Lue keskustelun säännöt.
En ymmärrä ilmaisua ”en tarkoittanut mitä sanoin” / ”riidellessä tulee sanottua sellaista mitä ei tarkoita”
30.01.2022 |
Itse en ikinä sano mitä en tarkoita enkä ymmärrä miten sellainen edes olisi mahdollista. Puren kieltäni etten päästäisi kaikkia ajatuksia ulos ja joskus sanon sellaista, jota jälkikäteen kadun tai totean että olisi kannattanut jättää sanomatta mutta IKINÄ en sano mitään mitä en tarkoita. Onko kyse samasta asiasta?
Jos riidellessä tiuskin että ”olet saamaton laiskuri” niin todellakin tarkoitan sitä. Eri asia on, onko tuon mielipiteen laukominen järkevää sillä sanomisiaan ei koskaan saa takaisin. Miehen sisko taannoin tokaisi minulle kun tein yhden asian hänen mielestään väärin että ”meidän perheessä ei xxxx” joka minulle tarkoitti että hänen mielestään en kuulu perheeseen. Miehen mielestä loukkaannuin turhasta sillä perusteella ettei käly ”tarkoittanut mitä sanoi”. Minun mielestäni tasan tarkkaan tarkoitti juuri mitä sanoi ja siksi en halua hänen kanssaa olla missän tekemisissä kun en kerran kuulu perheeseen 25 yhteisen vuoden jälkeenkään - ja kyse ei ollut rahasta tai perinnöstä vaan suunnilleen siitä kumpaan suuntaan vessapaperirulla kuuluu telineeseen asettaa. Kumpi tulkinta on oikein? Sanotko itse joskus sellaista mitä et tarkoita?
Kommentit (115)
No en varmastikaan tarkoita että mieheni on AINA kuspää, itsekäs tai laiska, mutta silloin kun näin tulee riidan aikana sanottua, tarkoitan sitä. Se on tilannekohtainen juttu. Useimmiten koen mieheni olevan lempeä, ihana ja paras mies ja nämäkin sanon suoraan.
Ehkä yleisestikin riidan aikana saattaa sanoa jyrkemmin ja ilkeämmin asioista ja siksi sanottua vähän liiankin jyrkästi, miten ei olisi tarkoittanut sanoa toiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 40-vuotias ja minulle ei ole tullut kiukkuraivon tarvetta kertaakaan. Jotkut meistä on vakaampia ja rauhallisempia ja sitä kautta valitettavan pitkämuistisia, koska emme koskaan sano mitä emme tarkoita ja tarkoitamme kaikkea, mitä sanomme.
Tiukasti olen joutunut sanomaan ja asioista on aina neuvoteltu jälkeenpäin ja yritetty löytää siihen ratkaisu.
Mutta ymmärrän, etteivät kaikki ole tällaisia. Eikä tarvitsekaan olla. Kiukkuraivoajien pitää vain ymmärtää, että me ei-kiukkuraivoajat emme toimi samoin, joten meille on tavallaan ihan hepreaa se, että joku voi vaan vihapäissään syytää suustaan ties mitä ja jälkeenpäin sanoa, ettei tarkoittanut niistä mitään, unohdetaan menneet. Kiukkuraivoaja on jo unohtanut asian, eikä häntä tietysti haittaa, jos joku antaa "samalla mitalla takaisin" vihaisena. Tunteitahan tässä vain ilmaistaan! Vakaampi taas muistaa jokaisen sanan ja ottaa ne totena, koska hänen omassa kielessään - eli hepreassa kiukkuraivoajalle - jokaisella sanalla on aito merkitys, eikä mitään suolleta suusta sattunaisesti, ei edes vihaisena. Eikä varsinkaan toisille ihmisille, kaikkein vähiten niille kaikkein rakkaimmille.
Jos kiukkuraivoajan kielellä "Sinä paska ihminen!" vihassa huudettaessa tarkoittaa "Taas jätit roskat viemättä!" tai "Tänään minua kyrsii kaikkien naamat, älä tule lähelle!" ja toinen kiukkuraivoaja ymmärtää sen, niin ei-kiukkuraivoajan kielellä "Sinä paska ihminen!" vihassa huudettaessa tarkoittaa tasan "Sinä paska ihminen!" Jos ei-kiukkuraivoaja huutaa toiselle, että "Sinä paska ihminen", niin se tarkoittaa tasan just sitä, eikä ole kiertoilmaus muulle vatutukselle.
Sen takia me muistamme kaikki loukkaukset niin helposti, vaikkei toinen sitä tarkoittaisikaan, vaan ilmaisisi itselleen luontaiselle tavalla vihan tunteita.
Jos vaikka kerran vuodessa suutun ja sanon ajattelemattomasti puolisolle. Kuitenkin jälkikäteen anteeksipyytäen ja asiat keskustellaan. Niin mielestäni olisi kohtuutonta kerätä näitä ajattelemattomia lausahduksia kymmemen vuotta ja muistutella niistä vuosien päästä. Asiat pitää pystyä käsittelemään ja jättämään taakse. Ainakaan itse en voisi elää ihmisen kanssa, joka kirjoittaa kaiken muistiin, jotta voisi märehtiä niitä vaikka vuosien päästä.
Meneekö suuttumuksen tuomat asiat myös toisinpäin? Miehesi saa suuttuessaan sanoa sinulle ihan mitä vain? Jos miehesi sanoisi sinulle esim. että olet vi..n ruman näköinen nauraessasi, niin etkö todella miettisi asiaa joka kerta, kun naurat miehesi edessä?
Ei kukaan normaalilla aivotoiminnalla varustettu ihminen sano noin. Tuossa on kyse ihmisen ilkeydestä, ei suuttumisesta johonkin arkiseen asiaan. Kaksi eri asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Miehenä kun lukee tätä ketjua, niin tulee sellainen olo, että kirjoittajista valtaosa on naisia. Miesten kanssa asiat sovitaan ja keskustellaan eikä niihin enää tarvitse palata. Naisten kanssa mitään ei unohdeta ja kaikki menneet nostetaan aina tarvittaessa esiin.
Et voi tietää onko joku henkilö oikeasti sinut aiempien asioiden kanssa, sanoi hän niin tai ei. Mutta selvästi tarvitset jostain syystä tuota "Miehet Marsista, naiset Venuksesta" -ajattelutapaa. Tuntuuko liian vaikealta ajatella ettet voi ikinä tietää miten joku asia toiseen ihmiseen vaikuttaa ja miten pitkään? Joku saattaa hautoa itsekseen kostoa vuosia, toinen pääsee nopeammin jostain ohi. Se ei ole sukupuolikysymys, vaan riippuu monesta asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 40-vuotias ja minulle ei ole tullut kiukkuraivon tarvetta kertaakaan. Jotkut meistä on vakaampia ja rauhallisempia ja sitä kautta valitettavan pitkämuistisia, koska emme koskaan sano mitä emme tarkoita ja tarkoitamme kaikkea, mitä sanomme.
Tiukasti olen joutunut sanomaan ja asioista on aina neuvoteltu jälkeenpäin ja yritetty löytää siihen ratkaisu.
Mutta ymmärrän, etteivät kaikki ole tällaisia. Eikä tarvitsekaan olla. Kiukkuraivoajien pitää vain ymmärtää, että me ei-kiukkuraivoajat emme toimi samoin, joten meille on tavallaan ihan hepreaa se, että joku voi vaan vihapäissään syytää suustaan ties mitä ja jälkeenpäin sanoa, ettei tarkoittanut niistä mitään, unohdetaan menneet. Kiukkuraivoaja on jo unohtanut asian, eikä häntä tietysti haittaa, jos joku antaa "samalla mitalla takaisin" vihaisena. Tunteitahan tässä vain ilmaistaan! Vakaampi taas muistaa jokaisen sanan ja ottaa ne totena, koska hänen omassa kielessään - eli hepreassa kiukkuraivoajalle - jokaisella sanalla on aito merkitys, eikä mitään suolleta suusta sattunaisesti, ei edes vihaisena. Eikä varsinkaan toisille ihmisille, kaikkein vähiten niille kaikkein rakkaimmille.
