Lue keskustelun säännöt.
En ymmärrä ilmaisua ”en tarkoittanut mitä sanoin” / ”riidellessä tulee sanottua sellaista mitä ei tarkoita”
30.01.2022 |
Itse en ikinä sano mitä en tarkoita enkä ymmärrä miten sellainen edes olisi mahdollista. Puren kieltäni etten päästäisi kaikkia ajatuksia ulos ja joskus sanon sellaista, jota jälkikäteen kadun tai totean että olisi kannattanut jättää sanomatta mutta IKINÄ en sano mitään mitä en tarkoita. Onko kyse samasta asiasta?
Jos riidellessä tiuskin että ”olet saamaton laiskuri” niin todellakin tarkoitan sitä. Eri asia on, onko tuon mielipiteen laukominen järkevää sillä sanomisiaan ei koskaan saa takaisin. Miehen sisko taannoin tokaisi minulle kun tein yhden asian hänen mielestään väärin että ”meidän perheessä ei xxxx” joka minulle tarkoitti että hänen mielestään en kuulu perheeseen. Miehen mielestä loukkaannuin turhasta sillä perusteella ettei käly ”tarkoittanut mitä sanoi”. Minun mielestäni tasan tarkkaan tarkoitti juuri mitä sanoi ja siksi en halua hänen kanssaa olla missän tekemisissä kun en kerran kuulu perheeseen 25 yhteisen vuoden jälkeenkään - ja kyse ei ollut rahasta tai perinnöstä vaan suunnilleen siitä kumpaan suuntaan vessapaperirulla kuuluu telineeseen asettaa. Kumpi tulkinta on oikein? Sanotko itse joskus sellaista mitä et tarkoita?
Kommentit (115)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 40-vuotias ja minulle ei ole tullut kiukkuraivon tarvetta kertaakaan. Jotkut meistä on vakaampia ja rauhallisempia ja sitä kautta valitettavan pitkämuistisia, koska emme koskaan sano mitä emme tarkoita ja tarkoitamme kaikkea, mitä sanomme.
Tiukasti olen joutunut sanomaan ja asioista on aina neuvoteltu jälkeenpäin ja yritetty löytää siihen ratkaisu.
Mutta ymmärrän, etteivät kaikki ole tällaisia. Eikä tarvitsekaan olla. Kiukkuraivoajien pitää vain ymmärtää, että me ei-kiukkuraivoajat emme toimi samoin, joten meille on tavallaan ihan hepreaa se, että joku voi vaan vihapäissään syytää suustaan ties mitä ja jälkeenpäin sanoa, ettei tarkoittanut niistä mitään, unohdetaan menneet. Kiukkuraivoaja on jo unohtanut asian, eikä häntä tietysti haittaa, jos joku antaa "samalla mitalla takaisin" vihaisena. Tunteitahan tässä vain ilmaistaan! Vakaampi taas muistaa jokaisen sanan ja ottaa ne totena, koska hänen omassa kielessään - eli hepreassa kiukkuraivoajalle - jokaisella sanalla on aito merkitys, eikä mitään suolleta suusta sattunaisesti, ei edes vihaisena. Eikä varsinkaan toisille ihmisille, kaikkein vähiten niille kaikkein rakkaimmille.
Jos kiukkuraivoajan kielellä "Sinä paska ihminen!" vihassa huudettaessa tarkoittaa "Taas jätit roskat viemättä!" tai "Tänään minua kyrsii kaikkien naamat, älä tule lähelle!" ja toinen kiukkuraivoaja ymmärtää sen, niin ei-kiukkuraivoajan kielellä "Sinä paska ihminen!" vihassa huudettaessa tarkoittaa tasan "Sinä paska ihminen!" Jos ei-kiukkuraivoaja huutaa toiselle, että "Sinä paska ihminen", niin se tarkoittaa tasan just sitä, eikä ole kiertoilmaus muulle vatutukselle.
Sen takia me muistamme kaikki loukkaukset niin helposti, vaikkei toinen sitä tarkoittaisikaan, vaan ilmaisisi itselleen luontaiselle tavalla vihan tunteita.
Jos vaikka kerran vuodessa suutun ja sanon ajattelemattomasti puolisolle. Kuitenkin jälkikäteen anteeksipyytäen ja asiat keskustellaan. Niin mielestäni olisi kohtuutonta kerätä näitä ajattelemattomia lausahduksia kymmemen vuotta ja muistutella niistä vuosien päästä. Asiat pitää pystyä käsittelemään ja jättämään taakse. Ainakaan itse en voisi elää ihmisen kanssa, joka kirjoittaa kaiken muistiin, jotta voisi märehtiä niitä vaikka vuosien päästä.
”Kiivastun vain kerran vuodessa ja lyön vaimoani. Pyydän seuraavana päivänä anteeksi. On täysin kohtuutonta, että hän miettii sitä jälkeenpäin”.
Miksi sekoitat fyysisen väkivallan tähän, kun kyse on ajattelemattomista puheista? Ymmärrät varmaan itsekin, että kyse on ihan eri kaliiberin asioista.
Fyysistä väkivaltaa edeltää _aina_ henkinen väkivalta. Jos huomaa puolisossaan tällaisia piirteitä, kannattaa pohtia suhteen laatua vakavasti. Henkinen väkivalta ei ole puolusteltavissa millään ”temperamentillä” tai ”kiivastumisella”.
Toinen ei koskaan pyyhi kenkiään tullessaan sisään. Joka päivä eteinen lumessa ja märkä. Joku päivä tätä pitkään katseltuaan toinen osapuoli suuttuu ja huutaa kiukuspäissään muutaman ruman sanan. Se ei ole henkistä väkivaltaa, vaan normaalia arkea. Pitää erottaa ilkeys ja se, että arkisista asioista menee kuppi nurin.
Normaalia arkea on sanoa ”minua ärsyttää, kun et pyyhi kenkiäsi sisään tullessasi”. Henkistä väkivaltaa on sanoa ”olet ihan paska, itsekäs K-pää kun et pyyhi kenkiäsi”.
Mutta kuinka moni osaa, jaksaa ja muistaa kommunikoida aina nätisti keskellä ehkä kiireistäkin arkea. Ideaalina tietenkin niin, että sanoo tilanteen kohdalla ja toinen ottaa opikseen. Yleensä kuitenkin menee niin, että joko toinen ei saa suutaan auki tai toinen ei koskaan opi niitä kenkiään pyyhkimään. Siitä ne ristiriidat ja raivostumiset sitten lähtee. Ihmiset ei ole täydellisiä.
