Venäjän taloudessa rytisee, juustosta tulossa ”oligarkkien ruokaa” – Politico: Bisneseliitti kauhuissaan
Vladimir Putin on valmis uhraamaan Venäjän talouden Ukrainan konfliktissa, mutta tavallisen venäläisen tilanne on tukala, verkkolehti Politico kertoo.
Venäjän presidentti Vladimir Putin on valmis ja kykeneväinen uhraamaan maan talouden edistääkseen etupiiritavoitteitaan Ukrainan konfliktin avulla, kirjoittaa verkkolehti Politico.
Sodanuhka ravistelee Venäjän taloutta: rupla on heikentynyt ja osakemarkkina on syöksyn partaalla Ukrainaan liittyvien jännitteiden takia. Lisäksi hinnat ovat nousseet eikä palkankorotuksista ole tietoa.
Tähän Venäjä on Politicon mukaan varautunut ja talouden puolesta ainakin joksikin aikaa valmis – huolimatta pandemiasta ja vuosien sanktioista. Korkea raakaöljyn hinta auttaa ja Venäjän makroekonominen tilanne on hyvä. Putinin ei lehden mukaan tarvitse pelätä kotimaisia reaktioita, kun oppositio on ajettu alas.
”Ulkopolitiikkaa on Putinille tärkeämpää kuin taloudelliset seuraukset”, sanoo entinen Euroopan jälleenrakennuspankin pääekonomisti, nykyisin professorina toimiva Sergei Guriev lehdelle.
”Demokratiassa tällaisilla päätöksillä on poliittinen hinta. Venäjällä Putin ei pelkää kansan tyytymättömyyttä.”
Politicon mukaan Putinin lupaus venäläisten elinolojen parantamisesta onkin vaihtunut toiseen: haaveeseen suuren Venäjän imperiumin paluusta. Elinolojen kurjistuminen ja hintojen nousu näkyvät kuitenkin tuskastumisena venäläisten sosiaalisessa mediassa. Tuoreessa kyselyssä 40 prosenttia vastaajista kuvasi taloudellista tilannetta huonoksi tai todella huonoksi.
Asiaan otti kantaa myös vangittu oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi käytyään vankilan kaupassa. Hänen mukaansa esimerkiksi juustosta on Venäjällä tulossa ”oligarkkien ruokaa”.
Jos Venäjä ryhtyy sotatoimiin Ukrainassa, sitä odottavat lännen kiristyvät sanktiot. Tämän vuoksi myös Putinin avulla rikastuneen Venäjän eliitin usko valtionjohtoon on koetuksella, toki vain hiljaisesti pinnan alla.
”Teknokraatit ja bisneseliitti ovat kauhuissaan ja epätoivoisia”, sanoo R.Politik-sivuston perustaja Tatiana Stanovay.
Kommentit (26)
Ilmeisesti ei ne aikaisemmatkaan pakotteet purreet oikeasti. Juustojen hautaaminen monttuun oli vaan propagandaa.
Kierrättävät juustot, viinit yms muut eurooppalaiset tuotteet vain muuta kautta. Ei pakotteiden aikana ole esimerkiksi ravintoloissa ole ollut puutetta raaka-aineista.
Johan Suomenkin rajalla sai ostaa 11kg juustoa per henkilö. Siinä voi ravata vaikka koko päivän edestakaisin, niin saavat juustot roudattua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Venäjällä kun ei oikein muuta vaurautta ole kuin raakaöljy ja maakaasu, niin kiristetään sitten niiden hinnan manipuloinnilla länsimaita. Hybridisodankäyntiä sekin.
Eniten ihmettelen sitä, että esim. saksalaiset ovat täysin tahallaan alistuneet venäläisen kaasun suurkuluttajiksi.
Piiperöiden mielestä sekin on parempi kuin turvallinen ydinvoima. Vielä kun otettiin kivihiililaitoksia sadoittain käyttöön niin ilmanlaatu kiittää ja vihreillä on verta käsissään kun ilmansaasteet on lisääntynyt!
Pietarin rollit vauhdissa mediaseksikkäällä Vauva-lehden palstalla. Hankkikaa elämä.
Vierailija kirjoitti:
Jos USA julkistaa todisteteet, että Moskavan kerrostalopommi oli Putinin junailema niin kansassa voi herätä aika arvaamattomia reaktiota.
Kansalle riittää tilaa Siperiassa jos kovin alkavat reagoimaan. Ei Venäjä mikään demokratia ole.
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti ei ne aikaisemmatkaan pakotteet purreet oikeasti. Juustojen hautaaminen monttuun oli vaan propagandaa.
Kierrättävät juustot, viinit yms muut eurooppalaiset tuotteet vain muuta kautta. Ei pakotteiden aikana ole esimerkiksi ravintoloissa ole ollut puutetta raaka-aineista.
Johan Suomenkin rajalla sai ostaa 11kg juustoa per henkilö. Siinä voi ravata vaikka koko päivän edestakaisin, niin saavat juustot roudattua.
Missään tapauksessa pakotteet eivät ole absoluuttisia esteitä tuontielintarvikkeiden saatavuudelle. Myytiin sitä kauppasaarron aikaan kuubalaisia sikareita USA:ssakin "kanadalaisina". Juustoa ja viiniä saa eliitin käyttöön kuten ennenkin, kiertää kolmansien maiden kautta. Hinta kohoaa mutta eliittiähän tämä ei haittaa.
Kun Venäjällä on sisäisesti asiat levällään, aletaan sotimaan, niin huomio kiinnittyy muuhun ja johtajat taas saavat positiivista glooriaa kansalta. Outo maa.