Jos kiukkuraivoajan kielellä "Sinä paska ihminen!" vihassa huudettaessa tarkoittaa "Taas jätit roskat viemättä!" tai "Tänään minua kyrsii kaikkien naamat, älä tule lähelle!" ja toinen kiukkuraivoaja ymmärtää sen, niin ei-kiukkuraivoajan kielellä "Sinä paska ihminen!" vihassa huudettaessa tarkoittaa tasan "Sinä paska ihminen!" Jos ei-kiukkuraivoaja huutaa toiselle, että "Sinä paska ihminen", niin se tarkoittaa tasan just sitä, eikä ole kiertoilmaus muulle vatutukselle.
Sen takia me muistamme kaikki loukkaukset niin helposti, vaikkei toinen sitä tarkoittaisikaan, vaan ilmaisisi itselleen luontaiselle tavalla vihan tunteita.
Jos vaikka kerran vuodessa suutun ja sanon ajattelemattomasti puolisolle. Kuitenkin jälkikäteen anteeksipyytäen ja asiat keskustellaan. Niin mielestäni olisi kohtuutonta kerätä näitä ajattelemattomia lausahduksia kymmemen vuotta ja muistutella niistä vuosien päästä. Asiat pitää pystyä käsittelemään ja jättämään taakse. Ainakaan itse en voisi elää ihmisen kanssa, joka kirjoittaa kaiken muistiin, jotta voisi märehtiä niitä vaikka vuosien päästä.
”Kiivastun vain kerran vuodessa ja lyön vaimoani. Pyydän seuraavana päivänä anteeksi. On täysin kohtuutonta, että hän miettii sitä jälkeenpäin”.
Miksi sekoitat fyysisen väkivallan tähän, kun kyse on ajattelemattomista puheista? Ymmärrät varmaan itsekin, että kyse on ihan eri kaliiberin asioista.
Fyysistä väkivaltaa edeltää _aina_ henkinen väkivalta. Jos huomaa puolisossaan tällaisia piirteitä, kannattaa pohtia suhteen laatua vakavasti. Henkinen väkivalta ei ole puolusteltavissa millään ”temperamentillä” tai ”kiivastumisella”.
Huh, monesta näköjään täysin ok käyttäytyä kiukkuisena todella ikävästi. Sori siitä, niin tilanne on sillä kuitattu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 40-vuotias ja minulle ei ole tullut kiukkuraivon tarvetta kertaakaan. Jotkut meistä on vakaampia ja rauhallisempia ja sitä kautta valitettavan pitkämuistisia, koska emme koskaan sano mitä emme tarkoita ja tarkoitamme kaikkea, mitä sanomme.
Tiukasti olen joutunut sanomaan ja asioista on aina neuvoteltu jälkeenpäin ja yritetty löytää siihen ratkaisu.
Mutta ymmärrän, etteivät kaikki ole tällaisia. Eikä tarvitsekaan olla. Kiukkuraivoajien pitää vain ymmärtää, että me ei-kiukkuraivoajat emme toimi samoin, joten meille on tavallaan ihan hepreaa se, että joku voi vaan vihapäissään syytää suustaan ties mitä ja jälkeenpäin sanoa, ettei tarkoittanut niistä mitään, unohdetaan menneet. Kiukkuraivoaja on jo unohtanut asian, eikä häntä tietysti haittaa, jos joku antaa "samalla mitalla takaisin" vihaisena. Tunteitahan tässä vain ilmaistaan! Vakaampi taas muistaa jokaisen sanan ja ottaa ne totena, koska hänen omassa kielessään - eli hepreassa kiukkuraivoajalle - jokaisella sanalla on aito merkitys, eikä mitään suolleta suusta sattunaisesti, ei edes vihaisena. Eikä varsinkaan toisille ihmisille, kaikkein vähiten niille kaikkein rakkaimmille.
Jos kiukkuraivoajan kielellä "Sinä paska ihminen!" vihassa huudettaessa tarkoittaa "Taas jätit roskat viemättä!" tai "Tänään minua kyrsii kaikkien naamat, älä tule lähelle!" ja toinen kiukkuraivoaja ymmärtää sen, niin ei-kiukkuraivoajan kielellä "Sinä paska ihminen!" vihassa huudettaessa tarkoittaa tasan "Sinä paska ihminen!" Jos ei-kiukkuraivoaja huutaa toiselle, että "Sinä paska ihminen", niin se tarkoittaa tasan just sitä, eikä ole kiertoilmaus muulle vatutukselle.
Sen takia me muistamme kaikki loukkaukset niin helposti, vaikkei toinen sitä tarkoittaisikaan, vaan ilmaisisi itselleen luontaiselle tavalla vihan tunteita.
Jos vaikka kerran vuodessa suutun ja sanon ajattelemattomasti puolisolle. Kuitenkin jälkikäteen anteeksipyytäen ja asiat keskustellaan. Niin mielestäni olisi kohtuutonta kerätä näitä ajattelemattomia lausahduksia kymmemen vuotta ja muistutella niistä vuosien päästä. Asiat pitää pystyä käsittelemään ja jättämään taakse. Ainakaan itse en voisi elää ihmisen kanssa, joka kirjoittaa kaiken muistiin, jotta voisi märehtiä niitä vaikka vuosien päästä.
”Kiivastun vain kerran vuodessa ja lyön vaimoani. Pyydän seuraavana päivänä anteeksi. On täysin kohtuutonta, että hän miettii sitä jälkeenpäin”.
Miksi sekoitat fyysisen väkivallan tähän, kun kyse on ajattelemattomista puheista? Ymmärrät varmaan itsekin, että kyse on ihan eri kaliiberin asioista.
Fyysistä väkivaltaa edeltää _aina_ henkinen väkivalta. Jos huomaa puolisossaan tällaisia piirteitä, kannattaa pohtia suhteen laatua vakavasti. Henkinen väkivalta ei ole puolusteltavissa millään ”temperamentillä” tai ”kiivastumisella”.
Toinen ei koskaan pyyhi kenkiään tullessaan sisään. Joka päivä eteinen lumessa ja märkä. Joku päivä tätä pitkään katseltuaan toinen osapuoli suuttuu ja huutaa kiukuspäissään muutaman ruman sanan. Se ei ole henkistä väkivaltaa, vaan normaalia arkea. Pitää erottaa ilkeys ja se, että arkisista asioista menee kuppi nurin.
Ap veti kyllä aikamoiset johtopäätökset miehen siskon kommentista. Eihän tuo "meidän perheessä ei xx" tarkoita että AP ei hänen mielestään kuuluisi perheeseen 25 yhteisen vuoden jälkeenkään. Eihän AP kai kälynsä omaan perheeseen kuulukaan, vaikka tämän sukuun ja perheeseen laajassa mielessä kuuluukin? Eli on ihan hyvin mahdollista ettei tarkoittanut sanomaansa siinä mielessä, miten AP sen käsitti. Eri asia jos olisi suoraan sanonut kiukuspäissään, ettei AP kuulu perheeseen: silloin hän olisi joko a) tarkoittanut asiaa ja möläyttänyt sen suutuspäissään tai b) tiennyt että tämä on AP:lle herkkä paikka ja ilkeästi tölväissyt satuttamistarkoituksessa, vaikka ei oikeastaan ole tuota mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 40-vuotias ja minulle ei ole tullut kiukkuraivon tarvetta kertaakaan. Jotkut meistä on vakaampia ja rauhallisempia ja sitä kautta valitettavan pitkämuistisia, koska emme koskaan sano mitä emme tarkoita ja tarkoitamme kaikkea, mitä sanomme.