En tiedä vastausta kysymykseesi, mutta jaksan aina uudestaan hämmästyä siitä, kuinka paljon puolustelijoita väkivallalle löytyy. Niinkuin yllä. Hei ei se ole epätäydellisyyttä, se on ilkeyttä.
Jos pidät sanallista riitelyä väkivaltana, niin aika vaikeeksi menee elämä. Minulle se on ainakin normaalia elämää. Riidelty ollaan yli 10 vuoden parisuhteen aikana lukemattomia kertoja. Joskus sovitaan helpommin ja joskus sopiminen vaatii pitkällisiäkin keskusteluja erilaisista näkökulmista.
Riidat ja sopimiset hioo parisuhdetta ja lujittaa sitä.
Pidän riitelyä ihan normaalina, mutten toisen osapuolen loukkaamista tai solvaamista. Siitä oli kai tässä ketjussa kyse?
No joo, ihmiset ja tilanteet on niin erilaisia, että yleispätevästi näitä on tosi vaikea käsitellä. Toiset on ilkeitä ja toiset loukkaa joskus tahattomasti. Ilkeiden kanssa ei auta mikään muu kuin ero. Ajattelemattomasti loukaamiseen auttaa keskustelu ja anteeksipyyntö.
Siitä kai tässä ketjussa on juuri kyse, kun esim ap (ja minä myös) emme ymmärrä, mitä on ”tahaton loukkaaminen”. Jos joku sanoo minulle riidellessä, että olet ihan paska, niin oletan sanojen tulevan ihan tarkoituksella hänen suustaan. Aikuinen ihminen seisoo sanojensa takana eikä puhu höpöjä. Lapset ja häiriintyneet on eri asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 40-vuotias ja minulle ei ole tullut kiukkuraivon tarvetta kertaakaan. Jotkut meistä on vakaampia ja rauhallisempia ja sitä kautta valitettavan pitkämuistisia, koska emme koskaan sano mitä emme tarkoita ja tarkoitamme kaikkea, mitä sanomme.
Tiukasti olen joutunut sanomaan ja asioista on aina neuvoteltu jälkeenpäin ja yritetty löytää siihen ratkaisu.
Mutta ymmärrän, etteivät kaikki ole tällaisia. Eikä tarvitsekaan olla. Kiukkuraivoajien pitää vain ymmärtää, että me ei-kiukkuraivoajat emme toimi samoin, joten meille on tavallaan ihan hepreaa se, että joku voi vaan vihapäissään syytää suustaan ties mitä ja jälkeenpäin sanoa, ettei tarkoittanut niistä mitään, unohdetaan menneet. Kiukkuraivoaja on jo unohtanut asian, eikä häntä tietysti haittaa, jos joku antaa "samalla mitalla takaisin" vihaisena. Tunteitahan tässä vain ilmaistaan! Vakaampi taas muistaa jokaisen sanan ja ottaa ne totena, koska hänen omassa kielessään - eli hepreassa kiukkuraivoajalle - jokaisella sanalla on aito merkitys, eikä mitään suolleta suusta sattunaisesti, ei edes vihaisena. Eikä varsinkaan toisille ihmisille, kaikkein vähiten niille kaikkein rakkaimmille.
Jos kiukkuraivoajan kielellä "Sinä paska ihminen!" vihassa huudettaessa tarkoittaa "Taas jätit roskat viemättä!" tai "Tänään minua kyrsii kaikkien naamat, älä tule lähelle!" ja toinen kiukkuraivoaja ymmärtää sen, niin ei-kiukkuraivoajan kielellä "Sinä paska ihminen!" vihassa huudettaessa tarkoittaa tasan "Sinä paska ihminen!" Jos ei-kiukkuraivoaja huutaa toiselle, että "Sinä paska ihminen", niin se tarkoittaa tasan just sitä, eikä ole kiertoilmaus muulle vatutukselle.
Sen takia me muistamme kaikki loukkaukset niin helposti, vaikkei toinen sitä tarkoittaisikaan, vaan ilmaisisi itselleen luontaiselle tavalla vihan tunteita.
Jos vaikka kerran vuodessa suutun ja sanon ajattelemattomasti puolisolle. Kuitenkin jälkikäteen anteeksipyytäen ja asiat keskustellaan. Niin mielestäni olisi kohtuutonta kerätä näitä ajattelemattomia lausahduksia kymmemen vuotta ja muistutella niistä vuosien päästä. Asiat pitää pystyä käsittelemään ja jättämään taakse. Ainakaan itse en voisi elää ihmisen kanssa, joka kirjoittaa kaiken muistiin, jotta voisi märehtiä niitä vaikka vuosien päästä.
”Kiivastun vain kerran vuodessa ja lyön vaimoani. Pyydän seuraavana päivänä anteeksi. On täysin kohtuutonta, että hän miettii sitä jälkeenpäin”.
Miksi sekoitat fyysisen väkivallan tähän, kun kyse on ajattelemattomista puheista? Ymmärrät varmaan itsekin, että kyse on ihan eri kaliiberin asioista.
Fyysistä väkivaltaa edeltää _aina_ henkinen väkivalta. Jos huomaa puolisossaan tällaisia piirteitä, kannattaa pohtia suhteen laatua vakavasti. Henkinen väkivalta ei ole puolusteltavissa millään ”temperamentillä” tai ”kiivastumisella”.
Toinen ei koskaan pyyhi kenkiään tullessaan sisään. Joka päivä eteinen lumessa ja märkä. Joku päivä tätä pitkään katseltuaan toinen osapuoli suuttuu ja huutaa kiukuspäissään muutaman ruman sanan. Se ei ole henkistä väkivaltaa, vaan normaalia arkea. Pitää erottaa ilkeys ja se, että arkisista asioista menee kuppi nurin.
Normaalia arkea on sanoa ”minua ärsyttää, kun et pyyhi kenkiäsi sisään tullessasi”. Henkistä väkivaltaa on sanoa ”olet ihan paska, itsekäs K-pää kun et pyyhi kenkiäsi”.
Mutta kuinka moni osaa, jaksaa ja muistaa kommunikoida aina nätisti keskellä ehkä kiireistäkin arkea. Ideaalina tietenkin niin, että sanoo tilanteen kohdalla ja toinen ottaa opikseen. Yleensä kuitenkin menee niin, että joko toinen ei saa suutaan auki tai toinen ei koskaan opi niitä kenkiään pyyhkimään. Siitä ne ristiriidat ja raivostumiset sitten lähtee. Ihmiset ei ole täydellisiä.
En tiedä vastausta kysymykseesi, mutta jaksan aina uudestaan hämmästyä siitä, kuinka paljon puolustelijoita väkivallalle löytyy. Niinkuin yllä. Hei ei se ole epätäydellisyyttä, se on ilkeyttä.
