Oletteko koskaan sairastaneet masennusta?,

Teini-ikäisenä olin masentunut, koska kotioloni olivat niin kurjat. Tilanne parani, kun muutin lukion jälkeen pois toiseen kaupunkiin opiskelemaan. 30-35-vuotiaana olin hedelmöityshoidoissa, joiden lääkitys aiheutti todella rankan masennuksen, harkitsin itsemurhaa lähes päivittäin. Kesällä ja jouluna sairaala meni kiinni, joten lääkitystä ei näihin aikoihin ollut. Se oli aina todella helpottavaa. Kun tulin raskaaksi, olo oli tosi hyvä, kun ei enää tarvittu lääkkeitä. Toista lasta meille ei tehdä ainakaan hoidoilla.

[quote author="Vierailija" time="06.06.2015 klo 18:30"]

On, juuri tällä hetkellä. Syitä: esim. koulukiusaaminen, ikävä lapsuus ja nuoruus, kaksi raiskausta, alisuoriutuminen, rumuus ja masennuksen aiheuttama ylipaino lisää masentuneisuutta. Olen vasta lukiolainen, haluaisin parantua ilman lääkkeitä. Olen käynyt n. 2 vuotta terapiassa, eikä valoa näy.

[/quote]

Miksi ilman lääkkeitä? :) 
Kysyn siksi, koska (jos kohta paljon, paljon vähemmän kokeneena) ajattelin juuri samoin, kunnes tuli se stoppi, että ihan mitä tahansa, että pääsen tästä olosta eroon. Ja lääkkeiden avulla pääsin jaloilleni todella nopeassa ajassa verrattuna siihen, että olin yrittänyt kitkutella ilman. Sinä itse tiedät parhaiten, mutta ehkä tämä kysymys kuitenkin hieman haastaisi sinua. :> 

Itselläni on ollut viimeiset 10 vuotta todella ailahtelevaa. Välillä kaikki menee loistavasti, olen energinen ja iloinen, mutta yhtäkkiä tulee taas kausi, jolloin koen olevani ruma ja kaikkien vihaama ihminen, en jaksaisi tehdä yhtään mitään. Olen aina ajatellut "masennus"kausien johtuvan esim pms:stä. Nyt luettuani tämän ketjun, aloinkin epäillä jotain ihan muuta.
Isäni hylkäsi meidät kun olin ihan pieni. Nuorena jouduin narsisti-poikaystäväni pahoinpitelemäksi. Yksi iso mieltä painava asia on ammattini, johon en ole alunperinkään halunnut. Muiden painostuksesta kävin kuitenkin kouluni loppuun ja olen työskennellyt jo pitkään. Viime aikoina olen miettinyt pitäisikö mennä jonnekin keskustelemaan, sillä olen erittäin negatiivinen ihminen ja se stressaa minua itseänikin. Lisäksi on näitä mainitsemiani tunteita.

Sairastan edelleen. Olin juuri pääsemässä parempaan suuntaan, mutta hoidot loppuivat ja tuli takapakkia. Nyt aika toivoton tilanne. Syitä olen miettinyt, mutta en keksi mitään. En myöskään miten voisin itseäni enää auttaa

Kyllä. Sitten totesin että ei vittu, otin itseäni niskasta kiinni ja lopetin moisen pelleilyn.

Lääkäri kirjoitti 3-4v sitten diagnoosin "keskivaikea masennus". Luultavasti tuo on ollut mulla viimeiset 15v, mutta koska olen niin tottunut tähän alavireisyyteen, että se tuntuu jo normaalilta olotilalta, niin en ole käynyt sen vuoksi lääkärissä tai hoitanut mitenkään. Paitsi tuon yhden kerran kävin ja silloin jätin lääkityksen aloittamatta...

Niin ja en tiedä, mikä on laukaissut. 18-vuotiaana yritin itsemurhaa, mutta se laitettiin humalan ja huomionhakemisen piikkiin. Sen jälkeen oli pari hyvää vuotta, mutta sitten onkin ollut samalaista alavirettä koko aikuisikä.

30.

Teini-iässä masennuin. Syitä mm. Koulukiusaus, yksinäisyys, raiskaus. Lisäksi oli syömishäiriö, joka oli masennuksen kanssa hyvinkin toisiaan ruokkiva combo. Muutaman vuoden osastohoidot ja 8 vuotta terapiaa.