Tiukasti olen joutunut sanomaan ja asioista on aina neuvoteltu jälkeenpäin ja yritetty löytää siihen ratkaisu.
Mutta ymmärrän, etteivät kaikki ole tällaisia. Eikä tarvitsekaan olla. Kiukkuraivoajien pitää vain ymmärtää, että me ei-kiukkuraivoajat emme toimi samoin, joten meille on tavallaan ihan hepreaa se, että joku voi vaan vihapäissään syytää suustaan ties mitä ja jälkeenpäin sanoa, ettei tarkoittanut niistä mitään, unohdetaan menneet. Kiukkuraivoaja on jo unohtanut asian, eikä häntä tietysti haittaa, jos joku antaa "samalla mitalla takaisin" vihaisena. Tunteitahan tässä vain ilmaistaan! Vakaampi taas muistaa jokaisen sanan ja ottaa ne totena, koska hänen omassa kielessään - eli hepreassa kiukkuraivoajalle - jokaisella sanalla on aito merkitys, eikä mitään suolleta suusta sattunaisesti, ei edes vihaisena. Eikä varsinkaan toisille ihmisille, kaikkein vähiten niille kaikkein rakkaimmille.
Jos kiukkuraivoajan kielellä "Sinä paska ihminen!" vihassa huudettaessa tarkoittaa "Taas jätit roskat viemättä!" tai "Tänään minua kyrsii kaikkien naamat, älä tule lähelle!" ja toinen kiukkuraivoaja ymmärtää sen, niin ei-kiukkuraivoajan kielellä "Sinä paska ihminen!" vihassa huudettaessa tarkoittaa tasan "Sinä paska ihminen!" Jos ei-kiukkuraivoaja huutaa toiselle, että "Sinä paska ihminen", niin se tarkoittaa tasan just sitä, eikä ole kiertoilmaus muulle vatutukselle.
Sen takia me muistamme kaikki loukkaukset niin helposti, vaikkei toinen sitä tarkoittaisikaan, vaan ilmaisisi itselleen luontaiselle tavalla vihan tunteita.
Jos vaikka kerran vuodessa suutun ja sanon ajattelemattomasti puolisolle. Kuitenkin jälkikäteen anteeksipyytäen ja asiat keskustellaan. Niin mielestäni olisi kohtuutonta kerätä näitä ajattelemattomia lausahduksia kymmemen vuotta ja muistutella niistä vuosien päästä. Asiat pitää pystyä käsittelemään ja jättämään taakse. Ainakaan itse en voisi elää ihmisen kanssa, joka kirjoittaa kaiken muistiin, jotta voisi märehtiä niitä vaikka vuosien päästä.
”Kiivastun vain kerran vuodessa ja lyön vaimoani. Pyydän seuraavana päivänä anteeksi. On täysin kohtuutonta, että hän miettii sitä jälkeenpäin”.
Miksi sekoitat fyysisen väkivallan tähän, kun kyse on ajattelemattomista puheista? Ymmärrät varmaan itsekin, että kyse on ihan eri kaliiberin asioista.
Fyysistä väkivaltaa edeltää _aina_ henkinen väkivalta. Jos huomaa puolisossaan tällaisia piirteitä, kannattaa pohtia suhteen laatua vakavasti. Henkinen väkivalta ei ole puolusteltavissa millään ”temperamentillä” tai ”kiivastumisella”.
Toinen ei koskaan pyyhi kenkiään tullessaan sisään. Joka päivä eteinen lumessa ja märkä. Joku päivä tätä pitkään katseltuaan toinen osapuoli suuttuu ja huutaa kiukuspäissään muutaman ruman sanan. Se ei ole henkistä väkivaltaa, vaan normaalia arkea. Pitää erottaa ilkeys ja se, että arkisista asioista menee kuppi nurin.
Normaalia arkea on sanoa ”minua ärsyttää, kun et pyyhi kenkiäsi sisään tullessasi”. Henkistä väkivaltaa on sanoa ”olet ihan paska, itsekäs K-pää kun et pyyhi kenkiäsi”.
Äitini kutsui minua suutuspäissään luuseriksi, kun en lapsena uskaltanut tehdä erästä asiaa. Vaikka lapsuuteni oli yleisesti ottaen hyvä, tuo yksi sana äidin oman äidin suusta on jäänyt mieleen vuosikymmeniksi, tarkoitti hän sitä tai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloituksessa mainittu suuttumus johtuu siitä, miten ap _tulkitsi_ toisen sanat. Tuossa möläyttäjän pitäisi siis pikemminkin todeta: ”En tarkoittanut asiaa sillä tavalla kuin sinä sen tulkitsit” eikä ”En tarkoittanut, mitä sanoin”.
Jos sanon lapselleni ”Meidän perheessä ei käytetä kännykkää ruokapöydässä” kun hän sellaista yrittää, en tosiaankaan tarkoita etteikö hän kuuluisi perheeseen vaan että hän on toiminut tavalla, jota perheessämme yleisesti on pidetty sopimattomana, eli paheksun (kuten muutkin perheenjäsenet) hänen toimintaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 40-vuotias ja minulle ei ole tullut kiukkuraivon tarvetta kertaakaan. Jotkut meistä on vakaampia ja rauhallisempia ja sitä kautta valitettavan pitkämuistisia, koska emme koskaan sano mitä emme tarkoita ja tarkoitamme kaikkea, mitä sanomme.
Tiukasti olen joutunut sanomaan ja asioista on aina neuvoteltu jälkeenpäin ja yritetty löytää siihen ratkaisu.
Mutta ymmärrän, etteivät kaikki ole tällaisia. Eikä tarvitsekaan olla. Kiukkuraivoajien pitää vain ymmärtää, että me ei-kiukkuraivoajat emme toimi samoin, joten meille on tavallaan ihan hepreaa se, että joku voi vaan vihapäissään syytää suustaan ties mitä ja jälkeenpäin sanoa, ettei tarkoittanut niistä mitään, unohdetaan menneet. Kiukkuraivoaja on jo unohtanut asian, eikä häntä tietysti haittaa, jos joku antaa "samalla mitalla takaisin" vihaisena. Tunteitahan tässä vain ilmaistaan! Vakaampi taas muistaa jokaisen sanan ja ottaa ne totena, koska hänen omassa kielessään - eli hepreassa kiukkuraivoajalle - jokaisella sanalla on aito merkitys, eikä mitään suolleta suusta sattunaisesti, ei edes vihaisena. Eikä varsinkaan toisille ihmisille, kaikkein vähiten niille kaikkein rakkaimmille.
Jos kiukkuraivoajan kielellä "Sinä paska ihminen!" vihassa huudettaessa tarkoittaa "Taas jätit roskat viemättä!" tai "Tänään minua kyrsii kaikkien naamat, älä tule lähelle!" ja toinen kiukkuraivoaja ymmärtää sen, niin ei-kiukkuraivoajan kielellä "Sinä paska ihminen!" vihassa huudettaessa tarkoittaa tasan "Sinä paska ihminen!" Jos ei-kiukkuraivoaja huutaa toiselle, että "Sinä paska ihminen", niin se tarkoittaa tasan just sitä, eikä ole kiertoilmaus muulle vatutukselle.
Sen takia me muistamme kaikki loukkaukset niin helposti, vaikkei toinen sitä tarkoittaisikaan, vaan ilmaisisi itselleen luontaiselle tavalla vihan tunteita.
Jos vaikka kerran vuodessa suutun ja sanon ajattelemattomasti puolisolle. Kuitenkin jälkikäteen anteeksipyytäen ja asiat keskustellaan. Niin mielestäni olisi kohtuutonta kerätä näitä ajattelemattomia lausahduksia kymmemen vuotta ja muistutella niistä vuosien päästä. Asiat pitää pystyä käsittelemään ja jättämään taakse. Ainakaan itse en voisi elää ihmisen kanssa, joka kirjoittaa kaiken muistiin, jotta voisi märehtiä niitä vaikka vuosien päästä.