Jos pidät sanallista riitelyä väkivaltana, niin aika vaikeeksi menee elämä. Minulle se on ainakin normaalia elämää. Riidelty ollaan yli 10 vuoden parisuhteen aikana lukemattomia kertoja. Joskus sovitaan helpommin ja joskus sopiminen vaatii pitkällisiäkin keskusteluja erilaisista näkökulmista.
Riidat ja sopimiset hioo parisuhdetta ja lujittaa sitä.
Pidän riitelyä ihan normaalina, mutten toisen osapuolen loukkaamista tai solvaamista. Siitä oli kai tässä ketjussa kyse?
No joo, ihmiset ja tilanteet on niin erilaisia, että yleispätevästi näitä on tosi vaikea käsitellä. Toiset on ilkeitä ja toiset loukkaa joskus tahattomasti. Ilkeiden kanssa ei auta mikään muu kuin ero. Ajattelemattomasti loukaamiseen auttaa keskustelu ja anteeksipyyntö.
Siitä kai tässä ketjussa on juuri kyse, kun esim ap (ja minä myös) emme ymmärrä, mitä on ”tahaton loukkaaminen”. Jos joku sanoo minulle riidellessä, että olet ihan paska, niin oletan sanojen tulevan ihan tarkoituksella hänen suustaan. Aikuinen ihminen seisoo sanojensa takana eikä puhu höpöjä. Lapset ja häiriintyneet on eri asia.
Huom! Vaikka yrittäisi käyttäytyä fiksusti, voi joku asia olla toiselle kipeä traumatriggeri. Esimerkiksi se jos annetaan ymmärtää, että joku kuuluu puolison kautta toiseen perheeseen vain epäsuorasti, se voi olla kova paikka sellaiselle, jolla ei ole läheiset välit omaan lapsuudenperheeseen.
Suutuspäissään tulee helposti sanottua kaikenlaista.
Eikö AP ole koskaan suuttunut oikeasti?
Vierailija kirjoitti:
Suutuspäissään tulee helposti sanottua kaikenlaista.
Eikö AP ole koskaan suuttunut oikeasti?
Suututko lapsillesikin oikeasti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joko tuo tarkoittaa sitä, että on sanottu enemmän kuin jälkeenpäin ajatellen olisi ollut hyvä, tai sitä, että asia on muotoiltu liian kärkevällä tavalla.
Juuri näin sen itsekin ajattelen, jos mainittuja ilmaisuja käytän. On tullut suutuspäissä sanottua tiukemmin tai pahemmin mitä oikeasti tarkoittaa tai ajatteleen. Suutuspäissää joku voisi huutaa ”olet täysi paska”, kun oikeasti tarkoittaa, että ”tietyt asiat tuntuu vähän ikäviltä, kun ne toistuu usein. Pitäisikö keskustella niistä”
Alkaa olla jo henkistä väkivaltaa, jos huutaa "olet täysi paska". Kyllä se eron paikka minulla olisi jos ei tuommoisia pysty olemaan sanomatta. Se vielä ehkä menisi jos toinen sanoisi tyyliin "sä aina jätät mut tekemään yksin nää asiat" liioitellen mitä tarkoittaa. Haukkuminen on eri asia ja aina väärin.
Siis ymmärrätkö mitä tarkoittaa oikea suuttuminen ja oikea kiukku? Se tarkoittaa juuri sitä, että kontrollimsanomisiin pettää, kuppi menee nurin ja sanotaan todella pahasti. Eli juuri esim. ”olet täysi paska”. Jos et koskaan ole vastaavaan törmännyt, niin et ole koskaan aitoa suuttumista kohdannut. Se on ihan normaalia elämää. Silloin on aika poistua tilanteesta ja palata asiaan tunteiden rauhoituttua. Silloin yleensä on aika keskustelulle ja anteeksi pyytämiselle.
Eikö tällaisia elämän peruasioita ole kaikille opetettu?
Kummallinen ilmaisu, ”aito suuttumus”. Ikään kuin meidän vakaampien ihmisten suuttumus olisi epäaitoa, kun emme yritä nujertaa ihmisiä ympäriltämme. Mutta joo, tässä ketjussa kuvattu käytös taitaa olla niin sanottua musta-valkoajattelua, mikä liittyy persoonallisuushäiriöihin.
Ei se ole mikään epävakaan ihmisen merkki, jos joskus suuttuu niin, että sanomisten kontrolli pettää. Se on täysin inhimillistä. Tietenkin ihmisellä pitää olla sellainen kontrolli, ettei jatkuvasti kilahtele. Kuitenkin satunnainen suuttuminen on ihan normaalia elämää.
Tunteiden täydellinen pakkokontrolli ja patoaminen on vähän epäinhimillistä. Se on tunteiden patoamista ja johtaa pahimmillaan myös ongelmiin. Joskus höyrykattilasta pitää tasata painetta tai muuten saattaa pahimmillaan tulla lopullinen räjähdys.
Siis mitä ihmettä. Onko sun mielestä oikeasti inhimillisen ihmisen merkki, jos vaikka riidellessä sanoo teini-ikäiselle lapselleen, että olet ruma ja epämiellyttävä. Eihän hän nyt oikeasti sellaista tarkoita!
Puhuin nyt ihan aikuisten ihmisten välisistä suuttumisista. En siitä, että ihmiset on tarkoituksella ilkeitä toisilleen ja varsinkaan lapsille.
No mutta jos se Oikea Suuttumus tulee, eikä se ole hallittavissa (koska on Oikeaa Suuttumusta), niin miksei se voisi kohdistua myös lapsiin?
Tätini ylpeilee avoimesti avoimesta, tulisesta luonteestaan, joka on just tätä kiukustumista. Ei haittaa, että teini-ikäisiä lapsia itkettää välillä äidin raivon puuskat, kun äiti päästelee höyryjä, eikä tarkoita mitä sanoo omasta mielestään. Lapsiaanhan hän tietysti rakastaa, kuten omasta näkökulmastaan rakastaakin, mutta en tiedä mitä serkkuni tuumaavat asiasta, kun äiti raivoaa heille.
Eikä ole mikään paha nainen, mieleltään vikainen tai muuta. On vaan tämä ketjun kuvaava raivoaja, jolle iskee Se Todellinen Suuttumus, jolloin suusta tulee mitä tahansa, kenelle tahansa.
Ihan kuin minun äitini. Tosin epäilen hänen olleen diagnosoimatoman tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus.
