Itsellinen äitiys vaihtoehtona?

Minusta se on vain hieno asia. Itselliset äidit yleensä ovat miettineet asioita tarkkaan, ovat fiksuja ja vastuullisia. Kyllä sinulla on yhtä suuri oikeus haluta lapsi kuin pariskunnillakin. Moni pari alkaa hyvin hatarilla kyvyillä vanhemmiksi ja niitä lapsia pukataan puolitusinaa, se jos mikä on kyseenalaista.

Suurin osa naisista haluaa lapsen ja ihan itsekkäistä lähtökohdista.  Ei tämä nyt paljoa eroa siitä että haetaan menestyvää miestä ja unohdetaan ne pillerit jne.   

Sulla on vielä hyvin aikaa kyllä etsiä myös kumppania.

Kyllähän moni isätön lapsi kipuilee isättömyyttään aikuisena.

Jospa löytäisit vielä sopivan miehen!

Jos itsekkyyttä mietit niin lukaiseppa aivan ensialkuun tämä kirja, haluatko tuoda lapsen tällaiseen maailmaan:

https://otava.fi/kirjat/asumiskelvoton-maapallo/

Ei oikeus vanhemmuuteen ole vain niillä joilla on parisuhde. Eikä se parisuhde takaa onnellista perhe-elämää. On tottakai tärkeää miettiä pystyykö itsenäisesti tarjoamaan lapselle tasapainoisen kasvatuksen. Musta tuntuu, että useimmat lapsen yksin hankkivat käyvät näiden asioiden suhteen paljon perusteellisemmin pohdinnan kuin monet parisuhteessa olevat koskaan.

Mutta sulla todellakin on vielä myös aikaa löytää kumppani!

Kuka mielensäpahoittaja täällä miinustelee

Se on yksi vaihtoehto. Jos siihen päädyt, on toki hyvä varautua yh-arkeen. Arki vanhempana tulee väkisinkin olemaan kuormittavampaa kuin kahden vanhemman perheessä. Itse olen kahden vanhemman perheessä vanhempi, ja olen monesti miettinyt, että onneksi meitä vanhempia on kaksi. Yh-vanhempana myös parisuhteen löytäminen ja perustaminen voi olla osaltaan haastavampaa kuin vielä ennen lasta.

Jos haluat lapsen ja sopivaa miestä ei löydy, niin ilman muuta hankit yksin. Mihinkään kumppanuusvanhemmuuksiin esim homoparin kanssa en lähtisi vaan turvautuisin keinohedelmöitykseen pankista. Tai jonkun tutun miehen apuun, jos sellainen luotettava ja täyspäinen tuttu löytyy.

Mitä on itsekkyys? Mitä se on evoluution kannalta? Ihmisellä on luontaista itsekkyyttä aina jonkin verran, koska liian epäitsekkäät ovat karsiutuneet pois.

Mikä ettei, lapsen voi hankkia ilman puolisoa. Mutta onhan sinulla tukiverkostoa ? Sukulaisia, ystäviä. Kukaan ei pärjää lapsen kanssa täysin ilman toisen aikuisen apua. Et ole aina käytettävissä töissäkin käyt yms. Voit sairastua. Tai lapsi on haastava tai hänellä on vamma/ sairaus.

Minulla on asiasta omakohtaista kokemusta. Seurustelukumppanini ei sitten halunnutkaan lapsia, minä taas olin aina halunnut olla äiti. Lopulta uskaltauduin yksin lapsettomuusklinikalle, ja viimein sain toivomani lapsen. Elämäni viisain ja rohkein teko. Lapsi ei ole kaivannut isää, koska sellaista ei hänellä ole ollut. Sen sijaan hän kaipaa joskus ukkiaan, joka ehti kuolla ennen lapsen syntymää. Perhe-elämämme on tasapainoisempaa kuin muutamassa tutussa eroperheessä. Yhdessä isää ei kiinnosta tavata lastaan ja toisessa äiti yrittää vaikeuttaa isän ja lasten tapaamisia. Kolmannessa lapsi ikävöi isäänsä, joka asuu kaukana toisessa maassa ja lapsi näkee isäänsä vain pari kertaa vuodessa, jos silloinkaan.

