Naiivi terapeutti

En oikein tiedä miten muotoilisin tämän... Mutta käyn siis terapeutin luona (ei Kelan tukemaa, joten en itse maksa = en voi vaatia terapeutin vaihtoa) ja minua jonkin verran häiritsee terapeutin... naiivi maailmankuva, vai miten sen nyt sanoisi? Terapeutilla tuntuu olevan vahva sisäinen kuva siitä milloin asiat, ihmissuhteet, yms. menevät Oikein (=ystävää tuetaan, ketään ei jätetä yksin, kukaan ei saa osakseen huonoa kohtelua, mitään pahaa ei tapahdu...) ja silloin jos ne eivät mene oikein, on tapahtunyt Vääryys. Vaikka oikeassa maailmassa asiat eivät aina olisikaan näin mustavalkoisia. Saako kukaan kiinni ajatuksesta?

En siis tarkoita, etteikö huonoa kohtelua saisi tuomita. Mutta olen paljon purkanut terapiassa kokemustani siitä, kun ystäväni hylkäsi minut eli vähitellen irtisanoi ystävyytemme, koska olin äkäinen, vihainen, väsynyt... Minulle tapahtui paljon huonoja asioita tämän hylkäämisen jälkeen. Täällä AV:llakin on ollut ketjuja masentuneen läheisen kanssa jaksamisesta, joissa suurin osa kehottaa juoksemaan mieluummin kuin jäämään, ja ymmärrän niiden perusteella hyvin sen, miksi joku ei jaksa masentunutta.

Terapeuttini on selvästi sitä mieltä, että ystäväni olisi pitänyt jaksaa minua, vaikka olin vaikea. Hän on ihan suoraan sanonut tämän (esim. että ystäväni oli julma, kun jätti minut). Hän on myös sanonut, että hänestä ystäväni toiminta oli ihan kauheaa, ihan hirveän väärin. Kun yritin valottaa asian toista puolta (siis että itse olin mustasukkainen, puhuin selän takana pahaa ystävän kaverista jne.) niin terapeutti oikein puuskahti, että "no mutta ethän sä kuitenkaan mitään rikollista tehnyt!". Itse haluaisin jo päästä kokemuksesta yli, mutta en ole varma auttaako terapeutin suhtautuminen asiassa. Ymmärrän että terapeutin tarkoitus on toimia henkisenä puolustusasianajajana eli nostattaa minun omanarvontuntoani ja ajatusta siitä, että minä olen hyvä. Ehkä tulkitsee asian objektiivisen tarkastelun (=kun sanon, ettei ystävälläni kuitenkaan ollut velvoitteita jatkaa ystävyyttä) aiheettomaksi itseruoskinnaksi?

Ymmärrän että tilanteissa, joissa terapiassa käy vaikkapa seksuaalisesti hyväksikäytetty lapsi, on tekijän tuomitseminen ja uhrin viattomuuden korostaminen todella tärkeää. Mutta minun tapaukseni on kuitenkin ihan erilainen, kyseessä oli kaksi (lähes) aikuista ihmistä, jotka molemmat omalla toiminnallaan vaikuttivat tilanteeseen. Minua auttaisi todella, jos saisin jotain muitakin eväitä terapiasta käsitellä asiaa, kuin "tekijän" ehdoton tuomitseminen...