Niin, kyllä sieltä usein joku diagnoosi voisi löytyä, jos lähtisivät asiaansa selvittelemään. Useimmiten eivät tietenkään halua ja lähipiiri saa kärsiä jatkuvasti nahoissaan. Itse olen ottanut etäisyyttä näihin, jotka antavat itselleen luvan aina "tulistua" ,"suuttua", "kiihtyä" ja "sanoa vapaasti kaiken laista"...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 40-vuotias ja minulle ei ole tullut kiukkuraivon tarvetta kertaakaan. Jotkut meistä on vakaampia ja rauhallisempia ja sitä kautta valitettavan pitkämuistisia, koska emme koskaan sano mitä emme tarkoita ja tarkoitamme kaikkea, mitä sanomme.
Tiukasti olen joutunut sanomaan ja asioista on aina neuvoteltu jälkeenpäin ja yritetty löytää siihen ratkaisu.
Mutta ymmärrän, etteivät kaikki ole tällaisia. Eikä tarvitsekaan olla. Kiukkuraivoajien pitää vain ymmärtää, että me ei-kiukkuraivoajat emme toimi samoin, joten meille on tavallaan ihan hepreaa se, että joku voi vaan vihapäissään syytää suustaan ties mitä ja jälkeenpäin sanoa, ettei tarkoittanut niistä mitään, unohdetaan menneet. Kiukkuraivoaja on jo unohtanut asian, eikä häntä tietysti haittaa, jos joku antaa "samalla mitalla takaisin" vihaisena. Tunteitahan tässä vain ilmaistaan! Vakaampi taas muistaa jokaisen sanan ja ottaa ne totena, koska hänen omassa kielessään - eli hepreassa kiukkuraivoajalle - jokaisella sanalla on aito merkitys, eikä mitään suolleta suusta sattunaisesti, ei edes vihaisena. Eikä varsinkaan toisille ihmisille, kaikkein vähiten niille kaikkein rakkaimmille.
Jos kiukkuraivoajan kielellä "Sinä paska ihminen!" vihassa huudettaessa tarkoittaa "Taas jätit roskat viemättä!" tai "Tänään minua kyrsii kaikkien naamat, älä tule lähelle!" ja toinen kiukkuraivoaja ymmärtää sen, niin ei-kiukkuraivoajan kielellä "Sinä paska ihminen!" vihassa huudettaessa tarkoittaa tasan "Sinä paska ihminen!" Jos ei-kiukkuraivoaja huutaa toiselle, että "Sinä paska ihminen", niin se tarkoittaa tasan just sitä, eikä ole kiertoilmaus muulle vatutukselle.
Sen takia me muistamme kaikki loukkaukset niin helposti, vaikkei toinen sitä tarkoittaisikaan, vaan ilmaisisi itselleen luontaiselle tavalla vihan tunteita.
Jos vaikka kerran vuodessa suutun ja sanon ajattelemattomasti puolisolle. Kuitenkin jälkikäteen anteeksipyytäen ja asiat keskustellaan. Niin mielestäni olisi kohtuutonta kerätä näitä ajattelemattomia lausahduksia kymmemen vuotta ja muistutella niistä vuosien päästä. Asiat pitää pystyä käsittelemään ja jättämään taakse. Ainakaan itse en voisi elää ihmisen kanssa, joka kirjoittaa kaiken muistiin, jotta voisi märehtiä niitä vaikka vuosien päästä.
”Kiivastun vain kerran vuodessa ja lyön vaimoani. Pyydän seuraavana päivänä anteeksi. On täysin kohtuutonta, että hän miettii sitä jälkeenpäin”.
Miksi sekoitat fyysisen väkivallan tähän, kun kyse on ajattelemattomista puheista? Ymmärrät varmaan itsekin, että kyse on ihan eri kaliiberin asioista.
Fyysistä väkivaltaa edeltää _aina_ henkinen väkivalta. Jos huomaa puolisossaan tällaisia piirteitä, kannattaa pohtia suhteen laatua vakavasti. Henkinen väkivalta ei ole puolusteltavissa millään ”temperamentillä” tai ”kiivastumisella”.
Toinen ei koskaan pyyhi kenkiään tullessaan sisään. Joka päivä eteinen lumessa ja märkä. Joku päivä tätä pitkään katseltuaan toinen osapuoli suuttuu ja huutaa kiukuspäissään muutaman ruman sanan. Se ei ole henkistä väkivaltaa, vaan normaalia arkea. Pitää erottaa ilkeys ja se, että arkisista asioista menee kuppi nurin.
Normaalia arkea on sanoa ”minua ärsyttää, kun et pyyhi kenkiäsi sisään tullessasi”. Henkistä väkivaltaa on sanoa ”olet ihan paska, itsekäs K-pää kun et pyyhi kenkiäsi”.
Mutta kuinka moni osaa, jaksaa ja muistaa kommunikoida aina nätisti keskellä ehkä kiireistäkin arkea. Ideaalina tietenkin niin, että sanoo tilanteen kohdalla ja toinen ottaa opikseen. Yleensä kuitenkin menee niin, että joko toinen ei saa suutaan auki tai toinen ei koskaan opi niitä kenkiään pyyhkimään. Siitä ne ristiriidat ja raivostumiset sitten lähtee. Ihmiset ei ole täydellisiä.
En tiedä vastausta kysymykseesi, mutta jaksan aina uudestaan hämmästyä siitä, kuinka paljon puolustelijoita väkivallalle löytyy. Niinkuin yllä. Hei ei se ole epätäydellisyyttä, se on ilkeyttä.
Jos pidät sanallista riitelyä väkivaltana, niin aika vaikeeksi menee elämä. Minulle se on ainakin normaalia elämää. Riidelty ollaan yli 10 vuoden parisuhteen aikana lukemattomia kertoja. Joskus sovitaan helpommin ja joskus sopiminen vaatii pitkällisiäkin keskusteluja erilaisista näkökulmista.
Riidat ja sopimiset hioo parisuhdetta ja lujittaa sitä.
Pidän riitelyä ihan normaalina, mutten toisen osapuolen loukkaamista tai solvaamista. Siitä oli kai tässä ketjussa kyse?
No joo, ihmiset ja tilanteet on niin erilaisia, että yleispätevästi näitä on tosi vaikea käsitellä. Toiset on ilkeitä ja toiset loukkaa joskus tahattomasti. Ilkeiden kanssa ei auta mikään muu kuin ero. Ajattelemattomasti loukaamiseen auttaa keskustelu ja anteeksipyyntö.
Siitä kai tässä ketjussa on juuri kyse, kun esim ap (ja minä myös) emme ymmärrä, mitä on ”tahaton loukkaaminen”. Jos joku sanoo minulle riidellessä, että olet ihan paska, niin oletan sanojen tulevan ihan tarkoituksella hänen suustaan. Aikuinen ihminen seisoo sanojensa takana eikä puhu höpöjä. Lapset ja häiriintyneet on eri asia.
