt syömään todella terveellisesti ja monipuolisesti pääpaino proteiinissa, hyvissä rasvoissa ja kuiduissa. Valkoiset viljat olen vaihtanut kauraan ja täysjyvään ja herkut olen jättänyt pois. Vettä juon paljon ja vatsa toimii hyvin. Kilppariarvot yms. normaalit, kävin projektin aluksi verikokeissa.
Netin laihdutuslaskurin mukaan nykyisellä liikuntamäärällä laihtuisin kesään mennessä tavoitepainooni syömällä 1750 kaloria päivässä. Onko tämä liian paljon vai mistä kiikastaa, että paino junnaa noin pahasti? Voisin kyllä tiputtaa kaloreita tuosta, mutta pelkään säästöliekkiä.
Kysymys kuuluu, kuinka alhaisilla kaloreilla minun kokoiseni ihminen menee säästöliekille, eli mihin asti kaloreita on järkevää tiputtaa? En myöskään halua laihtua liian nopeasti, koska en halua menettää lihasmassaa ja haluan pysyvän tuloksen.
Kiitos jo etukäteen!
Kommentit (92)
Vierailija kirjoitti:
Mulla aikas lailla samat mitat ja tavoitteet kuin ap:lla. Hyviä vinkkejä ketjussa, mutta voisikos joku asiasta jotain tietävä vielä vääntää tyhmälle rautalangasta, mikä on se päivittäinen kalorimäärä tämän kokoiselle ihmiselle, jolla paino putoaa varmasti esim. n. 500g/viikko eikä elimistö mene pahalle säästöliekille? Olettaen että liikuntaa 5h/vko + arjen hyötyliikunta.
Onko 1500 parempi kuin 1700-1800? Vai onko liian matala ja paino alkaa junnaamaan?
Riippuu kuule ihan aineenvaihdunnastasi. Pudottaaksesi 500 g viikossa tarvitse joka päivälle 500 kcal vajeen (=3500 kcal viikossa). Se sitten, että ottaako keho tuon rasvasta, lihaksista vai muista kudoksista on eri juttu. Rasvanpolton tehostaminen on läskitalkoissa oleellisempaa kuin kalorivaje.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hiilarit pois ja karppaamaan, sillä palaa rasva.
Juu ja tulee tuplana takaisin kun lopetat.
Koskee kaikkia laihdutustapoja, jos palaa entisiin tapoihin.
Minäkin ihmettelen miksi aina sanotaan tätä "sitten kaikki tulee takaisin", ihan kuin kellään olisi tarkoitus minkään laihdutuskeinon jälkeen palata takaisin entiseen. Sitä voi ihan hyvin laihduttaa tietyllä keinolla ja sen lopetettuaan syödä jollain toisella tavalla, jopa samaa ruokaa kuin ennen laihtumistaan kun ei vain syö enää yhtä paljon. Tietenkin pienemmässä painossa tarvitsee vähemmän kaloreita.
Koska kyse ei ole valinnoista tai elintavoista vaan siitä, että keho fysiologisesti pyrkii palaamaan takaisin siihen painoon, josta lähdettiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisko sulla pikkuisen liian kiire? Tuollainen pudotus tuossa ajassa on ihan terve tahti, varsinkin kun normaalipainoisena kilot karisee huomattavasti hitaammin kuin selvästä ylipainosta tiputtaessa.
Jos et ole tätä ennen treenannut kauheasti lihaskuntoa, on myös hyvä muistaa lihaksen painavan enemmän kuin rasvan. Lisäksi grammojen tuijottaminen on turhaa, koska kehon paino heittelee normaalistikin ja naisilla kuukautiset vaikuttavat asiaan.
Sen lisäksi, että muistelet lihaksen painavan läskiä enemmän voit myös muistella anaboliaa ja kataboliaa, sillä miinuskaloreilla et kyllä kasvata grammaakaan lihasta lisää ja painonnousu johtuu nesteen kertymisestä eikä mistään muusta.
Tämä myytti nyt on kumottu moneen kertaan. Rasvan polttaminen ja lihaksen lisääminen onnistuu maltillisilla miinuskaloreilla, jossa makrot kohdillaan sekä riittävän raskaalla nousujohteisella puntilla. Eri asia on sitten se, jos kitkuttaa jollain 1000 kcal -dieetillä ja pyörittelee jotain hulavannetta.