”Kiivastun vain kerran vuodessa ja lyön vaimoani. Pyydän seuraavana päivänä anteeksi. On täysin kohtuutonta, että hän miettii sitä jälkeenpäin”.
Miksi sekoitat fyysisen väkivallan tähän, kun kyse on ajattelemattomista puheista? Ymmärrät varmaan itsekin, että kyse on ihan eri kaliiberin asioista.
Fyysistä väkivaltaa edeltää _aina_ henkinen väkivalta. Jos huomaa puolisossaan tällaisia piirteitä, kannattaa pohtia suhteen laatua vakavasti. Henkinen väkivalta ei ole puolusteltavissa millään ”temperamentillä” tai ”kiivastumisella”.
Toinen ei koskaan pyyhi kenkiään tullessaan sisään. Joka päivä eteinen lumessa ja märkä. Joku päivä tätä pitkään katseltuaan toinen osapuoli suuttuu ja huutaa kiukuspäissään muutaman ruman sanan. Se ei ole henkistä väkivaltaa, vaan normaalia arkea. Pitää erottaa ilkeys ja se, että arkisista asioista menee kuppi nurin.
Normaalia arkea on sanoa ”minua ärsyttää, kun et pyyhi kenkiäsi sisään tullessasi”. Henkistä väkivaltaa on sanoa ”olet ihan paska, itsekäs K-pää kun et pyyhi kenkiäsi”.
Mutta kuinka moni osaa, jaksaa ja muistaa kommunikoida aina nätisti keskellä ehkä kiireistäkin arkea. Ideaalina tietenkin niin, että sanoo tilanteen kohdalla ja toinen ottaa opikseen. Yleensä kuitenkin menee niin, että joko toinen ei saa suutaan auki tai toinen ei koskaan opi niitä kenkiään pyyhkimään. Siitä ne ristiriidat ja raivostumiset sitten lähtee. Ihmiset ei ole täydellisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 40-vuotias ja minulle ei ole tullut kiukkuraivon tarvetta kertaakaan. Jotkut meistä on vakaampia ja rauhallisempia ja sitä kautta valitettavan pitkämuistisia, koska emme koskaan sano mitä emme tarkoita ja tarkoitamme kaikkea, mitä sanomme.
Tiukasti olen joutunut sanomaan ja asioista on aina neuvoteltu jälkeenpäin ja yritetty löytää siihen ratkaisu.
Mutta ymmärrän, etteivät kaikki ole tällaisia. Eikä tarvitsekaan olla. Kiukkuraivoajien pitää vain ymmärtää, että me ei-kiukkuraivoajat emme toimi samoin, joten meille on tavallaan ihan hepreaa se, että joku voi vaan vihapäissään syytää suustaan ties mitä ja jälkeenpäin sanoa, ettei tarkoittanut niistä mitään, unohdetaan menneet. Kiukkuraivoaja on jo unohtanut asian, eikä häntä tietysti haittaa, jos joku antaa "samalla mitalla takaisin" vihaisena. Tunteitahan tässä vain ilmaistaan! Vakaampi taas muistaa jokaisen sanan ja ottaa ne totena, koska hänen omassa kielessään - eli hepreassa kiukkuraivoajalle - jokaisella sanalla on aito merkitys, eikä mitään suolleta suusta sattunaisesti, ei edes vihaisena. Eikä varsinkaan toisille ihmisille, kaikkein vähiten niille kaikkein rakkaimmille.
Jos kiukkuraivoajan kielellä "Sinä paska ihminen!" vihassa huudettaessa tarkoittaa "Taas jätit roskat viemättä!" tai "Tänään minua kyrsii kaikkien naamat, älä tule lähelle!" ja toinen kiukkuraivoaja ymmärtää sen, niin ei-kiukkuraivoajan kielellä "Sinä paska ihminen!" vihassa huudettaessa tarkoittaa tasan "Sinä paska ihminen!" Jos ei-kiukkuraivoaja huutaa toiselle, että "Sinä paska ihminen", niin se tarkoittaa tasan just sitä, eikä ole kiertoilmaus muulle vatutukselle.
Sen takia me muistamme kaikki loukkaukset niin helposti, vaikkei toinen sitä tarkoittaisikaan, vaan ilmaisisi itselleen luontaiselle tavalla vihan tunteita.
Jos vaikka kerran vuodessa suutun ja sanon ajattelemattomasti puolisolle. Kuitenkin jälkikäteen anteeksipyytäen ja asiat keskustellaan. Niin mielestäni olisi kohtuutonta kerätä näitä ajattelemattomia lausahduksia kymmemen vuotta ja muistutella niistä vuosien päästä. Asiat pitää pystyä käsittelemään ja jättämään taakse. Ainakaan itse en voisi elää ihmisen kanssa, joka kirjoittaa kaiken muistiin, jotta voisi märehtiä niitä vaikka vuosien päästä.
”Kiivastun vain kerran vuodessa ja lyön vaimoani. Pyydän seuraavana päivänä anteeksi. On täysin kohtuutonta, että hän miettii sitä jälkeenpäin”.
Miksi sekoitat fyysisen väkivallan tähän, kun kyse on ajattelemattomista puheista? Ymmärrät varmaan itsekin, että kyse on ihan eri kaliiberin asioista.
Fyysistä väkivaltaa edeltää _aina_ henkinen väkivalta. Jos huomaa puolisossaan tällaisia piirteitä, kannattaa pohtia suhteen laatua vakavasti. Henkinen väkivalta ei ole puolusteltavissa millään ”temperamentillä” tai ”kiivastumisella”.
Toinen ei koskaan pyyhi kenkiään tullessaan sisään. Joka päivä eteinen lumessa ja märkä. Joku päivä tätä pitkään katseltuaan toinen osapuoli suuttuu ja huutaa kiukuspäissään muutaman ruman sanan. Se ei ole henkistä väkivaltaa, vaan normaalia arkea. Pitää erottaa ilkeys ja se, että arkisista asioista menee kuppi nurin.
Normaalia arkea on sanoa ”minua ärsyttää, kun et pyyhi kenkiäsi sisään tullessasi”. Henkistä väkivaltaa on sanoa ”olet ihan paska, itsekäs K-pää kun et pyyhi kenkiäsi”.
Mutta kuinka moni osaa, jaksaa ja muistaa kommunikoida aina nätisti keskellä ehkä kiireistäkin arkea. Ideaalina tietenkin niin, että sanoo tilanteen kohdalla ja toinen ottaa opikseen. Yleensä kuitenkin menee niin, että joko toinen ei saa suutaan auki tai toinen ei koskaan opi niitä kenkiään pyyhkimään. Siitä ne ristiriidat ja raivostumiset sitten lähtee. Ihmiset ei ole täydellisiä.
En tiedä vastausta kysymykseesi, mutta jaksan aina uudestaan hämmästyä siitä, kuinka paljon puolustelijoita väkivallalle löytyy. Niinkuin yllä. Hei ei se ole epätäydellisyyttä, se on ilkeyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 40-vuotias ja minulle ei ole tullut kiukkuraivon tarvetta kertaakaan. Jotkut meistä on vakaampia ja rauhallisempia ja sitä kautta valitettavan pitkämuistisia, koska emme koskaan sano mitä emme tarkoita ja tarkoitamme kaikkea, mitä sanomme.
Tiukasti olen joutunut sanomaan ja asioista on aina neuvoteltu jälkeenpäin ja yritetty löytää siihen ratkaisu.