Ehkä se ymmärtämättömyys johtuu luonne-eroista. Ihminen, joka on viilipytty, ei ehkä ymmärrä sitä, että jollakin menee kuppi nurin ja sanoo asioita pahemmin kuin tarkoittaa. Jos ei koskaan ole mennyt itsellä kuppi nurin, niin ei sitä varmaan voi ymmärtää.
Joku hölmöilyllään rikkoo jotain tärkeää ja arvokasta, niin ihmiset reagoi eri tavoin. Toinen voi pysyä viilipyttynä ja voivottelee. Toisella napsahtaa ja saattaa tulla vähän ärräpäitä ja sanottua pahasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 40-vuotias ja minulle ei ole tullut kiukkuraivon tarvetta kertaakaan. Jotkut meistä on vakaampia ja rauhallisempia ja sitä kautta valitettavan pitkämuistisia, koska emme koskaan sano mitä emme tarkoita ja tarkoitamme kaikkea, mitä sanomme.
Tiukasti olen joutunut sanomaan ja asioista on aina neuvoteltu jälkeenpäin ja yritetty löytää siihen ratkaisu.
Mutta ymmärrän, etteivät kaikki ole tällaisia. Eikä tarvitsekaan olla. Kiukkuraivoajien pitää vain ymmärtää, että me ei-kiukkuraivoajat emme toimi samoin, joten meille on tavallaan ihan hepreaa se, että joku voi vaan vihapäissään syytää suustaan ties mitä ja jälkeenpäin sanoa, ettei tarkoittanut niistä mitään, unohdetaan menneet. Kiukkuraivoaja on jo unohtanut asian, eikä häntä tietysti haittaa, jos joku antaa "samalla mitalla takaisin" vihaisena. Tunteitahan tässä vain ilmaistaan! Vakaampi taas muistaa jokaisen sanan ja ottaa ne totena, koska hänen omassa kielessään - eli hepreassa kiukkuraivoajalle - jokaisella sanalla on aito merkitys, eikä mitään suolleta suusta sattunaisesti, ei edes vihaisena. Eikä varsinkaan toisille ihmisille, kaikkein vähiten niille kaikkein rakkaimmille.
Jos kiukkuraivoajan kielellä "Sinä paska ihminen!" vihassa huudettaessa tarkoittaa "Taas jätit roskat viemättä!" tai "Tänään minua kyrsii kaikkien naamat, älä tule lähelle!" ja toinen kiukkuraivoaja ymmärtää sen, niin ei-kiukkuraivoajan kielellä "Sinä paska ihminen!" vihassa huudettaessa tarkoittaa tasan "Sinä paska ihminen!" Jos ei-kiukkuraivoaja huutaa toiselle, että "Sinä paska ihminen", niin se tarkoittaa tasan just sitä, eikä ole kiertoilmaus muulle vatutukselle.
Sen takia me muistamme kaikki loukkaukset niin helposti, vaikkei toinen sitä tarkoittaisikaan, vaan ilmaisisi itselleen luontaiselle tavalla vihan tunteita.
Jos vaikka kerran vuodessa suutun ja sanon ajattelemattomasti puolisolle. Kuitenkin jälkikäteen anteeksipyytäen ja asiat keskustellaan. Niin mielestäni olisi kohtuutonta kerätä näitä ajattelemattomia lausahduksia kymmemen vuotta ja muistutella niistä vuosien päästä. Asiat pitää pystyä käsittelemään ja jättämään taakse. Ainakaan itse en voisi elää ihmisen kanssa, joka kirjoittaa kaiken muistiin, jotta voisi märehtiä niitä vaikka vuosien päästä.
”Kiivastun vain kerran vuodessa ja lyön vaimoani. Pyydän seuraavana päivänä anteeksi. On täysin kohtuutonta, että hän miettii sitä jälkeenpäin”.
Miksi sekoitat fyysisen väkivallan tähän, kun kyse on ajattelemattomista puheista? Ymmärrät varmaan itsekin, että kyse on ihan eri kaliiberin asioista.
Fyysistä väkivaltaa edeltää _aina_ henkinen väkivalta. Jos huomaa puolisossaan tällaisia piirteitä, kannattaa pohtia suhteen laatua vakavasti. Henkinen väkivalta ei ole puolusteltavissa millään ”temperamentillä” tai ”kiivastumisella”.
Toinen ei koskaan pyyhi kenkiään tullessaan sisään. Joka päivä eteinen lumessa ja märkä. Joku päivä tätä pitkään katseltuaan toinen osapuoli suuttuu ja huutaa kiukuspäissään muutaman ruman sanan. Se ei ole henkistä väkivaltaa, vaan normaalia arkea. Pitää erottaa ilkeys ja se, että arkisista asioista menee kuppi nurin.
Normaalia arkea on sanoa ”minua ärsyttää, kun et pyyhi kenkiäsi sisään tullessasi”. Henkistä väkivaltaa on sanoa ”olet ihan paska, itsekäs K-pää kun et pyyhi kenkiäsi”.
Mutta kuinka moni osaa, jaksaa ja muistaa kommunikoida aina nätisti keskellä ehkä kiireistäkin arkea. Ideaalina tietenkin niin, että sanoo tilanteen kohdalla ja toinen ottaa opikseen. Yleensä kuitenkin menee niin, että joko toinen ei saa suutaan auki tai toinen ei koskaan opi niitä kenkiään pyyhkimään. Siitä ne ristiriidat ja raivostumiset sitten lähtee. Ihmiset ei ole täydellisiä.
En tiedä vastausta kysymykseesi, mutta jaksan aina uudestaan hämmästyä siitä, kuinka paljon puolustelijoita väkivallalle löytyy. Niinkuin yllä. Hei ei se ole epätäydellisyyttä, se on ilkeyttä.
Jos pidät sanallista riitelyä väkivaltana, niin aika vaikeeksi menee elämä. Minulle se on ainakin normaalia elämää. Riidelty ollaan yli 10 vuoden parisuhteen aikana lukemattomia kertoja. Joskus sovitaan helpommin ja joskus sopiminen vaatii pitkällisiäkin keskusteluja erilaisista näkökulmista.
Riidat ja sopimiset hioo parisuhdetta ja lujittaa sitä.
Pidän riitelyä ihan normaalina, mutten toisen osapuolen loukkaamista tai solvaamista. Siitä oli kai tässä ketjussa kyse?