Aikuisena tuli sitten synnytyksen jälkeinen masennus, josta edelleen toipumassa. Ehkä olen vain masennukseen taipuvainen tyyppi? Lisäksi minua vaivaa jonkinlainen kuolemankaipuu.

Lääkärit vaihtui kotikunnassa koko ajan joten niin diagnoositkin.

8v-nyt 24 ja alkanut parantua, tai tämä on maniaa. Ei voi tietää.

Nyt ilman lääkkeitä vuosi ja paras olo koskaan.

SSRI on saatanasta jos uskoisin saatanaan.

T: 33

Olen sairastanut, monta kertaa. Liuta diagnoosejakin löytyy esim kakkostyypin bipolaaria sekä narsistinen personallisuushäiriö. Päätin katkaista tämän pirun sairastelukierteen kymmenisen vuotta sitten, kieltäydyin ottamasta lääkkeitä ja ramppaamasta terapioissa. Menin kouluun, hankin työpaikan ja elän nyt normaalia työssäkäyvän elämää. Sairauksistani en puhu mitään kenellekään.

Ongelmana on jos hankkii näitä diagnooseja niin leimataan aina niiden perusteella. Ei saa olla iloinen tai surullinen ilman että olet "jossain vaiheessa". Jos teet muutoksia elämässäsi se johtuu sairaudestasi jne.

Muut miettiköön mitä haluaa, minä päätin elää ilman näitä sairasteluja ja lääkkeitä en suostu ikinä enää kyseisiin vaivoihin ottamaan. Ikinä ollut niin sairas kun silloin kun kaikenmailman nappeja veti. Eläväksi ihmisraunioksi nämä psyykelääkkeet pisti. Aina vaan vahvempia ja suurempia määriä lääkkeitä kunnes ei kyennyt muuta tekemään kun istumaan suu auki kuola valuen.

Alkanut lapsuudesta. Jo n. 10v pelkotilat, välttämiskäyttäytyminen, huonommuus ja ahdistus invalidisoi elämää niin että en päässyt pahimmillaan ulos lainkaan koulun+pakollisten lisäksi. Lomilla saatoin olla viikkoja kotona kun en vaan peloiltani päässyt ulos. Vanhempani olivat alkoholiin meneviä + mt-ongelmaisia ja lapsuus oli melko kamala. Teininä paha olo alkoi näkyä. Olin koko ajan vihainen, aggressiivinen ja todella itsetuhoinen ja sotkeuduin päihteisiin. Mitäpä muutakaan siinä olisi voinut? Sain 16v dg F32.2 (paitsi että valehtelin oireet alakanttiin ja olin kyllä oikeasti psykoottinen) ja F10. jotain.

Vasta kun aikuisena lopetin päihteet pääsin työstämään ongelmiani. Siihen asti paha olo oli ollut vain epämääräinen tunnemöykky enkä ymmärtänyt omaa käytöstäni lainkaan. En osannut nimetä tunteita enkä erotella niitä toisistaan ja pakonomaisesti pakenin koko elämää päihteisiin, seksiin, ihmissuhteisiin, milloin mihinkin. Päällimmäisin tunne koko elämän ajan oli ollut kylmä kauhu, pelko ja paniikki. Kamalin masennus tuli vasta kun todella aloin ymmärtämään asioita paremmin ja sitä mustuutta kesti enemmän ja vähemmän ehkä 1.5 vuotta. Siis sellaista oloa että pelkkä elossa oleminen oli tuskaa, olin koko ajan tuskainen kuin kiukaalla istuva ja tahdoin vaan kuolla ja rukoilin pitkiä aikoja putkeen Jumalaa ottamaan minut pois ja olin joka aamu herätessä pettynyt kun olinkin vielä elossa. Masennuksen voimakkuus johtui kai siitä kun en enää turruttanut itseäni päihteillä ja jouduin ottamaan "elämän raakana" koko karuudessaan.