Mutta ymmärrän, etteivät kaikki ole tällaisia. Eikä tarvitsekaan olla. Kiukkuraivoajien pitää vain ymmärtää, että me ei-kiukkuraivoajat emme toimi samoin, joten meille on tavallaan ihan hepreaa se, että joku voi vaan vihapäissään syytää suustaan ties mitä ja jälkeenpäin sanoa, ettei tarkoittanut niistä mitään, unohdetaan menneet. Kiukkuraivoaja on jo unohtanut asian, eikä häntä tietysti haittaa, jos joku antaa "samalla mitalla takaisin" vihaisena. Tunteitahan tässä vain ilmaistaan! Vakaampi taas muistaa jokaisen sanan ja ottaa ne totena, koska hänen omassa kielessään - eli hepreassa kiukkuraivoajalle - jokaisella sanalla on aito merkitys, eikä mitään suolleta suusta sattunaisesti, ei edes vihaisena. Eikä varsinkaan toisille ihmisille, kaikkein vähiten niille kaikkein rakkaimmille.
Jos kiukkuraivoajan kielellä "Sinä paska ihminen!" vihassa huudettaessa tarkoittaa "Taas jätit roskat viemättä!" tai "Tänään minua kyrsii kaikkien naamat, älä tule lähelle!" ja toinen kiukkuraivoaja ymmärtää sen, niin ei-kiukkuraivoajan kielellä "Sinä paska ihminen!" vihassa huudettaessa tarkoittaa tasan "Sinä paska ihminen!" Jos ei-kiukkuraivoaja huutaa toiselle, että "Sinä paska ihminen", niin se tarkoittaa tasan just sitä, eikä ole kiertoilmaus muulle vatutukselle.
Sen takia me muistamme kaikki loukkaukset niin helposti, vaikkei toinen sitä tarkoittaisikaan, vaan ilmaisisi itselleen luontaiselle tavalla vihan tunteita.
Jos vaikka kerran vuodessa suutun ja sanon ajattelemattomasti puolisolle. Kuitenkin jälkikäteen anteeksipyytäen ja asiat keskustellaan. Niin mielestäni olisi kohtuutonta kerätä näitä ajattelemattomia lausahduksia kymmemen vuotta ja muistutella niistä vuosien päästä. Asiat pitää pystyä käsittelemään ja jättämään taakse. Ainakaan itse en voisi elää ihmisen kanssa, joka kirjoittaa kaiken muistiin, jotta voisi märehtiä niitä vaikka vuosien päästä.
”Kiivastun vain kerran vuodessa ja lyön vaimoani. Pyydän seuraavana päivänä anteeksi. On täysin kohtuutonta, että hän miettii sitä jälkeenpäin”.
Miksi sekoitat fyysisen väkivallan tähän, kun kyse on ajattelemattomista puheista? Ymmärrät varmaan itsekin, että kyse on ihan eri kaliiberin asioista.
Fyysistä väkivaltaa edeltää _aina_ henkinen väkivalta. Jos huomaa puolisossaan tällaisia piirteitä, kannattaa pohtia suhteen laatua vakavasti. Henkinen väkivalta ei ole puolusteltavissa millään ”temperamentillä” tai ”kiivastumisella”.
Toinen ei koskaan pyyhi kenkiään tullessaan sisään. Joka päivä eteinen lumessa ja märkä. Joku päivä tätä pitkään katseltuaan toinen osapuoli suuttuu ja huutaa kiukuspäissään muutaman ruman sanan. Se ei ole henkistä väkivaltaa, vaan normaalia arkea. Pitää erottaa ilkeys ja se, että arkisista asioista menee kuppi nurin.
Normaalia arkea on sanoa ”minua ärsyttää, kun et pyyhi kenkiäsi sisään tullessasi”. Henkistä väkivaltaa on sanoa ”olet ihan paska, itsekäs K-pää kun et pyyhi kenkiäsi”.
Mitäs sitten, kun ei mene perille, aina sama juttu, vaikka kuinka huomauttaa? 20 kertaa sanottu viikon aikana ja aina saa pestä jälkiä. Koskaan ei saa kuppi mennä nurin?
Yleensä se on niin, että riidat puhdistaa ilmaa ja saa ihmisen miettimään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 40-vuotias ja minulle ei ole tullut kiukkuraivon tarvetta kertaakaan. Jotkut meistä on vakaampia ja rauhallisempia ja sitä kautta valitettavan pitkämuistisia, koska emme koskaan sano mitä emme tarkoita ja tarkoitamme kaikkea, mitä sanomme.
Tiukasti olen joutunut sanomaan ja asioista on aina neuvoteltu jälkeenpäin ja yritetty löytää siihen ratkaisu.
Mutta ymmärrän, etteivät kaikki ole tällaisia. Eikä tarvitsekaan olla. Kiukkuraivoajien pitää vain ymmärtää, että me ei-kiukkuraivoajat emme toimi samoin, joten meille on tavallaan ihan hepreaa se, että joku voi vaan vihapäissään syytää suustaan ties mitä ja jälkeenpäin sanoa, ettei tarkoittanut niistä mitään, unohdetaan menneet. Kiukkuraivoaja on jo unohtanut asian, eikä häntä tietysti haittaa, jos joku antaa "samalla mitalla takaisin" vihaisena. Tunteitahan tässä vain ilmaistaan! Vakaampi taas muistaa jokaisen sanan ja ottaa ne totena, koska hänen omassa kielessään - eli hepreassa kiukkuraivoajalle - jokaisella sanalla on aito merkitys, eikä mitään suolleta suusta sattunaisesti, ei edes vihaisena. Eikä varsinkaan toisille ihmisille, kaikkein vähiten niille kaikkein rakkaimmille.
Jos kiukkuraivoajan kielellä "Sinä paska ihminen!" vihassa huudettaessa tarkoittaa "Taas jätit roskat viemättä!" tai "Tänään minua kyrsii kaikkien naamat, älä tule lähelle!" ja toinen kiukkuraivoaja ymmärtää sen, niin ei-kiukkuraivoajan kielellä "Sinä paska ihminen!" vihassa huudettaessa tarkoittaa tasan "Sinä paska ihminen!" Jos ei-kiukkuraivoaja huutaa toiselle, että "Sinä paska ihminen", niin se tarkoittaa tasan just sitä, eikä ole kiertoilmaus muulle vatutukselle.
Sen takia me muistamme kaikki loukkaukset niin helposti, vaikkei toinen sitä tarkoittaisikaan, vaan ilmaisisi itselleen luontaiselle tavalla vihan tunteita.
Jos vaikka kerran vuodessa suutun ja sanon ajattelemattomasti puolisolle. Kuitenkin jälkikäteen anteeksipyytäen ja asiat keskustellaan. Niin mielestäni olisi kohtuutonta kerätä näitä ajattelemattomia lausahduksia kymmemen vuotta ja muistutella niistä vuosien päästä. Asiat pitää pystyä käsittelemään ja jättämään taakse. Ainakaan itse en voisi elää ihmisen kanssa, joka kirjoittaa kaiken muistiin, jotta voisi märehtiä niitä vaikka vuosien päästä.
”Kiivastun vain kerran vuodessa ja lyön vaimoani. Pyydän seuraavana päivänä anteeksi. On täysin kohtuutonta, että hän miettii sitä jälkeenpäin”.
Miksi sekoitat fyysisen väkivallan tähän, kun kyse on ajattelemattomista puheista? Ymmärrät varmaan itsekin, että kyse on ihan eri kaliiberin asioista.
Fyysistä väkivaltaa edeltää _aina_ henkinen väkivalta. Jos huomaa puolisossaan tällaisia piirteitä, kannattaa pohtia suhteen laatua vakavasti. Henkinen väkivalta ei ole puolusteltavissa millään ”temperamentillä” tai ”kiivastumisella”.
Toinen ei koskaan pyyhi kenkiään tullessaan sisään. Joka päivä eteinen lumessa ja märkä. Joku päivä tätä pitkään katseltuaan toinen osapuoli suuttuu ja huutaa kiukuspäissään muutaman ruman sanan. Se ei ole henkistä väkivaltaa, vaan normaalia arkea. Pitää erottaa ilkeys ja se, että arkisista asioista menee kuppi nurin.