No joo, ihmiset ja tilanteet on niin erilaisia, että yleispätevästi näitä on tosi vaikea käsitellä. Toiset on ilkeitä ja toiset loukkaa joskus tahattomasti. Ilkeiden kanssa ei auta mikään muu kuin ero. Ajattelemattomasti loukaamiseen auttaa keskustelu ja anteeksipyyntö.
Siitä kai tässä ketjussa on juuri kyse, kun esim ap (ja minä myös) emme ymmärrä, mitä on ”tahaton loukkaaminen”. Jos joku sanoo minulle riidellessä, että olet ihan paska, niin oletan sanojen tulevan ihan tarkoituksella hänen suustaan. Aikuinen ihminen seisoo sanojensa takana eikä puhu höpöjä. Lapset ja häiriintyneet on eri asia.
Ehkä se ymmärtämättömyys johtuu luonne-eroista. Ihminen, joka on viilipytty, ei ehkä ymmärrä sitä, että jollakin menee kuppi nurin ja sanoo asioita pahemmin kuin tarkoittaa. Jos ei koskaan ole mennyt itsellä kuppi nurin, niin ei sitä varmaan voi ymmärtää.
Joku hölmöilyllään rikkoo jotain tärkeää ja arvokasta, niin ihmiset reagoi eri tavoin. Toinen voi pysyä viilipyttynä ja voivottelee. Toisella napsahtaa ja saattaa tulla vähän ärräpäitä ja sanottua pahasti.
Kuulostaa niin kauhean kivalta ja kepeältä, tulla vähän ärräpäitä 🥰 Onko sinusta Ok, jos ne ärräpäät tulevat siinä muodossa, että omalle lapselle kerrotaan hänen olevan ruma ja vastenmielinen? Kerrankos sitä lipsahtaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 40-vuotias ja minulle ei ole tullut kiukkuraivon tarvetta kertaakaan. Jotkut meistä on vakaampia ja rauhallisempia ja sitä kautta valitettavan pitkämuistisia, koska emme koskaan sano mitä emme tarkoita ja tarkoitamme kaikkea, mitä sanomme.
Tiukasti olen joutunut sanomaan ja asioista on aina neuvoteltu jälkeenpäin ja yritetty löytää siihen ratkaisu.
Mutta ymmärrän, etteivät kaikki ole tällaisia. Eikä tarvitsekaan olla. Kiukkuraivoajien pitää vain ymmärtää, että me ei-kiukkuraivoajat emme toimi samoin, joten meille on tavallaan ihan hepreaa se, että joku voi vaan vihapäissään syytää suustaan ties mitä ja jälkeenpäin sanoa, ettei tarkoittanut niistä mitään, unohdetaan menneet. Kiukkuraivoaja on jo unohtanut asian, eikä häntä tietysti haittaa, jos joku antaa "samalla mitalla takaisin" vihaisena. Tunteitahan tässä vain ilmaistaan! Vakaampi taas muistaa jokaisen sanan ja ottaa ne totena, koska hänen omassa kielessään - eli hepreassa kiukkuraivoajalle - jokaisella sanalla on aito merkitys, eikä mitään suolleta suusta sattunaisesti, ei edes vihaisena. Eikä varsinkaan toisille ihmisille, kaikkein vähiten niille kaikkein rakkaimmille.
Jos kiukkuraivoajan kielellä "Sinä paska ihminen!" vihassa huudettaessa tarkoittaa "Taas jätit roskat viemättä!" tai "Tänään minua kyrsii kaikkien naamat, älä tule lähelle!" ja toinen kiukkuraivoaja ymmärtää sen, niin ei-kiukkuraivoajan kielellä "Sinä paska ihminen!" vihassa huudettaessa tarkoittaa tasan "Sinä paska ihminen!" Jos ei-kiukkuraivoaja huutaa toiselle, että "Sinä paska ihminen", niin se tarkoittaa tasan just sitä, eikä ole kiertoilmaus muulle vatutukselle.
Sen takia me muistamme kaikki loukkaukset niin helposti, vaikkei toinen sitä tarkoittaisikaan, vaan ilmaisisi itselleen luontaiselle tavalla vihan tunteita.
Jos vaikka kerran vuodessa suutun ja sanon ajattelemattomasti puolisolle. Kuitenkin jälkikäteen anteeksipyytäen ja asiat keskustellaan. Niin mielestäni olisi kohtuutonta kerätä näitä ajattelemattomia lausahduksia kymmemen vuotta ja muistutella niistä vuosien päästä. Asiat pitää pystyä käsittelemään ja jättämään taakse. Ainakaan itse en voisi elää ihmisen kanssa, joka kirjoittaa kaiken muistiin, jotta voisi märehtiä niitä vaikka vuosien päästä.
”Kiivastun vain kerran vuodessa ja lyön vaimoani. Pyydän seuraavana päivänä anteeksi. On täysin kohtuutonta, että hän miettii sitä jälkeenpäin”.
Miksi sekoitat fyysisen väkivallan tähän, kun kyse on ajattelemattomista puheista? Ymmärrät varmaan itsekin, että kyse on ihan eri kaliiberin asioista.
Fyysistä väkivaltaa edeltää _aina_ henkinen väkivalta. Jos huomaa puolisossaan tällaisia piirteitä, kannattaa pohtia suhteen laatua vakavasti. Henkinen väkivalta ei ole puolusteltavissa millään ”temperamentillä” tai ”kiivastumisella”.
Toinen ei koskaan pyyhi kenkiään tullessaan sisään. Joka päivä eteinen lumessa ja märkä. Joku päivä tätä pitkään katseltuaan toinen osapuoli suuttuu ja huutaa kiukuspäissään muutaman ruman sanan. Se ei ole henkistä väkivaltaa, vaan normaalia arkea. Pitää erottaa ilkeys ja se, että arkisista asioista menee kuppi nurin.
Normaalia arkea on sanoa ”minua ärsyttää, kun et pyyhi kenkiäsi sisään tullessasi”. Henkistä väkivaltaa on sanoa ”olet ihan paska, itsekäs K-pää kun et pyyhi kenkiäsi”.
Mutta kuinka moni osaa, jaksaa ja muistaa kommunikoida aina nätisti keskellä ehkä kiireistäkin arkea. Ideaalina tietenkin niin, että sanoo tilanteen kohdalla ja toinen ottaa opikseen. Yleensä kuitenkin menee niin, että joko toinen ei saa suutaan auki tai toinen ei koskaan opi niitä kenkiään pyyhkimään. Siitä ne ristiriidat ja raivostumiset sitten lähtee. Ihmiset ei ole täydellisiä.
En tiedä vastausta kysymykseesi, mutta jaksan aina uudestaan hämmästyä siitä, kuinka paljon puolustelijoita väkivallalle löytyy. Niinkuin yllä. Hei ei se ole epätäydellisyyttä, se on ilkeyttä.