Sanoisin, että 1700 kcal on aika hyvä keskiarvo jos liikkuu vaikka 5 krt viikossa ja 2-3 niistä on voimatreeniä. Tarpeeksi maltillinen määrä kehonkoostumuksen parantamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on sellainen ”ongelma”, että kun verensokeri laskee yöllä, herään ja sitten olen ihan kuollut päivällä. Miten pidätte huolta siitä, että nälkä ei herätä yöllä?
Kanelia hyppysellinen iltapalalla, jonka syöt väh. 3 tuntia ennen nukkumaanmenoa. Ei tarvitse kiittää.
Hei Ap. Kukaan täällä ei voi tietää juuri sinulle sopivaa kalorimäärää. Suosittelen käymään kehonkoostumusmittauksessa, jossa selviää lepoaineenvaihdunta (elimistön perustoimintoihin menevä energia jos makaat sängyssä 24h).
Minulla 165cm naisella luku on 1280kcal. Huomasin että laihduin kun kalorit on 1500 tai alle. Yleinen aktiivisuus vaikuttaa sekä lihasmassan määrä (sillä lihas kuluttaa enemmän rasva) - senkin saat samalla selville kehonkoostumusmittauksessa.
Hengityksen hiilidioksidista voidaan mitata kulutus, ei mistään muusta . Arvioita voidaan toki heittää ties millä muulla mittarilla.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on sellainen ”ongelma”, että kun verensokeri laskee yöllä, herään ja sitten olen ihan kuollut päivällä. Miten pidätte huolta siitä, että nälkä ei herätä yöllä?
Tämä on varmaan sysipaskoin vinkki, mutta itse nousen tuossa tilanteessa ylös ja juon lasillisen vettä johon sekoitan lusikallisen oliiviöljyä. Se vie nälän tunteen pois. Sokerien lasku ei ole vaarallista, mutta ikävää kun uni keskeytyy.
Omakohtaisesta kokemuksesta sanon, että jos joskus tulee syötyä överipaljon, niin sitä ei kannata sitten korjata vähentämällä syömistä seuraavina päivinä. Tuosta saa vain aikaan nälkä-ahmimiskierteen eikä se pääty hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen 166cm ja tiputin normaalipainon sisällä 64kg-->56kg syömällä n.1000 kaloria päivässä plus lenkkeilin. Eipä kauaa kestänyt kun paino putosi.
Tätä ei voi suositella.
Jos laskee kalorit noin alas, niiden nostaminen myöhemmin todennäköisesti lihottaa hetkessä. Sitä paitsi keho tarvitsee enemmän kuin 1000 kaloria ihan tavallisiin toimintoihin.Oma kokemus jostain teiniajoilta: en syönyt kolmeen kuukauteen juuri mitään kun ei ollut nälkä. Päiväkalorit olivat ihan reilusti alle 1000 ja laihduin kolmessa kuukaudessa kuusi kiloa, mikä silti on aika vähän, eli selvästi elimistö yritti pitää kiinni kaikesta mistä pystyi.
Kolmen kuukauden jälkeen aloin taas syödä ja yhtäkkiä painoin ensin pari kiloa enemmän kuin alussa ja lopulta kuusi kiloa enemmän kuin alussa. Ei todellakaan ollut kannattavaa.
Jaa. No, eipä ole paino noussut grammaakaan, hyvin on pysynyt poissa. Elimistö pärjää hyvin tuhannella kalorilla päivässä, kai nyt tiedän kun kokeilin :D
Syötkö edelleen 1000 kaloria päivässä?
Joo toki sillä pysyy elossa aika pitkäänkin, mutta menettää lihasmassaa, kuukautiset voivat lakata, keho hidastaa toimintojaan tai jopa lakkauttaa muut kuin pakolliset jolloin voit esimerkiksi palella jatkuvasti ja niin edelleen. Kehonkoostumuksesta tulee huono. Se on ihan fakta että tuhat kaloria ei riitä kropan toiminnoille, tuntui sinusta nyt miltä tahansa. Lapsikin syö enemmän.
No eipä loppunut kuukautiset eikä paleltanut eikä mitään muutakaan. Sinä voit luetella "faktojasi", ihan hyvin pärjäsin tuhannella kalorilla, vähempikin olisi riittänyt.