Olen edelleen masentunut, mutta jonkun verran toipunut. Kunhan olen selvinpäin ja pidän Jumalasuhteen ja muita hoitosuhteita kunnossa. Paniikki ja kylmä kauhu on lievittynyt ja niiden tilalla on mieto suru, alakulo ja ei-mitään, mutta silti tunnen jotenkin että elämä tästä vielä kantaa? En tosin uskalla leijua vielä.

Bipo, jolla oireena lähinnä uusiutuva masennus tai sekari. Kaiken tämän taisi laukaista koulukiusaus ja lapsuus joka ei ollut mitään herkkua. Sen lisäksi masennuslääkitys jonka sain kun biposta ei tiedetty, se vain pahensi asioita. Masis päällä parhaillaankin.

[quote author="Vierailija" time="06.06.2015 klo 18:09"]Bipo, jolla oireena lähinnä uusiutuva masennus tai sekari. Kaiken tämän taisi laukaista koulukiusaus ja lapsuus joka ei ollut mitään herkkua. Sen lisäksi masennuslääkitys jonka sain kun biposta ei tiedetty, se vain pahensi asioita. Masis päällä parhaillaankin.
[/quote]
Anteeksi mutta mitä bipo oikein tarkoittaa? Psykoosia?

[quote author="Vierailija" time="06.06.2015 klo 18:09"]Bipo, jolla oireena lähinnä uusiutuva masennus tai sekari. Kaiken tämän taisi laukaista koulukiusaus ja lapsuus joka ei ollut mitään herkkua. Sen lisäksi masennuslääkitys jonka sain kun biposta ei tiedetty, se vain pahensi asioita. Masis päällä parhaillaankin.
[/quote]
Niin, ei siis (enää) ole syitä mitä käydä läpi parantuakseen. Tämä on enää vain aivokemioista kiinni.

Bipo on kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Olen sairastanut jo lapsena luultavasti. Minulla masennukseen liittyy ahdistuneisuushäiriö. Syitä en tiedä, luultavasti kasvatuksella, geeneillä, aivokemialla ja lapsuuden ja nuoruuden kokemuksilla on asian kanssa tekemistä. 

Tällä hetkellä en ole masentunut, koska minulla on hyvin toimiva lääkitys. En oikein pysy normaalina ilman sitä, vaan elämä on yhtä itkemistä ja ahdistusta. Voi olla, että olen jollain tapaa hoidon piirissä koko elämäni. Minulla on takana monenmoista terapiaa ja lääkehoitojakso aiemminkin. 

[quote author="Vierailija" time="06.06.2015 klo 18:11"]Bipo on kaksisuuntainen mielialahäiriö.
[/quote]
jaa. Kiitosta. Mulla ei ole oikein nää termit hallussa, pahoittelut siitä <:D

[quote author="Vierailija" time="06.06.2015 klo 18:10"]

[quote author="Vierailija" time="06.06.2015 klo 18:09"]Bipo, jolla oireena lähinnä uusiutuva masennus tai sekari. Kaiken tämän taisi laukaista koulukiusaus ja lapsuus joka ei ollut mitään herkkua. Sen lisäksi masennuslääkitys jonka sain kun biposta ei tiedetty, se vain pahensi asioita. Masis päällä parhaillaankin. [/quote] Anteeksi mutta mitä bipo oikein tarkoittaa? Psykoosia?

[/quote]

Miten olis vaikka googlen käyttäminen, jos ei tiedä? 

Minulla ei ole diagnosoitu mitään, sillä en ole käynyt lääkärissä sitten lapsuuden, mutta itse olen päätynyt siihe lopputulokseen, että jonkinlaista masennusta/ahdistusta/paniikkihäiriötä on. Välillä alkaa ihmisten joukossa ahdistamaan, varsinkin jos huomaa jonkun katsovan toimiasi. Muutaman kerran pitänyt rynnätä kovaa vauhtia kahvilasta tai kaupasta ulos ja ostokset jää koriin/pöydälle, kun alkaa ahdistamaan. Eristäytymistä sosiaalisista kontakteista (ei tietenkään työpaikalla), puhelin saattaa olla monta kuukautta niin että en katso tai lataa sitä. Välillä on kuolemanpelkoa, joka liittyy yleensä sydämen rytmihäiriötuntemuksiin. Monta kertaa mennyt yöt seinään nojaten lattialla istuen ja pulssia kädellä mitaten.