Jos pidät sanallista riitelyä väkivaltana, niin aika vaikeeksi menee elämä. Minulle se on ainakin normaalia elämää. Riidelty ollaan yli 10 vuoden parisuhteen aikana lukemattomia kertoja. Joskus sovitaan helpommin ja joskus sopiminen vaatii pitkällisiäkin keskusteluja erilaisista näkökulmista.
Riidat ja sopimiset hioo parisuhdetta ja lujittaa sitä.
Pidän riitelyä ihan normaalina, mutten toisen osapuolen loukkaamista tai solvaamista. Siitä oli kai tässä ketjussa kyse?
No joo, ihmiset ja tilanteet on niin erilaisia, että yleispätevästi näitä on tosi vaikea käsitellä. Toiset on ilkeitä ja toiset loukkaa joskus tahattomasti. Ilkeiden kanssa ei auta mikään muu kuin ero. Ajattelemattomasti loukaamiseen auttaa keskustelu ja anteeksipyyntö.
Siitä kai tässä ketjussa on juuri kyse, kun esim ap (ja minä myös) emme ymmärrä, mitä on ”tahaton loukkaaminen”. Jos joku sanoo minulle riidellessä, että olet ihan paska, niin oletan sanojen tulevan ihan tarkoituksella hänen suustaan. Aikuinen ihminen seisoo sanojensa takana eikä puhu höpöjä. Lapset ja häiriintyneet on eri asia.
Ehkä se ymmärtämättömyys johtuu luonne-eroista. Ihminen, joka on viilipytty, ei ehkä ymmärrä sitä, että jollakin menee kuppi nurin ja sanoo asioita pahemmin kuin tarkoittaa. Jos ei koskaan ole mennyt itsellä kuppi nurin, niin ei sitä varmaan voi ymmärtää.
Joku hölmöilyllään rikkoo jotain tärkeää ja arvokasta, niin ihmiset reagoi eri tavoin. Toinen voi pysyä viilipyttynä ja voivottelee. Toisella napsahtaa ja saattaa tulla vähän ärräpäitä ja sanottua pahasti.
Kuulostaa niin kauhean kivalta ja kepeältä, tulla vähän ärräpäitä 🥰 Onko sinusta Ok, jos ne ärräpäät tulevat siinä muodossa, että omalle lapselle kerrotaan hänen olevan ruma ja vastenmielinen? Kerrankos sitä lipsahtaa!
En tietenkään tarkoita tuollaista, ei kellekään pidä sanoa, että on ruma ja vastenmielinen. Puhutaan selvästi ihan eri asioista. Vaikka kuppi menee nurin, niin ei se tarkoita, että ketään haukutaan noin. On ihan eri asia solvata henkilöä tai pysyä asiassa.
Jotenkin osassa kommentteja on asenne, ettei haittaa jos vuosikausia satuttaa toista teoilla, mutta heti jos kerran sanoo pahasti niin on heti se ilkiö. Esimerkkinä se, ettei koskaan siivoa jälkiään vaan pitää puolisoaan palvelusväkenä, mutta jos puoliso ärähtää siitä on se heti henkistä väkivaltaa, jota voi verrata lyömiseen.
Asiat harvoin ovat noin mustavalkoisia, varsinkaan, kun tunteita on pelissä puolin ja toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 40-vuotias ja minulle ei ole tullut kiukkuraivon tarvetta kertaakaan. Jotkut meistä on vakaampia ja rauhallisempia ja sitä kautta valitettavan pitkämuistisia, koska emme koskaan sano mitä emme tarkoita ja tarkoitamme kaikkea, mitä sanomme.
Tiukasti olen joutunut sanomaan ja asioista on aina neuvoteltu jälkeenpäin ja yritetty löytää siihen ratkaisu.
Mutta ymmärrän, etteivät kaikki ole tällaisia. Eikä tarvitsekaan olla. Kiukkuraivoajien pitää vain ymmärtää, että me ei-kiukkuraivoajat emme toimi samoin, joten meille on tavallaan ihan hepreaa se, että joku voi vaan vihapäissään syytää suustaan ties mitä ja jälkeenpäin sanoa, ettei tarkoittanut niistä mitään, unohdetaan menneet. Kiukkuraivoaja on jo unohtanut asian, eikä häntä tietysti haittaa, jos joku antaa "samalla mitalla takaisin" vihaisena. Tunteitahan tässä vain ilmaistaan! Vakaampi taas muistaa jokaisen sanan ja ottaa ne totena, koska hänen omassa kielessään - eli hepreassa kiukkuraivoajalle - jokaisella sanalla on aito merkitys, eikä mitään suolleta suusta sattunaisesti, ei edes vihaisena. Eikä varsinkaan toisille ihmisille, kaikkein vähiten niille kaikkein rakkaimmille.
Jos kiukkuraivoajan kielellä "Sinä paska ihminen!" vihassa huudettaessa tarkoittaa "Taas jätit roskat viemättä!" tai "Tänään minua kyrsii kaikkien naamat, älä tule lähelle!" ja toinen kiukkuraivoaja ymmärtää sen, niin ei-kiukkuraivoajan kielellä "Sinä paska ihminen!" vihassa huudettaessa tarkoittaa tasan "Sinä paska ihminen!" Jos ei-kiukkuraivoaja huutaa toiselle, että "Sinä paska ihminen", niin se tarkoittaa tasan just sitä, eikä ole kiertoilmaus muulle vatutukselle.
Sen takia me muistamme kaikki loukkaukset niin helposti, vaikkei toinen sitä tarkoittaisikaan, vaan ilmaisisi itselleen luontaiselle tavalla vihan tunteita.
Jos vaikka kerran vuodessa suutun ja sanon ajattelemattomasti puolisolle. Kuitenkin jälkikäteen anteeksipyytäen ja asiat keskustellaan. Niin mielestäni olisi kohtuutonta kerätä näitä ajattelemattomia lausahduksia kymmemen vuotta ja muistutella niistä vuosien päästä. Asiat pitää pystyä käsittelemään ja jättämään taakse. Ainakaan itse en voisi elää ihmisen kanssa, joka kirjoittaa kaiken muistiin, jotta voisi märehtiä niitä vaikka vuosien päästä.
”Kiivastun vain kerran vuodessa ja lyön vaimoani. Pyydän seuraavana päivänä anteeksi. On täysin kohtuutonta, että hän miettii sitä jälkeenpäin”.
Miksi sekoitat fyysisen väkivallan tähän, kun kyse on ajattelemattomista puheista? Ymmärrät varmaan itsekin, että kyse on ihan eri kaliiberin asioista.