Normaalia arkea on sanoa ”minua ärsyttää, kun et pyyhi kenkiäsi sisään tullessasi”. Henkistä väkivaltaa on sanoa ”olet ihan paska, itsekäs K-pää kun et pyyhi kenkiäsi”.
Mitäs sitten, kun ei mene perille, aina sama juttu, vaikka kuinka huomauttaa? 20 kertaa sanottu viikon aikana ja aina saa pestä jälkiä. Koskaan ei saa kuppi mennä nurin?
Yleensä se on niin, että riidat puhdistaa ilmaa ja saa ihmisen miettimään.
No sitten voi haukkua toisen lyttyyn, murskata itsetunnon ja keksiä pahimmat mahdolliset solvaukset. Sitten asia varmasti korjaantuu! Eiku.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 40-vuotias ja minulle ei ole tullut kiukkuraivon tarvetta kertaakaan. Jotkut meistä on vakaampia ja rauhallisempia ja sitä kautta valitettavan pitkämuistisia, koska emme koskaan sano mitä emme tarkoita ja tarkoitamme kaikkea, mitä sanomme.
Tiukasti olen joutunut sanomaan ja asioista on aina neuvoteltu jälkeenpäin ja yritetty löytää siihen ratkaisu.
Mutta ymmärrän, etteivät kaikki ole tällaisia. Eikä tarvitsekaan olla. Kiukkuraivoajien pitää vain ymmärtää, että me ei-kiukkuraivoajat emme toimi samoin, joten meille on tavallaan ihan hepreaa se, että joku voi vaan vihapäissään syytää suustaan ties mitä ja jälkeenpäin sanoa, ettei tarkoittanut niistä mitään, unohdetaan menneet. Kiukkuraivoaja on jo unohtanut asian, eikä häntä tietysti haittaa, jos joku antaa "samalla mitalla takaisin" vihaisena. Tunteitahan tässä vain ilmaistaan! Vakaampi taas muistaa jokaisen sanan ja ottaa ne totena, koska hänen omassa kielessään - eli hepreassa kiukkuraivoajalle - jokaisella sanalla on aito merkitys, eikä mitään suolleta suusta sattunaisesti, ei edes vihaisena. Eikä varsinkaan toisille ihmisille, kaikkein vähiten niille kaikkein rakkaimmille.
Jos kiukkuraivoajan kielellä "Sinä paska ihminen!" vihassa huudettaessa tarkoittaa "Taas jätit roskat viemättä!" tai "Tänään minua kyrsii kaikkien naamat, älä tule lähelle!" ja toinen kiukkuraivoaja ymmärtää sen, niin ei-kiukkuraivoajan kielellä "Sinä paska ihminen!" vihassa huudettaessa tarkoittaa tasan "Sinä paska ihminen!" Jos ei-kiukkuraivoaja huutaa toiselle, että "Sinä paska ihminen", niin se tarkoittaa tasan just sitä, eikä ole kiertoilmaus muulle vatutukselle.
Sen takia me muistamme kaikki loukkaukset niin helposti, vaikkei toinen sitä tarkoittaisikaan, vaan ilmaisisi itselleen luontaiselle tavalla vihan tunteita.
Jos vaikka kerran vuodessa suutun ja sanon ajattelemattomasti puolisolle. Kuitenkin jälkikäteen anteeksipyytäen ja asiat keskustellaan. Niin mielestäni olisi kohtuutonta kerätä näitä ajattelemattomia lausahduksia kymmemen vuotta ja muistutella niistä vuosien päästä. Asiat pitää pystyä käsittelemään ja jättämään taakse. Ainakaan itse en voisi elää ihmisen kanssa, joka kirjoittaa kaiken muistiin, jotta voisi märehtiä niitä vaikka vuosien päästä.
”Kiivastun vain kerran vuodessa ja lyön vaimoani. Pyydän seuraavana päivänä anteeksi. On täysin kohtuutonta, että hän miettii sitä jälkeenpäin”.
Miksi sekoitat fyysisen väkivallan tähän, kun kyse on ajattelemattomista puheista? Ymmärrät varmaan itsekin, että kyse on ihan eri kaliiberin asioista.
Fyysistä väkivaltaa edeltää _aina_ henkinen väkivalta. Jos huomaa puolisossaan tällaisia piirteitä, kannattaa pohtia suhteen laatua vakavasti. Henkinen väkivalta ei ole puolusteltavissa millään ”temperamentillä” tai ”kiivastumisella”.
Toinen ei koskaan pyyhi kenkiään tullessaan sisään. Joka päivä eteinen lumessa ja märkä. Joku päivä tätä pitkään katseltuaan toinen osapuoli suuttuu ja huutaa kiukuspäissään muutaman ruman sanan. Se ei ole henkistä väkivaltaa, vaan normaalia arkea. Pitää erottaa ilkeys ja se, että arkisista asioista menee kuppi nurin.
Normaalia arkea on sanoa ”minua ärsyttää, kun et pyyhi kenkiäsi sisään tullessasi”. Henkistä väkivaltaa on sanoa ”olet ihan paska, itsekäs K-pää kun et pyyhi kenkiäsi”.
Mutta kuinka moni osaa, jaksaa ja muistaa kommunikoida aina nätisti keskellä ehkä kiireistäkin arkea. Ideaalina tietenkin niin, että sanoo tilanteen kohdalla ja toinen ottaa opikseen. Yleensä kuitenkin menee niin, että joko toinen ei saa suutaan auki tai toinen ei koskaan opi niitä kenkiään pyyhkimään. Siitä ne ristiriidat ja raivostumiset sitten lähtee. Ihmiset ei ole täydellisiä.
En tiedä vastausta kysymykseesi, mutta jaksan aina uudestaan hämmästyä siitä, kuinka paljon puolustelijoita väkivallalle löytyy. Niinkuin yllä. Hei ei se ole epätäydellisyyttä, se on ilkeyttä.
Jos pidät sanallista riitelyä väkivaltana, niin aika vaikeeksi menee elämä. Minulle se on ainakin normaalia elämää. Riidelty ollaan yli 10 vuoden parisuhteen aikana lukemattomia kertoja. Joskus sovitaan helpommin ja joskus sopiminen vaatii pitkällisiäkin keskusteluja erilaisista näkökulmista.
Riidat ja sopimiset hioo parisuhdetta ja lujittaa sitä.
"Riidellessä tulee sanottua sellaista, mitä ei tarkoita"=Tulee lipsautettua, mitä rehellisesti ajattelee, mutta jälkeenpäin harkittuna olisi ollut hyödyllistä jättää sanomatta, ettei menetä toiselta saamiaan etuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 40-vuotias ja minulle ei ole tullut kiukkuraivon tarvetta kertaakaan. Jotkut meistä on vakaampia ja rauhallisempia ja sitä kautta valitettavan pitkämuistisia, koska emme koskaan sano mitä emme tarkoita ja tarkoitamme kaikkea, mitä sanomme.
Tiukasti olen joutunut sanomaan ja asioista on aina neuvoteltu jälkeenpäin ja yritetty löytää siihen ratkaisu.
Mutta ymmärrän, etteivät kaikki ole tällaisia. Eikä tarvitsekaan olla. Kiukkuraivoajien pitää vain ymmärtää, että me ei-kiukkuraivoajat emme toimi samoin, joten meille on tavallaan ihan hepreaa se, että joku voi vaan vihapäissään syytää suustaan ties mitä ja jälkeenpäin sanoa, ettei tarkoittanut niistä mitään, unohdetaan menneet. Kiukkuraivoaja on jo unohtanut asian, eikä häntä tietysti haittaa, jos joku antaa "samalla mitalla takaisin" vihaisena. Tunteitahan tässä vain ilmaistaan! Vakaampi taas muistaa jokaisen sanan ja ottaa ne totena, koska hänen omassa kielessään - eli hepreassa kiukkuraivoajalle - jokaisella sanalla on aito merkitys, eikä mitään suolleta suusta sattunaisesti, ei edes vihaisena. Eikä varsinkaan toisille ihmisille, kaikkein vähiten niille kaikkein rakkaimmille.