Tuolla painolla olet normaalipainoinen, kuten tiedät. Kroppa ei mielellään luovu rasvasta tuossa vaiheessa, etenkään naisella, jolla kuuluu olla korkeampi rasvaprosentti kuin miehellä. Nykyinen liikuntamääräsi on hyvä ja jos syöt vähemmän kuin mitä tarvitset, kroppasi ei ota energiaa pelkästä rasvasta vaan myös lihaksista. Lihaksen lisääntyessä myös energiantarpeesi kasvaa ja joudut miettimään ruokailua entistä enemmän. Sanoisin, että jos haluat laihtua tuosta niin jatka liikkumista, salikäynti ja lenkkeily muokkaa vartaloa pitkällä aikavälillä hyvin, ja keskity syömään säännöllisesti ja terveellisesti kohtuullisia annoksia joilla jaksat seuraavaan annokseen ilman nälkää. Älä tuijota kaloreita tai vaakaa neuroottisesti, vaan käy vaa'alla vaikka kahdesti kuussa ja katso enemmän peiliä. Huomioi myös, että painon pudottaminen nopeasti ei ole koskaan terveellistä. Kilo kuukaudessa on todella hyvin, kun sinulla ei ole oikeasti ylipainoa. Ole kärsivällinen, niin se palkitaan ajan kanssa.
Huomioi myös, että kuukautiskierto vaikuttaa siihen, kuinka paljon nestettä kertyy tietyssä vaiheessa kuuta. Joillain kertyy vähemmän nestettä, toisilla useampi kilo. Parin sadan gramman vaihtelut vuorokausien välillä ovat muutenkin normaalia ja kaikilla esiintyvää painovaihtelua. Älä sekoita painon vaihtelua lihomiseen.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on sellainen ”ongelma”, että kun verensokeri laskee yöllä, herään ja sitten olen ihan kuollut päivällä. Miten pidätte huolta siitä, että nälkä ei herätä yöllä?
mistä tiedät että vs laskee tuolla tavalla sinulla? Jos olet terve,ei laske.
Olet todennäköisesti vain itse totuttanut itses syömään tietyllä tavalla,tai nukut huonosti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on sellainen ”ongelma”, että kun verensokeri laskee yöllä, herään ja sitten olen ihan kuollut päivällä. Miten pidätte huolta siitä, että nälkä ei herätä yöllä?
Rasva pitää nälkää pitkään. Suosi hyviä rasvoja kohtuullisissa määrin, esim. pähkinät, siemenet, avokado, oliiviöljy yms. Jos iltapalalla ei ole hyvän rasvan lähdettä, nälkä palaa aikaisemmin. Tämä koskee tietty kaikkia päivän ateroita.
Tästä on tehty tutkimus (ikävä kyllä en jaksa googlata linkkiä), pitääkö rasva ihmisen kylläisenä kauemmin. Lopputulos oli, että rasva ei lisää kylläisyyden tunnetta (eli "ei pidä nälkää"), mutta proteiini pitää.

Olet väärässä. Eihän sulla ole esittää sitä tutkimustakaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mitään leikkuria, jonka jälkeen elimistö on säästöliekillä. Säästöliekkiä on aina enemmän tai vähemmän kun ollaan miinuskaloreilla.
Sanoisin, että keskity vartalon muokkaamiseen (raskaammalla) salitreenillä ja vaihtele energiamääriä, välillä 15000kcal ja välillä 1900 kcal, älä tuijota päiväkaloreita vaan mieluummin edes viikkokaloreita?Paino junnaa koska elimistösi ei näe suurta tarvetta luopua rasvasta koska sitä ei liikaa ole (biologisesti). Estetiikka on eri asia. Joskus kun itse laihdutin noin panin aivot narikkaan ja kirjasin aamupainon ekseliin, siiä voi sitten katsoa 3kk päästä että trendi on laskeva vaikka olisikin siksakkia ylös ja alas.
Jos teet istumatyötä pyri seisomaan (jos mahdollista) äläkä muutenkaan jumita paikallasi. Arkiaktiivisuus ja yleinen toimeliaisuus on jopa olennaisempaa ruokavalion tukena kuin satunnainen liikunta joka ei välttämättä polta paljoa energiaa (kevyt saleilu naisella joka painaa tuon verran, ehkä 250 kcal kerta).
Tämä ja kokeile myös syödä nälän mukaan. Eli jos kalenterissa on aamupala tai iltapala niin jätä väliin jos ei ole nälkä, mutta syö päivän isoin ateria/ateriat niin ettet ole ähkyssä muttet nälkäinenkään. Kokeile esim. pätkäpaastoa aamusta tai illasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on sellainen ”ongelma”, että kun verensokeri laskee yöllä, herään ja sitten olen ihan kuollut päivällä. Miten pidätte huolta siitä, että nälkä ei herätä yöllä?