Fyysistä väkivaltaa edeltää _aina_ henkinen väkivalta. Jos huomaa puolisossaan tällaisia piirteitä, kannattaa pohtia suhteen laatua vakavasti. Henkinen väkivalta ei ole puolusteltavissa millään ”temperamentillä” tai ”kiivastumisella”.
Toinen ei koskaan pyyhi kenkiään tullessaan sisään. Joka päivä eteinen lumessa ja märkä. Joku päivä tätä pitkään katseltuaan toinen osapuoli suuttuu ja huutaa kiukuspäissään muutaman ruman sanan. Se ei ole henkistä väkivaltaa, vaan normaalia arkea. Pitää erottaa ilkeys ja se, että arkisista asioista menee kuppi nurin.
Normaalia arkea on sanoa ”minua ärsyttää, kun et pyyhi kenkiäsi sisään tullessasi”. Henkistä väkivaltaa on sanoa ”olet ihan paska, itsekäs K-pää kun et pyyhi kenkiäsi”.
Mutta kuinka moni osaa, jaksaa ja muistaa kommunikoida aina nätisti keskellä ehkä kiireistäkin arkea. Ideaalina tietenkin niin, että sanoo tilanteen kohdalla ja toinen ottaa opikseen. Yleensä kuitenkin menee niin, että joko toinen ei saa suutaan auki tai toinen ei koskaan opi niitä kenkiään pyyhkimään. Siitä ne ristiriidat ja raivostumiset sitten lähtee. Ihmiset ei ole täydellisiä.
En tiedä vastausta kysymykseesi, mutta jaksan aina uudestaan hämmästyä siitä, kuinka paljon puolustelijoita väkivallalle löytyy. Niinkuin yllä. Hei ei se ole epätäydellisyyttä, se on ilkeyttä.
Jos pidät sanallista riitelyä väkivaltana, niin aika vaikeeksi menee elämä. Minulle se on ainakin normaalia elämää. Riidelty ollaan yli 10 vuoden parisuhteen aikana lukemattomia kertoja. Joskus sovitaan helpommin ja joskus sopiminen vaatii pitkällisiäkin keskusteluja erilaisista näkökulmista.
Riidat ja sopimiset hioo parisuhdetta ja lujittaa sitä.
Pidän riitelyä ihan normaalina, mutten toisen osapuolen loukkaamista tai solvaamista. Siitä oli kai tässä ketjussa kyse?
No joo, ihmiset ja tilanteet on niin erilaisia, että yleispätevästi näitä on tosi vaikea käsitellä. Toiset on ilkeitä ja toiset loukkaa joskus tahattomasti. Ilkeiden kanssa ei auta mikään muu kuin ero. Ajattelemattomasti loukaamiseen auttaa keskustelu ja anteeksipyyntö.
Siitä kai tässä ketjussa on juuri kyse, kun esim ap (ja minä myös) emme ymmärrä, mitä on ”tahaton loukkaaminen”. Jos joku sanoo minulle riidellessä, että olet ihan paska, niin oletan sanojen tulevan ihan tarkoituksella hänen suustaan. Aikuinen ihminen seisoo sanojensa takana eikä puhu höpöjä. Lapset ja häiriintyneet on eri asia.
Ehkä se ymmärtämättömyys johtuu luonne-eroista. Ihminen, joka on viilipytty, ei ehkä ymmärrä sitä, että jollakin menee kuppi nurin ja sanoo asioita pahemmin kuin tarkoittaa. Jos ei koskaan ole mennyt itsellä kuppi nurin, niin ei sitä varmaan voi ymmärtää.
Joku hölmöilyllään rikkoo jotain tärkeää ja arvokasta, niin ihmiset reagoi eri tavoin. Toinen voi pysyä viilipyttynä ja voivottelee. Toisella napsahtaa ja saattaa tulla vähän ärräpäitä ja sanottua pahasti.
Kuulostaa niin kauhean kivalta ja kepeältä, tulla vähän ärräpäitä 🥰 Onko sinusta Ok, jos ne ärräpäät tulevat siinä muodossa, että omalle lapselle kerrotaan hänen olevan ruma ja vastenmielinen? Kerrankos sitä lipsahtaa!
En tietenkään tarkoita tuollaista, ei kellekään pidä sanoa, että on ruma ja vastenmielinen. Puhutaan selvästi ihan eri asioista. Vaikka kuppi menee nurin, niin ei se tarkoita, että ketään haukutaan noin. On ihan eri asia solvata henkilöä tai pysyä asiassa.
Mutta tässä topicissa puhutaan siitä, että sanotaan sellaista, mitä ei tarkoita. Kun pysyy asiassa, niin tuskin tällaista tapahtuu! Minkälaisia asioita mielestäsi ovat ne, joita vihaisena sanoo, muttei tarkoita? Koska minä oletin, että ne ovat toista loukkaavia.
Epäilen, että jotkut ihmiset haluavat kostaa toiselle pahan mielensä, kun ovat kiihdyksissä. Jos päätavoite on kostoksi satuttaa toista mahdollisimman pahasti, niin tulee varmaan sanottua ihan mitä tahansa ilkeää, tarkoitti sitä tai ei.
Onko tällainen ihminen hyvä kumppani tai ystävä, on toinen kysymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilkeilevä ihminen ei ole henkisesti hyvinvoiva ihminen. Ihan eri asia sitten on kannattaako tällaisten ihmisten seuraan jäädä viettämään aikaansa.
Joku kysyi eikö ap koskaan ole suuttunut: olen kyllä ja jos jotain pahasti olen sanonut niin joka ikistä sanaa tarkoitan edelleenkin vaikka tapauksesta olisi vuosikymmeniä. Ja välillä tekisi mieli sanoa mm. tuolle kälylle ns. suorat sanat mutta toistaiseksi olen pysynyt hiljaa. Todennäköisesti tuhoaisi hänen olemattoman itsetuntonsa rippeetkin jos sanoisin mitä ajattelen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ilkeilevä ihminen ei ole henkisesti hyvinvoiva ihminen. Ihan eri asia sitten on kannattaako tällaisten ihmisten seuraan jäädä viettämään aikaansa.
Ilkeily ja muu henkinen väkivalta näivettää ihmisen pikkuhiljaa kuoliaaksi. Elämä tällaisen ihmisen kanssa on hidasta kärsimystä. Ei kukaan ansaitse tulla haukutuksi toisen pahan olon vuoksi.
Auttaako? Jos ajattelemattomia tölväisyjä on toistuvasti, ei kenenkään voida olettaa sellaista jatkuvasti sietävän.