Jos kiukkuraivoajan kielellä "Sinä paska ihminen!" vihassa huudettaessa tarkoittaa "Taas jätit roskat viemättä!" tai "Tänään minua kyrsii kaikkien naamat, älä tule lähelle!" ja toinen kiukkuraivoaja ymmärtää sen, niin ei-kiukkuraivoajan kielellä "Sinä paska ihminen!" vihassa huudettaessa tarkoittaa tasan "Sinä paska ihminen!" Jos ei-kiukkuraivoaja huutaa toiselle, että "Sinä paska ihminen", niin se tarkoittaa tasan just sitä, eikä ole kiertoilmaus muulle vatutukselle.
Sen takia me muistamme kaikki loukkaukset niin helposti, vaikkei toinen sitä tarkoittaisikaan, vaan ilmaisisi itselleen luontaiselle tavalla vihan tunteita.
Jos vaikka kerran vuodessa suutun ja sanon ajattelemattomasti puolisolle. Kuitenkin jälkikäteen anteeksipyytäen ja asiat keskustellaan. Niin mielestäni olisi kohtuutonta kerätä näitä ajattelemattomia lausahduksia kymmemen vuotta ja muistutella niistä vuosien päästä. Asiat pitää pystyä käsittelemään ja jättämään taakse. Ainakaan itse en voisi elää ihmisen kanssa, joka kirjoittaa kaiken muistiin, jotta voisi märehtiä niitä vaikka vuosien päästä.
”Kiivastun vain kerran vuodessa ja lyön vaimoani. Pyydän seuraavana päivänä anteeksi. On täysin kohtuutonta, että hän miettii sitä jälkeenpäin”.
Miksi sekoitat fyysisen väkivallan tähän, kun kyse on ajattelemattomista puheista? Ymmärrät varmaan itsekin, että kyse on ihan eri kaliiberin asioista.
Fyysistä väkivaltaa edeltää _aina_ henkinen väkivalta. Jos huomaa puolisossaan tällaisia piirteitä, kannattaa pohtia suhteen laatua vakavasti. Henkinen väkivalta ei ole puolusteltavissa millään ”temperamentillä” tai ”kiivastumisella”.
Toinen ei koskaan pyyhi kenkiään tullessaan sisään. Joka päivä eteinen lumessa ja märkä. Joku päivä tätä pitkään katseltuaan toinen osapuoli suuttuu ja huutaa kiukuspäissään muutaman ruman sanan. Se ei ole henkistä väkivaltaa, vaan normaalia arkea. Pitää erottaa ilkeys ja se, että arkisista asioista menee kuppi nurin.
Normaalia arkea on sanoa ”minua ärsyttää, kun et pyyhi kenkiäsi sisään tullessasi”. Henkistä väkivaltaa on sanoa ”olet ihan paska, itsekäs K-pää kun et pyyhi kenkiäsi”.
Mitäs sitten, kun ei mene perille, aina sama juttu, vaikka kuinka huomauttaa? 20 kertaa sanottu viikon aikana ja aina saa pestä jälkiä. Koskaan ei saa kuppi mennä nurin?
Yleensä se on niin, että riidat puhdistaa ilmaa ja saa ihmisen miettimään.
No sitten voi haukkua toisen lyttyyn, murskata itsetunnon ja keksiä pahimmat mahdolliset solvaukset. Sitten asia varmasti korjaantuu! Eiku.
Ensin riidellään, sitten myöhemmin keskustellaan. Avain on keskustelutaito. Jos sitä ei ole, niin ei parisuhteista mitään tule.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 40-vuotias ja minulle ei ole tullut kiukkuraivon tarvetta kertaakaan. Jotkut meistä on vakaampia ja rauhallisempia ja sitä kautta valitettavan pitkämuistisia, koska emme koskaan sano mitä emme tarkoita ja tarkoitamme kaikkea, mitä sanomme.
Tiukasti olen joutunut sanomaan ja asioista on aina neuvoteltu jälkeenpäin ja yritetty löytää siihen ratkaisu.
Mutta ymmärrän, etteivät kaikki ole tällaisia. Eikä tarvitsekaan olla. Kiukkuraivoajien pitää vain ymmärtää, että me ei-kiukkuraivoajat emme toimi samoin, joten meille on tavallaan ihan hepreaa se, että joku voi vaan vihapäissään syytää suustaan ties mitä ja jälkeenpäin sanoa, ettei tarkoittanut niistä mitään, unohdetaan menneet. Kiukkuraivoaja on jo unohtanut asian, eikä häntä tietysti haittaa, jos joku antaa "samalla mitalla takaisin" vihaisena. Tunteitahan tässä vain ilmaistaan! Vakaampi taas muistaa jokaisen sanan ja ottaa ne totena, koska hänen omassa kielessään - eli hepreassa kiukkuraivoajalle - jokaisella sanalla on aito merkitys, eikä mitään suolleta suusta sattunaisesti, ei edes vihaisena. Eikä varsinkaan toisille ihmisille, kaikkein vähiten niille kaikkein rakkaimmille.
Jos kiukkuraivoajan kielellä "Sinä paska ihminen!" vihassa huudettaessa tarkoittaa "Taas jätit roskat viemättä!" tai "Tänään minua kyrsii kaikkien naamat, älä tule lähelle!" ja toinen kiukkuraivoaja ymmärtää sen, niin ei-kiukkuraivoajan kielellä "Sinä paska ihminen!" vihassa huudettaessa tarkoittaa tasan "Sinä paska ihminen!" Jos ei-kiukkuraivoaja huutaa toiselle, että "Sinä paska ihminen", niin se tarkoittaa tasan just sitä, eikä ole kiertoilmaus muulle vatutukselle.
Sen takia me muistamme kaikki loukkaukset niin helposti, vaikkei toinen sitä tarkoittaisikaan, vaan ilmaisisi itselleen luontaiselle tavalla vihan tunteita.
Jos vaikka kerran vuodessa suutun ja sanon ajattelemattomasti puolisolle. Kuitenkin jälkikäteen anteeksipyytäen ja asiat keskustellaan. Niin mielestäni olisi kohtuutonta kerätä näitä ajattelemattomia lausahduksia kymmemen vuotta ja muistutella niistä vuosien päästä. Asiat pitää pystyä käsittelemään ja jättämään taakse. Ainakaan itse en voisi elää ihmisen kanssa, joka kirjoittaa kaiken muistiin, jotta voisi märehtiä niitä vaikka vuosien päästä.
”Kiivastun vain kerran vuodessa ja lyön vaimoani. Pyydän seuraavana päivänä anteeksi. On täysin kohtuutonta, että hän miettii sitä jälkeenpäin”.
Miksi sekoitat fyysisen väkivallan tähän, kun kyse on ajattelemattomista puheista? Ymmärrät varmaan itsekin, että kyse on ihan eri kaliiberin asioista.
Fyysistä väkivaltaa edeltää _aina_ henkinen väkivalta. Jos huomaa puolisossaan tällaisia piirteitä, kannattaa pohtia suhteen laatua vakavasti. Henkinen väkivalta ei ole puolusteltavissa millään ”temperamentillä” tai ”kiivastumisella”.
Toinen ei koskaan pyyhi kenkiään tullessaan sisään. Joka päivä eteinen lumessa ja märkä. Joku päivä tätä pitkään katseltuaan toinen osapuoli suuttuu ja huutaa kiukuspäissään muutaman ruman sanan. Se ei ole henkistä väkivaltaa, vaan normaalia arkea. Pitää erottaa ilkeys ja se, että arkisista asioista menee kuppi nurin.