Jos jotain vinkkejä antaisin, niin tukiverkostoja olisi hyvä olla. Ja toinen, ettei viivyttele liian kauan. Minulla ensikäynnistä lapsettomuusklinikalla lapsen syntymään meni noin kolme vuotta. Asiat eivät tapahdu hetkessä. Tsemppiä ap:lle isojen asioiden pohdintaan.

Kannattaa oikeasti miettiä lapsen hankkimista yksin jos on taipumusta ajautua läheisten ihmisten kanssa välirikkoihin. Eräs jonkinlaiseen kumppanusvanhemmuuteen päätynyt, esikoisensa hedelmöityshoidoilla melkein viisikymppisenä saanut äiti, joutui välirikkoon lapsen isän kanssa ennen kuin lapsi ehti saada edes nimeä. Takana tällä ihmisellä on jo useita vihanpitoon päättyneitä ihmissuhteita, joten vanhemmuus kaverin kanssa oli aika riskaabeli veto. En epäile etteikö hän olisi pärjännyt lapsen kanssa yksin jo heti alunperinkin. Nyt lapsella on edessä elämö puun ja kuoren välissä. Toivottavasti oikeudet ja velvollisuudet on sovittu kuitenkin paperilla tarkasti.

Lisääntyminen on aina itsekästä.

Jaksatko ap yksin kun lapsi sairastuu? Meillä on ihan perusterveellä lapsella ollut teini-ikään mennessä paljon flunssia, melkein joka kevät vatsatauti. Vauvana oli refluksia ja koliikkia. Mielestäni on hyvä, kun meitä vanhempia on ollut kaksi.

Itse tein sen ratkaisun että koska ketä tahansa en huolinut enkä huoli, tein kaksi lasta yksin.

Itselläni on tyttö ja poika, ja olen ollut tyytyväinen ratkaisuuni. Totta kai lapsesta/lapsista on aina huolta ja työtä ja vastuuta, mutta ei pidä ryhtyä asiaan jos sitä pelkää.

Meillä ei ole ollut apua isovanhemmista eikä muustakaan suvusta. Toisaalta en edes sitä ole kaivannut, minun vanhempani eivät ole mitenkään lämminsydämisisä ihmisiä. Siksi kai omilleni olen sitten halunnutkin antaa niin paljon rakkautta ja läheisyyttä ja turvaa kuin ikinä kykenen. 

Tietysti olsi hyvä jos talous on kunnossa, ja on vankka motivaatio ja sitoutuminen vanhemmuuteen yksin.

Minulle se on antanut valtavan paljon ja me olemme lasten kanssa erittäin läheisiä. Poika on nyt 14 ja tyttö 12. Mitään "isäpuoliehdokasta" en ole kotiimme raahannut. 

Mitä omaan ikääni tulee, tyttö syntyi juuri ennen kuin täytin 37.  

Mites kumppanuusvanhemmuus? Lapsella olisi isä ja sieltä ehkä myös turvaverkkoja.

Päädyit mihin vain ratkaisuun, niin kannattaa muistaa että lapsen saaminen voi kestää vuosia. Jos haluat sisaruksen, niin sekin voi kestää vuosia. Mitä enemmän tulee ikää, sitä todennäköisemmin kestää tai ei onnistu.

Onko itselliseen vanhemmuuteen jotain kriteerejä? Olen ymmärtänyt, että adoptiovanhemmuuden kriteerit ovat hyvin tiukat.

Olen itsellinen äiti ja rankkaa on mutta antoisaa. Hoidot kestivät kuusi vuotta. Kannattaa aloittaa hoidot mahdollisimman pian, jos haluat lapsen.