Rasva pitää nälkää pitkään. Suosi hyviä rasvoja kohtuullisissa määrin, esim. pähkinät, siemenet, avokado, oliiviöljy yms. Jos iltapalalla ei ole hyvän rasvan lähdettä, nälkä palaa aikaisemmin. Tämä koskee tietty kaikkia päivän ateroita.
Tästä on tehty tutkimus (ikävä kyllä en jaksa googlata linkkiä), pitääkö rasva ihmisen kylläisenä kauemmin. Lopputulos oli, että rasva ei lisää kylläisyyden tunnetta (eli "ei pidä nälkää"), mutta proteiini pitää.
Olet väärässä. Eihän sulla ole esittää sitä tutkimustakaan.
Just joo. En jaksa etsiä vuosia sitten lukemani tutkimuksen linkkiä tällaisessa rennossa nettikeskustelussa. Tai ainakin luulin sitä rennoksi...
Mutta oli miten oli, minun ei tarvitse todistella olevani oikeassa, sillä sinun syömisesi eivät kuulu minulle millään lailla. Kukin taaplaa tyylillään. :)

Vedit sitten herneet nenään, kun sun sanottiin olevan väärässä. Hehheh
Paras neuvo mitä olen saanut, jos haluat painaa 50kg(valitse oma kg määrä) niin sinun pitää syödä kuin 50 kiloinen.
Argh tämä voisi olla mun kirjoittama! Olen jo kuukauden roikkunut samassa painossa, alas ei tahdo millään mennä, mutta ylös nousee pienestäkin retkahduksesta. Se saa turhautumisen partaalle, koska lihas ei kehity samalla tavalla vajeessa, mutta en myöskään laihdu. Teen jo 4 x viikko lihaskuntoa ja 2 x 30 min juoksulenkin. Voisin juosta pidempäänkin, mutta en noissa säissä. Tunnen tällä kuurilla syyllisyyttä kun syön ihan tavallisesti, kun pitäisi syödä ehkä vieläkin rajoitetummin. Aivot huutaa nälkää ja mitään ei tapahdu, jos en syö mutta ei myöskään jos syön. Sain jo 9 kg tippumaan, nyt pitäisi vielä toiset 9 saada.
Herää epätoivo siitä, pystynkö koskaan edes pysymään laihana jos tällainen normiruokavalion vaje turhauttaa näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on sellainen ”ongelma”, että kun verensokeri laskee yöllä, herään ja sitten olen ihan kuollut päivällä. Miten pidätte huolta siitä, että nälkä ei herätä yöllä?
Rasva pitää nälkää pitkään. Suosi hyviä rasvoja kohtuullisissa määrin, esim. pähkinät, siemenet, avokado, oliiviöljy yms. Jos iltapalalla ei ole hyvän rasvan lähdettä, nälkä palaa aikaisemmin. Tämä koskee tietty kaikkia päivän ateroita.
Tästä on tehty tutkimus (ikävä kyllä en jaksa googlata linkkiä), pitääkö rasva ihmisen kylläisenä kauemmin. Lopputulos oli, että rasva ei lisää kylläisyyden tunnetta (eli "ei pidä nälkää"), mutta proteiini pitää.
Olet väärässä. Eihän sulla ole esittää sitä tutkimustakaan.
Just joo. En jaksa etsiä vuosia sitten lukemani tutkimuksen linkkiä tällaisessa rennossa nettikeskustelussa. Tai ainakin luulin sitä rennoksi...
Mutta oli miten oli, minun ei tarvitse todistella olevani oikeassa, sillä sinun syömisesi eivät kuulu minulle millään lailla. Kukin taaplaa tyylillään. :)
Vedit sitten herneet nenään, kun sun sanottiin olevan väärässä. Hehheh
HAHAHAHA! Sinä se väärässä olet jos väität rasvan pitävän nälkää proteiinia paremmin. Nolo. ;)
Minulla ei mennyt elimistö sekaisin vaan löysin sen itselleni sopivimman ruokavalion. Laihdutin siis reilu 20kg yli 10v sitten tiukalla karppauksella (alle 20g hh/vrk) ja ns. hiilarinhimo katosi lopullisesti. Nykyään syön 0-3 siivua ruisleipää päivässä, muuten vain proteiinia, rasvaa ja kasviksia. Ei vaan enää tee mieli makeaa tai valkoista viljaa.
Mutta riippuu tosiaan ihmisestä mikä ruokavalio toimii parhaiten.