Normaalia arkea on sanoa ”minua ärsyttää, kun et pyyhi kenkiäsi sisään tullessasi”. Henkistä väkivaltaa on sanoa ”olet ihan paska, itsekäs K-pää kun et pyyhi kenkiäsi”.
Mutta kuinka moni osaa, jaksaa ja muistaa kommunikoida aina nätisti keskellä ehkä kiireistäkin arkea. Ideaalina tietenkin niin, että sanoo tilanteen kohdalla ja toinen ottaa opikseen. Yleensä kuitenkin menee niin, että joko toinen ei saa suutaan auki tai toinen ei koskaan opi niitä kenkiään pyyhkimään. Siitä ne ristiriidat ja raivostumiset sitten lähtee. Ihmiset ei ole täydellisiä.
En tiedä vastausta kysymykseesi, mutta jaksan aina uudestaan hämmästyä siitä, kuinka paljon puolustelijoita väkivallalle löytyy. Niinkuin yllä. Hei ei se ole epätäydellisyyttä, se on ilkeyttä.
Jos pidät sanallista riitelyä väkivaltana, niin aika vaikeeksi menee elämä. Minulle se on ainakin normaalia elämää. Riidelty ollaan yli 10 vuoden parisuhteen aikana lukemattomia kertoja. Joskus sovitaan helpommin ja joskus sopiminen vaatii pitkällisiäkin keskusteluja erilaisista näkökulmista.
Riidat ja sopimiset hioo parisuhdetta ja lujittaa sitä.
Pidän riitelyä ihan normaalina, mutten toisen osapuolen loukkaamista tai solvaamista. Siitä oli kai tässä ketjussa kyse?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 40-vuotias ja minulle ei ole tullut kiukkuraivon tarvetta kertaakaan. Jotkut meistä on vakaampia ja rauhallisempia ja sitä kautta valitettavan pitkämuistisia, koska emme koskaan sano mitä emme tarkoita ja tarkoitamme kaikkea, mitä sanomme.
Tiukasti olen joutunut sanomaan ja asioista on aina neuvoteltu jälkeenpäin ja yritetty löytää siihen ratkaisu.
Mutta ymmärrän, etteivät kaikki ole tällaisia. Eikä tarvitsekaan olla. Kiukkuraivoajien pitää vain ymmärtää, että me ei-kiukkuraivoajat emme toimi samoin, joten meille on tavallaan ihan hepreaa se, että joku voi vaan vihapäissään syytää suustaan ties mitä ja jälkeenpäin sanoa, ettei tarkoittanut niistä mitään, unohdetaan menneet. Kiukkuraivoaja on jo unohtanut asian, eikä häntä tietysti haittaa, jos joku antaa "samalla mitalla takaisin" vihaisena. Tunteitahan tässä vain ilmaistaan! Vakaampi taas muistaa jokaisen sanan ja ottaa ne totena, koska hänen omassa kielessään - eli hepreassa kiukkuraivoajalle - jokaisella sanalla on aito merkitys, eikä mitään suolleta suusta sattunaisesti, ei edes vihaisena. Eikä varsinkaan toisille ihmisille, kaikkein vähiten niille kaikkein rakkaimmille.
Jos kiukkuraivoajan kielellä "Sinä paska ihminen!" vihassa huudettaessa tarkoittaa "Taas jätit roskat viemättä!" tai "Tänään minua kyrsii kaikkien naamat, älä tule lähelle!" ja toinen kiukkuraivoaja ymmärtää sen, niin ei-kiukkuraivoajan kielellä "Sinä paska ihminen!" vihassa huudettaessa tarkoittaa tasan "Sinä paska ihminen!" Jos ei-kiukkuraivoaja huutaa toiselle, että "Sinä paska ihminen", niin se tarkoittaa tasan just sitä, eikä ole kiertoilmaus muulle vatutukselle.
Sen takia me muistamme kaikki loukkaukset niin helposti, vaikkei toinen sitä tarkoittaisikaan, vaan ilmaisisi itselleen luontaiselle tavalla vihan tunteita.
Jos vaikka kerran vuodessa suutun ja sanon ajattelemattomasti puolisolle. Kuitenkin jälkikäteen anteeksipyytäen ja asiat keskustellaan. Niin mielestäni olisi kohtuutonta kerätä näitä ajattelemattomia lausahduksia kymmemen vuotta ja muistutella niistä vuosien päästä. Asiat pitää pystyä käsittelemään ja jättämään taakse. Ainakaan itse en voisi elää ihmisen kanssa, joka kirjoittaa kaiken muistiin, jotta voisi märehtiä niitä vaikka vuosien päästä.
”Kiivastun vain kerran vuodessa ja lyön vaimoani. Pyydän seuraavana päivänä anteeksi. On täysin kohtuutonta, että hän miettii sitä jälkeenpäin”.
Miksi sekoitat fyysisen väkivallan tähän, kun kyse on ajattelemattomista puheista? Ymmärrät varmaan itsekin, että kyse on ihan eri kaliiberin asioista.
Fyysistä väkivaltaa edeltää _aina_ henkinen väkivalta. Jos huomaa puolisossaan tällaisia piirteitä, kannattaa pohtia suhteen laatua vakavasti. Henkinen väkivalta ei ole puolusteltavissa millään ”temperamentillä” tai ”kiivastumisella”.
Toinen ei koskaan pyyhi kenkiään tullessaan sisään. Joka päivä eteinen lumessa ja märkä. Joku päivä tätä pitkään katseltuaan toinen osapuoli suuttuu ja huutaa kiukuspäissään muutaman ruman sanan. Se ei ole henkistä väkivaltaa, vaan normaalia arkea. Pitää erottaa ilkeys ja se, että arkisista asioista menee kuppi nurin.
Normaalia arkea on sanoa ”minua ärsyttää, kun et pyyhi kenkiäsi sisään tullessasi”. Henkistä väkivaltaa on sanoa ”olet ihan paska, itsekäs K-pää kun et pyyhi kenkiäsi”.
Mutta kuinka moni osaa, jaksaa ja muistaa kommunikoida aina nätisti keskellä ehkä kiireistäkin arkea. Ideaalina tietenkin niin, että sanoo tilanteen kohdalla ja toinen ottaa opikseen. Yleensä kuitenkin menee niin, että joko toinen ei saa suutaan auki tai toinen ei koskaan opi niitä kenkiään pyyhkimään. Siitä ne ristiriidat ja raivostumiset sitten lähtee. Ihmiset ei ole täydellisiä.
En tiedä vastausta kysymykseesi, mutta jaksan aina uudestaan hämmästyä siitä, kuinka paljon puolustelijoita väkivallalle löytyy. Niinkuin yllä. Hei ei se ole epätäydellisyyttä, se on ilkeyttä.
Jos pidät sanallista riitelyä väkivaltana, niin aika vaikeeksi menee elämä. Minulle se on ainakin normaalia elämää. Riidelty ollaan yli 10 vuoden parisuhteen aikana lukemattomia kertoja. Joskus sovitaan helpommin ja joskus sopiminen vaatii pitkällisiäkin keskusteluja erilaisista näkökulmista.
Riidat ja sopimiset hioo parisuhdetta ja lujittaa sitä.
Pidän riitelyä ihan normaalina, mutten toisen osapuolen loukkaamista tai solvaamista. Siitä oli kai tässä ketjussa kyse?
No joo, ihmiset ja tilanteet on niin erilaisia, että yleispätevästi näitä on tosi vaikea käsitellä. Toiset on ilkeitä ja toiset loukkaa joskus tahattomasti. Ilkeiden kanssa ei auta mikään muu kuin ero. Ajattelemattomasti loukaamiseen auttaa keskustelu ja anteeksipyyntö.
Täysin mahdollista, mutta seison sanojeni takana enkä sano kummallisia asioita. Onneksi!